kerrostaloelämää

peace

Miten jotkut voi asua niin etteivät tiedosta naapureitaan eli asuvat häiriten muita.
Me olemme joutuneet muuttamaan ihan toisten häirinnän takia viimeisen kymmenen vuoden aikana monta kertaa ja kohta ei enää jaksa.
Onko se huonoa tuuria vai mitä,vaikka kuinka yrittää
valita hyvän asunnon,naapurit on kuin lottovoitto-jos sattuu saamaan hyvät sellaiset.
Ja jos ihan ystävällisesti huomautat esim.et klo 22.
ei enää imuroitaisi yläpuolella,saat kyttääjän maineen,tai jos yläkerran lapset rullalautailee raput alas ja aiheuttaa jatkuvaa meteliä,puhumattakaan sisätiloissa tapahtuvasta töminästä ja pallojen pompottelusta.
Tai kun välillä asuessamme omakotitalossa,saimme pihanaapuriksemme 4 henk lapsiperheen mopoilevine
kavereineen,pelattiin lätkää ja pallot kolisi talomme seinään,sieltäkin lähdimme karkuun.
Nykyisessä asunnosamme on suht koht rauhallista paitsi klo 4 töihin lähtevä naapuri jonka on näköjään pakko käydä aamuisin suihkussa ja kolistella koko ajan.Ja ovi kiinni-pam ja juosten raput alas!
Joten me,itse kohta kuuskyt,mies koht seitkyt,olemme saaneet tarpeeksemme!!
Miten te muut koette asumisemme? Ja miten asutte?
Olemmeko vaan herkkänahkaisia? Esimerkkejä voisi kertoa lisää,mut olkoon,asia tuli selitettyä.

64

3682

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sini

      onko teillä itsellänne lapsia lapsenlapsia???????

      • lars

        mitäs ne lapset tähän asiaan kuuluu,kaikkihan on joskus ollut lapsia mutta pitäähän sitä osata asua ihmisiksi!!! lapsiahan on hyvä käyttää keppihevosena.

      • sini
        lars kirjoitti:

        mitäs ne lapset tähän asiaan kuuluu,kaikkihan on joskus ollut lapsia mutta pitäähän sitä osata asua ihmisiksi!!! lapsiahan on hyvä käyttää keppihevosena.

        jos on ollut lapsia ymmärtää jonkin verran niiden
        metelöintiä

    • Auttaisivatkohan korvatulpat?

      Tiedän, että kerrostalossa voi välillä herkkäunisilla olla vaikeata, mutta kun muidenkin pitäisi elää. - On se kumma, miten joidenkin on vaikea liikkua hiljaa porraskäytävässä ja varsinkin kotonaan yöaikaan.
      Meillä on tässä nuoremmassa polvessa paljon ihmisiä, jotka on kasvatettu ajattelemaan vaan itseään. Mentiin vanhempina toiseen äärimmäisyyteen, kun opittiin ottamaan lapsiakin ihmisenä huomioon.

      Hyvät tavat opitaan kotona ja ne säilyvät läpi elämän. Toivotaan, että ihmiset oppisivat ystävällisesti ottamaan toisiaan huomioon. Joissain tapauksissa voisi auttaa, jos ihmiset tutustuisivat toisiinsa ja YSTÄVÄLLISESSÄ HENGESSÄ keskustelisivat yhdessä asioista. Jos ystävä kertoo meille, että me häntä häiritsemme, emmeköhän me jokainen haluaisia sovitella toimintaamme sellaiseksi, että se tuottaa mahdollisimman vähän häiriötä.

      Voisitteko suunnitella jotain yhteistä tekemistä, jossa talon asukkaat voisivat tutustua?

      Oletko kokeillut, käydä soittamassa häirikkönaapurin ovikelloa ja juttelemassa hänen kanssaan asiasta y s t ä v ä l l i s e s t i ?
      Jospa hän ei tietä ketään häiritsevänsä.

      Toivottavasti tilanteenne paranee!
      Aurinkoista kevättä!

      • felix

        on näitä kokemuksia ystävällisestä hengestä,kyllä sitä ollaan niin ymmätäväisiä ja luvataan korjata tapoja mutta kun menee pari päivää niin jo on autoon tullut kolhuja taloyhtiön parkkipaikalla.. että on niillä niin ystävällinen henki!!!!

      • peace
        felix kirjoitti:

        Näin on juuri- eräässäkin asunnossa tekivät kaikella tavalla ilkivaltaa sen jälkeen kun olimme aivan kauniisti heitä pyytäneet ottamaan huomioon myös meidät alapuolella asuvat.Nämä rullaluistelijat.
        Se on ainoa kerta kun olemme "ottaneet kantaa"-olemme vaan häipyneet.Ja lapsia meillä on kyllä ollut,ovat vaan jo aikuisia ja sukulaisten lapset kyllä pitää huolen että mailläkin joskus liikettä on.Silikonikorvatulppia käytän itse jatkuvasti jo miehen kuorsaamisenkin vuoksi.
        Et tällai vaan..

    • ei naapurin vika

      Jokunvain sairastaa luulee et naapuris vikaa??? HERÄÄ PAHVI MEE LEKURIIN, etsi apua itselles???

      • sinulle sairas

        toivotan sinulle oikein pitkää ikää muttei tervettä päivää

      • ####
        sinulle sairas kirjoitti:

        toivotan sinulle oikein pitkää ikää muttei tervettä päivää

        miten voit olla noin raaka

      • noin

        käyttäytyy ja ajattelee se häirikkö naapuri.

      • sairaus
        #### kirjoitti:

        miten voit olla noin raaka

        kuinka niin raaka? sittepähän tietää mitä on sairastaminen kun särkee yöt ja päivät.ei siinä paljon tarvita enää "terveitä" häirikkönaapureita!

      • sopuisa
        noin kirjoitti:

        käyttäytyy ja ajattelee se häirikkö naapuri.

        parkettilattialla kengät jalassa kopsutteli keskellä yötä!Lasten äänet ok,enempi haittaa toisten elämää vahtivat mummot!

    • plunger

      Kerrostaloja on monenlaisia. Joissakin hyvin huono äänten eristys. Joidenkin ympäristöstä kuuluu melu, ilmastointikoneet, kadun liikenne, kapakan laulajat.

      Asukkaita on monenlaisia. Jotkut hyvin ääniherkät ja toiset hyvin välinpitämättömät. On niitä, jotka eivät saa illalla unta ja heräävät rapinaan, on sikeäuniset, jotka nukkuvat vaikka katto putoaa. Lapsista/nuorista suurin ongelma, niille jotka eivät jaksa odottaa että lapset kasvavat ja lähtevät pois. Lapset ja heidän kaverit, ääntä lähtee enemmän kuin aikuisista, mutta eivät ole aikuisia! Saa kuuluakin enemmän, täytyy se sietää. Rääkyvät pihalla, leikkivät sisällä, juoksevat rapussa ja sotkevat paikat. Mitä te teitte 40-50 vuotta sitten?

      Kun on erilaiset elintavat, eri työajat ja niin, ei voi välttää ääniä ja häiriön vaikka yrittää. Useimmat ei siitä kärsi niin että valittavat, joku aina valittaa jos jotakin kuulee. Vaatii taitoa elää kerrostalossa. Vaatii myös äänien sietämistä, koska asuu kerrostalossa.

      Minä itse asun kerrostalossa. En ole koskaan muista valittanut, minusta on valitettu. Siksi että imuroin klo 22 jälkeen silloin kun olin työmatkalla Kööpenhaminassa. Siis joku toinen oli häiriön aiheuttaja. Ja sitten on valitettu, että suihku kohisee. Sitä ääntä on mitattu, ei se ole mahdoton kohina. Kaikki suihkut kohisevat. Minä voisin valittaa siitä, että savua tulee asuntooni. En valita, tuuletan sen pois.

      Jos joku kärsii, valittakoon kahden kesken. Ehkä se puhumalla selviää. Minä olen joutunut muutaman kerran selvittämään naapurien väliä. Kun koira haukkuu parvekkeella ja suitsuke haisee ja sellaista. Ne on taloyhtiön hallitukselle ihan vastenmieliset asiat, jos omassa asuva on häiriön aiheuttaja, vuokralaisesta pääsee helposti. Vaan ei pitäisi ottaa mukaan sovittelua ulkopuolelta, ennen kuin on kahden kesken puhuttu.

      • yhtäaikaa

        Kirjoitimme näköjään ihan yhtäaikaa tähän näitä kirjoituksiamme! En ole vielä päässyt nukkumaan, vaikka olisi pitänyt. Yritän lähteä. Se Trölli

    • välillä pinna kiristyy

      Asun myös kerrostalossa.
      Sitä ennen 19 vuotta omassa omakotitalossa(jossa meitä pidettiin häiritsevinä!).

      No minkäs sille voi, kun on kolme lasta ja niillä jokaisella vähintään 5 kaveria. Pojalla 25 kaveria! Mielestäni emme häirinneet, vaan saimme uuden naapurin, jolla ei ollut lapsia. Valitti joka asiasta.

      Ilahtuivat varmaan, kun pankki laittoi talomme pakkohuutokauppaan. Saivat uudeksi naapurikseen kolmilapsisen perheen! Hih hih!

      No joo. Vakavasti puhuen, nyt asun yksin kaupungin kerrostalossa, ja tiedän millaista on kun herkkäunisena nukkuu yönsä.

      Koiria on kolmella seinä -ja kattonaapurilla. Yläkerta muutti onneksi pois, just kun koiransa tuli vuoden ikäiseksi, ja nuorin lapsi kasvoi kolistelu-ikään! En olisi kehdannut niille sanoa, kun olivat mukavia ihmisiä!

      En ole IKINÄ valittanut yhdestäkään naapurista, isännöitsijälle. Se on mielestäni kuin puukottaisi toista selkään!

      Yläkerran uudet naapurit(poika 18v.) kolisteli aamuviiteen aina. Ihmeellisiä kolinoita?! Tungin korvatulppia, mutta korvat kipeytyi niistä kovasti.

      Kuuntelin 3 viikkoa ja sitten paloi pinna!!!! Nousin aamuyöllä kirjoittamaan kirjeen niille. Vein sen aamulla postiluukusta. Kirjeessä luki keneltä se oli.

      Vielä jatkoi välillä sellaista "kiusakolinaa", mutta kyllä nyt on ollut ihan hyvin niiden kanssa. Sen pojan äiti tuli juttelemaan pihalla minulle, ja kertoi poikansa vuoranneen koko huoneensa lattian matoilla!!!

      Kysyi, häiritseekö sen musiikki? No ei, jos ei soita yöllä täysillä ja bassot päällä, vastasin. Nauroin sille mattovuoraukselle!

      Uskoivat hyvin kirjettäni, jossa kehoitin menemään keittiöön yöllä, jos on pakko kolistella. Sieltä ei kuulu häiritsevästi mitään.

      Se edellinen yläkertakin kiikutti pienen poikansa keittiöön leikkimään,kun se heräsi kello 5 aamulla heittelemään palikoita lattialle makuuhuoneen yläpuolella.

      Seinänaapurit uusiutui myöskin. Entiset olivat varsinaisia "Kiljusia". Koiraa myöten. Vein lopulta niiden rapun taululle kirjeen, joka alkoi "Arvoisa Kiljusen Herrasväki...." sitten tuli vitsikkäässä muodossa lisää. No, se ei kummemmin tehonnut. Onneksi muuttivat pois.

      Tilalle tuli perhe, joille syntyi vauva...ja joilla oli KOIRA! Iso sellainen. Voi luoja että se koira jaksaa haukkua. Hirveällä äänellä! Vauva itki kaiket yöt seinän takana, MUTTA se EI häirinnyt pätkääkään.

      Ovat nyt asuneet pari vuotta siinä, ja aina se koira alkaa aika ajoin sen saman haukkumisen. Eli...IHMISET siinä perheessä, ovat jälleen kerran unohtaneet, että koiraa voi myös kieltää haukkumasta, ja laittaa ovet kiinni niin, ettei koira pääse joka ikkunasta vahtimaan ohikulkijoita ja haukkumaan....kun siis ovat itse poissa.

      Siihenkin keksin ihan itse, avun.
      Laitoin ääniefekti-CD:n laitteseeni. Käänsin sen seinää vasten, putkien lähelle. Joka kerta kun alkoi se koiran haukkuminen , laitoin täysille CD:ni, jossa haukkui myös koira. Tosi paha-ääninen.

      Ei tarvinnut kuin yhtenä päivänä jatkaa kaksi tuntia sitä, niin koira oli hiljaa kuukauden.
      Uskon kyllä, että siitä perheestä on valitettu paljonkin, koska siellä mies juo ja örisee parvekkeella ja huudattaa musaa---huom!--olohuoneessa, joka ei häiritse minua. Eikä todellakaan sen partsilla örinät. Kuka käskee seistä kuuntelemassa sitä juoppoa, omalla partsillaan.

      Siis minua häiritsee vain ne äänet jotka kohdistuvat makuuhuoneen kantaviin seiniin tai kattooni.

      Laskekoon vettä vaikka koko yön kylppäreissään
      . En minä siellä nuku.

      Se siitä. Tiedän kyllä kuinka rasittavaa on asua kerrostalossa. Jos olisi rahaa, muuttaisin heti omakotitaloon, niin saisin laulaa täysillä! Se ilo on nyt kokonaan pois minulta. Nyyh.

      • Jekku Rekku

        ihmiset, jotka ovat niin junttiuunoja, etteivät ota toisia ihmisiä huomioon. Tarkoitan MINÄ, MINÄ, MINÄ -tyypit.

        Kerrostaloon eivät sovi myöskään haukkuvat koirat (=kouluttamattomat koirat ja kouluttamattomat koirien isännät). Välillä tuntuu kuin asuisi koiratarhassa. Usein juuri koiraihmiset ovat tyyppiä: MINÄ, MINÄ MINÄ ja MUN KOIRA, HÄN.

    • Maija

      Kun kattelin ensimmäistä kerrostaloasuntoani hain vain ylimmän kerroksen läpitalon päätyasuntoa.
      Ei ole kuin yks naapuri rappukerroksessa ja ainoastaan makuuhuoneet seinäkkäin.
      Naapurin kuorsaus ei kuulu.
      Joskus tuntuu että yksin asustan koko taloa ja kun kaikki on niin hiiren hiljaa niin täytyy itekki hipsiä sukkasillaan.
      Teille on vaan sattunu levoton talo, voihan sitä vähän katsoa kun etsii kämppää, hiljaisimpia varmaan on talot joissa on iäkkäämpiä ihmisiä.

      • Trölli

        Minäkin olisin halunnut muuttaa ylimpään kerrokseen, ettei olisi ollut pääni yläpuolella kolistelijoita. Jouduin keskikerroksen.

        Yläkertani sanoi, että on vaikea tajuta heidän kolistelevan, koska heidän yläpuolelta ei kuulu mitään, kun on ylin kerros.

        Tuo hipsuttelu on totta. Opin sen jo omakotitalossamme, koska alakerran kristallikruunusta näki, jos yläkerrassa käveli liian reippaasti! Alhaalla kyttäsi nyk.ex-mieheni k-kruunun liikkeitä, juodessaan kaljaa. Kun joi tarpeeksi ja kruunu liikahteli, tuli hän yläkertaan riehumaan.

        Sen jäljiltä "hipsuttelen" vieläkin, yöllä vessaan, ettei alakerta häiriintyisi!

        Olisi se silti rauhallisempaa asua ylimmässä, vaikka joutuisikin hipsuttelemaan.

        Välillä on todellakin niin hiljaista joka puolella, että erehtyy luulemaan seiniä kovinkin paksuiksi!! No, nyt se alkoi taas haukunnan, tuo naapurin sussari. Mitä lie vahtaa ikkunasta.

        Meidän rapussa asuu pelkästään ns. aikuisia, koska ovat täysi-ikäisiä. Seinänaapurini viereisessä rapussa ovatkin sitten kaikki lapsiperheitä, 1-4 lasta kussakin perheessä. koiria kolmella! Ainoa haukkuja on saman kerroksen seinänaapurin koira.

      • joo

        No jos ne on kolmekymppisten vinkkelistä iäkkäämpiä niin ne on niin kuin me ja siis varmaan kohtuullisen hiljasia (eikä juuri paljon iltaisin tai viikonloppuisin kotonakaan, kun on kesämökit ja lomaosakkeet ja harrastukset ja yhdistykset). Vaan meidän näkövinkkelistä katsottuna iäkkäämmät ovat jo niin vanhoja, että ovat huonokuuloisia, ja ne vasta meteliä pitävätkin, kun radiot ja telkkarit pauhaavat vuorokaudenajasta riippumatta täysillä.

    • loputon muuttokierre

      Kyllä tuntuu siltä, että olette liian herkkänahkaisia asujia. Jokainen elää elämäänsä, kerrostalossakin. Niinhän tekin teette.
      Suihkut, vessat ja muut äänet kuuluvat putkia pitkin asunnosta toiseen. Niin ne kuuluu teiltäkin.
      Tosin klo 4 aamuyöstä on väärä hetki. Eikö kukaan muu kärsi?
      Huomautteleminen aiheuttaa vain närästystä. Ilmoittaisin isännöitsijälle klo 4:n suihkuista, mutta muut elämisen äänet eivät ole merkittäviä mielestäni. Monet kuuntelevat musiikkia, TV:tä, radiota klo 22.00. Kuuluuhan sekin?
      Useimmissa asunnoissa on kaksinkertainen sisäovi. Eikö teille voi asentaa toista ovea eristämään rapusta kuuluvaa liikennettä?
      Itse olen asunut talossa, jossa vanhanaikaisen hissin ovien avaaminen oli kuin ampuma-aseen ääni keskellä yötä. Minkäs sille voi!
      Parasta vain opetella olemaan. Onhan alituinen muuttaminenkin hermoille käypää.

      • peace

        Sitä että nämä aikaisemmat asiat ovat olleet edellisissä paikoissa joista olemme muuttaneet pois.
        Meille on vain sattunut näin ja emme ole itse kyllä aiheuttaneet kenellekään minkäänlaista häiriötä.
        Ei kai pitäis olla nykymaailmassa liian kunnollinen..!? Itse asuin aikaisemmin talossa jossa pidettiin juhlia lähes joka ilta,aina pikkutunneille saakka.Joten se siitä herkkäkuuloisuudesta...

        Nyt vaan haluaisi elää rauhassa näillä vuosikymmenillä.

      • Trölli

        Se on otettu selville lakimieheltä, että jokaisella on oikeus elää elämäänsä asunnossaan rytminsä mukaan. Ei tarkoittanut metelöintiä, vaan normaalia toimintaa. Jos on yötyöläinen, on hänellä oikeus mennä suihkuun kotiin tullessaan, jne....

        Sellaisesta ei pysty antamaan häätöä kenellekkään.

      • Utelu
        Trölli kirjoitti:

        Miksi kuvasi vinossa galleriassasi?
        Ei ollut osoitetta... vaikka jotain etsit... kysyy nimimerkki kiinnostunut epätietoinen...

      • tölli

        ootkos sitä mieltä että suihkussa eivät saa käydä muut kun töissäkäyvät? ollaan sitä itekkin oltu töissä kymmeniä vuosia ja silti kunnioitettu taloyhtiön sääntöjä !! taidat olla työtön yh kun joudat tänne kirjoitteleen päiväs-aikaan..

      • Trölli
        Utelu kirjoitti:

        Miksi kuvasi vinossa galleriassasi?
        Ei ollut osoitetta... vaikka jotain etsit... kysyy nimimerkki kiinnostunut epätietoinen...

        Se oli tuo nuorin poikani kun otti puhelimellaan sen kuvan, ja siirsi tietokoneelleni. En minä sitä osannut kääntää. Eikö se ole hyvää niskajumppaa, kun saa päätään välillä kallistella!?

        Pitäisikö sinne laittaa osoite? Sähköpostiosoiteko? Eikö siellä ole sellainen paikka minne voi jättää postia ilman sitä s-p-osoitetta? Vai olisitko halunnut nähdä täydelliset tietoni!!

      • Trölli
        tölli kirjoitti:

        ootkos sitä mieltä että suihkussa eivät saa käydä muut kun töissäkäyvät? ollaan sitä itekkin oltu töissä kymmeniä vuosia ja silti kunnioitettu taloyhtiön sääntöjä !! taidat olla työtön yh kun joudat tänne kirjoitteleen päiväs-aikaan..

        ???????????????????????????????????????????????

        Nyt en ihan ymmärtänyt, oliko viestisi vihamielinen ja miksi?

        TOTTAKAI suihkussa saa käydä kuka vaan ja koska vaan! Se yötyö oli VAIN esimerkki. Minä itse käyn suihkussa silloin kun haluan ja tarvin suihkun. Vaikka sitten yöllä.

        Kirjoitinhan tuossa jo aikaisemmin, ettei kukaan nuku kylpyhuoneessa, joten ei se suihkun ääni voi häiritä silloin!

        Älä ole ilkeä minulle! En minäkään ilkeile kellekkään!

      • Trölli
        tölli kirjoitti:

        ootkos sitä mieltä että suihkussa eivät saa käydä muut kun töissäkäyvät? ollaan sitä itekkin oltu töissä kymmeniä vuosia ja silti kunnioitettu taloyhtiön sääntöjä !! taidat olla työtön yh kun joudat tänne kirjoitteleen päiväs-aikaan..

        ****************************************************

        Mitä tarkoitat työtön yh ? Kirjoitathan sinä itsekin tänne päivällä!?

        Jos se tarkoitti yksinhuoltajaa, niin...nyyh...olisin NIIN mielelläni sellainen! Mikä olisi mukavampaa kuin saada elellä lapsen kanssa ja peuhata lumessa, kulkea junilla ja tehdä kaikkea muuta sellaista kivaa!!

        Olen liian vanha saamaan enää lapsia. Kaikki kolme ovat jo aikuisia, eikä lapsenlapsia ole, kuin yksi pienenpieni suloinen poika! Käy kyllä hoidossa välillä.

        Täytyyhän sitä päästä suihkuun esimerkiksi silloin, jos on ripulitauti!!! Eihän sitä voi koskaan tietää naapureiden syytä suihkussakäyntiin. Ei ne sitä ilkeyttään tee!

    • Talisker

      Omakotitalo ja iso tontti.
      Niitä on myynnissä haja-asutusalueilla runsaasti ja kohtuu hintaan.Voi ne pulut siellä skutsissa kyllä laulaa.Niihin auttaa haulikko.

    • Pirre*

      olen sitä mieltä, että jos ei pysty sietämään tavallisia elämän ääniä niin silloin on parasta vaan etsiä muunlainen asumismuoto kuin kerrostalo.

      Kyllä lapsiperhe tuottaa aina jonkunverran "hälyä" ja minulla on ikäviä kokemuksia meidän talosta aikoinaan, jossa eräs papparainen parvekkeeltaan huuteli jatkuvasti pihalla leikkiville lapsille, se oli inhottavaa kuunneltavaa.

      Lapset oli sitten hämillään mokoman turjakkeen takia, ja ne lasten leikkeihin puuttumiset tuli vielä päiväsaikaan.

      Onhan tietenkin olemassa taloyhtiöitä, joissa asuu vain vanhempaa väkeä ja niihin kannattaa varmasti teidänkin pyrkiä.

      • Trölli

        Meidän rapussa, minun alapuolella asuu n. 76v. yksinäinen mies, entinen kova juoppo. Nykyisin ei kovinkaan hyvässä kunnossa, MUTTA kyllä jaksaa vahtia jokaista ihmistä! Pää työntyy ikkunasta ulos jatkuvasti ja kommentteja tulee. Hauskin kommentti oli, kun taas kerran, tapansa mukaan valitti ulko-oven auki laittamisesta lähtiessäni ulos.

        Sanoin että rapussa tukehtuu sinun tupakansavuusi. Selitteli tavanomaiset juttunsa, kuinka ilmastointi menee sekaisin jne.... !!!!?(mikä ilmastointi)

        Käskin lopulta pitämään välioveaan kiinni, ettei se savu pääse rappuun. Suuttui ja lupasi JÄLLEEN soittaa ja valittaa!!?? Hö? Mistä?

        Alkoi selittää kolisteluista, joita kuuluu huoneistostani. Yritin sanoa, että kyllä ne kuuluvat tuolta vinosti sinun yläpuolella olevasta asunnosta, eikä minulta.

        Sitten tuli se paras juttu. Väitti että sieltä minulta kuuluu nyttenkin koko ajan kolinaa!!!!
        Huomautin seisovani tässä pihalla, eikä kotonani asu/ole muita. Ei se auttanut. En jaksanut kinata, vaan lähdin vetämään, JA jätin ulko-oven auki!

        papalla jo pikku-ukot kolistella omassa yläkerrassa :)

    • Muuttanut häpi

      Joopa joo, olemme me/Te suomalaiset melkoisia narisijoita. Pohojalaane kaverini sanoo, notta tuvan pitää olla sellaane ja sellaases paikas, notta sopii portahilta kusemahan!

      Kaiken muun lisäksi jotkut kerrostaloissa asuvat pitävät hyveenä ja hyvänä (?) sitä, ettei tunne seinän takana olevaa naapuria!!! ??
      Hän saa sinne kuolla ja jos ei kalman haju paljasta, menee jopa vuosia raaron mädätessä sinne.
      En ikunä ymmärrä, ettei ihminen voi olla ihmisiksi ihmisten kanssa?
      Itse ostin maalta Mommanmökin, remontoin ja muutin asumaan. Kyllä on Ihanaa!
      Lähin naapuri on n 300 m päässä, kirkkoon 500 m, terveyskeskus 1,8 km, kauppa 700 m samoin posti.
      Asumisen kustannukset 1/5 verraten kaupungin kerrostalon kaksioon.
      Autossa on kääntyvät etupyörät. Netti pelaa täältäkin.. Keltainen kuljetus tuo kotiin netistä ostamani tuotteet ja n 30 % halvemmalla ostohinnalla.

      Miksi valitatte?
      Ratkaisun voitte tehdä vain itse!
      kysy lisää: [email protected]

      • Trölli

        Maalla niitä vasta kateellisia ihmisiä riittääkin...ja suvaitsemattomia!

        Isäni osti Hartolasta 35 ha metsätilan. Alkuperäinen Hesalainen. Naapureita ei todellakaan lähellä!

        Mutta kateus iski. Vahtivat metsissä jokaista risuakin, ettei vaan oltu otettu heidän puoleltaan. (kun kehtaa tulla tuollainen stadilainen tänne maalle ostamaan kesäpaikan)

        Menivät naapurit jopa niin pitkälle, että asettelivat teroitettuja heinäseipäitä isäni laiturin eteen, veteen upotettuna pystyyn! Onneksi isäni ei koskaan hypännyt laiturilta, mentyään uimaan savusaunastaan!

        Poliisitkin sanoivat vaan, että pitäisi saada kiinni itse teosta.** Kävivät aina sontimassa saunan eteiseen, kun isäni tuli pois sieltä.

        Isäni oli todella kiltti ja rauhallinen mies. Ei ikinä ilkeä. Hän rakasti siellä maalla oloa ja istutteli puun taimia metsään.

        Sellaista mukavaa siellä maalla on. Minulla on omat kokemukseni Iitistä. Samaa kateutta ja kiusantekoa, kun tonttini myyjä ei suostunut myymään siellä asuvalle maajussille paikkaansa. Myi sen minulle, koska itsekin oli Helsingistä.

        On seudun korkein ja upein paikka. Sen se kadenaapuri pystyi tekemään minulle, etten saanut rakennuslupaa, koska tämä rouva istui lautakunnassa! Sain sen luvan kyllä lääniltä sitten. Kiusaaminen taitaa olla kovinkin hauskaa puuhaa?

      • kerrottu

        Tuttavani teki juuri näin,muutti maalle,omakotitaloon,pieneen lähiöön parin km päästä pienestä kaupungista.

        Ajan kanssa tuli huomaamaan että ei se niin auvoista ollutkaan
        Soratien päässä oli autokorjaamon tapainen,jatkuva edes takais ajo kaikenlaisilla auton rotikoilla
        koemielessä.
        Lähinaapuri oli juoppo joka keräsi joutoporukkaa niin nuorista vanhoihin.
        Seuraavassa talossa oli matonpesufirma tms.Painepesuri kohisi aamusta iltaan.
        Parin km päässä ampumarata,iso lähipelto piti olla
        kesannolla luonnonkukkineen,kas,siinä alettiinkin
        viljellä juuri sinä kesänä kun he muuttivat.

        Vastapäisessä talossa oli suuri laajennusremontti,
        asukkailla oli ympäri tienoota vanhoja kova äänisiä ruohonleikkuukoneita,moottorisahoja,nuorisolla pakoputkittomia mopoja ja lopuksi tuli metsätraktori ja kaatoi lähellä olevan metsän.
        muutama tikku jäi pystyyn.

        Vaimo ei saanut työtä,työpaikat meni "maton alta"
        lähinaapurit(hämäläisiä)eivät liiemmin halunneet
        tehdä tuttavuutta,postilaatikollakin käytiin juosten,ettei vaan olis joutunut päivää sanomaan!

        Eräässäkin työpaikkahaastattelussa pomo oli sanonut vaimolle että yleensä ihmiset muuttaa takaisin sinne mistä tulivat,täällä kestää 20 v ennenkun täkäläisiin tutustuu!

        Näin kävi heille myös.

      • Trölli
        kerrottu kirjoitti:

        Kiitti sulle, kun annoit tämän päivän makeat naurut minulle, kirjoituksellasi!! Oli ihanaa nauraa ääneen oikein! Kiitos!

      • kertoja
        Trölli kirjoitti:

        Kiitti sulle, kun annoit tämän päivän makeat naurut minulle, kirjoituksellasi!! Oli ihanaa nauraa ääneen oikein! Kiitos!

        Siis tämä perhe lähti liukkasti maalta pakoon takaisin ruuhka-Suomeen.
        Vaikka bensaa paloi,pitkällisen etsimisen jälkeen he löysivät asunnon pienkerrostalosta aivan metsänreunasta.Myyjän kertoman mukaan yläkerrassa asui vaan kaksi vanhusta.
        No-tämä mummo sattui olemaan energiapakkaus,siivoten joka päivä,3 lastenlasta asuivat myös 90 pros.heillä
        Senhän sattaa arvata mikä trafiikki siellä oli,ja ainoat toisella puolella olevat naapurit juhlivat ja ryyppäsivät yöt läpeensä!!

        Kauniin valituskirjeen muodossa he päättivät lähestyä heitä pyytäen kotirauhaa,jonka jälkeen
        alkoi terrorisointi,potkittiin ulko-ovia,heiteltiin terassille kaikenlaista,lumipalloja ikkunoihin,puhkottiin pyöränkumit jne,
        Lopuksi eräänä iltana heidän kotiintullessan heidän ulko-oven eteen oli tehty paskat!!!

        POis muuttaessaan rouva oli vienyt kauniin kukkapaketin ja vielä pyytänyt anteeksi että kaikesta tuli näin suuri juttu.

        Mutta tämä "häiriönaapuri"oli vaan kiukkuisena
        tokaissut ettei huoli mitään kukkia!!

        Ja taas he jatkoivat matkaa,myivät asunnon ja muuttivat pois.

      • Trölli
        kertoja kirjoitti:

        Tuota noin...olenko nauranut nyt väärässä paikassa? Ei minua todellakaan naurata toisten onnettomuudet ja kurjuudet. Ehkä nauratti hauska tyylisi kertoa?
        Anteeksi, jos loukkasin jotenkin?

      • se edellinen

        Et suinkaan loukannut,yritin vain kertoa yhtä"hauskasti"-mutta aina ei onnistu tai aihe ei ollu sopiva.Minusta se oli lähinnä huvittavaa kuinka
        typerästi ne naapurit oli kaikenkaikkiaan käyttäytyneet,en saanut kaikkea kerrottua siinä,juttu olis tullu liian pitkäksi...

      • etten
        se edellinen kirjoitti:

        Et suinkaan loukannut,yritin vain kertoa yhtä"hauskasti"-mutta aina ei onnistu tai aihe ei ollu sopiva.Minusta se oli lähinnä huvittavaa kuinka
        typerästi ne naapurit oli kaikenkaikkiaan käyttäytyneet,en saanut kaikkea kerrottua siinä,juttu olis tullu liian pitkäksi...

        ..loukannut, koska se ei ole kyllä tarkoitus koskaan.....ei edes silloin, kun "haukun" noita yli 6-kymppisiä miehiä, jotka hakevat 2-kymppisten seuraa! En pysty silloin olemaan "hiljaa", vaan lähetän kommentti-vastauksen sähköpostiin.

        Yhdeltä kysyin kyllä, että hakeeko se lapsenlasta itselleen, vai onko joku pedofiili. En tiedä loukkaantuiko!!?

    • Muuttanut häpi

      että en minä ole vielä koskaan valittanut naapurien edesottamuksista. Muutaman kerran olen poliisit soittanut. Joka kerta oli syytäkin, kun tapeltiin ja verta roiskui.
      Lasten syyksi en koskaan laittaisi melua..
      Musta on naivia jos mennään melumittarein kuulostelemaan.. huh huh..
      Siksi se hyvä mukava maalaisjärki on paikallaan! Mun naapuri lainaa mulle omistaan ja minä hänelle. Me tunnemme toisemme, ollaan siis Naapureita sanan todellisessa merkityksessä!
      SE on hyve!
      Aiemmin, kun asuimme kaupungin ok talossa, naapurien lapset olivat tervetulleet meille ja meidän heille. Ihmisiksi kaikki ovat oppineet olemaan. Ei tupakki-, viina- tahi huumeongelmia.

      Lapsen kasvuympäristö ja aikuisten suhtautuminen nääs... Asiasta voisin pitää päivän esitelmän..

      Eli, olette Todella herkkänahkaisia!

    • valo

      Olipas kokemuksia. Pahinta oli kun 4 kerroksessa mies(nuoripari) rakasteli. Kuulu pohjakerrokseen asti hyvin. Vuorokauden jokainen tunti tuli käytettyä, mut eri päivinä. Nainen HUUTI kurkku täysillä seksihuutoa joka kerta ½ tuntia. Se oli karmeeta kuunneltavaa. Ystävällisiä lappuja pudoteltiin asuntoon, että asukkaiden henkilökohtaiset touhut voisi toimittaa vähän hiljaisemmin. Meni "kuuroille" korville ja luultavasti nauroivat "naapurien kateutta"!!
      Asukkaat mietti "päänsä puhki" miten pitäisi toimia? Ongelma ratkesi yllättävän nopeasti. Eräs asukas tuli iltavuorosta, sai ylimääräiset herätykset klo24, 3, 7. pätkäyön jälkeen oli varmasti myrkkyä syöneen näköinen. klo 8:lta meni soittamaan ovikelloa ja jokainen osaa ajatella mitä sanoi! Tuskin päätä silitti. Huudot loppu ja nuoret muutti pois jo viikon päästä. Mielestäni tallainen ei kuulu normaaleihin asumisääniin.

      • oliko.........

        .....se ihan totta, vai keksitkö sen meille valittajille omasta päästäsi!!??? Voiko sellaisia sexi-petoja olla olemassa!!!!!

    • Jotka eivät mistään löydä sopivaa asuin-tai oleskelupaikkaa.Katsokaa peiliin,varatkaa aika mielenterveystoimistoon.Se on varmasti oikea valinta ajatellen omaa hyvinvointianne.

      • yks asukas

        vielä niin pitkällä olla!!

        Se on vaan niin että meitä on monenlaisia,ei todellakaan kaikki ole mielenvikaisia,ne jotka rauhaa asumismuodossaan arvostavat.

        Tässäkin talossa on eräs yökukkuja joka hyvää hyvyttään klo 2 yöllä tulee ikkunan alle lumitöihin
        ja kolisee ja metelöi,kun muut nukkuu!
        Eikä kuulu huoltomiehiin.
        Mut sai liukkaan lähdön ku ampaisin pihalle ja sanoin pari valittua sanaa-ja loppuyön valvoin kun taas muut herätti!

      • yks asukas kirjoitti:

        Kirjoitin,että sellaisten jotka eivät löydä "MISTÄÄN" sopivaa asunpaikkaa,on aivan järkevää hakea apua sieltä,missä vaivaan voi apua saada.

        Asuminen on ihmisille yksi suurista perusasioista ja siksi elämänlaatuunsa kannattaa satsata myös mielenterveystoimiston palvelua hyväksi käyttäen.En millään lailla yritä provosoida ketään,mutta kokemuksesta voin sanoa,että hyvin-(pahoin)vointiinsa sieltä kyllä apua kannattaa hakea.
        jk.Ei toki sielläkään mitään taikateppuja tehdä, mutta asiohin syvällisesti paneutuen vaikeisiinkin asioihin saa kyllä ajan kanssa helpotusta ja onhan se tyhmää jos ei tilannettaan pyri hoitamaan kuntoon.

      • käynyt
        emw34 kirjoitti:

        Mielenterveystoimisto on melko tyhjänpäiväinen paikka, oikeasti pahoin voivalle ihmiselle. Vuosia sen asiakkaana olleena, voin sanoa että oi voi sentään.

        JOS sattuu pääsemään lääkärin juttusille, ja tämä sattumoisin on vielä kuunteleva(eikä koko ajan haukotteleva) niin silloin on käynyt HYVÄ tuuri.

        Kun typistivät-supistivat-vähensivät kaikkea, niissä toimistoissa, siirrettiin minut "juttelemaan" MIELENTERVEYSTOIMISTOSSA(!!!!!) ammatiltaan sosiaalivirkailijan kanssa. Jo olikin hyötyä masennukseen ja ahdistukseen. Kaikki keskustelut hän ohjasi koskemaan raha-asioitani!? Uteli ja kuulusteli. LOPETIN lopulta siellä käynnit kokonaan. Ensin kerroin kyllä lääkärille noista "rahakeskusteluista".

        Ei ole muuta tarjolla, todettiin. Että se siitä sitten. Käskettiin aloittaa käynnit ja keskustelut omassa terveyskeskuksessa. HÖ, sanon minä. Niillähän sitä aikaa onkin! Katsovat kelloaan koko ajan.

        Sellaista apua, joo......

    • nainen

      Ehkä olette yliherkkiä ympäristönne asumis melulle. Koska olette jatkuvasti muuttamassa paikasta toiseen. (Ei vika voi olla AINA naapureissa) Seuraava osoite voisi olla keskellä luontoa, kaukana asutuksesta ja naapureista. Ainoa huonopuoli tässä olisi se, että myös ne palvelut, joita ehkä tarvitsette vanhuksina (kauppa/terveydenhuolto), ne on sen melurajan takana.

      Ei auta kun sopeutua, tai hankkia korvatulpat, koska kaikkea ei voi saada.

      • T.R.maalari.N

        on naapureita ja ääniä.

        .... Kevätaamuina linnut aloittavat torailunsa (sen jota kuuntelemme kevään ilolauluna) tonttiensa rajoista.
        Puutkin elävät kaiken yötä. Äänet vain vaihtelevat vuodenajasta riippuen: tuulella natisee ja rapisee. Pakkasella, jäätyminen saa aikaan laukauksenkovia paukahduksia.

        Metsien eläjät eivät noudata sopimuksia. Jos hirvi on sitä mieltä, että pihallakasvavan omenapuun antimet ovat parempia kuin metsään katetun pöydän antimet, tulee se ja niitä maistelee, ilman sen kummempia kursailuita.

        Minulle nuo metsän äänet ovat kuitenkin ystäviä. Tunnistan ne ja tiedän äänistä kaiken olevan jollain tapaa kohdallaan. Ajattelen, että ehkäpä kerrostalon ääniinkin voisi koettaa suhtaututa samalla tapaa. Toistuviin ja tuttuihin ääniin on helppo sopeutua, jos asennoituminen on positiivista.

        Miksi naapurin hetenkan natina ja voihke ärsyttää enemmän kuin sammakkojen kutuajan kuoro tai metsot soitimella?
        Miksi veden kohina viemäreissä tai suhikussa ärsyttää enemmän kuin tuvan yli pärskähtävä ukkospuska?
        Miksi naurua ja laulua on vaikeampaa sietää kuin kurkien samanlaista ilonpitoa naapurusuolla?

        ... kyse lienee halustamme kontrolloida muita ihmisiä?
        ...kun elukoiden kanssa ...tiedämme sen olevan turhaa, emme niin helposti hermostu.

        - ehkäpä kerrostaloasukas voisi miettiä, elävänsä ihmisviidakossa, kuten hän elääkin ja antaa äänien olla osa luontoa?

      • Rudi
        T.R.maalari.N kirjoitti:

        kerrostalossa asuessani,asui naapurissa todellinen "vinkulelu". Siinä ihan vieressäni hän oli, ainoastaan kakskytäsenttiä betonia erotti meidät. Vaikka en koskaan nähnyt tätä ihanuutta, säilyy hänen suloinen ääntelynsä aina lämpimänä muistona mielessä.
        Mikshän se semmosta piti? No, ei sillä väliä, hyvin inspiroivaa se kuiteski oli =)

      • T.R.maalari.N
        Rudi kirjoitti:

        - musikaalinen mies, kun osaat arvostaa tuutulaulujen somuutta.

    • samoja ongelmia ollut

      On omaa pihaakin kun on rivitalo tai omakotitalo niitä saa kyllä ja ei tarvitse kärsiä paljon naapureista ,jos häiriköinti on tuota että jotkut valvoo myöhempään ja ei noudata talon sääntöjä .
      Ja jos on kovasti häiriöitä mniin sellaisethan joutuu muuttamaan pois talosta saavat häädön muutamsta huomautuksesta ensin . Taitaa olla kolmisen huomautusta tai jotain sellaista ja sitten potkut talosta vain.
      Lapset on lapsia niitä ei ihan voi hiljaisiksi koskaan vaatia he kasvaa ja leikkii ja touhuaa tuskin sentään ihan mahdottomia tekevät ja uskoo kun sanotaan ettei jotain aivan älytöntöä voi tehdä ja varsinkin jos se häiritsee ja on vaarallistakin .
      Omaa rauhaa niin ettei mitän mistän kuulu pitää sitten pystyä ostamaan se talo jostain kauempaa tai sitten rivitalon pääty niin ei ole naapureita kuin yksi ja voitahan siihen laittaa vaikka kuinka eristävän (äänieristysseinän ) niin oot rauhassa.
      Kyllä elämän ääniä mahtuu ja kerrostalot on niin hataria että ei niitä saa ihan hiljaiseksi koskaan siihen pitää vain tottua ei muutaminen toiseen kerrrostaloon ratkaise mitään.
      Minä muutin rivitaloon juuri siksi että naapurihäiritsi ihan oikeasti jatkuvalla öykkäröinnillä kännäämällä metelöimällä ja tappelemalla yötäpäivää vähän väliä eikä heitä kyllä ajettu pois sitä ihmettelin vain kovasti.
      Ja se parvekkeelta tuleva jatkuva tupakansavu oli niin hirveetä että ei voinut koskaan olla parvekkeellä tai laittaa mitän sinne kun alakerrasta tuli hirveä käry kokoajan kun polttivat solkenaan kymemmiä kertoja tunnissa ja mellastivat joten eipä huvittanut olla siinä ja lisäksi heillä koira haukkui usein siellä ja huonosti sitäkin pitivät .
      Onneksi ei mulle se homma enää kuulu valittakoot joku muu ehkä se joskus muuttuu sielläkin tai sitte kaikki häiriköt samaan kerrostaloon asumaan ja toisia häiritsemään vain niin ois parasta ja se talo mahdollisimman kauas korpeen tai metsään ettei ole ihmisten ilmoilla ollenkaan .
      Itse voi vaikutaa asumiseensa älä siis jää siihen paikalleen muuta vielä kerran ja katso tarkkaa minne ja älä ihmeessä kerrostaloon se ei sovi sulle

    • Rivitaloasuja

      Kokemusta on rivitaloasumisesta yli 30-kymmentä vuotta. Olen sitä mieltä, että pahimmat häiriköt ovat uteliaat ja kateelliset aikuiset naiset/miehet, joilla on aikaa seurailla muiden elämää. Puuttuvat joka asiaan ja aina nenä pitkällä tunkemassa pihapiiriin, jopa ovista sisälle. Ei lapset aiheuta harmia. Kokemuksella olemme selvineet niin, että emme välitä, emme huomio ja jos on pakko ottaa kantaa, sanottavamme sanomme lujan varmasti ja tietäen mitä teemme. Jos ei mene perille antaa olla ja emme vaan ole tekemissä millään tavalla. Kait siitä saa ylpeän maineen, mutta itse pääseemme helpomalla.

    • Hannana

      eikä loppua näy, oma kokemukseni on hyvä
      "tähän mennessä"
      no nytkin joku hakkaa vasaralla seinään mutta
      eiköhän tuo lopu ennen klo 23.00 :)
      Senkin puoleen hyvä tällänen lähinaapuri jos et
      viitsi itselles kahvia keittää saa naapurista kaverin hyvin pian.

      • minä

        voi jos sattusit vielä romanin saamaan naapurikses niin sitten olis kaikki hyvin.

      • Hannana
        minä kirjoitti:

        voi jos sattusit vielä romanin saamaan naapurikses niin sitten olis kaikki hyvin.

        vikaa siinä olisi, romaaneja on yhtälailla erilaisia kuin on meitä kaikkia muitakin.

      • mutta
        Hannana kirjoitti:

        vikaa siinä olisi, romaaneja on yhtälailla erilaisia kuin on meitä kaikkia muitakin.

        antavat ainakin erilaista virikettä yksitoikkoiseen kerrostaloelämään,eikä ole pelkoa että töihinlähtiessä pitävät kolinaa,ainoa häiriö saattaa olla diesel-autojen ryskytys iltayöstä.!!

      • Trölli
        minä kirjoitti:

        voi jos sattusit vielä romanin saamaan naapurikses niin sitten olis kaikki hyvin.

        Nuorimmalla pojallani on romaaniperhe naapurina. Poika ei koskaan valita heistä minulle. Sanoo vaan, että ihan mukavia ovat, vaikka huutavat ja tappelevat keskenään. Häneltä ne kysyy aina, kuinka poikani on voinut, ja onko kaikki hyvin?

        Tätä poikaani ei tunnu häiritsevän mikään??!!

      • Hannana
        mutta kirjoitti:

        antavat ainakin erilaista virikettä yksitoikkoiseen kerrostaloelämään,eikä ole pelkoa että töihinlähtiessä pitävät kolinaa,ainoa häiriö saattaa olla diesel-autojen ryskytys iltayöstä.!!

        kuka sanoi että kerrostaloelämä on yksitoikkoista?
        ja nuo työhönlähtö äänet kuuluu yhden sun toisen elämään tai sitten ei. :)

    • kerttu48

      sattuu ja tapahtuu kerrostaloissa. :)
      Itse kyllä pidän tästä asumismuodosta,
      sopii just hyvin minulle.

      • elma

        joo kyllä on mukava seurailla kun naapurit hölmöilee, oli yö taikka päivä niin ohjelmaa piisaa !!

      • kerttu48
        elma kirjoitti:

        joo kyllä on mukava seurailla kun naapurit hölmöilee, oli yö taikka päivä niin ohjelmaa piisaa !!

        ei niin kivaa kuiteskaan ole, ;)) hitto kun nukun öisin ja päivisin on kai kaikki töissä kun täällä
        ei tapahdu mitään. *wirn*
        Pitäs kai nyt vähän terästäytyä ja alkaa seurailemaan niitä, tiedä mitä kaikkee kivaa vois silmiin sattuakaan. *nauraa*

      • jooo
        kerttu48 kirjoitti:

        ei niin kivaa kuiteskaan ole, ;)) hitto kun nukun öisin ja päivisin on kai kaikki töissä kun täällä
        ei tapahdu mitään. *wirn*
        Pitäs kai nyt vähän terästäytyä ja alkaa seurailemaan niitä, tiedä mitä kaikkee kivaa vois silmiin sattuakaan. *nauraa*

        pitää tarkkaavaisuutta terästää !

    • Pirre*

      oli vielä pieniä silloin kun muutimme asumaan kerrostaloon ja vahimmat kasvoivat varhaismurrosikäänsä siinä ympäristössä.

      Sitten kun teimme ensimmäisen omakotitalomme he ei olisi millään lähteneet "maalle" - kahden kilometsin päähän keskustasta :).

      Heistä oli hauskaa kun kaverit oli aina lähellä, tää nyt ei ollu ihan aiheesta, mut kerroimpa joitain hyviäkin puolia tuosta asumismuodosta.

      • ensin yksin

        Olivat lapset hiukan yksin alussa, kun muutimme rivarista omakotkot-taloon. Äkkiä nuo koulun kautta kavereita löysi,kun naapurissa ei ollut heidän ikäisiä. MUTTA, Kotkot-talossa syntyneelle pojalle piti ETSIÄ kaveria ilmoituslapulla, lähelle rakennetun pienoiskerrostalon rapun seinäilmoituksella!!!! Löytyihän sieltä yksi samanikäinen poika, 5 vuotias.

        Kylläpäs nää jutut liittyy tuohon alkuviritykseen, ainkin siltä osin, että näissäkin mainitaan kerrostalo-sana!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      6030
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2120
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1952
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1114
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1113
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      997
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      987
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      902
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      897
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      765
    Aihe