Talviunilla

Syksy

Syyspimeä, vähän ennen lunta,
metsän valtias varovainen kaipaa jo unta.
Mistä uneksii silloin nuttunsa nurkan alta,
siitä kai mihin on mielensä valta.

Muistelee, miten kauniisti pääskynen oli päivän päällä,
nyt sekään iloiten viserrellen liitele täällä.
Mutta onhan nyt massu pullea puolukkapovin,
mietteissään samoilee saloja vielä tovin.

Talviunille
.
Luolaan miettii karhu aatoksissaan asettua,
kunhan karpalot suolta saa ensin ahmittua.
Iltaan jo torkahtaen silmänsä ummistaa,
lepopaikkaan luolan lämpöön öristen keinahtaa.
.
Metsän väki taas talveen totuttautuu,
marjanassu tyytyväisenä luolaansa asettuu.
Makeat mesiherkut on uniensa kuvissa,
niistä unelmoi pörröturkki horroksessaan.

Luonnon taikaa
.
Metsässä on paljon taikaa,
hiljainen hämärä kun iltaan saa.
Tuon taian näkee ja kuulee soivan,
hiljaisuuden keskellä, luonnon rauhan.
Luonto tulee kulkijalle aina vastaan,
se ei koskaan jätä tyhjäksi lastaan.

Salaisuus


Jäiset hileet jo hiipivät tummaan puroon,
pikku pakkanen ei häiritse unta uroon.
Silmänsä kun sulki mitään peljännyt ei,
unelmat rohkeimmatkin mukanaan vei.

Pieni huokaus ”hmm” jokin mieleen kai palaa,
toinenkin ”aah” keväällä kerran mitä luontokin salaa.
Korvanlehtikin siinä taisi värähdellä vähän,
huokaukset kaikkineen kuuluivat tähän.

Revontulet

Iltaa väistävät päivän valot heikot,
tanssiin ryhtyvät silloin metsänpeikot.
Salon hongat tumman laulun ääntää,
karhu pesässään vain kylkeä kääntää.

Yön tähtitaivas hohtaa jylhää valoviittaa,
yksin uinuja ei siitä mitään piittaa.
Väsyneenä on nyt vain vällyn alla,
revontulet leiskukoon muille taivahalla.

Jos luontoa ei ois
.
Jos kaikki luonto pois altamme raivattais,
mitä kaunista olevaa, kellekään jäis.
Poissa olisi, rakas rauha ja kauneus,
et koskaan tuntea, sammaleen tuoksua vois.
.
Loppuisi puiden lempeät huminat,
jäljettömiin häviäis metsiemme lahjat.
Antimet sen, pois jos raiskattu olis,
ei yksikään elävä, elämän mettä kuunaan jois.