Tämä, jokseenkin runollinen tarina kehittyi jo viime kesänä keräillessäni kukkia takapihani kedolta ja tällaiseksi se puolen vuoden ankaran työn jälkeen jalostui. Taustoista vielä sen verran, että itse idea tuli kun kävin kerran Arizonassa keräilemässä kaktuksia.
Sam tavoitteli vyöltään kobran esinahasta parkittua holsteria, koska se sisälsi hänen kaikkein arvoikkaman asiansa, vehkeen, joka suojeli häntä pahalta ja antoi hänelle voimaa jaksaa tilanteissa joista ei olisi muuten selvinnyt. Sieltä ne löytyivät, pieniä pillereitä, jotka olivat kääritty kuivattuihin palmunlehtiin säilyvyyden takeeksi: viagraahan siellä oli. Sam otti yhden palmunlehtikäärön ja kääri sen sätkäpaperiin purujen sekaan sisältöineen kaikkineen, kasteli sätkän ja käytti sitä peräpuikkona.
On se niin helppoa jatkaa elämäänsä, kun on aina tietoinen tekemisistään, Sam tuumi.
Sam ratsasteli konillansa ja iloitsi tiedostamisestaan - hänestä tuntui hyvin autuaalta ja yht' äkkiä, keskellä karuinta preeriaa hän valaistui. Kellertävä hehku levisi kautta ruumiin ja alavatsassa tuntui outoa kihelmöintiä. Nopeasti tunne kuitenkin laantui ja hehku katosi - ainoastaan hänen vasemmasta sieraimestaan kajasti hieman kellertävää valoa.
"Hih, olipas se jänskää", Sam virnisti, kohautti hartioitaan ja potkaisi kannuksillansa hevostansa persiiseen. Samin ikäväksi hän osui koninsa s-nappiin ja tuo s tuli sanasta SUPER.
Heppa pillastui ja lähti ravaamaan kuin viimeistä päivää kohti autiomaata. Sam hullaantui tilanteen kontrolloimattomuudesta, otti huuliharppunsa taskustansa ja alkoi soittamaan suutansa. Hän näppäili huuliharpun kieliä omalla ylähuulellansa, sillä hän ei ollut sisäistänyt puhallettavaa huuliharppua, vaan oli teettänyt miniatyyriversion oikeasta harpusta. Tämä yhden miehen orkesteri kaipasi vielä jotain harmonista, sitä tarjosi hevosen pakaroiden värinä kaasupurkauksien muodossa. Mikä teki tästä kokonaisuudesta kuitenkin yhden miehen orkesterin? Sam hallitsi nämä kaasupurkaukset tarkoin kierrettävän venttiilin voimin joka oli hevosen harjassa. Tosin kerran Sam sattui kiertämään hieman liikaa ja hevonen ei tyytynyt pelkkiin kaasuihin, muttei siitä sen enempää.
He laukkasivat vimmalla kohti auringonlaskua samalla Morriconea soitellen.
Puolisen tuntia ratsasteltuan he saapuivat auringonlaskuun. "Noh, mitäs nyt tehdään", kysyi hevonen. Sam kääntyi katsomaan hämmästyneenä - hevonen ...puhui! "No älä nyt sano ettet tiennyt", hevonen heitti huulenpielestä. "Miten sitten luulit että sain ne kaikki pitsat tilattua?"
"Niin noh, enpä ole oikein ajatellut asiaa", Sam sanoi ja raapi päätään niin, että hänen päänahkansa irtosi. "Kappas vain - auringonlaskuun ratsastamisella on näköjään huonotkin puolensa."
Sam tavoitteli vyöltään kobran esinahasta parkittua holsteria, koska se sisälsi hänen kaikkein arvoikkaman asiansa, vehkeen, joka suojeli häntä pahalta ja antoi hänelle voimaa jaksaa tilanteissa joista ei olisi muuten selvinnyt. Sieltä ne löytyivät, pieniä pillereitä, jotka olivat kääritty kuivattuihin palmunlehtiin säilyvyyden takeeksi: viagraahan siellä oli. Sam otti yhden palmunlehtikäärön ja kääri sen sätkäpaperiin purujen sekaan sisältöineen kaikkineen, kasteli sätkän ja käytti sitä peräpuikkona.
On se niin helppoa jatkaa elämäänsä, kun on aina tietoinen tekemisistään, Sam tuumi.
Sam ratsasteli konillansa ja iloitsi tiedostamisestaan - hänestä tuntui hyvin autuaalta ja yht' äkkiä, keskellä karuinta preeriaa hän valaistui. Kellertävä hehku levisi kautta ruumiin ja alavatsassa tuntui outoa kihelmöintiä. Nopeasti tunne kuitenkin laantui ja hehku katosi - ainoastaan hänen vasemmasta sieraimestaan kajasti hieman kellertävää valoa.
"Hih, olipas se jänskää", Sam virnisti, kohautti hartioitaan ja potkaisi kannuksillansa hevostansa persiiseen. Samin ikäväksi hän osui koninsa s-nappiin ja tuo s tuli sanasta SUPER.
Heppa pillastui ja lähti ravaamaan kuin viimeistä päivää kohti autiomaata. Sam hullaantui tilanteen kontrolloimattomuudesta, otti huuliharppunsa taskustansa ja alkoi soittamaan suutansa. Hän näppäili huuliharpun kieliä omalla ylähuulellansa, sillä hän ei ollut sisäistänyt puhallettavaa huuliharppua, vaan oli teettänyt miniatyyriversion oikeasta harpusta. Tämä yhden miehen orkesteri kaipasi vielä jotain harmonista, sitä tarjosi hevosen pakaroiden värinä kaasupurkauksien muodossa. Mikä teki tästä kokonaisuudesta kuitenkin yhden miehen orkesterin? Sam hallitsi nämä kaasupurkaukset tarkoin kierrettävän venttiilin voimin joka oli hevosen harjassa. Tosin kerran Sam sattui kiertämään hieman liikaa ja hevonen ei tyytynyt pelkkiin kaasuihin, muttei siitä sen enempää.
He laukkasivat vimmalla kohti auringonlaskua samalla Morriconea soitellen.
Puolisen tuntia ratsasteltuan he saapuivat auringonlaskuun. "Noh, mitäs nyt tehdään", kysyi hevonen. Sam kääntyi katsomaan hämmästyneenä - hevonen ...puhui! "No älä nyt sano ettet tiennyt", hevonen heitti huulenpielestä. "Miten sitten luulit että sain ne kaikki pitsat tilattua?"
"Niin noh, enpä ole oikein ajatellut asiaa", Sam sanoi ja raapi päätään niin, että hänen päänahkansa irtosi. "Kappas vain - auringonlaskuun ratsastamisella on näköjään huonotkin puolensa."
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.