Terve kaikille. Olen 14-vuotias poika, joka aloitti röökin polton kaksi kuukautta sitten. Jokaisen viikon aikana tuli polteltua yksi tai kaksi tupakkaa. Jotkut vedetty henkeen ja jotkut poskareina. Se on hyvin pieni määrä, mutta jonkinlainen riippuvuushan tässä on syntynyt. Ei ole varmaan sitä pahinta riippuvuutta. Mielessäni käy polttaa yksi rööki, mua ahdistaa ja vituttaa jonkin verran, päätä särkee vain silloin tällöin. Poltin viimeksi perjantaina ja ajattelin pitää muutaman kuukauden tauon tai jopa lopettaa tupakanpolton. Vanhempani eivät tupakoinnistani tiedä, eikä niiden olekaan hyvä tietää, koska jumalaton huuto ja mekastus siitä tulisi. Antakaa vinkkejä ja neuvoja, kuinka pysyä erossa tupakasta ja kuinka nopeasti vieroitusoireet helpottavat? Eikä minkäänlaisia vittuiluvastauksia, niistä ei ole minkäänlaista apua tässä tilanteessa. Olkaa hyviä ja auttakaa mua, ihan oikeesti. Kiitoksia.
Tupakoinnin lopettaminen nuorella
Tupakintumppi
9175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei sinulla vielä ole edes riippuvuutta, eikä näin ollen tule vieroitusoireita.
No se se on, kun ei tiedä onko mitään riippuvuutta edes olemassa. Vittu tätä elämää.
kaks röökiä viikossa... sulla mitään oireita tule ja voit lopettaa heti
Kiitoksia, helpotti jo valmiiksi stressaantunutta oloa huomattavasti.
Iso mies älä tupaskoi. Mä aloitin 14 v ja alko intissä vituttaa haju, lopetin.
Rahaa on.
Sähkötupaska räjähtää silmille, pysy erossa.
http://www.wcyb.com/top-stories/carter-county-teen-recovering-from-first-and-second-degree-burns-after-e-cig-explosion/103286880
Tuskin on sähköhöyrytin räjähtänyt.
Mua vitutti pentuna kun luin,tenttiin ja rööki loppu, muistin että ladon oven yläriman alla oli Philip Morris jämä, hävetti imeä,keltaista paskatumppia.
Nyt savuton treenaaja, thanks God.
Sulla voi hyvinki olla psyykkisiä riippuvuusoireita, eli jos oot tottunu polttamaan jossaki tietyssä tilanteessa niinku koulumatkoilla. Ku tulee tunne et pitäs polttaa nii ala tehä jotain muuta joka keskittää sun huomion automaattisesti johonki muuhun.
Kenenkään on turha tulla väittämään ettei sulla ole riippuvuutta koska sä tiiät sen ite paremmin. Jos päätä särkee kauheasti niin ota särkylääkettä. Joskus myös jutteluapu voi olla hyvä juttu, jos sulla on joku kenelle kertoa.
Röökinpolton lopetus ei oo helppoa, mä tiiän sen kyllä mutta se oikeesti kannattaa. Jos sä alkasit tupakoida säännöllisesti, se alkas hallita sun elämääs ihan eri tavalla. Nyt se on helpompaa ku 10 vuoden päästä.
Mä käyn psykoterapiassa ja olen puhunut näistä jutuista paljon. Fyysistä riippuvuutta ei ole paljon, tupakointi on minulle enimmäkseen nautinto ja maallinen ilo. Se on pelkkä rutiini ja olen tottunut polttamaan tiettyinä päivinä ja tietyissä tilanteissa. Koetetaan pärjäillä. Kiitoksia.