mistä akvaarioliikkeistä ostatte kalanne? itse haen turusta uudesta akvaariosta.myös aninkaistenkadulla oleva vanhemman rouvan pitämä liike tuntuu siistiltä, eikä hän suostunut myymään eräälle pariskunnalle karanteenissa olevia kaloja, vaikka nämä olisivat miten halunneet.olen tullut aika epäluuloiseksi muita turkulaisia akvaarioliikkeitä kohtaan. mielestäni
*puutorin akvaariossa on kyllä paljon kaloja, mutta kaverini osti sieltä 12 platya, jotka kuolivat heti ja saman tien kuolivat kaikki muutkin vanhat kalat, vain kolme jäi henkiin. parhaana päivänä noukittiin viisi kuollutta kalaa pois altaasta...myös liikkeessä käydessäni olen pyytänyt myyjiä poistamaan altaista kuolleita kaloja.
*zoojattaressa on todella likaiset altaat. sieltä en uskalla ostaa tautien pelossa.
*myllyn faunattaressa on todella kallista ja sielläkin on muutaman kerran killunut kuolleita kaloja. altaat ovat kylläkin siistit.
* raision akvaariossa kallista ja nainen ei tiedä akvaarioista mitään, mies tietää enemmän.
*akvaariotukussa on paljon altaita ja tietoa, mutta sielläkin altaissa on likaa ja mikä mua eniten häiritsee, on se, että taistelukalaurokset makaavat apattisina pienissä muovirasioissa likavedessä ilman hapetinta.
kertokaa mielipiteenne ja myös naapurikuntien akvaarioliikkeistä!
turun seutu
4
471
Vastaukset 4
- s.m
Itse aloittelevana kalaharrastajana, ei vielä ole tullut tutuksi muut kuin puutorin akvaario, zoojatar sekä myllyn liike, missäs nuo muut turun liikkeet sijaitsevat, jospa niihin ensi kerralla poikkeisi...
- plootu
Raision akvaario on osoitteessa Tasalanaukio 3, Raision keskustassa.
Akvaariotukku tai virallisemmin Turun Akvaario ky on osoitteessa Kaarningonkatu 18.
Aninkaistenkatu 8:ssa sijaitsee Akvaariopiste.
Uusi Akvaario on Yliopistonkatu 38:ssa,. Se on Yliopistonkadun ja Eerikinkadun kulmauksessa. Vieressä on muistaakseni parturi sekä antikvariaatti.Siellä on parhaat kalat, siisteimmät akvaariot sekä asiantunteva opastus. ikinä en ole sieltä kuuden vuoden aikana saanut likaisia/sairaita kaloja tai kasveja. Sieltä tilataan jos tarvitaan jotain. Mukava pieni liike! - s.m
plootu kirjoitti:
Raision akvaario on osoitteessa Tasalanaukio 3, Raision keskustassa.
Akvaariotukku tai virallisemmin Turun Akvaario ky on osoitteessa Kaarningonkatu 18.
Aninkaistenkatu 8:ssa sijaitsee Akvaariopiste.
Uusi Akvaario on Yliopistonkatu 38:ssa,. Se on Yliopistonkadun ja Eerikinkadun kulmauksessa. Vieressä on muistaakseni parturi sekä antikvariaatti.Siellä on parhaat kalat, siisteimmät akvaariot sekä asiantunteva opastus. ikinä en ole sieltä kuuden vuoden aikana saanut likaisia/sairaita kaloja tai kasveja. Sieltä tilataan jos tarvitaan jotain. Mukava pieni liike!kiitos tiedoista, näihin liikkeisiin pitääkin tutustua tarkemmin.
- Rubiinitetra
Mie ostan kalani Kotkan Paratiisikalasta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101280- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 66751
- 33632
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13508- 78501