Hermot menee

Katerkkkk

Hermot menee niin totaalisesti. Ex mieheni kanssa erosimme melkein vuosi sittenn yhteishuoltajuus. Noh nyt sitten kesällä tehtiin hänestä ls ilmoitus eikä aiheetta niinkuin hänen mielestään. Lapsia pitänyt yksin ulkona (3 ja 5 vuotias) niin että äitini on mm tämän nähnyt ja vieressä menee kaupungin päätie missä todella paljon liikennettä ja vanhemman likan suusta tuli kesällä mitä ihmeellisempiä juttuja. Noh nyt ls pelissä ja hänen menneisyytensä takia on pyydetty huume seulat. Ensimmäiseen 3 kuukauteen ei käynyt ja nyt ei puhtaat eikä kuulemma käytä hasista lasten aikana, peen marjat. Ls neuvo on ollut tai oikeastaan määräys etten saa päästää lapsia sinne jos ei seulat puhtaat koska jos päästän eikä puhtaat on heitteille jättö. Tämän olen selittänyt nyt exälle kolmeen kertaan ja ls ihminen soitti kun pyysin hänelle. Mutta vieläkään ei usko. Koska nyt päätin etten anna periksi koska olen itse ongelmissa jos en noudata ls määräystä/neuvoa.

Herrasta ei kuulunut mitään noin kolmeen viikkoon ja tänään soitti sitten lapsille. Alkoi sitten sanomaan että minun kuuluu hänelle soitella tai lasten mutta ei asia ihan näin mene. Ja päihdetyöntekijä on kuulemma sitä mieltä että on väärin että näin tehdään ja sanoin että niin onko ls henkilöltä kysynyt, vastaus oli vaan että se vihaa häntä muutenkin ihmisenä.... ja väitti kiven kovaa että kannabis näkyy 3 kuukautta veressä ja pah.....
Tekisi mieli hakea yksinhuoltajuutta.... ja olen huomannut että lapset olleet nyt tämän kolmen viikon aikana PALJON rauhallisempia eli viikko-viikko systeemi ei kyllä meillä toimi...

11

315

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aivanaivan

      kyllä; sinun kuuluu lähivanhempana edesauttaa lapsen yhteydenpitoa etävanhempaan, ylläpitää lapsen suoria, myönteisiä, läheisiä kontakteja etävanhempaan,
      edesauttaa lapsen tapaamisoikeutta- ja tiedottaa mm.
      lapsia koskevista koulu ym. asioista, Kaikkein helpoin
      ratkaisu kannaltasi olisi tasavertainen vanhemmuus eli vuoroasuminen ja ettei elatusta suoriteta. Yksinhuoltoa
      et tule saamaan, turha yrittää, kerran yhteishuolto aina yhteishuolto. Mikäli alat tappelemaan huoltajuudesta
      olen varma ettei hyvää heilu erityisesti lasten kannalta. "viranomaisiin" ei kannata turvautua, mikäli ei halua
      elämäänsä täysin sekaisin..

      • luuserimiehiäon

        ÄIDIN EI KUULU TEHDÄ KAIKKEA JOS MIES VAAN VALMISTA ODOTTAA, HYVÄNEN AIKA SENTÄÄN!!!!!!!
        Meinaat siis että äiti hoitaa lapset aina, hoitaa miehenkin puolesta, eikä mies muuta kun odottaa soittoa, odottaa et äiti vie ja hakee, pesee pyykit kantaa pyykit isän luota äidin luokse... Siis idiootti.

        No sen kaikki tietäämitenlaiskoja miehet ovat aina, heitä saa passata, mutta se ettei lasten eteen mies tee mitään on jo aika paksua.

        ÄITIEN EI TARVI PASSATAMIESTÄ. JOS MIES EI MITÄÄN TEE LASTEN ETEEN ANTKAA MIEHEN OLAL YKSIN OMISSA OLOISSA.


    • Toivoasopii

      Toivottavasti lapsenne pääsevät sijaiskotiin, kunnes saatte asianne kuntoon.

    • Katerkkkk

      Minulla itselläni on asiat kunnossa. Isä ollut alusta asti hankala muutenkin. Mutta isällä ei todellakaan, hän ei kykene huolehtimaan niin kauan kuin päihteet kuvioissa. Itse en käytä mitään, alkoholia en myöskään lasten aikana, vakkari työpaikka alla ja lapset saavat kaiken tarvittavan... no mutta miehellä menneisyys toistaa ilmeisesti itseään, vanhemmat lapset ei juurikaan pidä häneen yhteyttä, joitain asioita tiedän menneisyydestä mutta en taida kaikkea tietää...

      • Toivoasopii

        Noin pienten lasten vanhemmat ei pitäisi olla eronneet. Ei se isä ole nyt yhtään sen kummempi kaveri eli sama hörhö, kuin silloin kun teitte nämä lapset. Tämän vuoksi ehdotan lapsille sijaiskotia siihen asti, kun kumpikin olette kasvaneet vastuuntuntoisiksi aikuisiksi.


      • Katerkkkk
        Toivoasopii kirjoitti:

        Noin pienten lasten vanhemmat ei pitäisi olla eronneet. Ei se isä ole nyt yhtään sen kummempi kaveri eli sama hörhö, kuin silloin kun teitte nämä lapset. Tämän vuoksi ehdotan lapsille sijaiskotia siihen asti, kun kumpikin olette kasvaneet vastuuntuntoisiksi aikuisiksi.

        Suomessa on paljon muitakin kenen lapset pieniä ja eronneet, sillehän kun ei voi mitään jos tunteet häviävät... Tässä asiassa on myös paljon muutakin, isä pääsi ennen lasten tuloa siis huumeista eroon. Mutta kaikki alkoi mennä alamäkeä kun sanoi itsensä vakituisesti työstä irti. Itse huolehdin tuolloin lapsista ja työn teosta, huushollista eikä hänellä aikomustakaan hakea töitä, ei ole tällä hetkelläkään edes töissä. Olet mitä mieltä tahansa niin sijaisperhe ei ole mikään ratkaisu..... itse en kuvitellut että aineet tulisi jälleen kuvioihin jossain vaiheessa mutta valehtelun perään tuli aina uudet ja uudet valehtelut vaikka joo narkkari on aina narkkari.... itselläni elämä tällä hetkellä mitä parhaiten, miesystävän tapasin ketä on kunnon kansalainen tms lapseni pitävät hänestä ja tulee lasten kanssa hienosti toimeen, vakituinen työpaikka ja kun saisi vielä päivätyön olisi elämä vielä enemmän kunnossa ja mieli virkeämpi.


      • Toivoasopii

        Juu, juuri tässä ollaan lähellä asian ydintä. Silloin kun pienten lasten vanhemmilta "tunteet häviävät" on kysymys juuri heistä, jotka eivät ole kasvaneet vastuuntuntoisiksi aikuisiksi.

        Sitten kun kysymyksessä on ex-narkit, peli alkaakin olla alusta asti menetetty. Aina voi toki yrittää vielä skarpata ja antaa lapsilleen yhtä hyvät eväät elämään, kuin monella muulla samaan ikäryhmään kuuluvalla lapsella on.


    • Niinmenismullakin

      Mikä sinua estää hakemasta yksinhuoltajuutta? Isä rakentaa ITSE suhteensa lapseen, et sinä eikä se missään nimessä ole sinun vastuullasi eikä sinusta riippuvainen. Lasten hyvin vointi on sinun vastuullasi, isä ei sitä kykene ottamaan.

      En ole koskaan ymmärtänyt äitejä, jotka tanssivat hulttioisien pillin mukaan, omien lastensa hyvinvoinnin kustannuksella.

      • Sivullisensilmin

        Mutta kun hän on nimenomaan tällaisen hulttioisän lapsillensa halunnut, kun onhan se niin jännää. :)


      • Katerkkkk
        Sivullisensilmin kirjoitti:

        Mutta kun hän on nimenomaan tällaisen hulttioisän lapsillensa halunnut, kun onhan se niin jännää. :)

        Noh noinhan on hyvä sanoa kun ei tiedä mitä kaikkea on takana. Niinkuin aikaisemmin sanoin niin pääsi yhdessä vaiheessa aineista jopa eroon, ennen lapsia. Jotenka ajattelin että ryhdistäytyy. Luuletko tosiaan että en kadu asiaa että olen joskus aikoinaan tämän ihmisen tavannut mutta hän on hemmetin hyvä manipuloimaan tms.....


      • Toivoasopii
        Katerkkkk kirjoitti:

        Noh noinhan on hyvä sanoa kun ei tiedä mitä kaikkea on takana. Niinkuin aikaisemmin sanoin niin pääsi yhdessä vaiheessa aineista jopa eroon, ennen lapsia. Jotenka ajattelin että ryhdistäytyy. Luuletko tosiaan että en kadu asiaa että olen joskus aikoinaan tämän ihmisen tavannut mutta hän on hemmetin hyvä manipuloimaan tms.....

        Varmasti kaduttaa, mutta kauanko katselit ja tulit siihen tulokseen, että äijä on oikeasti ryhdistäytynyt? Jos semmoisen 10 vuotta katselit ja totesit miehellä olevan hyvä, vakituinen työ, teillä yhteinen oma asunto ja asuntovelkaakin kivasti pois maksettu, niin sitten voin ymmärtää hämmennyksei, kun kaikki menikin ihan persiilleen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2416
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1501
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      643
      1016
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe