onko kellään muulla chihu sisäkoirana?

haluaisin tähän vastauksia ja kokemuksia ainoastaan chihua sisäkoirana pitäviltä.
24605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Suomessa on eläinsuojelun vastaista pitää mitään koiraa vain sisällä. Chihuahua on koira myös. Täällä näkee kyllä heitä jotka pitää vaan laitonta se on silti. Koiran tulee päästä ulos tarpeilleen 3-4x päivässä eikä sitä saa häkittää yksin jäädessään tai kun ei huvita (matkustus ja sairastelu sitten erikseen)
Mulla on 2kg ja tädilläni 3kg chihut jotka molemmat saa olla perheen keskellä sekä ulkoilla säännöllisesti (pukeutuminen sään mukaan) samoin lenkkien pituudet.

Äänestä

Etkös sinä tätä ihmetellyt jo toisessakin ketjussa, jossa sinulle tehtiin jo selväksi, että rikot eläinsuojelulakia. Pyydä nyt ihan oikeasti apua koirakouluttajalta, jos olet noin saamaton tossukka tai minä teen sinusta rikosilmoituksen. Meillä kiinanharjakoiratkin ulkoilevat pakkasillakin, joten on täysin omaa laiskuuttasi ja saamattomuuttasi, että hemmoteltu kauhurääpäleesi kyykyttää sinua miten lystää.

Äänestä
  • en ole aiemmin ihmetellyt. mukava silti kuulla että teillä kiinanharjakoirat ulkoilevat pakkasillakin.

    Äänestä

  • Minusta taas omistaja kyykyttää koiraansa miten tahtoo, jos ei vie koiraansa lenkille. Minulla on toistaiseksi yksi chiuahua, joka lenkeilee n.3 h per päivä, plus pissalenkit päälle. On eläinrääkkäystä pitää koiraa vain sisäkoirana.

    Äänestä

Chihut tykkää tehdä pitkiäkin lenkkejä. Paljon energisempi, kuin moni muu kääpiörotu ja tykkää haistella ja tutkia muutakin, kuin kotinurkkia. On sairasta ajatella, että chihuahuaa (tai mitä tahansa koiraa) pitäisi vain sisällä.

2Äänestä

Komppaan edellisiä. Ulkoilu on koiralle sekä fyysisesti että henkisestä todella tärkeää. Tämän olen ihan lääkäriltä aikoinaan tarkistanut; Pieni koira tarvitsee kävelyä päivittäin tunnin jo siitä syystä että lihakset pysyvät kunnossa. Joten ajattele hyvä ihminen koiraasi, varmasti itsekkin masentuisit jos joutuisit päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen olemaan vaan yhdessä ja ainoassa asunnossa. Jos rakastat koiraasi niin anna se hyvään kotiin jos et kykenä pitämään siitä huolta.

Äänestä

Tekopyhät paskiaiset pitää omia koiriaan sisällä koko työajan eli 8 tuntia päivässä, käyttää pari kertaa kusella ja luulee, että koirulilla on sitten kivaa. Koirilla on kuulkaa siellä vankilassa yhtä kivaa kuin tarhaketuilla.

Äänestä

En ole ennen aloittanut täällä ketjua. Itselläni ei ole koiria. Ystävälläni on chihu. Toivoisin vastauksia, pidetäänkö niitä sisäkoirina. Toivon mukaan ei, tai sitten kukaan sellainen ei kommentoi.

Äänestä

"onko kellään muulla chihu sisäkoirana"" ystävälläni on chihu" eli ystäväsi siis pitää pelkästään sisällä, nyt puhelin kouraan ja ilmoitus koska kyseessä on eläinrääkkäys. Ellet sitten valehtele ja tämä "ystävä" oletkin sinä ihan itse ja kysyt koska haluat tietää pitääkö joku muu sinun lisäksesi ja jos näin on niin tee kaikille palvelus ja hommaa koirallesi koti jossa siitä välitetään.

Äänestä
  • no jopas meni monimutkaiseksi, noinkin yksinkertainen kysymys.

    Äänestä

  • chihuahuasisäkoirana kirjoitti:

    no jopas meni monimutkaiseksi, noinkin yksinkertainen kysymys.

    Ei kysymys ollut vähäpätöinen, eikä yksinkertainen. Kysymys on nyt siitä syyllistytkö sinä, tai ystäväsi eläinrääkkäykseen.

    Äänestä

Nyt taisi päästä hätävalhe kun uhattiin tehdä ilmoitus. Aloituksen sanavalinta sekä erehdyttävän samanlainen kirjoitusasu kuin eräässä toisessa topassa nimittäin viittaavat vahvasti muuhun kuin siihen, mitä nyt sanottiin. ;)

Äänestä
  • ihme meininkiä

    Äänestä

  • Mikä on se toinen palsta, josta voi lukea näitä mielipiteitä.

    Äänestä

Näin täällä vastaavanlaisen ketjun, mutta se oli niin pitkä, etten jaksanut lukea.

Äänestä
  • Voitko antaa osoitteen. Kiitos

    Äänestä

riippuu koirasta. Jos se koira ei itse halua ulkoilla, niin mikäs siinä. Kyllä pikkukoiratki haluaa ulkoilla hyvällä kelillä, jos ei sada ja ole kylmä. Kesällä tykkäävät ja keväällä.

Äänestä

En usko että saat kommentteja sellaisilta ihmisiltä jotka pitävät koiraa vaan sisällä. Koiraihmiset eivät kerta kaikkiaan tee niin. Jos joku sellainen on, onhan esim. näitä koirien hakkaajiakin, niin ei ne sitä julkisesti kehtaa tunnustaa.

Jos koiran hankkii niin sitä pitää varautua viemään ulos ja lenkille. Jos siihen ei kykene niin voi harkita vaikkapa kissaa. Toki sitäkin pitää virikkeellistää.

Äänestä

Ystäväni on vanhus, koira on myös vanhus. (En aio tehdä eläinsuojeluilmoitusta.) No pari asiallistakin kommenttia sain kuitenkin. Se taitaa olla paljon täällä Suomi24:ssa. Kiitoshei.

Äänestä

Minulla ensimmäinen chiuahuani tekee päivässä 2x1,5 tunnin lenkit ja pissalenkit n. 15 min. 3x päivässä. Mutta sillä onkin kunnon lihakset.

Äänestä

Chiuaha tarvitsee paljon liikuntaa. O chiuahani tekee 2x1,30 pituisen lenkin kaksi kertaapäivässä, plus reilut pissalenkit kolme kertaa päivässä.

Äänestä

CHIUOILLA ON MELKO VOIMAKAS RIISTAVIETTI, SIKSI EN USKALLAKAAN PITÄÄ SITÄ VAPAANA, KUN METSÄT TÅÅLLÄ OVAT PIENIÄ JA AUTOTEITÄ ON TIHEÄÄN.

Äänestä
  • Meidän entisellä chihulla ei ollu kyllä mitään muuta kuin erittäin voimakas laiskotteluvietti (väkisin piti ihan kiskoa korttelia pidemmälle lenkille). Minkään sortin saaliseläimiin ei mitään mielenkiintoa.

    Mutta sen älykkäämpää koiraa en kyllä ole tavannut. Väitetään ettei koirilla ole päättelykykyä mutta meidän chihu ois vaan nauranu tälle väitteelle. Ekan kerran pikkupentuna hihna väärältä puolen puuta, chihulle ei ollu mikään haaste edes selvittää. Temppuja oppi pian jo kertanäyttämällä, elinaikanaan ehkä lähemmäs sata käskyä, niin loputtomasti kuin olisi vain jaksanut opettaa. Monia sanoja oppi myös ihan "itsestäänselvyytenä" automaattisesti, kuten ihmisten nimet. Ja jotenkin kummassa tajusi myös puhelimista jotain. Melkoinen tapaus oli. Valitettavasti sillä oli melkosesti terveysongelmia jotka saatto osittain vaikuttaa lenkkeilyhaluttomuuteen.

    Äänestä

Voimakas riistavietti...ajaako hirveä, haukkuuko karhua???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


chihuahuasisäkoirana kirjoitti:

haluaisin tähän vastauksia ja kokemuksia ainoastaan chihua sisäkoirana pitäviltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu