Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia miten ikävänne on muuttunut kaivattuanne kohtaan päivien, viikkojen ja kuukausien ehkä vuosienkin aikana?
MIllasita vaihtelua siinä on ja huomaatteko joskus että ette oikeastaan kaipaa kunnes yhtäkkiä iskee taas?
Huomaan kuinka työnnän asian eli hänet jonnekin taustalle. Puhun hänestä "asiana" koska siihen liittyy paljon juttuja joita on vaikea käsitellä, ja ikävöinti nostaisi ne pintaan. En voi siis oikeastaan unelmoida enää hänestä kuten tuossa taannoin.
Ikäväni on siis vähän kuin unessa. Välillä mietin kannattaako sitä yrittää herättää vaan antaa nukkua rauhassa koska toisinaan se pomppaa kuitenkin ylös heittäen villisti kuperkeikkoja jolloin sen aiheuttama tunteet sekä nuo asiat antavat syyn taluttaa sen takaisin sänkyyn nokosille.
MIllasita vaihtelua siinä on ja huomaatteko joskus että ette oikeastaan kaipaa kunnes yhtäkkiä iskee taas?
Huomaan kuinka työnnän asian eli hänet jonnekin taustalle. Puhun hänestä "asiana" koska siihen liittyy paljon juttuja joita on vaikea käsitellä, ja ikävöinti nostaisi ne pintaan. En voi siis oikeastaan unelmoida enää hänestä kuten tuossa taannoin.
Ikäväni on siis vähän kuin unessa. Välillä mietin kannattaako sitä yrittää herättää vaan antaa nukkua rauhassa koska toisinaan se pomppaa kuitenkin ylös heittäen villisti kuperkeikkoja jolloin sen aiheuttama tunteet sekä nuo asiat antavat syyn taluttaa sen takaisin sänkyyn nokosille.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Näin se minullakin ilmenee. Sitä enemmän sen antaa olla, sen rauhallisemmin se lepää. Jos sitä yrittää työntää väkisin pois, se tulee vastaan kahta kauheammin. Jos sitä ajattelee, se antaa mukavia ajatuksia, mutta toisaalta satuttavia tämän puhumattomuuden takia.
Välillä olen ihan tulessa ja sisältä riekaleina. Asioiden levoton epäjärjestys saa olon tuntumaan välitilalta, jossa mieli ei pysty asettumaan aloilleen. Välillä asia uinuu taustalla. Ja kaiken kaikkiaan, en pysty unelmoimaan hänestä, koska se tuntuisi liian pahalta, enkä jotenkin halua altistaa itseäni haavoittaville tunteille.
Olen huomannut, että käsittelemättömät ja kielletyt tunteet ja ajatukset hänestä kohtaan nousevat kyyneleiden muodossa pintaan, joten tunteiden hautaaminenkaan ei ole täysin onnistunut ratkaisu.
Itsellä vaikuttaa huonolla tavalla käytökseen kun yrittäny peitellä liikaa siis näytellä että en enää ole surullinen enkä kaipaa, tänäänkin meinasi tulla itku kesken treenin.
Pitää vaan antaa ajan kans hiipua ja elää elämäänsä normaalisti. Että ei niitä täysin kannata haudata, menee kyllä ajan kans ohi, toivottavasti ei mene hirveän kauan aikaa.
En tunne ikävää. En osaa tuntea, minulla on suojakuorena sina ollut masennus. En siis tunne kovin pitkään vihaa, pettymystä, ikävää, mustasukkaisuutta tai ikävää, vaan silloin kun niitä tunteita tulee ne kääntyy ihan salamana masennukseksi.
Makaan sängyssä, en syö ja nukun vaan, mutta en itke tai mitään, lamaannun.
Se on suojatila. Sellainen tunteettomuuden tila.tulee aina jos pidempi aikainen negatiivinen tunne jota eu pysty purkaan.
Sopeudun tunteeseen luomalla suojaksi masennuksen välinpitämättömyydentilanja vaivun talviunille
Päästän irti. Ja katson. Se joka haluaa pääsee kyllä luokseni. Tavallaan suojaudun myös, vaatimatta, odottamatta mitään. En halua kuitenkaan ikinä muuttaa tunteita negatiivisiksi. Haluan pitää oikeuden tunteisiini.
Puhumatta jää paljon ja turhautumisen tunne on suuri. Mutta nämäkin asiat kuuluvat niin paljon läheisyyteen ja luottamukseen ja jos sitä ei halua niin sille ei sitten voi mitään. Jokainen päättää sen omalla kohdallaan. Avaako sen oven?
Yritän olla itsenäinen, vapaa ihminen. Vapaaehtoisuuteenhan rakkaus perustuu.
Parasta on kun pysty enää tuntee mitään tunteita. Se on vapauttavaa ja minä pystyn siihen! ei tunteet estele kun ei tunne mitään.
Harmittaa kun rn hallitse sitä mut tää on ihan kivaa liitää sillä puolen kun mikään ei tunnu.
Entiseni sanoi kyllä että musta muuttui poissa oleva ihminen johon ei kontaktia enää saanut. Vieressä vain kuori mut mulle se tila on helpompi.
Kun en saa tunteisiinsa kosketusta minulla on hyvä olo ja selviän
Kauniiksi kaipuuksi, mukaviksi muistoiksi.
En enää tunne mitään erikoista häntä kohtaan.
Eli olen nyt todella hyvässä tilanteessa siksi koska silloin kun muinoin yritin ottaa yhteyksiä kävikin ilmi että hän onkin varattu. Olen heille kahdelle todella pahoillani aiheuttamastani häiriöstä ja sun muusta siihen littyvästä ja toivon kaikkea hyvää heille ja hänelle, paljon rakkautta ja onnea,ihan kaikkea mukavaa. Se oli tarkoitettu niin,oppiakseni itsestänikin, enkä enää palaa häneen millään tasolla, en tuolla oikeassa elämässäkään ja annan olla hänen rauhassa.
Se miksi täällä vielä joskus käyn niin on ihan vain ajan kuluksi ja voin ehkä joskus purkaa joitakin ikäviä elämän asioita ilman että tarvitsee olla tunnisteellinen maan ja taivaan väliltä. Ikävää voi tuntea vaikka mistä asiasta ja sen ei tarvitse olla aina kehenkään ihmiseen kohdistuvaa.