Olen pitkään ollut hieman alakuloinen ja surullinen. Viime aikoina on vain tuntunut että olotila syvenee, iltaisin en jaksa mitään muuta kuin murehtia itseäni ja omaa huonouttani ym. En saa aikaiseksi tehtyä mitään, esim. Kelalta tuet hankkimatta ja työt etsimättä.. Kavereita en ole jaksanut tavata. Itken useimmiten jo vain sille miten pas*a olen.. ym. En edes halua yrittää jaksaa panostaa kunnolla mihinkään. Hevostallilla jaksan käydä ja olla. Poiketen ruokahalun häviämisestä itse syön ahdistukseeni ja suruuni aina välillä. Ja ympärillä olevat ihmiset eivät tiedä mitään mielialastani, julkisesti yritän aina olla iloinen ja 'reipas'. Mutta kun kotia pääsen menen vain makaamaan viltin alle.. Esitys verottaa..
Mutta millä uskaltaisin puhua kellekkään? Oman paikkakunnan lääkärit ja hoitajat liian tuttuja koska ovat työkavereita olleet.
Tai no, olenko edes masentunut. Jos oonki vaan patalaiska.. Itseni burnouttiin sain vedettyä reilu vuos sit mut voiko se tulla näin jälkeen päin oireiluna takas..en tiiä
Tein netissä pari masennuksen testiä, ne kerto keskivaikeasta tai vaikeasta masennuksesta. En nyt varma kuitenkaa ihan oo, en tiedä..
Sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa ja olen 22-v nainen. Itse olen hoitaja joten kyllähän minun pitäisi näistä asioista tietää. Mutta ei se hoitaja yleensä itseään lääkäriin heti vie..
Mutta millä uskaltaisin puhua kellekkään? Oman paikkakunnan lääkärit ja hoitajat liian tuttuja koska ovat työkavereita olleet.
Tai no, olenko edes masentunut. Jos oonki vaan patalaiska.. Itseni burnouttiin sain vedettyä reilu vuos sit mut voiko se tulla näin jälkeen päin oireiluna takas..en tiiä
Tein netissä pari masennuksen testiä, ne kerto keskivaikeasta tai vaikeasta masennuksesta. En nyt varma kuitenkaa ihan oo, en tiedä..
Sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa ja olen 22-v nainen. Itse olen hoitaja joten kyllähän minun pitäisi näistä asioista tietää. Mutta ei se hoitaja yleensä itseään lääkäriin heti vie..
Vastaukset 13
Vanhimmat
Juu masennukselta kuullostaa. Sinuna en ettis apua lääkäreistä masennukseen, saat vaan pillereitä jotka ei sulle hyvästä. Pikkuhiljaa teet jotain joka päivä. Koko päivää et saa makoilla kotona.
Koko päivä menee lähes makoillessa kotona, mutta kun en vaan saa mitään tehtyä. Ponnistelu on sekin että tallille jaksan lähteä. Tänään sentään tein kunnon ruuan.. Yritän vaan pakottaa itteeni tekemään..
Onko mitään mahdollisuuksia käydä ammattiterapian tai muunlaisen toiminnan luona ilman lääkäriä?
Neuvoisin, että tärkeintä on, että ymmärrät olla käyttämättä mitään psykiatrisia aineita, "lääkkeitä", koska niillä tie on lähes taattu alaspäin. Aivovaurioita ei kannata turhaan hankkia.
Huumeiden käytön sijaan suosittaisin lähtemään ratkomaan elämänogelmiasi, mitkä aiheuttavat sinulle surua tai muuta henkistä pahaa oloa. Kannattaa mennä kolmannen sektorin paikkoihin, jotta vältät psykiatrisen leiman. Leima vie sinulta elämästä mahdollisuuksia mm. ammattivaihtoehtoja, lainan saanti vaikeutuu, terveysvakuutuksia et saa tai mahdollisesti muitakin huonommin tai ainakin korkeimmilla hinnoilla, sosiaalinen uskottavuutesi heikkenee, et saa enää kunnolla apuja oikeilta lääkäreiltäkään ja pahimpana olet loppuelämäsi altis psykiatriselle pakottamiselle/orjuudelle.
Että kannattaa miettiä tarkkaan mitä tekee, ettei aja kymmenien tuhansien suomalaisten tapaa miinaan siksi, että ei ole ottanut asioista selvää etukäteen.
tunnen yhden nuoren joka ei sairasta masennusta
Samaa suosittelisin kuin moni muu tuossa yllä: älä koske lääkkeisiin, eli turha oikeastaan mennä edes lääkärille, koska sieltä harvemmin muuta apua saa. Minuakin kaduttaa kaikki tyhjänpäiväiset diagnoosini, koska en esimerkiksi saa sairauskuluvakuutusta ja julkisella hoito on nykyään fyysisiin sairauksiin huonompaa, koska kaikki "on korvien välissä". Esimerkiksi sappirakko oli tulehtunut, tukkeutunut ja isoja kiviä täynnä oleva pinkeä pallo, kun se viimein leikkauksessa poistettiin. Kirurgi ihmetteli, miten olen voinut elää sen kanssa. No mitäpä muuta olisin voinut, kun kipuun käskettiin vuosien ajan vaan ottaa Panadolia. Lopulta kustansin itse kolmensadan euron ultraäänitutkimuksen yksityisellä, jotta pääsin leikkausjonoon.
Jos jotakin elämässäni kadun, niin sitä että päädyin mielialalääke- ja diagnoosikuiluun. En tiedä, onko sieltä edes tietä ylös.
Lääkkeisiin en todellakaan siis ole haluamassa koskea. En suostu käyttämään kun sairauteeni vaativia. Kipulääkkeitäkin vasta kun on pakko. Eli lääkäriin en halua mennä. Mietinkin vain että mitähän kautta sitä saisi jotain tukea tai apua, ilman että heti syrjäytetään.. Ei ole lähipiirissä henkilöitä kenelle voisin paljoakaan puhua..
Yksin tuntuu vaan enää niin vaikeelta jaksaa.
Kolmas sektori on se paikka mistä hakea apua. Siellä ei ole virallista järjestelmää, joten ei tarvitse pelätä leimoja tai muuta virallisiin papereihin jäävää tahraa tai merkintää käynneistäsi. Kolmannen sektorin paikkoja ovat esimerkiksi erilaiset nuorisokriisikeskukset, kirkkojen vetämät vastaanotot (eivät ole välttämättä mitenkään uskonnollisia luonteeltaan, joten kannattaa harkita), mielenterveysseurat jne.
Tärkeintä on, että et näe ketään virallista, eli et joudu antamaan sotuasi. Jos sinulta kysytään nimeäsi ja sotuasi, tiedät, että tieto menee viralliseen rekisteriin, joten kohteliaasti sanot, että et halua antaa sitä ja mikäli käynti ei onnistu ilman tunnistautumista, kieltäydyt ystävällisesti ja menet toisaalle, jos virallista tunnistautumista ei tarvitse.
Jumala antaa ihmiselle toivon ja jaksamisen, kun vain annamme ensin itsemme hänelle.
No ei oo jumala antanu paljoo toivoo, mitäs on päästäny tähän tilanteeseen. Jaksa itseeni mihinkään antaa kun apua ei kuitenkaan ole.
Olen myäs itse ollut vaikeasti sairas, ja siksi haluan tämän kertoa.
masennustesteihin. Niiedn ainoa tarkoitus on koukuttaa ihminen ssri-myrkkyihin eliniäksi ja tuhota sitä kautta ihmisen terveys.
Itse katsoisin lääkärinkin ihan hyväksi vaihtoehdoksi, mutta jos haluaa kokeilla jotain muuta, saahan kuka tahansa esimerkiksi mennä yksityiselle psykoterapeutille.
Olet pitkään ollut erittäin laiska ja toisten siivellä itsekäs loinen.