Yksityisyys perhekodissa?

Haluanollarauhassa

Oon siis 13-vuotias tyttö ja mut sijotettin perhekotiin noin kuukausi sitten.

Mua on jääny vaivaamaan monta asiaa ja yks niistä on yksityisyys.

Perheenäiti tulee aina huoneeseen koputtamatta ja ilman mitään ennakkovaroituksia.

Joskus kun olen suihkussa, perheenäiti tulee sinne tekemään samaan aikaan omia juttujaan esim. Heittämään shampoo pulloja roskiin tai jotain.

Joskus joku saattaa tulla samaan aikaan suihkuun kanssani, ilman mitään lupia.

Tänään kun olin vaihtamassa vaatteita niin perheenäiti tuli huoneeseen imurin kanssa ja käski minun imuroida. Sanoin että puen ensin ja kun olin sulkemassa ovea hänen perässään että saan housut vaihdettua niin hän sanoi:

"Anna sen oven olla nyt vaa auki ei se oo niin vakavaa. "

Silloin kun olen koulussa niin huoneessani käydään ja tavaroitani välillä pengotaan.

Onko mitään mitä voisin tehdä asialle? En tiedä onko se niin vakavaa, mutta haluaisin että se loppuisi.

Onko se edes sallittua?
Eikö heidän pitäisi edes jotenkin kunnioittaa yksityisyyttäni?

85

1260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LunaRoja

      Tietysti sinulla on oikeus omaan yksityisyyteen!
      Oletko yrittänyt keskustella asiasta, sanoa ihan asiallisesti että toivoisit että jos vaihdat vaatteita tai olet suihkussa tms vähäpukeisena siis, että kukaan ei olisi katsomassa?

    • suoraansossuunyhteys

      Otahan yhteys sostyöntekijääsi. Kohtelu on todella epähienoa eikä ole missään mielessä asiallista tuo kuvailemasi työntekijöitten käytös siellä perhekodissa!

      • omatkinteotvaikuttaa

        ..mutta jos siihen on syy, että käytös on sellaista?
        On tällaisiakin nuoria, jotka viiltelevät itseään ja silloin se aiheuttaa suurempaa tarkkailua tietenkin.
        Suihkussa oleminenkin saattaa olla pitkää, johon ei ole varaa normaali oloissa, joten kun on perhekodista kyse, on olemassa muitakin, kun vain hoidokki. Perheessä kun on jäseniä muitakin. Yksi ei voi vallata suihkua tai luulla olevansa enemmän kun muut. Koska kyse on lapsesta(13v) niin vanhemmat päättävät systeemit ja talouden toiminnan.
        Kannattaa tietenkin puhua asioista, mutta uskon tuon olevan aloittajan itsensä aiheuttamaa.

      • säälivä

        Sijaisperheen on ensinnä tärkeää taata, että talossa on suihku, kun sinne otetaan lukuisia lapsia. Pelkkä vessan hanasta tuleva jääkylmä vesi ei riitä.

    • Huuhaavaroitus

      Ehkä olisi viisaampaa, että avaaja jättäisi nämä itse keksimänsä tarinat kirjoittamatta ja keskittyisi pelkästään hoitamaan itseään. Se tuntuisi kovasti tarpeelliselta.

      • suoraansossuunyhteys

        Vuosien saatossa on tullut toteennäytetyksi miten ala-arvoista sijaisperhetoiminta on.

        Millainen ihminen ohjaa nuorta hoitamaan itse itseään...ilmeisesti vain sijaisvanhempi.

        Oletko ylpeä kirjoituksestasi? Priden käynyt ammattikasvattaja? Toivon sulle perkeleellistä jatkoa

      • Vajaalle

        Olen muuten törmännyt sunkaltasiin kiusaajaopettajiin!

        "Oppilaiden ja heidän vanhempiensa mukaan opettajan harjoittamaksi kiusaamiseksi lukeutuu oppilaiden luokittelu, julkinen nolaaminen, fyysinen satuttaminen, syrjiminen tai ulkopuolelle jättäminen. Kiusaamisen seurauksena oppilas pelkää osallistua opetukseen tai saa fyysisiä oireita kuten päänsärkyä. Tämän lisäksi opettajan harjoittama kiusaaminen vaikuttaa negatiivisesti kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön sekä antaa näennäisen luvan muiden oppilaiden taholta tulevalle kiusaamiselle. "

        https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/59787

        "Väärälle alalle hakeutunut opettaja ei pidä lapsista tai hänellä on opettajalle sopimattomia ominaisuuksia. "

        "Kun tutkittavat kuvaavat kiusaavaa opettajaa, lukeutuu hänen ominaisuuksiinsa oikukkuus, itsetietoisuus, suurikokoisuus, isoäänisyys ja kaikkitietäväisyys. Kiusaava opettaja on uhriensa mukaan pelottava ja hyökkäävä. "

      • HulluksiOnMennyt
        Vajaalle kirjoitti:

        13-vuotias ei kirjoita noin. Älä siis viitsi lässyttää joutavia.

      • Haluanollarauhassa

        Siis en keksiny tätä.. Mä oon ihan oikeesti kolmetoista vuotias ja asun perhekodissa Kouvolassa. Mikä tästäkin teke epäillytävän? Oon pahoillani, jos kuulostan jonnelta tai aikuismaiselta, mutta halusin vaan kysyy anonyyminä neuvoa. Mulla on parempaakin tekemistä kun sepittää keksittyjä tarinoita ja väittää että ne on totta..

        -yp

      • Haluanollarauhassa
        Haluanollarauhassa kirjoitti:

        Anteeksi, tarkoitin AP. Tämän siitä saa kun kirjoittaa ajatukset muualla. 😂

      • Hullua.on-edelleen

        Millä perusteilla kehotat lasta näin: "Ehkä olisi viisaampaa, että avaaja jättäisi nämä itse keksimänsä tarinat kirjoittamatta ja keskittyisi pelkästään hoitamaan itseään. Se tuntuisi kovasti tarpeelliselta. " ?

        Kerrot olevasi kasvatustyössä, jotenka MIKÄ sinut saa antamaan tuollaista tasotonta ja EPÄammatillista neuvoa? Oot autuaan pihalla ja ei käy kateeksi lapsia ja nuoria, joille annat ohjeitasi.

        Todellisten vanhempien palstalla kirjoitat tuosta iänikuisesta vähän/hieman koomisuudesta, eli surkea ivaava tyylisi on helppo tunnistaa...

        " huuhaavaroitus
        5.2.2017 19:58

        Lokakuun liike on vähän koominen tapaus. Sivustolla esimerkiksi tietoiosesti esitellään maailman tapahtumia ja tavoitehan on se, että ihmiset kuvittelevat kaikkien niiden juttujen tapahtuvan Suomessa.

        Keskustelu aiheista on minimoitu siten, että kommentteja voi esittää vain Facebookin kautta. Ei tule VÄÄRIÄ MIELIPITEITÄ!"

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14712285/taas-aiheeton-huostaanotto

    • Eipidähyväksyä

      Ei ole sallittua sijaisäidillä eikä kenelläkään tulla suihkuun samaan aikaan. Tai kun olet vaihtamassa vaatteita. Puhu sijaisäidin käytöksestä opettajalle sekä terveydenhoitajalle, molemmille. Vanhemmillesi jos onnistuu. Tilanteeseen pitää puuttua pikimiten ettet vaurioituisi enempää. Sosiaalityöntekijät ovat vastuullisia joten kerro heille myös, mutta he ovat valinneet sijoituspaikan sekä sosiaalityö on hidasta niin sieltä avun saaminen kiireelliseen tilanteeseesi saattaa viivästyä. Sijaisäidillä on vakavia häiriöitä. "kuulestyttönyt ja Huuhaavaroitus" -nimimerkit sekopäitä joita lastensuojelussa valitettavasti riittää.

      • Eikaikkikohdallaan

        Käsketä omia lapsiasi kertomaan opettajalle, jos joku sattuu tulemaan kun olet suihkussa? Ei taida opettajille sentään kaikki kotikasvatus kuulua. .

    • plääplläää

      Hanki elämä.

    • suoraansossuunyhteys

      Hei: Älä missään nimessä välitä houkkamaisista kirjoituksista! Älä kirjoita tänne...ota yhteys sosiaalityöntekijään tai jos mahdollista niin vanhempiisi tai lapsiasiavaltuutettuun. Tsemppiä <3

      • Haluanollarauhassa

        Kiitos. <3

    • nuorisokotiakatsellut

      Ehkä sijaisäiti vahtii sinua, ettet tee itsaria? Hän on kuitenkin vastuussa sinusta oman kattonsa alla.

      Ymmärrän kyllä, että haluat yksin suihkuun ja oven sulkemisen housuja vaihtaessa.

      Jos tapaat sossusi, voit keskustella aiheesta hänen kanssaan. Voit kysyä, onko "liikaa vaadittu, että sais käydä yksin suihkussa? Tavaroiden penkomista tuskin voi välttää; he katsoo, ettei sulla ole tupakkaa t. vahvempaa.

      Onkohan toi aloitus ihan todenmukainen? Tositilanteessa nuori muija olisi huutanut s-äidille, ett "kyllä mää nyt vittu laitan sen oven kiinni" !

      • Sijaiskotejaon

        Saattaa siinä olla suunnitteilla alaikäisen seksuaalinen hyväksikäyttökin tirkistelyn jo toteuduttua. Sijaisäidin kanssa ei tuossa tilanteessa ole neuvoteltavaa vaan ulkopuolisille pitää kertoa.

      • HulluksiOnMennyt
        Sijaiskotejaon kirjoitti:

        Koettakaa nyt käsittää. Kovia kokenut 13-vuotias ei kirjoita noin. Jo se, että tämä avaaja ei enää uudelleen aiheeseen palaa, osoittaa, mistä on kysymys. Yksi ja sama ihminen on täällä ollut vuosia missionaan osoittaa sijaisperheiden totaalinen pahuus. Hyvin hän on saanut täältä kaikki sijaisvanhemmat karkotettuakin.

      • Vajaalle
        HulluksiOnMennyt kirjoitti:

        MISTÄ kuvittelet, että aloittaja on jotenkin kokenut kovia?

        Kuka haluaisi jatkaa kysymistä, kun lukee nuo karkeat vastaukset? Ihan tiedoksi, että ala-arvoinen suhtautuminen ei ole mikään pikkujuttu kun kyse on oikeasta tilanteesta.

        Jos joku kasvatusalan ihminen vastaa tuolla tavalla mutuillen ja omin ennakko-olettamuksin, niin se on kyllä keittiön kautta ajautunut työhönsä ja kelvoton siinä.

        Saatoithan se olla sinäkin tuo aloittaja? Ehkä yritit luikellerra 13v:n hahmossa ja aikomuksesi oli jotenkin paljastaa (hänenä) miten hyytävää hänellä on kotonaan ollut: kun ihmeesti moniin nuorten esittämiin kysymyksiin ensimmäisenä vastaa joku sijaishuoltolainen, kuten nytkin LunaRoja, kehottaen kysyjää luottamaan sijariin. Tai, jos kysyjä kertoo huonoista kotioloista, niin kääntymään kouluterkkarin puoleen, jotta lapsi sitäkautta pääsisi sijaisperheeseen.

        Tuo kirjoitustyyliin takertuminen tulee kyllä puskista...

        Olettamuksia voi olla, mutta fiksu ihminen pitää ne sisällään ja on kuulolla! Tavisperusvanhempi ei kyllä ymmärtäisi esim seuraavan "neuvon" antajaa:

        "kuulestyttönyt
        Miksipä ole sinne joutunut?"

        - tai, kun kirjoitustyyli niin ihmetyttää, niin puhuvatko 13v perhekodissa asuvat laajaltikin näin: `Tositilanteessa nuori muija olisi huutanut s-äidille, ett "kyllä mää nyt vittu laitan sen oven kiinni" ! ` Paljon olen nähnyt ja kuullut, mutta esim as-lapsi ei keskimäärin käytä tuollaista kieltä, taikka muuten vain herkkä terapiaa vaille jäänyt lapsi.

      • nuorisokotiakatsellut

        Mikä on as-lapsi? Huostaanotettu kersa ei selviä päivästä sanomatta v-sanaa. Aloitusviesti on asiallisesti kirjoitettu. Jopa niin asiallisesti, että tulee mieleen, ettei se ole aito.

        Miksi lapsen pitäisi mennä kouluterkkarille päästäkseen s-kotiin, kun hän on jo sijaishuollon piirissä?

      • Vajaalle
        nuorisokotiakatsellut kirjoitti:

        -Asperger-lapsi.

        -Opettele lukemaan. "... jos kysyjä kertoo huonoista kotioloista, niin kääntymään kouluterkkarin puoleen, jotta lapsi sitäkautta pääsisi sijaisperheeseen." ei meinaa, että kysyjä on sijaishuollon piirissä.

        -"Huostaanotettu kersa" ... hmh.

        Nousit ilm väärällä jalalla :)

      • nuorisokotiakatsellut

        En ole itse sijaisäiti t. ammattikasvattaja, mutta työni puitteissa näin ja kuulin nuorisokodin nuorten toilauksista. V-sanaa kuuli joka päivä (vaikken joka päivä ollutkaan itse kuulemassa). Ehkä kyseisessä paikassa ei sitten ollut asperger-lapsia, jos heidän kielenkäyttönsä on erilaista, siistimpää.

        Kirjoitin ekaa kertaa tälle palstalle. En tunne palstan historiaa. Sen olen huomannut että Suoli24ssä löytyy palstapöhkö joka palstalta. Eikä yleensä puhuta siitä, mistä ap kysyy eikä anneta asiallisia vastauksia.

        En noussut väärällä jalalla. Vastaukseni aplle oli pyrkimys ymmärtää sekä 13v että hänen sijaisäitiään.

      • HulluksiOnMennyt
        Vajaalle kirjoitti:

        MISTÄ kuvittelet, että aloittaja on jotenkin kokenut kovia?

        Kuka haluaisi jatkaa kysymistä, kun lukee nuo karkeat vastaukset? Ihan tiedoksi, että ala-arvoinen suhtautuminen ei ole mikään pikkujuttu kun kyse on oikeasta tilanteesta.

        Jos joku kasvatusalan ihminen vastaa tuolla tavalla mutuillen ja omin ennakko-olettamuksin, niin se on kyllä keittiön kautta ajautunut työhönsä ja kelvoton siinä.

        Saatoithan se olla sinäkin tuo aloittaja? Ehkä yritit luikellerra 13v:n hahmossa ja aikomuksesi oli jotenkin paljastaa (hänenä) miten hyytävää hänellä on kotonaan ollut: kun ihmeesti moniin nuorten esittämiin kysymyksiin ensimmäisenä vastaa joku sijaishuoltolainen, kuten nytkin LunaRoja, kehottaen kysyjää luottamaan sijariin. Tai, jos kysyjä kertoo huonoista kotioloista, niin kääntymään kouluterkkarin puoleen, jotta lapsi sitäkautta pääsisi sijaisperheeseen.

        Tuo kirjoitustyyliin takertuminen tulee kyllä puskista...

        Olettamuksia voi olla, mutta fiksu ihminen pitää ne sisällään ja on kuulolla! Tavisperusvanhempi ei kyllä ymmärtäisi esim seuraavan "neuvon" antajaa:

        "kuulestyttönyt
        Miksipä ole sinne joutunut?"

        - tai, kun kirjoitustyyli niin ihmetyttää, niin puhuvatko 13v perhekodissa asuvat laajaltikin näin: `Tositilanteessa nuori muija olisi huutanut s-äidille, ett "kyllä mää nyt vittu laitan sen oven kiinni" ! ` Paljon olen nähnyt ja kuullut, mutta esim as-lapsi ei keskimäärin käytä tuollaista kieltä, taikka muuten vain herkkä terapiaa vaille jäänyt lapsi.

        Ilmeisesti tuo "13-vuotias" tyttö on siis sijoitettu perhekotiin ihan vain huvin vuoksi? Kaikki on mennmyt oikein mallikelpoiseti ja siksi hänet sinne laitettiin?

        Avaus on ilmiselvä trolli ja jäljet johtavat täällä aina samaan kirjoittajaan.

      • HulluksiOnMennyt
        nuorisokotiakatsellut kirjoitti:

        En ole itse sijaisäiti t. ammattikasvattaja, mutta työni puitteissa näin ja kuulin nuorisokodin nuorten toilauksista. V-sanaa kuuli joka päivä (vaikken joka päivä ollutkaan itse kuulemassa). Ehkä kyseisessä paikassa ei sitten ollut asperger-lapsia, jos heidän kielenkäyttönsä on erilaista, siistimpää.

        Kirjoitin ekaa kertaa tälle palstalle. En tunne palstan historiaa. Sen olen huomannut että Suoli24ssä löytyy palstapöhkö joka palstalta. Eikä yleensä puhuta siitä, mistä ap kysyy eikä anneta asiallisia vastauksia.

        En noussut väärällä jalalla. Vastaukseni aplle oli pyrkimys ymmärtää sekä 13v että hänen sijaisäitiään.

        Ongelma on katsois se, että yhden ihmisen todellisuus täällä on muista poikkeava. Hänen maailmassaan jokainen sijaisperhe on huono tai perverssejä täynnä. Hänen mielestään sijoitetuilla nuorilla ei ikinä ongelmia ole tai jos on, ne johtuvat sijoituksesta.

      • Odottelunipalkittiin

        Siinä sijaisvanhempi uhriutti itsensä.

      • Haluanollarauhassa
        nuorisokotiakatsellut kirjoitti:

        Mikä on as-lapsi? Huostaanotettu kersa ei selviä päivästä sanomatta v-sanaa. Aloitusviesti on asiallisesti kirjoitettu. Jopa niin asiallisesti, että tulee mieleen, ettei se ole aito.

        Miksi lapsen pitäisi mennä kouluterkkarille päästäkseen s-kotiin, kun hän on jo sijaishuollon piirissä?

        Anteeksi, mutta sinulla todella suuret ennakkoluulot nuorisosta. Kaikki nuoret eivät todellakaan kiroile kokoaikaa ja varsinkaan se, onko nuori sijaishuollossa vai ei, ei vaikuta siihen asiaan ollenkaan.

        Ihmiset on erilaisia, jos et ole tätä kyseistä seikkaa vielä huomannut. Pyrin juuri siihen että olisin täällä mahdollisimman asiallinen koska ei ketään huvita lukea mitään pitkää tekstiä, jossa joka toinen sana on kirosana.

        Jokaikinen joka on sijoitettu, ei ole päätynyt sinne huonon käytöksen tai muun tuollaisen itseensä liittyen takia. Minut sijoitettiin koska äiti on alkoholisti ja isä asuu ruotsissa joten sijoituksellani ei ole mitään tekemistä huonon käytöksen kanssa.
        -Ap

        Ei ole kyse ennakkoluuloista vaan realismista. Nuoria on laidasta laitaan kuten muitakin ihmisiä. Omat pojat käytti v-sanaa ja heidän kaverinsa myös. Arvostin kuitenkin heidän kaveripiiriään ja kaikki he ovat opiskelleet ja osin ovat töissä jo.

        Osasivat noi nuorisokodin nuoretkin olla asiallisia, jos tarve vaati. Eli tupakkaa kaupasta t. kuppilaan kaljalle. Osa heistä on päätynyt työelämään ja joku yliopistoonkin. Osalla menee huonosti ja kuolevat keskimääräistä nuorempina päihdehuurujen jälkeen.

        Sinä haluat olla asiallinen ja varmaan siihen pystytkin. Puhut ensin sossun kanssa aiheesta ja sitten (hoitoneuvottelussa) esität toiveesi?

        Jotkut ihmiset ovat tottuneet alastomuuteen paremmin kuin toiset. Eikö koulussa pidä käydä pesulla ikätoverien ja jumppamaikan nähden? Ehkä s-äiti ei ole tullut vain ajatelleeksi asiaa, että joku haluaa sulkea oven housuja vaihtaessaan. Tai suihkussa? Mitens siellä saunotaan?

      • Tottahantoki

        Kerrohan, oletko keskustellut perhekodin väen kanssa siitä, mikä sinua ahdistaa?

        Yrität manipuloida tyttöä uskomaan sijaisäidin rikollisen kiinnostuksen murrosikäiseen kuin olisi normaalia. Ei ole. Eikä ole kysymys sijaisäidin tottumuksista, mieltymyksistä tuossa on kyse. Eikä ole mitenkään harvinaista sijaisäitien toimintaa. Osaavat aika törkeitä olla kiimassaan.

        "Osasivat noi nuorisokodin nuoretkin olla asiallisia, jos tarve vaati. Eli tupakkaa kaupasta t. kuppilaan kaljalle. Osa heistä on päätynyt työelämään ja joku yliopistoonkin. Osalla menee huonosti ja kuolevat keskimääräistä nuorempina päihdehuurujen jälkeen."

        Minkä helvetin takia puhut tälle nuorelle noin loukkaavasti?

        Tuolta ketjusta muuten on poistettu jo yksi herja...hidasta tää on, mutta onneksi sentään se yksi on hävitetty! Laittakaa, valppaat, ilmotuksia heti kun lapsille aletaan v**tuilla!!

      • nuorisokotiakatsellut
        Sijaiskotejaon kirjoitti:

        Yrität manipuloida tyttöä uskomaan sijaisäidin rikollisen kiinnostuksen murrosikäiseen kuin olisi normaalia. Ei ole. Eikä ole kysymys sijaisäidin tottumuksista, mieltymyksistä tuossa on kyse. Eikä ole mitenkään harvinaista sijaisäitien toimintaa. Osaavat aika törkeitä olla kiimassaan.

        Päinvastoin. Kun nuori puhuu ensin sossulle, sossu voi laittaa asian "korvansa taa" ja muistaa sen, jos ilmenee jotain sun ajatusten suuntaista toiste. Tai sitten hän tietää jo, jos olet oikeassa. Ja ehkä hän hyvinkin voi asettua tytön puolelle ja keskustella aiheesta s-äidin kanssa. En usko osaavani manipuloida tyttöä, jota en ole koskaan nähnytkään. Mitä siitä edes hyötyisin.?

        Tytön on pärjättävä tuossa s-kodissa, ettei tie vie ankarampaan laitokseen, kuten näkemäni nuorisokoti. Kotiinpaluumahdollisuutta ei ole, tuskin äiti raitistuu. Muutaman vuoden päästä hän kai pääsee tukiasuntoon ja aloittelee omaa, itsellistä elämää. Toivon tytölle hyvää jatkoa! Hyvinhän nytkin pärjäät, ei tuo yksi juttu ole maatakaatavan tärkeä.

        @Vajaalle: kirjoitan realistisesti; osalla menee kohtuullisesti, osalla ei. Joskus tyttölapset tapaa niitä makeilijoitakin..

        Nämä sinun jutut. Samaten tällä saitilla aikaisemmin sijaisvanhemmat kilvan kertoivat miten sijaislapset kääritään mattoon monen aikuisen voimin ja istuivatko vielä päälle. Tapahtumaa edelsi sijaislapsen nöyryyttäminen. Yleisemmin lapsen syyksi luettiin lapsen biologinen vanhempi josta lapsi puolustamaan vanhempaansa ja siitä käärimään lasta mattoon liikkumattomaksi. Uhkailet tyttöä pahemmalla paikalla mikäli oloistaan kertoo. Kyllä kai sossu on keskustellut lapsen isän mahdollisuudesta ottaa lapsensa huoltoonsa ellei äiti ala raitistua. Äidin pitäisi saada vastuullista hoitoa riippuvuuteensa, kyllä hänellä on mahdollisuus.

        En uhkaile mitään, vaan kerron, että normaali tapa on puhua ensin sossun kanssa. Joku tuossa kehotti juttelemaan aiheesta heti s-kodin kanssa. Miksei niinkin voisi tehdä.
        Ruotsissa asuvan isän oloja sossu ei tunne. Tuskin tyttöä sinne noin vain lähetetään? Tyttö ei edes kerro, ovatko tekemisissä.
        Tytöllä ei ole s-kodissa suurempaa ongelmaa ja hän haluaa käyttäytyä ihmisiksi, yksityisyyskin varmaan järjestyy, kunhan häneen ajan myötä luotetaan.
        Olisihan se kiva, jos äiti raitistuisi, mutta se voi jäädä toiveajatteluksi.

      • Aplle

        Sijaisäidillä eikä kenelläkään ole mitään asiaa samaan suihkutilaan sijoitetun kanssa. Ilmianto vaan viranomaisille, parhaiten voi tehdä netissä.

      • Rtygfew
        nuorisokotiakatsellut kirjoitti:

        Mikä on as-lapsi? Huostaanotettu kersa ei selviä päivästä sanomatta v-sanaa. Aloitusviesti on asiallisesti kirjoitettu. Jopa niin asiallisesti, että tulee mieleen, ettei se ole aito.

        Miksi lapsen pitäisi mennä kouluterkkarille päästäkseen s-kotiin, kun hän on jo sijaishuollon piirissä?

        Aikamoista tökeröä yleistämistä "huostaanotetuista kersoista"...

      • Eikövain-kuvotakin
        Rtygfew kirjoitti:

        Aikamoista tökeröä yleistämistä "huostaanotetuista kersoista"...

        Se onkin tyrmistyttävää, kuinka lapsi on jotenkin ykkösjuttu vielä siinä vaiheessa kun sille etsitään Sijoittajaa mainoksissa ja hyviskeräyksissä!

        Totuus ei useimmiten vastaa ollenkaan tuota valheellista Välittävää Perhetuote-esittelyä. -Bisnesmaailmassa mennään omilla säännöillä.

    • HulluksiOnMennyt

      Sinä 13-vuotias avaaja voisit hieman tarkemmin kertoa tapahtumista. Sitten voimme ehkä arvioida, onko juttu tosi vaiko ei ja mitä voit tehdä.

      "Perheenäiti tulee aina huoneeseen koputtamatta ja ilman mitään ennakkovaroituksia."

      Mihin aikaan tahansa? Oletko kysynyt syytä? Oletko jutellut aiheesta? Epäileekö hän sinua jostakin? Onko siihen syytä?

      "Joskus kun olen suihkussa, perheenäiti tulee sinne tekemään samaan aikaan omia juttujaan esim. Heittämään shampoo pulloja roskiin tai jotain."

      Eikö perheen kylpyhuoneen ovessa ole lukkoa? Yleensä kylpyhuoneiden/vessojen ovissa kyllä on lukot, jopa vanhemmissakin taloissa? Jos lukkoa ei ole, oletko kysynyt miksei ole? Oletko huomannut, onko käytäntö sana muidenkin kohdalla?

      "Joskus joku saattaa tulla samaan aikaan suihkuun kanssani, ilman mitään lupia."

      Mitä tuo tarkoittaa? Kuka tahansa? Miespuolisetkinko? Kuinka suuri kylpyhuone oikein on? Onko siellä mahdollista useammankin käydä suihkussa yhtä aikaa? Oletko kertonut muille, että et pidä käytännöstä? Koskeeko tämäkin toimintatapa vain sinua?

      "Tänään kun olin vaihtamassa vaatteita niin perheenäiti tuli huoneeseen imurin kanssa ja käski minun imuroida. Sanoin että puen ensin ja kun olin sulkemassa ovea hänen perässään että saan housut vaihdettua niin hän sanoi:

      "Anna sen oven olla nyt vaa auki ei se oo niin vakavaa. " "

      Olitko siis täysin alaston? Oletko jutellut äidin kanssa asiasta? Jos et, miksi et?

      "Silloin kun olen koulussa niin huoneessani käydään ja tavaroitani välillä pengotaan."

      Mistä tiedät sen? Oletko kysynyt asiasta? Jos et, miksi et? Onko penkojilla kenties syytä epäillä sinulla olevan hallussasi jotakin väärää?

      "Onko mitään mitä voisin tehdä asialle? En tiedä onko se niin vakavaa, mutta haluaisin että se loppuisi.

      Onko se edes sallittua?
      Eikö heidän pitäisi edes jotenkin kunnioittaa yksityisyyttäni?"

      Sinun täytyy jutella sossujen kanssa asiasta. Jos olet sijoitettuna vain siksi, että vanhempia ei käytettävissä ole, juttusi kuulostavat omituisilta. Jos sen sijaan olet esim. syyllistynyt päihteisiin tai muuhun vastaavaan, sinua voidaan haluta tarkkailla.

      Yksityisyytesi loukkauksiin ei ole mitään oikeutta - jos juttusi totta ovat. Suihkussa täytyy saada käydä rauhassa.

      Kerrot jutusta tyypilliseen tapaan - niin täällä usein käy - minimaalisen vähän. Jos olet vakavalla mielellä liikkeellä, kerrot tapahtumista tarkemmin. Siitä et puhunut mitään, mitä itse olet tehnyt, vaikka asiat vaivaavatkin mieltäsi. Se tuntuu oudolta, varsinkin jos olet sijoitettuna vain siksi, että vanhempia ei ole.

      Katsotaan nyt, miten vastaat näihin kysymyksiin vai vastaatko mitään. Itse pidän valitettavasti juttuasi hieman epäuskottavana. Tuntuu hieman koomiselta, kun lukee sinulle annettuja ohjeita, joiden antajat tietävät tapahtumista vain hyvin vähän.

      • Ilmiantoamenemään

        Ei tarvitse vastata sinulle yhtään mitään.

      • Vajaalle
        Ilmiantoamenemään kirjoitti:

        Aivan totta. Tolle, josta vähän mikä tahansa ei-sijaismyönteinen tuntuu "hieman koomiselle", on täysin tarpeetonta vastailla :D Kukaan ei ole sille tilivelvollinen. EIVÄT ainakaan lapset.

        Komiikkaa riittää tällä ja biopalstalla...tuolle samaiselle Minäminälle :/

      • Vajaalle
        Ilmiantoamenemään kirjoitti:

        Ei tarvitse vastata sinulle yhtään mitään.

        Olkaa tosiaan valppaita. Ilmoja reippaasti!

      • hohhoijjaa-eioototta

        "Mistä tiedät sen? Oletko kysynyt asiasta? Jos et, miksi et? Onko penkojilla kenties syytä epäillä sinulla olevan hallussasi jotakin väärää?"

        - Penkominen on ihan perusjuttu sijaiskodeissa. MITÄ sää oikeen leikit??! Oot tosiaan olevinasi varsinainen S. Holmes!!

      • HulluksiOnMennyt
        hohhoijjaa-eioototta kirjoitti:

        "Mistä tiedät sen? Oletko kysynyt asiasta? Jos et, miksi et? Onko penkojilla kenties syytä epäillä sinulla olevan hallussasi jotakin väärää?"

        - Penkominen on ihan perusjuttu sijaiskodeissa. MITÄ sää oikeen leikit??! Oot tosiaan olevinasi varsinainen S. Holmes!!

        Toimintatapasi on vanha tuttu. Onhan se ihan hirveää, jos joku keksimiäsi juttuja epäilee.

      • Haluanollarauhassa

        No se tulee milloin tahansa paitsi yöllä, illalla aamulla tai vaikka iltapäivällä. En ole jutellut aiheesta sillä perhekodinäiti on niin ankara, etten muutenkaan uskalla kunnolla puhua hänen kanssaan. En tiedä epäileekö hän mua jostakin, mutta syytä hänellä siihen ei ole. En käytä päihteitä tai mitään tuommoista.

        Ei kylpyhuoneen oveen ole jostain syystä lukkoa. Enkä ole kysynyt miksi siinä ei ole. Kaikki muut ovat minua nuorempia siellä joten he tarvitsevat vielä apua peseytymisen kanssa. .

        Miespuoliset ei ainakaan vielä tullut samaan aikaan mutta naispuoliset kyllä. Ei ehkä kuulosta niin vakavalta, mutta minua ei huvittaisi peseytyä jos joku kuusivuotias tyttö tuijottaa koko ajan tutkivasti.

        Kylpyhuone ei ole mitenkään erikoisen iso, ihan normaalin kokoinen. En tiedä onko se käytänkö enkä edellekään uskalla puhua perhekodin äidille tästäkään asiasta.

        En, ollut täysin alaston. Olin alusvaatteissa, mutta on se nyt silti aika häiritsevää kun huoneeseeni tullaan kun vaihan vaatteita.

        En ole kysynyt, mutta pidän tarkkaa järjestystä ja olen huomannut että tavarat ovat eri paikoilla kuin silloin kun jätin ne.

        Enkä ole syyllistynyt päihteisiin. Minulla on sisaruksia ja jokainen heistä on jotenkin tekemisissä päihteiden kanssa.. Kaikki heistä esimerkiksi polttavat tupakkaa. Koska he eivät halua minun tekevän samoja virheitä kun he, olen kuullut elämäni aikana ainakin 101 syytä miksei kannata sotkeutua päihteisiin joten ei, siitä ei voi olla kysymys. Tai no ehkä jos perhekodin äiti epäilee että haluan seurata sisaruksieni jalan jäljissä? No jos hän epäilee niin, miksei samantien kysy ihan suoraan?

        Edelleenkin minua arveluttaa se, ettet omien puheidesi mukaan uskalla puhua perheen äidin kanssa. Miksi et? Millä tavoin hänen ankaruutensa näkyy? Mikä saa sinut epäilemään, että hän ei kykenisi keskustelemaan tuntemuksistasi asiallisesti? Kai hän käsittää, että 13-vuotias on jotakin muuta kuin 6-vuotias?

        Jos et "uskalla" puhua äidille, kai uskallat sentään puhua niille itseäsi selvästi nuoremmille ja sanoa, että haluat olla rauhassa suihkussa?

        Kai sinulla on kontaktit sossuihin olemassa? On heidän velvollisuutensa keskustella sinun kanssasi tuntemuksistasi? Heille voi VARMASTI puhua esim. siitä, että suihkuhuoneessa ei saa olla rauhassa? Yleisesti ottaen olettaisin olevan tavallista, että perhekotien varustetaso tarkistetaan?

        Miten muuten ehdit käymään tätä keskustelua perhantaina klo 12.15? Olettaisi sinun olevan siihen aikaan koulussa? Olet 13-vuotias, joten olet joko 6. tai 7. luokalla riippuen siitä, mihin aikaan vuodesta olet syntynyt. Yläkoulu ei taida ainakaan loppua klo 12?

        Suhtaudun tähän tekstiin kovasti epäillen. Kohtuullisen harva 13-vuotias kykenee näinä päivinä tuottamaan sen tasoista tekstiä kuin mitä nämä tekstit ovat.

        Heitetäänpäs siis viimeinen pikku koe tulemaan: oletko 6. vai 7. luokalla? Mitä kirjoja teillä on käytössä matematiikassa, äidinkielessä ja englannissa? Missä kohti kyseisiä kirjoja olette menossa? Mitä asioita olette juuri tällä hetkellä opiskelemassa noissa aineissa?

        Kirjotin tuota tekstiä välitunneilla. Ja hyvä on kerron sitten koulu kirjoistani. Olen 7 luokalla. Matikassa on kirjana Laskutaito ja me ollaan kappaleessa 40 monikulmio s. 88-89 ja aiheena on tasogeometria. Äidinkielessä kertaamme uudestaan virkkeen syntyä ja koska en ole tällä hetkellä kotona en muista tarkkaan kirjan nimeä mutta se oli Aleksis, Aleksi tai joku tuommoinen joka liittyi aleksiin. Kirjoitamme siinä myös samaan aikaan elämänkertaa.

        Englannissa on Top 7 ja tällä hetkellä harjoittelemme imperfektejä, perfektejä ja jotain sellasia josta en ole ihan kartalla. Esim. Go, went, gone. Put put put. Siitä tulee maanantaina sanakoe, jossa pitää osata kaikki kolme muotoa verbeistä.

        Olemme teksti kirjassa sivulla 52-53 kpl 9 Online Oscars.

        Mä en jaksa vastasta noihin alkukysymyksiin, koska se on jotenkin turhauttuvaa. Olen ehkä vähän ujonpuoleinen, joten en edelleekään ole puhunut/ajattelit puhuvani kenellekkään.

        Otan tuon kohteliaisuutena kun epäilet olenko kolmetoista varsinkin kun kyse on siitä että et usko että kovin moni kolmetoista vuotias pystyy kirjoittamaan tälläistä tekstiä.

        Harrastan kirjoittamista ja lukemista joten ehkä se johtuu siitä? Yhdellä tarinallani on Wattpadissa 2,8K näyttökertaa ja en saa hirveästi kritiikkiä kirjoituksistani. Meidän äidinkielen opettaja vanhassa koulussani, ennen kuin muutin perhekotiin antoi minulle ainekirjoituksesta 9 puolen, vaikka tarina epäonnistui minun mielestäni...

        Kertomasi perusteella SAATTAA olla niin, että puhut totta. Oletetaan nyt niin. Jos et puhu totta, olet ainakin nähnyt kohtuullisen vaivan saadaksesi näyttämään siltä.

        JOS et aio puhua ongelmistasi kenellekään, toimit typerästi. Siitä tuskin edes kanssani eri mieltä olevatkaan ovat eri linjoilla. Jo siinä, että olet joutunut poois kotiympyröistä on riittävästi kestämistä.

        Suomi24 on yleisesti ottaen vihonviimeinen paikka etsiä hyödyllisiä ohjeita esim. siihen tilanteseen, jossa olet. On lähes mieletön ajatus, ettet uskalla suutasi avata mieltäsi painavista asioista. Täytyyhän sinulla olla joku, joka sinunkin etuasi ajaa? Entä ne sisaresi? Eikö sinulla ole muita sukulaisia, joiden luokse voisit muuttaa?

        Kummallakaan siskostani ei ole rahaa elättää minua, mutta minun siskoni alunperinkin oli syy siihen miksi pääsin pois äitin luota joka oli usein humalassa. Jos kysyisin vaikka siskoltani neuvoa, koska hän on asunut neljä vuotta laitoksessa kunnes muutti omilleen. Sisko on muutenkin järjestellyt usein asioitani kun äiti ei ole siihen pystynyt....

        - ap

      • Tsemppiäjokatapaukses

        Kysy siskoltasi. Tää tenttaaja ei tajua tai ei halua tajuta. Perhekodin vastuutyöntekijää ei kuulu pelätä, ja ihan kuka tahansa tajuaa ettei NOIN epäkorrektisti käyttäytyvältä, jo oman turvallisuuden vuoksi, tosiaan kannata kysyä ainuttakaan pähkäilyttävää asiaa.

        Älä hyvä lapsi vastaile tuolle Hull.on.mennytille! Tai jos olet hän, niin jutelkaa vapaasti.

      • Se.peili
        HulluksiOnMennyt kirjoitti:

        Kertomasi perusteella SAATTAA olla niin, että puhut totta. Oletetaan nyt niin. Jos et puhu totta, olet ainakin nähnyt kohtuullisen vaivan saadaksesi näyttämään siltä.

        JOS et aio puhua ongelmistasi kenellekään, toimit typerästi. Siitä tuskin edes kanssani eri mieltä olevatkaan ovat eri linjoilla. Jo siinä, että olet joutunut poois kotiympyröistä on riittävästi kestämistä.

        Suomi24 on yleisesti ottaen vihonviimeinen paikka etsiä hyödyllisiä ohjeita esim. siihen tilanteseen, jossa olet. On lähes mieletön ajatus, ettet uskalla suutasi avata mieltäsi painavista asioista. Täytyyhän sinulla olla joku, joka sinunkin etuasi ajaa? Entä ne sisaresi? Eikö sinulla ole muita sukulaisia, joiden luokse voisit muuttaa?

        Suomi24 ei välttämättä ole "vihonviimeinen paikka etsiä hyödyllisiä ohjeita"!

        Ei kylläkään kannata olla tollanen tenttaava ja Kaikkitietävä neuvonantaja. Lapsi on otettava todesta, hyvä tuumiskelija. Ja on kyettävä olemaan hiljaa.

      • HulluksiOnMennyt
        Se.peili kirjoitti:

        Saitko hyvätkin naurut tuosta kommentistasi?

        Uskoisin tekeväni jatkuvasti työssäni lasten hyväksi huomattavan paljon enemmän kuin sinä.

        Suomi24 on lähinnä vitsi. Jos joku lähteee täältä tosimielellä ratkaisuihinsa apua etsimään, hänellä ei kovin hyvin mene.

      • Se.peili
        HulluksiOnMennyt kirjoitti:

        Saitko hyvätkin naurut tuosta kommentistasi?

        Uskoisin tekeväni jatkuvasti työssäni lasten hyväksi huomattavan paljon enemmän kuin sinä.

        Suomi24 on lähinnä vitsi. Jos joku lähteee täältä tosimielellä ratkaisuihinsa apua etsimään, hänellä ei kovin hyvin mene.

        Sulle on sijoitettujen jutut "Lähinnä koomisia" ja - huoh - tääkin suomi 24 on sulle "lähinnä vitsi"...

        Lokis, sen lisäks että se on koominen, ni sua v''uttaa sekin, kun et pysty sinne kirjottamaan ihan omalla nimelläsi! MITÄ oikeen haluat? Koeta päättää, hyvä immeinen!

        Oot kyllä pahasti turhautunut: minkä takia sää alat udella jonkun kirjottajan asioita??? Miksi heittäydyt todella sukkelaan vaikkajamihin kommentteihin, VAIKKA tää (suomi24) on vitsiä vaan.

        Sinä taidat saada hyvät naurut suomi24:sta, ja samoin, hekottelet varmasti selkäkeikkanauruja kirjoitustesi äärellä. Meneekö hyvin? Sulla?

        Vitsi on jokin, oik joku, ihan muu :D

        Helpottiko?

      • Se.peili
        HulluksiOnMennyt kirjoitti:

        Helpottiko?

        Siis MIKÄ olisi helpottanut??

        Sää olet pelkästään vahingoksi lapsille. Olisit lähinnä koominen, noita legendaarisia sanojasi lainaten, jos et piruilisi lapsille.

        Mm "Helpottiko" -kyssärisi muuten ei ilmennä millään tavalla kirjallista lahjakkuutta, vaan tyypillistä Mulkero -raukkaa.

      • komiikkaa.piisaa
        HulluksiOnMennyt kirjoitti:

        Saitko hyvätkin naurut tuosta kommentistasi?

        Uskoisin tekeväni jatkuvasti työssäni lasten hyväksi huomattavan paljon enemmän kuin sinä.

        Suomi24 on lähinnä vitsi. Jos joku lähteee täältä tosimielellä ratkaisuihinsa apua etsimään, hänellä ei kovin hyvin mene.

        " Ammattikasvattaja
        18.7.2010 21:30

        huolestunut.. kirjoitti:
        Jos esitän vastakysymyksen että mihinkäs nyt ne ylimääräiset tunnit ei voisi käyttää?
        Lapset käy yhdeksän vuoden aikana vuosikausia pidempään koulua kun ikätoverinsa. Julkiset koulut, kuten muutkin palvelut, ei loista, vaan enintään "ihan ok paremman puutteessa"-tasoisia.
        Näytä lisää

        Eipä ole tullkut näin kesällä paljoa kirjoiteltua, mutta tämä ketju on sen verran hupaisa, etten malta olla kommentomatta.

        Minkähän ikäisille aloittaja - vitsihän tuo avaus tosin on - pitäisi sitä 35 tunninkin viikkoa? Eskareilleko?

        Lisäksi lauseesi "Julkiset koulut, kuten muutkin palvelut, ei loista, vaan enintään "ihan ok paremman puutteessa"-tasoisia." on hieman koominen. Suomalainen koulujärjestelmähän on kuitenkin menestynyt kansainvälisesti varsin hyvin ja yksityiskoulun pyörittäminen ei aivan yksinkertaista ole.

        No vitsiähän tuo koko juttu on, joten turhaanpa taisin kommentoida... "
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/9180872/yksityisopetus

      • HulluksiOnMennyt
        komiikkaa.piisaa kirjoitti:

        Mitähän sinä tuolla lainauksella mielestäsi todistat?

        Onko Suomen koulujärjestelmä siis tunnetusti huonotasoinen ja sellainen, että se ei kansainvälisissä vertailuissa pärjää? Tajunnanvirtasi ei oikein osu eikä uppoa.

      • komiikkaa.piisaa
        HulluksiOnMennyt kirjoitti:

        Mitähän sinä tuolla lainauksella mielestäsi todistat?

        Onko Suomen koulujärjestelmä siis tunnetusti huonotasoinen ja sellainen, että se ei kansainvälisissä vertailuissa pärjää? Tajunnanvirtasi ei oikein osu eikä uppoa.

        No kuulehan: sitä tuon esille, että oot se meiän kaikkien tuntema Ammattikasvattaja, joka jutskaa itsensä kanssa. (Mutta joka hekottelee muille tuosta metkasta piirteestäsi).

        Et muinoinkaan ole osannut tsuumata teksteistä sitä olennaista, etkäpä nytkään pysy jyvällä.

        Huvittuneisuus:

        "tämä ketju on sen verran hupaisa, etten malta olla kommentomatta."

        Koomisuus:

        "lauseesi [...] on hieman koominen"

        Vitsikkyys:

        "No vitsiähän tuo koko juttu on, joten turhaanpa taisin kommentoida... "

        Hoet ala-arvoisella äikäntaidollasi tyhjää. Ei tollasen keskustelukyvyttömän hemmon ole hyväksi jaella ohjeita lapsille eikä tenttailla heitä!

        Tajunnanvirtaus -lauseesi muuten ei ole kovin kivaa mallia lapsille...mutta mallin antajaksi sinusta ei todistetusti ole muutenkaan.

        Tuota noin. Missä kohti tätä ketjua keskustelen itseni kanssa?

        Sinuna jättäisin kyllä toisten ihmisten äidinkielen arvioimisen väliin.

      • komiikkaa.piisaa
        HulluksiOnMennyt kirjoitti:

        Tuota noin. Missä kohti tätä ketjua keskustelen itseni kanssa?

        Sinuna jättäisin kyllä toisten ihmisten äidinkielen arvioimisen väliin.

        Tästä ketjusta en mene sanomaan, jutskaatko itsesi kanssa, mutta puolustukseksi sanon että etpä itsekään juuri vastaa siihen mitä sulta on kysytty vuosien saatossa. Ja noita sinun tenttailujasi ei enää kukaan jaksa noteerata.

        Minuna minä kuitenkin nyt arvioin toisten äikäntaidot. Koeta sietää.

      • HulluksiOnMennyt
        komiikkaa.piisaa kirjoitti:

        Tästä ketjusta en mene sanomaan, jutskaatko itsesi kanssa, mutta puolustukseksi sanon että etpä itsekään juuri vastaa siihen mitä sulta on kysytty vuosien saatossa. Ja noita sinun tenttailujasi ei enää kukaan jaksa noteerata.

        Minuna minä kuitenkin nyt arvioin toisten äikäntaidot. Koeta sietää.

        Ok. Käytin aikanaan nimimerkkiä "Ammattikasvattaja". Nyt olen mieltynyt tähän. Onko sinulla ikävä sitä nikkiä? Pitääkö minun palata siihen? Rekisteröimmekö kummatkin nikkimme?

        Muistan kyllä hyvin, millaista pelleilyä meno oli Biovanhemmat-keskustelussa. Muistatko sinä? Muistatko lainkaan, miten palstan silloinen luotsikin oli sitä mieltä, että sain niskaani aiheettomasti lokaa?

        Sinunkin päänaukomisesi on melko lapsellista ottaen huomioon, että et itse käytä edes vakinimimerkkiä. Uskomatonta, miten te täysin munattomat sivusta huutelijat aina muille päätä auotte, vaikkei omaa rohkeutta seisoa sanomisten takana tunnu olevan edes sen vertaa!

        Totean saman, minkä aikonaankin totesin: jos jossakin keskustelen, tai olen keskustellut, itseni kanssa, ei muuta kuin ketjut esiin vain.

        Se, että sinullakin on syytä jankuttaa yhä edelleen vuosien takaisista asioista on vähän huono merkki. Koeta päästä jo eroon niistä traumoista.

      • säälittää

        Sääliksi käy tuo sinun nettiriippuvuus ja piruilemisen tarve keskustelupalstoilla. Sinähän itse olit seriffikin, joka poisteli itselle epämieluisia viestejä.

      • mukaammattikasvattaja

        Voi reppanaa, kun työnä on nykyään vain ympäristön tilasta huolehtiminen, roskien keräily ja pärstän esittely julkisuudessa. Ja läskipohjakengät kuluvat, kun auto ei "muka" enää käytetä. Kolme kilsaa ensimmäiselle julkiselle pysäkille. Hyvää tekee. Jätä jo netti!

      • sääliväinen

        Etkö tiedä, että netissä roikkuminen lisää sinun HIILIJALANJÄLKEÄ. Sitä ei lehdistössä valehtelu ja esiintyminen poista, vaikka kuinka läskipohjakengillä muka kuljet. Hah! Täällä kulutat köyhien rahoja, ymmärrätkö?

      • HulluksiOnMennyt

        Olen hieman huolestunut tilastasi. Oletkohan oikealla palstalla?

      • lexuslex

        Älä länkytä, tai mä haen vanhimman tyttäreni ja hänen kirjansa avuksi.

      • Hullua.on-edelleen
        HulluksiOnMennyt kirjoitti:

        Ok. Käytin aikanaan nimimerkkiä "Ammattikasvattaja". Nyt olen mieltynyt tähän. Onko sinulla ikävä sitä nikkiä? Pitääkö minun palata siihen? Rekisteröimmekö kummatkin nikkimme?

        Muistan kyllä hyvin, millaista pelleilyä meno oli Biovanhemmat-keskustelussa. Muistatko sinä? Muistatko lainkaan, miten palstan silloinen luotsikin oli sitä mieltä, että sain niskaani aiheettomasti lokaa?

        Sinunkin päänaukomisesi on melko lapsellista ottaen huomioon, että et itse käytä edes vakinimimerkkiä. Uskomatonta, miten te täysin munattomat sivusta huutelijat aina muille päätä auotte, vaikkei omaa rohkeutta seisoa sanomisten takana tunnu olevan edes sen vertaa!

        Totean saman, minkä aikonaankin totesin: jos jossakin keskustelen, tai olen keskustellut, itseni kanssa, ei muuta kuin ketjut esiin vain.

        Se, että sinullakin on syytä jankuttaa yhä edelleen vuosien takaisista asioista on vähän huono merkki. Koeta päästä jo eroon niistä traumoista.

        Muistan muistan, hyvinkin monia vaiheita muistan. Isot pinot on tullut tulostettua vuosien varrella. Voi niitäkin Kaktus -aikoja...ai että :)

        Mitä aiot TEHDÄ silloin kun sinua huolestuttaa jonkun tila suomu24:ssä? Mutta asiaan: IHAN samaa ala-arvoista äikkää olet suoltanu vanhemmille vuosikaudet. "Olen huolestunut" jnejne. Et ole ruvennut keskustelemaan eikä sitä jaksa sulta odottaa. Piilovittuilun heittelijä on livenäkin väkivaltainen.

        Kasvattamiseen ei tarvita amiksia, vaan läsnäolijoita. Kun hyvä läsnäolija päätyy töihin missä toimitaan lapsien kanssa, niin sinunkaltaset saavat pahimmillaan aikaan böönautteja ja aivan sairasta raivoa työyhteisöissä.

        Nimmarin käyttöön jumituit :/ Revimme siitä...

      • HulluksiOnMennyt
        Hullua.on-edelleen kirjoitti:

        Salli minun nauraa.

      • Hullua.on-edelleen
        HulluksiOnMennyt kirjoitti:

        Salli minun nauraa.

        Pyydätkö lupaa nauramiseen? Hörötä mun psta :D

        En ihan pysy ns jyvällä...

      • HulluksiOnMennyt
        Hullua.on-edelleen kirjoitti:

        Pyydätkö lupaa nauramiseen? Hörötä mun psta :D

        En ihan pysy ns jyvällä...

        On surullista, jos et sanontoja ja sananlaskuja tunne. Koeta perehtyä aiheeseen.

      • Hullua.on-edelleen
        HulluksiOnMennyt kirjoitti:

        On surullista, jos et sanontoja ja sananlaskuja tunne. Koeta perehtyä aiheeseen.

        Tunnen hyvinkin paljon sanontoja. Samoin sananlaskuja taidan.

        Sinä et kykene muita ilmaisuja kikkaamaan kuin nytkin tuo surullista -päivittely. Oletko muka oikeesti surullinen ;) Et tod ole, kunhan hoet huonoja hokemia. Polo.

    • nuorisokotiakatsellut

      On helppo ymmärtää, että arastelet s-äitiä ja pidät häntä ankarana näin muutaman viikon hänet tunnettuasi. Samoin s-äiti ei vielä tunne sinua. Huumeista kysyminen on yhtä tyhjän kanssa; tottakai niitä käyttävät kieltävät asian. Näin ainakin uskon s-äidin ajattelevan.
      Siskosi kanssa voit puhua, hyvänä kakkosvaihtoehtona on sossusi. Vieraileeko siskosi s-kodissasi? Ehkä voitte puhua kolmistaan s-äidin kanssa. Kysyt haluaako hän 6v lapsen tuijottavan itseään pesulla?
      Pääsetkö siskosi luo lomilla? Ehkä tulevaisuudessa voit muuttaa hänen luokseen vaikka siirtyessäsi amikseen t. lukioon? Tuo rahapuoli voi järjestyä, maksaahan sossu nyt s-kodille melkoisen summan. Tietty siskon elämäntilanne ratkaisee; päihteet, seurusteluasiat, työ. Pelkkä tupakointi ei ole este, uskon.

      Hyvää jatkoa sinulle! Kyllä sinä pärjäät. Kirjoitustaitosi on hyvä, parempi kuin monella lukiolaisella t. aikuisella. Niinkin hyvä, että herätti epäilykseni aitoudesta!

      • Trollintunnistin

        Trollin tunnistaa siitä että hän kertoo aina minimaalisen vähän. Niin tässäkin tapauksessa. Älä ruoki trollia.

      • nuorisokotiakatsellut
        Trollintunnistin kirjoitti:

        Trollin tunnistaa siitä että hän kertoo aina minimaalisen vähän. Niin tässäkin tapauksessa. Älä ruoki trollia.

        Mielestäni hän kertoi aika paljon.
        Aina silloin tällöin palstoille tulee uusia kirjoittajia, kuten minäkin. Me emme tiedä noita vanhoja pohjamutia vaan haluamme keskustella rehelliseltä pohjalta.

    • ParasNeuvo

      Ota yhteys poliisiin, ja kerro tilanne heille.

      • häivyhuumeporukoista

        Ei niitä kiinnosta. Perhekoti on sama asia kuin vankila, ei niissä ole yksityisyyttä ja poliisit on samaa porukkaa. Alottajastakaan ei ees tiedä miksi on joutunut lusimaan.

    • Emis2

      Itseasiassa mikään kertomasi ei poikkea siitä, miten kohtelen omaa 13-vuotiasta tytärtäni. Jos unohtaa lukita kylppärin, saatan hakea sieltä jotain. Huoneeseen nyt saatan koputtaa, mutta se on muodollisuus, koska ovi aukeaa samalla sekunnilla, kun koputan. Ja kyllä, marssin sinne myös, jos on vaatteita vaihtamassa. Pikkuveli saattaa marssia selittämään pesuhuoneeseen jotain isosiskon peseytyessä, kyse on 6-vuotiaasta siis. Ymmärrän, että sinulla on jotain häveliäis suhtautuminen uudessa paikassa ja ei mekään enää patisteta tyttöä esimerkiksi perhesaunaan.

      Tässäpä se vaikeus olisikin. Mitäs, jos meille tulisi 13-vuotias toinen tyttö sijoitukseen, niin miten siinä pitäisi toimia? Samalla tavalla kuin oman kanssa eli tunkeilla vai kohdella sijoitettua lasta kuin vierasta hienostellen? Kumpikaan malli ei ole hyvä, koska toisessa mennään rajojen yli ja toisessa taas kohdellaan lapsia eri tavalla.

      Ja voin sen nyt vahvistaa, että oikeasti sijaisäitisi ei varmaan ajattele mitään. Olet lapsi hänen silmissään siinä kuin taaperotkin. Eikä se 6-vuotias ajattele myöskään mitään, haluaapa vain seurustella. Jos keräisit itsesi ja sanoisit sijaisäidille, että sinua nolottaa, kun ihmiset tulee suihkuun sinun ollessasi siellä. Jos on fiksu ihminen, tajuaa siitä heti ja muistaa ehkä oman häveliäisyytensä tuossa iässä.

      • Se.on.sitten.siinä

        Avaus on pelkkä trolli.

      • nojopasjopas

        Eihän sijoitettu ole omien lasten sisarus! Adoptio on ihan eri asia. Eipä taida oikein tuo empaattisuus kukoistaa, vaikka niin ollaan hallitusta myöten huolissaan nuorten voinnista.

      • jokaisellevuoro

        Ihmiset on erilaisia. Myös lapset. Joku - ja useimmat - haluaa rauhaa ollessaan suihkussa. Eräässä sijaisperheessä talon tytär olisi mieluusti ottanut sijoitetun pojan kanssaan suihkuun (14 -15 v). Nyt on taas uutisoitu sijaisisästä ja veljestä, jotka olivat liian kiinnostuneita sijoitetusta tytöstä.

        Sijaisperheen tehtävä on selvittää, millainen lapsi / nuori on ja mikä hänen mielestään on hyvä. Ehkä kuitenkaan poikaa tai isää ei kannata suihkuun päästää. Myös äiti voisi rauhassa odotella, kunnes lapsi / nuori tulee suihkusta.

      • Niinkö.helppoaseon

        Ai että JOS on fiksu?

        Ei ole fiksu, koska ei osaa käsittää, että 13v on kehittyvässä iässä ja jo sen vuoksi yksityisyyden kunnioittaminen kuuluu peruskäytöstapoihin.

        Sanoisin, että ko sijari on moukka. Lastenkodissa tollanenkin epäkohta ois tod paljon helpompi oikaista; täällä palstalla kaikenmaailman kyllin "hyvät" yrittäjät luulee että niitten mielipiteet muka painaa jotakin. Törkeää on toi että nuorta käsketään testaamaan itse valtaa käyttävän ihmisen fiksuutta!

      • Kannatan.julkisia
        Niinkö.helppoaseon kirjoitti:

        Ai että JOS on fiksu?

        Ei ole fiksu, koska ei osaa käsittää, että 13v on kehittyvässä iässä ja jo sen vuoksi yksityisyyden kunnioittaminen kuuluu peruskäytöstapoihin.

        Sanoisin, että ko sijari on moukka. Lastenkodissa tollanenkin epäkohta ois tod paljon helpompi oikaista; täällä palstalla kaikenmaailman kyllin "hyvät" yrittäjät luulee että niitten mielipiteet muka painaa jotakin. Törkeää on toi että nuorta käsketään testaamaan itse valtaa käyttävän ihmisen fiksuutta!

        Sijaisvanhemmat todellakin luulevat että perhesijoitus on jollakin tapaa parempi järjestely kuin esim kunnallinen lastensuojelulaitos.

        Todellisuudessa pienipalkkainen työ julkisessa laitoksessa moraalisine velvoitteineen takaa parhaiten sen, että kutsumustyö ja lapsen etu kohtaavat. Omahoitaja ja muu koulutettu henkilökunta on turva silloin, kun lapsella on ap:n tapaisia huolia. Ei tarvitse valvoa yksin öitään pohtimalla mitä uskaltaa sanoa tai tehdä.

        Sijaisperheitä pystytellään edelleen valtion varoista. Mieluummin pieniä laitoksia kuin mielipuolien valvomattomia töllejä.

    • vääriäluuloja

      Osa sijaisvanhemmista ryhtyy täysin mielipuolisiksi, kun luulevat omistavansa sijoitetut ja siinä samalla luulevat, että ovat jollain tapaa oikein ylivertaisen hyviä ihmisiä.

      • Pikku.info

        Huomaathan Amis, että nimim sanoo " Osa sijaisvanhemmista"?

        Tää kommentti vain siksi, ettei eräs väsähtänyt ala palpattaa vanhaa itkuvirttään mikä alkaa jotensakin "ihan kaikkiko sij.vanhemmat" ja mikä jatkuu "ikinä" ja "koskaan" jne lapsellisin ilmauksin.

      • minäsuuruus
        Pikku.info kirjoitti:

        Huomaathan Amis, että nimim sanoo " Osa sijaisvanhemmista"?

        Tää kommentti vain siksi, ettei eräs väsähtänyt ala palpattaa vanhaa itkuvirttään mikä alkaa jotensakin "ihan kaikkiko sij.vanhemmat" ja mikä jatkuu "ikinä" ja "koskaan" jne lapsellisin ilmauksin.

        Menehän nuoruusvuosiisi jäänyt kouluasteen nuoriso-ohjaaja muualle jo täältä pauhaamaan. Et ole enää sijaisvanhempi. Pistä sitä ennen irokeesi päähäsi ja huuda oikein lujaa, kuten sinulla oli tapana huutaa lapsille.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5289
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1562
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      191
      1449
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe