Ja he elivät

Onnellisina(?)

Näinhän ne sadut päättyvät.
Ja kohta alkaa uusi tarina,,

En tiedä enää mitä se onni on.....

Loppuun asti kai tässä jokainen elää.
Tänään. Sanon. Sinulle. Että. Olet. Ihana. (Muutakin olet: paras, upea, komea, ystävällinen, sun silmät on kuin jäämeri kesämyrskyssä, äänesi saa mut ihan hulluksi äähh miten ällöimelää, mutta totta joka sana)

Edes puolihuolimattomana heittona.. Lupaan itselleni etten törmää seinään tai kompastu penkkiin. Luultavasti kuitenkin pyörryn. Pitäkääpäs peukkuja :) tulen ulisemaan tänne kunhan selviän urakasta...

Täältä jokivarresta, evästauolla kirjoittelen taas.Mietiskelen taas Suea ja meidän onnellista elämää.Iltoja, kun Sue palaa naisten käsityö illasta,kuinka olen häntä odottanut.Näen myös hänen lämpimästä katseesta hänen ajatuksensa.Halaamme
aina kuin olisimme olleet pitkiäkin aikoja erossa.Tämä on hellä tapamme, jossa
välittyy tunteemme toisiamme kohtaan.Istumme myöhään iltaan Suen tehdessä
naisten askareita ja minun korjatessa työvälineitä.Toisinaan kun ei korjailtavaa,
saatan tuijotella Suea työssään pitkiäkin aikoja.Hän näyttää aina niin ihanalta että
sydän tuntuu välillä pakahtuvan ja haluaisin ottaa hänet vaan kainalooni ja silitellä
hänen kauniita hiuksiaan.Mutta taas on pakko lopettaa haaveilu ja palattava töihin.

Olisipa elämässä edes kerran näin rakkaudessa.
Valitettavasti saanut huomata että vaikka kaikki menis hyvin niin viimestään sitten kohtalo puuttuu asiaan ja se menee mönkään, siltä on tuntunut kauan, kun ei vaan ole onnistunut.
Saa vaan yrittään kovemmin ja niin kauan että tapaan sen ihmisen jonka kans kemiat kohtaa.
Ehkä niin vain ei ole aiemmin tarkoitettu ja kohtalo puuttuu juurikin siksi peliin koska jossain tuolla odottaa se jonka kans sydämeni lopulta jaan ja se tulee vielä vastaan, toivoa ei saa menettää.

Katson ulos ja näen talvipäivän
kauneimmillaan, kaiken sen valkoisen
havupuut vihreät sävyttävät, sinertävä taivas kellertävien valon häivähdysten täyttämät.

Suru sydämen pikkuhiljaa enemmän taas hiipuu
ja muistoihin jää tämä tunne rakkauden joka voi ihmisen ilolla täyttää tai täysin rikkinäiseksi käyttää.

Valitsen ilon en katkeruutta
välittämisen en välinpitämättömyyttä
positiivisuuden en negatiivisuutta.
Rakkauden elämää kohtaan en sen suremista.
Myös muistaen kuinka pienestä elämä voi olla kiinni ja kiitollisuutta elämästä, perheestä,lähimmäisistä, ystävistä
ja niistä
jotka elämän polullani merkitsevät minulle paljon
jotka muistoissani pysyvät hyvinä hetkinä.