Miksiiiii en saa unta?
En saa unta..
unimatinkaipausta
5256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Rakastuminen turruttaa kipuja ja voi viedä yöunet.
Oletko ihmetellyt, kuinka rakkaus saa jonkun suorastaan hehkumaan? Expressenin mukaan hehku johtuu rakkaushormoneista. Niiden ansiosta esimerkiksi iho näyttää kauniimmalta kuin yleensä.
Rakastuminen aktivoi aivoissa samoja reseptoreja kuin kipulääkkeet. Lemmenhuuma voi siis toimia luonnollisena kipujen lievittäjänä.
Toisaalta rakastumisen kiihkeä ensivaihe laskee aivojen serotoniinitasoa. Tämä voi aiheuttaa esimerkiksi ahdistusta ja stressiä, varsinkin jos rakastuttu ei ole lähellä. Kehon stressi voi heikentää unen laatua, joten rakastunut voi nukkua tavallista vähemmän ja pinnallisemmin.
Rakkaushormonit voivat vaikuttaa myös muistiin ja keskittymiseen. Hormoniryöpyn vuoksi keskittyminen voi olla vaikeaa, ja asioiden unohtelu on yleistä.
Rakkaus voi vaikuttaa myös jopa makuhermoihin. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan kaikki elintarvikkeet maistuvat rakastuneen suussa makeammilta.
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2015043019606769_lz.shtml
Saitko unen?
stressi saa unen kaikkoamaan.
"Ei yksinäinen unta saa...."
en pyyr antteks.
en karu mittä.
teen vaik uurestas