Kyseisen konsernin tuotteisiin satsaaminen koitui lopulta ansaitusti Laakkosen turmioksi.Autiotalo Laakkonen, siellä minäkään asioi en. Veljekset Laakkonen, yläsavon ynsein.
Vastaukset 3
- muilla.paljon.huonommin
Ei menestys voi olla VW:n myyntimääristä kiinni. Volkkari konsernin tuotteita myydään enemmän kuin tojoja, fordeja, ooppeleita ja renuja yhteensä. Myynnin kasvu 2016 oli kappalemääräisesti neljä kertaa suurempaa kuin tojon.
Jos ei noilla merkeillä pärjää niin millä sitten pärjäisi?- Toyota-palstan
trollipojun noloakin nolompi kommentti tilanteessa jossa koko Vw-konserni taistelee olemassaolostaan. Tietoisia huijauksia ja surkeaa ns. konsernilaatua on vaikea puolustella. Ja kaiken lisäksi trollin maksettu työpaikkakin on katkolla totaalisen palstasekoilun jälkeen.
- kalliitaoppirahoja
Niitä on satsattu siihen malliin, että saksassa pellot kasvaa täynnä romutukseen jonottavia tuunattuja huijaus folkkareita ja varmaan omat pellot olemassa muillekin saman konsernin merkeille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.115525Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 55468
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410