Vaeltelen viheriöivällä niityllä auringon paisteessa.
Pysähdyn aika-ajoin katselemaan ja kuuntelemaan aitauksissa olevia.
Tuossakin aitauksessa näyttäisi olevan sikoja jotka viisaina tonkivat kuraa kuonoillaan.
Tuossa taas lehmiä joiden vatsat pullistelevat ruohon puutteesta.
Ja tuossa kanoja jotka aivan kuin päättöminä säntäilevät ympäriinsä toisiinsa törmäillen.
Aitaukset jatkuvat silmänkantamattomiin,niistä hypitään pois toisiin aitauksiin sillä oletuksella että ruoho olisi siellä vihreämpää.
Pysähdyn seuraamaan yhden aitauksen joutumista myrskyn riepoteltavaksi,huomaan heidän aukaisevan silmänsä kauhuissaan ja huutavan, miksi minä.
Vaeltelen keskemmälle kuunnellen yhä uusien ja uusien aitauksien joutumista myrskyyn.
Pysähdyn aika-ajoin katselemaan ja kuuntelemaan aitauksissa olevia.
Tuossakin aitauksessa näyttäisi olevan sikoja jotka viisaina tonkivat kuraa kuonoillaan.
Tuossa taas lehmiä joiden vatsat pullistelevat ruohon puutteesta.
Ja tuossa kanoja jotka aivan kuin päättöminä säntäilevät ympäriinsä toisiinsa törmäillen.
Aitaukset jatkuvat silmänkantamattomiin,niistä hypitään pois toisiin aitauksiin sillä oletuksella että ruoho olisi siellä vihreämpää.
Pysähdyn seuraamaan yhden aitauksen joutumista myrskyn riepoteltavaksi,huomaan heidän aukaisevan silmänsä kauhuissaan ja huutavan, miksi minä.
Vaeltelen keskemmälle kuunnellen yhä uusien ja uusien aitauksien joutumista myrskyyn.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Noinkin hienosti voi törkeällä tavalla halveksia uskovia lähimmäisiään.
Jos joku tunnistaa olevansa karsinassa oleva sika, joka syö rapaa, eihän se ole muiden syy.
Mites on, kun Tramppi valittiin, olisiko siellä taustalla ollut osattomaksi jäänyt valkoinen keskiluokka mm. nämä vanhoilliset kristityt joille mikä tahansa kelpaa nykymenon pysäyttämiseen.
Olisiko niin, kun he ovat huomanneet ettei heidän maallinen hyvinvointinsa enää parane, pikemminkin rapistuu, "ajatelleet", tunteneet epätoivoissaan, katkerana että Tramppi heidät nostaa jaloilleen.
Kun he ovat jääneet ns. tuleen makaamaan eli hölmistyneet, tyhmistyneet, yksinkertaistuneet, näin on ennenkin pärjätty jne. niin heille kelpaa tämä mustavalkopuhuja joka muuttaa totuudet valheeksi ja valheet totuudeksi.
Ainakin näille viihteen kyllästämille tanopäille, mutta myös toisaalta sivistymättömille ja valistumattomille uskovaisille jotka molemmat niin mielellään ulkoistavat vastuun elämästään toiselle ihmiselle, heille joille mikään ei ole mitään mutta kuitenkin kaikki pyörii heidän napansa ympärillä.
Maailmanhistoria kyllä tulee muistamaan tämänkin aikakauden, ihmisten mielettömyytenä, kulutushysteriana, suoranaisena välinpitämättömyyden aikakautena jolloin enemmän muka olisi jatkuvasti enemmän ja parempaa. Noh, illuusioista ja kulutusjuhlista kun herää, koittaa hirvittävä krapula, siitä kuitenkin selvitään mutta millä hinnalla.
Joku äärifanaatikko voi jopa toivoa,rukoilla maailmanlopun tulemista mutta Jumalahan ei tunnetusti tottele.
Tuleen makaamaan jäämistä on varottava, mitä vanhemmaksi ikääntyy, sitä suuremmaksi riski kasvaa.
Kiitti kuitista.
Ah on niin ihanaa visualisoida sydämensä mielensä jälkeen täältä toisaalle missä epäuskoa ja seitsemää kuolemansyntiä ei ole, ajan puutteesta ja sanoista ei kärsi, on vain iäisyys.
Mites on, voiko iäisyys muuttua pitkäveteiseksi ajattomuudessa, voiko iäisyydessä pohtia ilman ajatusta, voiko iäisyydessä tuntea rakkautta vai mikähän näkymätön minusta siirtyykään?
Voiko olla ns. rinnakkainen maailma, Jumalan valtakunta missä kaikille sieluille mahdoton on mahdollista, äärettömyys ääretöntä täydellisyyttä?
Mieleni jälkeen tyhjyys edessä, missä olevaiset ovat olemattomia ja olematonta ei ole.
Kuikuilen universiumin laidalla venyen, leviten ja tutkaillen eteeni mitään näkemättä, kuulematta ja tuntematta kunnes palaudun ytimeeni posahtaen ilmapallon lailla kupruksi, roskaksi jota tuulikaan ei jaksa, raaski kuljettaa.
Leijun luoksein tämän armottoman maan kiirastulen lailla jossa taivas näyttää helvetiltä ja helvetti taivaalta. Astelen ukkosen jyrinäin tahtiin kirkkaan taivaan valossa ja maan vetovoimassa vesittäen luulot ja harhat minusta.
Herään oven käymiseen ja huudan, kuka siellä?
Vaimo.
Kuka vaimo?
Naapurin vaimo.
Valitan, ei käy, älä tykkää kyttyrää?
En tykkääkään vaan minä rakastan sinua.
Sori, en ole Jeesus eikä kolmaskaan jalka sano mitään vai sanotko?Ei vastausta.
Äh, väärä ovi.
Ovi sulkeutui naapurin vaimon jäljestä.
Ratsastan rintapanssarein, kypärä päässä ja miekka vyötäisillä äärimmäisyyksien rajalle täydellä vauhdilla.Rajalla joku heiluttaa lippua hätääntyneenä,toppuutan hevostani ja hädintuskin pysähdymme hänen eteensä.
Ärjäisen, mitäs täällä viuhdot?
Emmämittää sen sen kummempaa,kuhan vartioin äärimmäisyyksien rajaa.
Tokaisen, pois tieltä ettenkö rupia?
Okei, okei, siittä vaan.
Karautan rajan yli tupsahtaen tyhjään kammioon jonka täyttää jokin.
Tyhjän kammion täyttää arkun loiste.
Ryntään arkun ääreen toiveikkaana, lumoutuneena rikkauksista.
Aukaisen kannen, kauhukseni pohjassa lukee häpeä.
Nousen sängystä tähän päivään, arkeen tummaan.
Häpeäni täyttää mieleni itsesyytösten voittolauluun sydämessäni.
Kaikesta lyötynä sodin loputonta taisteluani päivän loppuun.
Tuskallisen helpottuneena illalla kaadun sänkyyni kuin tukki.
Käännän kylkeäni pahaa aavistamatta turrutusten tullen,
kuorsaan.
Unessani painajainen ilmestyy humisten, tuo jota ei näe eikä kuule.
Edestä se kuitenkin sanoo: Katso,minä olen tie, totuus ja elämä.
Tuijotan näkemättä ja kuulostelen kuulematta.
Tunnen tyhjyyden, aistin häkkini ja kysyn: Mikä tie, mikä totuus ja niinku mikä elämä?
Havahdun unessani tuulen ujellukseen, käännän kylkeäni voipuneena.
Sulaudun häkkiini.
Kirjoitan lennosta,
langoille alati käyn,
virtaa läpikäyden,
puolelta toiselle,
jokkee.
Aagh mit' on mun elämäin...
T U S K A A, T U S K A A, tuuli heilutti gibberberipuskaa.
Kirkonrotta kotona kirkonkirjat kii
Tämä vastaus pullosta johon korkki liimattu kiinni.