Mitä ihmettä Suomalaiselle miehelle nyt on käynyt?
Reservistä eroaa sivariin ennätysmäärä reserviläisiä, mistä tämä johtuu, eivät varmaan ajattele asioita pidemmällä tähtäimellä, onko eronneet peräkamarin poikia vai peräti avio/avoliitossa olevia joilla lapsia.
Taitaa nykyään olla Suomen naiset pian se jämptimpi porukka, onko sivariin karanneet erityisesti jotain tiettyä ikäryhmää, kenties jotain pullamössösukupolvea?
Epäilen että nämäkin eronneet pelaavat ahkerasti sotapelejä ja kaikenlaisia räiskintäpelejä ja ovat niin "kovia sotilaita" vaikka tosiasiassa ovat sieltä aremmasta päästä olevia käpykaartilaisia, mammanpoikia.
Mammanpoikia?
47
720
Vastaukset
- SuomenSotilas
Onneksi meidän naiset paikkaa mammanpojat.
- CarlHaglund
Homma karkasi käsistä, kun puolustusministeriksi päästettiin Mikki Hiiri, joka luisteli JOPA sivarista!?
- petetty.kansa
Itsenäistä Suomea ei enää ole, on vain EU:lle huorattu reservaatti, jossa harvainvallalle alisteiset valtiopetokselliset päättäjät ovat toteuttaneet ja edelleen suunnittelevat, sekä toteuttavat kansalaisten etujen vastaisia päätöksiä. Kaiken lisäksi osa näistä hyväkkäistä maan armeijan puolelta ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan ulkovaltojen armeijoista muodostuva puolustusliitto voi rantautua territoriomme alueelle milloin se katsoo tällaisen toimenpiteen tarpeelliseksi. Päätös johon me kansalaiset emme ole voineet vaikuttaa edes epäsuorasti, sillä asia hoidettiin ohi eduskunnan päätäntävallan.
Varusmiespalvelustemme aikana vannomamme valat eivät siis enää velvoita meitä. Monet meistä eivät olisi koskaan voineet uskoa että esivaltamme tulee meidät näin pettämään, mutta näin on tapahtunut!
Moni mies varttuessaan kasvaa ajattelemaan ainutkertaista elämäänsä ja asioita mitkä siinä ovat tärkeimpiä. Nykyinen maa ei enää ole se johon synnyimme, sen päättäjien ja "eliitin" eteen ei kannata uhrata ainutkertaista elämäänsä.
Tilanteessa johon kansamme on ajettu, on vähintäänkin kohtuullista että miehet voivat vielä varusmiespalvelunsa jälkeenkin toimia vakaumuksensa mukaisesti ja vaihtaa reservistä siviilivoimiin, vähentäen näin myös suoraa uhkaa joutua henkensä menettämäksi mikäli sotatila- tai maan laajuinen aseellinen konflikti puhkeaa.
Nykyinen "puolustusministeri" puheineen suksikoot vaikka suon silmäkkeeseen!- Eu-ies
Tuo on niin tyhjentävä vastaus että täytyy lausua kiitoksen sanat. Kiitos
- Gonaattori
Olisiko reservistä eroamisen syy se että monikaan ei tunne enään mitään järkevää syytä puolustaa tätä pilattua maata jota Suomeksi kutsumme???.
Katsokoon Suomen eliitti, päättäjät, Eu virkamiehet, suvakit, viherpiipertäjät ynm...peiliin ja katsokaa millaiseksi Suomi on muuttunut.
Suomen hallitushan suojelee sekä hyysää kaikenmaailman rintamakarkureita jotka tunkeutuvat maahamme jotka jättävät vielä oman perheensä sodan runtelemaan maahan ja samalla vaativat uskollisuutta sekä lojallisuutta oman maan asevelvollisilta vaikka he kusevat avoimesti meidän tavisten kintuille.
Sitä saa mitä tilaa herras kansa.- asiathyvinvielä
Kuinka niin pilattua maata? Suomessa vielä kaikki hyvin kun katsoo ympärilleen laajemmin.
Ihmettelen tuota jatkuvaa vinkumista, kenelläkään ei ole vielä ruoka loppunut, sosiaalipuoli Suomessa toimii, monet tuntemani työttömät, jopa työtä karttavat pärjäävät näköjään ihan hyvin kun on varaa ostaa moottoripyöriä ja harrastusvälineitä ja käydä lomareissuja ulkomailla.
Asiat voisi olla paljon huonommin. Nykyajan uusavuttomat jotka totutettu elämään pumpulissa vinkuvat pienemmästäkin syystä vaikka ei ole mitään hätää ja kurjuutta.
- KäpykaartinEversti
Hehheh meikä on täysi käpykaartilainen ja mammanpoika. Erosin reservistä ja tunne on niin sanotusti aika vapautunut. Minua saa tästä hyvästä nimitellä ihan miten haluaa ja ei tunnu missään. Sitä vahvemmalla syyllä oli oikea ratkaisu lähteä moisesta typeryydestä pois. En haluaisikaan kuulua moisten luiskaotsien sakkiin.
- Haloo.ja.herätys
Kun Suomen pojat haluaa siviilipalvelukseen, eivät ole ainakaan sotakarkureita jos sota syttyy niin kuin nämä muista maista tulleet parhaassa kunnossa olevat nuoret miehet joita Suomi suojelee?! Olisiko nyt aika avata silmät sielläkin puolustusministeriössä johtuisiko tämä tästä.
- Killerion
Jotain se kertoo armeijan käymisestä, kun moni reserviin siirtyy liittyy "sivariksi."
Onko se armeija sittenkään oikea vaihtoehto Suomelle.
Itse en ole reservinkieltäytyjä, mutta armeijaa en olisi halunut käydä. - Näinnenaisetjyrää
Elisabet Rehn oli kaukonäköinen kun katseli meidän silloisia nuoria adoniksia ettei niistä tule olemaan miesten töihin ja vapautti Maanpuolustuksen myös naisille.Tulevaisuudessa nuoret pojat tulevat olemaan vähemmistönä varuspalveluksessa jota ei enään voikkaan kutsua varusmiespalvelukseksi.Miksikähän tämänpäivän poikasia kutsutaan tulevaisuudessa,ei ainakaan miehiksi.
- JehovanPoika
Ei mene noin. Miehet tulevat kyllä aina olemaan enemmistö armeijassa, koska sinne on pakko mennä. Hullunpapereita on vaikea saada.
Itse olin hullu armeijassa ja kävin 2-kertaa psykiatrilla ja viikon välein lääkärillä. Tällä diaknoosilla minua ei enää armeijaa otettaisi.
Itsemurha-ajatuksia/vakava masennus.- tiedätsenitsekkin
Olet kohtalosi sinetöinyt.
- kuinpullostatullu
Siispä et ole mies sinäkään vaan hullu.
- wosnwsjm
Puhut pehmeitä, ei ole pakko mennä armeijaan nykyään, siis puhutaan aseellisesta palveluksesta, hyvin helposti pääsee siviilipalvelukseen ja jopa reservistä eroaa porukkaa sivariksi joka on kyllä ennen näkemätöntä ja sivariin siirtyjä rikkoo sotilasvalansa, tekee sotilasvalan mitättömäksi.
Minä en hyväksyisi tuollaista jos olisin päättävässä asemassa, tekisin kaikkeni että armeija on käytävä ja sivariin pääsee vasta todella tiukan seulan läpi ja sivaripalvelus olisi minun päätöksen mukaan ajallisesti puolta pidempi.
Nykyään tapaa hyvin monia millä eri asteinen masennus, paras lääke masennukseen on liikunta siis liikunta ja mielekkäät harrastukset.
Liikunta ei maksa juurikaan mitään, vie ainoastaan aikaa ja tuo hyvää mieltä ja kunto kohenee ja se tuo taas lisää hyvää mieltä. Kun jaksaa ja viitsii esim. käydä juoksulenkeillä niin parin viikon päästä keho alkaa suorastaan vaatimaan liikkumista ja liikkuminen tuottaa endorfiinia ja sitä kautta hyvän olon tunteen, se on kun huumetta kun siihen saakka pääsee.
Reipas kävely jossa syke nousee on myös tehokasta liikuntaa. Uskallan väittää että monen masennuksen takana yhtenä syynä on rapautunut kunto eli liikunnan puute.- ojwgrpj
Siinä taas tilittää yksi eläkeläinen tai suomalainen huorake, joka tietää ettei itse joudu asetta käteensä ottamaan. Se on toki helppoa muille kaavailla kaikenlaisia sotimispakkoja. Suomalaisen miehen todelliset viholliset ovat sinun kaltaisesi idiootit ja Suomen valtio. Muita vihollisia ei sitten olekaan.
- wosnwsjm
ojwgrpj kirjoitti:
Siinä taas tilittää yksi eläkeläinen tai suomalainen huorake, joka tietää ettei itse joudu asetta käteensä ottamaan. Se on toki helppoa muille kaavailla kaikenlaisia sotimispakkoja. Suomalaisen miehen todelliset viholliset ovat sinun kaltaisesi idiootit ja Suomen valtio. Muita vihollisia ei sitten olekaan.
En ala tuollaisen kanssa asiasta kättä vääntämään mutta sen voin sanoa että valmis olen puolustamaan tätä maata ja en aio sotilasvalaani rikkoa.
Älä edes puhu "Suomalaisesta miehestä" jos sinulla tuollaiset mielipiteet.
- vaimitä
Kun olen koko elämäni tuottanut ilmaista elintarviketta, saamatta siitä mitään järkevää tuottoa ja kuinka suomi on tehnyt meistä tuistariippuvaisia on minun järkkymätön mielipiteeni se että siperia opettaa ja venäläiset toimivat oppaina....siis siviiliin ja sotilasarvosta luopuminen on edessä.
Kyykäärmeet voivat itse sitten puolustaa käärmeen muniaan ja hautoa niitä !!!
Jos taas pitää tappaa vihollisia niin sekin käy mutta viholliseni ovat jo nyt täällä maamme alueella, enään siis puuttuu se että minulle annetaan rynnäkkökivääri ja vihollisen niitto alkaa...nitä kaatuu kuin kypsää viljaa...toisaalta ehkä on kuitenkin parempi että menen siviiliin.... - Reskorpraali
Omalla kohdalla kulminaatiopiste oli Helsingissä tapahtunut sotilaan hengiltä potkiminen jolle eduskunnassamme lähinnä naureskeltiin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ihan tarkasti en muista mutta sotaa ja kauhua paenneet tekijät pääsivät joko ehdonalaisella tai aivan minituomioilla. Tuli mieleen erään armeijakaverin kanssa että eiköhän tämä ollut tässä. Ei nähty oikein paljon puollustamista enää.
- omos
Kovin on kapea sinun näkökenttä.
- Reskorpraali
No niin on ja kapenee koko ajan.
- rntbntrnrtn
Perkeleen vanhat eläkeläiset vaativat nuorilta kunnioitusta ja kaikenmaailman sotilasvelvollisuuksia. Menkööt perkele itse sotimaan, jos mokomat kalkkiperseet tahtovat tapella venäläisiä vastaan. Sivistymättömiä vanhoja etuoikeutettuja kaakkeja!
- räkäisensilmillenne
Ja teille limboajille,ei tule olemaan paikkaa minne menette tai päänne pistätte saati kunnioitusta tulette saamaan.
- TotuusEsiinSaatana
Velliperse eläkeläiset uhoavat täällä mutta kun ydinase jysähtää takapihalle niin johan pääsee vanhalta uhoajalta ripulipaskat villahousuihin...Japanilaiset olivat sotureita kunnolla.Upseerit tekivät harakirin jos epäonnistuivat tehtävässään,kuinkas moni suomi upseeri teki? Ei kukaan.Saatanallista pelkuruutta!
- olemallavellihousuko
TotuusEsiinSaatana kirjoitti:
Velliperse eläkeläiset uhoavat täällä mutta kun ydinase jysähtää takapihalle niin johan pääsee vanhalta uhoajalta ripulipaskat villahousuihin...Japanilaiset olivat sotureita kunnolla.Upseerit tekivät harakirin jos epäonnistuivat tehtävässään,kuinkas moni suomi upseeri teki? Ei kukaan.Saatanallista pelkuruutta!
Ja mitenkähän sinä vältyt siltä ydinaseelta?
olemallavellihousuko kirjoitti:
Ja mitenkähän sinä vältyt siltä ydinaseelta?
Hämikset, Rotat ja Torakat kestävät säteilyä yllättävän hyvin.
Arvoitukseksi jäänee, mitä rotua noista kolmesta, Nimim. TotuusEsiinSaatana edustaa. ;-)
IMHO.
- LähenPakoon
Tapelkaa pojat, saatte tupakkia.
- ArmeijalleSanonVitut
Miksi puolustaa maata josta ei omista mitään? Miksi puolustaa ihmisiä mitkä ovat vieneet kaiken ja kurjistaneet joka päivä elämääsi? Miksi? Sanon:Haista vittu riistäjä suomi!
- sliibaslaaba
Mee hippi työhin
- PaskanPuolustaminen
Miksi paskaa pitäisi puolustaa???:(
- EipäEnääLiikuta
Suomalaiset miehet ovat avanneet silmänsä eivätkä enää ole halukkaita pomppimaan toisten pillin tahtiin. Pilliin puhaltelijathan eivät ole itse koskaan olleet valmiita menemään rintamalle ja ovat hoitaneet asiat niin etteivät omat pikku kullannuputkaan ole sinne joutuneet. Takavasemmalta ovat sitten huudelleet isänmaallisuuden ja velvollisuudentunnon perään. Nämä ajat ovat ohi koska ihmiset ovat paremmin koulutettuja ja perillä asioista. Tietämätöntä kansaa on helpompi ohjailla herrojen metkuihin.
- tiltujariittää
Menehän tiltu syömään välillä kaalia!
- MatutInttiin
Ei näy matuja noita rintamakarkureita suomen armeijassa.....miksi ei?Eikös alle 30 v ole kutsuntaikäinen? Kutsunnat matuillekin ja inttiin pesemään lattioita sekä kusisia vessoja.Kelpaavat oikein hyvin loisimisen sijaan asemantorilla...
- jhifuytw
Katsos kun pitää olla Suomen kansalainen ja ei ihan vielä turvapaikan hakijoita jonosta oteta inttiin ja hyvä niin.
- järkimiehiä
AP voisi lukea tämän ajatuksia herättävän jutun, niin ehkä sitten saattaisi jotain ymmärtää (erityisesti tuo isäntämaasopimusta koskeva kohta): https://vastavalkea.fi/2017/05/17/keijo-korhonen-laksyttaa-nykypoliitikkoja/
- tästäse.lähtee
Tuore aiheeseen liittyvä kirjoitus: http://teemutorssonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/237785-maahanmuuttokriitikot-kelpaavat-kuolemaan
- hame.maastopuvun.tilalle
Onko tämä selvää kahtia jakoa, heterot ja homot, homot eroaa reservistä.
Aikanaan kun ei juurikaan kukaan homo kieltäytynyt armeijasta ja nyt kun tilaisuus erota reservistä niin tekevät sen ja taustalla voi olla homous, homothan tunnetusti herkkänahkaisia ja arkoja eivätkä kestäisi sotaa.
Tuo reservistä eroaminen on oikeastaan ihan hyvä juttu, jos kokee olevansa herkkänahkainen eikä pärjäisi sodassa ja pelkää kuollakseen maanpuolustamista aseellisesti niin silloin on paras pysyä poissa sillä tiukoissa paikoissa herkkähipiäinen homo voi vaarantaa monen sotilaan hengen koska on itse ns. "mukana vedettävä".- OlemmeKaikkiVähänHomoja
Luuletko aivan oikeasti että jotain loukkaa homoksi luokittelu nykyään? Oletko jäänyt jotenkin kehityksen kelkasta? Kannattaa keksiä jotain uusia nimittelyjä koska homoutta ei pidetä nykyään mitenkään negatiivisena asiana. Kuten ei myöskään naiseutta eli hameetkin on ihan ok. Homofobiset ihmiset sitä paitsi yrittävät piilottaa oman viehtymyksensä samaan sukupuoleen joten yrität nimitellä kaiketi itseäsi mikä on tietenkin vähän outoa. Tervetuloa 2010-luvulle!
- juuströmejä
OlemmeKaikkiVähänHomoja kirjoitti:
Luuletko aivan oikeasti että jotain loukkaa homoksi luokittelu nykyään? Oletko jäänyt jotenkin kehityksen kelkasta? Kannattaa keksiä jotain uusia nimittelyjä koska homoutta ei pidetä nykyään mitenkään negatiivisena asiana. Kuten ei myöskään naiseutta eli hameetkin on ihan ok. Homofobiset ihmiset sitä paitsi yrittävät piilottaa oman viehtymyksensä samaan sukupuoleen joten yrität nimitellä kaiketi itseäsi mikä on tietenkin vähän outoa. Tervetuloa 2010-luvulle!
Toisten kaltaistensa joukossa ovat nami...namia.
- qåaäzm
En mulla ole haluttomuutta puolustaa Itsenäistä Suomea, mutta tälle kolhoosille en ole valaani tehnyt. Ongelma vaan on se että sitä itsenäisyyttä ei enää ole. Eu-huoraus on vienyt itsenäisyytemme. Halua on kyllä siihen että se itsenäisyys saataisiin takaisin, mutta siihen ei aseita tarvita. Riittää kun riittävän moni äänestää isänmaallisia henkilöitä ja puolueita. Silloin saataisiin maanpuolustustahto taas oikeisiin uomiinsa. Venäjää en pelkää, vaan näen että ne uhkat tulee lännestä, erityisesti erään uskonnollispoliittisen systeemin valloittamassa maailmaa.
- qåaäzm
Korjaan. Siis valloittaessa maailmaa.
- OnnetonMaa
Olen suostunut puolustamaan suomea mutta en EU:ta...sitä ei valassa vaadittu. Miksi enää puolustaa ylikallista romahtavaa maata joka pettää aina? Ei mitään järkeä.
- Menetettymaa
Paskanko puolustamissa maassa nyt enää on, kun hallitus päästi 2015 yli 30 000 allahinsotilasta maahan miehitysarmeijaksi? ja heitä tulee koko ajan lisää, eikä armeijaa ole vieläkään pantu liikekannalle. Maailman surkein hallitus on Suomessa. Kukin puolustakoon itse itseään Sipilää ja mamuja vastaan.
- jousipyssy.olalle.vie
Meinaatko että 30 000 maahanmuuttajaa saa sinut luopumaan, olisiko sama tilanne kohdallasi jos ei maahanmuuttajia olisi päästettykään maahamme mutta itärajan yli olisi tullut 30 000 vihreää miestä ilman sotilastunnuksia ase kourassa, sanoisitko silloinkin että "paskanko puolustamista maassa nyt enää on"?
Tuollaiset luovuttajat/pelkurit voivat aivan vapaasti liittyä käpykaartiin, olisitte vaan rasite sotilasoperaatioissa. En luottaisi enkä antaisi tuollaisille edes muonitustehtäviä.- SiinähänKärsitte
Kun ei suomesta omista mitään niin mitä sitä puolustamaankaan,johan se vei kaiken...tuhkatkin pesästä.Miksi pistäisin tikkua ristiin? Ei liikuta vittuakaan kun en häviäkään mitään(enää).
- KusetettuSukupolvi
Suomalainen mies on huomannut että romahtavaa yhteiskuntaa ei kannata puolustaa koska se kusettaa kuitenkin....eikä väärässä ole.
- Hate7
Eivät halua tosipaikan tullessa puolustaa maataan eli rikaitten rahapussia näin on asiat suomessa
- uus-isämmaalliset
Isämmaalliset eivät tule inttiin siitä syystä, että matuja ei puolusteta.
Unkari ja Puola ovat perSujen uusia isämmaita.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2261573- 991418
Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1681210Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori361175Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_186896- 50886
Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks8815- 64806
Kristinuskon arvot käyttöön
Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric248766- 45750