Oon tästä aiemminkin kirjoitellu tänne, mutta jotenkin on sellainen tunne, että pitää pystyä kertomaan omasta tilanteestaan muillekin ja että toivoa on. Mulla tilanne meni töissä vuosia sitten narsistin esimiehen kautta tosi pitkälle, olin jo täysin työuupunut, sairaslomalla mm. ihan kaikesta syntipukkinaolon vuoksi. Luulin että minussa oli kaikki vika kun lisäksi kaksisuuntaista sairastan. Ihan jokainen asia meni viime kädessä mun piikkiin, vasta jälkikäteen tajusin, että ei se ollu niin. Etsin jo psykoterapeuttia, mutta rahapulassa en sinne voinut mennä, sillä kelan omavastuu oli liian iso sairaslomalaisen budjettiin. Sitten mun lääkäri ja eläkevakuutusyhtiö ohjasi mut katjanoposelle ammatilliseen kuntoutukseen ja siellä uravalmentajan kanssa kaiken muun ohessa yhdessä järkkäiltiin mulle oppisopimuskoulutus uuteen työhön. Mä koin, että se oli mulle parempi ratkaisu kuin yksikään psykoterapeutti missä oon käyny, vaikka se ei siis ollu mitään terapiaa. Toki paljon juteltiin asioista ja tää valmentaja tuki mua ja sain purkaa siellä pahaa oloani ja pelkojani työelämää ja esimiestäni kohtaan. Luotin tähän jotenkin enemmän kuin terapeuttiin tai ystäviin. Oon tosi tyytyväinen siihen, että sain ihan oikeaa apua, minulle se toimi terapiaa paremmin ja bonuksena tuli uusi duunipaikka, sillä yksin en olisi varmaan uutta työtä löytänyt tai edes jaksanut sitä etsiä. Nyt tajuan, että on olemassa mukavia työpaikkoja ja minä olen oikeasti ihan hyvä työntekijä. Kaikki narsistit eivät ole syrjäyttäneet tavallisia kuolevaisia, omasta kokemusesta sanon, että kannattaa poistua narsistisesta työyhteisöstä ennen kuin on liian myöhäistä! Toivottavasti tämä auttaisi edes yhtä hyppäämään pois sairaista työyhteisöistä, ennen kuin on liian myöhäistä. Nyt vasta tajuan, miten mukavaa on olla töissä. Sairaspoissaoloja mulla ei ollu viime vuonna päivääkään.
Kokemus narsistiesta pomosta ja siitä poispääsystä
18
340
Vastaukset
- haluisinpoistästätyöstä
Kun vain uskaltaisi ja tietäisi mihin menis. Uuden työn löytäminen ei oo todellakaan helppoa..
- Hipittäjä
Näinhän se on, mutta ei todellakaan ole terveen merkki sopeutua sairaaseen yhteisöön. Säästin rahaa karenssiaikaa varten.
- HeiDDI
Sama mutta onneksi työllistyin aika pian. Rahoille tuli kyllä käyttöä senkin jälkeen :)
- eräsTyperäRaataja
Vääryyksiä harjoittavaan ja niitä suosivaan yhteisöön jääminen on raskas taival. Vaikka suuri narsisti itse poistuisi kuviosta, hänen perintönsä jää helposti elämään entisen hovin tavoissa sekä suosikki- ja syntipukkiasetelmissa. Poistuneen narsistin tilalle joukkoa johtamaan nousee helposti hänen jäljittelijänsä. Jos lisäksi vielä työtehtävät ovat tylsistyttäviä vuodesta toiseen, on koossa sairastuttava kuvio, joka johtaa sairaseläkkeelle. Tietysti sekin on parempi kuin typerä työ pirulauman ympäröimänä.
- Valitettavasti
Näin se menee.
- arvetjäivät
Esimieheni oli aikoinaan narsisti lesbo, miehenä työskentely siinä yhteisössä missä hänellä oli kymmenen naista turvanaan oli mahdoton yhtälö ,sitä syyttelyä ,moittimista ja arvostelua ei olisi kestänyt kukaan . Kunnallisella puolella, kun tulosvastuuta ei ole narsistin lesbonkin on hyvä luoda haareminsa ,kun palkka tulee vaikka työstä ei voida puhuakkaan.
- DigiDigi
Ehkä narsismin kohdalla suurin ongelma onkin se että nykyisin työyhteisöissä ihannoidaan tiettyjä narsistisia piirteitä. Voi olla että tietyssä määrin ne jopa ovatkin hyväksi, mutta liika on aina liikaa, ja siinä vaiheessa kun jokin asia muuttuu sairaudeksi siinä määrin että se haittaa muiden asioiden toimimista, niin plörinäksihän se menee.
Summa summarum, kokonaisuutta on yleensä vaikea muuttaa tässä tapauksessa koko työyhteisöä, ja silloin oma ratkaisu siinä viitekehyksessä jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Niin karmea kuin työttömän kohtalo onkin, varsinkin näinä ankeina massatyöttömyyden aikoina ja varsinkin jos joudut tytöttömäksi työ uupumuksen takia, niin siltikkin se on ainoa tie ulos.- Anonyymi
Aika hyvin kiteytit. Totuus näyttää olevan se, että jopa asiantuntijat eivät mahda narsisteille mitään. Joten se uhri joko unohdetaan sinne susien armoille tai sitten tosiaan hyppäät työttömyyden tielle ainakin väliaikaisesti. Vaikuttaa siltä, että se asiantuntijuuskin on sivusta seuraamista ja puhetta ilman oikeasti käytännössä toimivia ratkaisuja Narsismia vastaan. Ego ei anna periksi myöntää, että ollaan melko voimattomia jos Narsisti ei tee mitään niin selkeää rikosta mistä hänet saisi kiinni. Monet taitavat osata "lentää tutkan alla" lopun ikänsä. Narsisti voi tosin vain hetkeksi tuhota normaalin ihmisen elämän, koska kuitenkin jos perusarvot on kunnossa niin voi aina aloittaa alusta. Paikkakuntaa vaihtamalla ei asia parane, koska joka paikassa on sama ongelma ja Suomi pieni maa jossa pieni piiri pyörii. En usko, että ongelmaan saadaan parannuksia ilman konkreettisesti tuomalla jotakin uutta ja oikeasti käytännössä toimivaa. Kilttien ihmisten syyttely nyt ei näytä narsisteja pysäyttävän kun he vain vaihtavat seuraavaan sen jälkeen kun kiltti on jotenkin onnistunut pelastautumaan. Ei ole ilmeisesti keinoja oikeasti olemassa.
- NarsistienTyö
Itsellä tilanne tällä hetkellä töissä vastaava. Esimies käyttäytyy narsistisesti ja työkaveri myös, kumpikin kääntää asioita mun syyksi. Ei ole herkkua.
Esimies tosin yrittää käyttäytyä välillä reilustikin, johtuu ehkä siitä että hänestä ei oikein pidetä sillä suurin osa huomannut miten toimii.
Työkaverin syyttely mua kohtaan asioissa joissa itse on enemmän se syyllinen ei ole kivaa koettavaa. Mitä tahansa teen niin aina siitä löytyy jokin syytöksen aihe tai virhe ja jos pidän puoliani, niin sekin on väärin.- narsunpomonalla
Nää kaikki on ihan kuin mun elämästä. Kun vaan uskaltaisin tai voisin lähteä.
- Hippishei
Kannattaa todella lähteä kun vielä jaksaa.. liian monta tuttavaa on jäänyt narsistin pauloihin.
- Kaaoksenkeskellä
Minä menetin lähes terveyteni narsistipomon (omistaja) takia. Mutta en juossut karkuun, enkä alistunut, vaan aloin taistella. Ihan hurja tie, ja koskaan en ole niin syvissä vesissä käynyt, mutta nyt näyttää siltä että työsuojelurikkomukset katsotaan oikeudessa.
Suomessa vaan on hurjaa se, että uupunut joutuu todistelemaan virkamiehille saadakseen oikeutta vuosi tolkulla. Minunkin tapauksessa on todisteita ja todistajia, mutta silti joutuu miettimään, ymmärtääkö kukaan missä helvetissä sitä on kaikkensa antanut. Pomohan ei vieläkään tajua, että jotain on hänen firmassaan vialla. Muutaman työntekijän hän on saanut puolelleen manipuloitua. Muut käy rahan takia töissä, ja yrittää kestää.
Ja käsittääkseni se on muutama juttu per vuosi, joka päätyy syyttäjälle asti. Tällä systeemillä voidaan tulevaisuudessa todella pahoin. Tottakai ns aiheettomat ilmoitukset pitää karsia pois, mutta jos on raskauttavat todisteet ja näytöt, ja vielä pomon halveksuvat vastineet virkamiehille, mitä niitä papereita enää pyörittää? Ja pahintahan tässä on se, että näissä tapauksissa sinun pitää olla työsuhteessa, että asiaa tutkitaan. Eli sairauslomalla oleminen on ainoa vaihtoehto... - toivoaon76
Tää on ihan kamalaa millaiseks on työelämä menny. Mun työnantaja ohjasi mut uravalmentajalle kun en enää kestäny, katotaan löydänko sen avulla jonkun uuden duunin että pääsisin tästä pois.
- Anonyymi
"Ehkä narsismin kohdalla suurin ongelma onkin se että nykyisin työyhteisöissä ihannoidaan tiettyjä narsistisia piirteitä. "
Tämä. Uskon, että tässä on koko ongelman ydin ja miksi narsut vaan lisäntyvät työyhteisöissä- Anonyymi
Työyhteisö jakaantuu narsistin ystäviin ja niihin muihin. Osa narsistin seuraajista oppii tai opettelee jäljittelemään narsistin käytöstä, koska huomaa, että sellaista toimintatapaa arvostetaan. Vaikka narsisti jossain kohtaa poistuu porukasta, hänen tapansa ja asenteensa jäävät elämään. Narsistin seuraajat jatkavat niitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työyhteisö jakaantuu narsistin ystäviin ja niihin muihin. Osa narsistin seuraajista oppii tai opettelee jäljittelemään narsistin käytöstä, koska huomaa, että sellaista toimintatapaa arvostetaan. Vaikka narsisti jossain kohtaa poistuu porukasta, hänen tapansa ja asenteensa jäävät elämään. Narsistin seuraajat jatkavat niitä.
Just näin. Narsistin suosikit saa lahjoja, matkoja ja etuja muiden nähden. Todellisuudessa työpanos ei välttämättä ole yhtään sen isompi. Työpaikassa vallitsee jatkuva kilpailullisuus kaikesta kiihtyvään tahtiin. Koko ajan pitää tehdä nopeammin ja tehokkaammin. Palkat saatetaan maksaa vääriin ja työnantajan mielestä on vaikea saada hyviä työntekijöitä. Se johtuu siitä, että työpaikan puutteita ei nähdä vaan todellisuudessa Narsisti kokee, että on vaikea löytää lisää seuraajia hoviin ja ne muut ovat niitä viallisia. Sille vialliselle saatetaan kuitenkin antaa kaksoisviestintää ja imarrella valheellisesti jotta hän tekisi mm.tämän esihenkilön puolesta ikäviä asioita kuten toisi ikävät uutiset. Näin narsisti esimies vaikuttaa siltä kivalta tyypiltä. Hän laittaa muut tekemään sen ikävän osuuden missä puhutaan esim..taukojen pituudesta ym.
- Anonyymi
No ne on semmoisia kenen mielestä työntekijät ei kestä kritiikkiä ja on hirmu vaikea saada hyviä työntekijöitä. Ne ketkä suostuu kuulumaan hoviin ja kiusarinkiin on niitä suosikkeja ja tipahdat listalta jos et suostu kaikkeen älyttömään. Ne saattaa imarrella valheellisesti oman agendan eteen niin, että päädyt tekemään jotakin noloa ja sitten he kieltävät käskeneensä sinua tekemästä niin. Valehtelevat myös ilman omaa tuntoa vaikka työkaveri joutuisi kuseen.
- Anonyymi
Narsupomoja on paljon
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768