TARVITTAISIIN PIKKUISEN APUA

Tapana ollut” ettei tartte auttaa,”Mutta nyt tarvitaas pikkuisen työntö apua.
19.1.2017. Vasabladetin sivuilla 5. Sieltä taulokosta näkee kunka Vaasan Keskussairaala on sijalla 1. Seinäjoen Keskussairaala sijalla.8.hoito tuloksilla mitattuna. Tälläistä sairaalaa ollaan supistamassa.Siirtämässä toimintoja sairalaan, jossa aletaan aakkosista,opettelemaan ensin toista kotimaista kieltä. Ministeri Orpo oli viisaan näkoinen, samoin Risikko joka sanoi että johan nyt toki minä olisin voinut äänestää toisin ,jos olisin tämän tiennyt. Olihan ei äänen antanut Susanna Koski.myös paikala .Muita kansanedustajia kuvassa ei näkynyt.En tiedä oliko kutsuttu,vai eivätkö menneet, ettei munaa itseään. Sairaala asia ei ole vielä loppuun käsitelty,Vaasalaiset ei anna periksi, (ei tarvitsekkaan,eikä se ole Seinäjokisilta pois.) Nyt on KANSALAISALOITE. TERVEYDENHOITOLAIN 50 & 3 MOM.ON MUUTETTAVA laitettu vireille.On allekirjoitettavana.Itse olen 45 vuoden työuran aikana niin paljon särvintä pöytään hakenut ruotsinkieliseltä rannikolta.Että ensimmäisenä olin nimeä listaan laittamassa,vaikka minua pii.paa autolla Seinäjokea kohti viedäänkin. Vaasalaiset tarvitsee oman päivystyksensä. Ja vielä pitäisi päättäjien tajuta, että rannikolla 8.tien länsipuolella asuvat eivät todellakaan osaa suomea ja murre on sellaista ettei niiden kansa kouluruotsilla pärjää.Tämä sairaala asia ja nyt ja tämä Bernerin liikenne sotku on paljon enempi sekaisin kuin näyttelijä Esko Nikkarin kuulustelu Pohjanmaa elokuvassa, sielä poliisi asemalla,että kuka sielä Lummukassa oikein ampui. ,Seuraavassa kommentissa voi vähän harjoitella suomeksi miten koulu ruotsilla ymmärtää Närpiön tai Vöyrin mummon vaivat,

TESTI . YMMÄRTÄISIKÖHÄN LÄÄKÄRI HÄRMÄN PAAPAN VAIVAT
Voi seekatin seekatti.ei löyry eres väittely kaveria Eteläpohojanmaalta. Pitää vähä vishin laajentaa reviiriä.
Kyllä tympääsöö ja aharistaa ,veren paine kasvaa, niin että kupla ottas nousoo. Kaiken helekutin klopparit ja jopparit ne mailman asioota tyyrää, kuka mihinkäkin suunthan ,eikä kellään oo mitään kuusaa mihinkä törmäthän.
Mutta nyt tuloo parempi miäli. Mä rupesin rolliksi. Guukles on sellaanen huku präntti kun..KANSALAISALOITE. TERVEYDENHOITOLAIN 50 & 3MOM. ON MUUTETTAVA.…Sinne vaan miälipirettä kannattamhan, oikialla asialla olhan. Sinne mäkin kiriaaruun pankkitunnuksilla ja laitoon puukstaavini, huh kun tuli hyvä miäli ja helapotti. Lukekaa nyt ittekin VASABLADETISTA se 19,1,2017.sivulla 5 ,ettättä luule vanhuuren höppänyyren ruvennu mua vaivaamhan.Eikä tämä aloote oo mitään ruattinkiälisten koiruutta,suamenkiäliset on asian takana yhtä palijo (vaikka täs ny vähä ruattinkiälellä rattastethankin) Silloonkin kun jääkärit sakhan lähti,niistä oli ruattinkiälisiä tai 2.kiälisiä joka toinen:Tuasta Isoontaloon Antin pihasta lähtivät,Kuappalan fiina
antoo poijille flaskiä ja ruisleipää evhäksi matkan varrella,että pääsivät Mikkelinsaarelle hevoosella,siältä suksilla ruathin.Valtio petoshan se oli silloon,Mutta on tämäkin,jos Vaasa ei omaa päivystystä saa. Isämme ja isoisämmä tappeli rinta rinnan piippalakkilaasia vasthan soranaikana,ei siinä kräknätty mitä kiältä puhut.Yhteisellä asialla olivat.Niin olhan nykkin.Kyllä helevetti hävettää Härmälääsenä tämän päivän tropakanta rääkkiä.Kuinka ne voi olla ruattinkiälisille niin ilikeetä ja torkeetä.Onkhan ne niin ittehyviä tai tyhymiä ettei eres osaa hävetä.Voi tätä myätähäpiän tunnetta.Ei kehtaa suamenkiälisenä ihimisiä silimiihin kattoa,tekis miäli painua kainuun korphen.
Kyllä tämän saa sosialises merias ja feispuukis kaveriille saa ja pitääkin lähärettää,Mutta aläkää jesus nauhoottako ja lähärettäkö muille,sitä . Esko Nikkarin kohtausta siitä elokuvasta Pohjanmaa, sitä kohtaa kun se oli siälä poliisi asemalla oli kuulusteluus ,että kuka ampuu siälä lummukan hiatakuapalla.Siitä voi saara 600 euron laskun joltain laki puulaakilta,joka väittää että jotain teosto maksuja pitää maksaa , jos et maksa niin käräjille..Nykkin parasta aikaa on herrojen siunaus ja taitaa olla herran rauhaakin siunattu kun jollakin päättäjillä on suora yhteys tuanne ylhän,Ei ne tarvitte eres rokaria siinä välis. Ja näitä lopparia suajelhan ja petathan lakipykäliä niitten eruksi . Kukaan ei valavo lähärettääkö ne kiristetyt rahat eres teostolle,vai omiihin taskuuhin.Kyllä ennen vanhaa Pohojanmaalla oli selevä peli,kun lutin pöyrällä korttia lyäthin.Pontikka pullo ja puukkoo oli pöyränpääs pystys tuamarina.Korttipöyräs on isoompikin taloo vaihtanu omistajaa. Nykyysin vaan laitethan ravatit kaulhan,ja ei kun ryästämhän tavallisia kansalaasia,ja potti jaethan kapinetiis.Mahtaa olla samoja miähiä jokka pikavippi lainoja jakaa.Vai onkohan ne niitä pisnesenkeliä.Voi perhana kun kroput alakaa palamhan,ja kaupas on niin saran mallista lamppuakin,ennen sai vaan kruuvata sopivan kokoosen hehkulampun.Voi peeveli kun rupes aharistamhan,Ja keinulavittakin kitajaa.Voi seekatin seekatti.
eli vaikuta Kansalais aloite.

0

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Taisin tehdä virheen

        Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
        Ikävä
        44
        3052
      2. Hyvä että lähdit siitä

        Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
        Ikävä
        36
        2651
      3. Et siis vieläkään

        Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
        Ikävä
        53
        2604
      4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

        Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
        Maailman menoa
        105
        2324
      5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

        Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
        Ikävä
        51
        2163
      6. Olisitko mies valmis?

        Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
        Ikävä
        345
        1916
      7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

        Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
        Ikävä
        150
        1566
      8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

        Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
        Ikävä
        74
        1423
      9. vieläkin sanoa voin...

        💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
        Ikävä
        23
        1258
      10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

        Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
        Ikävä
        28
        1185
      Aihe