Kyllä nykyään taitaa jotkut vanhukset nähdä nälkää kotona. Kotipalvelu ei yhtään välitä tehdä ja antaa ruokaa vanhuksille iltapäivällä. Päivällä tulee ruoka, mutta kukaan ei ajattele, että nälkä tulee iltapäivällä jo ennen kuin kotipalvelu tulee iltakäynnin tekemään. Ruokaa tuodaan, mutta niitä ei anneta ja ne menee vahaksi, että ne joutuu heittämään roskiin. Kotipalvelun väki vaihtuu joka päivä ja kukaan ei vaivudu edes panemaan tätä asiaa esille. Vessassa käytetään iltapäivällä ja sitten jotain hedelmäpaloja annetaan, mutta ei ne nälkää vie mukana. Minkälaista koulutusta tällaiset henkilöt ovat saaneet? Olevat lähihoitajia, mutta yhtään ei ajatella vanhuksen ruokavaliota. Kyllä on huonot eväät, kun ihmiset tulevat siihen tilaan, että eivät itse pysty ottamaan jääkaapista ruokaa.
Nälkää näkevät vanhukset
34
1078
Vastaukset
- Jjbbjggygul
Siksipä jokaisen lapsen tulee valvoa vanhempiensa etua. Eiköhän suurimmalla osalla ole lapsia ja 80-100 vuotiailla vanhemmilla jo eläkeiässä olevaa jälkipolvea, että joutavat hoitamaan vanhempiaan. Jos halutaan ja välitetään.
Minusta ei tarvitsisi itkeä vanhusten huonoa tilaa kun jälkipolvi osallistuisi talkoisiin, eikä jättäisi kodinhoidon varaan. He ovat kai työn uuvuttamia.
Monissa maissa on luonnollista, että lapset hoitavat.- HalonenTekiKöyhät
Antti Pelattiin pois koska hän ei ole nainen, eikä musta. Tässä on sama tilanne
kuin ylipäätään naiset osoittaa heti mieltä, jos et ole musta, vihreä tai punainen
nainen. Outoa että Tarja Halonen sai olla kaksi kautta ja köyhyys kasvoi paljon
enemmän kuin koskaan historian aikana. Onneksi maamiinat korvataan muilla.
Jos olet liian viisas, vaikutat hullulta ja vihapuheet alkavat ja keksitään puppua.
Donald Trump on tehnyt vain viisaita päätöksiä. Kukka rintaan ja rajat poisko?
Rauhanpuolustaja antaa puhtaat lakanat, mutta paperittomia on jo liikaakin.
Kun on hirveän paljon paperittomia, miksi tuoda lisää? Mieluummin tulisi työtä.
Obama käänsi takaisin miljoonia paperittomia ja nyt keksitään outoja uutisia.
Täydelliset paperit riittää. On turha jatkuvasti esittää vihapuheita. Mies on hyvä.
- vanhhuksiahoitanut
Mikä on elämän tarkoitus sen jälkeen kun ei itse pysty syömään ja tavarat tulee vaippoihin. Paljon nuoremmiltakin on tarkoitus hukassa. Ja avuntarvetta.
Kokeilkaapa vaikka yksi viikko makailla sängyssä ja syödä lämmitettyä ruokaa
joku vaihtaa vaippoja ym..
Mitä pelättävää on kuolemassa?
Moni toivoo että kuolema tulee yöllä nukkuessa.
Mitä haittaa siitä on kenelläkään että vanhus kuolee ennen kuin nöyryytys ja tuskat alkaa.
Miksi kuolema pelottaa, vaikka ollaan niin uskovaisia ym.
Jotkut joutuu kuolemaan jo lapsenakin.- syrjään
Kyllä minäkin olen juuri tätä mieltä. Olen eutanasian kannalla ja olen päättänyt, että sitten, kun tulen toimintakyvyttömäksi niin teen juuri kuin Te kirjoititte. Olen päättänyt ottaa viimeisen palvelun hautaustoimistolta ja seurakunnalta, joilla palvelu pelaa kuin tyytyä kotipalvelun heitteillejättöön. Laitoin tämän aloituksen sen vuoksi, kun olen nähnyt, että kotipalvelun sopimuksessa mainitaan nämä tietyt työt, mitä pitää tehdä, mutta ei kuitenkaan tehdä. Kaikilla vanhuksilla ei ole lapsia ja jos on niin lapset asuu kaukana tai sitten ovat niin hävyttömiä, etteivät huolehdi vanhuksista, jotka pystyisivät hyvin huolehtimaan vanhemmistaan. Nykyään pidetään kotona vanhuksia viimeiseen saakka ennen kuin palvelukoti annetaan. Ja nykyään on palvelukodit täynnä, ettei sinne voi ottaa vanhuksia, kun ei ole tilaa.
- näinohjeistan
Hyvä aloittaja. Muiden syytteleminen ei vie vanhuksen asioita yhtään eteenpäin.
Noin huonokuntoinen vanhus ei osaa enää montaa muutakaan asiaa.
Jos vanhus ei enää osaa lämmittää itse mikroaaltouunissa valmiita aterioita, hänen paikkansa ei ole enää kotona.
Joten, jos tunnet nälkää näkevän vanhuksen, niin ei muuta kuin soitto kotisairaanhoitoon ja sitä kautta yrität saada vanhuksen kattavamman hoidon piirissä olevaa hoitopaikkaa hommaamaan. - TilaaPizza
Kaupunki tekee korkeintaan kolme käyntiä päivässä. Jos se ei riitä, niin vaihtoehoina ovat joko ympärivuorokautinen hoito tuetussa asumispalvelussa tai jos ei kotoa halua muuttaa, niin itse maksaa yksityiset lisäkäynnit kotiin. Kun itse maksaa, voi pyytää vaikka kokin kotiinsa joka päivä.
En usko että ne vanhukset näkevät nälkää, joilla on kotihoito. Pikemminkin on niin että vanhus näkee nälkää siinä vaiheessa kun ei vielä ole kotihoidon piirissä. Jos on kolme käyntiä, niin kotihoito antaa aamukäynnillä aamupalan, päiväkäynnillä antaa lounaan ja jättää iltapäivän välipalan pöydälle esille ja illalla antaa iltapalan. Tietenkin pyrkimys on että omatoimisuus säilyy mahdollisimman pitkään, nämä siis tehdään vain jos ei oikeasti enää itse pysty. Kotihoito myös punnitsee asiakkaitaan, ja jos paino laskee niin kyllä syy selvitetään.- KAMALAAKO
Vanhukselle jätetään ruoka esille, mutta jos ei syö, niin ei syö. Ei niillä lyhyillä käynneillä kukaan ehdi ruokaseurana olemaan. Eikä kyllä aina ole mitään syötävääkään, jos ei ole vaikka kauppatavarat tulleet. Ei se yksi kylmänä tuotu mauton ateria paljon täytä. Eivätkä kaikki vanhukset edes halua kotiin tuotavia "aterioita".
Tilanteita on monenlaisia, mutta tottahan se on, että "ruokailu" on, mitä on! Suurin osa nykyisistä kotihoidon asiakkaista ei ole kotikuntoisia millään mittareilla mitattuna. Laitoksiin ei vain enää pääse! - Vanhuksen.oikeus
KAMALAAKO kirjoitti:
Vanhukselle jätetään ruoka esille, mutta jos ei syö, niin ei syö. Ei niillä lyhyillä käynneillä kukaan ehdi ruokaseurana olemaan. Eikä kyllä aina ole mitään syötävääkään, jos ei ole vaikka kauppatavarat tulleet. Ei se yksi kylmänä tuotu mauton ateria paljon täytä. Eivätkä kaikki vanhukset edes halua kotiin tuotavia "aterioita".
Tilanteita on monenlaisia, mutta tottahan se on, että "ruokailu" on, mitä on! Suurin osa nykyisistä kotihoidon asiakkaista ei ole kotikuntoisia millään mittareilla mitattuna. Laitoksiin ei vain enää pääse!Syöminen ei ole pakollista. Jos ei syö niin olkoot syömättä.
- millään
KAMALAAKO kirjoitti:
Vanhukselle jätetään ruoka esille, mutta jos ei syö, niin ei syö. Ei niillä lyhyillä käynneillä kukaan ehdi ruokaseurana olemaan. Eikä kyllä aina ole mitään syötävääkään, jos ei ole vaikka kauppatavarat tulleet. Ei se yksi kylmänä tuotu mauton ateria paljon täytä. Eivätkä kaikki vanhukset edes halua kotiin tuotavia "aterioita".
Tilanteita on monenlaisia, mutta tottahan se on, että "ruokailu" on, mitä on! Suurin osa nykyisistä kotihoidon asiakkaista ei ole kotikuntoisia millään mittareilla mitattuna. Laitoksiin ei vain enää pääse!Jääkaapissa on ruokaa, mutta hoitajat eivät aukaise sitä esim. päivällä niin ne menee vanhaksi ja ne joudutaan laittamaan roskiin. Kotipalvelussa on työntekijöinä monenlaisia henkilöitä. Jotkut ovat motivoituneita ja osa on välinpitämättömiä.
- HalonenTekiKöyhät
Vanhuksen.oikeus kirjoitti:
Syöminen ei ole pakollista. Jos ei syö niin olkoot syömättä.
Antti Pelattiin pois koska hän ei ole nainen, eikä musta. Tässä on sama tilanne
kuin ylipäätään naiset osoittaa heti mieltä, jos et ole musta, vihreä tai punainen
nainen. Outoa että Tarja Halonen sai olla kaksi kautta ja köyhyys kasvoi paljon
enemmän kuin koskaan historian aikana. Onneksi maamiinat korvataan muilla.
Jos olet liian viisas, vaikutat hullulta ja vihapuheet alkavat ja keksitään puppua.
Donald Trump on tehnyt vain viisaita päätöksiä. Kukka rintaan ja rajat poisko?
Rauhanpuolustaja antaa puhtaat lakanat, mutta paperittomia on jo liikaakin.
Kun on hirveän paljon paperittomia, miksi tuoda lisää? Mieluummin tulisi työtä.
Obama käänsi takaisin miljoonia paperittomia ja nyt keksitään outoja uutisia.
Täydelliset paperit riittää. On turha jatkuvasti esittää vihapuheita. Mies on hyvä. - tiedänvaan
Missä tuommoinen kotihoito on että noin monta ateriaa kotihoito hoitaisi? Ja vielä punnitsisi asiakkaan joskus? Yleensä kotihoito käy kymmenen minuutin käynnillä, vie vessaan ja sitten räplää puhelintaan. Ruoka on sivuasia. Ja niin kauan kun et koko aikaa eritteissäsi sängyssä makaa niin vanhuksen "paikka on kotona". Tehostettuun palveluasumiseen ei pääse koska paikkoja ei ole tarpeeksi. Täysin liikuntakyvyttömiäkin pidetään kotona. Että näin on näreet.
- KAMALAAKO
Ja miten kuvitellaan, että työntekijät kotihoidossa olisivat nyt niin kiinnostuneita asiakkaiden ruokailusta, kun itse eivät välttämättä ehdi syödä tai edes käydä vessassa?!
- Yhteiskunnanmätäpaise
Miten sellainen ihminen voi olla ja asua yksin kotona joka ei "itse pysty ottamaan jääkaapista ruokaa"? Silloin ei pysty eikä kykene enää moneen muuhunkaan puuhaan. Eikä silloin kuulu enää yksin kotona asuvien joukkoon.
- KAMALAAKO
Sehän se mielenkiintoista onkin, että ihminen tekee kaiken vaippaan, ei vaihda vaippaa itse, vaan odottaa tavarat vaipassa vaihtajaa. Vaihtajaa, joka pikaisesti vaihtaa ja pyyhkii takapuolen, jos on aikaa tai jostain muusta syystä ja kippaa pillerit "valvotusti" ja ehkä nopeasti lämmittää muoviastiaruuan ja tökkää sen nokan eteen ja sanoo heippa.
Tulee seuraava vaihtaja ja korjaa syömättömän ruuan pois ja taas vaihtaa ja kippaa ehkä tyypin sänkyyn ja jättää "juomia esille". Seuraava taas tulee ja vaihtaa ja ehkä antaa jotain iltapalaa ja taas sänkyyn yöunille.
Suuri osa kotihoidon asiakkaista on kyseisessä jamassa "kotonaan", vaikka eivät todellakaan ole "kotikuntoisia" millään mittareilla mitattuna. Laitospaikkoihin ei vaan enää pääse! Vanhus tarvitsee omaiset, jotka ovat tarpeeksi ilkeitä ja härskejä vaatimaan laitospaikan. - Hoidatitse
KAMALAAKO kirjoitti:
Sehän se mielenkiintoista onkin, että ihminen tekee kaiken vaippaan, ei vaihda vaippaa itse, vaan odottaa tavarat vaipassa vaihtajaa. Vaihtajaa, joka pikaisesti vaihtaa ja pyyhkii takapuolen, jos on aikaa tai jostain muusta syystä ja kippaa pillerit "valvotusti" ja ehkä nopeasti lämmittää muoviastiaruuan ja tökkää sen nokan eteen ja sanoo heippa.
Tulee seuraava vaihtaja ja korjaa syömättömän ruuan pois ja taas vaihtaa ja kippaa ehkä tyypin sänkyyn ja jättää "juomia esille". Seuraava taas tulee ja vaihtaa ja ehkä antaa jotain iltapalaa ja taas sänkyyn yöunille.
Suuri osa kotihoidon asiakkaista on kyseisessä jamassa "kotonaan", vaikka eivät todellakaan ole "kotikuntoisia" millään mittareilla mitattuna. Laitospaikkoihin ei vaan enää pääse! Vanhus tarvitsee omaiset, jotka ovat tarpeeksi ilkeitä ja härskejä vaatimaan laitospaikan.Härskiä on vaatia muilta. Omaiset joutaa vahtimaan vanhuksensa syömisiä ja vaipan vaihtaminen käy heiltäkin. Ei yhteiskuntaa veronmaksajia pidä huutaa sellaiseen minkä itsekin voi aivan hyvin tehdä. Yhteiskunnalla on tarpeellisempaakin tekemistä kuin passata teitä laiskoja omaisia.
- KAMALAAKO
Hoidatitse kirjoitti:
Härskiä on vaatia muilta. Omaiset joutaa vahtimaan vanhuksensa syömisiä ja vaipan vaihtaminen käy heiltäkin. Ei yhteiskuntaa veronmaksajia pidä huutaa sellaiseen minkä itsekin voi aivan hyvin tehdä. Yhteiskunnalla on tarpeellisempaakin tekemistä kuin passata teitä laiskoja omaisia.
Eikö ole eutanasia hyvä? Kaikkien kannalta!
- Tärkeysjärjestys
On se hemmetin kumma että ne kaikki omaiset, tämä kansakunta, ei nouse barrikadeille vaatimaan laitospaikkoja takaisin. Samanlainen hulabaloo päälle vain kuin on Romaniassakin niin jo alkaa tapahtua. Kenties, ehkä.
- härskiomainen
KAMALAAKO kirjoitti:
Sehän se mielenkiintoista onkin, että ihminen tekee kaiken vaippaan, ei vaihda vaippaa itse, vaan odottaa tavarat vaipassa vaihtajaa. Vaihtajaa, joka pikaisesti vaihtaa ja pyyhkii takapuolen, jos on aikaa tai jostain muusta syystä ja kippaa pillerit "valvotusti" ja ehkä nopeasti lämmittää muoviastiaruuan ja tökkää sen nokan eteen ja sanoo heippa.
Tulee seuraava vaihtaja ja korjaa syömättömän ruuan pois ja taas vaihtaa ja kippaa ehkä tyypin sänkyyn ja jättää "juomia esille". Seuraava taas tulee ja vaihtaa ja ehkä antaa jotain iltapalaa ja taas sänkyyn yöunille.
Suuri osa kotihoidon asiakkaista on kyseisessä jamassa "kotonaan", vaikka eivät todellakaan ole "kotikuntoisia" millään mittareilla mitattuna. Laitospaikkoihin ei vaan enää pääse! Vanhus tarvitsee omaiset, jotka ovat tarpeeksi ilkeitä ja härskejä vaatimaan laitospaikan.niiiin totta puhut
- kusetusko
Hoidatitse kirjoitti:
Härskiä on vaatia muilta. Omaiset joutaa vahtimaan vanhuksensa syömisiä ja vaipan vaihtaminen käy heiltäkin. Ei yhteiskuntaa veronmaksajia pidä huutaa sellaiseen minkä itsekin voi aivan hyvin tehdä. Yhteiskunnalla on tarpeellisempaakin tekemistä kuin passata teitä laiskoja omaisia.
Aivan ja herää kysymys kun sinullakin on todennäköisesti vanhemmat herää kysymys mitä työtä teet? Eli jos me kaikki olisimme hoitamassa vanhenpia herää yksi kysymys?
- Arvokasvanhuus
kusetusko kirjoitti:
Aivan ja herää kysymys kun sinullakin on todennäköisesti vanhemmat herää kysymys mitä työtä teet? Eli jos me kaikki olisimme hoitamassa vanhenpia herää yksi kysymys?
Kun hoitaa itse niin tulee mielenmukaista hoitoa. Edullisesti. Yhteiskunta vielä maksaa omaishoidontukea, työantajat joustavat mielellään. Ilmoitus vaan työnantajalle. Mikäli tarvis niin voi sanoa irti työpaikkansa ja jäädä vanhustaan hoitamaan. Siinä on työpaikka jollekin tarvitsevalle. Etsimällä vaihtoehdoista löytyy sopiva joten jokaisella on mahdollisuus hoitaa vanhuksensa itse. Yhteiskunta vain kuuli kansalaisten toiveet asua kotona vanhetessaan ja siksi kotihoitoa tuetaan ja laitoshoitoa vähennetään. Yksityiset hoitokodit vastaa tarpeeseen ellei omaiset halua vanhustaan hoitaa. Hoitokodista tulee vanhuksen koti johon vanhus muuttaa. Mitä näitä valituksia lukee vaaditaan yhteiskunnalta vanhusten ilmaishoitoa ja hoidettavan eläke pitäisi maksaa omaisten tilille.
- Lääkitä_täytyy
Arvokasvanhuus kirjoitti:

Meillä on pahemman luokan lääketieteellinen ongelma. Tekniikan Maailman uutiskirjeessä asiaa on valaistu (Tieteen alalla riehuu toistettavuuskriisi, jota ruokkivat raha ja sensaatiokulttuuri).
Vanhukset on lääkitty sairaiksi ja siksi he eivät tunne nälkää, eivät janoa, tekevät tarpeensa vaippoihin, eivätkä selviydy enää omin avuin juuri mistään. Alzheimer on länsimaisen lääketieteen tuotosta. Kotisairaanhoidossa vanhuksen lääkitys hoidetaan, vaikka juuri tuon vuoksi tämä käy yhä heikommaksi, ei syö, ei juo, eikä muista.
Jos vanhuksia ja heidän hoitoaan on seurannut riittävän pitkään, huomaa helposti, mitä varten ihminen elää. Lääkitystä varten. Ei ole väliä, mitä ihminen syö, juo tai muistaa. Ainoa väli on pillerien nielemisellä. Pilleritauko palauttaisi useiden vanhusten ruoka- ja elämänhalun, liikuntakyvyn ja mahdollisesti jopa osan jo menetettyä muistia. Hoivalaitoksen hoitajakin ymmärtää tämän, vaikka heti perään toteaakin, että "lääkitä täytyy, meillä Suomessa lääkitään aina". - Valevastuullisetlekurit
Olet osittain oikeassa. Lääkärit pitäisi jotenkin saada edesvastuuseen pillerirallista, joka on aivan pipipäistä ja kipeää laatua. Eivätkä iäkkäät ihmiset uskalla vastustaa lääkärin sanoja ja tablettitarjousta ja kertoa, että eivät halua napsia nappeja naamaan.
- Omaisiahoitanut
Lääkitä_täytyy kirjoitti:
Meillä on pahemman luokan lääketieteellinen ongelma. Tekniikan Maailman uutiskirjeessä asiaa on valaistu (Tieteen alalla riehuu toistettavuuskriisi, jota ruokkivat raha ja sensaatiokulttuuri).
Vanhukset on lääkitty sairaiksi ja siksi he eivät tunne nälkää, eivät janoa, tekevät tarpeensa vaippoihin, eivätkä selviydy enää omin avuin juuri mistään. Alzheimer on länsimaisen lääketieteen tuotosta. Kotisairaanhoidossa vanhuksen lääkitys hoidetaan, vaikka juuri tuon vuoksi tämä käy yhä heikommaksi, ei syö, ei juo, eikä muista.
Jos vanhuksia ja heidän hoitoaan on seurannut riittävän pitkään, huomaa helposti, mitä varten ihminen elää. Lääkitystä varten. Ei ole väliä, mitä ihminen syö, juo tai muistaa. Ainoa väli on pillerien nielemisellä. Pilleritauko palauttaisi useiden vanhusten ruoka- ja elämänhalun, liikuntakyvyn ja mahdollisesti jopa osan jo menetettyä muistia. Hoivalaitoksen hoitajakin ymmärtää tämän, vaikka heti perään toteaakin, että "lääkitä täytyy, meillä Suomessa lääkitään aina".Jos Alzheimeria sairastavaa ei lääkittäis, häntä ei pystyttäis hoitamaan kotona. Tuota sairautta sairastavilla on näkö-ja kuuloharhoja, lisäksi käytös on aggressiivista eli sairastava yrittää lyödä hoitajaansa ja raivoaa. Lääkkeiden avulla Alzheimeria sairastava pystyy olemaan pitempään omatoiminen ja harhat eivät ole niin pahoja ja myös aggressiiviseen käytökseen lääkkeet vaikuttavat hillitsevästi. Mä olen hoitanut kotona kahta Alzheimeria sairastavaa, joten tiedän mistä puhun. Monesti muistilääkkeiden lisäksi tarvitaan rauhoittavaa lääkitystä, ett hoidettavaa pystytään kotioloissa hoitamaan. Jos lääkkeitä ei olis, Alzheimeria sairastavaa ei pystytä kotioloissa hoitamaan, kun hänelle tulee aggressiivisuusvaihe päälle. Mun hoidettavani tarvitsi lisäksi myös rauhoittavan lääkityksen, hän ei nukkunut öisin, oli koko ajan omaan kotiinsa lähdössä eli jouduin valvomaan yöt sängyn vieressä istuen ja päivälläkin jouduin vahtimaan hänen peräänsä ja hän sai raivopuuskiakin, kun harhat iski päälle. Ei häntä mihinkään palvelukotipaikkaan olis saanut vielä tuolloin, vasta myöhemmin sain hänet palvelukotipaikkajonoon. Jonossa oli melkein puoli vuotta, kunto meni niin huonoksi, ett pääsi hyvään hoivakotiin. Hoivakodissa muistilääkkeet ja muutamat muut lääkkeet lopetettiin eli vähennettiin lääkitystä. Alzheimer eteni hänen kohdallaan nopealla aikataululla, ei kotona hoidettavana ollessa enää muistanut meitä perheenjäseniä, mäkin olin hänelle vain joku hoitaja. Tuossa sairaudessa ei mene vain muisti vaan toimintakyky häviää sairauden etenemisen myötä eli syöminen ei itsenäisesti enää onnistu, liikkuminen häviää ja pidätyskyky häviää eli pissat ja kakat tulevat housuihin ja on ruvettava käyttämään säännöllisesti vaippoja, koska sairastava ei ehdi tarpeeksi nopeaan vessaan. Tuohon sairauteen kuuluu myös sekin, ett hoidettava saattaa puhua itsensä tappamisesta, kun ei saa tahtoansa läpi jossain asiassa ja myös elämänhalu on hävöksissä sairauden alkuvaiheessa. Kun sairaus etenee sairastava ei enää tiedosta olevansa sairas eli ei murehdi asioita enää. Ainoa, joka murehtii sitten on omaistaan hoitava omaishoitaja ja ne murheet ei lopu kovin helpolla eli monet omaishoitajat sairastavat masennusta hoitotyön ohella.
- fgfhgjghfkjf
Omaisiahoitanut kirjoitti:
Jos Alzheimeria sairastavaa ei lääkittäis, häntä ei pystyttäis hoitamaan kotona. Tuota sairautta sairastavilla on näkö-ja kuuloharhoja, lisäksi käytös on aggressiivista eli sairastava yrittää lyödä hoitajaansa ja raivoaa. Lääkkeiden avulla Alzheimeria sairastava pystyy olemaan pitempään omatoiminen ja harhat eivät ole niin pahoja ja myös aggressiiviseen käytökseen lääkkeet vaikuttavat hillitsevästi. Mä olen hoitanut kotona kahta Alzheimeria sairastavaa, joten tiedän mistä puhun. Monesti muistilääkkeiden lisäksi tarvitaan rauhoittavaa lääkitystä, ett hoidettavaa pystytään kotioloissa hoitamaan. Jos lääkkeitä ei olis, Alzheimeria sairastavaa ei pystytä kotioloissa hoitamaan, kun hänelle tulee aggressiivisuusvaihe päälle. Mun hoidettavani tarvitsi lisäksi myös rauhoittavan lääkityksen, hän ei nukkunut öisin, oli koko ajan omaan kotiinsa lähdössä eli jouduin valvomaan yöt sängyn vieressä istuen ja päivälläkin jouduin vahtimaan hänen peräänsä ja hän sai raivopuuskiakin, kun harhat iski päälle. Ei häntä mihinkään palvelukotipaikkaan olis saanut vielä tuolloin, vasta myöhemmin sain hänet palvelukotipaikkajonoon. Jonossa oli melkein puoli vuotta, kunto meni niin huonoksi, ett pääsi hyvään hoivakotiin. Hoivakodissa muistilääkkeet ja muutamat muut lääkkeet lopetettiin eli vähennettiin lääkitystä. Alzheimer eteni hänen kohdallaan nopealla aikataululla, ei kotona hoidettavana ollessa enää muistanut meitä perheenjäseniä, mäkin olin hänelle vain joku hoitaja. Tuossa sairaudessa ei mene vain muisti vaan toimintakyky häviää sairauden etenemisen myötä eli syöminen ei itsenäisesti enää onnistu, liikkuminen häviää ja pidätyskyky häviää eli pissat ja kakat tulevat housuihin ja on ruvettava käyttämään säännöllisesti vaippoja, koska sairastava ei ehdi tarpeeksi nopeaan vessaan. Tuohon sairauteen kuuluu myös sekin, ett hoidettava saattaa puhua itsensä tappamisesta, kun ei saa tahtoansa läpi jossain asiassa ja myös elämänhalu on hävöksissä sairauden alkuvaiheessa. Kun sairaus etenee sairastava ei enää tiedosta olevansa sairas eli ei murehdi asioita enää. Ainoa, joka murehtii sitten on omaistaan hoitava omaishoitaja ja ne murheet ei lopu kovin helpolla eli monet omaishoitajat sairastavat masennusta hoitotyön ohella.
Niin ja alzheimeriahan ei varmaan ole aiheutettu juuri lääkkeillä ja muilla kemikaaleilla...
- Justjoojaniin
fgfhgjghfkjf kirjoitti:
Niin ja alzheimeriahan ei varmaan ole aiheutettu juuri lääkkeillä ja muilla kemikaaleilla...
Ei mun omaisilla ollut mitään sellasta lääkitystä, josta olis alzheimer aiheutunut. Jos niin olis, niin jokainen joka käyttää esim.ibuprofeeni-tai parasetamolsärkylääkkeitä sairastuisi alzheimeriin. Alzheimer saattaa joillakin olla periytyvä sairaus eli suvussa on useita henkilöitä, jotka ovat sairastaneet sairautta. Jos olet noin tietoviisas, niin valaisepa nyt meitä, ett mitkä lääkkeet Alzheimeria aiheuttavat tai mitkä kemikaalit aiheuttavat sitä. Ehkä olet jopa alzheimerin syntymekanismia tutkineita tutkijoita paljon paljon viisaampi, hekään eivät pysty varmaksi sanomaan mistä alzheimer aiheutuu, jos he tietäisivät sen, sairauteen olis jo täsmälääke löytynyt. Joskushan oltiin sitäkin mieltä, ett kun aikoinaan käytettiin alumiinikattiloita, niin niistä olis liuennut käytössä kemikaaleja, jotka sitten aiheuttavat just Alzheimeria, mutt tuokin väite on jo kumottu. Ehkä ilmassa olevat saasteet ja esim.maanviljelyssä käytetyt kemikaalit saattavat lisätä sairastumisen riskejä, mutt siitäkään ei ole näyttöä. Alzheimeria ei esiinny niin paljon itämaisissa kulttuureissa kuin länsimaalaisissa eli syöty ravintokin saattaa olla yks tekijä mikä vaikuttaa. Myös väestön ikääntyminen lisää muistisairauksien lisääntymistä vanhusten keskuudessa, ennen ei eletty yhtä vanhoiksi kuin nykyään.
- Luinkerrankirjan
Kun Alzheimer on periytyvä, niin ihmisellä on sille altistava geeni, joka löytyy tutkituttamalla itsensä. Sitä en osaa sanoa, tehdäänkö Suomessa sellaisia tutkimuksia terveille ihmisille, mutta Ameerikan ihmemaassa, jossa kaikki on toisin, voi selvittää jo työiässä onko tulevaisuudessa sen sairauden kourissa.
- Vanha.jo.itsekin
Hoidatitse kirjoitti:
Härskiä on vaatia muilta. Omaiset joutaa vahtimaan vanhuksensa syömisiä ja vaipan vaihtaminen käy heiltäkin. Ei yhteiskuntaa veronmaksajia pidä huutaa sellaiseen minkä itsekin voi aivan hyvin tehdä. Yhteiskunnalla on tarpeellisempaakin tekemistä kuin passata teitä laiskoja omaisia.
Sinä voit joutaakin, minä en. Minä olen keskeytymättömässä kolmivuorotyössä 630 km päässä omaisestani ja asun perheineni velkakaksiossa. Kerropa nyt, miten minä vanhukseni joudan hoitamaan?
Maksan ansiotyöstäni veroa, maksimissaan 42 % ilman kirkonveroa. Eikö tuo muka riitä yhden vahuksen hoitokuluihin, jos kaikilla muilla veroilla kuviteltaisiin maksettavan muut yhteiskunnan pyörittämiskulut?
Ja sittenkin se "hoito" saattaa olla tällaista: http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2017/03/turun-kauhujen-osaston-tutkinta.html
Taannoin nousi julkisuuteen Tampereen Koukkuniemen vanhainkodin häpeällinen tilanne. Ei ole raportoitu, saatiinko siellä mitään muutosta aikaiseksi. - Anonyymi
Hoidatitse kirjoitti:
Härskiä on vaatia muilta. Omaiset joutaa vahtimaan vanhuksensa syömisiä ja vaipan vaihtaminen käy heiltäkin. Ei yhteiskuntaa veronmaksajia pidä huutaa sellaiseen minkä itsekin voi aivan hyvin tehdä. Yhteiskunnalla on tarpeellisempaakin tekemistä kuin passata teitä laiskoja omaisia.
Yhteiskunta passaa terveitä nuoria , moni heistä ei halua töihin vaan notkuu kotonaan kelan rahoilla. On eri asia hoitaa vanhuksia jotka työllistävät kuin jakaa katteetonta rahaa samanveroiseen asuntoon jota työssä käyvät maksavat työssä käymällä palkallaan.
- Per-kel
Luin netistä että Ruotsissa 45.000 laitoshoidossa olevaa vanhusta eivät saa tarpeeksi ruokaa ! Synkät on tulevaisuuden näkymät.-
- Uutiskuvissa
Syyrian lapsetkin näkevät nälkää!
- exitusletalis
Kyllä nuo asiat mietityttää, kun ikää alkaa olla pian 80-v. Ei ole lapsia joita ne aina esittää huolehtijaksi . Yksikään lähisukulainen ei ole edes soittanut vuosiin. Luin ,että melkein joka viikko löydetään yksin asunut ja kuollut vainaja täällä Helsingissä.
Kotipalvelun työntekijän kyllä tulisi katsoa jääkaappiin sekä myös osata arvioida asiakkaan ravitsemustilaa jatkuvasti. Jos jääkappista löytyy jatkuvasti syömätöntä ruokaa, kyllä hälytyskellojen pitäisi hoitajalla soida. Toki hoitajissakin on monenlaisia, toiset ovat todella tunnollisia, kyselevät tarkkaan ja havainnoivat asioita kyselemättäkin ja myös osaavat varata sopivasti välipaloja hoitajien käyntien väleihinkin. Ongelma ei siis aina ole hoitajassa, esim. ruokaa voida laittaa pöydälle näkyville pilaantumisherkkyyden vuoksi, vaan sitä joudutaan säilyttämään jääkaapissa ja jos asiakas ei muistamattomuuden vuoksi ymmärrä tai osaa jääkaapin ovea aukaista, hän ei myöskään saa sitä nautittua. Ruokaa tärkeämpää on myös kuitenkin riittävästä nesteytyksestä huolehtiminen. Usein vanhukset kärsivät nestehukasta, joka saa heidät sekaisin. Varsinkin kuumalla kesähelteellä runsas nesteytys on äärimmäisen tärkeää.
Itse kun aikoinaan oli kotihoidossa töissä, laitoin aina suolapalaa (esim. kinkku/meetvurstivoileipiä tms. jääkaappiin folion alle valmiiksi lautaselle ja näytin asiakkaalle, että tässä on välipalaa jos tulee nälkä. Usein laitoin myös juomia valmiiksi niin , että esim. limonadipullon korkki oli valmiiksi löysällä ja usein varasin myös vichyä tms. samalla tavalla valmiiksi, tai tein mehua valmiiksi kannuun niin että asiakas sai siitä helposti tai jos oli vapinaa tms. kaadoin lasiin/mukiin valmiiksi juotavaa voileipien viereen. ½ litran pullot oli siitä käteviä, että niistä voi aukaista korkin löysälle jo etukäteen valmiiksi.
Kotihoidossa voi asioita myös tehdä eri tavalla kuin yleensä normaalisti on tottunut tekemään. Jos asiakasta vähänkin tuntee paremmin, niin osaa kenenkin kohdalla tehdä työt eri järjestyksessä, ei aina ole kaikkien kohdalla pakko toimia samassa järjestyksessä. Jos asiakas on huono syömään, voi laittaa esim. iltapalaa esim. tarjolle ja sillä aikaa varaa yöasun ja vaipan ym. valmiiksi, avaa petin jo nukkumaanmeno kuntoon ym. Kun iltapala ja lääkkeet on nautittu, niin sitten helppo mennä vessaan pesulle ja hoitaa iltatoimet. Myöhempää iltaa varten voi jääkaappiin myös varata voileivät tms. valmiiksi. Jonkun toisen asiakkaan kohdalla taas vessatus ja pesut ym. iltatoimet oli helpompi hoitaa ensin ja sitten antaa lääkkeet ja iltapala ja mummo jäi niitä nauttimaan kun poistuin.
Puhelimessa näppäily ei aina tarkoita sitä, että hoitaja seikkaillee Facebookissa tai muutakaan henkilökohtaista viestittelyä ystävilleen tai perheelleen, vaan nykyisin monet asiat siirtyy nettiin ja sähköisesti hoidettavaksi, esim. töiden reaaliaikainen päivitys asiakkaan kotona on jo arkipäivää, lisäksi hoitajakollegalla voi olla ongelma asiakkaansa luona ja pyytää joko fyysistä apua sinne tai kysyy konsultaationeuvoa johonkin asiaan liittyen. Esim. sijaisilta tuli usein jatkuvasti viestejä milloin mistäkin asiasta, koska eivät tunteneet asiakasta ennalta.- KAMALAAKO
Mitä tarkoitat kirjoituksellasi?
en halua pelotella kirjoituksellani, vaan tuon esiin omakohtaisen hoitajanäkemyksen mitä tuo kotihoidon työpäivän pitäisi suunnilleen sisältää asiakkaan ravitsemuksen osalta. Kuten sanoin, osa hoitajista tekee työnsä hyvin, osalla on selvästi parantamisen varaa. Itse tosin en nykyisin enää työskentele kotihoidossa, mutta olen siellä ollut useita jaksoja 15v urani aikana. Tiedän, että myös aina herkästi vedotaan kiireeseen, mutta monessa asiassa pärjää hyvin kiireessäkin kunhan osaa järkeistää asiat omassa päässään heti kun asiakkaan ovesta astuu sisään ja näkee missä milloinkin mennään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631473Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271311Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on691293Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151154- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3191027Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261022- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että278933- 72915