Ärtynyt suoli(kö)?

Olen kärsinyt tässä 4-5 päivää kovasta vatsakivusta. Vatsakipu kohdistuu navan yläpuolelle oikealle puolelle, kipu on sellainen kuin olisin tehnyt todella kovan vatsalihastreenin, mutta tässä tapauksessa en ole. Kipu ei säteile mihinkään vaan tuntuu koko ajan samassa paikassa. Ruoka on pysynyt vatsassa, röyhtäilyjä on paljon ja välillä tuntuu että kurkusta tulisi jotain oksennus tai röyhtäys yms, mutta ei tule. Kuumetta ei ole, eikä oikein mitään muitakaan oireita. Oireet häviävät kuitenkin liikunnalla, pitkään istuessa ne kuitenkin pahenevat. Pari päivää sitten vatsakipu oli aivan sietämätöntä, tällä hetkellä se ei ole kuitenkaan enää niin paha. Mitä voisi olla? Kävin lääkärissä ja sanoivat että oireet viittaavat hyvin paljon ohutsuoleen/paksusuoleen. Kipu alkoi muistaakseni siitä kun söin todella rasvaisia ruokia minulla on myös käytössä beetasalpaajalääkitys, mutta eivät pahenna kuitenkaan oireita tai helpota. Opiskeluja tämä ei haittaa ollenkaan, mutta kotona ollessani huomaan selvästi kivut, tiedä sitten keskitynkö kotona ollessani siihen kipuun vai istunko enemmän kotona. Kiinnostaisi myös tietää onko teillä muilla kyseisiä oireita?
067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


opiskelijapoika01 kirjoitti:

Olen kärsinyt tässä 4-5 päivää kovasta vatsakivusta. Vatsakipu kohdistuu navan yläpuolelle oikealle puolelle, kipu on sellainen kuin olisin tehnyt todella kovan vatsalihastreenin, mutta tässä tapauksessa en ole. Kipu ei säteile mihinkään vaan tuntuu koko ajan samassa paikassa. Ruoka on pysynyt vatsassa, röyhtäilyjä on paljon ja välillä tuntuu että kurkusta tulisi jotain oksennus tai röyhtäys yms, mutta ei tule. Kuumetta ei ole, eikä oikein mitään muitakaan oireita. Oireet häviävät kuitenkin liikunnalla, pitkään istuessa ne kuitenkin pahenevat. Pari päivää sitten vatsakipu oli aivan sietämätöntä, tällä hetkellä se ei ole kuitenkaan enää niin paha. Mitä voisi olla? Kävin lääkärissä ja sanoivat että oireet viittaavat hyvin paljon ohutsuoleen/paksusuoleen. Kipu alkoi muistaakseni siitä kun söin todella rasvaisia ruokia minulla on myös käytössä beetasalpaajalääkitys, mutta eivät pahenna kuitenkaan oireita tai helpota. Opiskeluja tämä ei haittaa ollenkaan, mutta kotona ollessani huomaan selvästi kivut, tiedä sitten keskitynkö kotona ollessani siihen kipuun vai istunko enemmän kotona. Kiinnostaisi myös tietää onko teillä muilla kyseisiä oireita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu