Arvostelkaa jos jaksatte...

Hymytyttö kirjoitti:

Mä nauroin taas. Mä nauroin ja nauroin ja nauroin. Lopulta mä nauroin niin, että mä en enää edes nähnyt mitään, koska vettä valui silmistä kuin pieninä puroina. Sitten joku tarttui mua hartioista. Ravisteli, ja mä lopetin nauramisen. Se sanoi mulle jotain, mumisi niin oudosti etten mä mitään tajunnut. Mutta tuli hirveän paha mieli. Sitten se häipyi taas. Ja mä istuin siinä, en edes tiennyt ihan tarkkaan missä, ja mietin naurua ja itkua. Ja sitten silmät aukes kun itestään, ja mä olinkin turvassa sängyssäni. Mä olin nauranut tietty niin, että sängyn hajonnut jalka oli taas lenkunnut tärinästä sivuun. Mä nousin ja korjasin sen kohdalleen. Mä olisin saanut uuden sängyn, mutta mä olin jotenkin epäterveesti kiintynyt siihen. Mua alkoi jo hymyilyttää, kun mä jouduin siirtämään jalkaa uudestaan, mutta sit mä muistin sen unen. Että se oli outo. Mä olin nähnyt sen nyt kolmena yönä. En peräkkäisinä, mutta se tuli aina sillon tällön. Ja se oli kamala. Se nauru, se alkoi jo pelottaa mua. Mistä se tuli? Eihän mulla ollut mitään syytä nauraa. Sitten se tyyppi, joka tuli sieltä pahottaan mun mielen. Miksen mä tajunnut edes katsoa, kuka se oli? Ajatukset päässä kieppuen mä puin päälle, puhas t-paita, farkut ja reiättömät sukat, ja mä olin valmis. Aamupala ei kertonut mulle, mistä unesta oli kyse, joten mulla oli vielä koulumatkallakin vähän outo olo. Koulun pihassa mä yritin ottaa itseäni niskasta kiinni ja nauraa muiden vitseille, heittää läppää mukana ja leikkiä muotipoliisia, mikä oli meidän yleinen harrastus. Mutta sitten tuli taas se olo. Ja se tuli just sillon, kun mä katsoin epäsuosittujen synkkää rinkiä pihan toisessa laidassa. Mä tiesin tasan tarkkaa, miksi ne oli siellä missä oli. Ne oli siellä, ettei me nähtäisi niitä ja voitaisi arvostella ja vaikka voitaisiinkin, ne ei kuulisi jos me naurettaisiin niille. Ja sen unen tunnelma tuli tosi elävänä mieleen. Mun selkäpii värisi, enkä mä voinut nauraa, kun Marjo virnuili Lindan pussihousutyylistä. Lindakin kuului epäsuosittuihin. Sen lisäksi niitä oli Tarja ja Helena. Mä en edes ollut ihan varma miksi niitä syrjittiin. Itse mä en ollut kiusaaja pahimmasta päästä. Mutta jengin mukana mäkin menin, pakkohan se oli myöntää. Ja nää ajatukset esti mua kuulemasta, kun Marjo sanoi jotain. Mä kysyin Kirsiltä, mihin me oltiin menossa kun lössi alkoi tarpoa koulun loskasta pihaa pitkin.
-Mennään kattoon kevään trendejä, Kirsi nauroi iloisesti ja viittasi epäsuosittuihin. Mä kalpenin. Tuli tosi huono olo. Ja jokin alkoi naksuttaa mun aivoissa. Mä olin ihan varma, että nyt iski aivoverenvuoto. Mutta mitään ei tapahtunut. Paitsi että mä olin pakahtua siihen tunteeseen, joka oli peräsin mun unesta. Kylmä hiki alkoi nousta pintaan. Mutta mä vaan menin muiden mukana, en tajunnut mistä mun olotila johtui. Ja sitten me oltiin epäsuosittujen kohdalla. Ne katseli meitä säikysti.
-Mitä trendipellet? Marjo tiedusteli Helenalta. Helena yritti väistää, kun Marjo tönäisi sitä kaikkea muuta kuin kaverillisesti.
-Menkää muualle, Linda yritti, mutta Tiina vain sylkäisi sen kengille. Musta alkoi tuntua, että nyt meni vähän yli. Mutta mä en ehtinyt tehdä mitään, kun Tarja savasi suunsa, mikä oli aika harvinaista. Nyt se ei kuitenkaan säästellyt sanoja.
-Mitä te ootte meitä arvosteleen? Ihan kun te olisitte parempia ihmisiä kun me! Ei me mitään aliensseja olla. Teitä ei kaivata täällä. Jos meidän pukeutuminen kerran häirihtee teitä noin kamalasti, niin pysykää omassa jengissänne, se laukoi. Mä en ehtinyt tehdä mitään. Meidän lössi vaan hyökkäsi niiden kimppuun. Ne lensi mutaan kun säkit, ja mä yritin vaanavuttomana kiskoa Kirsiä hihasta, Tiinan lahkeestakin sain kerran kiinni.
-Lopettakaa, mä sopersin hätäisesti. Unen tunne alkoi selvetä mulle. Mä olin ollut siinä unessa epäsuosittujen sijassa. Sitten joku meidän jengistä oli tullut, eikä se halunnut, että mulla oli kivaa. Se halusi mulle pahan mielen. Ja siinä vaiheessa mä olin jo valmis tekemään jotain. Mutta meidän opettaja juos paikalle.
-NYT LOPPUI TÄMÄ PELI, se mylvi. Se tarttui Kirsiä takinhupusta kuin kissanpoikaa.
-Te tulette tytöt kuraattorille nyt sassiin. Kirsi ja muut, tänne mukaan vaan!
Mä en tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Muita opettajia syöksyi auttamaan loskassa vaikertavia epäsuosittuja. Mulla oli kamala olo. Mä lähin talsimaan loskassa open perään. Mutta sitten joku sai mut kääntymään. Mä juoksin epäsuosittujen luo, halasin Lindaa, sitten Helenaa ja viimeseks Tarjaa.
-Anteeks, mä kuiskasin jokaisen kohdalla. Ne katsoi mua hyvillään. Ja nyt mä annoin niiden pitää hauskaa. Sitten mä juoksin muiden perässä kuraattorin pöydän ääreen.


JATKUU....
Mä nauroin ihan hervottomasti. Mutta mä en ollut yksin. Mun vieressä istui Linda, Helena ja Tarja, ja nekin nauroi. Sitten meitä kaikkia ravisteltiin niskasta. Mutta me viis veisattiin siitä. Me naurettiin kahta kauheammin. Mä kuulin voimakkaat TUMPS-äänet, ja käännyin katsomaan. Siinä oli Kirsin jengi, mun entiset kaverit, ja ne oli kuolleet siihen maahan meidän taakse. Ja me juostiin pois nauraen.
Sitten mä heräsin ja hymyilin. Uni oli kieltämättä sarkastinen, mutta pilkka sattui omaan nilkkaan. Sitten mä otin kännykän ja etsin Lindan numeron. Linda vastasi heti.
-Moi, mun oli vaan pakko soittaa, että sä olet mun paras kaveri ja mä välitän susta hirveesti!

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä