En haluaisi haluta. Mutta haluan kuitenkin. Periaatteessa elämässäni kaikki on hyvin, ja jos ei ole, niin itse olen ongelmani aiheuttanut. Minua vaivaakin kovasti se, että käyttäydyn itsetuhoisesti, vaikka tiedän sen olevan järjetöntä. Haluaisin päästä pois tästä vuoristoradasta, jossa periaatteena on kaikki tai ei mitään. Haluaisin tasaantua ja oppia elämään elämääni tasapainossa, mutta en vain näytä oppivan. Pahoin pelkään, että tämä elämäntyyli koituu minulle vielä kuolemaksi.
Ei, en ole hakenut ammattiapua, koska olen huono ilmaisemaan tunteitani ja ajatuksiani suusanallisesti jopa kaikkein läheisimmilleni. Ei, en voi puhua tästä rakkailleni, koska en halua huolestuttaa heitä - ainakaan enempää, kuin olen jo tähänastisilla tempauksillani heitä huolestuttanut. Ei, en kaipaa neuvoja tyyliin "Hakeudu hoitoon". Aivan taatusti niin tekisin, jos uskoisin siitä olevan apua.
Mutta jos joku täällä kokee/on kokenut jotakin samankaltaista tai haluaa muuten vain ottaa yhteyttä, sana on vapaa. Sähköpostiosoitteeni saa kysymällä...
Ei, en ole hakenut ammattiapua, koska olen huono ilmaisemaan tunteitani ja ajatuksiani suusanallisesti jopa kaikkein läheisimmilleni. Ei, en voi puhua tästä rakkailleni, koska en halua huolestuttaa heitä - ainakaan enempää, kuin olen jo tähänastisilla tempauksillani heitä huolestuttanut. Ei, en kaipaa neuvoja tyyliin "Hakeudu hoitoon". Aivan taatusti niin tekisin, jos uskoisin siitä olevan apua.
Mutta jos joku täällä kokee/on kokenut jotakin samankaltaista tai haluaa muuten vain ottaa yhteyttä, sana on vapaa. Sähköpostiosoitteeni saa kysymällä...
Vastaukset 25
Vanhimmat
koitahan nyt piristyy, kyllä kaikki vielä järjestyy! olen kokenut itse ihan samaa... onneksi en ole masennukseen asti joutunut ja toivottavasti et joudu sinäkään... itsemurha ei ole ratkaisu! usko pois olen yrittäny itse 2 kertaa itsemurhaa mutta olen epäonnistunut... koko ajan siitäkin huolimatta tulee syitä joita ei välttämättä itsekkään aiheuta silti itsemurhalla saatat tuhota vain muitten elämät!
sain eilen viimeksi syyn päättää päiväni, mutta lupasin yhdelle auttajalle että yritän olla tekemättä sitä niin pitkään kun vain voin...
en itsekkään ole ammatti apuun hakeutunut, olen juuri samanlainen huono ilmaisemaan itseäni... mutta puhuminen auttaa, tosin ei kaikkia... minä sain oman auttajan, joka ymmärtää ja auttaa chatista! kannattaa yrittää puhua jollekkin, etsi vaikka joku tuntematon kuten minäkin tein...
Itsemurha ei todellakaan ole ratkaisu. Tai sellainen ratkaisu, johon haluaisin päätyä. Kiva kuulla, että olet löytänyt jonkun, jolle uskallat puhua. :) Ehkäpä minäkin jokin päivä...
Haukuin itseni pystyyn. Sanoja, mitä tuli mieleeni, kirjoitin kirjaan: tyhmä, aikaansaamaton, tylsä, huumorintajuton, hidas, ääliö, pettäjä, idiootti, läski, keskuselukyvytön, jne.. Inhoan itseäni, haluan eroon tästä ruumiista, näistä aivoista.
Ulkopuolisen silmin elämäni voi näyttää hienolta; opiskelen AMK:ssa, lähden pian vaihtoon, minulla on upea poikaystävä, oma asunto, rahaa sopivasti elämiseen jne..
Mutta itseäni en osaa rakastaa, en edes pidä itsestäni. Siksi olen valmis kuolemaan. Joka päivä, joka minuutti. Vaikka heti. Tuntuu ettei kukaan menetä mitään jos kuolen. Olen mitätön tässä maailmassa. Ja vihaan itseäni. Minäkin olen yrittänyt kerran viedä itseni hautaan, mutta en onnistunut ja lupasin muille, etten tee sitä enään ikinä. Heidän takiaan. Pidän todella paljon muista ihmisistä enkä halua satuttaa heitä. Mutta jos kuolisin tänään, olisin todella helpottunut. Pääsisin eroon minusta.
Tyypillisiä nuoren ihmisen kasvukipuja, elät liian helpossa maailmassa ja on varaa sairaalloiseen itsensä tarkkailuun.
Tarkkaile sen sijaan muita ihmisiä, ole heille läsnä. Joka päivä tapaat ihmisiä, joille voit olla tavalla tai toisella tarpeellinen. Vaikkapa vain kerrankin kuuntelemalla kunnolla ja vastaanottavaisesti, mitä hän haluaa kertoa. Ei nimittäin ole kovinkaan tavallista, että ihminen löytää kunnon kuuntelijan, kaikki vaan paahtavat sitä omaansa ja yrittävät olla toinen toistaan fiksumpia ja filmaattisia.
Luettelit koko joukon vikoja joita sinussa (muka) on. Entäpä sitten? Mitä se haittaa. Kuka täällä muka on täydellinen ja miksi pitäisi olla.
Kun vähän vanhenet, opit olemaan itsellesikin enemmän armollinen. Jopa nauramaan itsellesi nykyisen tiukkapipoisuuden sijasta.Usko pois!
sanoo entinen itsensä haukkuja.
Kummallista, että niin itsekäs voi ihminen olla, että kuvittelee, ettei kukaan toinen voi olla samanlaisessa tilanteessa... Uskomattoman vapauttavaa tajuta, ettei niin olekaan. (Törkeästi sanottu tässä tilanteessa, tiedän, mutta niin totta.) Jos haluat, voit mailata osoitteeseen [email protected]. Olisin todella iloinen, jos ottaisit yhteyttä...
Laita meilios mulle,olen samassa jamassa.Kiinnostaisi kuulla,miksi sulla noin - ja kertoa miksi mulla.
En mee hakeen apua,koska sen olen jo kokenut,eikä apua ole tullut.Olen käynyt 4 vuoden psykoanalyysin ,joka maksoi enemmän kuin uusi mersu! ja apu oli?? Ei mitään pitkäaikaista,mutta jos se on apu,etten onnistunut itsarissa ja olen nyt "rakkailleni",jos heitä edes on,ilmaa.He välttelevät minua. Töissä vielä,mutta ajattelin irtisanoutua siitäkin,en jaksa kiusattuna olemista. Raha-asiat päin p:tä,ihmissuhteet olemattomat.Itsetuhoisuutta ajatuksissa ja elämäntavassa...Ja joka päivä ajattelen,joko jaksan tän päivän vielä vai en... Pitäiskö kokeilla vielä huumeita,mennä ihan pohjalle?
kommuunissa asumaan ja tekemään reipasta ruumiillista talkootyötä. Pääsisit pois tuossa loputtomassa omassa itsessä ryveskelyssä, suorastaan piehtaroinnissa. On maailmassa muitakin, kuin sinä itse! Huomaa!
on siis [email protected]. Pistä mailia tulemaan!
kun osaa kaiken ja tietää kaikkeen vastauksen.
Jotenkin vain ottaa kaaliin tuollaiset kultalusikka suussa syntyneet kakarat, joille isi on ostanut kaiken mitä pieni sormi osoittaa. Sitä loputonta itsekkyyttä: Minä, Minä ja Minä!
Ongelman nimi on itsekeskeisyys! Ja todellisten ongelmien puute! Sinäkin joka "haukuit" itseäsi pitkän rimsun. Kiitä Luojaasi niistä runsaista lahjoista, mitä olet saanut jo syntymälahjaksesi ja lakkaa hänen töitään morkkaamasta.
Yhtä hyvin olisit voinut syntyä vaikeasti vammaisena tai jonkun ruumiinvamman pahasti rumentamana. Ajattelepa sitä, silloin sinulla olisi todellista syytä valittaa!
Sota-aikana tapahtui kummia. Mielitautien määrä aleni romahdusmaisesti. Ja miksikö? Kun oli todellisia kärsimyksiä, huolta ja yhteistä ponnisteltavaa, ei ihmisillä ollut aikaa rypeä itsessään.
No, ainahan voitte suunnata vaihteeksi isipapan rahoilla synkistelemään vaikka Bahamalle!
Niin. Eipä siihen taida paljon olla lisättävää. Eihän tuolle kirjoitukselle voinut kuin hymyillä.
No niin, mitkä ovat siis todelliset ongelmasi? Miksi hukkaat hyvää elämää ja aiheutat läheisillesi huolta jonninjoutavilla synkillä märehtimisilläsi?
Minulla on mies joka on vähän sinulle henkisesti sukua; sitä synkkyyttä ja ei-mistään-tule-mitään-narinaa mitä hän on valuttanut niskaani jo vuosikausia. (Tosin ei enää kauaa, sillä otan eron.)
Sanon tämän: Kyse on itsekkyydestä. Jos tämäkin mies (siis mieheni) vähääkään ajattelisi muita ihmisiä, koittaisi hakea positiivisuutta, eikä valuttaisi myrkyllistä synkkyyssäkkiään koko perheen elämään. Asenne ratkaisee!
Mielestäni kyllä mainitsin jo alussa, etten halua tuottaa läheisilleni enää yhtään enempää huolta ja siksi en heille tästä voikaan puhua. Joten millähän tavalla nyt vaivaan heitä ongelmillani? Ehkä ne mielestäsi ovat olemattomia, mutta minulle ne kyllä ovat täyttä totta. Ja jos oloni paranee, kun saan puhuttua siitä edes täällä, en käsitä, miten se sinulle niin suunnatonta tuskaa tuottaisi. Vaan näyttääpä tuottavan, joten nöyrin anteeksipyyntöni.
tuo on, vakavaa sellaista, kun käyttäydyt itsetuhoisesti.
Itselläni on sama tilanne, vaikka syytä siihen ei pitäisi olla. Masennus on sairaus, ei siihen auta "ota itseäsi niskasta kiinni" jutut. Mua ne ainakin jopa pahensi. Itse olen käynyt terapiassa kaksi vuotta ja se on ainakin hengissä pitänyt. Terapautti on tosi mukanava. En oikeastaan vieläkään kykene puhumaan kovin hyvin tunteista ja tuntemuksista, mutta kirjoitan niistä. Sekin helpottaa.
Lisäksi syön Efexoria 225 mg/vrk. Pitää pystyssä. Ilman Efexoria olen hirveän aggressiivinen ja käyn itseni kimppuun mm. hakkaamalla päätä seinään, ottamalla yliannostuksen unilääkkeitä ym.
Laita postia, jos kiinnostaa kirjoitella lisää
[email protected]
AISTIN HELPOSTI, MIKÄ ON ONGELMASI TAKANA.SANOT JOPA ITSE VASTAUKSEN ONGELMAASI KAPPALEEN LOPULLA.ITSE ASIASSA RAKASTAT ELÄMÄÄSI NIIN PALJON,ETTÄ SINUA KAUHISTUTTAA; SIIS PELOTTAA SE,ETTÄ ALAT TEKEMÄÄN JOTAIN ITSETUHOISTA.OLET
JUMIINTUNUT TÄHÄN AJATUKSEEN, PELÄTEN.MUISTAPA,ETTÄ ELÄMÄSSÄ TULEE ETEEN JA VARSINKIN MIELEEN KAIKKIA MAHDOLLISIA,IKÄVIÄKIN ASIOITA.MUTTA PELÄTÄ EI SAA, ETKÄ SAA ! ET SAA PELÄTÄ MITÄÄN AJATUSTA AINAKAAN.
ELI: LUOTAT VAIN ITSEESI,(SE ON AINOA MIHIN TÄSSÄ MAAILMASSA VOI MUUTEN LUOTTAA !) OLET ROHKEA JA "KÄVELET" VAIN ASIAN YLI.- TERKUT !
Mielipiteesi ovat asiallisia, joskin persoonallisia, mutta se, että caps lockit (eli isot kirjaimet) ovat aina päällä ei anna oikeutta kirjoituksillesi. Isot kirjaimet tarkoittavat sitä, että henkilö huutaa ja ovat lisäksi netiketin sääntöjen vastaisia.
Sanon tämän hyvällä, koska mielestäni muuten tsemppaavat ja asialliset viestisi jäävät tämän huutavan esitystavan varjoon! Hyvää talven jatkoa sinulle.
Itse olen käynyt terapiassa lähes neljä vuotta ja sen aikana olen käynyt pohjalla niin monta kertaa etten ikinä luullut selviäväni siitä. Olen sairastanu masennusta jo 10 vuotiaasta asti. Olen viillellyt, polttanut ja ottanut liika- annoksen lääkkeitä. Terapia on ollut työläs juttu, koska en myöskään ole ikinä ollut puheliasta tyyppiä. Kesällä kun terapeuttini lähti toiselle paikkakunnalle töihin, jouduin 4kk sairaalaan suljetulle osastolle ja nyt voin sanoa että siitä oli apua, vaikka en sairaalaan vapaaehtoisesti mennytkään ja hoidonkin jätin kesken. Jouduin syömään valtavat annokset lääkkeitä, jotta turtuisin niin paljon, että en vahingoittasi itseäni enää. Sairaalasta löysin itselleni uuden terapeutin ja vain ja ainoastaan hänen avulla olen vielä tässä.
Urheile ja hanki ystäviä se auttaa, voin sanoa ehkä pienestä kokemuksesta!
...ja lisäksi olen sen tyylinen ihminen, joka ottaa paineita, jos ei ole paras kaikessa. Joten urheilu ei ehkä ole paras vaihtoehto... Mutta kyllä se tästä. Ja kiitos neuvosta joka tapauksessa. Aina positiivista huomata, että on niitäkin, jotka oikeasti välittävät.
Itse kotiuduin juuri sairaalasta epäonnistuneen itsemurhayrityksen jäljiltä.
Voin sanoa jo nyt että elämä tästä eteenpäin vasta kamalaa onkin.
Äitini ei päästä minua kotiini, vaan minun on asuttava hänen luonaan hänen valvovan katseensa alla.
Jos käyn lääkekaapilla, udellaan heti mitä tuli otettua.
Asia on myös päässyt leviämään työpaikallani, joten maanantaina onkin tosia hauskaa mennä duuniin!
On yllättävää, miten vaikeaa itsestään on saada henki pois, että jos meinaatte itsenne tappaa niin tehkää se ainakin takuuvarmasti, ettette joudu katsomaan lopun ikänne rakkaintenne surua, pelkoa, syyllisyyttä ja epäluottamusta.
Itsemurhayrityksen jälkeen on itse vahvempi, mutta muiden kustannuksella.
En käsitä miksi haluaisit kuolla. Itselläni on ollut tosi kurjaa perheen ongelmien takia, mutta silti haluan elää. Ja mieluiten ikuisesti.
Kuuntele vaikka Backstreet Boysia, josko siitä saisit syyn elää.
Rakkaista rakkain Ärf of Death, niin teenkin. Olet näyttänyt suunnan elämälleni. Kiitos siitä.
Moi, mikä on tilanne tänään 13.2.2005, oletko elossa vielä? Olisi kiva kuulla, miten sinulla menee.
Uskon, että asiat alkavat selvitä... Eli parempaan päin olen menossa. Ihanaa, että välität. :)