Ei jaksa

   
Moi.

En mä tiedä miten tän selittäis, mut mä oon hirveen poikki, nukuttaa vaan koko ajan. Kai tää fyysinen puoli on ruvennut vaikuttaa henkiseen puoleen, tai päinvastoin.

Kun kulta kysyi eilen kouluun lähdöstä, aloin itkemään ja ilmoitin etten halua sinne. Ja kun tänä aamuna yritin lähteä niin en vain kerta kaikkiaan jaksanut. Koen tunnille menon kauhean ahdistavana. En tiedä mistä tää johtuu, kotona ei ahdista ollenkaa, mutta kun pitäisi ajatella kouluun menoa tuntuu että en saa henkeä ja itkettää vaan koko ajan. Uskon että jonkunlainen stressi on kyseessä sen takia kun olen ollut niin kauan poissa koulusta. En saa vaan lähdettyä.

En tiedä mitä pitäisi tehdä. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta kun ei ole. Yritän saada torstaiksi aikaa koululääkärille ja kysyä että mitä ihmettä tämän asian kanssa voi tehdä.

Jotenkin toivoin että työharjoittelu helpottaisi, mutta nythän se siirtyy kun olen ollut jo muutenkin lähes kuukauden poissa kuumeen takia. Ja nyt kun se alkaa olla ohi, kouluunlähtö aiheuttaa pakokauhua, kun pelkään, etten saa ketään kiinni.

Tuntuu jotenkin oudolta kun tuntuu että kukaan ei ymmärrä mua ja tätä ahdinkoa. Kuta väittää ymmärtävänsä, mutta en usko että hänkään ymmärtää täydellisesti.

Tää teksti on sekavaa, mä tiedän sen, mutta toivottavasti saitte edes jotain selvää ajatuksistani. Muuten on kyllä ihan normaali olo, mutta kun kouluun pitäisi mennä niin ahistus ja pelko iskevät alitajuntaani enkä saa edes kunnolla nukuttua.

Apua!
3374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

nykyään saa kyllä helpotusta.
Joku koulukuraattorisi voi tietää hyvän lääkärin,
ja vyyhti lähtee purkautumaan.
Tuo tekstisi kertoo rivien välistä olennaisen:
Ei huisin vaarallista, mutta hoitamattomana
kylläkin.
Hus,hus vaikka yksityiselle lääkärille!

Äänestä
  • Ei täs mitään hätää oo, kävin aamulla sairaanhoitajalla ja se lupas hommata mut lääkäriin. Ehottivat etäopiskelua koulusta koska psykologikin luulee tämän asian helpottuvan kotiopiskelulla. Psykologi oli sitä mieltä että kun pääsen taas opiskelurytmiin kiinni täällä kotona niin sen jälkeen olen valmis palaamaan takaisin luokkatiloihin. Opiskeluaikaanikin pidennettiin neljään vuoteen vaikka se alun perin oli kolme, jotta minun olisi helpompi kohdata koulumaailma.

    Hyvät ihmiset kirtokaa minulle eräs asia, onko hulluus periytyvää?
    Mietin tätä kyseistä asiaa koska isäi muutama sisko on hieman sekaisin, tai on ainakin ollut. Ja kun vanhempieni suhtautuminen voimakkaisiin mielenliikkeisiin on mitä on, en uskalla puhua heillekkään. Esim. kun mainitsin isälleni jouluna käyttäväni nukahtamislääkkeitä, hän tuumasi että niitä käyttää vain hullut enkä minä ole hullu.

    Äänestä

  • Sielunsisko kirjoitti:

    Ei täs mitään hätää oo, kävin aamulla sairaanhoitajalla ja se lupas hommata mut lääkäriin. Ehottivat etäopiskelua koulusta koska psykologikin luulee tämän asian helpottuvan kotiopiskelulla. Psykologi oli sitä mieltä että kun pääsen taas opiskelurytmiin kiinni täällä kotona niin sen jälkeen olen valmis palaamaan takaisin luokkatiloihin. Opiskeluaikaanikin pidennettiin neljään vuoteen vaikka se alun perin oli kolme, jotta minun olisi helpompi kohdata koulumaailma.

    Hyvät ihmiset kirtokaa minulle eräs asia, onko hulluus periytyvää?
    Mietin tätä kyseistä asiaa koska isäi muutama sisko on hieman sekaisin, tai on ainakin ollut. Ja kun vanhempieni suhtautuminen voimakkaisiin mielenliikkeisiin on mitä on, en uskalla puhua heillekkään. Esim. kun mainitsin isälleni jouluna käyttäväni nukahtamislääkkeitä, hän tuumasi että niitä käyttää vain hullut enkä minä ole hullu.

    Sä kerrot asiat kuin suoraan MINUN suullani...Kaikki on niin samalla tavalla,etten jaksa edes selittää lisää...
    Tiedeä täydellisesti oman olotilani ja siksi myös sinun...

    Ota joskus yhteyttä?

    [email protected]

    Olen melko hidas vastaamaan sähköposteihin,mutta yritän kyllä :]

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sielunsisko kirjoitti:

   
Moi.

En mä tiedä miten tän selittäis, mut mä oon hirveen poikki, nukuttaa vaan koko ajan. Kai tää fyysinen puoli on ruvennut vaikuttaa henkiseen puoleen, tai päinvastoin.

Kun kulta kysyi eilen kouluun lähdöstä, aloin itkemään ja ilmoitin etten halua sinne. Ja kun tänä aamuna yritin lähteä niin en vain kerta kaikkiaan jaksanut. Koen tunnille menon kauhean ahdistavana. En tiedä mistä tää johtuu, kotona ei ahdista ollenkaa, mutta kun pitäisi ajatella kouluun menoa tuntuu että en saa henkeä ja itkettää vaan koko ajan. Uskon että jonkunlainen stressi on kyseessä sen takia kun olen ollut niin kauan poissa koulusta. En saa vaan lähdettyä.

En tiedä mitä pitäisi tehdä. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta kun ei ole. Yritän saada torstaiksi aikaa koululääkärille ja kysyä että mitä ihmettä tämän asian kanssa voi tehdä.

Jotenkin toivoin että työharjoittelu helpottaisi, mutta nythän se siirtyy kun olen ollut jo muutenkin lähes kuukauden poissa kuumeen takia. Ja nyt kun se alkaa olla ohi, kouluunlähtö aiheuttaa pakokauhua, kun pelkään, etten saa ketään kiinni.

Tuntuu jotenkin oudolta kun tuntuu että kukaan ei ymmärrä mua ja tätä ahdinkoa. Kuta väittää ymmärtävänsä, mutta en usko että hänkään ymmärtää täydellisesti.

Tää teksti on sekavaa, mä tiedän sen, mutta toivottavasti saitte edes jotain selvää ajatuksistani. Muuten on kyllä ihan normaali olo, mutta kun kouluun pitäisi mennä niin ahistus ja pelko iskevät alitajuntaani enkä saa edes kunnolla nukuttua.

Apua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu