Vai meneekö se tällaisen pitkäaikaisen tarttuvan taudin puolelle. Suomalaisellahan on tapana toverisairastaa tai kimppasairastaa, kun naapurillakin on tauti / oire / diagnoosi.
KOPIOITUA HS
"EI HUVITA, ei haluta, ei jaksa. Ei kiinnosta. Ei minusta ole. Masentaa.
Jokaisesta tuntuu joskus tältä. Mutta jos alakulo ja matala kuva itsestä on jatkunut yli kaksi vuotta, kyseessä on todennäköisesti sairaudeksi luokiteltava tila: pitkäaikainen lievä masennus eli dystymia, kertoo integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson.
”Sairautta ei juuri tunneta. Moni sen oireista kärsivä sinnittelee töissä ja ajattelee, että minä olen tällainen ihminen, tämä on osa minun persoonaani, en minä ole ansainnut apua”, Karlsson kertoo.
DYSTYMIAA voidaan kuitenkin hoitaa, vieläpä menestyksellisesti. ”Hoidon tulokset ovat varsin hyviä verrattuna esimerkiksi vakavaan masennukseen”, hän huomauttaa.
Dystymiasta kärsii tutkimusten mukaan elämänsä aikana noin kuusi prosenttia aikuisista. Naisilla se on kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä. Vakavammista masennuksista kärsii lähes kymmenen prosenttia väestöstä.
Dystymiasta on olemassa kaksi eri muotoa. Toinen alkaa nuoruusiässä eli yleensä alle parikymppisenä. Oireena on, että se, että ihminen kokee jatkuvasti elämänsä tyhjäksi. Hänen on vaikea päästä sängystä ylös aamuisin. Sekä menneisyydessä että tulevaisuudessa on näköpiirissä pelkkää synkkyyttä. Tila voi parantua vuosien saatossa.
Toinen dystymian muoto alkaa keski-iässä, 30–50 ikävuoden välillä. Se muistuttaa nuoruuden dystymiaa ja voi olla tavallisen masennuksen jälkitila. Erona on vain se, että oireet eivät korjaannu ajan myötä, ja tilasta tulee krooninen.
Hasse Karlssonin mukaan moni erehtyy pitämään tilaa normaalina. Moni miettii olisiko meillä edes maailmankirjallisuutta ilman maailmantuskaa ja eksistentialistista ahdistusta? Tai virsiä ilman synnintuntoa ja taivasikävää?
Jos ihmisen toimintakyky on vajavainen ja tila aiheuttaa kärsimystä, Karlsson suosittelee sairauden diagnosointia ja hoitoa.
JOKU saattaa ajatella, että melankolia liittyy oleellisesti Suomen pitkään talveen ja kaamokseen. Karlsson kuitenkin kiistää käsityksen, että suomalaiset olisivat taipuvaisempia masennukseen kuin muut.
”Kansainvälisissä vertailuissa suomalaiset ovat lähellä keskitasoa”, hän toteaa.
Moni matalasta itsetunnosta kärsivä voi myös ajatella, että ei ole ansainnut mitään hoitoa tai että tulee nauretuksi ulos lääkärin vastaanotolta.
Karlsson myöntää, että kaikki yleislääkärit eivät välttämättä tunne dystymiaa ja sen oireita.
Virallisiin tautiluokituksiin dystymia tuli vasta 1980-luvun alussa. Silloin annettiin myös diagnoosikriteerit.
Tärkein tuntomerkki on Karlssonin mukaan se, että mieliala on ollut alentunut yhtäjaksoisesti ainakin kahden vuoden ajan. Normaalit mielialan vaihtelut eivät kestä muutamaa viikkoa kauempaa.
DYSTYMIAA hoidetaan masennuslääkityksen ja terapian yhdistelmällä.
”Vastikään julkaistun meta-analyysin mukaan lääkehoito on jopa tehokkaampaa kuin psykoterapia”, Karlsson huomauttaa.
Lääkkeillä saattaa olla sivuvaikutuksia, mutta pääsääntöisesti ne ovat vähäisiä. ”Osalle voi tulla sivuvaikutuksia ja pienellä osalla ne ovat niin voimakkaita, että lääkettä ei voi käyttää”, Karlsson sanoo.
Varsinaista riippuvuutta lääkkeet eivät Karlssoniin mukaan aiheuta. Silti pienellä osalla potilaista voi olla vaikeuksia lopettaa lääkkeen käyttö.
”Lääkkeet, jotka vaikuttavat aivojen serotoniinijärjestelmään, saattavat aiheuttaa niin sanottuja lopettamisoireita 5–10 prosentista potilaista. Syytä tähän ei tarkkaan tunneta. Tavallisesti nämä oireet lievenevät, kun lääkkeen käyttö lopetetaan hallitusti. Joissakin yksittäistapauksissa käytön lopettaminen voi kuitenkin olla todella vaikeaa”, Karlsson sanoo.
HÄN KANNUSTAA silti alituisesta alakulosta kärsivää hakeutumaan joko terveyskeskukseen tai psykiatriselle poliklinikalle.
Näin kannattaa tehdä siinäkin tapauksessa, että on kärsinyt oireista jo pitkään: ”Jos dystymia on alkanut jo nuoruudessa ja jatkunut siitä saakka hoitamattomana, kannattaa ilman muuta hakeutua hoitoon. Hoidon ennuste on siinäkin tapauksessa aika hyvä.”
KOPIOITUA HS
"EI HUVITA, ei haluta, ei jaksa. Ei kiinnosta. Ei minusta ole. Masentaa.
Jokaisesta tuntuu joskus tältä. Mutta jos alakulo ja matala kuva itsestä on jatkunut yli kaksi vuotta, kyseessä on todennäköisesti sairaudeksi luokiteltava tila: pitkäaikainen lievä masennus eli dystymia, kertoo integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson.
”Sairautta ei juuri tunneta. Moni sen oireista kärsivä sinnittelee töissä ja ajattelee, että minä olen tällainen ihminen, tämä on osa minun persoonaani, en minä ole ansainnut apua”, Karlsson kertoo.
DYSTYMIAA voidaan kuitenkin hoitaa, vieläpä menestyksellisesti. ”Hoidon tulokset ovat varsin hyviä verrattuna esimerkiksi vakavaan masennukseen”, hän huomauttaa.
Dystymiasta kärsii tutkimusten mukaan elämänsä aikana noin kuusi prosenttia aikuisista. Naisilla se on kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä. Vakavammista masennuksista kärsii lähes kymmenen prosenttia väestöstä.
Dystymiasta on olemassa kaksi eri muotoa. Toinen alkaa nuoruusiässä eli yleensä alle parikymppisenä. Oireena on, että se, että ihminen kokee jatkuvasti elämänsä tyhjäksi. Hänen on vaikea päästä sängystä ylös aamuisin. Sekä menneisyydessä että tulevaisuudessa on näköpiirissä pelkkää synkkyyttä. Tila voi parantua vuosien saatossa.
Toinen dystymian muoto alkaa keski-iässä, 30–50 ikävuoden välillä. Se muistuttaa nuoruuden dystymiaa ja voi olla tavallisen masennuksen jälkitila. Erona on vain se, että oireet eivät korjaannu ajan myötä, ja tilasta tulee krooninen.
Hasse Karlssonin mukaan moni erehtyy pitämään tilaa normaalina. Moni miettii olisiko meillä edes maailmankirjallisuutta ilman maailmantuskaa ja eksistentialistista ahdistusta? Tai virsiä ilman synnintuntoa ja taivasikävää?
Jos ihmisen toimintakyky on vajavainen ja tila aiheuttaa kärsimystä, Karlsson suosittelee sairauden diagnosointia ja hoitoa.
JOKU saattaa ajatella, että melankolia liittyy oleellisesti Suomen pitkään talveen ja kaamokseen. Karlsson kuitenkin kiistää käsityksen, että suomalaiset olisivat taipuvaisempia masennukseen kuin muut.
”Kansainvälisissä vertailuissa suomalaiset ovat lähellä keskitasoa”, hän toteaa.
Moni matalasta itsetunnosta kärsivä voi myös ajatella, että ei ole ansainnut mitään hoitoa tai että tulee nauretuksi ulos lääkärin vastaanotolta.
Karlsson myöntää, että kaikki yleislääkärit eivät välttämättä tunne dystymiaa ja sen oireita.
Virallisiin tautiluokituksiin dystymia tuli vasta 1980-luvun alussa. Silloin annettiin myös diagnoosikriteerit.
Tärkein tuntomerkki on Karlssonin mukaan se, että mieliala on ollut alentunut yhtäjaksoisesti ainakin kahden vuoden ajan. Normaalit mielialan vaihtelut eivät kestä muutamaa viikkoa kauempaa.
DYSTYMIAA hoidetaan masennuslääkityksen ja terapian yhdistelmällä.
”Vastikään julkaistun meta-analyysin mukaan lääkehoito on jopa tehokkaampaa kuin psykoterapia”, Karlsson huomauttaa.
Lääkkeillä saattaa olla sivuvaikutuksia, mutta pääsääntöisesti ne ovat vähäisiä. ”Osalle voi tulla sivuvaikutuksia ja pienellä osalla ne ovat niin voimakkaita, että lääkettä ei voi käyttää”, Karlsson sanoo.
Varsinaista riippuvuutta lääkkeet eivät Karlssoniin mukaan aiheuta. Silti pienellä osalla potilaista voi olla vaikeuksia lopettaa lääkkeen käyttö.
”Lääkkeet, jotka vaikuttavat aivojen serotoniinijärjestelmään, saattavat aiheuttaa niin sanottuja lopettamisoireita 5–10 prosentista potilaista. Syytä tähän ei tarkkaan tunneta. Tavallisesti nämä oireet lievenevät, kun lääkkeen käyttö lopetetaan hallitusti. Joissakin yksittäistapauksissa käytön lopettaminen voi kuitenkin olla todella vaikeaa”, Karlsson sanoo.
HÄN KANNUSTAA silti alituisesta alakulosta kärsivää hakeutumaan joko terveyskeskukseen tai psykiatriselle poliklinikalle.
Näin kannattaa tehdä siinäkin tapauksessa, että on kärsinyt oireista jo pitkään: ”Jos dystymia on alkanut jo nuoruudessa ja jatkunut siitä saakka hoitamattomana, kannattaa ilman muuta hakeutua hoitoon. Hoidon ennuste on siinäkin tapauksessa aika hyvä.”
Vastaukset 7
Vanhimmat
""""""Ilta-Sanomat selvitti Trafin tilastoista kaikkien liikennekäytössä olevien henkilöautojen värit kunnittain. Ajoneuvoja on tilastossa lähes 2,7 miljoonaa. Suomen suosituimmaksi henkilöauton väriksi paljastui harmaa. Se on suosituin kaikissa paitsi 26:ssa Suomen kunnassa. Manner-Suomen kunnista vain 17:ssä harmaa häviää punaiselle.""""""
En ole moisesta dystymiasta kuullutkaan.
Perjantaina kun tein pidemmän lenkkini jäisellä tiellä, jäisellä polulla, puoliumpihangessa ja lopulta jäisillä kävelyteillä, oli pakarat ja lantio todella piukeena koitoksesta. Jotkut lihakset tekivät hurjasti töitä.
Voi olla, että joskus on dystymia-päivä = päivä pyjamassa kuten eilen: mikään mahti maailmassa ei olisi saanut nokkaani ulos. Harmaus.
Vakavasti ottaen kait ihminen noudattavat omaa tahtoaan, jos ei ole "pakkoa".
Tehdäänkö lisää tällaisia taudinmäärityksiä ja portaat alenevat; lääketehtaille hyvä apaja. Lääkkeitä vain narskunnarskun. Koukkuun siitä!
Voisko olla niinkin, että suurissa elämän myllerryksissä ihmisellä voi olla tuonkaltaisia tuntemuksia ja jotka vain on elettävä läpi. Kaamoskin, Valottomuuskin. Muukin luonto horrostaa, miksei ihminen. Voisiko ns. Lyhennetty talvityöaika palvella paremmin yhteiskuntaa, ihmiset olisivat ehkä kuitenkin tehokkaampia. Mitään uutta ei koskaan kokeilla.
Onko tuokin sitä, että kaikenaikaa pitää olla k i v a a ja elämän high lifeä. Joopati joo.
Jopa räntäsade valkeine lumineen piristää ja saa liikkeelle.
Nykymeno alkaa olla sitä, että kaikki mieluummin heti, tänään, ei ehdi huomenna.
Mitä mieltä sinä aloittaja olet tuosta dystymiasta?
En tunne alaa tarpeeksi hyvin, että voisin ottaa kantaa tai siipeeni. Ollut energiaa läpi elämän, ei ole ollut aikaa dystailla. Kun sanotaan dyst tai tyst niin eikö se ole "hiljaa". Rannikkoruotsiksi.
Hah just joo.
Meillähän on varsin pitkä rannikko......
Täällä on tarjolla lisää tietoa:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00409