Ei voi olla mitään 'eriseuroja' (mikä sanahirviö).
Kaikki me olemme Jumalan lapsia.
Kaikki me olemme Jumalan lapsia.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Esim. Tiit.3:10. Eriseuraista ihmistä pakene, kun häntä kerta taikka kahdesti neuvottu on,
11. Tietäen, että senkaltainen on käännetty pois ja syntiä tekee, niinkuin se, joka itsensä tuominnut on.
2.KOr.11:4. Sillä jos se, joka teidän tykönne tulee, toisesta Jesuksesta teille saarnaa, josta emme saarnanneet, taikka jos te toisen hengen saatte, jota ette ole saaneet, eli toisen evankeliumin, jota ette ole ottaneet vastaan, niin te sen oikein kärsitte.
Jos et ole eriseurassa, niin mitä oot sitten eripaikassa?
1.Kor.1:10. Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jesuksen Kristuksen nimen kautta, että te kaikki yhdenkaltaisen puheen pitäisitte, ja ettei teidän seassanne eriseuroja olisi, vaan olkaat sovitetut yhdessä mielessä ja yhdessä neuvossa.
"Jos et ole eriseurassa, niin mitä oot sitten eripaikassa?" (VL:ä)
Monesti tuo edellä mainittu kysymys on esitetty tällä palstalla. Taitaa olla niin että kaikkien muiden paitsi vl:n korvissa tuo kysymys kuulostaa melko huvittavalta. Tosin se on aivan ymmärrettävä vl:n viitekehyksessä!
"Miksi olette eri paikassa?" Aivan kuin vanhoillislestadiolaisuus olisi se ydin
joukko, johon kaikkien maailman kristittyjen tulisi peilata itseään ja miettiä, miksi olemme "eri paikassa"!!
Amerikan amishien, Brasilian pikkukylän katolisen seurakuntalaisen, Siperian ortodoksimummon tai Kosovon kristittyjen tulisi miettiä, että MIKSI IHMEESSÄ me olemme "eriseurassa" suomalaisen herätysliikkeen nimeltä vanhoillislestadiolaisuus kanssa??
Tämä on aivan käsittämätön ajatus! Eihän teistä kukaan edes tiedä mitään, kun katsotaan asiaa maailmanlaajuisesti.
Ei kukaan suomalainenkaan yleensä pohdi asiaa tuosta näkökulmasta, ei se käy edes mielessä. Jumala on herättänyt uskon siellä missä on herättänyt, ja johdattanut omien lastensa yhteyteen sinne minne on halunnut. Moni on syntynyt toisen herätysliikkeen piiriin ja löytänyt kotiseurakunnan sieltä.
Kaikkein kummallisinta on se, että vl:t eivät edes tee aktiivista ja mittavaa lähetystyötä, ja useat vl:t ovat HYVIN HILJAA uskostaan Suomessa.
Kaikkien ihmisten tulisi vain löytää tiensä rauhanyhdistykselle, vaikka asuisit toisella puolen maailmaa. Vl:n tulisi matkustaa sankoin joukoin ympäri maailmaa tauotta satojatuhansia vuosia, jotta Jumala voisi lähetää etsikkoaikaa elävien ihmisten luokse vl:n. Jokaisella ihmisellähän on etsikkoaika! Intian miljardissa ihmisessäkin olisi jo työnsarkaa;)
Tällä palstalla pitäisi käydä syvällinen keskustelu siitä, MIKÄ on eriseura ja mitä sillä tarkoitetaan Raamatussa.
Selvää on se, että eriseura ei merkitse Raamatussa yhtä kuin ei-vanhoillislestadiolainen.
Se on se kaisla, mitä raamatussa lukee ja sinullekkin näytetty...Kyllä hänen omansa ja valittunsa löytävät tämän saman elävän uskon, oli vaikkapa nimikin joku muu...Lähetystyötä tehdään, niinkuin Jumala ovia avaa...Meillä on julkisia tilaisuuksia mm.kirkossa...
Hyvin kirjoitit, mutta valitettavasti turhaan. Vl-määritelmä eriseurasta on pelonmuurilla suojattu.
Sekaoppi on sielunvihollisesta...
mahdollinen perheen, ystävien ja tuttavien hylkääminen, eristäytyminen omaan pilttuuseen yms. ovat elementtejä, joilla Raamatun vastaista "vain me" oppia ja itse Raamatun oppeihin kohdistuvaa eriseuraa pidetään pystyssä.
täällä on jauhettu monesti, niin siitä jokun kommentti. VL:t tekevät lähetystyötä. Sitä että missä laajuudessa niin en osaa verrata.
Entä mikä kohtalo jossakin Siperiassa. Minä ainakin ymmärrän asian niin sanotulla "etsikkoajalla". Eli ihmisellä on elämässään etsikkoaika jolloin uskoa ns. tarjotaan, mutta ihminen ei siihen tartu. Tämä etsikkoaika on voinut Siperiassa olla kauan sitten ja ei enään ole!
Brasilian köyhät katolilaiset ei pääse taivaaseen, koska eivät usko Pajalan raittiusseuran oppeihin.
vl-herätysliikkeen sekä Pajalan raittiusseuran virallisella diplomilla.
Pääsetkö suviseuroihin Perhoon vastaanottamaan diplomin?
on MINIMAALISTA verrattuna muiden yhteisöjen harjoittamaan. Heidän sisälähetyskin on olematonta.
Raamatussa puhutaan eriseuroista silloin, kun tarkoitetaan muita kuin kristittyjä. MILLÄ VOIMALLA VL. TUOMITSET MUUT JEESUSTA HERRANAAN PITÄVÄT ERISEURAKSI HELVETTIIN MENIJÄKSI? Te sanotte eriseuraksi uskon veljiänne ja sisarianne! Millä valtuuksilla?
Ai ettäkö Amerikan amishien ym. mitä tuossa edellä luettelitkaan, pitäisi miettiä "Miksi ihmeessä me olemme "eriseurassa" SUOMALAISEN herätysliikkeen nimeltä vanhoillislaestadiolaisuus kanssa??"
Et ilmeisesti siis sattunut tietämään, että meitä uskovaisia(samoin uskovia, yhteinen henki)on myös Amerikan mantereella ja siellä monia rauhanyhdistyksia tai siellä niitä kutsutaan kirkoiksi. Siellä Keskusjärjestö on Laestadian Lutheran Church (LLC), joka tekee lähetystyötä Amerikan mantereella. Lisäksi meitä samoin uskovia on mm. Pohjoismaissa. Ruotsissa on myös Keskusjärjestö, Sveriges Fridsföreningarnas Centralorganisation (SFC). Näiden lisäksi meitä uskovaisia on myös mm. Virossa, Norjassa, Englannissa, Saksassa, Unkarissa ja Venäjällä. Venäjällä on nykyisin myös 8 Rauhanyhdistystä (Koivisto, Moskova, Petroskoi, Pesotshyin, Pietari, Samara, Tverin ja Viipuri).
Tähän listaan en edes luetellut niitä, jotka ovat työnsä tms. puolesta lähteneet muualle päin maailmaa esim. Arabi-emirikuntiin, Kiinaan... Muutama ystäväni on ollut työharjoittelussa eripuolilla Afrikkaa.
Tuolla edellä olevalla listalla haluan vain kertoa, että ei voida sanoa vain Suomen vl:t...
Niiden, jotka ei tästä mitään tietänyt, on huokeampi tuomiopäivänä.
Tietämätttömyyttään ei joudu kadotukseen, mutta tietäessään on asia toinen juttu.
kysykää onko täällä Pyhä Henki. Jos he sanovat, on, kysykää heiltä on muualla Pyhä Henki. Jos he sanovat on, kääntykää ja menkää pois.
Menen Helsingin rauhanyhdistyksen seurapaikkaan ja kysyn, onko siellä Pyhä Henki. Saan varmaan myöntävän vastauksen. Sitten menen Oulun SRK:n tiloihin, jossa saan saman vastauksen. Häivyn saman tien.
Kun menet sisälle, niin ota lakki päästä ja sano "Hyvää päivää". Kun lähdet pois, niin sano "Näkemiin".
Molemmissa paikoissa.
sinun täytyy menetellä!
Miks ihmiset ei ymmärrä (en tarkoita sinua, olet huumorimiehiä/naisia) tämän lauseen vertauskuvallista merkitystä?? Lutherkin kääntyis haudassaan, jos kuulis mihin ollaan menossa.
Haha
Mitippä omaa viiteryhmääsi. Saarnataanko siellä että helluntalaiset, luterilaiset, katoliset jne ovat kaikki samaa seurakuntaa. Tämä on sitä ekumeenista menoa jolla oikea usko mitataan. Jos kaikki jopa ateistit hyväksytään samaan laumaan siitä tumtee että usko ei ole oikea. Tätä tämä tarkoittaa.
On yksi lauma ja yksi paimen.
Normaali suomenkielen sana joka tupsahtaa uutisissa sillointällöin ainakin poliitiikassa.
----------
esim hakusanalla esiseuraisuutta 81 osumaa ja yli puolet muuta kuin uskonnollista:
Matti Vanhanen johtaa Suomen Eurooppa-politiikkaa määrätietoisesti eikä hallituksen
sisällä ole eriseuraisuutta unionipolitiikan pääasioista tai
alueensa ajamisen tärkeämpänä, jotka viime metreillä kuitenkin
hidastuttavat unionin kehittämistä ja lisäävät eriseuraisuutta
Mainitsin ohimennen, että ulkopolitiikan johdossa on alkanut ilmetä eriseuraisuutta.
Siihenhän ovat monet lehdetkin kiinnittäneet huomiota
miltei nollakorrelaatio (.07). Vaikka luku ei kerrokaan vastakkaisuudesta,
tiettyä eriseuraisuutta se ilmentää (ei kuviota).
kysymys yliopiston yhteisöllisyydestä. Neljän kampuksen mallin on pelätty
lisäävän eriseuraisuutta.
arvostellut Lipposen innokkuutta tarjota jälleenrakennusapua Irakiin mahdollisen
sodan jälkeen ja hämmästellyt Lipposen ja Tuomiojan eriseuraisuutta tässä
Päätös on todella järkevä. Suomessa on muutenkin liikaa eriseuraisuutta. Jopa
sotaveteraaneilla on kaksi keskusjärjestöä", Otila sanoo