Talviuni
Välittänyt ei viimoista talven tuiskujen,
unelmoi kai hetkistä helmojen huiskujen.
Nukkui vielä sikeänä pesänsä perällä,
poskea lämmitteli villanuttunsa kerällä.
Niin oli syksyllä paljon marjoja syönyt,
kenen kanssa lieneekin leikkiä lyönyt.
Silloin täytyy nallen talviunille päästä,
hetkeksi pois vilun kylmästä säästä.
Kuuran kukkaset kun ikkunoilla itävät,
lumikeijut kartanolla lystiä pitävät.
Silloin ei tunnu tuutijalla huolen häivää,
vaikka ikuinen kierto jo pidentää päivää.
Välittänyt ei viimoista talven tuiskujen,
unelmoi kai hetkistä helmojen huiskujen.
Nukkui vielä sikeänä pesänsä perällä,
poskea lämmitteli villanuttunsa kerällä.
Niin oli syksyllä paljon marjoja syönyt,
kenen kanssa lieneekin leikkiä lyönyt.
Silloin täytyy nallen talviunille päästä,
hetkeksi pois vilun kylmästä säästä.
Kuuran kukkaset kun ikkunoilla itävät,
lumikeijut kartanolla lystiä pitävät.
Silloin ei tunnu tuutijalla huolen häivää,
vaikka ikuinen kierto jo pidentää päivää.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vanha suo
Näen laajan,
tuon karun suomaiseman,
se jotenkin sykähdyttää.
Yksinäinen vanha suo,
niin keskellä, ei mitään,
ei näytä se millään koreilevan,
se vain on hiljaa.
Entisaikain vanha suo,
jotain sillä vain on onnellista.
Vielä kun usva aamuun saa,
voiko mikään muu olla,
sen taianomaisempaa.
Syksy
Syyspimeä, vähän ennen lunta,
metsän valtias varovainen kaipaa jo unta.
Mistä uneksii silloin nuttunsa nurkan alta,
siitä kai mihin on mielensä valta.
Muistelee, miten kauniisti pääskynen oli päivän päällä,
nyt sekään iloiten viserrellen liitele täällä.
Mutta onhan nyt massu pullea puolukkapovin,
mietteissään samoilee saloja vielä tovin.
Kauniita loppusoinnullisia luontorunoja, molemmilla kirjoittajilla.
Kun oikein eläytyy, voi kuvitella itsensä luontoon, ihaillen sen kauneutta,
kuunnella hiljaisuutta ja hengittää syvään metsän tuoksua.
Lukija kiittää runoilijoita !
Talviunille
.
Luolaan miettii karhu aatoksissaan asettua,
kunhan karpalot suolta saa ensin ahmittua.
Iltaan jo torkahtaen silmänsä ummistaa,
lepopaikkaan luolan lämpöön öristen keinahtaa.
.
Metsän väki taas talveen totuttautuu,
marjanassu tyytyväisenä luolaansa asettuu.
Makeat mesiherkut on uniensa kuvissa,
niistä unelmoi pörröturkki horroksessaan.
Peitto
Kun valo vaivainen ei enää länteen riitä,
pohjan perälle se on muistutus siitä.
Aika sammalvuoteen ja salatun sijan,
unikuvien luokse täytyy kiiruhtaa pian.
Vällyn pehmoisen sade sakeana täyttää,
niin hiljaiselta ja uniselta maisema näyttää.
Mielessä kaihoisasti ajat villinä valvovat,
silti uneksijat pitkää untansa jo palvovat.
Luonnon taikaa
.
Metsässä on paljon taikaa,
hiljainen hämärä kun iltaan saa.
Tuon taian näkee ja kuulee soivan,
hiljaisuuden keskellä, luonnon rauhan.
Luonto tulee kulkijalle aina vastaan,
se ei koskaan jätä tyhjäksi lastaan.
Salaisuus
Jäiset hileet jo hiipivät tummaan puroon,
pikku pakkanen ei häiritse unta uroon.
Silmänsä kun sulki mitään peljännyt ei,
unelmat rohkeimmatkin mukanaan vei.
Pieni huokaus ”hmm” jokin mieleen kai palaa,
toinenkin ”aah” keväällä kerran mitä luontokin salaa.
Korvanlehtikin siinä taisi värähdellä vähän,
huokaukset kaikkineen kuuluivat tähän.
Luonnosta saatua
.
Sulje silmäsi, tunnet metsän tuoksun,
kuuntele, jostain kuulet veden juoksun.
Rohkaise itseäsi, älä maahisia pelkää,
lempeiden kuusien suojassa, hyvä on levähtää.
.
Erämaan kutsuvat huokaukset etäällä,
aavistat luontosi käskevän herättelemällä.
Tunne maasi hengitys, se on sielusi huumetta,
yksinäisten polkujen, rakasta taapertamista.
Revontulet
Iltaa väistävät päivän valot heikot,
tanssiin ryhtyvät silloin metsänpeikot.
Salon hongat tumman laulun ääntää,
karhu pesässään vain kylkeä kääntää.
Yön tähtitaivas hohtaa jylhää valoviittaa,
yksin uinuja ei siitä mitään piittaa.
Väsyneenä on nyt vain vällyn alla,
revontulet leiskukoon muille taivahalla.
Jos luontoa ei ois
.
Jos kaikki luonto pois altamme raivattais,
mitä kaunista olevaa, kellekään jäis.
Poissa olisi, rakas rauha ja kauneus,
et koskaan tuntea, sammaleen tuoksua vois.
.
Loppuisi puiden lempeät huminat,
jäljettömiin häviäis metsiemme lahjat.
Antimet sen, pois jos raiskattu olis,
ei yksikään elävä, elämän mettä kuunaan jois.