Moi!
Mun elämä on vissiin aina kiertäny jonkinlaista kehää, herään, meen hanttihommiin koska en oo enää pitkään aikaan ollu motivoitunu oikeen mistään, tuun kotiin, nään ehkä paria kaveria, möllötetään ja meen nukkumaan, toivon etten enää herää. Välillä tapahtuu jotain mikä herättää maksimissaan viikoksi jotain mielenkiintoa mutta pienikin negatiivinen asia saa mut täysin raivon partaalle, sitten tulee epätodellinen olo jonka jälkeen ahdistun enkä saa taas mitään tehtyä, lamaannun täysin, tuntuu etten olisi edes olemassa- en tiedä kuka olen tai mitä haluan miltään.
Olen aina elänyt jotain roolia, varsinkin junnuna olin tosi koppava, kiusasin muita(mua kiusattiin myös tosi paljon) enkä kokenut(en koe vieläkään) kuuluvani mihinkään tai että olisi yhtään sielunkumppaneita. Vaikka lopetin kiusaamisen kun tajusin jossain välissä että se satuttaa ihmisiä, jäi sisintä kaivertamaan katkeruus, pelko etten saa ikinä hyväksyntää tai vihreää valoa keltään, viha ja kiukku miks mulla menee aina kaikki poikkeuksetta pieleen tai ryssin ite.
Jossain vaiheessa elin pelkästään roolin kautta, aloin uskoa siihen itekkin. Musan ja vaatetyylien kautta hain kai jotain voimaa ja oikein hakemalla hain huomiota- sapetti/taa niin paljon että jostain sitä piti saada. En oo myöskään perheessä saanut olla oma itseni ja tuntu etten missään muuallakaan- eli varmasti jotain kapinointia. Kun elää roolia eikä omaa elämää, aloin sitten hukkaamaan loputkin itestäni, mulla on aina ollu aika voimakas mielikuvitus joten kun tein jotain niin aattelin aina jonkun henkilön kattomassa-huomioimassa mut. Oon koittanu vähä vanhempana puhua näistä vanhemmille, ystäville, psykologille mutta en oo löytäny oikeita sanoja tai uskaltanu kertoa kaikkea.
Usein kun olen kokenu, varsinkin henkilöiden kohdalla joista olen alkanut välittää, ettei tästä voi vaan tulla mitään. Oon sillon tarkotuksella esittänyt tosi kylmää idioottia( en henkilölle suoraan vaan esim. ystävien kautta) jotta varmasti menisi puihin-varmasti siinäkin huomiohakua. Jälkeenpäin kun miettii niin tietty täysin idioottimaista...
Havahduin tänää etten oo enää aikohin pystynyt oikeen tuntemaan mitään, en onnistumisista enkä epäonnistumisista. Kenenkään elämä tai kuulumiset ei oo hetkauttaneet millään tasolla, oon tosi paljon itekseni koomaamassa himassa, ärsyynnyn ihan pienestäki stressistä ja kärsin aika pahoista kiukunhallinta ongelmista. Harmittaa ja masentaa että oon päästäny itteni tähän tilanteeseen, halusin yhessä vaiheessa ku meni vähän paremmin, niin paljon kavereita, olla vaa normaali, ehkä seurustella... Nyt tuntuu että oon heittäny koko nuoruuden, opiskelut, sosialisoinnin, itsensä ja tunne-elämän kehityksen, KAIKEN roskikseen. Oon kirjaimellisesti täysin kone. Mitä ihmettä tässä voi tehä muuta kun vetää ittensä naruun?
Epätodellinen,konemainen lukossa olo
3
135
Vastaukset
- ainutetole
Häpeäihminen? Jos häpeäänsä ei tunnista, se saa ilmiasunsa muina tunteina. Esim. vihana toisia kohtaan. Salaaja pakenee suojamuurien taakse. Häpeä saa näkemään itsensä viallisena ja kelpaamattomana. Se hajottaa yhteyttä toisiin. On vähän pihalla, että mitä ajatella itsestään ja mitä toiset ehkä ajattelevat minusta tai miten muut minut näkevät. Häpeä aiheuttaa ei toivottua identiteettiä. Häpeätyypit vajoavat toisinaan kuiluihin, pieniin kriisitiloihin.
Voimia!! - Acedia
Tavallaan voisi olla minun tarinani, toisaalta ei. Samastun moneen asiaan, mutta enemmän olen ollut sitä tyyppiä, joka mitätöi omat tarpeensa. Paljon olen myöskin näytellyt ihmistä, jolla ei ole heikkouksia. Olen siis ennemminkin piilottanut huomiontarpeeni, vaikka se on useimmille ihmisille luontainen tarve.
Olen leikkinyt jonkinlaista yli-ihmistä, en ole paljastanut pettymystä, tarpeita, haaveita, pelkoja tai ylipäätään mitään inhimillistä mielelläni kenellekään. Vanhemmille olin olemassa vain suoritusteni kautta. En koe, että minua olisi kasvatettu arvostamaan itseäni millään tapaa ihmisenä ja yksilönä.
Lopputulos on sama kuin aloittajalla, toimin mekaanisesti päivästä toiseen, mutta olen pelkkä tyhjä kuori. Olen menettänyt elämästäni kaikki läheiset ihmiset. Olo on epätodellinenkin enimmän osan aikaa. Odottelen vain, että tämä elämä kuluisi loppuun. - ahdistusta
Hyvin samantyyppinen tarina minulla, paitsi etten ole itse joutunut kiusatuksi/ kiusannut. Aloin esittää jotain muuta kuin olin kotioloissa, vedin kuoren päälle, jotta minua ei voisi satuttaa ja jotteivät todelliset tunteeni paljastuisi. Vedin myös rooleja muussa elämässä juuri eri tyylien omaksumisen kautta ja jossain välissä sitten kadotin näköjään itseni kokonaan.
Nykyään oikeastaan vain ahdistaa, en tiedä mitä tunnen tai haluan, kaikki on yhdentekevää eikä mikään tuota tyydytystä. Ikävin oire ovat erilaiset kognitiiviset ongelmat, kuten muistiongelmat ja vaikeus ajatella selkeästi. Tiedän, että tarvitsen kipeästi apua mutta en sitä pysty/ osaa yksin hakea. Välit perheeseen ovat etäiset eikä kavereita oikeastaan ole enää yhtäkään. En pysty luomaan kontaktia muihin, vaan olen lukkiutunut omaan kuoreeni. Sinnittelen vielä joten kuten kiinni elämän syrjässä, mutta syrjäytyminen alkaa olla melko lähellä kun jaksaminen ei vain riitä kuin ihan perusasioihin. Jotain pitäis tehdä, onkohan se jojo sitten omakin vaihtoehto. Ei tätä olotilaa kyllä loppuelämäänsä jaksa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4291906Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1981593- 1091441
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1791423- 451066
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit01050- 63976
Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!120968Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s96948Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32906