Sairastin joitain vuosia sitten psykoottistasoisen masennuksen. Olen yhä masentunut. Välillä enemmän ja välillä vähemmän.
Sotkin asiani aika pahasti tässä taannoin ja haluaisin puhua asioista esimerkiksi ennen minulle läheisen siskon kanssa, mutta enää en voi. Läheiseni näkevät minut vain sairauden kautta. En luota enää siskooni. Hän kertoisi taatusti asiat esim. isälleni ja se on viimeinen asia, mitä haluan. Näin on masennus pilannut yhden jos toisenkin ihmissuhteen. Stigma on ikuinen. Onneksi on muutama hyvä ystävä, joille voin kertoa kaiken.
Sotkin asiani aika pahasti tässä taannoin ja haluaisin puhua asioista esimerkiksi ennen minulle läheisen siskon kanssa, mutta enää en voi. Läheiseni näkevät minut vain sairauden kautta. En luota enää siskooni. Hän kertoisi taatusti asiat esim. isälleni ja se on viimeinen asia, mitä haluan. Näin on masennus pilannut yhden jos toisenkin ihmissuhteen. Stigma on ikuinen. Onneksi on muutama hyvä ystävä, joille voin kertoa kaiken.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kohtalotoveri. sama homma psykoottinen masennus muutama vuos sitten. tyrkkäsvät olantsapiinia 30mg ja escilopraamii 10mg kyytiin. meni pari vuotta siin sumussa.en uskaltanu vähentää ku oli huoli saanko nukuttua. nyt oon vuoden aikana vähentäny pikkuhiljaa hyvän terapeuttini suosituksesta. vitun hyvä ratkasu. alkanu pikkuhiljaa taas tajuu jotai elämäst. 30mg on ihan vitusti ja mä oon kuullu että joillain vielä isompia settejä.mitä helvettiä?tunne maailma katos sillä kuurilla ihan olemattomiin. no sentään semmonen mukavan tasanen vitutus oli ainoo miltä tuntu aamusta iltaan. masis lääke ehkä alkuun jeesas mua huvitti lähtee ulos kämpäst vaikka syöttää sorsia tai käymää kahvilla ees jotai muuta ku istuu himas.nyttemmin masis lääkkeen tehot hävis jo pari vuotta sitten joten jätin sen apteekkiin.lopetin sen olantsapiinin kokonaan kans kävi miten kävi. sivuoireet katos. esim pari kolme kertaa viikos nukkumaan mennes tuntu ku ois sähköiskui kulkenu pään läpi. wtf? kaikki seksihalut oli tipotiessään ja nykysin on alkanu taas piirakka kiinnostaa ees ajatuksen tasolla alkuusa.mä oon varovasti jopa ihastunu johonki kerran jos toisen,rakastumisen esiaste.emmä mistää pari suhteesta haaveile enää. ne on nyt vaa mennyttä mutta kyllä se panotouhu on ihmisen perusvietti ja sen ne lääkkeet vei. kuurin aikana paino nous varmaa kakskytkiloo ja nyt näin yhen kaverin ja se kysy mihis sun kilot on hävinny?oon vaan lisänny ulkoilua ja lopetin pitsojen jatkuvan mättämisen kun mistään muusta ei fiilistä saanu.kesällä tein valinnan syömisen tai juomisen välillä ja valitsin juomisen kun ei mun vitutukseen mikään muu auttanu.näillä tuloilla kun terveellistä ruokavalioo ja mäyristä päivässä tupakoineen ei o mahista ylläpitää. no joo,ei mäyrist ny joka päivä mutta normisatsi jos päivän hengaan. emmä himas jaksa ryypätä.lähen frendien kaa liikenteesee. välil safkaan ja katon töllöö päivän pari. mun sosiaalinen kuvio vaan sattuu oleen että otetaan taas ja täst ku selviin otan kännin.näin talvisin vähän iisimmin tosin. baaris sillon tällön vaikka fyrkat sinne katoo tehokkaasti.on se kuitenkin hyvää vaihteluu makso mitä makso.mä löysin kesällä tyypit joilta saan ostettua kukkaa.se sopii mun mielelle ja masis katoaa saman tien.en polttele aamust iltaan.sillo tällö ettei totuus unohu.joskus joku tarjoo savut ja se on ihan tarpeeks kun laatua nykysin on, koska äijät osaa asiansa mikä on hyvä, ei ihmiset ees tiiä että mulla tälläsiä vaikeuksia on.mun kaveri piiris jokaisella riittää probleemei ja niitä hoidetaan kuka mitenkin.mä oon nyt vuoden talsinu tällee ja ei kyllä harmita yhtään.toinen vaihtoehto ois ollu jatkaa hyvänä potilaana ja istua himas syyä kiltisti paskat pillerit lihoa valaaks ja olla mieli lattian raossa kuten tähän asti.mä aloin päättää nauttivani asioista vaikka väkisin.jos kävin safkal ni mietin että tää on nyt mun elämä tällee ja aion vetää hyvät safkat tauluu koska se on siistii.kävin lenkkipoluil savuilla ja istuin metsässä nauttien kesän lämmöstä monien vuosien jälkeen.mun kunto on kohentunu koska kävelen paljon.aattelin ottaa koiran kaveriks kun on toi ulkoilu ollu mun juttu aina ja siinä se menis samalla.se vois jopa viihtyä mun kanssa hyvin.viime keväänä aloin käymää puistoissa ja ihmettelin vielä että mitäköhän tääl pitäs tehä ja ostin sikspäkin mukaan ni alko selvii.lakkas vituttamasta kas kummaa.mä tunnen oman mieleni ja en o huolissani että psykoosiin pärähtäsin.masiksesta tuskin koskaan täysin parannun mutta en usko että parantuu kukaan muukaan kotona istumalla pillereitä syöden sivuvaikutuksista nauttien ja ihmettä odottaen.mä oon todennu tilanteeni.hyväksynyt etten menneilleni mitään voi ja väkisin siirtänyt katseen tulevaan.kovin pitkälle en nää mutta päivä kerrallaan ja välillä huomaan parin viikon hujahtaneen.totuus on että kovin suuria ja haaveita unelmia ei enää ole.olen päättänyt ainakin yrittää elää ja ottaa ilon irti siitä mistä sen saan.laitan kesällä omat hamput kasvamaan ulos.osaan asian ja se on halpaa ja riskitöntä tässä alkoholi orientuneessa tuhansien lääkkeiden maassa.hoidan sillä oman mieleni ja voipi olla että tunnen pari muuta joille sama kuuri maistuu nii mikäs siinä.elämä on joukkuepeli.mutta näin mä tein ja kuten sanoin olen oman mieleni asiantuntija siksi tää kuuri sopii mulle.nukkuminen parantunu.musiikki kiinnostaa taas ja elämä kuitenkin maistuu.täällä ollaan vaikka huvikseen ja mä veikkaan että viihdyn kans rannalla taas ens kesänä. may the force be with you!!!
;>