Se on ollut hauras ja olen häilynyt "toisen maailman" rajamailla. Vetäytynyt siihen omaan maailmaani, jossa ihmiset ovat pelkästään hyviä, pyyteettömiä ja rakastavia. Opin pakenemaan nykyisyyttä jo varhain. Meni pitkä aika, kun luulin kaikkien ihmisten tekevän niin. Ehkä mielikuvitus on ollut vahvuuteni, kun olen ratkaissut asioita dissosiatiivisesti pilkkomalla tunteeni pois tietoisuudesta. Joku sanoi minulle, että se on mielen älykäs tapa ratkaista sietämätön tilanne ilman aikuisen edellytyksiä ja kypsyyttä käsitellä vaikeita kokemuksia.
Monikaan ei uskoisi sitä ihmisestä, joka vaikuttaa täysin normaalilta ulospäin, mutta kykenee elämään useaa eri todellisuutta yhtä aikaa... vain ajoittain lapsi minussa puhuu, kaipaa suojaa ja turvaa. Se on täysin avuton. Nuori minussa on uhmakas ja säännöistä piittaamaton. Aikuinen järkevä, siveä, kypsä ym. Nämä vuorottelevat tilanteesta riippuen ja se on hankalaa tietää, kuka niistä minä oikeasti olen. Normaali-ihmisellä nämä eri puolet ovat integroituneet eheästi persoonallisuuden osiksi ja toimivat saumattomasti yhteistyössä keskenään.
Siksi tuntuu ikävältä, kun joku arvostelee tapaani toimia tai tuntea...
Hän ei tiennyt tätä minusta. Luulen, että hän ajatteli käytökseni olevan oikukasta. Onneksi osan nauraa tälle "sivupersoonatilanteelleni" ja se pysyy hallinnassa, mutta olen oppinut näkemään, että on ihmisiä, joilta puuttuu täysin ymmärrys tämän kaltaisesta tilanteesta. Onneksi on niitä aitoja ja oikeasti rakastavia ihmisiä, jotka näkevät suoraan sydämeesi ja tietävät alitajuisesti, mistä on kyse, vaikken ole kertonutkaan heille häiriöstäni. Näitä ihmisiä arvostan hyvin paljon. Heillä on suuri sydän ja suuret silmät, jotka rohkaisevat ja auttavat eteenpäin elämässä.
Monikaan ei uskoisi sitä ihmisestä, joka vaikuttaa täysin normaalilta ulospäin, mutta kykenee elämään useaa eri todellisuutta yhtä aikaa... vain ajoittain lapsi minussa puhuu, kaipaa suojaa ja turvaa. Se on täysin avuton. Nuori minussa on uhmakas ja säännöistä piittaamaton. Aikuinen järkevä, siveä, kypsä ym. Nämä vuorottelevat tilanteesta riippuen ja se on hankalaa tietää, kuka niistä minä oikeasti olen. Normaali-ihmisellä nämä eri puolet ovat integroituneet eheästi persoonallisuuden osiksi ja toimivat saumattomasti yhteistyössä keskenään.
Siksi tuntuu ikävältä, kun joku arvostelee tapaani toimia tai tuntea...
Hän ei tiennyt tätä minusta. Luulen, että hän ajatteli käytökseni olevan oikukasta. Onneksi osan nauraa tälle "sivupersoonatilanteelleni" ja se pysyy hallinnassa, mutta olen oppinut näkemään, että on ihmisiä, joilta puuttuu täysin ymmärrys tämän kaltaisesta tilanteesta. Onneksi on niitä aitoja ja oikeasti rakastavia ihmisiä, jotka näkevät suoraan sydämeesi ja tietävät alitajuisesti, mistä on kyse, vaikken ole kertonutkaan heille häiriöstäni. Näitä ihmisiä arvostan hyvin paljon. Heillä on suuri sydän ja suuret silmät, jotka rohkaisevat ja auttavat eteenpäin elämässä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ihanan rehellisesti kirjoitettu.
Tajuan.Ymmärrän entistä enemmän
erästä minulle tärkeää ihmistä.
Minulla on ihania omaisia, jotka oikeasti välittävät minusta. Olen kiitollinen. Aina voi saada läheisiä, jos heille antaa oikeasti jotain henkevää.
Oletko ap?
Läheiset ovat tosiaan tärkeitä.
Kertoo ainakin sen että olet varmasti tosi luova ihminen, itse ainakni luovana ihmisenä näen näin ton asian, ja on hyvä mielikuvituskin aina ollut, ehkä se on yksi syy että osaan kirjottaa runojakin.
Itse olen ihminen ja kerron itsestäni tavalla, että olisin joku toinen. En omista omaa persoonaa, vaan elän elämää muiden kautta. Yritän herättää ihmisessä ajatuksia, koska pystyn menemään toisen ihmisen ajatuksiin.
Aika rohkeasti kirjoitettu.
Luulen olevani avuksi muille, mutta en sitä kuitenkaan ole. Aluksi haluan olla ihmiselle sen mitä tarvitsee, mutta sitten käännän tilanteen häntä vastaan. Alan haukkumaan ihmistä ja saamaan hänet riippuvaiseksi minusta. Hän luulee, että minä olen hänelle se turva, mutta toisaalta nautin vain siitä, että hän on minusta riippuvainen, epätoivoinen ja kärsii. Valehtelen koko ajan ja esitän muille positiivista ja elämäniloista ihmistä. Mutta totuus on, että olen riippuvainen ihmisistä ja heidän kärsimyksestään. Tykkään kiusata ihmisiä ja aiheuttaa kärsimystä ja riippuvaisuutta ympärilleni. Nauran itsekseni ihmisien tyhmyydelle vaikka tyhmä blondi olen itsekin. Ihmiset uskovat minua ja luulevat minua kavereikseen, mutta eivät tajua kaiken olevan vain kulissia. Esitän koko ajan.
En pelkää mitään, haluan vain saada ihmiset kärsimään. Hymyilen ulkopuolelta ja sisältä olen pelkkää katkeruutta. Olen tarpeeksi hullukin vielä tekemään mitä vaan mielijohteistani. Pääasia on se, että pääsen valehtelemaan ja puhumaan ihmisille lapsellisesti.
Helppo on manipuloida kohteittani, koska tiedän hänestä kaiken. Häiritsen hänen elämää jopa läsnäolollani ja herätin hänessä suurta kärsimystä. Hän vihaa minua ja minä vain nautin tilanteesta, että olen onnistunut pilaamaan kohteeni elämän. Sormiani napauttamalla voin yrittää manipuloida hänen elämää, koska esitinhän minä hänen läheistään ja hän kertoi minulle asioistaan. Hän sai minusta sen mitä halusi, koska esitin ja itse sain hänestä kohteeni kiusattavaksi.
Rohkea sitä on kun on joutunut kuvailemani henkilön uhriksi.
Minä haluan nähdä sinut eheänä, kypsänä ihmisenä. Haluaisin myös olla tukena, herkällä, huonolla hetkellä. Pidellä kiinni kädestä, halata.
Olemme kaikki ihmisiä. Meillä on vahvat ja heikot hetkemme.
Olethan monelle, monelle oljenkorsi, elämänantaja, ainoa mahdollisuus....ajattele, kuin jumala. Eivät he voi kylliksi kiittää. Ennen ei sellaista mahdollisuutta ollut...
Sinunkin täytyy saada kaikki mahdollinen, mitä tarvitset. Eiköhän se ole ihan kohtuullista...
Tuota häiriötähän on monen tasoista. Kaikesta voi silti selviytyä ja eheytyä.