Tulipahan taas "uskallettua" TSS -matkalle, tällä kertaa Pohjois-Kyprokselle 15.-22. 1. -17. Lähtöhinta matalimman sesongin matkalle 190.- eur viikon päivälliset herkkubufeesta 69.- eur per henki.Melkein joka päivälle mielenkiintoinen retki suomenkielisen oppaan avustuksella. Jos retki ei kiinnostanut, saatoit vapaasti etsiä tekemistä omaan makuusi. Myyntiesittelyjä kolmessa kohteessa, osta jos haluat tai mene tarpeeksi katseltuasi ulos aurinkoon. Olen 71v. ja vaimo 64v. ja teemme vvuosittain jonkun ulkomaanmatkan, kolme viimeisintä TSS:n kautta ja hinta/laatu suhde on ollut jopa äkkilähtöihin verrattuna ylivoimaisen edullinen. Sesonkiaikoina hinnat luonnollisesti nousevat, mutta vain elämyksiä, ei niinkään aurinkoa ja tungosta etsivänä, matalan sesongin matkat ovat sopineet meille erikoisen hyvin. Toivomme toki, että TSS Travel jatkaa samalla linjalla. Ainaki me voimme lämpimästi suositella TSS:n matkoja samantyyppisille reissaajille kuin itse olemme.
Pohjois-Kypros ja TSS
490
19409
Vastaukset
- Jarnamo
Minkä nimisissä hotelleissa olitte Famagustassa ja Kyreniassa? Entä tuo lento, joku turkkilainen yhtiö, lähtikö mihinkä aikaan sunnuntaina? Meillä matka huhtikuun viimeisellä viikolla tulossa.
- tsus
Famagustan hotelli oli nimeltään Salamis Bay Conti. Hotelli oli n. 15-20 km sivussa Famagustan keskustasta, jonne pääsi dolmusbussilla pari kertaa päivässä edullisesti, eikä taksikaan olisi maltaita maksellut. Itse hotelli oli n. tasoa 4* . Kyrenian hotelli oli melkein keskustassa, nimeltään Casino Hotel Oscar, tasoltaan 4*-, näin maalaispojan silmin arvioituina. On kuitenkin muistettava, että matkaehtojen mukaan hotellit selviävät vasta perillä. Omat kokemukseni aikaisemmilta matkoiltani TSS:llä ovat kyllä olleet aina erittäin positiivisia hotelleiden ja muidenkin järjestelyjen suhteen. Voin vilpittömästi sanoa, että hinta-laatusuhde on varmasti kohdallaan. Meidän lentomme lähti sunnuntaina 15.1. kello 10.50 ja lentoyhtiö oli turkkilainen Free Bird. Lennon aikana saattoi ostaa pikkupurtavaa ja -juotavaa. Meillä oli suomea puhuva opas, toinen heistä, Parilla ryhmällä oppaat puhuivat yksinkertaista, hyvin ymmärrettävää englantia. Matto- nahkatakki- ja koruesittelyihin ei ole pakko mennä, mutta ne ovat ensikertalaiselle kyllä kokemus sinänsä. Ostopakkoa ei ole, ja itse olen nopeasti saanut opastuksen ulos, kun olen ruvennut kyselemään tupakointipaikkaa esittelytiloissa. vink vink. Toivon teille onnistunutta matkaa.
- Hoono.muisti
Olipa virheitä kerrakseen. Salamis Bay Conti on 6 (n 10 km) mailin päässä keskustasta. Kyreniassa ei netin mukaan ole olemassakaan Casino Hotel Oscaria. Vaan kerranos muisti heittelehtii matkustavaisilla
- Jarnamo
Jep, kiitos tiedoista... Nämä hotellit osuivat hakuun kun surffailin aiemmin, mut katsotaan mitä huhtikuussa meille tarjoillaan.
- prosessix
TSS Pohjois-Kyproksen kiertomatka: Menikö lentonne Oslon kautta vai miten? Kelpaisiko Kyproksella eurot vai missä vaihdoitte rahaa (jos tarvitsee vaihtaakaan)? Oliko hotellien lähellä kauppoja josta ostaa esim. vettä? Saiko niinä päivinä, kun ei vaihdeta hotellia, jäädä hotellille menemättä retkille tai kulta/nahka/matto paikkoihin? Saiko näistä kulta/nahka/matto paikoista jäädä pois vai tarvitseeko maksaa jotain korvauksia? Oliko moskeijassa oltava pitkähihainen paita, housut ja naisilla huivi? Oliko retkillä hyvin wc: tä saatavilla? Meille ei tarjottu päivällispakettia vaan illallisbuffet 129 e, jonka otimme. Oma matkamme 19.11.2017.
- Malaguena
Jaahas! Juuri varasin matkan tuolle 19.11.2017 lennolle. Moneen kertaan ihmettelin, että onko tuossa hinnassa nyt taatusti kaikki (siis matka 199 sesonkilisä 120 illallispaketti 129€/henkilö). Olemme reissanneet ympäri maailmaa omatoimimatkoilla, joten eiköhän tuostakin selvitä! Niukasti saa tietoa hotelleista ja lennoista etukäteen...vasta pari viikkoa ennen matkaa, Olen kiitollinen, jos täältä löytyisi erilaisia kokemuksia ko. reissusta.
- Katsotaansanoi.lääkäri
Malaguena kirjoitti:
Jaahas! Juuri varasin matkan tuolle 19.11.2017 lennolle. Moneen kertaan ihmettelin, että onko tuossa hinnassa nyt taatusti kaikki (siis matka 199 sesonkilisä 120 illallispaketti 129€/henkilö). Olemme reissanneet ympäri maailmaa omatoimimatkoilla, joten eiköhän tuostakin selvitä! Niukasti saa tietoa hotelleista ja lennoista etukäteen...vasta pari viikkoa ennen matkaa, Olen kiitollinen, jos täältä löytyisi erilaisia kokemuksia ko. reissusta.
Varasin jo kuukausia sitten 26.11. alkavan matkan. Eli me lähdemme kun sinä palaat. Kausilisä on 70 eur eli päivällispaketin kanssa koko roska 398 eur/hlö. Soitin useamman kerran palvelunumeroon kun mieleen nousi uusia kysymyksiä/epäilyjä mutta vaikuttivat vakuuttavilta. Eikähän 400 euron matkassa kovin suuria voi menettää. Mukaan lähtevä veljeni totesikin että jos luvatuista puoletkin toteutuu hän on tyytyväinen. Tänään tuli kirje Intian matkasta alk 799 eur. tammikuussa kausilisä 250 eur ja kesää kohti laskee nollaan. En ole lähdössä koska huhtikuussa odottaa matka Aurinkorannikolle
- Malaguena
Malaguena kirjoitti:
Jaahas! Juuri varasin matkan tuolle 19.11.2017 lennolle. Moneen kertaan ihmettelin, että onko tuossa hinnassa nyt taatusti kaikki (siis matka 199 sesonkilisä 120 illallispaketti 129€/henkilö). Olemme reissanneet ympäri maailmaa omatoimimatkoilla, joten eiköhän tuostakin selvitä! Niukasti saa tietoa hotelleista ja lennoista etukäteen...vasta pari viikkoa ennen matkaa, Olen kiitollinen, jos täältä löytyisi erilaisia kokemuksia ko. reissusta.
Olin kirjoittanut vahingossa lähteväni 19. marraskuuta, mutta silloin jo palaan eli lähtöpäiväni on 12.11.2017. Sattuuhan näitä...
- prosessix
Kuinka pitkiä retkipäivät Kyproksella ovat? Mihin aikaan suunnilleen lahditte ja palasitte hotelille? Oliko teillä 2 vai 3 eri hotellia?
- prosessix
Oliko esim. Antalyassa jotain pitkiä odotusaikoja?
- prosessix
TSS kypros: Mitä söitte päivisin? Missä söitte päivisin?
- Muonitusvääpeli
Ruokaa syötiin aamuin illoin ja kerran keskipäivälläkin
- menoksixx
Kelpaisiko Kyproksella eurot vai missä vaihdoitte rahaa (jos tarvitsee vaihtaakaan)? Oliko hotellien lähellä kauppoja josta ostaa esim. vettä? Saiko niinä päivinä, kun ei vaihdeta hotellia, jäädä hotellille menemättä retkille tai kulta/nahka/matto paikkoihin? Saiko näistä kulta/nahka/matto paikoista jäädä pois vai tarvitseeko maksaa jotain korvauksia? Oliko moskeijassa oltava pitkähihainen paita, housut ja naisilla huivi? Oliko retkillä hyvin wc: tä saatavilla? Kuinka pitkiä retkipäivät Kyproksella ovat? Mihin aikaan suunnilleen lahditte ja palasitte hotelille? Oliko esim. Antalyassa jotain pitkiä odotusaikoja? Mitä ja missä söitte päivisin?
- Nannakka
Olen lähdössä 16.1 -18. olen lisäksi keliaakikko ja myös ruoka-allergioita. Esim.pähkinät.
Hiukan jännittää..osaako joku käyny vähänvkertoa. esim.ruokailusta. Miten meni ?
- Rozalia
Onko kukaan lähdössä 30.4 tss matkalle,ollaan mieheni kanssa ensikertalaisia tämmöisillä reisulla,Samat kysymykset meilläkii
- Kysymälläsivistyy
Satutko vielä lukemaan tätä ketjua? Voisitko kertoa muutamin sanoin reissustanne ja lentojen aikatauluista.
- Eläkkeensaajana
Saman henkilön jankuta jankun kysymyksiä jokaisella ketjulla. Onkohan henkilöllä kuullun, luetun tai kuvitellun tiedon ymmärtämisvaikeuksia? 300 - 400 euron hintaiselle matkalle ei voi asettaa kovin suuria vaatimuksia. Sama henkilä kysellee onko pakko osallistua retkille! Kyllä järkikin sanoo että matkan maksanut on suurin herra ja päättää osallistuuko kieroksille. Olen varannut matkan 26.11.-17 ja toimin joka päivä kuten parhaaksi näen.
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Mihin kellonaikaan Kyproksen lennot toteutuivat huhtikuussa 2017? Olemme lähdössä 26.11. samaiselle reissulle ja pitäisi varata liittymälennot. Matkatoimistossa eivät osanneet sanoa vielä mitään
- Auringos
Eipä matkatoimisto osannut meillekään sanoa kuin että tietoa tulee kymmenen päivää ennen lähtöä.Sunnuntai lähtö on meillä joulukuussa.Netistä pystyin kuitenkin tekemään alustavan aikataulun.Helsinki Vantaan Finavian sivuille tulee tiedot lähtevistä ja saapuvista koneista vuorokautta ennen lähtöä.Siispä lauantaina katselemaan ja löytyy sunnuntain freebird lento.Näköjään lentää suoraan Alanyaan.Sieltä näyttää olevan jatkolento taisi olla pegasos airlines Ercanin lentokentälle Kyprokselle.Jatkolennon voi hakea antalya airport sivuilta vaikkapa sunnuntaina.Paluulento ilmestyi lauantaina taisi olla yölento Antalyaan ja aamulla Helsinkiin noin kymmenen aikaan.Nämä aikataulut antavat alustavan tiedon mutta eipä noita freebird lentojakaan useita ole.Jos varaat junalippuja niin vr tarjoaa peruutusturvan 5e.Me vaihdoimme tarjouslipun ja maksoimme samalla peruutusturvan.Hyvin onnistui mutta en muista oliko se hinta matkustaja vai varaus.Tämä onnistuu myös viime hetkessä kun saa tietää että aikataulu on muuttunut.Ei siis ole pakko maksaa heti jos olet ostanut aiemmin lipun.Muutenhan ne ei tarjouslippuja vaihda.
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Kiitokset salapoliisityöstäsi. Itselläni ei ole tuollaisia valmiuksia. Olen jo varannut Cumuluksesta majoituksen la 25.11 - su 26.11, joten se puoli lienee kunnossa. Veljeni tulee sunnuntaina bussilla Hämeenlinnan suunnasta.
Tarkoitus on tulla lauantaina lentämällä Helsinkiin, mutta paluulentoa varten kyselin toimistolta aikatauluja. Kajaaniin lähtee lentoja sunnuntaisin 11.55, 15.55 ja 21.20. Olen ajatellut lentoa 15.55. Ehkä Kyproksen lento on siihen mennessä Helsingissä. Olisi todella hyvä jos lentoajat olisivat varhemmin tiedossa. Voisi ottaa parhaan jatkolennon. Tällä hetkellä meno-paluu Kajaanista maksaa 103 eur, mutta ostettuna viikkoa ennen lentoa noin 250 eur. Taitaa olla ainut näin epävarma matkanjärjestäjä. Tosin eihän hintakaan ole kuin 398 eur päivällispaketin kanssa. TSS travel myy matkoja myös netissä. Mahtaneeko kukaan olla niin hullu että ostaa sieltä näin epävarman matkan lähes kolminkertaisella hinnalla?
Syksyn ensimmäinen matka Kyprokselle on 22. lokakuuta. Jokohan silloin voisi tarkemmin haarukoida muitakin aikatauluja? Lennot ehkä saisi vielä kohtuuhintaan? Jos saapuminen olisi kymmenen maissa niin jatkolento 11.55 olisi ihanteellinen. Juna lähtee lentoasemalta Kajaaniin 11.11. joten se olisi perillä samaan aikaan 15.55 lähtevän koneen kanssa ja junassa voisi nukkua.
- Auuringos
Lento oli siis Antalyaan ei Alanyaan.Turkin kautta kuitenkin poiketaan.
- auringosss
Hienoa että sinulla on seuraa.Minä olen niin täpinöissäni matkasta että urkin kaikki mahdolliset tiedo.Tänään lauantaina näkyikin freebird lento finavian sivuilla.Kumma kyllä paluulentoa ei löytynyt .Utelias kun olen niin fh836 joka saattaa olla meidän lento niin tunnuksella fh835 löytyi paluulento.Pelkillä tunnuksilla kun googletin niin sain tarkempaa tietoa FlightAware palvelusta jopa kuviakin lentokoneesta oli.Tämä paluulento oli 9.46 aamulla Helsingissä.Antalyasta lähti kuuden aikaan aamulla.Taitaa tulla rankka yöpaluu Ercanista.Mitäpäs siitä olen ennenkin ollut tss matkoilla ja aivan ihania ovat olleet.
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Ja jälleen kiitos. Seuraan tarkasti mitä saat selville. Jätän liittymälentojen varaamisen hieman myöhempään. Tai sitten otan paluulennoksi tuon klo 11.55.
En oikein pidä yölennoista. Koska aina lennämme vuorolennoilla, valitsen/mme aina päivälennot. Katsoin äsken kaiken varalta TSS:n peruutusehtoja jos ei viitsisi lähteä ollenkaan. Ehtojen mukaan jos peruminen tapahtuu 60 vrk ennen matkaa, kustannus on vain varausmaksu 20 %. Lähtömme olisi m26.11. joten vielä ehtisi perua. Tosin kerroit olleesi ennenkin mainitun järjestäjän matkoilla ja ymärtääkseni olet pitänyt niitä ihan hyvinä? Pitää kuitenkin vielä keskustella veljeni kanssa. - auringosssss
Niin eihän se yölento ole vielä varmaa.Muutaman tunnin lento Turkkiin ja aamulla freebirdin koneeseen kuudelta ja lähtöselvitys neljältä.Tietenkin jatkolento eli transit matkustajilla on mahdollisuus oleskella kansainvälisellä alueella.Mistä itse pidän koska ei ole lähtöselvitystä ja laukut kannetaan yhtiön puolesta toiseen koneeseen.Väsyneenä sitä on kaikkea vaikea hoksata itse.Pitää vain muistaa mainita transit ennen lentoa ja tarkistaa ymmärsikö virkailija oikein eli nyt olisi transit flight via antalya to helsinki.Itse Antalyan kenttä on ihanan pieni kun uni painaa kahvilassa.Ataturkin kenttä Istanbulissa on kauhean sekava.Kun on useampi kone on useampi tarjoilu.Tosin freebird on aika ahdas kone ja turkkilainen kahvitarjoilu on ovelaa.Heillä on kaksi kahvipannua toinen maksullinen ja toinen ilmainen kafe free.Tämä on kuitenkin tilauslento suomalaisten kanssa.Viimeksi oli terminaalin ulkopuolella tiski missä oli palmukuva ja opas vaati jonkun tss papereista liekö ollut se lentolippu selvittääkseen mihin bussiin joutuu.Bussissa myydään joskus viikon vesipullot niin paljon kuin haluaa itse otan myös hotelliin noin kymmenen euroa.Hotellit ovat todella hyviä.
- auringosh
Jatkan vielä kun tss lento tiedot ovat niin epävarmoja.Yleensä on tullut nettiin kuukautta ennen.Onhan myös mahdollisuus että pitää varauksen päällä ja jos ei halua lähteä niin vaihtaa varauksen Israelin matkaan n.650e alkaen.Siinä olisi hyvä pohjakassa vaikka saattaisi menettää sen 20%.Itse kyllä kiinnostaa raamatun paikat vaikka en uskovainen ole sillä saattaahan siinä samalla maistus Antalyan lentokentän ihanat kahviliköörit.
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Meillähän tuli mielenkiintoinen keskustelu. Varsinkin tuo Israelin osuus. Veljeni ei ole koskaan käynyt Israelissa ja siksi ehdotin hänelle myös sitä matkaa, jonka varasimmekin 3. - 10. 11 2018. Kausilisä 100 eur. Odottaa jo matkaa. Ensi kevääksi matka ei käynyt koska kestävyysjuoksua harrastavana käyn Aurinkorannikolla huhtikuussa korkeanpaikan leirillä.
Olen ollut nuorena kibbutsilla töissä ja silloin kiertelin maata ristiin rastiin. Myöhemmin olimme vaimon kanssa nuorisomatkalla ja 2001 sotahistoriallisella reissulla. Harmi että tuolloin oppaaksi lupautunut tunnettu sotahistorioitsija eversti Sampo Ahto sairastui ennen matkaa, mikä latisti hieman reissun antia.
Sanoinkin nyt veljelleni ettemme tarvitse päivällispakettia, koska sekä Tiberiaksessa ja Jerusalemissa on muonituspaikoissa valinnanvaraa. Olen nuorena yöpynyt arabihotellissa - jos hotellitermiä voisi käyttää - vanhan Jerusalemin muurien sisällä, joten emme taatusti eksy. Emme osallistu kaupungissa johdetuille kierroksille, koska vapaasti kierrellen saa irti paljon enemmän. Joten varaa reissu niin sitten tavataan.
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Kysäisin TSS: n toimistolta matkan perumisen mahdollisuutta. Olin jo ennakolta tutustunut peruutusehtojen 3.1 ja 3.2 kohtiin jonka mukaan charterlennon voi perus 30 pv ja vuorolennon 60 pv ennen matkan alkua. Varausmaksu 20 % menee joka tapauksessa. Toimistolta vahvistivat ehtojen pitävän paikkansa. Pitää nyt harkita viitsiikö Turkissa lähteä yöllä vaihtelemaan konetta.
- aurringos
Yölento ei todellakaan ole mukavaa.Ymmärrän hyvin kunpa joku kokeneempi Kyproksen kävijä voisi antaa parempaa tietoa paluulennoista.Itse katsoin sopivat aikataulut mutta ei sitä tiedä pitävätkö ne paikkansa.
- hannaxx
Olemme lähdössä Kyprokselle 19.11.2017. TSS sanoi, että meillä ei ole lennon vaihtoja. Kone lentää Antalyaan, jossa se tankataan ja opas tulee kyytiin. Kesto 30-60 min, mutta matkustajat ei poistu koneesta. Syy: Kyproksen Ercaniin saa lentää vain Turkista tulevat koneet eli tulemme sitten Turkista, kun ollaan tankattu siellä. Olisin kiitollinen, jos jo lokakuussa lähtevät kertosivat aikatauluistaan heti kun saavat ne.... ja muuta matkastaan ennen meidän marraskuun matkaa.... TSS:n Dubain paluumatka oli yöllä ja se oli todella rankkaa... Kun kysyin TSS:ltä onko tämäkin lento yöllä, niin he sanoivat että Kypros on päivälento. Toivottavasti! Tosin päivälento voi kyllä tarkoittaa tosi aikaista aamuakin. Dubain matkassa luki 8 päivän matka, mutta ohjelmalistalla oli vain 6 hotelliyöpymistä eli yksi yö lennossa. Nyt vertailuna Kyproksella lukee 8 päivän matka ja TSS:n nettisivun ohjelmassa on 3 yötä ekassa hotellissa ja 4 yötä tokassa hotellissa eli 7 hotelliyötä eli joka yökis on hotelli - ei yölentoa laskuissa.....!!!
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Olen muutaman kerran keskustellut TSS:n virkailijoiden kanssa ja yksi puhuu yhtä ja toinen toista. Eräskin heistä ihmetteli miten kolleega oli voinut sanoa lentojen tapahtuvan päivällä ja ilman koneenvaihtoja. Aikatauluista kenelläkään ei ollut hajuakaan. Mikäli lähtee tällaiselle matkalle on syytä varautua aivan kaikkeen. Siksi vähän ihmettelen miten nettimyynnissä yli tonnin hintaisista lennoista ei tiedetä tuon taivaallista.
- hannaxx
Jos osaat lukea englantia niin samaa matkaa Kyprokselle tekee RSD, jos on TSS:n emoyhtiö. Laita google-hakuun: tripadvisor rsd northern cyprus 8 days
- auringosssss
Kiitos hannax ihanaa että joku kertoo kokemuksiaan.Täytyy heti lukea rsd sivut.Ihmettelen matkatoimiston viime hetken tietoja.Käyttävätköhän hekin world visitor fi sivuja.
- hannaxx
Eka hotelli on kaikilla matkustajilla ollut aina sama luksushotelli Salamis Bay Conti kolmena yönä. Kaiken maalaiset ovat kehuneet hotellia ja erityisesti sen illallisbuffettia. Neljän seuraavan yön hotelli ilmeisesti voi vaihdella, mutta on kuitenkin 4-tähden hotelli. Kertokaa te jotka matkalta palatte, missä hotellissa vietitte ne loput 4 yötä...? Mitä lennolla tarjotaan tai mitä syötävää koneessa voi ostaa ja mihin hintaan?
- famagusta
Freebird lennoilla ei valitettavasti tarjoilla ruokia.Eniten tarjoillaan ei oota.Suomesta lähtevillä lennoilla ruoka loppuu kesken kun täyttävät vain Turkissa.Paluulennolla on jotain ostettavaa ruokaa.Sämpylät n.5e efe olut n.3e ai niin kolme on turkiksi yks mistä meille tuli hauskoja hetkiä kun halusin yhden oluen kolmella eurolla.Siihen se ruoka jääkin ellei huomioi suolapaloja ja nuudelisoppaa.Kahviakin saa useimmiten maksullista.Heillä on kaksi kahvitermosta toinen on kahvifree eli ilmainen ilman lentoemon hymyä sitä saa joka kerta kun ohi menevät.Eivät tosin mielellään tarjoile tyyliin mikä kafefree.Freebird lennoille voi tilata aterian freebird sivuilta.Yleensä saat jonkun kanakalakebab ehdoista ja kebab tarkoittaa kaikkea lihaa.Turkissa kana oli aika luu voittoista ja kala ruotoista mutta eihän sitä koskaan tiedä.Suomesta lähtiessä on parempi syödä etukäteen.Sen verran ahtaita koneet ovat.Tjäreborin sivuilla voi tutustua kuvastoihin.
- hannaxx
Mietin näitä viime kevään Kyproksen lentoja, jos ovat samat, niin lähtö Suomesta klo 10.50, jolloin koneen on pitänyt saapua Helsinkiin noin klo 10. Sama konehan lähtee taas uudelleen matkaan... Eli aika aikainen lähtö olisi tiedossa aamuyöstä Kyprokselta.... Tosin Ercanin kenttä on pieni - sinne tulee noin 10 lentoa päivässä. Jos matkalla olleet: Jos lähtö on aamuyöstä, niin saitteko hotellissa aamupalan? - itselläni on sokeritauti.
- Kinkkuvoileipä
En tiedä tarkkaan mutta tuolla aikataululla lähtö hotellilta ajoittunee jonnekin 02 - 03 aikoihin, koska on välilasku Turkissa, joten yöpalaa ei varmaan ole saatavana. Kannattaa ottaa omat eväät
- Vaihtokokonetta
Oliko välilasku tai koneen vaihto Turkissa?
- hannaxx
Mulle sanottiin, että vain välilasku, mutten tiedä onko totta... Sen näkee viimeistään sitten, kun ekat matkalle lähtijät saavat lentoajat noin 10.10.2017.... jos voisitte ystävällisesti kirjoittaa, kun saatte aikoja , kiitos.
- Kiinnostuksen.vuoksi
Mitä kautta tai minkä järjestön "kanta-asiakkaana" olette varanneet Kyproksen matkoja? Onko kukaan varannut nettisivuilta suoraan? Itse varasin Eläkkeensaajien lehden välissä tulleen tarjouksen perusteella.
- nyhetsbrev
Itse tilaan tss travel fi sivuilta uutiskirjeen jossa ilmoittavat tarjouksista.Joskus mieli halajaa jo tutulle matkalle josta ei ole tarjousta silloin pyydän netistä tarjouksen [email protected]äin syksyn aikaan olen myös tilannut uutiskirjeet muista tss maista ja rsd reisenilta.Onpahan iltalukemista ja oppii kieliä vaikkei matkalle menekään.Ainakin Hurtgruten risteily oli hyvää lukemista.
- hannaxx
Itse olen varannut matkamme lehtien välissä tulevasta kirjeestä. Niitä on ainakin 15 eri lehden välissä, vaikka niissä lukee esim. Anna-lehden lukijoille... ei ole väliä minkä lehden lukija olet kunhan tietää tarjouksen varauskoodin, joka on sama tuli sitten minkä lehden välissä vain.... Olen ruotalaisilta sivuilta tss-travel.se katsonut mitä uutta Ruotissa on, sillä kohta sama on Suomessa. Lisäksi olen mielenkiinnosta katsonut google: rsd reisen 2018, mitä kaikkea on firmalla tarjolla - tosin harva niistä tulee Suomeen - nyt on tullut Sri Lanka, Malediivit, Etelä-Afrikka, Intia, Kiina....
- freebirdiin
Ihmettelin itsekin tss travelsin Suomen puolen virkailijoiden tietämättömyyttä.Voi johtua meistä suomalaisista kun eivät uskalla sanoa mitään.Helposti tulee joku riitaa haastamaan.Itse netistä katsomalla saa jonkinlaisia tietoja esim.Salamis bay conti keskustelussa on joku vanha lähtöaika hotellilta.Parempaa palvelua saa itse matkoilta.Pitää kuitenkin muistaa että mikäään ei ole niin varmaa kuin epävarma.Matkat ovat hienoja kun lähtee lomamielellä.Lento menee ihan hyvin kun ei arvostele onko kone ahdas on se.Kielitaitokin voi olla huono henkilökunnalla mutta ei minulla.Kone lentää Turkin kautta koska Erdogan niin sanoo.Kreikan kautta lentäminen voi olla vaarallista.Tosin on vaikea uskoa että lähtevät laukkuja purkamaan ja uudelleen täyttämään Antalyassa.Pitävät varmaan huolen ettei innokkaita kauppiaita tunge koneeseen.Tankkaavat varmaan ja siihen kuluu oma aikansa ja täyttävät koneen.Ruoat kannattaa hankkia ennen koneeseen menoa.Lennolla tarjoilu on aika sattuman kauppaa.Hotelliin ajo voi kestää jonkun aikaa.Oman aikansa vie kun saavutaan bussiin oppaan löytäminen ja kun opas löytää kaikki matkustajat samoin kirjautuminen hotelliin.Jos on sokeri ym.tautia tämä on hyvä ottaa huomioon.Ymmärrän hyvin että se aiheuttaa pahanlaista huimausta.Varsinkin jos kone on ahdas ja paikkanumerot pienellä ties missä.Väki huitoo ympärillä ja laukkupaikka ylhäällä on ahdas ja korkealla.Samoin kun yrität tunkea jalkoja ja muita tavaroita alas.Silloin on liikkumavara olematon ja jalkoja alkaa myöhemmin särkeä.Kannattaa varata lääkkeet ja eväät etukäteen.Turkin retkillä pankkiautomaatit apteekit ja tupakkakauppa ovat aika harvassa.
- Hyvääluettavaa
Siinähän sitä tuli lisävalaistusta asioihin.
- virontyttöjä
TSS travelsin virkailijat tuskin ovat puheen aksentista päätellen kantasuomalaisi. Veikkaisin Suomenlahden eteläpuolta
- freeeebiiiird
Kiitos
- Turha.mutka
Jossain kommentissa mainittiin koneen vaihdosta Turkissa. Tuskin charterlennoilla järjestetään niin suurta operaatiota.
- lentoooon
Katsoin matkatoimisto tui.fi sivuilta freebird lentoja turkkiin esim.22.10 sunnuntaina.Sieltä näytti lähtevän iltakone ja takaisin tulevan puolen päivän jälkeen.Ei ihme jos virkailijat sanovat eri tietoja.Tui ja Nazar sivuilla on hyvin freebird tietoa esim.ateriat taxfree ja matkalaukun painoja näin alkuun.Kypros lentoja ei heillä freebirdillä ole mutta lokakuun sunnuntai lennot Turkkiin löytyvät.
- hannaxx
Meillä on oma TSS:n tilauslento - ei tuin tai muun. Luulisi reilun viikon sisällä ekoille tulevan lentoaikoja... TSS:n kokemuksellani veikkaan, että kun ekat lomailijat saavat ajat niin kaikilla lokakuu 2017-huhtikuu 2018 on samat ajat. Kohta selviää, toivottavasti! Meille tuli Dubain matkalla lentoajat 14 vrk ennen matkaa....
- Turha.mutka
On tosiaan hölmöä sekoittaa eri lentoja keskenään. Sama kuin katsoisi TSS:n lentoja Finnairin sivuilta.
- hannaxxx
On tosiaan turha mutka mennä Antalyaa, mutta pakko lentää sen kautta, sillä Ercaniin saa lentää vain Turkista saapuvat koneet....
- turkkiiin
Hyvin sanottu Hannax..Totta se on sillä Pohjois-Kyprokselle pääsee vain turkkilainen kone lentämällä Turkin kautta.Tämä tuli minullekin yllätyksenä.Aiemmin kun on ollut matkoja Kyproksen kreikanpuoliselle osalle suorilla ei turkkilaisilla lennoilla.
- Pihlaja4627
Oli kyllä mielenkiintoista luettavaa, yksi kehuu, toinen moittii ja kolmas ei sano mitään. Olisiko parempi ettei tietäisi yhtään mitään ennen matkaa. Mutta kun on utelia Suomalainen, niin minkäs teet. Olemme itse lähdössä Pohjois Kyproksen matkalle ja onhan se jännittävää. Mutta luotan , ettei Suomalaiset kerro nyt ihan huvin vuoksi ikäviä asioita. Koskaanhan ei tiedä mitä edestänsä löytää, mutta luottavaisin mielin, matkaan ja jäitä hattuun. Kaikille TSS:n matkoille lähteville antoisaa matkaa. Kirjoittakaa vain matkoistanne, mukava lukea.
- Turha.mutka
Harvasta kirjoituksesta saa irti mitään konkreettista. Pehmyttä juttelua sitäkin enemmän. Jopa matkalla olleet eivät muista oliko välilaskuja tai koneen vaihtoja, millaisella aikataululla lennettiin, muuttuivatko aikataulut siitä mitä viikkoa ennen ilmoitettiin, kuinka pitkiä retkipäiviä vietettiin, miten kaukana asutuskeskuksista hotellit sijaitsivat Paljon emotionaalista jutustelua, jonka jokainen kokee tavallaan. Kuka olisi ensimmäinen joka kykenee kertomaan faktoja. Vaikka tämä'n kuun puolivälissä
- hannaxx
Sain TSS:ltä tänään tällisen viestin:
Valitettavasti ei ole meille vielä tällä hetkellä tullut tarkkoja lentoaikoja. Saatte lähipäivinä matkaanne koskevat asiapaperit ja sitovat matkustusajat.
ELI LÄHIPÄIVINÄ 22.10 lähteville postia - todennäköisesti jo tällä viikolla!!- Vasta.kymmenenpv.ennen
Hienoa että pidät meitä myöhemminkin lähteviä ajan tasalla. Jatkoyhteyksien kannalta tieto on tärkeä. Seuraan nyt ketjua kiinnostuneena päivittäin. Jo etukäteen kiittäen nimimerkki....
- hannaxxx
Sain viestin TSS:ltä. Jos samanlaiset lentoajat myöhemminkin niin kone saapuu Suomeen noin klo 13 eli ei yölento!! Muuta tietoa en saanut - voisiko joku 22.10 lähtevä kirjoittaa...... TSS:
22.10 Kyproksen lento lähtee klo 14:15, mutta eri lähtöpäivinä saattaa olla erilaiset lentoajat.
Eli me emme voi taata teille samanlaista lähtöaikaa marraskuussa.- Tietää.varautua
Lähettääkö TSS matkustusasiakirjat sähköpostina vai kirjeitse? Olipa lähetystapa mikä hyvänsä niin ilmeisesti tulevat vain matkan tilanneelle vaikka matkustajia olisi kaksi?
- matkaaan
Meille tss lähetti sekä sähköpostiin että kirjeenä kotiin yhden kuoren jossa oli molempien tiedot.Ehkä on parempi jutella tss virkailijoiden kanssa jos asutte eri taloudessa.Tietenkin yksi mahdollisuus on lähettää sähköpostitiedot matkakumppanile.Jos sähköpostia ei ole sopikaa että toinen saa paperit lentokentällä.Voit myös kopioida paperit ja lähettää kirjeenä.
- hannaxxx
Uusi viesti TSS:ltä, koskien 22.10 lähtevää lentoa. Ei koneenvaihtoa! vain välilasku tankkaukseen. TSS:
22.10 paluulento lähtee aamulla 6:25 ja yleensä on lennoilla vain välilasku, ei koneenvaihtoa.- Minäkin.lähdössä.marrask
Miten 22.10 voi olla paluulento koska tuona päivänä lähtee vasta ensimmäinen seurue? Tarkoititko 29.10 tapahtuvaa paluuta? Onko kertomasi tiedot matkasi vahvistettuja aikatauluja vai puhelimella saatuja? Voisitko vielä tarkentaa kun saat paperit/sähköpostit matkastanne
- hannaxxxx
Sain sähköpostilla vastaukset. Aikataulut ovat vahvistettuja 22.10 alkavalle matkalle. 22.10 tarkoittaa silloin lähtevän ryhmän lentoa eli paluu 29.10 Ercan klo 6.25. Lentoyhtiö on Freebird. Ruokatarjoilui lennon aikana ei sisälly hintaan. Eli ei ole 100% varmaa onko muilla samat lentoajat - toivottavasti! Kirjoitelkaa saatuja aikojanne sitä myöten kun saatte tietää, kiitos....
- auringoshhh
Hienoa Hannaxxx nyt on mihin verrata.Ehdimme yöpyä äitini luona ennen menolentoa.Kiitos tätä on odotettukin kuin kuuta nousevaa.
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Kiitokset täältäkin päin. Ymmärrän hyvin ettei Hannaxxx voikaan antaa muiden lähtöjeb tietoja. Ajat ovat inhimillisiä ja voin jo tuon perusteella ottaa liittymälennot. jos ajat muuttuvat niin se on sen ajan murhe. Toivoisin että 29.10 lähtevistä joku puolestaan voisi kertoa lentojen aikataulut. Se jo melkoisella varmuudella pätenee myöhemminkin.
- hannaxxx
Uskaltaisin 99% varmuudella veikata kaikille lokakuu 2017 - huhtikuu 2018 ajat samoiksi tilauslennoilla. Ainakin Dubain lennot oli 6 kk kaikilla samoilla ajoilla... Kertokaa sitten matkalta palatessa missä hotelleissa asuitte ja mahdollisimman laveasti retkistä ja muista järjestelyistä....
- hannaxxx
22.10 lähtevien lentotiedot varmistui siis 17 päivää ennen matkaa, joten 29.10 lähtevien ajat varmistuu noin 13.10....
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Ajatelkaa miten mielenkiintoiseksi TSS:n matkat muodostuvat! Jo aikatauluista saamme täällä aprikoiden keskustella vilkkaasti. Muiden matkatoimistojen järjestelyistä on kadonnut urheilullisuus kun kaikki on tiedossa pieniä yksityiskohtia myöten jopa vuotta ennen reissua.
- Untaxy
Meillä on TSS Travelin matka Pohjois-Kyprokselle 10.12-17.12.17. Eka kertaa -jännittää. Onko samaan aikaan lähtijöitä?
- Marru1979
Me olemme äitini kanssa menossa 10.12-17.12 P-Kyprokselle. Odottavalla kannalla ollaan. Saas nähdä miten menee :)
- hannaxxx
Huomio. Lähtöselvitys tehtään tilauslennolla ainoastaan Freebirdin tiskillä - ei itsepalvelu check-in: ssä.....
- aaaaaurinkoon
Me lähdemme myös 10.12 kokemuksiani voi lukea freeebird ..auringos ja lentoon nimimerkeillä.Meillä on kokemusta Turkin matkoista.PohjoisKyprokselle menemme eka kertaa.En tiedä oletko aiemmin lentänyt freebirdillä mutta aloitan lähtöselvityksestä.Se ei ole automaattinen joten siellä on virkailijat auttamassa.Lennoilla tarjotaan pientä purtavaa maksua vastaan.Pankkiautomaattien löytäminen perillä on hankalaa ellet vaihda rahaa hotellissa.Vessa on turkiksi tuvalet ja vuosimallia ties mitä.Paperia saa maksua vastaan.Muuten tss hotellit ovat olleet loistoluokkaa.Tarkemmin voit matkoja ihailla rsd reise cyprus haulla youtubesta.Itse pidän matkoista ja luin ettei kyprokselle ole sellaista tyrkytystä kuin turkissa.Uskonnonhistoriaa on ihana lukea rakia ja efeolutta nauttien rannalla huippuhotelleissa.Buffet pöydät ovat ihania.Toisin kuin retkillä olevat kanakalakebab ehdot.Varaa toki kolikoita ainakin Turkissa tyrkyttivät rakia efeä ja turkiskafee joka on kunnon porosumppia pikkukupista.Ota mieluimmin lämmintä turkkilaista makeaa omenateetä.Saa Suomestakin.Hotellit taitavat olla Salamis bay conti jonka jouluherkkuja ihailin facebookista ja Oscar resort.Ercanin lentokentällä ota uudestaan lentolippusi esiin katsovat nimesi siitä bussia varten.Bussissa yleensä myydään kaikkea esim.viikon vesipullot n.10e.Meillä oli kerran kuski joka myi efeä ja rakiryyppyjä 3-5e.Ruoat ja retket kannattaa ottaa.Ai niin Turkiksi kolme on yks tiedoksi jos efeä maksaessa lašku kasvaa kolmen tölkin kera.Suosittelen myös tutustumista Kappadokiaan.Ihania luolakirkkokaupunkeja ja ahtaan paikan ystäville isoja ja syviä luolakyliä.Demre on myös ihana kohde sen joulupukkihistorian takia.Varsinainen pyhiinvaellusryntäys on kuudes joulukuuta.Myyvät kaikenlaista joulupukkiastiastos ym.
- aaaaaaaauringos
Kirjoitan meille matkaanlähtijöille pienen matkatoivotuksen reilusti lyhennettynä Ataturkin lauseista.
Emme tee eroa Johnien ja Mehmetien väleillä .Te äidit jotka lähetitte poikanne kaukaisista maista kerron että heistä on tullut meidänkin poikia. - Pihlaja4627
Näyttää meitä lähtijöitä olevan pohjois-Kyprokselle. Ja ainakin osalla, samat ajatukset ja mietteen aikatauluista. On todella hyvä saada aijoissa tieto koska kone lähtee, että osaa varata, lento/juna/bussi liput ajoissa. Sillä monen sadan kilomerin päästä ei Helsingissä olla sormia napsauttamalla. Uskon nyt, että uskaltaa luottaa tuohon, ettei lento lähtisi aamuyöllä, vaan päivällä, se helpottaisi lähtöä huomattavasti. Kiitos kirjoittajille, kirjoittakaa lisää jos mieleen juolahtaa. Jännittävää odotusta kaikille matkaan lähteville, vaikkakin eri aikaan. Hymyillään.
- Eimitäänuutta
Mitä uutta länsirintamalta?
- Untaxy
En ole lentänyt ennen freebirdillä. Käykö siellä P-K:lla euro vai täytyykö olla turkin raha? Illallisbuffetti on otettu, miten lie päivällä ruoan kanssa. Kulttuuriretkiä aiottiin ottaa, mut diabeetikon on kyl saatava syödä buffettien välilläkin. Ei kai omia eväitä kannata ottaa? Kai rahalla jotai purtavaa saa.. ja vissiin oma vessapaperirulla laukkuun..
- Haamuyhtiö
Untaxy kirjoitti:
En ole lentänyt ennen freebirdillä. Käykö siellä P-K:lla euro vai täytyykö olla turkin raha? Illallisbuffetti on otettu, miten lie päivällä ruoan kanssa. Kulttuuriretkiä aiottiin ottaa, mut diabeetikon on kyl saatava syödä buffettien välilläkin. Ei kai omia eväitä kannata ottaa? Kai rahalla jotai purtavaa saa.. ja vissiin oma vessapaperirulla laukkuun..
Freebird-yhtiötä ei ole olemassakaan. Se on amerikkalainen yhtye
- hannaxxx
Kyllä Freebird -lentoyhtiö on olemassa!!
- freeeeebiiiird
Haamuyhtiö kirjoitti:
Freebird-yhtiötä ei ole olemassakaan. Se on amerikkalainen yhtye
Aivan oikein hyvä untaxy.Freebird on amerikkalainen yhtye kuten niin nerokkaasti huomasit.Laiskuudestani lyhensin freebird airlinesin freebirdiksi.Toivottavasti eivät jenkeissä suuttuneet.Freebird airlines on turkkilainen lentoyhtiö.Kuten untaxy nerokkaasti huomasi emme lennä freebirdillä vaan freebird airlinesilla.Sori freebird yhtyeen jäsenet.
- hannaxxx
Aiemmin matkanneelta kuulin, että eurot käy - ei tarvi liiroja. Päivällä on aikaa syödä noin klo 13-14, jos haluaa itse ostaa jotain. 5 päivän retket sisältyy jo hintaan - ne ovat noin klo 8-9 ..... 16-17 asti. Sen lisäksi myydään jotain ylimääräistä retkipakettia. Ajattelin itse ottaa ainakin jotain proteiinipatukoita kassin pohjalle. Kolikoita ja pieniä seteleitä kannattaa ottaa mukaan.
- auuuuuuringoss
Jos on ensimmäinen matka niin turkkilaisen buffetin jälkiruoat uiskentelevat siirapeissa ja sokeriliemissä.Etsimällä kyllä löytyy diabeetikon herkkuja.Hotellit huomioivat kaikki turistit.Tarkkana kannattaa olla.Vuoriretkillä voi tulla kylmä.Kylissää myyvät yleensä pähkinöitä ym.Kannattaa vilkaista saman firman filmiä youtubessa.Kirjoita rsd reise cyprus.
- hannaxxx
Kiitos - kiva katsoa videota!
- hannaxxx
Onko palstalla ketään joka olisi lähdössä 29.10? Jos on niin kerrotko aikataulun, joka oletettavasti voisi tulla jo tämän viikon perjantaina....
- Pihlaja4627
Kerrotaan, kerrotaan kunhan saadaan tiero.
- Tai.lottonumeroita
Odotamme aikatauluja kuin kuuta nousevaksi.
- Pihlaja4627
NO niin, sellainen tieto tuli, Helsinki 29.10.17 klo: 11.55 lähtee kone. paluu 05.11.17 Ercan klo: 06.35
Näillä mennään..... - Pihlaja4627
Virhe paholainen Ercan 06.25, anteeksi vain.
- Ajat.vaihtelee
Pihlaja4627 kirjoitti:
Virhe paholainen Ercan 06.25, anteeksi vain.
Oliko arviota milloin paluulento Helsingissä?
- Pihlaja4627
Helsinki klo:10.55 kuinka pitäviä nämä ajta ovat, en tiedä. Mutta ainakin on mustaa valkoisella.
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Olinkohan taas liian hätäinen kun ostin Finnairilta liittymälennot, jonka paluu helsingistä 3.12 lähtee 15.55. Aikaisempi lähtisi 11.55. Vai ostaisiko kaiken varalta toiset liput Helsinki - Kajaani - Helsinki. Meno-paluulippu on sikäli metka ettei paluulennolle pääse jos ei ole käyttänyt menolippua. Paluupäiväksi voi sitten merkitä minkä tahansa halvimman lennon.
- AUuuuiiringos
Sain uudemman tss kypros esitteen.Siinä oli toiset hotellit Grecian bay ja Hilton Park Nicosia.Lisää matkojakin tuli esim. 17.12.2017 on vielä lähtö Kyprokselle ja jouluaattona paluu.Suosittu kohde joten lisäsivät lähtöjä.Uusi lähtöaikakin tuli suurkiitos Pihlajalle ja Hannaxille.Kun on uusi ja vanha esite päällekkäin ei tiedä mihin luottaa.
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Ymmärsinkö oikein että Nikosiassakin yövytään kahdessa hotellissa?
- Oli.jotietona
17.12 matka oli jo keväällä tulleessa esitteessä.
- Oli.jotietona
Tuskin voi olla Hilton Park. Booking.comin kautta 4 yötä 2 heng huoneissa maksaa 912 eur.
- Oli.jotietona
Tuskin on Hilton Park koska Booking comin kautta maksaisi 2 heng huone/4 yötä 912 eur
- aurinkoszxc
Niin mutta äiti antoi esitteen vasta nyt.Niissä on kaksi hotellia.Täällä maaseudulla voi olla vanhoja esitteitä.
- hannaxxx
Grecian Bay sijaitsee Ayia Napassa joka on Kreikan puolta eikä Pohjois-Kyprosta - ei voi olla tuo hotelli....
- hannaxxx
Testin tehdä Salamis Bay Contiin varausta, joka on ennen ollut kaikilla eka hotelli.... hotelli ilmoittaa, että koko syksyn on kaikki huoneet varattuina eli aika varmasti taas TSS:lle. Viime kauden toka hotel Oscar sen sijaan antaa tehdä varauksia....
- auuuuringo
No luotan sinuun Hannax mutta niin siinä luki ja itsekin ihmettelin.
- Aurinkoarmast
Siis missä luki?
- hannaxxx
Testasin äsken Grecian Bayn ja Hilton -hotellit, molemmissa on vapaita huoneita eli tuskin TSS:n hotelleita. Muuten ne olisavat täynnä....
- aurinkoinenSssssssssss
Siinä Tss kypros esitteessä jossa on lähtö myös 17.12.2017.Ihan tosi viimeisen sivun viimeiset rivit pienellä kirjoitettuna eikä se muutu vaikka useasti katsookin.Ihan tosi niin siellä lukee.Jos joku muukin haluaa lähteä niin annan tunnuksen.SANO105555 on tunnus.
- hannaxxx
Kiitos PIHLAJA tiedoista! Lukeeko matkalipussa jotain pysähdyksestä tai kelloajoista Antalyassa? Onko paluumatkalla edes pysähdystä Antalyaan? Kuinka kauan lipuissa on ilmoitettu lento-ajoiksi? kiitos....
- Pihlaja4627
No niin, Antalya 16.45 - 17.30 Ercan 18.0.
Paaluulenolla Antalya 07.15 - 08.00 Helsinki 10.55.
Tällaisilla tiedolla ollaan lähdössä.
Tarkkaa lentoaikaa eivät anna, reitti riippuu TSS:n käyttämästä lentoyhtiöstä.
Tuostahan sen lentoajan voi laskea, kyllä pysähdys lisää siihen aikaa.
- Uskallaksmatkustaa
Näköjään aiheesta käydään hupaisia keskusteluja. Yksi väittää esitteessä lukevan hotellin nimen kun taas toinen kysyy matkalipun sisältämiä tietoja. Uskokaa nyt kerralla ettei kuukausia aikaisemmin painetussa esitteessä mainita hotellista tuon taivaallista, ei isolla eikä pienellä. Sehän selviää aikaisintaan pari viikkoa ennen ja lopullisesti vasta perillä.
- Pihlaja4627
Onko tästä mitään haittaa vaikka, näitä keskusteluja käydään ? Meitä kun on monenlaisia matkustajia. Itse olen se vähemmän reissannut, mutta tällä kerralla hyvät ystävät houkuttelivat mukaan, ja sananlasku "ei hullua kahtakertaa tarvi yllyttää ", osui ja upposi.
Hotelli juttuun olisihan se mukava tietää hottelli mihin majoitutaan, mutta ei harmaata aavistusta, toivottavasti se ei ole harmaa vielä perilläkin ??
Ja kaikkein makeinta on tämä suunnittelu, meitä on porukka lähdössä ja ette arvaa kuinka hauskaa meillä on yhdessä suunnitella kyseistä matkaa. Samaa toivon kanssasisarillekkin.
- frrerebiird
Hyvä pihlaja hyvin sanottu.Elämä ei ole pelkkää factaa.Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä Hannax kertoo kun tulee takaisin.Itse olen jo unohtanut koko esitejutun.Enpä arvannut että siitä nousisi noin iso haloo.Hyvää matkaa myös teille jotka lähdette jo nyt.Ainakin Pihlaja Hannax ja 10 päivää...
- Pihlaja4627
Kiitos, kiitos, tulet varmasti kuulemaan minulta myös matkan "kommelluksista ". HUO! Minäkin olen lähdössä vasta 29.10
Niin, miten on sen "kesäajan" siirrosta "talviaikaan ". No onneksi siellä on lämmintä, ja ei liikaa.
- hannaxxx
Olen lähdössä matkalle vasta 19.11.... Menomatka HKI 10.55 ja Ercan 18.00 = 6 tuntia. Paluumatka Ercan 6.25 ja HKI 10.55 = 4,5 tuntia. Siirtyykö Turkissa kellonaika tunnilla, kun me siirrymme talviaikaan?? Luulin, että Turkissa olisi sama kellonaika kuin meillä....
- ENNAKKOTOIVE
Et taatusti ole vielä saanut noita aikoja koska aikaisemminkaan lähtevillä ei niitä ole
- hannaxxx
Vastasin ekassa lauseessa ylempänä Hannaxille olleeseen viestiin. Toka lause taas liittyi 29.10 kerrottuihin muiden lentoaikoihin. En ole tietenkään saanut 19.11 aikoja....
- freeeebird
Meninpäs halpaan.Niin tosiaan kirjoititkin toisesta ryhmästä ja sen aikatauluista 22.10.2017.No sittenhän tässä ehtii keskustella vaikka mistä tss kypros asioista.
- Marraskuussamatkaan
Osaisiko joku jo lentotiedot saanut antaa faktatietoja lentojensa lähtöajoista. Ilmeisesti su 29.10. lähtevät ovat jo saaneet tiedot. Pelkät ajat riittää.
- Junamänjustiin
Onko huomenna Kyprokselle mänijöitä?
- hannaxxx
Ihanaaaa matkaa! Kyproksella pitäisi olla 27 C.... Palaa sitten kertomaan kuulumisia viikon päästä....
- auriiiiiiingoooooooooos
Meillä onkin hyvä keskusteluryhmä.Taitaa jotain pahasti ottaa päähän.Lähde toki sinäkin aurinkoon.Olen koko ikäni tottunut katkeriin ihmisiin.Suosittelen sinullekin etelän aurinkoa ja iloisia ihmisiä.Tiedän tiedän se on kallista ja siellä on varkaita.En minäkään ole rikas vaan köyhä eläkeläinen mutta silti voin laittaa pari kymppiä etelän matkaan.En halua pilata elämääni istumalla sisällä ja arvostelemalla muita ihmisiä joita en ole nähnyt vuosiin.
- Junamänjustiisa
Ketä mahtanet tarkoittaa? En ole havainnut yhtään katkeraa kommenttia. Monissa ketjuissa niitä on tulvaksi asti
- vastavastaus
Haaa joku trolli iski kyntensä minuuun.Tässsä seurraaavva aihe.Hae kirjoitusvirheeeeewt.
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Taas uutta mainospostia. Etelä-Afrikkaan hieman yli tonnilla. Kiinnostaisi mutta ei viitsi istua l-koneessa niin pitkään
- auringossddddddsss
Täältä Turusta terveiset sinulle kymmenen päivää.Minäkin sain Afrikka esitteen mutta emme mekään halua istua koneessa niin kauan.Joten kyselin onko tss muita matkoja tulossa.Ilouutinen......on.Marraskuun alussa tulee Suomesta lähteviä Sri Lanka matkoja.Jos ne on Turkish Airlinesillä niin heillä on välilaskut Istanbulissa ja Malediiveillä joten pisin lento kestää yli kahdeksan tuntia.
- TK38
Mikäs siinä on erona jos istut lentokoneessa IST-MLE-CMB 8 1,5 tuntia 1 tunti MLE kentällä kun vastaavasti IST-JNB on 9 tuntia.
- aurinkotrolli
Aiii...enpä vaan tiedä.Jaloittelu on mukavaa.Itse pidän välilaskuista.Enpä ole ottanut asiaa tuolla kannalla.
- Koskeevain29.10.jälkeen
Kellonajoista: Turkissa ei ole enää käytössä kellojen siirtoa.
- hannaxxx
Eli onko Turkin kelloaika meidän kesäajan vai talviajan mukaan?
- hannaxxx
Ruotsin sivuilla tss-travel.se on uutena Englanti & Irlanti ja Kiina. Luulisi tulevan lähiaikoina Suomeenkin.... ainakin ennen Ruotsin matkat ovat kohta olleet Suomessa... oikean yläkulman ohjelma tekee käännöksen suomeksi, jos haluaa lukea niitä matkoja....
- hannaxxx
Uutiset 2016: Turkin hallitus on päättänyt, ettei maa siirry enää lokakuun lopussa normaaliaikaan. Päätöksen mukaan siis Turkin viralliseksi ajaksi jää nykyinen kesäaika. Tähän asti Turkki on ollut samalla Itä-Euroopan aikavyöhykkeellä kuin Suomi. Siitä varmaan johtuu aiemmin kirjoittamani eripituiset meno ja paluulennot. ELI TURKIN AIKA = SUOMEN KESÄAIKA
- hannaxxx
On nämä lentoajat silti aika eri pituiset esim. 29.10 lähtö:
Menomatka HKI 10.55 ja Ercan 18.00 = 7 tuntia.
Paluumatka Ercan 6.25 ja HKI 10.55 = 4,5 tuntia- hannaxxx
vai oliko tuo lähtö HKI klo 11.55, mutta silti 6 h.... anteeksi, jos oli virhe
paluulennolla ilmoitettu Antalyasta lähdöksi klo 8.00 ja Hki saapuu 10.55 eli aika nopeeeta! - Jo.edellisenäpäivänä
hannaxxxin aikataululotto. Jospa joku aika sattuisi kohdalleen. Parasta kun menette hyvissä ajoin kentälle
- Kesämies1988
Varasimme emännän kanssa TSS:n "8 päivän 5 tähden tutustumismatka Kyprokselle". 199€ buffetpaketti 129€/hlö vakuutukset 25€/hlö, sesonkimaksu 0€ ajalle 17.12.2017 - 24.12.2017. Jännityksellä odotan matkaa, Niin paljon kuultu hyvää ja pahaa, että en usko ennenkuin itse näen ja totean.
- aurinkoteam
Meitä ainakin kiinnostaisi Irlannnin matka kunhan tulisi Suomeen.Nyt odotellaan sitä Sri Lankaa marraskuussa. Sembo tarjoaa vielä halpaa Orlandoa.Ukko lupasi lähettää lentopusun lähiten oikein arvanneille lähtöajoille.Ainakin Hannax ja Pihlaja ovat vahvoilla.
- Pihlaja4627
Kiitos, kiitos, täyttyyhän sitä luottaa mitä lipuissa lukee. Paitsi, että kentälle mentävä ajoissa, että ehtii koneeseen. Koskaanhan ei tiedä jos tulee muutoksia ??
Nyt sitten teille 22.10 lähteville, antoisaa lomaa ja nauttikaa matkastanne. - hannaxxx
Tilasin meille Cumulus airport-hotellin, johon voi jättää auton viikoksi pihalle ja lentokenttäbussi vie kentälle ilmaiseksi. Olen Tradekan jäsen ja sain pari kuukautta sitten kaikille tradekan jäsenille tulleen 70 e lahjakortin heidän hotelleihinsa. Lisäksi huoneen hinnasta sai sitä ennen tardekan jäsenet -30 %. Öhöm ja 110 e huoneen hinnaksi jäi 77 e miinus 70 e lahjakortti.... voiko olla tottakaan eli 7 e.
- Eilienetotta
hannaxxx kirjoitti:
Tilasin meille Cumulus airport-hotellin, johon voi jättää auton viikoksi pihalle ja lentokenttäbussi vie kentälle ilmaiseksi. Olen Tradekan jäsen ja sain pari kuukautta sitten kaikille tradekan jäsenille tulleen 70 e lahjakortin heidän hotelleihinsa. Lisäksi huoneen hinnasta sai sitä ennen tardekan jäsenet -30 %. Öhöm ja 110 e huoneen hinnaksi jäi 77 e miinus 70 e lahjakortti.... voiko olla tottakaan eli 7 e.
Tuskin kahta alennusta myönnetään kerralla!
- Vasta.kymmenenpv.ennen
hannaxxx kirjoitti:
Tilasin meille Cumulus airport-hotellin, johon voi jättää auton viikoksi pihalle ja lentokenttäbussi vie kentälle ilmaiseksi. Olen Tradekan jäsen ja sain pari kuukautta sitten kaikille tradekan jäsenille tulleen 70 e lahjakortin heidän hotelleihinsa. Lisäksi huoneen hinnasta sai sitä ennen tardekan jäsenet -30 %. Öhöm ja 110 e huoneen hinnaksi jäi 77 e miinus 70 e lahjakortti.... voiko olla tottakaan eli 7 e.
Olen myös Tradekan jäsen mutta mitään lahjakortteja ei ole näkynyt. Eikä koskaan alennuksia pins kortilla. Sinulle ilmeisesti on palkinto jostain pistekertymästä. En ole viitsinyt näytellä korttia muutaman euron toivossa.
- Villapaidatpoijes
Kyproksella näyttä tarkenevan tätänykyä
- hannaxxx
Accuweather näyttää tänään Nikosiassa 30 C.... mutta 29.10 lähteville enää 25 C.... 5.11 lähteville myös 25 C... 12.11 lähteville 22 C.... ja lopulta oma lähtöni : 19.11 lähteville 23 C (vaihtelu 17-23 C, mutta auringon paistetta) tosi tarvii katsoa lähemmin myöhemmin.... mutta ei paha verrattuna Suomen marraskuuhin!
- lomafree
Kyllä on mukava lukea kun on noin hyvä keskusteluryhmä.Anteeksi vaan kamalasti jos haukuin jotakin trolliksi ukkoni lähettää lentopusun sullekin.Hänkin on mielissään.Mutta nyt.....ruotsin tss sivuille on jo tullut Sri Lanka johon voi tutustua.
- aurinkotime
Minä uskon Hannaxia kun niin hyvin tietää ja ottaa selvää asioista.Se Cumulus alennus kiinnosti.Saakohan samanlaisen alennuslipun jos liittyy nyt.
- hannaxxx
kannattaa kysyä tradekalta - itselläni on sellainen Tradekan Pins-kortti, jonka saa ilmaiseksi.... muutenkaan niiden jäsenyys ei maksa mitään..... Tämän kampanjan nimi on Tradeka 100 v ja Suomi 100 vuotta. .. samassa kirjeessä oli ilmaisia ateriaseteleitä 15 e 15 e ja kun olemme miehen kanssa molemmat jäseniä saimme 4 x 15 e liput ja ollaan käyty monta kertaa Helmisimpukassa syömässä.... ja lehti lappuja -3 e R-kioskille, ilmaisia autonpesuja, ilmainen elokuvakäynti. Tosi uskomattomat edut ja ne tuli kaikille asiakkaille. Meille on ennenklin tullut monena vuonna ilmaisia ruokalappuja jopa 3 x 15 e/henkilö ja lisäksi ruuista saa - 20 % aina alennusta useissa paikoissa. Miehenikin näitä lappuja jo ihmettelee, mutta näitä tulee itsestään postilaatikkoon. Ei edes yleensä osteta mitään erityistä Tradeka-ryhmältä, mutta Pins-kortit on. Jos saat hotellisetelin, niin mukana tarvitsee hotellissa olla Pins-kortti.
- hannaxxx
Tradekan jäsenpalvelu numerossa 08001 22288 (maksuton). Jos sinulla on kysyttävää jäseneksi liittymisestä, eroamisesta tai vaikkapa osuusmaksusaldostasi, soita, vastaamme mielellämme.
Tradekan jäsenpalvelu palvelee ma – pe klo 8 – 16. - vain.maksuoikeus
hannaxxx kirjoitti:
kannattaa kysyä tradekalta - itselläni on sellainen Tradekan Pins-kortti, jonka saa ilmaiseksi.... muutenkaan niiden jäsenyys ei maksa mitään..... Tämän kampanjan nimi on Tradeka 100 v ja Suomi 100 vuotta. .. samassa kirjeessä oli ilmaisia ateriaseteleitä 15 e 15 e ja kun olemme miehen kanssa molemmat jäseniä saimme 4 x 15 e liput ja ollaan käyty monta kertaa Helmisimpukassa syömässä.... ja lehti lappuja -3 e R-kioskille, ilmaisia autonpesuja, ilmainen elokuvakäynti. Tosi uskomattomat edut ja ne tuli kaikille asiakkaille. Meille on ennenklin tullut monena vuonna ilmaisia ruokalappuja jopa 3 x 15 e/henkilö ja lisäksi ruuista saa - 20 % aina alennusta useissa paikoissa. Miehenikin näitä lappuja jo ihmettelee, mutta näitä tulee itsestään postilaatikkoon. Ei edes yleensä osteta mitään erityistä Tradeka-ryhmältä, mutta Pins-kortit on. Jos saat hotellisetelin, niin mukana tarvitsee hotellissa olla Pins-kortti.
Sinulle näyttää tulevan etuuksia yllättäen ja pyytämättä kuten faksit A Jäätteenmäelle. Minulla on Pins kortti mutta tuollaisia etuja en tosiaan ole koskaan saanut. Sinulla täytyy olla joku muu peruste eduillesi.
- Vasta.kymmenenpv.ennen
hannaxxx kirjoitti:
kannattaa kysyä tradekalta - itselläni on sellainen Tradekan Pins-kortti, jonka saa ilmaiseksi.... muutenkaan niiden jäsenyys ei maksa mitään..... Tämän kampanjan nimi on Tradeka 100 v ja Suomi 100 vuotta. .. samassa kirjeessä oli ilmaisia ateriaseteleitä 15 e 15 e ja kun olemme miehen kanssa molemmat jäseniä saimme 4 x 15 e liput ja ollaan käyty monta kertaa Helmisimpukassa syömässä.... ja lehti lappuja -3 e R-kioskille, ilmaisia autonpesuja, ilmainen elokuvakäynti. Tosi uskomattomat edut ja ne tuli kaikille asiakkaille. Meille on ennenklin tullut monena vuonna ilmaisia ruokalappuja jopa 3 x 15 e/henkilö ja lisäksi ruuista saa - 20 % aina alennusta useissa paikoissa. Miehenikin näitä lappuja jo ihmettelee, mutta näitä tulee itsestään postilaatikkoon. Ei edes yleensä osteta mitään erityistä Tradeka-ryhmältä, mutta Pins-kortit on. Jos saat hotellisetelin, niin mukana tarvitsee hotellissa olla Pins-kortti.
Muutamia oikaisuja viestiisi. Tradekalla on kahdenlaisia Pins-kortteja: jäsenyyteen perustuva ja peruskortti, jollainen minullakin on. Mainitsemiasi etuja voi käyttää vain JÄSENYYS-kortilla. Soitin juuri Tradekaan josta kerrottiin jäsenmaksun olevan 33,63 euroa, joka liityttäessä pitää maksaa verkkopankissa. Tradeka ja Suomi täyttävät tänä vuonna 100 v jonka kunniaksi JÄSENILLE on lähetetty tarjouksia. Ei siis ilmaisen Pins-kortin haltijoille. Nyt jäseneksi liittyvillä ei enää ole mahdollisuutta tämän vuoden etuihin.
Halusin tällä ampua alas lukijoiden liian korkealle liidelleet kuvitelmat. Tulevaisuutta ajatellen jäsenyys saattaa olla hyväkin ratkaisu. Suomen ja Tradekan täyttäessä 150 v saattaa huvinkin tulla majoitusalennuksia. Joitakin etuja ehkä varhemminkin.
- hannaxxx
Minulla ja miehelläni niin vähän Pins- pistekertymää ettei sillä saa lunastettua yhtään tuotetta! Ei olla varmaan toista korttia käyetty pariin vuoteen ja toista ehkä muutaman kerran vuodessa syömässä, jotta saadaa alennusta. Mitään kauppaostoksia ei ole, nyt kun meidän siwakin lopettettiin vuosi sitten... Jollet ole saanut etuja kannattaa soittaa yllä olevaan puhelinnumeroon.... ne samat edut kuuluu kaikille Pins-kortin omistajille!
- hannaxxx
Varmistin Tradekalta ja saa kahdet edut: ensin alennus ja sitten lahjakortti. Alla ote Tardekalta:
Tradekan 100-vuotisjuhlavuoden hotellietukupongilla saat 70 euron alennuksen majoituksesta kaikissa Restelin hotelleissa ja kylpylähotelleissa. Etusi on voimassa 31.12.2017 saakka.
Mahdolliset muut edut ja alennukset, kuten 30 % vuosietusi, huomioidaan normaalisti ennen etukupongin käyttöä. - hannaxxx
Tein hotellivarauksen ylimmän linkin mukaan netissä ja itse valitsin ylimmän eli Cumulukset - tosi 70 e ale käy näihin kaikkiin (niillä on tosi kallis puhelinpalvelu tai kannattaa ainakin puhua lyhyesti)
Cumulus City & Resort: booking.restel.fi
Holiday Inn -hotellit: finland.holidayinn.com
Crowne Plaza Helsinki: helsinki.crowneplaza.com
Hotel Indigo Helsinki-Boulevard: helsinki-boulevard.hotelindigo.com
HETI EKALLA SIVULLA SINISELLÄ TEKSTILLÄ OIKEALLA JOSSA VALITAAN HOTELLI (oranssi hae-painikkeen alla): huomaa kohta käytän tuotetunnusta!!
Jouduin kysymään apua, jotta sain - 30 % ensin alennusta ja tässä vastaus:
Eli mikäli olette tradekan jäsen, saatte normaalihinnasta -30% alennusta. Saatte tradekan jäsenhinnat näkyviin, kun laitatte koodin JÄSENVIP etusivulla olevaan "käytän tuotetunnusta/koodia" -kohtaan. - aurinkoturku
Onko se totta ettei Tradekan jäsenyys maksa mitään.Kauanko se on voimassa.
- vasta.kymmenenpv.ennen
Ei ole totta. Lue yllä äsken kirjoittamani selvennys
- aurinkoturkus
Kiitos jos se on kertamaksu ja aina voimassa niin kyllä liityn.Katson vain sopivan maksupäivän.Mutta kyllä minä silti maanpinnalla liitelen.Jatkuva luokalle jääminen ja kun isi heitti kotoa lapsena ulos on opettanut muutamia tosiasioita.Nyyyyyyh......mutta se siitä.Luotan Hannahiin ja kymmenen päivään mutta älä ammu enää kun ollaan päästy armeijan alueista siviilielämän iloihin.
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Ammuin vain turhat kuvitelmat alas. En ketään henkilöä. Kyllä Tradekan jäsenyys on pysyvä. Jäsenmaksu on todella pieni. Varsinkin jos on mahdollisuus käyttää saamansa edut. Tarjousten tarkoituksena on myös tehdä tarpeita.
Oli muuten riipaisevaa luettavaa tuo lapsuudenaikainen kokemuksesi! Meillä on viisi aikuista lasta ja neljä seuraavan polven edustajaa. Viideskin tulossa joulukinkulle.
- hannaxxx
En muista ikinä mitään maksaneeni, mutta olen ollut Tradekan jäsen jotain 30 vuotta - voi olla että säännöt on muuttuneet tai 30 e pyyhkäisty pois muistista. Muistaakseni S-kaupan jäsenyys maksaa jotain 100 e eli Tradeka vielä suht halpa. Jäsenyys kyllä on voimassa koko eliniän - ei multa ainakaan ole kertaakaan mitään maksu pyydetty. Ja osuusmaksun saa takaisin, jos joskus eroaa. Meille tuli tosin 2 kpl näitä 70 e hotellilappuja, mutten voi toista antaa, koska ne on laitettu henkilökohtaisesti nimelle ja pins-kortin numero on niihin painettuna. Olen myös S- kaupan, K-kaupan ja Stockmannin kanta-asiakas, muttei niistä koskaan tule tällaisia suuria ilmaisia etuja.... Se 30 e osuusmaksu kuittaantuu jo sillä, jos yöpyy kerran hotellissa ja saa - 30 %..
- hannaxxx
Toinen josta olen saanut halpoja ja jopa ilmaisia hotelliöitä on Diners-luottokortti pistekertymä, mutten tiedä onko se kaikille sopiva ratkaisu. Tradekalta tulee niitä ilmaisia ruoka- ja hotellilappuja säännöllisen epäsäännöllisesti ja niissä on jokin aihe esim. tradekan vaalit (joihin en ole osallistunut), mutta taas kirjeessä tulee sekä minulle että erikseen vielä miehelleni ruoka ja hotellietulaput yms. Ollaan käyty Ikaalisten kylpylän ravintolassa tanssimassa ja Pins-kortilla pääsi ennen kokonaan ilmaiseksi sisään, mutta nyt 2 yhden hinnalla, hotelliyöstä saa 30% ja ruuasta saa 20% . Eli Jäsenenä saat AINA monista aiemmin mainituista hotelleista - 30% ja useiden ravintoloiden ruuista -20%.
- aurinkopilleri
Niinpä minä jos kuka tiedän kaunan kantamisesta.Ei sillä kannata elämäänsä pilata siksi annankin vihaista palautetta Iltapäivälehdille.Ja siksi minun jutuissani on positiivinen sävy Turun aurinkotyyliiin.Hienoa että teillä on koko perhe yhdessä ilman elintasomuotia.Se on loppujen lopuksi maailman tärkein asia.Minulla on tämä tss perhe ja kyllä tekee hyvää vaikka saattaakin lapselliselta kuulostaa.
- elmerixxx
Paljonkohan maksaa auton parkkeeraus viikon ajalta Cumulus lentokenttähotellissa.
- hannaxxx
Siinä täyttyy yöpyä mennessä tai tullessa hotellissa, että voi jättää auton eli 35 e/ viikko ja siitä menee ilmainen lentokenttäbussi n. 20 min välein.
Resteliltä saamani vastaus alla:
5e/10h, 10e/24h, 35e/vko, 60e/2vko. - tsshuijaus
Googlatkaa "yle tss" niin saatte selville että täysi rahastushuijaus kyseessä
- Vanhaviinilakastuu
Juttu on vuodelta 2015. Lienee tarkistettu toimintaa sen jälkeen?
- satunnainen_lukija
Eikös Scandic ostanut nuo Restelin hotellitoiminnot, elikkä Cumuluksien alennukset taitaa olla loppusuoralla.
Muuten tämä on siinä mielessä hyvä keskusteluketju että aika paljon asiallisia ja asiapitoisia kommentteja sen niin tavanomaisen jaskan pauhannan sijasta.
Kiitos kirjoittajille. - aurinkoturku
Olen lukenut ylen tss kirjoituksen joka koski Turkin matkoja.Nämä kirjoittajat eivät tss matkoilla ole olleet.Meillä on kuudes tss matka joten kokemusta on.Tuo huijaus tarkoittaa Turkin nahkakorumatto kauppiaita joita on muillakin matkatoimistoilla.Tss travel joutui hampaisiin siksi ettei se ole suomalainen matkatoimisto.Turkkilaiset kauppiaat ovat todella ahdistavia.Kyproksella ei pitäisi olla niin paha tilanne.Tss matkat itsessään ovat edullisia.Hotellit ovat loistoluokkaa ja kiertoajelu kuuluu hintaan.Ei matkoissa mitään vikaa ole.Opas kyllä on useimmiten englantilainen.Heillä on yleensä tapana soittaa aamuherätys puhelimella.Vastaa okei.Ole siis tarkkana kun kuulet bussissa sanan wake up call samalls kertovat koska hakevat retkille eli toinen tärkeä sana take up.Myös kellonajat sekä ennen ja jälkeen on hyvä opetella.Bussissa on muitakin suomalaisia jotka auttavat mutta kysyvät aina opastuksen aikana jolloin minulta ja muilta menee ohi oppaan aika.Toivottavaa olisikin että kysyisivät oppaalta myöhemmin.Opas auttaa kyllä mutta ei rupea kilpahuutamaan selostuksen aikana.
- Ei.kokovaatekaappiamuk
En osta maton mattoa koska kotimaan liittymälennoilla ostan vain light-lipun. TSS Travelin lentolippuun kuulunee ruumalaukku?
- hannaxxx
ruumalaukku kuuluu hintaan.... sen koko ja paino lukee lentolipussa.... onko ketään saanut uusia aikoja 5.11 lähdölle... täytynee ottaa kynä ja paperia mukaan, johon kirjoittaa annetut ajat.... meidän Tss:n Dubain matka oli t luxusmatka, en ole ikinä asunut niin hienossa tuhannen ja yhdenyön palatsissa, jossa asuimme Ajamaissa 2 viimeistä vapaapäivää ja muutkin hotellit olivat hulppeita 5-tähden hotelleja.... Kyproksella vähän pelkään mitä uskaltaa syödä ettei saa vatsatautia.... onko muilla kokemusta Turkin matkoilta? kenelle vatsatauti osui ja ketä säästyi ja millä opein, kiitos
- Jokansakoulussaopittu
hannaxxx kirjoitti:
ruumalaukku kuuluu hintaan.... sen koko ja paino lukee lentolipussa.... onko ketään saanut uusia aikoja 5.11 lähdölle... täytynee ottaa kynä ja paperia mukaan, johon kirjoittaa annetut ajat.... meidän Tss:n Dubain matka oli t luxusmatka, en ole ikinä asunut niin hienossa tuhannen ja yhdenyön palatsissa, jossa asuimme Ajamaissa 2 viimeistä vapaapäivää ja muutkin hotellit olivat hulppeita 5-tähden hotelleja.... Kyproksella vähän pelkään mitä uskaltaa syödä ettei saa vatsatautia.... onko muilla kokemusta Turkin matkoilta? kenelle vatsatauti osui ja ketä säästyi ja millä opein, kiitos
Setälän Suomen kielen oppikirjen mukaan lause päättyy pisteeseen ja seuraava lause alkaa isolla kirjaimella. Joskus tehokeinona ajatuksen jatkuminen ilmaistaan kolmella pisteellä. Pisteiden holtiton käyttö on hökeltämistä, joka vähentää uskottavuutta koko sanomalta.
- hannaxxx
Tässä kellonaikojen opetusta:
https://fi.speaklanguages.com/englanti/ilmaisut/kellonaika- hannaxxx
yksinkertaisesti ehkä riittää että TO= vaille ja PAST= yli
- jallajallaa
saa nähä kuinka positiivisia kommentteja on ku alkaa reissaajia palailla takasin, veikkaisin että hymyt on hyytynyt
- aurinkohymyss
Haaa kiusanhenki liikkeellä.Kun noin kovasti haluat tietää niin me ollaan oltu tss matkoilla mm.Turkissa kolmesti kerran Maltalla,Dubaissa ja Espanjassa ja hymy senkun levenee.Odotinkin missä ne kiusanhenget viipyy.Malta on siinä hyvä ettei siellä ole kauppiaita tyrkyttämässä mutta lähtöselvitys Lufthansan koneeseen on neljältä aamulla.Espanjassa myös ollaan samassa hotellissa koko ajan joka on hieno kaksio ja meillä oli suomalainen opas.Oletko Ylellä töissä.Heillä on tapana leikata juttuja niin että ulkomaiden positiivinen osuus jää pois ja salataan omat vaikutukset uutisantiin.Turkkiin ei enää tehdä matkoja.Turkkilaiset lopettivat ne.Onneksi on muita matkoja mihin voi paeta kiusanhenkiä.
- aurinkotoispuoljokkee
Opinpahan uusia asioita.Minä kun luulin että kolme pistettä on facebook issa ja tarkoittaa enemmän.Tosin kävin koulun laajan oppimäärän mukaan.Mikä voi tarkoittaa ties mitä..Hyvä Hannax kun oikaiset meitä.Ajattelin muuten...jossain välissä hankkia kertomasi kortit.Olen niin hemmottelun perään kun ukko jäi eläkkeelle armeijasta.Paljon on päässyt unohtumaan metsän keskellä asuessa. Kerro toki lisää Hannax sillä olen todella täpinöissäni mutta ei perhejuttuja.Esim. loungekortit kiinnostaa.
- hannaxxx
- Ainakin Helsinki ilmoittaa seuraavaa: Helsinki-Vantaan lentokentällä, Schengen-alueella portilla 27 sijaitseva Aspire Lounge toivottaa sinut tervetulleeksi, hyvä Diners Clubin jäsen. Loungessa voit levätä, herkutella tai virkistäytyä oman mielesi mukaan.
- Kirjoita: https://dinersclub.fi/
- Dinersclub-kortin eka vuosi on maksuton ja sen jälkeen voi ilmoittaa Dinersille, että haluaa irtisanoa kortin, jolloin he ilmoittavat, että saa taas lisävuoden tai ainakin reilusi alennusta tai muita palkintoja.
- Pisteillä saa hyvin laajasti hotelleita, kylpylöitä, ravintola-vouchereita ja merkkitavaraa ihan luksukseen asti. En tiedä nykyistä käytäntöä, mutta muutaman vuosi sitten pidimme kahdet sukujuhlat n. 40 henkeä Caribia Kylpylässä ja toinen Aurajoen rannalla olevassa a la carte - ravintolassa. Maksoimme voucherilla ja saimme 70 % alennusta. Paljon ollaan myös yövytty kylpylöissa ja Helsingin keskustan hotelleissa. Joitain lehtitilauksia olen tehnyt halvalla. Tuotetilauksissa on ongelma postikulut, jollei itse pääse Hesasta hakemaan mm. laatukosmetiikkaa ja merkkivaatteita, harrastusvälineitä..... - hannaxxx
Tytär kanssa huomauttelee, että ihan hirveää äiti toi sun pisteiden käyttö tekstin lopussa. Täytyy yrittää päästä tavasta eroon - olen kuitenkin ihan fil.maisteri koulutukseltani. Ihan luovasti olen itse pisteet lauseen loppuihin keksinyt - ei hyvä tapa.
- fil.maistereitatulvii
hannaxxx kirjoitti:
Tytär kanssa huomauttelee, että ihan hirveää äiti toi sun pisteiden käyttö tekstin lopussa. Täytyy yrittää päästä tavasta eroon - olen kuitenkin ihan fil.maisteri koulutukseltani. Ihan luovasti olen itse pisteet lauseen loppuihin keksinyt - ei hyvä tapa.
Veikko Sinisalo sanoi kerran olevan suuren eron oppineella ja opetetulla. Moni kehuskelee oppiarvoillaan mutta käytäntö osoittaa ettei hän vuosikymmenienkään jälkeen ole oppinut. Sen sijaan vähälläkin koulutuksella monista on tullut oppineita.
- Kannattikertoa
hannaxxx kirjoitti:
Tytär kanssa huomauttelee, että ihan hirveää äiti toi sun pisteiden käyttö tekstin lopussa. Täytyy yrittää päästä tavasta eroon - olen kuitenkin ihan fil.maisteri koulutukseltani. Ihan luovasti olen itse pisteet lauseen loppuihin keksinyt - ei hyvä tapa.
Ettäkö ihan fil.maisteri! Siinä sitä on kerrakseen meriittiä yhdelle ihmiselle
- auringonpilkkujas
Fiksu tyttö sulla.Tiesinhän minä että Hannax tietää.Minä voin taas jakaa elämänkokemusta sillä sitä mulla riittää.Tällä palstalla on hyviä asiantuntijoita.Lähdenkin heti katselemaan Diners Clubia.Tekee hyvää armeijan sulkeituneisuusden jälkeen karmea sana ja varmasti meni väärin.Kiitos Hannax hyvää terapiaa.Katson ensin Indiana Jonesin loppuun.
- hannaxxx
Ollaan tykätty myös Tallink-Silja ClubOne - kanta-asiakaskerhosta. Jouluisin tulee puoli-ilmainen joulumatka lahjaksi ja muutenkin ollaan matkusteltu pisteillä. Joululahja matka ollaan yleensä käytetty Tallinnan risteilyyn helmikuussa, kun laivalla on joku hyvä artisti. Viime kesänä olimme Tallinkin Visbyn risteilyllä, johon kuului kaikille upeat ruokailut buffet- pöydästä illallisella kahtena iltana ja tietenkin aamulla buffetista aamiaiset . Päivällä järjestettiin retkiä Visbyssä. Tosin Visbyn matka piti maksaa, mutta siitä kertyi lisää pisteitä. Auto oli mukana laivalla ja vuoden viinat henkilökunta kantoi auton taakse ja me vain ajettiin ulos laivasta. Kun osti 400 e mitä vain laivalta, sai auton ilmaiseksi - muuten 30 e. Ostoksista saadulla säästöillä sai kuitattua matkan hinnan.
- hannaxxx
Dinersin etusivun mainos on totta muussakin elämässä:
Älä unohda nauttia elämästä!
Maksu- ja luottokorttien klassikko sinulle, joka arvostat ruokaa, matkustamista, seikkailuja ja mukavampaa arkea.
- aurinkoturku
Tattis Hannax näin sienikauden aikana se tarkoittaa kiitos.
- hannaxxx
Hienoja kylpylälomia 2 vrk todella edullisesti saa Holiday Clubilta. Kaikkein halvin on, jos pystyy menemään keskellä viikkoa. Olen varmaan joskus liittynyt netissä sähköpostilistalle, sillä niitä tarjouksia tulee vähintään kerran kuukaudessa. Itse olimme Tampereen kylpylässä, mutta huono puoli on, että siellä oli pakko osallistua 2h loma-osakkeen esittelyyn. Otin asian ihan huumorilla ja päätin itse jo ennen esittelyyn menoa, että ihan sama mitä esittää, niin me ei missään tapauksessa osteta mitään. Kiinnostaisi kyllä mennä tustustumaan Saimaan kylpylään. Joillakin ammattiliitoilla on myös loma-osakkeita, joita jäsenet voivat käyttää. Ne alla olevassa nettisosoitteessa olevat tarjoukset eivät ole esittelytarjousten hintoja vaan normaalihintoja. Esittelytarjous on esim. 50 e / 2 vrk kahdelta hengeltä. Viikonloput ovat kalleemmat esim. 99 e / 2 vrk kahdelta hengeltä.
https://www.holidayclubresorts.com/fi/
ESITTELYVARAUKSET
ma–pe 8–18, la 10–15
sähköposti: [email protected]
puh. 0300 870 911 - hannaxxxx
Niitä aiemmin jonkun kysymiä loungeja on joka puolella. Ote Dinersiltä:
Lounget lentokentillä
Voit rentoutua mukavissa loungeissa lentokentillä ympäri maailmaa. - hannaxxx
Kun itse otin Diners-kortin sain 5000-10000 ilmaista pistettä aluksi. Kannattaa kysyä asiakaspalvelusta tarjousta. esim. jo 1000 p saa varattua aina yhden hotelliyön tai muuta haluamaansa. Ja niitä Dinersclubin loungelja on 450 kpl maailmalla.
- hannaxxx
Holidayclubin tutustumislomakohteet:
Valitse kohteeksi Holiday Club Saimaa, Caribia, Katinkulta, Tampereen Kylpylä Kuusamon Tropiikki tai Saariselkä – ja nauti. - aurinkoturku
Tattis taas Hannax on mukavaa luettavaa ja juomienkin suhteen olen samoilla linjoilla.Meinasinkin kerran sanoa tarjoilijalle että mitä sinä laseja tuot tuo pulloja eikä vain yhtä kerrallaan ja sitten kertovat mitä siinä on erinomaista.Ikäänkuin en tietäisi.Ei minua oppiarvot häiritse heiltä voi saada ihan hyviä vinkkejä.Liityin jo d klubiin.Ei kai se ole kalenterivuosi.Kai sieltä jonkin kortin saa kun mulla on noita merkintöjä.Siksi myös tss matka on hyvä kun pystyn maksamaan sen ja pienissä erissä vielä.Suomalaiset matkatoimistot eivät sitä hyväksy ohoi Sipilä.
- hannaxxx
Dinersclub ei ole kalenterivuosi vaan siitä päivästä, kun liittyy...
- asiaanhannat
Hetkinen hetkinen. Minne se Kypros hävisi keskusteluista! Eikä hannat aurinkoineen voisi perustaa oman etukorttiensa kehumisketjun jonnekin muualle? Kävi kuten kunnanvaltuuston kokouksessa. Muusta puhutaan mutta ei asiasta.
- hannaxxx
Itsekin odotan jo innolla, että ekat kyproslaiset palaavat huomenna ja toivottavasti kertovat palstalla kuulumisia innokkaasti! Äskeinen sivupolku sai mennä nyt lämmittelyn piikkiin.
- hannaxxx
vai lähetevätkö ne vasta huomenna.
- vasta.kymmenenpv.ennen
Nyt oli tililtä peritty 26.11. alkavan Kyproksen matkan loppuhinta 80 %. Matkaehtojen mukaan charter-matkan voi perua mistä syystä tahansa (tai ilman syytä) 30 pv ennen matkaa. Silloin joutuu maksamaan vain varausmaksun. Miten TSS mahtaisi menetellä kun loppumaksu on peritty ja matkustaja peruisi matkan ennen 30 pv:n täyttymistä. Saattaisi olla melkoinen prosessi! Järkevämpää olisi siirtää loppumaksun periminen esim 29 pv ennen matkaa.
- hannaxxx
Itse olen joutunut perumaan TSS:n Turkin matkan noin 35 päivää ennen matkaa, mutta valitsin tieksi siirtää maksamani rahat johonkin toiseen myöhempään ajankohtaan olleeseen matkaan eli meillä Dubain matkaan. Tällöin en menettänyt edes varausmaksua. Tietenkin, jos syynä on esim. sairastuminen niin matkavakuutus maksaa sinulle koko summan vaikka peruisit kuinka myöhään tahansa. Me olimme kerran menossa Ranskaan ja mieheltäni meni jalka poikki - koko matkan hinta oli maksettu, mutta saimme koko summan matkavakuutuksesta.
- hannaxxx
Oletteko uskaltaneet antaa TSS:lle luottokortin numeron, josta veloitus tehdään? Itse en uskaltanut vaan olemme maksaneet itse heidän tililleen. Kerran Turkin matkaa tilatessa annoin TSS:lle luottokortin numeron - enkä vanno että olisi juuri TSS:n vika - mutta parin kuukauden kuluttua luottokorttiani oli veloitettu Amerikassa 350 e nettikaupan leluostoksiin. Huomasin veloituksen - ihme ja kumma - saman päivänä ja suljin kortin. Jouduin kuitenkin maksamaan laskun, jonka sain myöhemmin luottokorttiyhtiöltä takaisin, kun olin tehnyt rikosilmoituksen ensin. Tämän jälkeen en ole antanut kellekään luottokorttitietojani ja laskin luottorajankin pienemmäksi. Itse korttia ei siis varastettu. Lisäksi laitoin maaestot luottokorttiin niin, että sillä pystyy maksamaan vain Suomessa. Se sulkee paljon rikollisia pois, sillä poliisin mukaan veloitukset tehdään yleensä ulkomailta esim. Virosta. Jos tarvitsee korttia matkoilla, pitää kuitenkin maaestot poistaa vain sen maan osalta johon matkustaa ja laittaa matkan jälkeen estot takaisin.
- hannaxxx
Aiemmin Turkissa olleet: oletteko uskaltaneet käyttää luottokorttia Turkissa vai pelataanko käteisellä? Turkissa TSS:n mukaan pitää olla varovainen, sillä siellä kopioidaan kortteja.
- vasta.kymmenenpv.ennen
hannaxxx kirjoitti:
Oletteko uskaltaneet antaa TSS:lle luottokortin numeron, josta veloitus tehdään? Itse en uskaltanut vaan olemme maksaneet itse heidän tililleen. Kerran Turkin matkaa tilatessa annoin TSS:lle luottokortin numeron - enkä vanno että olisi juuri TSS:n vika - mutta parin kuukauden kuluttua luottokorttiani oli veloitettu Amerikassa 350 e nettikaupan leluostoksiin. Huomasin veloituksen - ihme ja kumma - saman päivänä ja suljin kortin. Jouduin kuitenkin maksamaan laskun, jonka sain myöhemmin luottokorttiyhtiöltä takaisin, kun olin tehnyt rikosilmoituksen ensin. Tämän jälkeen en ole antanut kellekään luottokorttitietojani ja laskin luottorajankin pienemmäksi. Itse korttia ei siis varastettu. Lisäksi laitoin maaestot luottokorttiin niin, että sillä pystyy maksamaan vain Suomessa. Se sulkee paljon rikollisia pois, sillä poliisin mukaan veloitukset tehdään yleensä ulkomailta esim. Virosta. Jos tarvitsee korttia matkoilla, pitää kuitenkin maaestot poistaa vain sen maan osalta johon matkustaa ja laittaa matkan jälkeen estot takaisin.
Olen kyllä yleensä kriittinen antaessani luottokortin (Master card) numeroa mutta nyt erehdyin antamaan, vaikka en pidä jostain kumman syystä TSS Travelia kovin luotettavana puljuna. Koska nyt matka on veloitettu, lasken luottorajan niin pieneksi kuin mahdollista. Lisäksi vilkaisen päivittäin kortin tilanteen. Ei vie monta sekuntia. Tulevalle Kyproksen matkalle olemme ostaneet päivällispaketin, joten en tarvitse suurta matkakassaa. En mielelläni käytä tuossa maassa korttia.
- hannaxxx
En ollut antanut kenellekään muulle luottokortin numeroani kuin TSS:lle. Maksan kaikki ulkomaiset verkko-ostokseni Paypall-tilillä, jolloin maksun saaja ei näe luottotietojani. Eräs meidän kanssa samalla Dubain matkalla ollut kertoi saman tarinan, että hän antoi TSS:lle luottokortin numeron ja muutaman kuukauden sisällä kortilla oli tehty ulkomailla ostoja.
- Malaguena
hannaxxx kirjoitti:
Oletteko uskaltaneet antaa TSS:lle luottokortin numeron, josta veloitus tehdään? Itse en uskaltanut vaan olemme maksaneet itse heidän tililleen. Kerran Turkin matkaa tilatessa annoin TSS:lle luottokortin numeron - enkä vanno että olisi juuri TSS:n vika - mutta parin kuukauden kuluttua luottokorttiani oli veloitettu Amerikassa 350 e nettikaupan leluostoksiin. Huomasin veloituksen - ihme ja kumma - saman päivänä ja suljin kortin. Jouduin kuitenkin maksamaan laskun, jonka sain myöhemmin luottokorttiyhtiöltä takaisin, kun olin tehnyt rikosilmoituksen ensin. Tämän jälkeen en ole antanut kellekään luottokorttitietojani ja laskin luottorajankin pienemmäksi. Itse korttia ei siis varastettu. Lisäksi laitoin maaestot luottokorttiin niin, että sillä pystyy maksamaan vain Suomessa. Se sulkee paljon rikollisia pois, sillä poliisin mukaan veloitukset tehdään yleensä ulkomailta esim. Virosta. Jos tarvitsee korttia matkoilla, pitää kuitenkin maaestot poistaa vain sen maan osalta johon matkustaa ja laittaa matkan jälkeen estot takaisin.
Annoin jo varatessani luottokorttini tiedot ja laitoin varausmaksun ja loppumaksun erääntymään sieltä- En muistanut nyt lähempänä reissua, että loppumaksu (yli 700 €) oli jo erääntymässä, vaan maksoin sen vielä uudelleen normaalisti verkkopankissa. Ei kulunut vuorokauttakaan, kun TSS:ltä otettiin yhteyttä, että on tullut maksettua kahdesti ja pyysivät vahvistamaan korttini tiedot. Liikaa maksettu palautui parissa päivässä luottokortilleni takaisin.
JOS heillä olisi ollut halua vilppiin, se olisi onnistunut, koska olin autuaan tietämätön tuplamaksustani. - hannaxxx
Ajattelin vaan , että jos matkalla sairastuu ja joutuu esim. sairaalaan, niin pitäisikö olla luottokortti mukana, että saisi hoitoa. Jonka saa vasta myöhemmin vakuutusyhtiöltä takaisin. EU-sairasvakuutuskorttikaan ei käy Turkissa. Uskaltaisinko lähteä pelkällä käteisellä? Eikä tule paljon ostettua kulta- matto- nahkapaikoissa.
- hannaxxx
Malaguena kirjoitti:
Annoin jo varatessani luottokorttini tiedot ja laitoin varausmaksun ja loppumaksun erääntymään sieltä- En muistanut nyt lähempänä reissua, että loppumaksu (yli 700 €) oli jo erääntymässä, vaan maksoin sen vielä uudelleen normaalisti verkkopankissa. Ei kulunut vuorokauttakaan, kun TSS:ltä otettiin yhteyttä, että on tullut maksettua kahdesti ja pyysivät vahvistamaan korttini tiedot. Liikaa maksettu palautui parissa päivässä luottokortilleni takaisin.
JOS heillä olisi ollut halua vilppiin, se olisi onnistunut, koska olin autuaan tietämätön tuplamaksustani.Ihan varmasti suurin osa työntekijöistä on luotettavia. Eikä TSS firmana harrasta luottokorttitietojen myyntyä. Jos edes näin tapahtui, kyse voi olla vain yhdestä epäluotettavasta työntekijästä - jos siitäkään. Voi olla, että firma on ihan syytön tapahtuneeseen, mutta outoja yhteensattumia vain on.
- airlinessf
Tänään näyttää lähtevän jopa kaksi freebird airlinesin lentoa klo 14.15 ja klo 20.45.
- hannaxxx
TSS:n lento on tuo klo 14.15 lähtö.... onnea matkaan lähtijöille! Ja jo reissun päältäkin voi kirjoitella - 27 C lämpöä ja keskiviikoksi ja torstaiksi luvataan pientä sadetta.
- Heikoinlenkkikysyy
Hanna ei ole uutisoinut tänään. Repikö joku matkalipun? Putosiko bordig card vessanpyttyyn?
- kiusaajalle
Sekös se sinua vaivaa.Maksaako Putin sinulle palkkaa. kun kiusaat ihmisiä.Tämä oli hyvä palsta ennen sinua.Kukapa sitä enää kirjoittelee.
- vasta.kymmenenpv.ennen
Aion välttää pakkomyynnit siten että en viitsi osallistua jokaiselle raunioiden katseluretkille. Maksan itse matkani ja päätän mihin lähden ja mitä ostan.
- Malaguena
Tänään tuli matka-asiakirjat 12.11.2017 reissulle. Meno muuten ihan kivaan aikaan (lähtö 11,55), mutta siis Antalyan välilaskun kauttaErcaniin. Paluuaika Ercanista kammotus: lähtö klo 6.25!
Hotellit selviävät organisatorisista syistä vasta paikan päällä. Olen matkustanut omatoimatkoilla paljon ympäri maailmaa, mutta näin hatarilla tiedoilla en ole ikinä reissua suunnitellut. Saattaa olla, että teen kaksi halpismatkaa samalla kertaa; ekan ja vikan! Ja tuo Freebird Airlines kuulostaa hyvinkin erikoiselta...- Pihlaja4627
Hei, Freebird Airlines on kuulemma Turkkilainen lentoyhtiö, ei ole kuulunut mitään negatiivista.
Joo, tuo tulo lennon aika ei ole mikään paras, mutta täytyy kait valvoa koko yö, ja nukkua koneessa. Hyvä puoli on siinä, että ollaan ihmisten aikaan kotona, kun ei ihan etelässä asuta.
Tovottavasti tulet olemaan tyytyväinen matkaasi ja uskon niin, koska reissaaminen ei sinulle näytä olevan mikään tuntematon juttu. Tuskin takerrut pikku juttuihin. - Malaguena
Pihlaja4627 kirjoitti:
Hei, Freebird Airlines on kuulemma Turkkilainen lentoyhtiö, ei ole kuulunut mitään negatiivista.
Joo, tuo tulo lennon aika ei ole mikään paras, mutta täytyy kait valvoa koko yö, ja nukkua koneessa. Hyvä puoli on siinä, että ollaan ihmisten aikaan kotona, kun ei ihan etelässä asuta.
Tovottavasti tulet olemaan tyytyväinen matkaasi ja uskon niin, koska reissaaminen ei sinulle näytä olevan mikään tuntematon juttu. Tuskin takerrut pikku juttuihin.Kaikkea olen nähnyt ja kokenut reissuillani, joten luottavaisin mielin lähden tuonnekin. Ihan kiva vaihteeksi, kun ei tarvitse itse järjestellä yhtään mitään; mennä ja olla vain!
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Minä/mekään emme ole vuosikymmeniin olleet Charter-matkoilla mutta nyt oli niin halpa että oli pakko ottaa. Jos lähtö Vantaalta on 11.55 niin paluun pitää tapahtua vähintään tuntia ennen. Jospa sama aikataulu olisi seuraavillakin lennoilla. Olen jo ostanut paluumatkalle kotimaan lennon joka lähtee 15.55 mutta nyt pelaan hasardia ja otan toiset lennot eli 11.55 Helsingistä lähtevaan koneeseen ja paluu Helsinkiin 17.4.-18. Olen tuolloin lähdössä toiselle reissulle, jolta palatessa kone saapuu aikaan, jolloin on pakko tulla junalla kotikylille. Mikäli Kyproksen lento jostain syystä myöhästyy voin tulla kotiin jo aiemmin ostamallani lipulla. Finnairin light-lipuilla ei voi nousta paluulennolle ellei ole käyttänyt menolentoa. Siksi on pakko vähän taktikoida.
- Pihlaja4627
Malaguena kirjoitti:
Kaikkea olen nähnyt ja kokenut reissuillani, joten luottavaisin mielin lähden tuonnekin. Ihan kiva vaihteeksi, kun ei tarvitse itse järjestellä yhtään mitään; mennä ja olla vain!
Olisi ollut hienoa osua samalle matkalle, mutta meillä on lento 29.10.17. Tosin mukana porukassa, matkaajia jotka ovat reissanneet siellä, sun täällä ja heidän kanssaan mukava läheteä. Perhosia jo nyt vatsanpohjassa. Tiedän, että jos matkassa jotain ei niin mukavaa, meillä hyvä porukka, joka osaa ottaa ilon irti vähemmästäkin.
- Anonyymi
Pihlaja4627 kirjoitti:
Olisi ollut hienoa osua samalle matkalle, mutta meillä on lento 29.10.17. Tosin mukana porukassa, matkaajia jotka ovat reissanneet siellä, sun täällä ja heidän kanssaan mukava läheteä. Perhosia jo nyt vatsanpohjassa. Tiedän, että jos matkassa jotain ei niin mukavaa, meillä hyvä porukka, joka osaa ottaa ilon irti vähemmästäkin.
Mistä olisit tiennyt kuka on nimimerkin takana?
- Pihlaja4627
No joh, taas jouku vääräleuka on linjoillla. Ei pidä kaikkia ottaa niin kirjaimellisesti. Mietipä ite.
Hyvää päivän jatkoa vain sinullekkin. - Malaguena
Eihän me kukaan tiedetä, minkälainen ihminen nimimerkkien takana on, mutta minä ainakin luotan jonkinlaiseen ensivaikutelmaan...täälläkin!
- faktaas
Joku se ottaa kaiken niin itseensä.Samalle lennolle ei tarkoita että Pihlaja tulisi sinun viereesi istumaan.Olenkin jo kaivannut muitakin keskusteluja.Asiaaaan asiaan asiaan faktaa tulossa.Youtubesta voi katsoa rsd reisen matkoja Kyprokselta.
- Tietoakaipailevat
Sattuisiko täällä käymään viikon ja myös kahden viikon päästä lähteviä? Jos on niin kertoisitteko selkokielellä ja turhia jaarittelematta ovatko lentoajat tuolloin samat kuin tänään su 29.10, jolloin saapuminen Antalyasta klo 10.55 (Finavian arvio 10.35) ja lähtö Antalyaan klo 11.55?
- Malaguena
Parin viikon kuluttua 12.11. lähden HKI 11.55->Antalya 17.30> Ercan perillä 18.30.
Paluu 19.11. Ercan 6.25 ->Antalya 8.00 ->perillä HKI 10.55 - Tietoakaipailevat
Malaguena kirjoitti:
Parin viikon kuluttua 12.11. lähden HKI 11.55->Antalya 17.30> Ercan perillä 18.30.
Paluu 19.11. Ercan 6.25 ->Antalya 8.00 ->perillä HKI 10.55Paljon kiitoksia tiedoista. Oli selvää tekstiä. Todennäköisyys siihen että parin seuraavankin viikonlopun lennot ovat samat, parani oleellisesti.
- hannaxxx
Ensimmäiset englantilaiset ovat palanneet Kyprokselta kommentoimaan matkaa:
Jos osaat lukea englantia niin samaa matkaa Kyprokselle tekee RSD, jos on TSS:n emoyhtiö. Laita google-hakuun: tripadvisor rsd northern cyprus 8 days
Odottelen meidän lentolippuja tällä viikolla.- hannaxxx
ne on kyllä hirveitä valittamaan
- Hyrskähtelevät.itkijät
hannaxxx kirjoitti:
ne on kyllä hirveitä valittamaan
Ei maksa vaivaa avata linkkiä ja lukea tyhjänpäiväistä valitusta, vaikerrusta ja itkun hyrskettä
- Ruumaanruumaan
Olettehan huomioineet että Free Bird yhtiön koneisiin saa ottaa yhden käsimatkatavaran kooltaan enintää 55 x 40 x 20 cm ja painoa korkeintaan 6 kg. Menomatkalla laitan ruumaan ja palatessa otan jatkolennon vuoksi matkustamoon. Vähennän perillä painoa kuuteen kiloon heittämällä osan roskikseen. Näin menetellen kamppeet uusiutuvat
- hannaxxx
Minkä kokoisen matkalaukun saa ottaa? Ei näytä ketään palanneen kommentoimaan ekasta matkaryhmästä.
- Otavainvälttämätön
Haluatko maksimoida vai minimoida matkatavarasi?
- hannaxxx
Mulla on kahden kokoiset matkalaukut. Haluaisin ottaa sen isomman.
- Otavainvälttämätön
hannaxxx kirjoitti:
Mulla on kahden kokoiset matkalaukut. Haluaisin ottaa sen isomman.
Ruumaan voi ottaa 20 kg/hlö ja matkustamoon 6 kg/hlö. Eli pariskunta voi raahata Free Birdin koneeseen yhteensä 52 kg. Huh, huh! On siinä viikoksi kampetta kerrakseen! Toivottavasti pian alkavat hinnoitella matkustajan tavaroineen. Finnair jo punnitsee asiakkaitaan.
- hannaxxx
Joo, ei todellakaan oteta 52 kg tavaroita!
- hannaxxx
19.11 lentoliput tuli: HKI 11.55->Antalya 17.30> Ercan perillä 18.30.
Paluu 19.11. Ercan 6.25 ->Antalya 8.00 ->perillä HKI 10.55
Eli liput tuli 17 päivää ennen lähtöä. - hannaxxx
KORJATTU: 19.11 lähtö
HKI 11.55->Antalya 17.30> Ercan perillä 18.30.
Paluu Ercan 6.25 ->Antalya 8.00 ->perillä HKI 10.55- Vain.kymmenenpv.ennen
Tarkentaisitko vielä kerran. Onko nuo sinun matkasi aikoja eli meno 19.11 ja paluu 26.11? Tekstistäsi saa käsityksen että paluuajankohta koskee 19.11. lentoja. Voisitko muutenkin olla keskustelussa tarkkana vaikka ymmärrän innostuksesi.
- hannaxxx
meno 19.11 ja paluu 26.11
- ootetaanvielä
Sieltä sitä tuli taas matkustavaisia ja uusia on jo matkalla.
- hannaxxx
joo, itsekin innolla vilkuilen tätä palstaa, kun muistaakseni tällä palstalla ollut palaisi tänään Suomeen
- Pihlaja4627
hannaxxx kirjoitti:
joo, itsekin innolla vilkuilen tätä palstaa, kun muistaakseni tällä palstalla ollut palaisi tänään Suomeen
No niin palasimme tänään Kyproksen matkaltamme. Matka sinänsä oli hyvä, koska meitä oli hyvä porukka. Mutta, rehellisesti sanoen, yllätys oli todella se, että rahastuksen maku oli suuri, valitettavasti. Tippi, siellä, tippi täällä, mutta se ei meidän matkaa pilannut. Kuljettajalle 5E, per.henkilö, sama oppaalle. Toisella ryhmällä, kuljettajalle 20E, per henkilö ja oppaalle 50E.
Suosittelen, nauttikaa lomasta ja antakaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ei tarvitse suostua joka maksuun.
Paljon näimme ja kuulimme, onneksi meillä sattui olemaan mukana henkilö joka ystävällisesti tulkkasi meille englanninkielisen tulkin kertoman, suomeksi.
Hotellit ihan hyviä, ensimmäinen turhan suuri, toinen sopivan kokoinen. Henkolökunta huomaavaisia ja ystävällisiä, heille 10 . Mutta ei kuitenkaan 5 tähden, hotellia, paitsi ensimmäinen.
Kehottaisin käyttämään SUOMALAISTA järkeä sillä pärjää.
Ja vielä nahka ja kulta " suoramyynti liikkeisiin " menessä, olkaa realistisia, jos tarvitsette, ostakaa, jos ette älkää ostako.
Itse ihastuin nahkatakkiin ja olisin ehkä ostanut, jos minulla olisi ollut vertailu kohde, mutta kun ei ollut jäi ostamatta.
Ja voin rehellisesti sanoa, että aivan ihania myyjiä, kun ei lankea heidän hymyynsä ja ystävällisyyteensä.
Ikäihminenkin voi langeta....???
Kaikkille oikein mukavaa ja onnistunutta lomaa, sitä toivon sydämmestäni.
Pihlaja. - Vasta.kymmenenpv.ennen
Pihlaja4627 kirjoitti:
No niin palasimme tänään Kyproksen matkaltamme. Matka sinänsä oli hyvä, koska meitä oli hyvä porukka. Mutta, rehellisesti sanoen, yllätys oli todella se, että rahastuksen maku oli suuri, valitettavasti. Tippi, siellä, tippi täällä, mutta se ei meidän matkaa pilannut. Kuljettajalle 5E, per.henkilö, sama oppaalle. Toisella ryhmällä, kuljettajalle 20E, per henkilö ja oppaalle 50E.
Suosittelen, nauttikaa lomasta ja antakaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ei tarvitse suostua joka maksuun.
Paljon näimme ja kuulimme, onneksi meillä sattui olemaan mukana henkilö joka ystävällisesti tulkkasi meille englanninkielisen tulkin kertoman, suomeksi.
Hotellit ihan hyviä, ensimmäinen turhan suuri, toinen sopivan kokoinen. Henkolökunta huomaavaisia ja ystävällisiä, heille 10 . Mutta ei kuitenkaan 5 tähden, hotellia, paitsi ensimmäinen.
Kehottaisin käyttämään SUOMALAISTA järkeä sillä pärjää.
Ja vielä nahka ja kulta " suoramyynti liikkeisiin " menessä, olkaa realistisia, jos tarvitsette, ostakaa, jos ette älkää ostako.
Itse ihastuin nahkatakkiin ja olisin ehkä ostanut, jos minulla olisi ollut vertailu kohde, mutta kun ei ollut jäi ostamatta.
Ja voin rehellisesti sanoa, että aivan ihania myyjiä, kun ei lankea heidän hymyynsä ja ystävällisyyteensä.
Ikäihminenkin voi langeta....???
Kaikkille oikein mukavaa ja onnistunutta lomaa, sitä toivon sydämmestäni.
Pihlaja.Siis olivatko nuo dippihinnat päivältä vai koko ajalta? Vaikka viikolta niin 50 eur järjetön hinta. En maksa. Enkä osallistu joka päivä retkille. Pidän vähintään joka toisen päivän lenkkipäivänä. Olen itse matkani maksanut eikä kukaan määrää mihin osallistun. Kiitokset matkakuvauksestasi. Ehtii kovettaa mielen.
- hannaxxx
Ihanaa Pihlaja, kun palasit! Minkä nimisissä hotelleissa asuitte? Kysyisin sokeritautisena, että saiko heti ekana iltana ruuan hotellissa - entä lähtöpäivän aamuyöllä? Mihin aikaan teillä oli lähtö hotellista pois paluumatkalla? Oliko siellä hyviä tuliaisideita? Kuinka pitkiä retkipäiviä teillä oli? Oliko joka päivä pakko osallistua retkille vai saiko jäädä hotellille, jos haluaa? Oliko kulta-nahka-matto paikkoihin pakko mennä vai saiko odottaa busilla tms? Pyysikö sinun englanninkielinen oppaasi 5 e vai 50 e tippiä? Itse olen ainakin ilmoittautunut suomenkieliseen ryhmään.... saa sitten nähdä. Oliko Ercanin lentokentällä aamuyöllä jokin kahvio auki paluumatkalla? Onko Ercanissa muutenkaan taxfreetä, kun on pieni kenttä.
- hannaxxx
Keräsikö opas henkilkohtaisesti jokaiselta tipin vai oliko kiertävä kirjekuori? Tuo 50 e kuullostaa törkeeltä.
- frrrrreeebird
Tervetuloa takaisin Pihlaja Toivottavasti sait levätyksi kun nyt minäkin alan kyselemään.Miten paluulento sujui.Saiko lentokoneessa ruokaa ja koska oli lähtö hotellilta.Oliko Kyprokselta pitkä ajomatka kentältä hotelliin.Pitikö buffetissa maksaa juomat.Jos piti niin paljonko juomat maksoivat.Toivottavasti jaksat vastata.
- Pihlaja4627
Kiitos, toivotuksista, on pää vielä hiukan pyörällä, mutta koitan vastata kysymyyksiinne, älkää loukkaantuko jos jokin jää vastaamatta.
Tippi oli koko viikolta ja tuo 50e ei koskenut meidän opasta. Opas halusi että tippi annetaan henkilökohtaisesti hänelle ja kuljettajalle käteen, samalla kun kiitämme heitä. Mitään kirjekuoria ei annettu. Palautus lomake koskien reissua, onnistumisesta, oli nimellinen joka luovutettiin hänelle samalla kuin rahakin.
Ja sitten menessä päivällinen oli heti tarjolla, ja huh, sitä oli, arviokaa itse mitä mieltä siitä olette. Aamiaisella sai varmasti vatsansa täyteen. Tämä ensimmäisessä paikassa.
Toisessa hotelissa, ruuan runsaus oli mielestäni normaalia, ei mennyt överiksi.
Lihaa kaipasimme, kuin lihaleikkeleitä. Kanaa tarjolla joka päivä. Hei, kyllä siellä ruokaa on ja me ihmiset kun olemme erinlaisa, niin tämä on minun kokemukseni.
Juomat eivät kuulu buffetin hintaan, vaan itse joudut ne maksamaan. Iso olut 3,5e viinipullo 15e, vesipullon hintaa en tiedä, koska joimme vettä muuten paljon, niin ruokailussa herkuttelimme. Niin ja autosta sai 5e, hengeltä loman vedet.
Paluu hotellilta, herätys 01.00 aamupala 01.30 ( kahvi/tee sämpylä/välissä pari salaatin lehteä, juusto viipale ). 02.30 lähtö kentälle. Ercan lentokentällä oli kaikki auki, niin kahviot kuin taxfriikin.
Voin sanoa, että, niin nahka kuin kulta paikka olivat mielenkiintoisia. Onhan siellä myyjiä, kuin vilkkilässä kissoja, mutta omelle kohdalle sattui tosi mukavat " miehet ", ystävälliset evätkä suuttuneet tai näyttäneet mieltä kun en mitään ostanut. Ja ulos pääsi istumaan kun oli kierroksen tehnyt, kukaan ei estänyt.
Northern Travel ja Onar Village, mutta paikan päällähän se vasta selviää, meitä suomalaisia oli ainakin kahdessa, ellei kolmessa eri hotelissa.
Onhan sitä vieläkin, kuin heikun keikun, ilalla olimme kotona tuossa klo:19, 00
maissa.
HEI, ja muistakaa jokainen kokee matkat omalla tavallaan, toinen tykkää toinen ei. Minulle jäi joka tapausessa hyvät muistot ja pieni jännitys piristää kummasti.
Kaikille tasapuolisesti antoisaa ja aurinkoista matkaa. Meillä paistoi koko ajan.
Varmasti sieltä tuliaiset löytää. - Malaguena
Kiitos Pihlaja4627 erinomaisesta lomasi referaatista! Sunnuntaina lähden sitten minäkin ja kirjoittelen ehkä omia kokemuksiani tänne, jos kiinnostaa.
Kuten jossain aikaisemmin kirjoitinkin, niin viimeiset 10 vuotta olen tehnyt ympäri maailmaa enimmäkseen omatoimimatkoja...hyvinkin eksoottisiin kohteisiin, joten iloisin mielin lähden vaihteeksi tämmöiseen valmiiseen "pöytään" ja vieläpä aika lähelle! Eipä tarvitse miettiä yhtikäs mitään; nauttia vain! - Tietäätasonsa
Pihlaja4627 kirjoitti:
Kiitos, toivotuksista, on pää vielä hiukan pyörällä, mutta koitan vastata kysymyyksiinne, älkää loukkaantuko jos jokin jää vastaamatta.
Tippi oli koko viikolta ja tuo 50e ei koskenut meidän opasta. Opas halusi että tippi annetaan henkilökohtaisesti hänelle ja kuljettajalle käteen, samalla kun kiitämme heitä. Mitään kirjekuoria ei annettu. Palautus lomake koskien reissua, onnistumisesta, oli nimellinen joka luovutettiin hänelle samalla kuin rahakin.
Ja sitten menessä päivällinen oli heti tarjolla, ja huh, sitä oli, arviokaa itse mitä mieltä siitä olette. Aamiaisella sai varmasti vatsansa täyteen. Tämä ensimmäisessä paikassa.
Toisessa hotelissa, ruuan runsaus oli mielestäni normaalia, ei mennyt överiksi.
Lihaa kaipasimme, kuin lihaleikkeleitä. Kanaa tarjolla joka päivä. Hei, kyllä siellä ruokaa on ja me ihmiset kun olemme erinlaisa, niin tämä on minun kokemukseni.
Juomat eivät kuulu buffetin hintaan, vaan itse joudut ne maksamaan. Iso olut 3,5e viinipullo 15e, vesipullon hintaa en tiedä, koska joimme vettä muuten paljon, niin ruokailussa herkuttelimme. Niin ja autosta sai 5e, hengeltä loman vedet.
Paluu hotellilta, herätys 01.00 aamupala 01.30 ( kahvi/tee sämpylä/välissä pari salaatin lehteä, juusto viipale ). 02.30 lähtö kentälle. Ercan lentokentällä oli kaikki auki, niin kahviot kuin taxfriikin.
Voin sanoa, että, niin nahka kuin kulta paikka olivat mielenkiintoisia. Onhan siellä myyjiä, kuin vilkkilässä kissoja, mutta omelle kohdalle sattui tosi mukavat " miehet ", ystävälliset evätkä suuttuneet tai näyttäneet mieltä kun en mitään ostanut. Ja ulos pääsi istumaan kun oli kierroksen tehnyt, kukaan ei estänyt.
Northern Travel ja Onar Village, mutta paikan päällähän se vasta selviää, meitä suomalaisia oli ainakin kahdessa, ellei kolmessa eri hotelissa.
Onhan sitä vieläkin, kuin heikun keikun, ilalla olimme kotona tuossa klo:19, 00
maissa.
HEI, ja muistakaa jokainen kokee matkat omalla tavallaan, toinen tykkää toinen ei. Minulle jäi joka tapausessa hyvät muistot ja pieni jännitys piristää kummasti.
Kaikille tasapuolisesti antoisaa ja aurinkoista matkaa. Meillä paistoi koko ajan.
Varmasti sieltä tuliaiset löytää.Asettiko tosiaan opas itse taksansa? Jos näin menetteli sekin viidenkympin opas, niin ajatus juontaa pakostakin erään toisen ammatin harjoittajaan.
- Pihlaja4627
Pahoittelen laitoin matkatoimiston nimen, mutta valitettavasti minulla ei sitä ensimmäisen hotellin nimeä ole. Iso komea ja aivan rannalla. Ei taida paljon auttaa.
- Tantuule
Kiitos, että jaat kokemuksesi! Olen itse lähdössä 19.11. Sitä kysyisin, että oliko se ihan okei, jos ei osallistunut kaikille retkille? Itse ajattelin, että ehkä yhden retken jättäisin väliin. Lähdettiinkö retkille heti aamusta?
- Pihlaja4627
Voi jättää, ei siitä rangaista. Kun aamulla ei ole paikalla se siitä.Aaamulla n.9.sän aikoihin, ja tulimme iltapäivällä takaisin. En kokenut niitä raskaaksi.
- hannaxxx
- Keräsikö opas rahat viimeisellä retkellä vai paluumatkan lentokenttäbussissa?
- Saiko oppaalta illalliskortin vai miten ruokailu hoitui?
- Oliko ekassa hotellissa (tod.nk. Salamis Bay Conti Famagustassa) hirveä ruuhka aamupalalla, kun on niin suuri hotelli?
- Antoiko opas paluumatkaa varten viimeisenä retkipäivänä liput vai oliko ne nyt postissa tulleet liput jo ok? (ajattelin, jollen tule viimeiselle retkelle niin jäänkö ilman lippua)
Kiitos Pihlaja kaikesta!!- hannaxxx
Saattoiko opas vielä lentokentälle vai oliko pelkkä kuski?
- Pihlaja4627
Rahat kerättiin hotelilla.
Saimme rannekkeet, jotka kertoivat mitä meille kuuluu.
Jos meni heti aamusta niin ei, hetkenpäästä oli.
Liput ovat ne jotka on postissa tulleet.
Meillä oppaalle tuli este, ei ollut mukana ja kuskikin vielä vaihtui.
Turvallisesti pääsimme kentälle.
(Lennolla voi tilata ruokaa, täyttetyjä sämpylöitä löytyy myös )
ps. vessoja löytyy joka paikasta ja siistejä. Ällöttävin lantokentältä.
- hugyufytdry
opas kerää joka aamu 50 mehupalalalla
- hannaxxx
Pihlaja: siis missä tilaisuudessa opas kerää rahat hotellilla? Viimeisen retkipäivän iltana? vai vapaapäivänä?
- hannaxxx
TSS:n kirjeessä lukee, että ryhmämatkoilla oppaalle 2 e /päivä / hlö ja kuskille 1 e/päivä / hlö. Ei joka opas voi omasta päästään keksiä hintojaan!
- Pihlaja4627
Viimeisenä retkipäivänä kun saavutaan hotelille, autosta pois tultaessa, eli meillä se oli lauantai.
Ohjelma voi vielä viikon aikana muuttua, meillä oli kaksi vapaa päivää. - hannaxxx
TSS:n mukaan oppaalle pitäsi riittää 10 e/ hlö ja kuskille 5 e/hlö. Kyllä niillä näyttää olevan pokkaa pyytää! Oliko teitä siis 2 suomalaista ryhmää? oliko toisen opas ´` suomenkielinen`?
- urheilullisuuskatoaa
Vaan kyllä näyttää olevat loputon Hannan ja Niilon kysymystulva! Ovat tulleet varsinaiseen kyselykauteen. Jättäkää jotakin itse koettavaksenne
- freebirdd
Ihan kiitettävästi on tullut vastauksia kiitos Pihlaja.Annetaan nyt toisen levätä onhan takana raskas lento kotisuomeen.
- hannaxxx
Tämä kalliimpi opas tienaa normaalin palkkansa lisäksi 10.000 e tippeinä kuukaudessa verottomana! (jos bussissa n. 50 matkustajaa per viikko). Ei edes Turkin presidentti tienaa noin paljon. Vaati mitä lystää niin annan 2 e / päivä oppaalle ja 1 e kuljettajalle. Jollei kelpaa niin olkoon kokonaan ilman. Kuullostaa meinaan ryöstöltä. Ja tippihan annetaan HYVÄSTÄ palvelusta. Tosin palvelu voi olla muuten hyvää, mutta viimeinen ryöstökohtaus ei edellytä enää mitään tippiä. On aika paluttaa opas maanpinnalle!
- hannaxxx
Kysyin asiaa TSS:ltä:
Tietenkin on jokaisen matkustajan oma asia, haluaako antaa juomarahaa ja kuinka paljon. Mikäli olette tyytyväinen matkaoppaaseen.
Yleensä suositellaan matkaoppaalle annettavaksi 2€/ päivä, bussin kuljettajalle 1€/ päivä. - vasta.kymmenenpv.ennen
hannaxxx kirjoitti:
Tämä kalliimpi opas tienaa normaalin palkkansa lisäksi 10.000 e tippeinä kuukaudessa verottomana! (jos bussissa n. 50 matkustajaa per viikko). Ei edes Turkin presidentti tienaa noin paljon. Vaati mitä lystää niin annan 2 e / päivä oppaalle ja 1 e kuljettajalle. Jollei kelpaa niin olkoon kokonaan ilman. Kuullostaa meinaan ryöstöltä. Ja tippihan annetaan HYVÄSTÄ palvelusta. Tosin palvelu voi olla muuten hyvää, mutta viimeinen ryöstökohtaus ei edellytä enää mitään tippiä. On aika paluttaa opas maanpinnalle!
Yhdyn kantaasi. Tuskin Kyproksellakaan oppaat ja kuskit ajavat pelkästään dippipalkalla. Juomarahan suuruus on palveluista 5 - 10 %. Tunteisiin vetoamalla yritetään hankkia kohtuuttomia etuisuuksia. En ala! Eikä mukanani matkustava veljenikään. Jätämme kukkarot kotiin.
- hannaxxx
Tosi suuri kiitos kaikista kirjoituksistasi PIHLAJA! Yritän itsekin kirjoitella matkan jälkeen, jos jollain on vielä kysyttävää. Tänään tuli postitse 19.11 liput. Viime viikon torstaina ne tuli sähköpostiin eli 17 päivää ennen lähtöä. Tod.näk. to 9.11 tulee sähköpostilla 26.11 lähtevien liput. Onneksi Kyproksella näyttää aurinkoa riittävän - verrattuna ulkona olevaan marraskuuhun täällä. Ja kun palaan niin Suomessa alkaa jo adventtiaika. En muuten muistanut kysyä saiko ihmiset mitään vatsatautioireita eli mitä siellä uskaltaa syödä?
- Pihlaja4627
Tähän vastaan vielä, ettei minun tietääkseni, ei meidän ryhmässä. Ja itse söin salaatteja joissa oli " majoneesi " tai vastaava kastike, jugurttia ja kermakaakua. Että silleen, nam, nam.
- sixtynainen
Pohjois-Kypros ja TSS 29.10.2017, matka tuli tehtyä, ei paha reissu. Lennot oli aikataulussa, eväät oli mukana, koneessa ei kummoisia tarjoiluja, sama oli ostaa itse matkaeväät. Hotelli oli eka 3 päivää tosi hyvä ja ruoka oli hyvää, Hotelli Salamis bay Konti **** . Farmagustan puoli Kyproksella oli lämpimämpi paikka, mutta kun mentiin vuorten yli Kyrenian puolelle, niin ilmat jäähtyivät ja alkoi sadella ja oli pilvistä. Kyrenian hotelli Olivia Street oli huonompi ehkä kolme tähteä. Toinen porukka vietiin Hotelli Osckariin kertoivat, että rankkasade tuli hotelliin sisälle ja toinen uima-allas oli täyttynyt savesta. Olivia Street hotelli oli huomattavasti pienempi kuin tuo Salamis bay konti hotelli. Illat olivat viileitä ei tarjennut ilman takkia tai pitkiähousuja, ainakaan istua ulkosalla, kannattaa varata pitkähihaisia puseroita ja housuja matkaan. Aurinkovoiteita ei tarvinnut lainkaan. Meillä oli oppaana "Jokke" turkkilainen mies joka puhui hyvää suomea, opas oli tarkka ajoista ja halusi, että kaikki osallistuvat myyntipaikkoihin eli matto-, koru- ja nahkaliikkeisiin, koska nämä olivat tukeneet meidän matkoja sinne. Olihan se pakkomyyntiä niissä liikkeissä ja hinnat olivat kovia, nahkatakki tinkaus alkoi 1940e ja päättyi 500e kun kauppias juoksi bussille perään ja kertoi viimeisen hinnan. Toki meidän matkaseurueesta tehtiin kauppoja joka liikkeessä, mikä n tietenkin hyvä asia tulevaisuutta ajatellen. Itse nähtävyydet (rauniot ja luostarit) eivät olleet kummoisia kohteita, onneksi silloin paistoi aurinko ja sai nauttia ulkoilmasta. Bussimatkat olivat lyhyitä, mutta päivät olivat pitkiä noin klo 9-17 välillä oltiin bussissa jossain päin matkalla, koin ne aika raskaiksi, kuusi tuntia olisi ollut sopiva aika, niin olisi ehtinyt olla hotelillakin jonkin aikaa. Matkaseurueessa tutustuttiin pariin pariskuntaan meillä oli porukalla ihan kivaa ja istuttiin iltaa yhdessä ja naurettiin :) Yöllä oli herätys klo 01.00 lähtöaamuna, hotelli järjesti matkaeväät, sämpylä, hedelmä ja mehu, kahvia tai teetä sai juoda lähtiessä. Lähdimme hotelilta klo 02.30 lentokentälle, siellä kaikki sujui nopeasti ja liikkeet olivat yöllä auki, kallista oli kahvi siellä 4e kuppi. Hinnat muutenkin olivat Turkin hintoihin verrattuina kalliita, niin kaupoissa kuin ravintoloissakin. Meidän matkaseurueesta useampi sairastui vatsatautiin eli käsihygienia on tärkeä ja se ettei syö muuta kuin keitettyä ja paistettua, niin varmimmin selviää, jos on herkkä vatsa. Itse sairastuin flunssaan ja olen nyt sairaslomalla, ehkä ilmastointi bussissa, hotellissa ja lentokoneessa ei sovi minulle, kylmetyin myös illalla, kun istuttiin ulkoterassilla. Ehkä joskus voisin lähteä vielä tällaiselle matkalle, mutta en ainakaan vielä, koska koin ohjelma liian tiiviiksi vapaa-aikaa ei jäänyt aina ei ehtinyt päivällä syödä kunnolla kun oltiin jo menossa toiseen kohteeseen.
- hannaxxx
Kiitos kirjoituksestasi! Iltse aloitin äsken pakkailun. Oliko Jokke oppaanne se, joka halusi 50 e tippiä? Sanottiinko teille, että joka päivä on pakko osallistua retkiin vai puuttuiko osa ihmisistä retkiltä?
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Varsin valaiseva kuvaus. Kuka uskoo että nahkamyymälät kustantavat chartermatkoja? TSS Travelin matkat ovat pääsääntöisesti sesonkikauden ulkopuolella tai sitten melkoinen kausilisä. Matkansa itse maksanutta ei mikään mahti maailmassa voi pakottaa retkille. Pois luettuna hotellin vaihtopäivä ellei sitten mene julkisilla tai taksilla. Kyproksella ei tähän aikaan vuodesta ole helle vaikka Forecan sivuilla siltä näyttää. Itse otan 26.11. alkavalle matkalle villapaidan ja muutenkin syksyiset kamppeet. Majoneesit jätän sovinnolla toisille. Kannattanee syödä ennen reissua maitohappotabletteja (vai mitä ne ovat) Hyvä että kerrroit vetoisista busseista. Ne ovat minullekin myrkkyä. Siis kypärämyssy päähän. Mielenkiintoinen oli myös nahkatakin lähtöhinta. Kellä jumalanluomalla on matkakassaa vanhan kymppitonnin verran. Onneksi olen laskenut pankkikorttini turvarajan alas, johon on helppo vedota. Tai miksi minä olisin tilivelvollinen siitä kenellekään.
- Kippurakipa
Hei, olen ollut kaksi kertaa Turkin matkalla, jossa oppaana Oli ihana "Jokke". hän ei pyytänyt mitään summaa, oli oma asia mitä antaa, muuten hän on ollut paras opas näillä matkoilla, puhui paljon ja muutakin kuin opastusasioita. Tämä opas joka tahtoi 50 euroa olin kerran hänen opastamallaan matkalla, hän katsoi kirjekuoret jo matkalla ja suuttui, sanoi etteivät he ole kerjäläisiä, ja poistui kesken matkan mitään sanomatta , ei saatellut kentälle. En valitettavasti muista nimeä.
Olen lähdössä 3.12.2017 Kyprokselle, toivon Jokken olevan silloin oppaana!
- hannaxxx
Oliko teillä kanssa 2 vapaapäivää?
- hannaxxx
Siinä ohjelmassa on niin paljon luostareita ja eri uskontojen kirkkoja, että sanoin tutuille lähteväni pyhiinvaellusmatkalle.
Olen ostanut käsidesejä ja käsidesiliinoja mukaan.
- hannaxxx
Oliko nämä kulta-matto-nahka myyjät suomen vai englanninkielisiä?
- hannaxxx
Mun käsittääkseni Turkin valtio tukee näitä matkoja sekä paikallinen `ammattiliitto`, jotta hotellialalla olisi talvikaudella töitä. Voi olla, että kulta-nahka-matto paikat maksaa jotain nimellistä korvausta, sitä meilläkin Dubain matkalla aina hoettiin, että nämä yritykset ovat maksaneet meidän matkamme. Eikä ne hinnat, joita pyydetään todellakaan ole `oikeita hintoja` vaan niistä on tarkoitus tinkiä 70-80 % pois, jos on kiinnostunut. Jos myyjä pyytää 2000 e - tarjoa 200 e jos tarvit tuotetta - siitä sitten vähitellen hinnaksi pitäisi jäädä max. 400 e. Sitten kävelet pois - niin myyjä juoksee perään. Kauniilta ne takit kyllä näyttää, jos on tarvis. Kultakorut eivät ole mikään sijoitus niinkuin myyjät sanovat - kun yrität realisoida niitä niin saat 10% hinnasta jossain huutonetissä. Tietenkin jos on häät tulossa, voi olla hyvä löytö ostaa Turkista sormus tinkaamalla. Eivät nämä kulta-matto-nahka liikkeet ole tehneet liiketoimintasuunnitelmaansa sen perusteella, että joku oikeesti maksaisi pyydetyn hinnan. Kyllä laskelmat on tehty 70-80% alella laskettuna. Silti firmoille jää vielä reilu kate 50-70%.
- hannaxxx
Ne firmat yrittää myydä kultaa, takkeja ja mattoja myös osamaksulla ja luotoksi. Yksikin mummo osti Kappadokian matkalta 5 vuoden maksuajalla kultaisen rannekoru ja ihmetteli kohta, millä hän tämän oikein maksaa.
- Huiputetutmummot
hannaxxx kirjoitti:
Ne firmat yrittää myydä kultaa, takkeja ja mattoja myös osamaksulla ja luotoksi. Yksikin mummo osti Kappadokian matkalta 5 vuoden maksuajalla kultaisen rannekoru ja ihmetteli kohta, millä hän tämän oikein maksaa.
Ja varmaan vielä katinkultaa!
- hannaxxx
Uskon korujen olevan aitoa kultaa, mutta ne on teetetty halvan kustannuksen maissa kuten Intiassa. Ainakin Dubain liikkeen myyjä sanoi, että heidän korut tulee Intiasta ja Afrikasta. Voi olla, että Turkissakin saa jossain halvalla teettyä. Olen itse ostanut pari aitoa todistuksellista kultaista timanttisormusta Intiasta 100 e / kpl. Epäilen, että nämä meidän kultapaikat Kyproksella pitävät alkuhintana 2000 e, josta näennäisesti tinkivät. Olen lukenut Kappadokian matkojen kultapaikoista tehtyjä valituksia Ruotsissa ja Englannissa koskien korujen todellista arvoa- he ovat vieneet korut arvoitaviksi - aitoja ovat, mutta ylihintaa.
- hannaxxx
Saiko hotelleihin viedä ruokaa tai juomaa?
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Kukapa estäisi! Meillä on kyllä päivällispaketti joten pitseriaan ei välttämättä tarvitse mennä.
Olivat muuten aikaistaneet tunnilla 3.12. lähtöä Ercanista eli startti klo 5.25. Vai onko painovirhe iskenyt koska saapuminen Antalyaan on 7.15. Tuskin kone kahta tuntia värkkää matkalla? Lähtö Antalyasta klo 8.00 ja saapuminen Helsinkiin 10.55 kuten aiemmillakin matkoilla. - hannaxxx
Ercanin ja Antalyan väliseen lentoon mennee 30 min.
- sixtynainen
Matkoille ei ole pakko-osallistua. Opas Jokke ja kuski sai meiltä (pariskunta) yhteensä 50e eli opas 30 ja kuski 20, me sovittiin matkustajien kanssa, että annetaan se summa meitä oli useampi pari, jotka tehtiin niin. Kauppiaat puhuivat englantia, esittely tapahtui suomeksi, mutta kaupanteko englanniksi. Meillä oli yksi vapaapäivä, jotkut ostivat vielä lisäksi turkkilaisen illan ja vuorikiipeilyn yht. 69e, me ei ostettu ja meillä oli kaksi vapaapäivää, oltiin altaalla se päivä, vaikka aurinko näyttäytyi vain klo 13-15 sitten alkoi ilma viilentyä. Salamis hotellissa oli kuuleman hyvät sauna ja lämminvesiallas, harmi kun ei tullut käytyä. Olive street hotellissa oli kylmäsauna ja huono suihku ja kylmävesiallas ei tullut sielläkään käytyä. Ruokia sai viedä huoneeseen, kun vain vei ei kukaan kysellyt. Ruokaa oli riittämiin, kun meillä oli puolihoito. Vettä saatiin bussista juoda ja viedä vielä hotelliinkin se maksoi 5e/viikko. Yleissilmäys bussin ikkunasta ympäristöön oli epäsiisti roskia tienvarret täynnä pieniä kaatopaikkoja siellä täällä, sotkuista kansaa, kun vertaa Suomeen. Golden betch ranta oli hirvitys, iso purkurakennus heti edessä ja vähän matkan päässä roskis pursusi yli eli kaatopaikka, pitkospuut olivat rikki, villikissoja vilisi, ei ollut siivottu turisteille rantaa, meitä oli yhtä aikaa siellä varmaan 3-4 bussia kauhea kansanvaellus kaatopaikan ohi. Nähtävyyskohteissa huonosti wc pitkät jonot ainakin naisten puolelle, bussissa olisi saanut olla wc oli helpottanut tilannetta. Eräs nainen joutui vatsavaivakouristuksen takia sairaalaan, opas neuvoi sairaalan, joutui tiputukseen ja muutama labra otettiin, maksoi yli 700e ei kelvannut EU-matkavakuutus piti maksaa pankkikortilla kredit. Raha kelpasi Turkkilaisille yhdessä paikkaa ei ehtinyt syödä kunnolla kun tultiin jo rahastamaan, meitä oli kolme bussia siellä syömässä ja tipit pyydettiin itse jos tuli takaisin rahaa, otti siitä pari euroa tippiä. Kannattaa varautua noihin tippeihin ja wc maksuihin 0,50e myös Kyrenian keskustan ruokapaikat Suomen hinnoissa. Meillä oli perjantaina ukonilma ja kova rankkasade joka paikka oli vettä täynnä eli vedet ei kulkeutuneet Kyrenian keskustasta mihinkään siinä olivat huonot viemärit. Taksi oli halpa mentiin hotelilta Kyrenian keskustaan yht. 15e meitä oli 6 henkeä.
- Pihlaja4627
Onpa sinulla ollut surkuhupaisa matka " sixtynainen ". Teidän ryhmässä tapahtui ja tapahtui. Minä kyllä koin matkani erin laisena. Ja wc ei tarvinnut jonottaa ja olivat todella siistejä. Sateen aikana me olimme retkellä, joten se ei meitä haitannut. Onhan niitä puutteita, mutta emmehän olleet niitä lähteneet etsimään. Ja kesä vaatteilla pärjäsimme hyvin.
hannaxxx, hyvää ja nautinnollista lomaa sinulle, tulosta passista ja matkalipusta kopiot, ei tule hätä käteen, niin sanoakseni. Ja ei kun matkaa.- hannaxxx
Lämmin kiitos Sixtynainen ja Pihlaja! Oliko teillä toista vapaapäivää mahdollista viettää Salamis Bay Contissa niin voisi antaumuksella perehtyä kylpylään?
- Kierot.matkat
Lienevätkö kaikki matkoistaan kommentoineet olleet edes samalla mantereella. Suorastaan huvittavaa oli lukea 60-luvun naisen kuvaus. Miten lienee yhdelle matkalle sattunutkaan noin paljon jännittäviä kokemuksia? Unohtiko hän ettei maksanut matkastaan kuin pari satasta?
- annasorbusxxxx
tiivistäen että paska reissu tulee hvetin kalliiksi, kuletetaanko vankilaumaa ilman omaa tahtoa huh huh.
- hannaxxx
Sinne mukaan vaan niin saat jakaa sitten aitoja kokemuksia palstalla!
- hannaxxx
Yksi pikku lisäjuttu: oliko pysähdyspaikkojen wc:ssä paperia?.... vai pitäsikö ottaa kotoa mukaan.
- hannaxxx
ja oliko nämä kaikki wc:t pysähdyspaikoilla maksullisia? 50 senttiä?
- Pyllypyyhkeetmukaan
Paperit ja pieni ilmastoistiteippirulla kuuluvat aina varusteisiini. Eivät paljon paina eikä vie hyötyynsä nähden paljon tilaa.
- hannaxxx
Siis mihin ilmastointiteippiä tarvitaan?
- Pihlaja4627
No ei tarvitse, joka paikassa oli paperia, ja ihan joka paikkaan ei tarvinnut maksaa. vaikka ei se haittaa olla nenäliinoja mukana, pitäähän sitä joskus nenänsä niistää. Siistejä kun ollaan. Ei mitään ilmastointiteippiä tarvita, joku täällä piruilee ihan tahallaan. Nauttii kun saa puhua puuta heinää..
- Pyllypyyhkeet.mukaan
Pihlaja4627 kirjoitti:
No ei tarvitse, joka paikassa oli paperia, ja ihan joka paikkaan ei tarvinnut maksaa. vaikka ei se haittaa olla nenäliinoja mukana, pitäähän sitä joskus nenänsä niistää. Siistejä kun ollaan. Ei mitään ilmastointiteippiä tarvita, joku täällä piruilee ihan tahallaan. Nauttii kun saa puhua puuta heinää..
En ihan oikeasti puhu puuta heinää. Ilmastointiteippi on hätätilassa verraton korjausväline. Olen joutunut korjaamaan katkennutta kengän remmiä, matkalaukun kylkeä, sitomaan juomapullon lenkille lähtiessä vyöhön, tukkimaan rikki menneen tuuletusaukon sulkijan bussissa jne. Omatoimimatkaajana en koskaan lähde ilman teippiä. Sitä saa rautakaupasta halkaisijaltaan noin 5 cm rullissa. On ns pysyväisvarustus laukussani. Jos 26.11 lähtevän ryhmän jäsenille tulee ongelmia niin huutakaa bussissa että kenellä on sitä ilmastointiteippiä. Lupaan jelppiä.
- Pyllypyyhkeet.mukaan
hannaxxx kirjoitti:
Siis mihin ilmastointiteippiä tarvitaan?
Lisäksi olen monesti askarrellut ilmastointiteipistä ja wc-paperista itselleni kätevän vaipan. Toiset tuskailevat bussissa jalat ristissä, mutta minä istun ja nautin!
- Jeesusteippiä
Uskomatonta miten olen voinut selvitä kaikista matkoistani ilman sitä ilmastointiteippiä. Matkapäiviä vuosittain vajaa sata. Ehkä ilmastointiteippiä tarvitaan vaan tälläisillä seuramatkoilla jota itse en harrasta.
- Pyyhkeetmukaan
Laittaisitko luettelon tarpeellisista ja tarpeettomista matkavarustuksista. Siitä olisi monelle hyötyä
- Sixtynainen
Lomamatkat ovat jokaisen oma kokemus ja meillä on mihin verrata ei oltu eka kertaa reisussa, Meillä oli ukkossade vettä tuli kaatamalla ja jouduimme pidättämään sadetta eräässä ravintolassa koko 39 hengen porukka, opas oli viisas kun ei kuljettanut meitä siellä rankkasateessa. WC: t olivat maksullisia 0,50e ja paperi kuulu hintaan, ainakin oli muutamaan paikkaan tosi pitkä jono naisten vessaan, koska busseja tuli useampi samaan paikkaan yhtä aikaa. Kesävaatteilla me pärjäsimme myös ei ollut talvivaatteita mukana, mutta kannattaa varata illaksi pitkähihaista mukaan. Ostimme Salamis hotellista rannekkeen maksoi 12e/pv saimme juoda mitä halusimme siihen hintaan, eräs pari jäi heti maanantaiksi hotelille eikä lähtenyt reissuun nauttivat hotellista sen päivän. Maksoin matkasta yli 500e eli aikalailla normaali hinta viikon matkasta. Siskoni matkusti Gambiaan samaan aikaan viikoksi reilulla n. 500e, jos haluaa verrata hintoja. Salamis Bay Conti hotelli oli hyvä, mutta aikaa vietettiin siellä todella vähän, koko ajan oltiin menossa, ehkä silloin klo 17 jälkeen kannattaa heti mennä kylpylään ennen päivällistä niin saa siitä nauttia, kanttaa kokeilla. Kaikki mitä kirjoitan on totta en lähtisi tänne kirjoittamaan valheita, mutta matkasta kirjoitan oman mielipiteeni sehän on tämän sivun tarkoitus. Toivottavasti joku sai hyviä vinkkejä minun kirjoituksistani matkaa varten.
- hannaxxx
Kiitos Sixtynainen - minulle ainakin olet ollut suureksi avuksi! Juomaranneke Salamissa: myikö se opas niitä heti aluksi vai mistä ostitte? Saiko sillä siisi kaikki illallisbuffet juomatkin? Ja pitkin päivää tarvittaessa (jos on hotellilla? myön alhoholit?
- Malaguena
Ihan kiva näitä on lueskella ja eri ihmiset kokevat asia eri tavalla. Onkohan täällä ketään muita kuin minä lähdössä ylihuomenna? Tuli vain mieleeni, kun täällä on kerrottu eri hintoja euroina, että eikö muka Turkin liiroja tarvitakaan? Nyt en myöskään pysty tsekkaamaan mitään tietoja hotelleista, kun eivät ole varmuudella tiedossa, mutta oliko WiFiä yleensäkään saatavilla edes lisämaksusta? Jätän siinä tapauksessa tabletin kotiin ja pärjään älypuhelimella. Siellä ei kai mitään PrePaideja paljon markkinoida..?
- hannaxxx
Salamis Bay Conti Famagustassa on 100 % varma ekat 3 päivää - IHANA!
melko varmoina voi tsekata: Olivia Street ja Oscar Resort / Kyrenia - Malaguena
hannaxxx kirjoitti:
Salamis Bay Conti Famagustassa on 100 % varma ekat 3 päivää - IHANA!
melko varmoina voi tsekata: Olivia Street ja Oscar Resort / KyreniaToi ekaon huippu eikä Oscarissakaan mitään ihmettä liene. Tarkoittaako toi Olivia Street Olivia Gardenia? Nimittäin Olivia Street on Key Westissä Floridassa :-D
- hannaxxx
Olen kirjoittanut googleen esim. Olivia street Kyrenia tai Cyprus ja Oscar resort Kyrenia ja Salamis Bay conti Famagusta tai Cyprus. Ainakin oikeilta näyttää...
- Malaguena
Hei, olen kaikilla laitteillani hakenut tuota Olivia Street -hotellia, mutten löydä kuin Olive TREE. Sekö se on?
- Naurupidentääikää
Malaguena kirjoitti:
Hei, olen kaikilla laitteillani hakenut tuota Olivia Street -hotellia, mutten löydä kuin Olive TREE. Sekö se on?
Haah, hah, haa teitä sekoilijoita. Kyprokselle pitäisi mennä mutta katsotaan hotelleja Floridassa! Haah, hah haa. Saisipa olla kärpäsenä katossa matkoillanne. Tai tuskin se kiinnostaisiketään.
- Malaguena
Käsittääkseni en sekoillut, koska ensin mainittua hotellia ei todellakaan Kyreniassa ollut. Googlasin annattua nimeä, josta sain tuon Key Westin.
Olen myös ollut Floridassa, joten heitin tuon ihan herjalla. Pikkuinen ero, onko kyseessa "street" vai "tree"... - Naurupidentääikää
Naurupidentääikää kirjoitti:
Haah, hah, haa teitä sekoilijoita. Kyprokselle pitäisi mennä mutta katsotaan hotelleja Floridassa! Haah, hah haa. Saisipa olla kärpäsenä katossa matkoillanne. Tai tuskin se kiinnostaisiketään.
Tarkoitinkin noita sinua edeltäviä huuhaa ohjeita ja kommentteja, joita pitkässä ketjussa riittää.
- Malaguena
Ok, otan pois herneen nenästäni :-D En ole lukenutkaan kuin näitä uusimpia.
- hannaxxx
Meillä oli 19.11 muistaakseni 199 e 50 e sekä illallisbuffet 129 e / per henkilö. Tosin sateet lisääntyy koko ajan mennessä joulua kohden. Piti lähteä aikaisemmin, mutta jouduin perumaan mieheni menojen takia. Toisena vaihtoehtona mietin TSS:n Maltaa, mutta olisi tullut 2x hinta jollei enemmänkin.
- Sixtynainen
Hotelli Olive tree on oikea nimi. Rannekkeen myi opas ja sisälsi kakki juomat koko hotellissa olo ajan (drinkkilistalla olevat juomat, jotka oli erikseen merkitty sinne, ihan hyvä valikoima). Internet on superkallis siellä, ota heti poikki kun saavut maahan, molemmissa hotelleissa kuului WiFi-yhteys ja käytimme sitä eli ilmainen. Opas kyllä neuvoo hyvin miten toimia. Eurot käy joka paikassa,jossain kun maksoi euroilla sai liiroja takaisin, ei tarvi vaihtaa Suomessa. Hyvää matkaa kaikille, jotka ovat menossa Pohjois-Kyprokselle meillä oli hyvä opas "Jokke" piti hyvän huolen meistä kaikista :)
- Malaguena
Kiitos, Sixtynainen! Mulle tulee englanninkielinen opas eli ei liene "Jokke". Kiva juttu, ettei tarvitse liirojen kanssa alkaa puljaamaan. Jos niitä vaihtorahoina saa, niin jättää sitten tipeiksi siivoojalle jne.
- hannaxxx
Pieni lisäkysymys vielä: Saiko Salamis Bayn juomarannelipulla juoda huoneessa olevat baarikaapin juomatkin? Olitteko jossain baarissa, kun sanoit että drinkit jotka oli listalla kuului rannekkeeseen?
- hannaxxx
Malaguena kirjoitti:
Kiitos, Sixtynainen! Mulle tulee englanninkielinen opas eli ei liene "Jokke". Kiva juttu, ettei tarvitse liirojen kanssa alkaa puljaamaan. Jos niitä vaihtorahoina saa, niin jättää sitten tipeiksi siivoojalle jne.
Mistä sen tietää kumpi opas tulee?
- Malaguena
hannaxxx kirjoitti:
Mistä sen tietää kumpi opas tulee?
Mä sain tietää jo varatessani, että saan englanninkielisen oppaan. Kysyivät käykö, ja sanoin, että tottakai. Siis soitin muissa asioissa TSS:lle.
- Vasta.kymmenenpv.ennen
En halua enää kysellä muita yksityiskohtia kuin että lähettävätkö postissa matkustusasiakirjat vai riittääkö S-postina tulleet? Niissä ei ole mitään luettavia koodeja. Tosin lähtöselvitys näköjään tehdään yhtiön tiskillä joten kaipa nuo kelpaavat. Kysyn siksi etten ala kyselemään TSS:ltä jos ei tule postia
- Malaguena
Mulle tuli ainoastaan s-postilla kaikki asiakirjat. Eikä nyt enää mitään postissa tule, kun ylihuomenna lähtö.
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Malaguena kirjoitti:
Mulle tuli ainoastaan s-postilla kaikki asiakirjat. Eikä nyt enää mitään postissa tule, kun ylihuomenna lähtö.
Kiitos tiedosta. Täällä kun on ollut siitäkin jos minkä sortista "tietoa".
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Lupasin jo etten enää kysele vaan katson mitä tuleman pitää. Sähköpostiin tulleissa lipuissa ei mainita matkustamoon otettavsta laukusta mitään. Freebird airlinesin sivuilla mainitaan laukun maksimikooksi 55 x 40 x 20 cm ja paino 6 kg. Minulle se on tärkeä tieto - ehkä jollukin toisellekin - koska kotimaan jatkolennoilla käytän vain light-lippuja. Pitääkö nuo mitat sitten käytännössä paikkansa. Kysyn kokeneilta, en arvaajilta.
- Malaguena
Mun viimeksi tulleissa dokumenteissa , siis s-postissa, mainittiin käsimatkatavaroiden max koko 50 x35 x 20 cm ja paino max. 5 kg. Tämä poikkeaa lentoyhtiän tiedoista...
- Malaguena
Minulla tuo tieto oli viimeisessä eli viidennessä liitteessä (Tietoja matkasta/Kyproksesta).
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Malaguena kirjoitti:
Minulla tuo tieto oli viimeisessä eli viidennessä liitteessä (Tietoja matkasta/Kyproksesta).
Minulle ei tuollaista liitettä ole tullutkaan. Tarkistin asian. Lähetyksessä oli kolme asiakirjaa: Toivotus matkalle, voucer puolihoidosta (half bord) ja liput ilman mitään koodeja kuten on aina kaikkien muiden yhtiöiden lipuissa.
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Malaguena kirjoitti:
Mun viimeksi tulleissa dokumenteissa , siis s-postissa, mainittiin käsimatkatavaroiden max koko 50 x35 x 20 cm ja paino max. 5 kg. Tämä poikkeaa lentoyhtiän tiedoista...
Vain ani harva käsipakaasilaukku on vain 50 cm korkea. Mittasin juuri huushollin kaikki pienemmät laukut ja korkeus vaihteli 53 - 56 cm. Mutta tämä tekee matkasta mielenkintoisemman kun ei tiedä varmasti mitä lähtöportilla voi ottaa mukaan.
- Malaguena
Aivan samaa ihtmettelin, siis tuota laukun korkeutta. Kerron perillä, jos minun pakaasejani on joku huomenna lähtöportilla senttimitalla mitannut!
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Malaguena kirjoitti:
Mun viimeksi tulleissa dokumenteissa , siis s-postissa, mainittiin käsimatkatavaroiden max koko 50 x35 x 20 cm ja paino max. 5 kg. Tämä poikkeaa lentoyhtiän tiedoista...
Ymmärsinkö oikein että TSS travel on lähettänyt useamman kerran postia? Mainitsit "viimeksi tulleessa".... Jos näin on niin voihan sitä postia tulla minullekin myöhemmin kun lähtömme on 26.11. Olisiko teillä pienempi kone? Airbus A 320 pitäisi mahtua lentoyhtiön sivuilla olevat mitat ja painot täyttävät laukut. Jos viitsit kertoa miten kävi laukuillesi ja minkä kokoisia ne olivat. Yhtiön sivujen mukaan 55x40x20 ja 6 kg. Muuten tässä ei olisi mitään ongelmaa mutta palatessa koneen vaihtoaika Helsingisä on tunti ja siksi en viitsi jättää laukkuani ruumaan. Mikäli rajat ovat noin ahtaat täytyy ottaa käyttöön luovuus tavaroiden kuljetuksessa.
Lennämme useimmiten Norwegianilla ja myös Finskillä joilla ei ole tällaista jahkailua
- hannaxxx
Mulla lukee viimeisessä paperissa (siinä jossa lukee että lähtö on terminaali 2:ssa), että tilauslennoilla käsimatkatavaran koko ei saa ylittää koko 50 x35 x 20 cm ja paino max. 5 kg. Otan käsimatkatavaraksi tyhjennetyn tietokonelaukkuni. Se mahtuu tähän kokoon. Pyytävät huomioimaan, että koko on eri kuin Freebirdin normaalilennoilla mainittu koko (jota en ole katsonut).
- hannaxxx
Tietokonelaukkuni koko on 41x30x17 cm ja painoa nyt 2,6 kg.
- hannaxxx
Mulle tuli sähköiset paperit 17 päivää ennen matkaa ja siinä oli 5 liitettä, joista viimeisessä TIETOJA MATKASTA -otsikolla olevassa oli matkalukkujen koot. Lisäksi kaikki samat paperit tulivat maallisessa postissa noin 5 päivää myöhemmin . Etsin juuri Kyproksella käytettäviä sähköpistokkeita puhelimen ja videoiden lataamiseen. Nekin luki siinä samassa paperissa: 240V ja tyypin G/F pistorasia.
- hannaxxx
TÄTÄ EN TIENNYT:
Lentokentän tax free -alueelle voi tuoda ruokaa, mutta nesteitä vain sallitun määrän. Nesteet pakataan pieniin pusseihin, joiden tulee mahtua litran pussiin. Poikkeuksen tekevät erikoisruokavalioon (esim. laktoositon maito) ja vauvan hoitoon liittyvät nesteet (esim. vastike, vesi ja kiisseli), joita voi kuljettaa läpivalaisun kautta niin paljon kuin haluaa.
Sallittaviin ruoka-aineisiin kuuluu kaikki kiinteä syötävä, kuten sämpylät ja valmisateriat ilman kastikkeita. Jos haluaa siemaista puuron, voi kahvilasta kysyä maksutonta vettä. Finavian lentoasemien ravintoloissa ja kahviloissa matkustajille on tarjolla usein kuumaa vettä, vaikka varsinaista ohjeistusta hinnoittelusta ei ole. Tarkan euron matkustaja pullottaa juomaveden yleisessä vessassa.
Turvatarkastuksen läpi saa viedä:
Itsetäytetyt sämpylät, pullat, keksit jne.
Kuivatuotteita kuten puurohiutaleita ja nuudeleita
Kasviksisa ja hedelmiä
Kiinteät ja valmiit ruuat kuten pasta, riisi, pizza, hampurilainen, lihapulla, kala jne.
Pakastetuotteet, joiden alkuperäinen muoto on kiinteä. Tällaisia ovat esimerkiksi kebabliha, mansikat, kasvikset jne.
Kastikkeet, margariinit, majoneesit ja ketsupit (alle desin ja pusseihin pakattuna)
Äidinmaidonvastikkeet ja -ruuat
Erikoisruokavalioon liittyvät nesteet
Sinettipussein pakattuja tax free -tuottee kuten alkoholi
Nesteitä (vettä, mehua) saa kuljettaa korkeintaan desin määrissä
Turvatarkastuksen läpi ei saa viedä:
Rahkat (yli 100ml)
Geelit (yli100ml)
Tuorejuusto (yli 100ml)
Liha-kala-ja hedelmäsäilykepurkki (yli 100ml)
Pakasteet, joiden alkuperäinen muoto on neste. Esimerkiksi jäätelö on tällainen - nesteet
Mitä et tiennyt? Nesterajoitukset on ollu voimassa ainakin kymmenen vuotta, joten aika vähän oot viime vuosina lennellyt jos tämä asia tuli sulle uutena tietona.
- hannaxxx
En tiennyt, että kiinteää ruokaa saa viedä tarkastuksesta läpi. Nesterajoitukset tiesin.
- Varma.alastulo
Hanaxxxxx on niin innoissaan matkan odotuksesta että lukee kaikki lentoon liittyvät asiat. Hyvä niin. Hän taisi jossain mainita olevansa filosofian maisteri joten varmaan lukeminen on verissä. Mutta älkää missään tapauksessa lähtekö kuljettamaan maitotölkkejä olivatpa laktoosittomia tai eivät. Hannalle oli tullut yllätyksenä eväiden kuljetus. Turvaohjeistus lähtee siitä että luetellaan mitä ei saa viedä eikä mitä saa. Luettelo olisi loputon.
Matkaa odotellessa on kiva katsoa National Geographic kanavalta ma - pe klo 20-21 Lentoturmatutkintoja
- erkki123x4
Palasimme eilen Pohjois-Kyprokselta 5- 12.11 olevalta matkalta. Koska täällä näyttää olevan ristiriitaistakin tietoa valaisen yksityiskohtia omalta osaltamme.
Lähtöselvitys hoitui lentoyhtiön tiskillä. Kone lähti ajallaan. Lähtöportti vaihtui odotusaikana lippuun kirjoitetusta. Syytä seurata taululta.
Lento 320 luokan Airbus kapearunko koneella. Ahdas käytävä.Henkilökunta ystävällistä. Sai ostaa virvokkeita. Pientä purtavaa ja juomia. Ruokaa ei tarjoilla ilmaiseksi.
Kone vaihtaa miehistön Antaliassa mantereella ja ottaa polttoainetta. Silloin istutaan vyöt kiinitettynä paikoillaan n. 45 min. Ercanin kentälle saavuimme ajallaan. Siellä koko porukka jaettiin
Bussilateittain ryhmiin. Tämä ryhmä oli sitten kasassa koko matkanajan saman oppaan hoteissa.
Meille sattui englantia puhuva Ahmed. Historian lehtori joka hallitsi todella asiansa.
Majailimme 3 yötä Famagustassa Port View Hotellissa. Saimme siniset rannekkeet koko ajaksi. Sitä näyttämällä hoitui aamiainen kuten illallinenkin, illallispaketti oli erikseen maksettuna. Rahaa ei tarvittu mihinkään. Ruokajuomat kuitattiin huoneen laskuun. Maksu lähtiessä.
Retkille lähdettiin aamuisin 8.30 ja paluu n.17 aikoihin. Edellytettiin kaikkien osallistuvan. Meidän ryhmässä näin tapahtuikin. Koko viikon ajan sai bussista ottaa vapaasti vesipulloja. Maksu viikolta vain 5 euroa. Vettä sai ottaa mukaan hotelliinkin.
Retkiohjelmaa muutettiin esitteessä olleesta siten, että Torstaista tuli lauantain lisäksi vapaapäivä niille jotka eivät ottaneet lisämaksullista retkeä.
Retket olivat enimmäkseen historiallisia kohteita esitteen mukaisesti. Nikosiassa olisi pitänyt olla käynti etelän puolella. Opas näytti suunnan minne kävellen sinne pääsee. Ei itse voinut tulla, koska syntyperäisenä mannerturkkilaisena ei sinne päässyt ilman lupapaperia Ateenasta! Emme käyneet. Meille riitti bussikierros rajalla.
Lievä pettymys oli retki Sun Beatsille missä piti olla merikilpikonnien jälkiä. Pikä matka kuoppaista tietä vei hiekkarannalle, sinänsä hieno ranta, mutta siellä ei ollut yhtään mitään. vain Greenpeasin täysin tuhoama ravintolarakennus ja puinen kävelypolku rantaan.
Yleensä kaikkea infrastruktuuria leimasi koko saarella selvä rappiotila. Monet ennen kauniit turistikohteet oli jätetty hoitamatta.
4 viimeistä yötä olimme Kyreniassa Oscar hotellissa. Se oli rantahotelli, mutta uima-altaat oli jo kesäsesongin mentyä tyhjennetty. Ilmat olivat vielä kesäiset ja merivesi lämmintä joten uimme aallomurtajan päälle tehdyllä uimapaikalla.
Oscar oli selvästi tasokkaampi kuin Port View Famagustassa. Ruoka parempaa ja aulabaarista sai juomaa ja pikkulämpimiä laskuun.
Tuote-esittelyissä kävimme matto, jalokivi ja nahkatuotetukuissa. Myyntitapahtuma oli suomalaiselle lievästi sanottuna agressiivista sa sinnikästä. Lähtöhinnat aivan tähtitieteellisiä. Itselleni ostin sinänsä laadukkaan mustan silkkinahkaisen nahkapusakan jonka ohjehinnasata 2400 euroa lähti ensin 25 pros. Kun nousin tuohtuneena ylös ja lähdin kävelemään suomea puhunut myyjä juoksi perääni ja pudotti alennuksen 45 pros. Viittasin kintaalla ja kovan väännön jälkeen hinta laski hiukan alle 600 euron. Ehkä maksoin vieläkin liikaa, mutta takki tuntuu todella laadukkaalta. On tullut ennenkin nahkatakkeja hankittua. Yleensä voi sanoa, että hinnoissa on jopa 70 pros. ilmaa. Tinkiminen uhka tiukalle kannattaa ja aloittaa omalla tarjouksella tosi alhaalta.
Lauantaina ennen illallista opas keräsi täyttämämme arvostelulomakkeet ja maksoimme hänelle koko matkan ajan tipit. Hänelle suoraan käteen ja bussikuskille tuomaansa kuoreen. Annoimme kuskille 10 ja oppaalle 20 euroa mistä hän kädestä pitäen kiitti. Yleensä antoivat hänelle 10 eur.
Hintataso yleensä alhainen. Varsinkin alkoholi. Esim 0.7 l. Rakipullo maksoi 9,5 euroa Marketissa.
Paluumatkalle aamiais- sali oli katettu lennoille lähtijöille klo.1.30. Lähtö kentälle klo. 2.30. Lento lähti ajallaan klo. 5.30. Lähtöhässäkät Ercanin kentällä sujuivat sutjakasti. Jälleen välilasku Antaliassa 45 min. Paluu sateiseen suomeen aikataulussa.
Yleisesti ottaen olemme suht. tyytyväisiä reissuun. Pieni varoituksen sana. Meiltä hävisi Port View hotellihuoneesta ilmeisesti ensimmäisenä aamuna auki jäänestä turva boxista avonaisesta kirjekuoresta 5 sataa liiraa eli kaikki 50 liiran setelit. Mihinkään muuhun ei oltu koskettu. Eurot jätettiin. Ei tehty numeroa kun ei oltu satavarmoja. Oliko boxi kiinni vai auki? Kannattaa olla tarkkana. Turha vaihtaa etukäteen itselleen liiroja. Eurot käyvät ihan kaikkialla. Suorastaan lähes kaikki hinnat ovat ainoastaan euroissa. Jopa maksulliset vessat perivät 50 Cent.- hannaxxx
Kiitos Erkki! Oliko oppaanne suomen- vai englanninkielinen? Kuinka kauan lento yhteensä kesti Ercaniin asti? Kuinka kauan Antalyaan? Olen yrittänyt laskea aikoja huonolla menestyksellä ainakin kun vielää vertaan paluuaikoja. Uuten näyttää tulleen hotelli Port View - onko se Famagustan keskustassa - ja onko siinä lähellä kauppoja tai ruokapaikkoja? Pysyikö teidän ryhmä terveenä vatsataudeista?
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Oli riittävän tyhjentävä kuvaus. Tosin ihmettelen tuota pakollista osallistumista retkille. Yleisissä matkaehdoissa ( myös TSS Travelin) sellaista määräystä ei ole. Joten se tullaan testaamaan käytännössä.
- erkki123x4
hannaxxx kirjoitti:
Kiitos Erkki! Oliko oppaanne suomen- vai englanninkielinen? Kuinka kauan lento yhteensä kesti Ercaniin asti? Kuinka kauan Antalyaan? Olen yrittänyt laskea aikoja huonolla menestyksellä ainakin kun vielää vertaan paluuaikoja. Uuten näyttää tulleen hotelli Port View - onko se Famagustan keskustassa - ja onko siinä lähellä kauppoja tai ruokapaikkoja? Pysyikö teidän ryhmä terveenä vatsataudeista?
Opas oli englanninkielinen. Osasi muutaman sutkauksen suomeksi kuten mitä kuuluu kukkuluuruu. Heh.
Siis lento lähti Suomesta 11.55. Oli Antalyassa 16.45. Odotusta koneessa 45 min.
Lähtö Antalyasta 17.30 ja saapuminen Ercaniin 18.30. Eli lentomatka kokonaisuudessaan kestää sen kuusi ja puoli tuntia. Kellon aika on koko matkan ajan sama kuin Suomessa.
Paluumatkan lähtöaika poikkeaa alkuperäisen lentolipun ajasta siten, että lentoonlähtö on jo 5.25 eikä 6.25. Johtuen siitä, että lippujen kirjoitusajankohta oli meidän kesäaikaa. Meidän siirryttyä talviaikaan tuli siinä tunnin aikaistus paluulennolle lähtöön. Turkkihan on luopunut kesäajasta. Siis koko lentoaika on muuten sama mutta lähtöaika 5.30.
Hotelli on hiukan sivussa aivan ydinkeskustasta. Ehkä kilometri. Sataman lähellä. Lähin kauppa suuri supermarket aivan hotellin vieressä. Voi maksaa euroilla.
Ruokapaikkojakin varmaan löytyy, mutta ei ollut tarvetta koska tosi runsas aamiainen ja illallinen täyttivät kyllä vatsan. Päiväthän oltiin retkillä. Niillä pysähdyttiin sen verran että jotain olisi voinut ostaa, mutta kuten sanottu aamiaispöydästä taskuun sujahtaneilla hedelmillä pärjäsi hyvin.
Itselle ei tullut mitään oireita vaikka pesin hampaani kraanavedellä. Juodahan sitä ei sovi. En kuullut kenenkään muunkaan saaneen mitään oireita. - erkki123x4
erkki123x4 kirjoitti:
Opas oli englanninkielinen. Osasi muutaman sutkauksen suomeksi kuten mitä kuuluu kukkuluuruu. Heh.
Siis lento lähti Suomesta 11.55. Oli Antalyassa 16.45. Odotusta koneessa 45 min.
Lähtö Antalyasta 17.30 ja saapuminen Ercaniin 18.30. Eli lentomatka kokonaisuudessaan kestää sen kuusi ja puoli tuntia. Kellon aika on koko matkan ajan sama kuin Suomessa.
Paluumatkan lähtöaika poikkeaa alkuperäisen lentolipun ajasta siten, että lentoonlähtö on jo 5.25 eikä 6.25. Johtuen siitä, että lippujen kirjoitusajankohta oli meidän kesäaikaa. Meidän siirryttyä talviaikaan tuli siinä tunnin aikaistus paluulennolle lähtöön. Turkkihan on luopunut kesäajasta. Siis koko lentoaika on muuten sama mutta lähtöaika 5.30.
Hotelli on hiukan sivussa aivan ydinkeskustasta. Ehkä kilometri. Sataman lähellä. Lähin kauppa suuri supermarket aivan hotellin vieressä. Voi maksaa euroilla.
Ruokapaikkojakin varmaan löytyy, mutta ei ollut tarvetta koska tosi runsas aamiainen ja illallinen täyttivät kyllä vatsan. Päiväthän oltiin retkillä. Niillä pysähdyttiin sen verran että jotain olisi voinut ostaa, mutta kuten sanottu aamiaispöydästä taskuun sujahtaneilla hedelmillä pärjäsi hyvin.
Itselle ei tullut mitään oireita vaikka pesin hampaani kraanavedellä. Juodahan sitä ei sovi. En kuullut kenenkään muunkaan saaneen mitään oireita.Korjaus edelliseen. Jos tarkkoja ollaan, lentoonlähtöaika on 5.25 eikä kuten edellisessä viestissäni 5.30.
- erkki123x4
erkki123x4 kirjoitti:
Korjaus edelliseen. Jos tarkkoja ollaan, lentoonlähtöaika on 5.25 eikä kuten edellisessä viestissäni 5.30.
Jos vielä jokin asia askarruttaa niin kerron mielelläni siltä osin kuin se meidän ryhmämme osalta meni.
- erkki123x4
Vasta.kymmenenpv.ennen kirjoitti:
Oli riittävän tyhjentävä kuvaus. Tosin ihmettelen tuota pakollista osallistumista retkille. Yleisissä matkaehdoissa ( myös TSS Travelin) sellaista määräystä ei ole. Joten se tullaan testaamaan käytännössä.
No. Eihän retkille osallistuminen tietenkään juridisesti pakko ole, mutta kyllä opas antoi ymmärtää, että ollaan " kulttuurimatkalla " jonka ohjelmaan on syytä sitoutua. Meidän ryhmästämme kaikki olivat mukana itsestään selvästi.
Miksi jäädä pois kun muuten ei näe mistään mitään, eikä missään ole mitään. Kiertoajeluilla nimenomaan käydään ne vähät nähtävyydet ja kylät ja kaupungit oppaan opastuksella läpi. Osa hotelleista on sivussa keskustoista. Omatoimisesti kiertely hotellin lähimaastossa ei tarjoa kyllä kovin kummoisia elämyksiä. Matkoilla sentään pysähdytään välillä joinain päivinä ravintolaan syömään ja tutustutaan paikallisiin kyliin. Maa on tosiaan autio ja kaupungit ja nähtävyydet harvassa. - Röyhkeyshuipussaan
erkki123x4 kirjoitti:
Opas oli englanninkielinen. Osasi muutaman sutkauksen suomeksi kuten mitä kuuluu kukkuluuruu. Heh.
Siis lento lähti Suomesta 11.55. Oli Antalyassa 16.45. Odotusta koneessa 45 min.
Lähtö Antalyasta 17.30 ja saapuminen Ercaniin 18.30. Eli lentomatka kokonaisuudessaan kestää sen kuusi ja puoli tuntia. Kellon aika on koko matkan ajan sama kuin Suomessa.
Paluumatkan lähtöaika poikkeaa alkuperäisen lentolipun ajasta siten, että lentoonlähtö on jo 5.25 eikä 6.25. Johtuen siitä, että lippujen kirjoitusajankohta oli meidän kesäaikaa. Meidän siirryttyä talviaikaan tuli siinä tunnin aikaistus paluulennolle lähtöön. Turkkihan on luopunut kesäajasta. Siis koko lentoaika on muuten sama mutta lähtöaika 5.30.
Hotelli on hiukan sivussa aivan ydinkeskustasta. Ehkä kilometri. Sataman lähellä. Lähin kauppa suuri supermarket aivan hotellin vieressä. Voi maksaa euroilla.
Ruokapaikkojakin varmaan löytyy, mutta ei ollut tarvetta koska tosi runsas aamiainen ja illallinen täyttivät kyllä vatsan. Päiväthän oltiin retkillä. Niillä pysähdyttiin sen verran että jotain olisi voinut ostaa, mutta kuten sanottu aamiaispöydästä taskuun sujahtaneilla hedelmillä pärjäsi hyvin.
Itselle ei tullut mitään oireita vaikka pesin hampaani kraanavedellä. Juodahan sitä ei sovi. En kuullut kenenkään muunkaan saaneen mitään oireita.Saksalaisetkin ottivat röyhkeästi suomalaisista aamiaispöydistä päivän eväät. Erkkiin näkyy pesiytynyt sama tapa, jota ei soisi harrastavan erkkikään. Vieläpä kehua retostella varkaudellaan. Niinkö oli rahat vähissä ettei ollut varaa ostaa hedelmiä.? Häpeä jos osaat! Pilaat muidenkin maineen!
- erkki123x4
Röyhkeyshuipussaan kirjoitti:
Saksalaisetkin ottivat röyhkeästi suomalaisista aamiaispöydistä päivän eväät. Erkkiin näkyy pesiytynyt sama tapa, jota ei soisi harrastavan erkkikään. Vieläpä kehua retostella varkaudellaan. Niinkö oli rahat vähissä ettei ollut varaa ostaa hedelmiä.? Häpeä jos osaat! Pilaat muidenkin maineen!
En katsonut varastaneeni jos otin mukaani yhden hedelmän jota en syönyt aamupalalla. Tämä on hyvin yleinen tapa maailmalla. Siis en ota mukaani mitään ylimääräistä. Viereisessä pöydässä tarjoilija pakkasi mukaan ylimääräisen ruuan jota henkilö ei sattuneesta syystä saanutkaan syötyä. Se varastelusta. Et varmaankaan paljon matkustele.
- Röyhkeyshuipussaan
erkki123x4 kirjoitti:
En katsonut varastaneeni jos otin mukaani yhden hedelmän jota en syönyt aamupalalla. Tämä on hyvin yleinen tapa maailmalla. Siis en ota mukaani mitään ylimääräistä. Viereisessä pöydässä tarjoilija pakkasi mukaan ylimääräisen ruuan jota henkilö ei sattuneesta syystä saanutkaan syötyä. Se varastelusta. Et varmaankaan paljon matkustele.
Kirjoitit monikossa. Nyt lievensit yksikköön. Joka vähässä on väärä on paljossakin väärä. Jokainen voisi samalla periaatteella ottaa evästä kuten haluaa. Jälkeenpäin voisi pehmentää anastuksiaan kertomalla mitä jätti syömättä. Buffetpöydän periaate on syödä salissa. Ei tulkita mitä jätti syömättä. Tuskin tarjoilija olisi antanut evästä mikäli naapuripöydän ruokailija olisi noudattanut joissakin ravintoloissa annettavia ohjeita ottaa ruokaa minkä jaksaa syödä
- erkki123x4
Röyhkeyshuipussaan kirjoitti:
Kirjoitit monikossa. Nyt lievensit yksikköön. Joka vähässä on väärä on paljossakin väärä. Jokainen voisi samalla periaatteella ottaa evästä kuten haluaa. Jälkeenpäin voisi pehmentää anastuksiaan kertomalla mitä jätti syömättä. Buffetpöydän periaate on syödä salissa. Ei tulkita mitä jätti syömättä. Tuskin tarjoilija olisi antanut evästä mikäli naapuripöydän ruokailija olisi noudattanut joissakin ravintoloissa annettavia ohjeita ottaa ruokaa minkä jaksaa syödä
Monikossa juu kun oltiin reissussa viikko. En nyt syntisenä rosvona jaksa enempää järnätä tästä
periaatteelisesta asiasta. Tunnustan rikokseni ja otan vastaisuudessa opikseni.
Muuten, olisin kyllä ostanut hedelmiä ihan omilla rahoillani jos olisin jossain sellaisen myyntipisteen vähäisillä väliajoilla nähnyt. Missään en nähnyt välimerenmaissa yleistä elintarviketoria. Ainoat kaupat joissa ehdin retkillä piipahtaa olivat Minimarket tyyppisiä pikkupuoteja joissa ei ollut tarjolla kuin juomia ja pakkauksissa olevia tuotteita. Ei mitään tuoretta. Ihmettelimmekin mistä paikallinen väki ruokansa hankki. Ruokakaupat olivat kai jossain sivummalla.
Tämä ei tietenkään tee rikostani yhtään sallittavammaksi. Uskallan silti astella aikanaan Luojani eteen syvästi anteeksiantoa anellen. Jätän kohtaloni hänen, Kaikkivaltiaan huomaan.
Lopetan osaltani tämän asian vatvomisen tähän. Hyvää ja omatunto puhtaana tehtävää matkaa jos nyt joskus jonnekin menetkin. - Röyhkeyshuipussaan
erkki123x4 kirjoitti:
Monikossa juu kun oltiin reissussa viikko. En nyt syntisenä rosvona jaksa enempää järnätä tästä
periaatteelisesta asiasta. Tunnustan rikokseni ja otan vastaisuudessa opikseni.
Muuten, olisin kyllä ostanut hedelmiä ihan omilla rahoillani jos olisin jossain sellaisen myyntipisteen vähäisillä väliajoilla nähnyt. Missään en nähnyt välimerenmaissa yleistä elintarviketoria. Ainoat kaupat joissa ehdin retkillä piipahtaa olivat Minimarket tyyppisiä pikkupuoteja joissa ei ollut tarjolla kuin juomia ja pakkauksissa olevia tuotteita. Ei mitään tuoretta. Ihmettelimmekin mistä paikallinen väki ruokansa hankki. Ruokakaupat olivat kai jossain sivummalla.
Tämä ei tietenkään tee rikostani yhtään sallittavammaksi. Uskallan silti astella aikanaan Luojani eteen syvästi anteeksiantoa anellen. Jätän kohtaloni hänen, Kaikkivaltiaan huomaan.
Lopetan osaltani tämän asian vatvomisen tähän. Hyvää ja omatunto puhtaana tehtävää matkaa jos nyt joskus jonnekin menetkin.No niin. Asiat selvisivät. Alkuperäisestä kommentistasi sai käsityksen että otit hedelmiä päivän evääksi. Joku venyvämmällä omallatunnolla varustettu saattaisi tuollaisesta saada kimmokkeen laajempaan toimintaan. Annoit tahtomattasi kuvan kuin buffetpöydästä voisi ottaa matkaeväät. Se oli kiivastukseni syy. Itsekin yrittäjänä toivon asiakkaiden saavan sen mikä heille kuuluu. Vaikka tavaratalossa on satoja lakupötkiä ei siitä huolimatta saa ottaa yhtään maksamatta. Voin tunnustaa lapsena tehneen sellaisen, mutta aikuisiällä kauppiaalle tunnustaminen oli hirmuinen paikka. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt varkauden ja sen tunnustamisen olleen siunaukseksi, koska olen vuosikymmenien ajan joutunut hoitamaan eri yhteisöjen (yhtiö, osuuskunta, yhdistykset) raha-asioita, joista ei ole jäänyt centinkään painoa mielenrauhaan. Näin ne asiat voivat lopulta kääntyä parhain päin.
- lomamieli
Samat kiitokset täältäkin sulle Erkki.Aika hyvin tuli tietoa.Lomalle lähtiessä kannattaa jättää turhat murheet ja kysymykset kotiin.Itse en jaksaisi kytätä sairastuiko joku ym.huolia.Minulle riittää hyvin Erkin ja Pihlajan vastaukset.
- Kyselykausimeni
Veikko Huovinen sanoo Konsta Pylkkäsessä että joillakin ihmisillä vahtiminen on verissä. Kuten keskitysleirien vartijoilla. Joillakin taas kysymiset. Ilmari Kiannon teoksen pohjalta Aulis Sallinen sävelsi oopperan Punainen viiva. Siinä lapset alkavat kysellä Simana Arhippainilta kaiken laista. Kuten: Onko Jumalalla partaa, miksi katolla ei kasva marjoja, onko kuolema hauskaa vai vaarallista, voiko auringossa paistaa kalaa..... jne. Johon Simana alkaa vuorostaan kysellä (kuuntele Simanan balladi).
Vähän sama tunto on tullut lukiessani muutamia kommentteja. Eihän siinä ole mitään vikaa vaikka kysyy oliko hotellihuoneen wc- paperirulla oikealla vai vasemmalla kädellä, kuuluiko kukon kiekaisuja huoneisiin (niitäkin olen ilokseni jossain kuullut) tai nostiko kuski matkalaukut vai pitikö itse jelppiä.
Kaikkein pahinta on sellainen tilanne kun joku on kartoittanut reissunsa koordinaatit tarkkaan ja selittää niitä muille matkan aikana. Epämiellyttävin matkaseura oli viime keväisellä lennolla Pyreneitten niemimaalle kun vieressä istuva rouva pälpätti koko ajan miten erinomaisesti lapsensa ja lastenlapsensa olivat menestyneet koulussa ja elämässä. Sitä kun kuunteli neljä tuntia niin tiesi matkustavansa lomalle. Kertoi vielä ettei miehensä koskaan ota hänen viereistä paikkaa. Istui silläkin lennolla käytävän toisella puolella. - erkki123x4
Kyselykausimeni kirjoitti:
Veikko Huovinen sanoo Konsta Pylkkäsessä että joillakin ihmisillä vahtiminen on verissä. Kuten keskitysleirien vartijoilla. Joillakin taas kysymiset. Ilmari Kiannon teoksen pohjalta Aulis Sallinen sävelsi oopperan Punainen viiva. Siinä lapset alkavat kysellä Simana Arhippainilta kaiken laista. Kuten: Onko Jumalalla partaa, miksi katolla ei kasva marjoja, onko kuolema hauskaa vai vaarallista, voiko auringossa paistaa kalaa..... jne. Johon Simana alkaa vuorostaan kysellä (kuuntele Simanan balladi).
Vähän sama tunto on tullut lukiessani muutamia kommentteja. Eihän siinä ole mitään vikaa vaikka kysyy oliko hotellihuoneen wc- paperirulla oikealla vai vasemmalla kädellä, kuuluiko kukon kiekaisuja huoneisiin (niitäkin olen ilokseni jossain kuullut) tai nostiko kuski matkalaukut vai pitikö itse jelppiä.
Kaikkein pahinta on sellainen tilanne kun joku on kartoittanut reissunsa koordinaatit tarkkaan ja selittää niitä muille matkan aikana. Epämiellyttävin matkaseura oli viime keväisellä lennolla Pyreneitten niemimaalle kun vieressä istuva rouva pälpätti koko ajan miten erinomaisesti lapsensa ja lastenlapsensa olivat menestyneet koulussa ja elämässä. Sitä kun kuunteli neljä tuntia niin tiesi matkustavansa lomalle. Kertoi vielä ettei miehensä koskaan ota hänen viereistä paikkaa. Istui silläkin lennolla käytävän toisella puolella.Hyvä havainto. Itsekin joskus kokenut samankaltaista.
- hasardipelko
Minäkin olen kerran ottanut pullan mukaani tarjoilijan nähden.Eikä sanonut mitään.Ihan luvan kanssa.Mitä tällä palstalla raivotaan ja varkaaksi haukutaan.Kummallista touhua.
- Sixtynainen
#Pieni lisäkysymys vielä: Saiko Salamis Bayn juomarannelipulla juoda huoneessa olevat baarikaapin juomatkin? Olitteko jossain baarissa, kun sanoit että drinkit jotka oli listalla kuului rannekkeeseen#
Kyllä juomat kuului myös baarikaapista, vesi ja limu siinä ne juomat oli. Kyllä hotelilla on oma drinkkibaari ja allasbaari, niistä sai listalta tilata erikseen merkityt juomat. Salamis bay hotellissa oli esiintyjä ilta 9 aikaan, eräänä iltana oli mies ja kitara aivan mahtava lauluääni ja lauloi Elviksen ja Sinatran biisejä.- hannaxxx
Kiitos Sixtynainen! Toivottavasti meillä on eka hotelli myös Salamis Bay Conti. Näyttää ihan hulppealta paikalta ja hyvä idea tuo juomaranneke. Ollaan lähdössä tämän viikon sunnuntaina 19.11. Kyllä siellä pitäsisi joka tapauksessa olla paremmat säät kuin Suomessa. Muistatko lentoajasta: Lähtö HKI klo 11.55 ja Ercanissa klo 18. Onko tuo Ercan Kyproksen aikaa eli lentoaikaa tulee tunti lisää? 7 h?
Hannaxxx. Oon samaa mieltä siitä, että Salamis bay conti vaikuttaa hulppealta paikalta. Toivon, että päästään sinne nyt 19 pvä. Esim tuo Port view ei näytä yhtä hienolta. Tärkeintä on kuitenkin se, että aurinko paistaa.
- erkki123x4
hannaxxx kirjoitti:
Kiitos Sixtynainen! Toivottavasti meillä on eka hotelli myös Salamis Bay Conti. Näyttää ihan hulppealta paikalta ja hyvä idea tuo juomaranneke. Ollaan lähdössä tämän viikon sunnuntaina 19.11. Kyllä siellä pitäsisi joka tapauksessa olla paremmat säät kuin Suomessa. Muistatko lentoajasta: Lähtö HKI klo 11.55 ja Ercanissa klo 18. Onko tuo Ercan Kyproksen aikaa eli lentoaikaa tulee tunti lisää? 7 h?
Vielä kerran !
- Lentoon lähtö Helsingistä klo.11.55
- Saapuminen Ercaniin klo. 18.30
- Kokonaislentoaika noin 6.5 tuntia
- Kellonaika Pohjois- Kyproksella sama kuin tällä hetkellä Suomessa
eli kelloja ei tarvitse käännellä mennen tullen. - Parhaat.kotimaiset
Tantuule kirjoitti:
Hannaxxx. Oon samaa mieltä siitä, että Salamis bay conti vaikuttaa hulppealta paikalta. Toivon, että päästään sinne nyt 19 pvä. Esim tuo Port view ei näytä yhtä hienolta. Tärkeintä on kuitenkin se, että aurinko paistaa.
Samaa mieltä ettei majapaikalla ole kovin suurta väliä. Uuno Turhapuro perusti "Halpamatkat oy:n , jonka kautta appiukko vuoristoneuvos Tuura varasi matkan Epsanjaan. Sihteeri Unelma Säleikkö tiesi enemmän matkasta ja kuka on matkaopas ja yritti varoittaa vuoristoneuvosta. "Sama aurinko siellä paistaa olipa majapaikka mikä tahansa" kuittasi Tuura. No yllätys oli melkoinen kun majoitus oli puolijoukkueteltassa. Varmaan hotelli kuin hotelli Kyproksella voittaa Uunon matkatoimiston varustuksen
- Pihlaja4627
hannaxxx kirjoitti:
Kiitos Sixtynainen! Toivottavasti meillä on eka hotelli myös Salamis Bay Conti. Näyttää ihan hulppealta paikalta ja hyvä idea tuo juomaranneke. Ollaan lähdössä tämän viikon sunnuntaina 19.11. Kyllä siellä pitäsisi joka tapauksessa olla paremmat säät kuin Suomessa. Muistatko lentoajasta: Lähtö HKI klo 11.55 ja Ercanissa klo 18. Onko tuo Ercan Kyproksen aikaa eli lentoaikaa tulee tunti lisää? 7 h?
hannaxxx, no niin matka lähestyy uhkaavasti. Hyvää lomaa sinulle (kumppaneille ? ) Nauti, nauti ja ota maalaisjärki mukaan, niin lomasi onnistuu aivan varmasti. Koska loma olisi mennyt ilman jotain pientä, itsestä kiinni miten sen ottaa. Olen utelias kuulemaan, kun olet palannut, miten meni.
- EasternEuropeanTime
Koko Kyproksen saarella on sama aika, sama aika kuin Suomessa. Mitä merkitystä hannaxxx on, onko kokonaislentoaika 6 vai 7 tuntia? Jättääkö hannaxxx reissun väliin jos lentoaika onkin 7 tuntia? Eikä hannaxxx tarvi huolestua jos lento ei näykään lentokentän saapuvissa/ lähtevissä lennoissa.
- erkki123x4
Kahlailin vasta nyt tämän viestiketjun läpi. En ihan jokaista kommenttia. Kuinka tuo lentoaika ja kellonaika yleensä on niin vaikeaa käsittää. KELLO NÄYTTÄÄ SIELLÄ SAMAA AIKAA KUIN SUOMESSA.
Hotellit määräytyvät aivan sattumanvaraisesti. On tuurista kiinni mihin ryhmään sattuu pääsemään/ joutumaan. Retkikohteet ovat kaikille samat. Yleensä bussit saapuvat kohteisiin lähes samaan aikaan. Samaan syssyyn saapuvat saksalaiset joten vessajonoon kannatta mennä heti.
Rahaa on syytä varata jo suomesta mahdollisimman pieninä seteleinä, koska esim. 50 euron seteliä eivät saa missään vaihdettua. Jos nyt olisin menossa ottaisin enintään 400 euroa korkeintaan 10 euron ja suurin osa 5 euron seteleinä, sekä iso kasa 2 ja 1 euron kolikoita. Hotelli Oscarissa vaihtoivat respassa 2 kymppisiä kolikoiksi jotka oli teipillä niputettu 2 euroisia viiden nippuihin. Tietysti sinne oli väliin " vahingossa" joutunut 1 liiran kolikko, joka on aivan saman kokoinen ja näköinen kuin 2 euron kolikko. Näillä koittivat kahviloissakin pari kertaa hämätä. Vaihtokurssi oli katukaupassa jokseenkin 1 euro / 0.4 liiraa. Helppo hahmottaa
10 liiraa on noin 2.5 euroa. - Vasta.kymmenenpv.ennen
erkki123x4 kirjoitti:
Kahlailin vasta nyt tämän viestiketjun läpi. En ihan jokaista kommenttia. Kuinka tuo lentoaika ja kellonaika yleensä on niin vaikeaa käsittää. KELLO NÄYTTÄÄ SIELLÄ SAMAA AIKAA KUIN SUOMESSA.
Hotellit määräytyvät aivan sattumanvaraisesti. On tuurista kiinni mihin ryhmään sattuu pääsemään/ joutumaan. Retkikohteet ovat kaikille samat. Yleensä bussit saapuvat kohteisiin lähes samaan aikaan. Samaan syssyyn saapuvat saksalaiset joten vessajonoon kannatta mennä heti.
Rahaa on syytä varata jo suomesta mahdollisimman pieninä seteleinä, koska esim. 50 euron seteliä eivät saa missään vaihdettua. Jos nyt olisin menossa ottaisin enintään 400 euroa korkeintaan 10 euron ja suurin osa 5 euron seteleinä, sekä iso kasa 2 ja 1 euron kolikoita. Hotelli Oscarissa vaihtoivat respassa 2 kymppisiä kolikoiksi jotka oli teipillä niputettu 2 euroisia viiden nippuihin. Tietysti sinne oli väliin " vahingossa" joutunut 1 liiran kolikko, joka on aivan saman kokoinen ja näköinen kuin 2 euron kolikko. Näillä koittivat kahviloissakin pari kertaa hämätä. Vaihtokurssi oli katukaupassa jokseenkin 1 euro / 0.4 liiraa. Helppo hahmottaa
10 liiraa on noin 2.5 euroa.Lupasit että saa kysellä. Kuten olen aiemmin kertonut jatkolennon vuoksi otan vain käsipakaasin. Oliko niiden suhteen ongelmia? Meillä on melkoinen röykkiö monen kokoisia laukkuja, jotka täyttävät muiden lentoyhtiöiden vaatimukset. Mutta eivät TSS:n mittoja (50x35x20) Löysin tänään kaupasta 52x37x20 mittaisen laukun. Tarkoitus on kokeilla sitä. Saa nähdä joutuuko jättämään lähtöselvitykseen.
- erkki123x4
Vasta.kymmenenpv.ennen kirjoitti:
Lupasit että saa kysellä. Kuten olen aiemmin kertonut jatkolennon vuoksi otan vain käsipakaasin. Oliko niiden suhteen ongelmia? Meillä on melkoinen röykkiö monen kokoisia laukkuja, jotka täyttävät muiden lentoyhtiöiden vaatimukset. Mutta eivät TSS:n mittoja (50x35x20) Löysin tänään kaupasta 52x37x20 mittaisen laukun. Tarkoitus on kokeilla sitä. Saa nähdä joutuuko jättämään lähtöselvitykseen.
Juu, kyselkää vaan. Meillä, kuten monella muullakin oli reppu. Sen kanssa pärjäsi retkilläkin. Lähtöselvityksessä oli läpinäkyvästä muovista tehty laatikko johon käsimatkatavaralaukkua saattoi sovittaa. Tuskin se nyt parista sentistä sinne tai tänne jää kiinni. Eivät nuo niitä sentään mittailleet . Tarkoitushan on saada laukku mahtumaan koneen yläsäilytystilaan. Jalkatilathan ovat niin ahtaat, että sinne ei laukkua saa sovitettua. Reppu mahtui hyvin. Eiköhän tuo laukkusi matkalle pääse.
- lomafiilis
Youtubesta voi katsella hakusanalla freebird airlines kuvia lentokoneen sisätiloista.Siellä näkyy olevan monenlaista matkalaukkua.Toivottavasti noista kuvista on apua niille joita asia huolestuttaa.
- Mittanauhakädessä
Näkyykö videoilla laukkujen mitat?
- hannaxxx
Ottettiinko lähtöselvityksessä matkustajilta pois ylisuuria käsimatkatavaroita?
- erkki123x4
hannaxxx kirjoitti:
Ottettiinko lähtöselvityksessä matkustajilta pois ylisuuria käsimatkatavaroita?
En nähnyt kellään ylisuuria käsimatkatavaroita. Miksi olisi ollut. Ruumaan menevät matkalaukut punnittiin. Vaimollani oli 18.8 kg. Saa olla enintään 20 kg. Jättää vaan suosiolla turhat vaatteet kotiin.
Käsimatkatavaratilat ovat rajalliset. Penkkirivi molemmin puolin käytävää käsittää 3 penkkiä ja jokaista 3 penkin riviä kohden on ehkä noin metrin pituinen osuus yläsäilytystilasta. Sinne mahtuu se lentolaukku jokaista kohti. Lisäksi jokin pienempi kassi tai olkalaukku jalkatilaan. Laittakaa ne tavaranne mitä ette lennon aikana tarvitse sinne matkalaukkuun ruumaan. Perillä pimeällä parkkipaikalla alkaa armoton juoksu busseille . Siinä jaetaan paikat eri ryhmiin. Helpompi liikkua kun ei ole kovin montaa kantamusta. - erkki123x4
erkki123x4 kirjoitti:
En nähnyt kellään ylisuuria käsimatkatavaroita. Miksi olisi ollut. Ruumaan menevät matkalaukut punnittiin. Vaimollani oli 18.8 kg. Saa olla enintään 20 kg. Jättää vaan suosiolla turhat vaatteet kotiin.
Käsimatkatavaratilat ovat rajalliset. Penkkirivi molemmin puolin käytävää käsittää 3 penkkiä ja jokaista 3 penkin riviä kohden on ehkä noin metrin pituinen osuus yläsäilytystilasta. Sinne mahtuu se lentolaukku jokaista kohti. Lisäksi jokin pienempi kassi tai olkalaukku jalkatilaan. Laittakaa ne tavaranne mitä ette lennon aikana tarvitse sinne matkalaukkuun ruumaan. Perillä pimeällä parkkipaikalla alkaa armoton juoksu busseille . Siinä jaetaan paikat eri ryhmiin. Helpompi liikkua kun ei ole kovin montaa kantamusta.Korjaus edelliseen. On se ylätila sentään varmaan sen 1.5 metriä . Ehkä ylikin. Kaikkien laukut kuitenkin mahtuivat mukaan. Ei syytä huoleen.
- erkki123x4
erkki123x4 kirjoitti:
Korjaus edelliseen. On se ylätila sentään varmaan sen 1.5 metriä . Ehkä ylikin. Kaikkien laukut kuitenkin mahtuivat mukaan. Ei syytä huoleen.
Aikaisemmista kommenteista päätellen tuntuu kuin kaikki olisivat menossa sen ihanan suomea puhuvan Jokken kanssa Salamis Bay Conti hotelliin Famagustassa. Todellisuudessa hotelli voi olla mikä vaan. Meille sattui Port View Hotel sataman lähellä. Toinen oli Oscar Kyreniassa. Ihan vaan ettei tule pettymystä. Em. hotellit ihan ok. Mutta hotelleita kuten oppaitakaan ei voi etukäteen valita vaikka haluaisikin. Valitettavasti.
Okei. Eli miten jako käytännössä meni? Kentälläkö mennään vaan sattumanvaraisesti johonkin Tss travelin bussiin ja bussissa on joko suomenkielinen tai englantia puhuva opas?
- Pihlaja4627
erkki123x4 kirjoitti:
Aikaisemmista kommenteista päätellen tuntuu kuin kaikki olisivat menossa sen ihanan suomea puhuvan Jokken kanssa Salamis Bay Conti hotelliin Famagustassa. Todellisuudessa hotelli voi olla mikä vaan. Meille sattui Port View Hotel sataman lähellä. Toinen oli Oscar Kyreniassa. Ihan vaan ettei tule pettymystä. Em. hotellit ihan ok. Mutta hotelleita kuten oppaitakaan ei voi etukäteen valita vaikka haluaisikin. Valitettavasti.
Näin on. meillä oli Onar Village Kyreniassa. Hotteli oli hyvä, ja meille sopivampi, kuin Salamis Bay Conti.
Ja tiedoksi, että kentällä nimen perusteella ohjataan linja-autoihin, ei pääse eksymään. Tätä just mietin. Kun, sillon aikaisemmin Tss virkailija kysyi, että haittaako jos opas puhuu englantia. Eli varmaan sen mukaan jakavat mitä siihen on sanonut.
Tantuule kirjoitti:
Okei. Eli miten jako käytännössä meni? Kentälläkö mennään vaan sattumanvaraisesti johonkin Tss travelin bussiin ja bussissa on joko suomenkielinen tai englantia puhuva opas?
Kentällä mennään todellakin bussien parkkipaikalla olevalle jonkinlaiselle katoksessa olevalle tiskille missä kysytään nimi ja se ruksataan johonkin heidän paperiinsa. Siinä paperissa on kaikkien nimet määrättynä bussin numero mihin mennään. Tuo bussi on sitten se mihin hotelliin kukin majoittuu. Tässä vaiheessa tulee opas mukaan ja matka alkaa. Tämä bussillinen on sitten koko matkan ajan yhdessä tämän samaisen oppaan kanssa.
Tantuule kirjoitti:
Tätä just mietin. Kun, sillon aikaisemmin Tss virkailija kysyi, että haittaako jos opas puhuu englantia. Eli varmaan sen mukaan jakavat mitä siihen on sanonut.
Kyllä vaan jakavat sattumanvaraisesti englannin tai suomea puhuvien oppaiden kesken. Jos koneellinen n. 180 matkailijaa saisi jokainen esittää toivomuksensa niin kukaan ei haluaisi kuin suomea puhuvan oppaan.
Ei hätää, englantia puhuvat oppaat puhuvat hyvin hitaasti ja yksinkertaista entisellä keskikoulun englannilla ymmärrettävää englantia. Ryhmässä oli paremmankin kielitaidon omaavia joilta saattoi kysyä jos jokin asia jäi askarruttamaan. Rokeasti mukaan vaan.Itselläni ei onneksi ole ongelmia englannin kielen ymmärtämisessä tai puhumisessa. Mietin vaan sitä miten jako busseihin käytännössä tapahtuu. Eli varmaan kaikki suomenkielistä opasta toivoneet ovat samassa paikassa.
- erkki123x4
Tantuule kirjoitti:
Itselläni ei onneksi ole ongelmia englannin kielen ymmärtämisessä tai puhumisessa. Mietin vaan sitä miten jako busseihin käytännössä tapahtuu. Eli varmaan kaikki suomenkielistä opasta toivoneet ovat samassa paikassa.
En osaa sanoa tuota, mutta jako busseihin oli varmaan tosiaan jonkun toimesta tehty. Emme me eivätkä lukuisat muutkaan suomenkielistä opasta toivoneet häntä saaneet. Joten tuntuu, että valinta on täysin sattumanvaraista.
- Hattuhylly
Jos kone on täynnä ja jos jokaisella matkustajalla on sääntöjen mukainen maksimikokoinen käsimatkatavara, ei kaikkien laukut mahdu hattuhyllylle. Yllä mainittiin että hattuhylly on 1,5 m pitkä penkkien yläpuolella. Näin se varmasti onkin, mutta penkkejä onkin alla kuusi , ei kolmea. Näin se vaan menee A32S sarjan koneissa.
- erkki123x4
Arvoisa Hattuhylly.
Penkkejä on todellakin rivissä kuusi, mutta käytävä jakaa ne kahteen 3 penkin riviin. Molemmilla 3 paikan penkkirivillä on omansa hattuhyllyt.
Vielä rautalangasta väännettynä. Lentokoneessa on molemminpuolin käytävää 3 istuinta. Näitä kolmea istuinta varten on yläpuolella umpinainen, helposti ylöspäin avautuva säilytystila käsimatkatavaroille. Muistaakseni sen pituus on n. 1.5 metriä. voin erehtyä joillakin kymmenillä senttimetreillä, koska en mitannut ko. tilaa mittanauhalla jota en älynnyt ottaa mukaani.
Jos asia vielä askarruttaa selvennän sitä niin hyvin kuin kykenen. - Yksimuidenjoukosta
erkki123x4 kirjoitti:
Arvoisa Hattuhylly.
Penkkejä on todellakin rivissä kuusi, mutta käytävä jakaa ne kahteen 3 penkin riviin. Molemmilla 3 paikan penkkirivillä on omansa hattuhyllyt.
Vielä rautalangasta väännettynä. Lentokoneessa on molemminpuolin käytävää 3 istuinta. Näitä kolmea istuinta varten on yläpuolella umpinainen, helposti ylöspäin avautuva säilytystila käsimatkatavaroille. Muistaakseni sen pituus on n. 1.5 metriä. voin erehtyä joillakin kymmenillä senttimetreillä, koska en mitannut ko. tilaa mittanauhalla jota en älynnyt ottaa mukaani.
Jos asia vielä askarruttaa selvennän sitä niin hyvin kuin kykenen.Ei pitäisi sekaantua toisten valtioiden (keskustelijoiden/väittelevien) sisäisiin asioihin mutta nyt kiusaus kävi ylipääsemättämäksi. Airbuss A320 sarjan tyypillisin kone on n 37 m pitkä. Osansa siitä ottaa ohjaamo ja perä. Matkustajia se ottaa 164. Eli matkustamo on alle 30 m. Penkkiväliksi valmistaja ilmoittaa 81 cm. Yläpuolella ei voine olla enempää tilaa. Joten jokaista istuinta kohti on n kahden poikittaislaukun (35 cm) verran tilaa.
- erkki123x4
Kiitos tarkennuksesta. Laskeskelin vaan hätäisesti jos koneessa oli 30 penkkiriviä käsittäen 6 penkkiä niin se tekisi sen 180 istuinta. Koneen pituuta en mittanauhan puutteessa saanut mitattua. En liioin matkustamon pituutta.
Asia ei sen enempää kiinnosta. Kone oli kuitenkin täynnä ja yläsäilytystilat ahtaat.
- Yksimuidenjoukosta
Hauskaa lukea tätä meidän keskustelua. Pitää ottaa monta eurooppalaista kaupunkia ennen kuin yhdessä pääsevät yli 300 kommentin.
Eikös se ole hyvä jotta asiat tulevat varmasti selväksi ennen reissua. Meitä on moneen junaan ja ainakin meidän ryhmässä oli hyvinkin iäkkäitä. Ei ole turhuutta kerrata asioita.
- Hattuhylly
Olen lentänyt kyseisellä A320 konetyypillä reilusti yli sata kertaa (en Freebird) , tiedän kyllä miten matkustamon penkit menee. Tarkoitin 6 penkillä että ne ovat samalla puolen konetta missä sinulla on se 1,5 metrin hattuhylly yläpuolella. Mutta ei puututa siihen hattuhyllyn pituuteen, sillä ei merkitystä tässä. Tosiasia on että hattuhylly EI riitä kaikille matkustajille jos jokainen tuo sen sallitun kokoisen käsimatkatavaralaukun matkustamoon. Monesti kuulee lähtöportilla että lento on tulossa täyteen ja käsimatkatavaroita siirretään ruumaan portilla vapaaehtoisesti tai tarvittaessa pakolla.
Asia selvä. Olet aivan oikeassa. Tila ei varmasti riitäkään jos jokainen tuo tosiaan maksimikokoisen kovan lentolaukun. Kaikilla ei näitä onneksi olekaan. Itsellä tosiaan reppu jalkatilassa jossa kevyet eväät ja lukemiset ym. Mahtui hyvin, muut rojut matkalaukussa ruumaan.
- Hattuhylly
Voimme myös laskennallisesti todistaa tämän ettei kaikki laukut mahdu hattyhyllylle. Freebird seat pitch on todennäköisesti 30-32 tuumaa, eli noin 80 cm. Seat pitch ei tarkoita jalkatilaa vaan penkkien etäisyyttä toisistaan. Freebird sallii matkustamoon 35 cm leveän laukun. Eli kolmen matkustajan laukku (3 x 35 cm = 105 cm) pitäisi mahtua siihen 80 cm tilaan. Ei ihan riitä. Sekin täytyy muistaa että yleensä koneen etu- ja takaosassa on osa hattuhyllystä henkilökunnan käytössä tai siellä on koneessa tarvittavaa kalustoa.
- erkki123x4
Totta tuokin. Lentohenkilökunnan laukut laitettiin niin edessä kuin takanakin matkustajien tavaroiden sekaan. Kiitos tarkasta analyysistä. Siispä edelleen kannatan vähäistä kamojen raahaamista maailman ääriin. Ja tavarat ruumaan.
- hannaxxxx
Mahtuuko mun laukkuni jalkatilaan koko on 41x30x17 cm? Kannattanee ottaa jo heijastimetkin mukaan pimenevälle Kyprokselle. Menomatka selvisi jo 6.5 h - anteeksi kellonaika virheet. Nyt yritän laskea paluuaikaa ja saan ajaksi vain 5.5 h vai olenko taas ymmärtänyt jotain väärin? Ihanaa kuitenkin päästä matkalle aurinkoon - kävi miten kävi sitten. Tänään tuli postissa TSS:n Sri Lankan matkatarjous.
- Kokenutkaikkitietää
Sehän selviää aikanaan kokeilemalla
- erkki123x4
Jos ei mahdu jalkatilaan laita sinne ylös, kyllä sinne johonkin mahtuu. Lentoaika on aina se ja sama 6,5 tuntia. Paluuajan heitto johtuu Suomen siirtymisestä talviaikaan ja Turkin taas ei. Kunhan olet koneessa klo. 5.25 pääset Suomeen takaisin. Muista!! Älä käännä kelloa missään vaiheessa. Koko ajan aika on sama kuin Suomessa.
Käyhän nyt ensin tämä reissu ja katso miten se meni. Harkitse sitten vasta Sri Lankan matkaa. Luulisin olevan monta astetta haastavampi. - Vasta.kymmenenpv.ennen
Minullekin tuli se srii lankan matkaesite mutta sattui pirtin uuni olemaan lämpiämässä. Niinpä ei tarvinnut pitempään pohtia. Ensi syksyksi on jo varattu Israelin matka. Keväällä ykkösluokan matkalle (vaimo jää kotiin) Norskilla lentäen Fuengirolaan.
- hannaxxx
Erkki kirjoitti aiemmin, että koneeseen mahtuu 164 matkustajaa. Onko täma tilauslento myyty täyteen ja montako bussillista suomaisista ihmisiä on sitten Kyprosta kiertämässä?
- erkki123x4
Lento oli täynnä Ercaniin menijöitä. Ovatko tulevat lennot myyty täyteen. En osaa vastata. Yhtään ei jäänyt Antalyaan. Meidän ryhmässä oli 42 henkilöä, yksi bussillinen. Meikäläisiä oli 4 bussillista jaettuna eri hotelleihin ryhmittäin. Jos jokainen ryhmä oli samankokoinen niin meitä oli 168 henkilöä kiertelemässä Kyprosta. Joku ryhmä saattoi olla pienempi ta i suurempikin kuin omamme, mutta 4 bussillista lienee oikea arvio bussien määrästä.
- Vasta.kymmenenpv.ennen
Ei saamari! Jos tuollainen kolonna kiertää samoja paikkoja niin ei innosta yhtään. On pakko keksiä jotain omaperäistä. Onneksi ensi syksyn kohde Israel on niin tuttu että voi nauttia atmosfääristä omatoimisesti vaikkapa vanhan Jerusalemin kujilla ja basaareissa.
- hannaxxx
Ja samaa reittiä kiertää myös saksalaiset, englantulaiset , ruotsalaiset, norjalaiset ja muut eli päivittäin kiertoajelulla on parikymmentä autoa
- pycat
limassolissa toimii ainaki yks hyvä firma nimittäin xhamster, mitä mieltä muut.
- yssyc
kyllä näin on näppylät toimii, toimii
- erkki123x4
Kiitos infosta. Tuota tietoa moni varmaan tarviseekin. Netti muuten toimi Oscarissa ilmaiseksi aulatiloissa. Huonekerroksissa olisi pitänyt respaan maksaa jotain. Kävin lukemassa kännystä sähköpostit ja uutiset aulan sohvalla.
Port View Hotellissa Famagustassa en edes kokeillut kuuluvuutta. Ensimmäiset kolme yötä ei Suomen asiat kiinnostaneet. - hannaxxx
Kiitos vinkistä: Olen nyt kiertänyt 2 päivää kaupoissa pilkkomassa 20 euroja vitosiksi ja kolikkopurkkia olen jo kerännyt koko syksyn. Matkahuollon myyjä jo kysyi mihin noin halpaan maahan olen matkaamassa, että tarvin vain vitosia. Otan lentolaukkuun 100 ml käsidesipullon ja enemmät desit laitan matkalaukkuun. Googlasin, että käsidesipullon saa ottaa turvatarkastuksesta läpi. Desiä on hyvä käyttää jo lentokentällä ja lentokoneessa - ja tietenkin hotellissa ja retkillä. Sitten ostin myös kertakäyttöisiä käsidesiliinoja.
- Rahanvaihtoviikko
Vaikuttaa siltä kuin olisit valmistautumassa totaalisesti reissuun! Pankeissa vaihdetaan nykyisinkin rahaa. Nimittäin niissä kylissä joissa vielä on pankki ja joissa on rahaa. Meilläkin on Nordea mutta siellä ei ole edes kassaa.
- niksipirkko
mansikan makunen käsidesi on minusta parhaan makuista ei tarvii enää muuta lantrinkia, ottasin väh 3dl käsiveskaan kerran joutuu kentällä turviksissaki oleen liki tunnin ja kopiokoneella tehtyjä satasia iso nippu vaihettavaksi liiroihin, tulee edullinen matka tai ainaki pitkä
- niksipirkko
kulta ja nahkaliikkeetki on sopivan hintasia copyhunteille ja kummatki yhtä aitoja ja molemmilla hyvä mieli kun sai kusettaa toista
- sitsillesutiin
mukava matka tulossa niille jotka pääsee istuun näiden kyselijoiden kans samaan penkkiin ja oppaallaki pukata hikiä ottalle, turvallista matkaa ja pitkää pinnaa tai ottaa kuulolaitteesta patterin pois ainaki earit korviin
- Kuulosuojaimetmukaan
Kyllä täytyy ihmetellä joidenkin tiedonjanoa. Onko se aitoa kiinnostusta vai alitajunnaista halua päästä loistamaan ennakkotiedoillaan matkan aikana? Tilanne olisi sama kuin elokuvissa tietäisi jokaisen käänteen ja pajattaisi siitä ääneen. Onko mitään tolkkua kiertää kaksi päivää vaihtamassa rahaa vieden samalla kauppojen vaihtorahoja. Lomalla pitää saada kokea yllätyksiä.
- niksipirkko
saattaa löytyä käyttöä sille jeesusteipille lähempää ku arvaakaan
- hannaxxx
Rauhottukaa - olitte sitten tosissanne tai ette - en kerro muille mitään mitä olen palstalla kuullut! Meillä ei ole pankkia kuin 30 km päässä ja ostin kaupoista aina jotain, jolloin sain vaihtorahaa. Asiakas kuin asiakas! Pankkiautomaatti on, mutta se antaa vain isoja seteleitä. Paitsi mieheni meni pankkiautomaatille ja se ilmoitti, että koneessa on liian vähän rahaa eikä nyt voi tehdä nostoja. Eli maalla asuvien tarvitsee jemmata rahoja silloin, kun koneessa on rahaa. Matkailu kuitenkin avartaa, kun nyt vihdoinkin matkalle kaiken kirjoittelun jälkeen päästään. Voi olla eri ääni kellossa, kun palaan.
- erkki123x4
Hyvää ja antoisaa matkaa. Tähän aikaan aurinkokin vielä paistelee lämpimästi.
Passissa syytä olla voimassaoloaikaa sen 6 kk, että ei käy kuin eräälle rouvalle meidän koneemme lähtöselvityksessä. Kehoitettiin nopeasti lentokentän poliisiin hakemaan pikapassi. Aikaa reilu tunti. En tiedä ehtikö.- Uusintaanmeni
Moniin maihin vaaditaan tuo passin 6 kk:n voimassaolo, joka lasketaan matkan päättymispäivästä. EU-alueella vaatimusta ei ole. Tätini passin voimassaolo umpeutui Espanjan matkalla juuri paluupäivänä eikä ollut mitään ongelmia. En tiedä miten olisi käynyt jos paluu olisi jostain syystä viivästynyt.
- tarjannes
Suurkiitos! Mieheni passi on voimassa vain 4 kk ja huomenna lähtö. Haetaan pikapassi huomenna aamulla. TSS luki on suositeltaavaa 6 kk ja soitin sinne ja Turkki on muuttanut sääntöjä lahiaikoina = on pakko olla voimassa 6 kk.
- erkki123x4
Eipä kestä. Hyvä että tarkistitte. Syytä lukea ne matkaohjeet tarkkaan.
- Vasta.kymmenenpv.ennen
erkki123x4 kirjoitti:
Eipä kestä. Hyvä että tarkistitte. Syytä lukea ne matkaohjeet tarkkaan.
Olemme veljeni kanssa lähdössä ensi vuoden marraskuussa TSS Travelin matkalle Israeliin. Veljeni passi vanhenee kolme päivää ennen matkan päättymistä. Koska hänen on kuitenkin uusittava hän aikaistaa uuden hankintaa että ehtii saada ennen matkan alkua.
- Aikataulun.heikoinlenkki
Maailman kello väittää Kyproksella olevan saman ajan kuin Suomessa. Totuuden on pakko olla toisenlainen. Perustelu tältä aamulta: Flightradarin tietojen mukaan lento FH 845 lähti Ercanista 5.22 laskeutuen Antalyaan 6.56. Kuitenkin lentoajaksi ilmoitetaan 35 min. Antalyasta kone lähti klo 8.00 Helsinkiin, jonne saapuminen arvion mukaan 10.20. Mikä mättää? Kenen kello jäänyt vetämättä?
- Malaguena
Tulin tänään kyseiseltä matkalta, ja tuo tunti "kummitteli" todellakin aikatauluissa ja kännykässä aiheuttaen pientä mietitntää. Kyproksen aika on sama kuin meillä, mutta Turkki kuluu toiseen aikavyöhykkeeeseen: Europe/Istanbul UTC/GMT: 3:00. Eli lähdimme aamulla Turkista klo 7.00 ja olimme Helsingissä juuri 10.20. Viime yönä oli monella ongelmia herätyksen kanssa, jos puhelimeen laittoi klo 1.30 herätyksen, kuten oli tarkoitus, niin "oikea" aika olikin vasta 00.30! Taitaa olla aika sekavan oloinen tämä vastaukseni, mutta sekavalta se tuntuikin. Olisi pitänyt muuttaa puhelimeen manuaalisesti samat ajat molempiin maihin, niin olisi välttynyt ihmettelyltä...
- Aikataulun.heikoinlenkki
Todella mielenkiintoista. "Maailman kellon" mukaan Istanbulissa kuten Alanyassakin on sama aika kuin Suomessa. Saman lähteen mukaan Ankaran aika on tunnin edellä. Eli kun tätä kirjoitan klo 17.30 on aika Ankarassa n 18.30. Lentoyhtiö siis noudattaa Ankaran aikaa vaikka kyproksella ja Antalyassa on eri aika. Minulle on tärkeintä että ole kentällä silloin kun kone lähtee.
Miten me nyt pärjäämme kun Hanaxxx ei ole kyselemässä vaan on matkalla? - erkki123x4
Aikataulun.heikoinlenkki kirjoitti:
Todella mielenkiintoista. "Maailman kellon" mukaan Istanbulissa kuten Alanyassakin on sama aika kuin Suomessa. Saman lähteen mukaan Ankaran aika on tunnin edellä. Eli kun tätä kirjoitan klo 17.30 on aika Ankarassa n 18.30. Lentoyhtiö siis noudattaa Ankaran aikaa vaikka kyproksella ja Antalyassa on eri aika. Minulle on tärkeintä että ole kentällä silloin kun kone lähtee.
Miten me nyt pärjäämme kun Hanaxxx ei ole kyselemässä vaan on matkalla?Itse matkustimme 5.11 kuten aiemmin mainitsin. Kone lähti Helsingistä 11.55.
Kentälle kaksi tuntia ennen koneen lähtöä.
Mistään maailman, kuten Ankarankaan kellonajoista ei tarvitse välittää. Pohjois- Kyproksella sama aika kuin Suomessa. MITÄÄN KELLON VIISAREIDEN KÄÄNTELYÄ MENNESSÄ EIKÄ TULLESSA TARVITA. Tämä Suomen talviaikana.
Paluulento lähti Ercanista 5.25. Eikä kuten kesäajan mukaan oli lipussa 6.25. Opas kyllä selvittää niin hotellista kuin lennonkin lähtöajat.
Jos 5.11- 12.11 jälkeisiin matkojen lentoaikoihin on tullut muutoksia niin niistä en tiedä.
- takeofffff
Se on lentoaika Antalyasta Helsinkiin josta on vähennetty siirtymiset lentokentältä nousukohtaan.Tutkassa näkyy maassa olevat liikkeet jotka eivät vielä ole lentoaikoja.Esim. Miamin hurrikaani aikaan tutkassa näkyi pitkä lentokonejono mutta ne olivat vielä kentällä odottamassa matkustajia.Katsopa seuraavan kerran koska se lentoaika ilmestyy se ei tule heti kun kone rullaa kentällä.
- Pihlaja4627
Malaguena, miten matkasi meni ?? Täällä kun on jokaisella omat arvioinnit kysesisestä matkasta. Kaksiviikkoa sitten palanneena, muistot ovat pelkkää hyvää. Aika haalentaa muistot.
- Malaguena
Kiitos, periaatteessa ihan hyvä kiertomatka. Kaikenlaista pientä "säätöä" tuli vastaan, mutta ilmat olivat loistavat: päivittäin siinä 25 astetta eikä vesipisaraakaan koko viikon aikana. Eka hotelli oli Famagustassa Long Beach. Se, mikä ihmetytti, oli että meidän porukalle jaettiin hyvinkin eritasoisia huoneita. Toinen hotelli oli Kyreniassa Oscar, joka oli oikein hyvä myös sijainniltaan. Keskustaan oli parisen kilomertriä matkaa, joka oli kiva mennä vaikka kävellen tai sitten hotellin ilmaisella "possujunalla". Taksikyytikin oli vain 3,5-4 euroa. Tiukkatahtinen viikko ohjelmaltaan; koko päivä hurahti retkillä. Itse skippasin yhdet päiväretken syystä, että lähtö oli jo 7 aikohin ja tiedossa oli pakollista kaupankäyntiä paikallisen nahka- ja kultakorukaupan merkeissä. Mattokaupan meininki sai hermoni sen verran piukalle, että luovuin suosiolla, koska loma on lomaa eikä kinastelua tuntitolkulla pakkomyyntiä vastaan. Ymmärrän, että kauppa se on, joka kannattaa, mutta se ahdistava painostus kyllä sai juoksemaan karkuun, jos pääsi ja ehti...
Ruoka oli hyvää ja sitä oli liikaakin. Minkäänlaisia vatsaoireita ei ollut, vaikka söin surutta kaikkea, mitä tarjolla oli tai siis ainakin maistelin. Euroilla pärjäsin koko loman, vaikka usein tuli sitten vaihtorahoina lliroja takaisin. Olivat tosi käteviä mm. tippeinä . Mitähän muuta? Kysy, jos haluat tietää jotakin! - Vasta.kymmenenpv.ennen
Malaguena kirjoitti:
Kiitos, periaatteessa ihan hyvä kiertomatka. Kaikenlaista pientä "säätöä" tuli vastaan, mutta ilmat olivat loistavat: päivittäin siinä 25 astetta eikä vesipisaraakaan koko viikon aikana. Eka hotelli oli Famagustassa Long Beach. Se, mikä ihmetytti, oli että meidän porukalle jaettiin hyvinkin eritasoisia huoneita. Toinen hotelli oli Kyreniassa Oscar, joka oli oikein hyvä myös sijainniltaan. Keskustaan oli parisen kilomertriä matkaa, joka oli kiva mennä vaikka kävellen tai sitten hotellin ilmaisella "possujunalla". Taksikyytikin oli vain 3,5-4 euroa. Tiukkatahtinen viikko ohjelmaltaan; koko päivä hurahti retkillä. Itse skippasin yhdet päiväretken syystä, että lähtö oli jo 7 aikohin ja tiedossa oli pakollista kaupankäyntiä paikallisen nahka- ja kultakorukaupan merkeissä. Mattokaupan meininki sai hermoni sen verran piukalle, että luovuin suosiolla, koska loma on lomaa eikä kinastelua tuntitolkulla pakkomyyntiä vastaan. Ymmärrän, että kauppa se on, joka kannattaa, mutta se ahdistava painostus kyllä sai juoksemaan karkuun, jos pääsi ja ehti...
Ruoka oli hyvää ja sitä oli liikaakin. Minkäänlaisia vatsaoireita ei ollut, vaikka söin surutta kaikkea, mitä tarjolla oli tai siis ainakin maistelin. Euroilla pärjäsin koko loman, vaikka usein tuli sitten vaihtorahoina lliroja takaisin. Olivat tosi käteviä mm. tippeinä . Mitähän muuta? Kysy, jos haluat tietää jotakin!Olen jo ruksannut kaksi päivää pois retkistä. Kultarannikko saa jäädä väliin ja sitten se viides päivä. Lomalla pitää olla myös omaa aikaa
- ensviikolmatka12345
Vasta.kymmenenpv.ennen kirjoitti:
Olen jo ruksannut kaksi päivää pois retkistä. Kultarannikko saa jäädä väliin ja sitten se viides päivä. Lomalla pitää olla myös omaa aikaa
Saako retkiä tosiaan jättää väliin vai katsotaanko kuinka pahalla. En viitsisi alkaa rähjäämään.
Lukenut täältä, että se kilpikonnaranta ei vastannut odotuksia. Oli pelkkää hiekkarantaa vailla mitään muuta nähtävää. - Vasta.kymmenenpv.ennen
Armeijassa ruokailukin on palvelusta ja työkomennuksella osallistuminen työnantajan määräämiin tapahtumiin, mutta jos on itse maksanut matkan saa luonnollisesti itse päättää mihin osallistuu. En aio edes perustella oppaille tai kenellekään muulle sitä että otan muutamia päiviä juoksuharrastukselleni. Kuten mukaan lähtevä veljeni totesi raunioita voi katsella uutisista kun venäläiset ja Assadin joukot ovat moukaroineet syyrialaisia kaupunkeja asukkaineen. Hieman ihmettelen mistä ajatus pakollisista retkille osallistumisista on lähtenyt. Siispä sunnuntaina matkaan jos terveenä oomme!
- ensviikolmatka12345
No hyvä. Sittenhän meitä on kaksi tai veljesi mukaanlukien ainakin kolme joita ei ne kaikki rauniot kiinnosta.
Hyvää matkaa teillekin, ehkä törmätään jollain juoksulenkillä. - Vasta.kymmenenpv.ennen
ensviikolmatka12345 kirjoitti:
No hyvä. Sittenhän meitä on kaksi tai veljesi mukaanlukien ainakin kolme joita ei ne kaikki rauniot kiinnosta.
Hyvää matkaa teillekin, ehkä törmätään jollain juoksulenkillä.Sehän riippuu satummeko samaan majoitusfirmaan. Keskiviikon retki kait pitää kärsiä koska sen päätteeksi vaihdetaan maisemia
- Pihlaja4627
Kiitos tämä riitti. Hyvää tulevaa talvea ja joulun odotusta.
- Liiratvaihdettu
Kenen passi kadoksissa? Kuka unohti vaihtaa Turkin liiroja?
Mihin katkesivat kypros-keskustelut? Oliko Hannaxxxx todellinen moottori. Siellä hän nyt soveltaa kuulemaansa käytäntöön- voivoivoitrolli123
Voi, voi, trolliraukka. Tämä ketju varmaankin pian kuihtuu tarpeettomana. Vaihdappa trollaamaan johonkin aktiivisempaan keskusteluun.
- Liiratvaihdettu
voivoivoitrolli123 kirjoitti:
Voi, voi, trolliraukka. Tämä ketju varmaankin pian kuihtuu tarpeettomana. Vaihdappa trollaamaan johonkin aktiivisempaan keskusteluun.
Näkemys tuokin
- Openmindsoul
Kiitos paljon keskusteluun asiallisesti osallistuneille ja tietoa auliisti jakaneille! Sunnuntaina lähtö , seikkailu odottaa ;)
- Pihlaja4627
Kun on reissun tehnyt, niin mitä sitä jauhamaan. Odottelen mielenkiinnolla hanaxxx`sin paluuta ja miten hän matkan on kokenut. Itselläni ei uutta Tss Travelin matkaa ole tiedossa. Uuusia tuulia kylläkin. Toivon sinulle todellakin, "ilman sarvia ja hampaita" onnistunutta matkaa.
- Leiskahdus
Lähdössä 10.12 reissuun. Haluaisin tietää, tarvitaanko sähköpistokkeisiin adapteri? Jos tarvitaan, saako hotelleista lainaan, vai onko tuotava mukana?
- erkki123x4
Kannattaa ottaa mukaan. Port View hotellissa tarvittiin. Oscarissa oli puolet huoneen pistorasioista paikallista mallia ( kolme reikäinen ).
- hannaxxx
Tarvitaan adapteri. Meillä oli mukana, mutta Salamis Bay Conti hotellista sen sai ostaa omaksi 2 eurolla.
- Leiskahdus
erkki123x4 kirjoitti:
Kannattaa ottaa mukaan. Port View hotellissa tarvittiin. Oscarissa oli puolet huoneen pistorasioista paikallista mallia ( kolme reikäinen ).
Kiitos paljon tiedosta!
- hannaxxx
Nyt on ´kesäloma´ = kesäinen loma vietetty ja palattu Suomen sumuun ja räntäsateeseen. Väsyttää kovasti, sillä herätys oli yöllä 1.00 paluumatkalle. Päivät Kyproksella olivat aurinkoisia 17 - 21 C, mutta aamut ja illat kylmiä. Joinain päivinä tuli sadekuuro. Meidän ryhmä asui ihanassa luksushotelli Salamis Bay Contissa ekat kolme yötä. Illalliset olivat upeita ja monipuolisia. Kävin myös uimassa hienossa kylpylässä. Ostimme illallisrannekkeen, joka oli hyvä ratkaisu. Neljä seuraavaa yötä vietimme Riverside Garden Resort hotellissa Kyreniassa. Hotellihuoneet olivat nostagisen hienoja ja isoja. Mielestäni paikka oli kuin kasvitieteellinen puutarha ja paratiisimainen. Siellä kasvoi paljon kukkia, appelsiinipuita ja palmuja. Ulkoaltaat olivat hienot. Portaita oli todella paljon (ei hissiä), rakennukset sijoitettu labyrinttimaisesti ja niitä oli aluksi vaikea hahmottaa. Keskustaan oli 12 km, mutta hotellilta pääsi sinne bussilla 4 e edestakaisin. Meillä oli 2 vapaa päivää, josta toisen vietimme Kyrenian vilkkaassa keskustassa, jossa oli runsaasti kauppoja ja ravintoloita. Vapaapäivät olivat torstai ja lauantai. Itse osallistuimme kaikkiin ohjlemaan kuuluviin retkiin (ma, ti, ke, pe). Pidin kohteista ja maisemista, mutta jotain roskaongelmia niillä näyttää olevan. Matto-kulta-nahkapaikat olivat ahdistavia - ei kiva juttu!.Toinen ikävä juttu oli, että opas suuttui kunnemme ostaneet ylimääräistä retkipakettia. Tästä tuli ryhmäämme ongelma koko loppu lomaksi. Saa kysyä mitä vaan - niin vastaan mitä vaan.... Minulle loma oli ihana kaamoksen katkaisuloma. Loistava hinta-laatusuhde. Parasta oli aurinko, retket, hienot hotellit, hyvät illaliset ja mikä tärkeintä: tosi hyvä ryhmä ja sain paljon uusia kavereita. Itse voisin lähteä uudelleenkin.
- hannaxxx
Muita suomalaisia asui Famagustassa Kaya Artemiis luksushotellissa ja Kyreniassa Sempati hotellissa. 19.11 lähteneille osui ainakin hyvät hotellit.
- hannaxxx
Mattokauppaan keskiviikkona tulivat kaikki, koska silloin vaihdettiin hotellia. Viimeisenä retkipäivänä pe mentiin kulta- ja nahkakauppaan. Meidän ryhmästä puuttui silloin 6 henkilöä, joita opas kävi sitten tapaamassa henk.kohtaisesti. Oppaalle piti ilmoittaa, jollei tule retkelle. En tiedä mitä sitten tapahtui.
- Pihlaja4627
hanaxxx, tervetuloa pimeään ja sumuiseen Suomeen. Hienoa, että pienistä vastoin käymisistä huolimatta olit matkaan tyytyväinen. No olipas teillä itsekäs opas, huonoa mainosta TSS Travelille. Suosittelen antamaan palautetta, koska sieltä tulee kysely mitä mieltä olitte matkasta. Olen sitä mieltä, että, jos ei koskaan saa palautte joko hyvää tai vähemmän hyvää, ei matkan järjestä tiedä mitä matkoilla sattuu. Ainahan voi asioita parantaa. Ei mikään parane sadattamalla tai huutamalla. Olen kanssasi samaa mieltä, voisin lähteä uudelleen heidän matkalle, jos hyvä kohde osuu kohdalleni.
- hannaxxx
Oppaille oli tosi tärkeää myydä lisäretkeä 69 e, sillä siitä riippuu heidän palkkansa ja jatkotyönsä. Eri busseissa neljä eri ryhmää - lisäretkille osallistujamäärät= 2 kpl 3 kpl 5 kpl ja puolet ryhmästä. Kaikkien ryhmien oppaat suuttuivat! Jopa senkin ryhmän, josta puolet osti retkiä! Juttelin joka ryhmäläiseten kanssa ja kaikilla oli samalla tavalla suuttunut opas. Tai sitten tämä negatiivinen tapa on oppaiden myyntitapa. Lisäretkellä käytiin torstaina Hilarionin linnassa, jonne on järkyttävät kiviportaat - tarvitsisi olla hyvät jalat ja tasapaino, mutta sai jäädä myös alas odottamaan. Sitten käytiin Solin antiikkikohteessa - samantyyppinen kuin maanantain Salamis. Sitten patotekojärvellä. Lopuksi siihen kuuluin perjantaina kyproslainen ilta, jonne emme oli jaksaneet lähteä perjantain retken 8-18 jälkeen! Sen illan olisi myöhemmin saanut ostettua 25 e. Ainoa mihin olisin voinut lähteä oli kyproslainen ilta, jollei sinä päivänä olisi ollut retkipäivää. Aluksi olisi pitänyt syödä hotellin illallinen klo 19 ja vasta sen jälkeen lähtö tavernaan, jossa musiikkia ja tanssia.
- hannaxxx
Päivisin omatoimisiin ruokailuihin kului rahaa noin 5 e /henki ruokajuomat noin 1-3 e. (vesi, olut). Toisena retkipäivänä Karpaasiassa huonosti ruokapaikkoja, mutta opas tilaa kalliin päivällisen sitä haluaville kalaravintolassa kala- kana-lihapulla -vaihtoehdoilla 12 e juomat. Emme ottaneet vaan meinimme tien toisella puolella olevan kirkon takana olevaan pikkuravintolaa, jossa hyvä ruoka alkaen 3 e. Kuskilta kannattaa ostaa vedet 5 e / viikko. Missään ei tarvinnut liiroja. Illallisilla joimme vettä 1,5 litran pullosta 2 e /pullo/ ilta. Hotelli Salamiksessa myytiin myös juomarannekkeita 12 e/ henki/ päivä, joka oli sen valitessa ostettava molempien huoneessa asuvien!! Yht. 72 e / 3 päivää/ 2 henkilöä. Emme ottaneet. Sillä olis saanut ruokajuomat, baarikaapista vain vedet ja baareista joitain tiettyjä lähinnä limuviinoja - monella oli ongelmia saada sillä väkevämpiä. Ercanin kentältä ja kauppoista sai halvalla rakia yms. Illalliset 129 e TSS:ltä oli hyvä valinta ja siihen sai sinisen rannekkeen matkan ajaksi. Hotellien lähellä ei ollut mitään juomapaikkoja ja retkillä meni koko päivät. Lentokoneessa myytiin sämpylöitä ja nuudelikeittoa noin 5 e ja niitä riitti halukkaille. Vessat usein maksullisia 50 senttiä - 1 e. Kannattaa ottaa pieneniä kolikoita ja seteleitä mukaan.
- hannaxxx
Retkikaupungeista:
- 1.retkipäivä Nikosian kaupunki ma : niukalti omaa aikaa, riitti vain syömiseen
- 2. retkipäivä Karpaasian maakunta: ruoka-aikaa
- 3. päivä Famagustan kaupunki ke : omaa ruoka- ja ostosaikaa kohtuullisesti, hotellinvaihto, mattoliikkeessä 2 tuntia!!
- 1. vapaa päivä to : olimme 5 h Kyrenian kaupungilla ennen kuin paluubussi lähti takaisin
- 4. retkipäivä pe: pitkä päivä klo 8-18 eikä ruokataukoa! Kultaliikkessä 2 tuntia ja nahkaliikkeessä vähän vähemmän. Omaa aikaa Kyrenia kaupungilla päivän päätteeksi noin tunti.
- 2. vapaapäivä la: voi mennä Kyrenian kaupungille, mutta itse olimme hotellin uima-altailla aurinkotuoleissa maaten. - hannaxxx
Tipeistä:
- annoimme mieheni kanssa yhteensä kuskille 10 e ja oppaalle 20 e. Jotkut eivät antaneet tippiä oppaallemme.
- Hotelleissä otimme vedet huoneen laskuun, joka maksettiin respaan lopuksi. Respassa ei makseta mitään tippiä vaan kummassakin hotellissa oli ravintolassta poistuttaessa tippilaatikko, johon sai tiputtaa jotain jos halusi.
- Päiväruokapaikoissa voi vähän pyöristää ylöspäin, jos haluaa.
- vesisadettaa
Tervetuloa takaisin minunkin puolestani Hannax.Kertoisitko matkamuistoista eli mitä sieltä kannattaa ostaa.En tarkoita korunahkamattokauppoja.Oliko siellä myynnissä myös opaskirjoja kirkoista ja kaupungeista.
- hannaxxxx
Joillain oli sellaine kirja mukana kuin Turkki ja pohjois-Kypros. Itse en huomannut myynnissä olevia kirjoja kunnen niitä etsinyt. Mieheni tuntui kovin innostuneelta halvasta rakista yms. viinasta ja osti myös taxfreesta tupakoita kaverilleen. Tavallisissa marketeissa oli myös edullista viiniä n. 3 e / pullo. Jos tykkää kalliista muotilaukuista niin joka toinen kauppa Kyreniassa oli kopiolaukkukauppa mm. Louis Vuitton, Burberry. Urheilumerkkivaatteita ehkä nekin kopiona. Siellä oli niin paljon kopioita, etten tiedä oliko joku kauppa aitokin. Muutakin vaatetta sai suht halvalla. Kun siitä pakollisesta kultakaupasta mennään ulos, mennään siinä läpi pakollisen matkamuistokaupan, jossa mielstäni hyvä valikoima matkamuistoja. Lisäksi ostin mm. pähkinöitä ja erilaisia itämaisia karkkeja.. Ekana retkipäivänä poiketaan Barnabaksen luostariin ja siinä on myymälä, jossa voisi olla ´pyhää´tavaraa ja kirjoja. Ulkkopuolella myydään pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja matkamuistoja. Toisena retkipäivänä Karpaasiasta tullessa kaikki bussit poikkeavat aitoon kyproslaiseen kylään, jossa myydään johanneksenleipäpuujuttuja, luonnontuotteita, oliivisaippuaa, käsitöitä, huiveja yms. Kyreniassa kannattaa viettää vapaapäivä. Kultakorujakin voi kannattaa ostaa, jos niitä tarvitsee. Kultaliikkeitä on paljon Kyreniassa ( sen pakollisen matkaan kuuluvan liikkeen lisäksi). Jotkut ostivat itämaisia mattoja, joita kuulemma ei sellaista Suomesta löydä. Myös nahkatakit voi olla hyvä ostos, jos tarvitsee ja tinkaa paljon.
- hannaxxx
Jos haluat tehdä kerran elämässäsi pyhiinvaellusmatkan, niin se on todella helppoa tällä matkalla. Matka sisältää monia tuhatvuotisia pyhiinvaelluskohteita: Karpaasiassa Pyhän Andereaksen luostari, Pyhän Barnabaan luostari, Bellabaisin luostari ja lisäksi iki-ihana Pyhän Nkolauksen katedraali. Myös antiikista kiinnostuneille on Salamis ja vapaaehtoinen Soli.
- hannaxxx
Matkan luonteen pääasia nahka-matto-kultakaupat ja muu kulttuuri vain siinä sinussa. Monet ihmettelivät matkalla asiaa päinvastoin: miten kulttuurimatkalla ollaan 2 h nahka-matto-kultapaikoissa ( eli yhteensä noin 6 h matkat niihin). Tämä mahdollistaa matkan halvan hinnan. Asia ok, kun tietää minkä tyyppiselle matkalle on lähtenyt!
- hannaxxx
Lento kesti mennessä 5 h 30 min ja palatessa tultiin nopeammin noin 5 h 10 min. Aika sisältää ajan, jonka kone seisoi Antalyan kentällä 45 min.
- matKallez
Kiitos Hannax hyvin tuli tietoa.Pari kysymystä vielä niin jätän sinut lomamuistojen pariin.Miten löytyi pankkiautomaatteja ja apteekkeja.Ruotsin tss sivuilta löytyy halpa Marokonmatka ja itse laitoin vinkkejä tämän palstan tss Malta sivuille.Lähdemme Kyprokselle 10.12 ja lentoliput tuli kirjeessä maanantaina.
- hannaxxx
Mielestäni pankkiautomaatteja - ainakaan turvallisia - oli huonosti. Opas varoitti niiden käytöstä. Muutenkaan siellä ei kannata kayttää pankkikorttia, sillä heti kun silmä välttää kyproslaiset kopioi sen. Miehelläni oli pankkikortti mukana, jos joudumme esim. sairaalaan niin olimme käyttäneet sitä vain hätätilanteissa. Käytimme vain käteistä. Hankimme matkalle paljon 5 e ja max. 10 e seteleitä sekä 1 e, 2 e ja 50 sentin kolikoita. Apteekkeja näin muutaman kerran, muttemme kä'yneet niissä ja niitä näkyi harvoin. Onnea hotelliarvontaan ja hyvää matkaa! Matka on todella koko rahan arvoinen.
- hannaxxx
Onko palstalla ketään, joka ei mennyt sen päivän retkelle jolloin on kulta- ja nahkakaupat? Mitä opas sanoi tai miten piti toimia ? Seurasiko siitä jotain?
- YksinReissuun_17.12
Hei! Onko kukaan lähtenyt reissuun yksin? Jostain tss:n matkasta kysyin 1-hengen lisähintaa, se oli isompi kuin koko matkan hinta yhteensä! Aina ei löydy kaveria, joka pääsee lähtemään samaan aikaan. Kerran teimme Deturin reissun Kappadokiaan, otimme omat huoneet molemmille eikä maksanut juuri mitään ylimääräistä. Pohjois-Kyproksen Kyreniaan oli viikon reissu Grouponilla, ja hyvä olikin. Ei retkiä. Teimme ne omin nokkinemme. Groupon teki valitettavasti konkan.
Eli oliko kenenkään reissubussissa yksin matkaan lähtenyttä? Itse osaan sekä englantia että jonkin verran myös turkkia, joten pärjään kyllä. Joulukuussa olisi 17.12. alkaen matka tarjolla.- hannaxxx
Meidän matkalla ei ollut ketään yksin. Luin TSS:n ehdoista tosiaan, että hinta tuplaantuu, jos matkustaa yksin.
- Rxxxx2017
Oltiin mekin siellä Pohjois-Kyproksella viime viikolla. Ensimmäiseksi: Turkkilainen Firebird yhtiön kone jouduttiin vaihtamaan Antalyassa toiseen teknisen vian vuoksi. Ja tulomatkalla opas ei tullut mukaan lentokentälle lähteneeseen bussiin. Ja tietenkin se bussi hajosi kesken matkan. Kuljettaja yritti sitä korjata, mutta ei onnistunut. Niinpä sitten piti keskellä yötä odotella pimeässä toisen bussin tuloa. Onneksi oli sen verran aikaa, että ehdittiin lennolle.
Ensimmäinen hotelli Salamis conti Famagustassa oli ihan loistava, mutta Kyreniassa oli todella kylmä. Hanasta tuli aluksi vain jääkylmää vettä ja piti odottaa lähes tunti ennen kuin sai lämmintä vettä. Huone oli kylmä ja vessa ja suihku tietenkin. Sähköt ja lämmöt katkesivat aina heti kun avainkortti otettiin lokerostaan poistuttaessa huoneesta. Ei hissiä, Kolmanteen kerrokseen piti nousta rappuja pitkin. Ruoka oli keskitasoa. Juomista piti maksaa erikseen päivällisellä, joka oli vasta kello 19 jälkeen ja ruokaravintolakin aukesi vasta silloin.
Retket olivat ihan ok. Mutta aivan liian pitkiä kestoltaan. Aamulla n. klo 8 -8.30 lähtö ja tulo noin klo 17. Altaissa vesi oli kylmää. Famagustassa hotelli sijaitsi meren rannalla, mutta Kyreniassa River side hotelli oli lähellä vuoria ja rantaan oli pitkä matka ja bussi ei sinne enää liikennöinyt. Kuultiin, että ranta on lisäksi suljettu.
Opas suuttui kun torstain maksulliselle ja vapaaehtoiselle retkelle osallistui meidän ryhmästä vain kaksi henkilöä. Murjotti sitten pitkän aikaa ja oli välillä vähän töykeä. Joku erehtyi hiukan hymyilemään, niin sanoi: " Mitä sinä naurat. Tässä ei ole mitään nauramista." No, kaikki eivät sitten antaneet tippiä ja taisi muutenkin saada vähemmän kuin normaalisti. Kyllä me vaimon kanssa annettiin ihan reilusti tippiä kaikesta huolimatta kun tarvittiin pari kerta tulkiksi kauppoja tehtäessä. Tosin vain varmuuden vuoksi, että kaikki meni varmasti oikein.
Maisemat olivat kauniita, mutta paikoin törkyäkin riitti. Todella oli harvaan asuttua seutua. Paikallisia naisia ja lapsia ei juuri näkynyt, miehiä kaikki enimmäkseen ja nuorisoa. Nuoret vilkuttelivat iloisesti kun näkivät turistibussin.
Päivällä oli lämpötila noin 20 astetta ja enimmäkseen aurinkoista. Mutta heti illasta tuli kylmä. Ja siellä Kyreniässä oli todella kylmä.
Hintaansa nähden matka oli kuitenkin ihan ok ja täydelllisyyttä ei voi vaatia, mutta jäi kuitenkin sellainen tunne, että TSS:llä on parantamisen varaa. Enemmän informaatiota ennen matkaa. Myös maininta että vaikka ostat sen ruokapaketin joka on kyllä välttämätön, että juomat eivät siihen kuulu. Piti siis ostaa erillinen ranneke Famagustassa. Kyreniässä jos osti juomia ( myös vesi ), niin tulivat huoneen laskuun ja maksu sitten respassa. Vettä sai bussissa koko viikon, kun ensin oli maksanut 5 euroa kuljettajalle.
Kuljettaja oli todella ystävällinen ja annettiinkin ihan hyvin tippiä.
Eihä tämä mikään rantaloma ollutkaan vaan kulttuurimatka. Jotka haluavat uimaan niin tämä ajankohta ei enää siihen käy. Tosin Hotelli Salamis contisssa on sisällä sauna ja lämminvesiallas, mutta ulkona vesi on kylmää altaissa. Merivesi taisi olla hiukan lämpimämpää.- hannaxxx
Kyrenian Riverside hotelli oli ekologinen hotelli. Vesi lämmitettiin katolla olevien aurinkopaneelien avulla. Tuntia ennen, kun aikoi mennä suihkuun, painettiin oven pielessä olevasta painikkeesta lämminvesivaraaja päälle. Sitten joutui juoksuttamaan vettä 5 min ja sen jälkeen tuli kuumaa vettä suihkuista. Huoneissa oli ilmalämpöpumppu, josta sai itse kauko-ohjaimella säädettyä huoneen lämpötilan haluamakseen - meillä jopa liian kuuma välillä, kun mies sääteli. Huone ei ollut kylmä, mutta hotelli sijaitsi vuorilla ja siellä oli aamuisin ja iltaisin kylmä ilma ulkona. Muutaman ihmistä näytti uivan ulkoaltalla, jonka vesi oli kylmää. Hirveästi portaita, kun piti kantaa matkalaukkua. Pidin hienosta huoneesta ja ympäröivastä hedelmätarhasta.
Salamis bay contissa uin kylpylässä, mutta jotkut kävivät uimassa 20 C meressä.
Salamiksessa sai sinisen rannekkeen; jos oli ostanut tss:n illallispaketin. Vihreällä juomarannekkeella sai alkoholia, jota emme ostaneet. Joimme vettä illallisella 1,5 l/ilta 2 e. Opas sanoi, että juomat eivät kuulu hintaan - niin kuin ei muuallakaan maailmassa ravintoloissa.
Ei ollut rantaloma, enkä sitä odottanutkaan. Pitäisi lähteä pari viikkoa aikaisemmin. Päivisin ilmat oli tosi lämpimät ja ihanat. Kestää aikansa ennen kuin toivun paluusta tänne Suomen ilmastoon!
- EiSittenkäänReissuun
TSS vastasi, että 199 euron reissuun tulee vielä 1-h lisänä 249 euroa! Jotain 125 % :D Pitäkää matkanne, missään ei rokoteta tuolla tavalla.
- hannaxxx
Tämä on hinta-laatusuhteeltaan todella hyvä matka, jos pystyt löytämään jonkun kaverin matkalle. Suuri 1 hengen lisä johtuu varmaan siitä, että valtiolta ja nahka-matto. kultafirmoilta tulee matkalle tukea per henki tietty määrä. Englannin palstan mukaan tuki on 300 e / henki. Siinä varmaan se ero.
- Rxx2017
Meillä ainakin kylpyhuone ja wc pysyivät kylminä. Ilmalämpöpumppu toimi vaan huoneessa. Yritettiin jättää kylppärin ovi auki, että edes vähän lämpenisi ja voisi mennä suihkuun. Vettä todellakin piti juoksuttaa kunhan se oli lämmennyt tunnin ajan.
Kyllähän huoneen sai lämpimäksi kun laittoi 30 astetta säätäjään ja sitten pienensi hiukan.
Olen kyllä sitä mieltä kuten jotkut muutkin mukana olleet, että Hotelli Salamis bay conti olisi voinut olla koko ajan. Ihan turhaa muuttaa hotellia sinne Kyreniaan pohjoiseen vuoristoon, jossa illat ja varsinkin yöt ihan hirveän kylmiä. Ajeltiin sitten vähän niinkuin edestakaisin ihan turhaan, varsinkin kun Kyreniassa vain pari retkeä.
Kokonaisuutena matka oli kuitenkin onnistunut, mutta emme nyt samalle matkalle toista kertaa lähde, niinkuin jotkut ovat teneet. Mutta Tss:n muita matkoja voi harkita tuossa kevättalvella :) - hannaxxx
Olisi ollut kiva asua ekassa hotellissa, jos sai hotelliarvonnassa hyvän hotellin kuten me se Salamis. TSS / RSD:llä on varmaan omia suunnitelmia ja laskemisa hinnoista ja ihmismääristä, kun tuovat Kyproksella kymmeniä busseja turisteja viikossa. Meillä oli yhtäaikaa 12 bussillista mm. Saksasta ja Englannista. Ja Turkin hallitus ja ´ammattiliitto´tukevat, että kyrposlaislla on talvikaudellakin töitä. Pitävät varmaan kaikki hotellit niin hengissä miettimättä meidän kylmyyttä. Jos ottaisi lokakuun tai toukokuun matkan niin olisi varmasti lämmintä. En kuitenkaan suuremmin kärsinyt aamuista ja illoista, kun laittoi takin päälle.
- erkki123x4
Ei kai alkutalvella voi odottaakaan kesäisiä säitä ja olosuhteita. Sen tähden hinnoittelukin halpenee mentäessä kohti vuodenvaihdetta.
Me osallistuimme matkalle 5-12. 11 jolloin siellä oli vielä täysin kesäiset säät. Myös yöt ja merivesi lämpimät. Maksoimme siitä hyvästä myös kausi/ olosuhdelisää, vai millä nimellä se olikaan. Vielä seuraavakin viikko kuuluu olleen lämmin ja aurinkoinen.
Eli, jos ottaa halvemmalla jonkin myöhäisemmän viikon, niin ei voi olettaa lämpimiä öitä ja sateettomia hellepäiviä. - Malaguena
erkki123x4 kirjoitti:
Ei kai alkutalvella voi odottaakaan kesäisiä säitä ja olosuhteita. Sen tähden hinnoittelukin halpenee mentäessä kohti vuodenvaihdetta.
Me osallistuimme matkalle 5-12. 11 jolloin siellä oli vielä täysin kesäiset säät. Myös yöt ja merivesi lämpimät. Maksoimme siitä hyvästä myös kausi/ olosuhdelisää, vai millä nimellä se olikaan. Vielä seuraavakin viikko kuuluu olleen lämmin ja aurinkoinen.
Eli, jos ottaa halvemmalla jonkin myöhäisemmän viikon, niin ei voi olettaa lämpimiä öitä ja sateettomia hellepäiviä.Olin juuri 12.11. alkaneella viikon matkalla, ja ilmat olivat todella lämpimät, varmaan 25-26 astetta päivisin eikä iltaisinkaan ollut viileää. En enää muista paljonko se kausilisä oli, mutta jotakin ekstraa siitä maksoin. Odotin viileämpää ja epävakaisempaa säätä, joten hellevaatteita piti ostaa!
- hannaxxx
Vast Rxx2017: Kun opas vaihtoi hyvän bussi paluumatkaksi hajoamassa olevaan bussiin, voi olla oppaan turkkilainen tapa kostaa, kun oli kerännyt palautelomakkeet, jossa häntä haukuttiin ja lisäksi jätettiin ilman tippiä . Ei kaukaa haettu ajatus!
- Rxxxx2017
Selvästi opas kosti. Sanoi matkan aikana, kun vain kaksi osallistui sille maksulliselle retkelle, että uikaa sitten Kyreniassa. Tämä on kulttuurimatka. Siis jääkylmässä vedessä, tiesi varmasti että ranta on suljettu ja altaan vesi kylmää. Sitten ei itse lähtenyt siihen romubussiin, jossa jo saattoi olla jokin vika - ei lähtenyt käyntiin vaan startti vaan pyöri tyhjää. Liekö tankattu tahallaan liian vähän polttoainetta tai muuten räplätty. Tuollainen opas ei oikeastaan olisi tarvinnut minkäänlaista tippiä. Tiedän, että Tss:ään on otettu yhteyttä ja annettu palautetta oppaan toiminnasta ja vähän muustakin. Jos kysytään, niin saavat palautetta epäkohdista....emme viitsi soittaa, mutta jotkut ovat!
- erkki123x4
Kuulostaa tosi hurjalta. Meilläkin vain jokunen otti sen maksullisen retken. Osa halusi ainoastaan sen iltaosuuden. Se pienen vääntämisen jälkeen onnistuikin.
Muille opas, eli koko maksulliselle retkelle osallistumattomille, totesi sen torstain olevan sitten
kokonaan vapaa päivä jolloin voitte mennä vaikka rannalle, uimaan, aurinkoa ottamaan tai viettämään muuten vapaa päivää.
Meilläkään ei opas tullut bussissa lentokentälle asti vaan poistui kun varmisti kaikkien olevan kyydissä. Matkasta kentälle vastasi kuljettaja.
En oikein jaksa uskoa oppaan tienneen teille rikkinäiseksi saatetusta bussista. Ei kai se heidänkään etunsa ole jättää bussi tankkaamatta tai muuten räplätä sitä, jotta ei päästäisi kentälle. Syystä, että joku opas ei saanut tarpeeksi osallistujia jollekin ylim. retkelle.
Hei, ihan oikeasti!! - Rxxxxx2017
Bussi oli todellakin vaihdettu paljon huonokuntoisempaan! Ja eri kuljettajakin! Kyllä sillä turkkilaisella tempperamentillä voi tehdä mitä vain. Oppaan käytös oli koko ajan sellaista, että lyhyt selostus ja menkää sinne ja sinne ja katselkaa itse.... Ja kun valituksia oli lukenut palautelomakkeesta ja saanut vähän tippiä, niin kaikki on mahdollista. Todellakin. Ja TSS:N on ilmoitettu epäkohdista.
Ja ihan oikeasti! - erkki123x4
Meilläkin oli aivan eri bussi paluulennolle mennessä ja kuski kuin millä retkiä teimme. Ei tullut kyllä mieleenkään epäillä mitään oppaan junailemaa bussin vaihtoa huonompaan. Ajatteli vaan aamuyöstä kun unet jäi vähiin, että pääsee koneeseen.
Opas kertoi jo alussa, että bussi voi viikon aikana vaihtua joten syytä seurata ohjeita.
En millään väheksy kokemuksianne. Meillä oli turkkilainen ainoastaan englantia puhuva opas josta saattoi myös saada hiukan töykeän kuvan, mutta kyllä hän hommansa hoiti ja kaikki pääsivät kotiin.
- hannaxxx
Mulle tuli tunti sitten sähköpostilla TSS:n kysely matkan onnistumisesta. Epäilen 90 %:sti oppaan turkkilaista kostoa bussiasiassa! Ajokelvoton bussi olisi voinut joutua onnettomuuteen tai syöksyä joihinkin niistä monista tietä ympäröivistä rotkoista, joita vuorisytossa oli, ajettaessa Kyreniasta Ercaniiin. Se tiesi menettävänsä opaskeikkoja huonojen itse keräämiensä palautelomakkeiden ja huonon lisäretkien myynnin takia - ellei kokonaan työpaikkaansa.Palautelomakkeet palautettiin oppaalle omalla nimellä varustetuna, johon opas oli etukäteen kirjoittanut meidän nimet, matkaajankohdan ja oppaan nimen. Ei tuollainen opas, joka näyttää tunteensa noin voimakkaasti asiakaspalvelutyössä ole sovelias oppaaksi
- hannaxxx
Nuo Kyproksen oppaat ovat siis freelancereita ja saavat viikoksi kerrallaan töitä riippuen esimerkiksi siitä kuinka hyvin ovat saaneet lisäretkiä myytyä. Näin kertoi opas itse.
- hannaxxx
Kun opas kysyi, moniko ostaa lisäretken, vain 2 viittasi ja muutaman naurahti kevyesti.
Opas vastasi kiukkuisesti ja äänekkäästi: MItä te nauratte? Oliko tämä teistä hauska juttu. Minun tarvitsee elättää perheeni. Kun äsken soitin esimiehelleni, hän sanoi ettei minun tarvitse tulla enää ensi viikolla töihin.
Joku bussissa: Mutta minä aion uida vapaapäivänä.
Opas kiukkuisesti: Tämä on kiertomatka eikä mikään uintimatka.
Joku bussissa: Tämähän on vapaaehtoinen retki
Opas. Taas jotain kiukkuista kiertomatkasta.
Jotkut edessä istuneet siirtyivät istumaan takapenkille.
Opas oli tosi hiljainen Nikosiassa ekana retkipäivänä eikä käyty Selimin moskeijassakaan vaikka piti. Bussissa opas oli tosi hiljainen koko 4 retkipäivää eikä selitellyt mitään. Vain pakolliset lyhyet ja sitten sanoi, että katselkaa itse. Koko ryhmässä oli huono henki loppumatkan ja supistiin oppaan käytöksestä.
Seuraavan päivän Karpaasian matkalla kuulin oppaan sanovan eräälle lisäretken ostaneelle vieläkin kiukustuneena, että tottakai minä suutuin. Ei mitään puhettakaan katumuksesta tms. Ei mielestäni sopivaa käytöstä asiakaspalvelutehtävässä toimivalle. - Rx2017
Meille tuli myös TSS:n kysely matkasta Pohjois-Kyprokselle. Ja asioita kaunistelematta aiotaan antaa realistinen palaute myös kaikista epäkohdista, kuten oppaan todella töykeästä käytöksestä.
Toki on positiivistakin palautetta annettavana kuten ensimmäisestä hotellista Famagustassa , joka oli siis Salamis Bay conti. Lentokoneen ja bussin rikkoontuminen jäi mietityttämään. Molemmat siis ihan romuja. Paluulennolla olikin sitten jo paljon uudempi kone.
Hinta-laatusuhde kokonaisuudessaan oli kuitenkin hyvä. - pikapassis
Mieheni hakee uuden passin.Kävi tänään poliisilta kysymässä kun passi vanhenee 6.6.2018.Täytyy hankkia uusi passi.Kannattaa siis seurata Turkin passisääntöjä.Passi tulee olla puoli vuotta voimassa ja se lasketaan saapumispäivästä.
- Leiskahdus
Aiemmassa viestiketjussa oli jo puhetta retkiin osallistumisesta. Sain käsityksen, että jonkin retken väliin jättäneet olivat joutuneet jonkinlaiseen oppaan "nuhteluun". On tietysti selvää, että matka jo nimensä mukaisesti on kiertomatka, eli että retket ovat matkan keskeisin sisältö. Kuitenkin ne ovat pitkiä, ja uskoakseni osallistujista suurin osa on on vanhempaa väestöä. Tällöin jo erilaiset sairaudet saattavat piinata, ja olo voi olla eri päivinä erilainen.
Hyvään käytökseen tietysti kuuluu etukäteisilmoitus oppaalle, jos aikoo/joutuu jättämään jonkin retken väliin.
Olisi kiva, jos joku "osallistumaton" kertoisi kokemuksestaan. Saisin varmuuden vuoksi käyttäytymisohjeita 10.12. alkavalle matkalle. - hannaxxx
Todellakin kannattaa. Koneeseen ei muuten pääse ja tilapäispassin hankinta vie terminalissa aikaa - hyvä kun ehtii lennolle ja maksaa 98 e. Eikä sillä tee sen jälkeen mitään.
- Malaguena
Leiskahdus kirjoitti:
Aiemmassa viestiketjussa oli jo puhetta retkiin osallistumisesta. Sain käsityksen, että jonkin retken väliin jättäneet olivat joutuneet jonkinlaiseen oppaan "nuhteluun". On tietysti selvää, että matka jo nimensä mukaisesti on kiertomatka, eli että retket ovat matkan keskeisin sisältö. Kuitenkin ne ovat pitkiä, ja uskoakseni osallistujista suurin osa on on vanhempaa väestöä. Tällöin jo erilaiset sairaudet saattavat piinata, ja olo voi olla eri päivinä erilainen.
Hyvään käytökseen tietysti kuuluu etukäteisilmoitus oppaalle, jos aikoo/joutuu jättämään jonkin retken väliin.
Olisi kiva, jos joku "osallistumaton" kertoisi kokemuksestaan. Saisin varmuuden vuoksi käyttäytymisohjeita 10.12. alkavalle matkalle.Minä skippasin ensimmäisen mattokauppakokemukseni jälkeen sen päivän retken, jolloin oli tiedossa nahkatakki- ja koruesittelyjä. Sen verran inhottavaa vänkäämistä oli, etten vapaaehtoisesti lähde päivääni tuollaiseen kuluttamaan. Kävin omin päin ja maksoin uudelleen pääsymaksut niihin kohteisiin, jotka olisivat retkeen kuuluneet. Illalla pyysin muutaman retkelle osallistuvan henkilön kertomaan oppaalle, ette tule, ja asia oli sillä selvä.
- erkki123x4
Leiskahdus kirjoitti:
Aiemmassa viestiketjussa oli jo puhetta retkiin osallistumisesta. Sain käsityksen, että jonkin retken väliin jättäneet olivat joutuneet jonkinlaiseen oppaan "nuhteluun". On tietysti selvää, että matka jo nimensä mukaisesti on kiertomatka, eli että retket ovat matkan keskeisin sisältö. Kuitenkin ne ovat pitkiä, ja uskoakseni osallistujista suurin osa on on vanhempaa väestöä. Tällöin jo erilaiset sairaudet saattavat piinata, ja olo voi olla eri päivinä erilainen.
Hyvään käytökseen tietysti kuuluu etukäteisilmoitus oppaalle, jos aikoo/joutuu jättämään jonkin retken väliin.
Olisi kiva, jos joku "osallistumaton" kertoisi kokemuksestaan. Saisin varmuuden vuoksi käyttäytymisohjeita 10.12. alkavalle matkalle.Olen vaimoni kanssa yksi " osallistumattomista ". En tiedä tarkkaa lukua osallistuneista, ehkä 50/ 50. Seurueestamme 4 henk, 2 pyysi voida osallistua vain iltaohjelmaan ( turkkilainen ilta tms. ). Opas lupasi selvittää ko. mahdollisuutta ja ilmoittaa ke. aikana. Näin kävikin, enkä tiedä tarkkaan kuinka moni ko. iltaan koko matkaryhmästämme osallistui. Varmaan muutama. Ilta oli vastannut suht. odotuksia. Turkkilaista musiikkia ja vatsatanssia ym. Hintaan oli kuuluneet juomat.
Tätä erikseen maksettavaa retkipäivää opas markkinoi etukäteen bussireissuilla toisesta retkipäivästä alkaen. Jollain retkellä hän keräsi nimiä osallistujista. Päätös osallistumisesta piti tehdä muistaakseni viimeistään ke. aikana.
Mitään erityistä painostusta suuntaan tai toiseen ei ollut. Hän kyllä seikkaperäisesti selvitti yleensä heidän palkanmuodostustaan. Perustuu kuulemma pitkälti tippeihin. Tämän nimenomaisen lisäpäivään kohdistuvan osallistumismaksun mahdollisesta prosenttiosuudesta hänen palkanmuodostumiseensa ei suoraan ollut puhetta. Saattaa olla, innokkaasta värväyksestä päätellen, että tuolla osallistumisprosentilla todellakin on huomattava merkitys oppaiden tuloihin ja jopa työsuhteen pysyvyyteen.
Sinänsä surullista jos näin on, koska kokonaisuus heidän työssään on ratkaisevampaa kuin yhden ylim. retkipäivän mahdollinen onnistunut myynti. - Pihlaja4627
Tässä yksi "osallistumaton". Tämä 69e retkipaketti, josta ei missään vaiheessa meille kaupattu, ei mainittu, siis olimme täysin tietämättömiä. Linja-autossa, kaikkien kuullen meidän nimet luettiin ja ilmoitettiin, että ette voi lähteä kyseiselle retkelle koska ette ole sitä maksaneet. No emme tietenkään lähteneet vaan vietimme vapaapäivän. Tietenkään opas ei ollut tyytyväinen, mtta minkäs teit. Kyproslaisen illa jätimme tahallaan.
On muuten "hauska" lukea kommentteja kyseiseltä matkalta, olenkin jo miettinyt, että olenkohan ollut samalla matkalla laisinkaan. Valokuvat kyllä väittävät, että olen.
Näinhän se on, että jokainen kokee omalla tavallaa. Kymmentä pistettä en ole valmis matkasta antamaan, en todellakaan. Ja pieni lisäys, oppaat ovat palveluammatissa, joten heidän kuuluu käyttäytyä sen mukaisesti.
Itse olen elämäntyöni tehnyt palvelualalla, ja luulisin tietäväni mitä se on.
- miejamunkaveri
Ollaan lähdössä helmikuussa Kyprokselle. En ottanut illallispakettia, vaikka sitä väkisin tuputettiin. Olen matkustanut paljon omatoimisesti ja osa matkan viehätystä on ruokakulttuuriin tutustuminen. Kai siellä nyt on muitakin mahdollisuuksia aterioida kuin ilta toisensa jälkeen hotellin ravintola? Erittäin tylsä ajatus. Vatsa ehkä täyttyy, mutta se ei riitä ruokafriikille :)
- hannaxxx
Päivällä voi retkillä syödä missä haluaa paikallisessa paikassa. Illallisella Famagustassa oli 20 km matkaa keskustaan eikä lähistöllä ollut mitään. Kyreniassa oli 12 km keskustaan ja kävimme vapaapäivänä kävelyllä eikä sielläkään ollut yhtään ruokapaikkaa. Lauantain vapaapäivänä kävin päivällä syömässä hotellin a la carte - ravintolassa. Illallisravintola aukesi vasta klo 19. A la carte kanapasta - suurin ikinä näkemäni pasta-annos - maksoi 5 e. Ravintola oli hieno ja sijaitsi kauniilla vehreällä paikalla uima-altaiden vieressä. Ekassa hotellissa Salamis Bay Contissa oli niin luksusruuat buffetissa, että niistä riittää ammennettavaa kenelle tahansa ruokafriikille. Illallispaketin voi ostaa vielä paikanpäälläkin. Jos hotelliarvonnan hotelli sattuu olemaan keskusta-alueella niin selviää ilman pakettiakin. Salamiksessa pääsi uimaan kylpylään ja kuntosalille ilmaiseksi, jos oli ranneke.
- hannaxxx
Matkustajaryhmien ikäarvio lentokoneessa: muutaman 22-35-vuotiasta, muutaman 80-vuotiasta ja pääsosa 50-70 -vuotiaita. Tosiaan minuakin kiinnostisi tietää, kuten joku aiemmin kirjoitti, mitä tapahtui kunnei osallistunut retkelle. Opas kävi meidän ryhmässä henkilökohtaisesti tapaamassa. Tuskin tapahtui mitään, jollei sattunut olemaan tosi tärkeä nahka-matto-kultapäivä. Mattoliikkeeseen oli pakko mennä, koska silloin oli hotellin vaihto. Se oli todella rankkaa myyntiä ja painostusta ja rakennus oli niin sokkeloinen, ettei sieltä löytänyt ilman tätä kiihkeää myyjää ulos. Oli ahdistunut olo. Meillä oli vasta viimeisenä retkipäivänä kulta-nahkaliikkeet ja silloin puuttui 6 henkeä, jotka kävivät ilmoittamassa oppaalle, etteivät lähde ja opas tapasi heidät henkilkohtaisesti. Emme mieheni kanssa olisi halunneet lähteä, mutta samalla kerralla käytiin mielenkiintoisissa kohteissa: Bellapais-luotari ja Kyrenian linnoitus - olivat hienoja enkä kadu retkipäivään osallistumistani vaikka se rankka päivä olikin. Meidän ryhmässä 1 osti maton, mutta eräässä toisessa suomalasiryhmässä 1 henkilö osti 3 mattoa! Meillä ostettiin 3 kultasormusta. Nahkatakeista en tiedä. Opas saa provisiota ostoista 8%. Taas kun tinimisen jälkeen lähti pois niin firman edustaja juoksi perään ja hyväksyi tarjouksen.
- miejamunkaveri
Kiitos tiedoista. En harrasta tai etsi luksusta, vaan uusia makuelämyksiä ja paikallista ruokakulttuuria.
Katsotaan nyt sitten, mikä hotelli meille napsahtaa.
Mitä tarkoittaa, että lähistöllä ei ollut mitään? Oliko hotelli keskellä metsää/peltoa ilman ainuttakaan muuta asumusta, liikettä tai luonnonnähtävyyttä?- hannaxxx
Salamis oli meren rannalla oleva suuri hotellikompleksi enkä nähnyt lähistollä muuta kuin ehkä luontoa ja öhöm jonkin kaatopaikan tapaisen. Famagustassa lähellä oli pieniä paikallisten omakotitaloja ja kauppa. Yhtään paikallista pikkuravintolaa en nähnyt. Retkillä eri kaupungeissa oli paljon paikallisia ruokapaikkoja, mutta meidän hotellit olivat todella syrjässä. Meillä oli kaikilla illallispaketit.
- hannaxxx
KORJATTU LAUSE: Kyreniassa lähellä oli pieniä paikallisten omakotitaloja ja kauppa 2 km päässä (jossa emme käyneet). .
- hannaxxx
Mattokaupasta: yksi retkeläisistämme sanoi, ettei hänellä ole eläissään ollut niin montaa miestä kuin mattokaupassa kimpussaan samanaikaisesti. Jos kauppaan jää pidemmäksi ajaksi ihmettelemään mattoja, niin saa kimppuunsa jo kaikki aiemmatkin vapautuneet myyjät! Musta tuntui kuin jokin mehiläisparvi olisi hyökännyt kimppuun eikä ne todellakaan luovuttaneet. Yrittivät vääntää kauppaa viimeiseen asti, kunnes vihdoin pääsi kahvilaan pelastumaan. Opas sanoi tulopäivänämme, että kohdelkaa toisiamme ihmisinä eikä tietyn maan kansalaisina. Matto-nahka-kultafirmoissa ei kyllä muisteta meidän olevan ihmisiä vaan myyjät hyökkäävät armottomasti kimppuun eivätkä luovuta, vaikka hokisi EI. Itsestäni ei niin väliä, sillä pysyn puolustamaan itseäni, mutta matkalla on mukana viattomia ja hyvä uskoisia jopa vanhuksia. Musta on edesvastuutonta oppaalta kärrätä meidät tällaisten ´yhteistyökumppaneiden´luokse 2 tunniksi. Rakennukset ovat tahallaan sokkeloisia ja moni ovisia niin, ettei tiedä miten pääsee ulos. Kun kysyin kultakaupan myyjältä, miten pääsen kahvilaan, niin hän sanoi, että minun on ensin oltava kultakaupan myyntitilassa tunti.
- Leiskahdus
Mielenkiintoinen kulttuuriero. Meillä tuollainen poistumiskielto olisi laiton vapaudenriisto. Kyllä nyt nousee karvat pystyyn. Täytyy varmaan valmistautua kovaan henkiseen painiin. Kyllä hätä keinot keksii!
- Myöskaupassa
Tuossa koruliikkeessä oli vielä tarkkaanharkittu toimintamalli. Esittelytilassa ei ollut yhden ainutta istuinta tai edes jakkaraa jossa lepuuttaa kipeitä jalkojaan.
Varsinainen myyntiesittely tapahtui sivuilla sijainneissa " loosseissa ", joissa kyllä oli pehmeät sohvat. Eräs herra vitsailikin, että hän löysi paikan missä saattoi istuksia rauhassa- toiletin.
Jotkut rouvat erehtyivät heti alkuun luovuttamaan omat korunsa puhdistettavaksi ilmaiseksi. Se takoitti sitä, että joutui ankaran myyntioperaation kohteeksi. Korujen puhdistus kesti tietenkin siihen asti kun bussi oli miltei lähdössä. Näin ainakin seurueeseemme kuuluneelle rouvalle kävi.
Mattokauppa oli meilläkin edelläkuvatun kaltaista, mutta myyjistä selvisi kun käyskenteli välinpitämättömän näköisenä ja vastaili- No, thank you, ja hymyili päälle.
Nahkatakki kaupoilla jos jotain osti niin loppuhinta oli yleensä 30 pros. lähtöhinnasta. Jopa alle. Eli lähtöhinnat aivan taivaissa. Tuotteet sinänsä laadukkaan oloisia.
- Almusk
Lähtö jo lähellä 3.12. Paluu matka jo siis alkaa yöllä, tarjosiko hotelli aamiaisen? Esitteessähän luvataan 7x buffetaamiainen.
Paluu oli yöllä, herätys klo 01.00 ja sitten respaan aamiaiselle. Olikohan 01.30. Mielestäni se respan aamiainen oli vaatimaton. Luonnollisesti kun aamiaista ei tarjottu ruokaravintolassa, joka oli tietysti kiinni ja olisi auennut vasta klo 7.
- Pihlaja4627
Aaamiainen yöllä. Kahvia, teetä, mehua, valmiita sämpylöitä, välissä kaksi pientä salaatinlehteä, juuston pala, ei rasvaa.
- erkki123x4
Ainakin Kyreniassa Oscar hotellissa oli aamiaiskattaus jo klo. 01.15 alkaen. Bussi kentälle lähti klo.02.30.
- Almusk
Sanatarkastihan esite mainostaa runsasta buffetaamiasta x7, on sitten tuurista kiinni toteutuuko. Matka tuskin menee pilalle sen vuoksi mutta periaatteesta se mikä luvataan sitä odotetaan.
Kyllä muut buffetaamiaiset olivat todella runsaat, paitsi se viimeisin. Varsinkin Salamis Bay Conti hotellissa oli erittäin runsaasti eri vaihtoehtoja aamiaisella.
- OiHyväJumalani
Luin huvittuneena pitkät pätkät arvoisien matkalaisten kertomuksia.
Mikä ihme saa Teidät lähtemään tuollaiselle täysin ala- arvoiselle matkalle jossa edes ihmisarvojanne ei kunnioiteta?
Muistakaa myös että Turkki on hirviömäinen roistovaltio joka teurastaa omia kansalaisiaan vain siksi jos nämä kannattavat sananvapautta.
Presidentti Erdogan mm. vahvisti lain joka sallii avioitumisen 12- vuotiaan kanssa!
Vetoan kaikkiin tiedostaviin ihmisiin etteivät matkustaisi Turkkiin joka on jo islamistinen sharia- lait omaksunut valtio.
Sharia- lait oikeuttavat esim. kristittyjen kidutukset ja elävältä polttamiset, naisten kuoliaaksi kivitykset, jäsenten katkomiset lapsivarkailta sekä homojen teurastukset.
Kiitän huomiostanne.- Myöskaupassa
Miksikö lähdemme noin ala- arvoiselle matkalle. Juuri siksi, että näkisimme omin silmin millainen hirviövaltio esim. Turkkikin on. Näin ollen emme ole vain uutislähetysten varassa.
Ja ekstraa on se jos matkansa saa vielä suht. halvalla. Eläkeläisen on käytettävä edullisimpia palveluja. Eikä omaa ihmisarvoa tällä matkalla ainakaan poljettu.
Sharialaista niin tiedä, ainakaan Pohjois-Turkissa, aika sekulaarista porukkaa tuntuivat olevan. Niin oli viinaakin saatavilla, enkä nähnyt ketään kivitettävän saati jäseniä katkottavan. - Myöskaupassa
Myöskaupassa kirjoitti:
Miksikö lähdemme noin ala- arvoiselle matkalle. Juuri siksi, että näkisimme omin silmin millainen hirviövaltio esim. Turkkikin on. Näin ollen emme ole vain uutislähetysten varassa.
Ja ekstraa on se jos matkansa saa vielä suht. halvalla. Eläkeläisen on käytettävä edullisimpia palveluja. Eikä omaa ihmisarvoa tällä matkalla ainakaan poljettu.
Sharialaista niin tiedä, ainakaan Pohjois-Turkissa, aika sekulaarista porukkaa tuntuivat olevan. Niin oli viinaakin saatavilla, enkä nähnyt ketään kivitettävän saati jäseniä katkottavan.Korjaus edelliseen. Piti olla Pohjois- Kypros. Pohjois- Turkista en tiedä, saattaa ollakin hirviöitä täynnä.
- hannaxxx
Mattoliikkessä tämä kiihkeä myyjä odotti koko ajan minua WC-oven takanakin, vaikka viivyttelin siellä keskustelmassa muiden paenneiden kanssa kauan. Mattokaupan alkuesittelyssä olin tahallaan poissaolevan näköinen, en mennyt kokeilemman mattoja tai solmuja vaikka pyydettiin ja sanoin myyjälle monta kertaa, etten osta mattoa. Varsinaisen kierroksen alettua en vilkaissut tahallaan yhteenkään mattoon, mutta silti myyjän yritystä riitti. Niistä ei koskaan päästetä pois tuloreittiä vaan poistumistie ja odottava bussi on eri puolella rakennusta.
Öhöm en mennyt nahkaliikkeeseen sisälle ja olo oli kuin peruskoululaisella, joka lintsaa koulusta! Tosin muitakin lähti eri suuntaan ja joku puku päällä oleva mies huusi - siis myyjä- huusi peräämme, ettei siihen suuntaan. Kuski tuli etsimään meitä tunnin päästä takaisin bussille. Kuski oli mukava ja ihan ok, tosin ei puhunut englantia.
Meillä lähtöyön klo 1.30 yöpala oli respassa ainoastaan pullia. Ercanin lentokentällä on kahvilat yöt auki, jossa söin aamisista.
Lähdimme matkalle monesta syystä: halpa hinta, hienot hotellit, retket kiinnosti kovasti, aurikoiset kesäpäivät 20 C, loma, hyvät illaiset. Kyproslaiset eivät pitäneet itseään kovin turkkilaisin ja opaskin taisi alussa kertoa tämän suuntaista. Etsin monesta kaupasta perinteisiä turkkilaisia makeisia, muttei kaupoissa ollut. Eivät ilmeisesti koe kaikkia Turkki-juttuja omakseen historiakseen. Presidentti siellä näytti kyllä tv:ssä puhuvan. - hannaxxx
Kyllä matto-nahka-kultatiloista pääsee poistumaan kenenkään estämättä, jos vain tietää mistä poistua. Joku oli mattokaupassa seurannut EXIT-kylttejä, mutta en ehtinyt niitä itse huomaamaan. En hymyillyt kertaakaan myyjälle vaan olin vihaisen välipitämätön ja hoin sitä: I don´t buy carpet. Myyjä selitti, ettei hän myykään mitään (????) jos minä vain katselisin ympärilleni ja nauttisin matoista - johon vastasin NO, I go out. Sanoin No tosi painokkaasti, ei mitään vaikutusta. Ehkä sain sitkeimmän myyjän, kun esitin niin välinpitämätöntä. Ne kysyivät jo yleisesittelyssä mikä minun nimeni on, kunnen tehnyt mitää mitä he pyysivät. Siellä tarjottiin kaikille esittelyssä rakia ja teetä.
Jos kultaliikkestä aikoo poistua alkuvaiheessa niin luulen, että neuvotteluun tarkoitettujen huoneiden ovat on auki. Etsi siis kiinni olevaa ovea - se on varmempi poistumistie. Yleensä jossain kulmassa, josta pääsee kahvilaan. En osaa tarkemmin neuvoa, sillä tehtaassa on useita eri myyntitiloja, mikä se ovi on.- Leiskahdus
Kiitos Hannaxxx hyvistä, konkreettisista neuvoista!
- Almusk
Onkohan kenellekkään sattunut suomenkieltä taitavaa opasta? Tullut mielikuva että ovat paikallisia ja pätevyys vaatimuksena ainoastaan myyntitaidot?
- hannaxxx
Meillä oli suomenkielinen turkkilainen opas ja mielestäni jollain tosellakin ryhmällä oli. Puhui ymmärrettävää suomea ulkomaalaisella korostuksella. Matto-kultaliikkeidenkin esittelijät alkuesittelyssä olivat suomea puhuvia, mutta varsinaisessa myyntisalissa olevat englantia puhuvia.
- Pohjois-Kyproksella
Opas puhui hyvin ymmärrettävää suomea. Kertoi olleensa Kuopiossa tiskijukkana olisiko ollut 20 vuotta ja Iisalmessakin. Oli naimisissa Virolaisen naisen kanssa ja taisi olla joku lapsikin. Yliopistokouluskin kuului olevan. Paikallisia hän oli, mutta oli siis ollut Suomessa ja missä lie ollut muuallakin.
Vaimon kanssa hiukan ihmeteltiin, että miksi toimi vain matkaoppaana jos oli niin hyvä koulutus.
Tosin viikoksi kerrallaan kai hänetkin palkataan. Ihan olis ok, jos vain saisi hillittyä tunteensa. Jokin toinen työ voisi ehkä sopia hänelle paremmin.
No, tästä opasasiasta on jo keskusteltu ihan riittävästi, että se siitä.
Kyllä niissä matto,kulta ja nahkakaupoissakin joku osasi jonkinlaista suomea, joskin erikoisella aksentilla.
Muistan myös miten nahkakaupasta porukka pakeni ulos muutamassa minuutissa, eipä juuri kukaan jäänyt pitemmäksi aikaa. Mattokaupassa ihan väkisin yrittivät myydä tuhannen euron maton. Erehdyin sanomaan, että tahdomme katsella enemmän emmekä nyt päätä mitään. Mutta sittenkös vasta myyjä innostui, kulki mukana koko ajan availi ovia eri huoneisiin ja kymmennittäin lappoi mattoja eteemme ja hoki discount. discount, finish? Kohta siihen ilmesty toinen kauppias ja yhdessä rätnäsivät alennuksia. Lopullinen hinta olisi ollut 750 euroa, mutta kun sanoimme vain, että no,no, niin lopulta häipyivät jonnekkin ja päästiin livahtamaan ulos. Kokemus sekin. Lopuksi nauroimme yhdessä joidenkin muiden kanssa, että mitenkähän olisi käynyt kotona sille kalliille matolle, kun meillä on kissa. Olisikohan kotivakuutus korvannut mahdolliset vauriot :)
Kultaliikkeesä vaadittiin hieman asiantuntemusta niiden korujen suhteen, joita todellakin oli tarjolla melkoiset määrät.
Jaa...ostettiinko.....se jääköön arvailtavaksi!
Juomiakin tarjoiltiin niissä myyntipaikoissa ilmaiseksi paitsi nahkakaupassa saatiin vain pullat ja ihmeteltiin, tulisko vielä kahvia.....no ei tullut, vaan seurasi muotinäytös.
Siitä sanoisin, että mitään väkivaltaa emme kohdanneet vaikka keskenämme Kyrenin kaupungissa ja myös hotellin ulkopuolella seikkailimme. Humalaisia ei näkynyt, paitsi tietenkin päissään joku suomalainen, kuten arvata saattaa.
Mielestäni Pohjois-Kypros on ihan turvallista seutua, Turkista en tiedä, kun sinne tehtiin vain välilasku. - hannaxxx
Niiden yliopistokoulutus on tuo turkkilainen matkaopaskoulutus. TSS:n mainos sanoo, että korkeakoulutetut matkaoppaamme.
- hannaxxx
Mustakin Kyproksella oli tosi rauhallisen ja turvallisen näköistä. Tosin kätkin rahapussini niin, ettei se näy julkisesti. Kaupungitkin olivat suht pieniä ja rauhallisia. Kerran olin illalla Kyrenian kaupungissa yksin kävelemässä ja rupesin jo katsomaan, kaikenlaisia tummaihoisia miehiä rupesi ilmestymään illan mittaan kaupungille lisää. Ovat varmaan päivät töissä, kun päivisin kaupunki oli ihan hiljainen. Pankkiautomaattia en uskaltaisi siellä kadulla käyttää. Enkä tosin pankkikorttiakaan kopioinnin pelossa. Rahoista tuli aina oikein takaisin. Olen katsonut TV:stä Anatalyan matkaoppaat ja musta siellä lomakeskuksissa oli paljon rajumpi meno kuin nyt off-sesonkikautena Kyproksella. Ihmiset olivat ystävällisiä. En nähnyt yhtään baaria ja yökerhoakaan, jossa nuoriso bilettäisi. Hotelleissa oli öisin hiljaista paitsi yhtenä yönä, kun suomalainen parisunta huusi ja tappeli tunnin kunnes hotellin henkilökunta puuttui asiaan. Tosin sama suomainen pariskunta saatettiin kädestä taluttaen ulos myös mattokaupasta, kun huutelivat siellä kännissä. Eivät olleet meidän ryhmässä. Yhtään kännistä kyproslaista en tavannut. Eli jos ootte kaupoissa häiritsevästi kännissä, pääsette nopeasti ulos.
- OiHyväJumalani
Ne mustat miehet Kyrenian iltaelämässä eivät ole päivisin töissä vaan nukkumassa. He ovat Afrikasta tulleita "pakolais"rosvoja joita on Eurooppa pullollaan.
Illaksi nuo tulevat väijymään ryöstettäviä turisteja ja muuta varastettavaa. Muuta elinkeinoa heillä ei ole.
Kaikkien turismin kanssa työskentelevien ihmisten naamalla on typerä ja mielistelevä kestohymy. Takaa paljastuvat viekkaat silmät jotka tarkkailevet joka hetki miten voivat varastaa, huijata tai ryöstää varasi.
Muistakaa että tuo Pohjois - Kypros on ja kuuluu Turkille joka on hirvittävä roistovaltio.
Sinne eivät enää matkusta muut kuin kaltaisenne ääliöt.
Olen asunut Nicosiassa toista vuotta ja tiedän kyllä mistä puhun. - Rxxxxxx
Nimimerkillä "OiHyväJumalani" taitaa olla omakohtaisia kokemuksia ryöstetyksi tulemisesta kun noin katkeraan sävyyn kirjoittaa ja nimittelee muita ääliöiksi. Olisikohan aika katsoa itseään peiliin ja miettiä omia sanojaan. Pohjois-Kypros on sitten täynnä myös meitä "ääliöitä", sillä turisteja on siellä todella valtava määrä ihan jatkuvasti. Ja en millään jaksa uskoa tuollaista väitettä, että kaikki turismin kanssa työskentelevät ihmiset ovat roistoja.
Ja kyllä ryöstetyksi voi joutua jopa ihan iki ihanassa Suomessakin jos yksin liikkuu iltamyöhällä kaupungilla. Kerroppas tarkemmin, onko sinut ehkä ryöstetty tai hakattu Nikosiassa. Kaikkia varmaan kiinnostaa kuulla. - angrybirdss
Kylläpä on katkera ihminen oi hyvä jumalani. Tuletko vielä lentokentälle heiluttamaan kylttiä.Et ole ainoa joka on Turkissa asunut ja matkustellut.Et ole sen verran parempi kun Jumalan avulla haukut muita.
- hannaxxx
Olin yllättynyt kuinka rauhallista ja turvallisen oloista Kyproksella on. Olen katsonut Antalyan matkaoppaita tv:stä ja siellä meno on 90 % hurjempaa. Tietenkin niiden oppaiden ja myyjien silmissä kiilui rahahimo, mutta samalla tavalla Suomessakin provisiopalkkaisilla myyntimiehillä. Olimme loma-osake -esittelyssä Tampereen kylpylässä ja samalla tavalla siellä yritetään suorastaan huijata ihmisiä. Ja pankkien sijoitusneuvojat ivat kaikkein pahimmanlaadun huijareita ja vakuutusten myyjät.
- hannaxxx
OHO, yksi mun 2 viestiä poistettiin, kun kerroin liettalaisten ryöstäneen kotimme kultakorut 5 vuotta sitten. 6 vuotta vankeutta. Ja afrikkalaista ei näköjään saa sanoa mitään.
- hannaxxxx
Ihmiset eivät siis näyttäneet afrikkalaisilta pakolaisilta vaan thaimaalalislta ja intialalailta siirtotyöläisiltä - heitä näin tarjoilijoina, rakennusmiehinä ja siivoojina. Ihme rajat tässä keskustelussa.
- 23456
Huomenna olisi lähtö Kyprokselle, mutta finavian sivuilta ei löydy yhtään lentoa sinne. Ei edes vaikka hakee lennon numerolla.
- Almusk
Täällä myös jo Vantaalla huomista lähtöä odotellaan. Eiköhän se ole se Antalyan lento klo.1155. Tunnus fh846. Seikkailu mielellä ja kaikki mitä tuleman pitää otetaan lomafiiliksellä vastaan! Kiitos kaikille keskustelusta on kyllä ollut tosi informatiivinen.
- jiietärrä
Pohjois-Kypros 19.-26.11.2017.
Tulipahan tehtyä tämäkin matka. Hotellit Salamis Bay ja Riverside. Hotelleista ei ole moitittavaa. Toinen 5 tähteä ja toinen 4 tähteä. Ajan patinaa. Matkan halpa hinta selittyy ajanjaksolle, jolloin turistikausi on ohi. Ja että hotellit sijaitsevat kaukana keskustoista. Alueet hyvin epäsiistejä. Jätteiden keräystä ei ole, muovit, pullot ym. teiden varsilla ja rannoilla. Kaiken huippu oli englanninkielinen oppaamme. Asiakaspalvelusta hänellä ei ollut mitään käsitystä. Kiukutteleva ja hyvin ylimielinen. Emme osallistuneet kuin kahdelle retkelle ja toinen niistä oli retki, jolloin hotelli vaihtui. Opas ei ottanut meihin yhteyttä, vaikka emme osallistuneet retkille. Hyvä niin. Keskustelimme myös muiden matkalle osallistujien kanssa, joilla samansuuntainen mielipide kuin meillä. Kypros tuli nähtyä ensimmäisen ja viimeisen kerran. - JumalanSanamies
Pohjois- Kyproksella on mittavia ongelmia maahan tunkeutuneiden afrikkalaislaumojen takia.
Ne ovat vallanneet asutuskeskusten rikollismarkkinat ja poliisivoimat ovat helisemässä.
On palstalaisten onni että teitä viedään etupäässä autiomaahotelleihin.
Tietenkin Teitä ryöstävät näillä matkoilla kulta- nahka- ja mattokauppiaat.- hannaxxx
Vietimme 3-4 päivää kaupungeissa: Nikosia, Famagusta ja Kyrenia - enkä nähnyt afrikkalaisia - ainakaan omasta mielestäni. Kaupungeissa pyöri mittavasti TSS:n eri maiden bussilaisia yht. 12 bussia ja nekin pääasiassa keski-iän ylittäneitä. Eikä nahka-matto-kultakauppiaille jäänyt euroakaan. Raki - tee tarjoilu otettiin kyllä vastaan.
- Almusk
Niin no missä maassa ei ongelmia olisi? Terve järki mukaan ja jos nyt on huonoa tuuria niin sitä voi olla kotikaupungissakin.
- werttyy
Kyproslaisessa illassa olleet: kuinka pitkälti siellä meni? Mihin aikaan lähdettiin ja palattiin? Kerätäänkö siellä taas tippiä tanssijoille ja paljonko?
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.52452- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60882