eläkeläinenhän täällä selittelee

vai mitä

Ocu1.8TSI.132kW.Webasto
29.1.2017 13:25
KQLMEKAKARAAJARAKKI kirjoitti:
Tavallaan ymmärrettävää, kun vatipää on vuosien mittaan kirjoittanut palstalle tuhansilla nimimerkeillä ja tuottanut yli 90% "sisällöstä" kollon lienee vaikea ymmärtää etteivät muut välttämäti toimi samoin.
Minä olen kirjoittanut samalla nimimerkillä, toki on pakosta vaihtunut kun edellinen on rekattu kyykmannin toimesta. Alunperin Kolmekakaraajarakki, sitten KOLMEKAKARAAJARAKKI, seuraavaksi K0LMEKAKARAAJARAKKI jne.
Epäilemättä joudun jatkossakin vaihtamaan vaan variaatioita löytyy joten pysyn tunnistettavissa.
Ikää on minullakin jonkun verran, mutta kääkäksi en suostu itseäni kutsumaan. Nuorena poikana olen 1970-luvulla ajellut tuutilla ja ysikawalla. Seiskapuolikas GT-Suzuki oli tallissa. Se oli violetin värinen. Sillä kävin Imatran ajoissa, ja mimmikin oli kyydissä ja samassa teltassa vietettiin yötä.

eipä ihme kun sillä on aikaa täällä roikkua,kyllähän tuon katkeruuden ymmärtää jos 70 vuotiaana joutuu fabialla ajelemaan ja tekemisen puutteessa täällä roikkumaan aamusta iltaan.

mutta skodahan on sulle sopiva auto,ajelet varmaan vain kerran viikossa sinne sivaan ja takaisin,
sen skoda vielä kestää.
mutta jos pakko töihin lähtee ja on pitkä työmatka skoda ei tule kysymykseenkään.
mutta eläkeläiselle niinkuin sinä skoda on sopiva kulkine.

ELI TÄÄ SELITTELIJÄ ON NOIN 65-70 VUOTIAS.
14156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Huvittaa kun 60-luvulla syntyneet haukkuvat muita täällä köyhiksi eläkeläisiksi. Omat rahat on korkeintaan omilta vanhemmilta saatua perintöä joka on heti pistetty johonkin pikku-fabiaan :D

Äänestä

no jo on aikoihin eletty.70 vuotias eläkeläinenkö täällä selittelee aamusta iltaan.

Äänestä

älkää kiusatko enää tuota selittelijää.ei sillä tunnu olevan enää kaikki muumitkaan laaksossa.

hulluhan tuo on,eiköhän tuo selittele nytkin täällä.

Äänestä

Hyvä pojat. Kyllä te sentään jotain pystytte päättelemään. Ikää minulla on 62 vuotta. En ole kuitenkaan sama henkilö kuin nimimerkki Kolmekakaraajarakki. En ole eläkeläinen, vaan olen edelleen mukana työelämässä.

Äänestä
  • Mutta ajat itäkopperolla?
    Eikös yleensä elämässä jotain opi tietämään 62 vuoden aikana?
    Skodalla on ollut ja on yhä melko huono maine. Se kohtaa todellisuudenkin.
    Sinänsä skodahan on pelkkä romukasa, josta pääsee eroon vaan viemällä sen romuttamoon, että ei se niin vakavaa ole.
    Mitä sitten tilalle?
    Joku länsiauto jolla voi nauttia matkan teosta.
    Ainoa huono puoli on se, että kukaan ei yhdistä enää vasemmistoon..

    Äänestä

Huomenna aamulla taas käynnistän Webaston radiokauko-ohjaimella, kun nousen sängystä. Kiva lähteä töihin lämpimällä autolla.

Äänestä

tarkasta ettei skodistasi putoa ovet tielle,tuppaavat uudemmat ruostumaankin käsiin.sullahan on kaikista skodan malleista kokemusta

Saksalaisen laatuauton uusi ongelma: ruoste kukkii ja asiakas maksaa...
Talouselämä päivitetty 26.8.2015 21:33

Volkswagenien ja samalla muiden VAG -konsernin autojen eli Skodien, Seatien ja Audien ongelmista on riittänyt hurjan paljon paljon keskusteltavaa VAGarena-keskustelupalstalla. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten alkanut keskustelu TSI-moottoreiden jakoketjuongelmista jatkuu ja aina vaan uusia jakoketjuongelmaisia liittyy keskusteluun.

Uudempi keskustelu sensijaan on ryöpsähtänyt toisesta ja vähintään yhtä kiusallisesta laatuongelmasta. Uudempien Volkswagenien eli vuoden 2005 jälkeen valmistettujen pellit nimittäin näyttävät joissain tapauksessa ruostuvan kohtuuttoman nopeasti. Vanhat mallit taas ovat olleet huomattavasti vähemmän alttiita ruostumiselle.

Ongelmat näyttävät pesivän erityisesti kromatuilla kylkilistoilla varustetuissa malliversioissa. Ruoste kukkii näiden lisäksi myös esimerkiksi kattokaiteiden kiinnityspaikoissa ja ovien reunoissa.

Erityisesti monia keskustelijoita kiukuttaa se, että Volkswagenin 12 vuoden puhkiruostumattomuustakuu ei näytä antavan asiakkaille ainakaan täyttä turvaa ruostetapauksissa. Asiakkailta on veloitettu erisuuruisia osuuksia remonteista, joita esimerkiksi pilalle ruostuneiden ovien vaihdosta on aiheutunut. Remonttien kokonaiskustannukset ovat suurimmillaan useita tuhansia euroja.

Äänestä

Hienoa NUORET, vanhuus ja hulluus, mutta nuoruus ja viisaus. Kyllä tässä meikäläisenkin kuolo kohta korjaa, vaan teidän jälkeenne vedenpaisumus. Sitten joskus.

Äänestä

Ocu1.8TSI.132kW.Webasto
29.1.2017 8:24
Juuri tuon takia vaihdoin Rapidin Octaviaan.

mulla vedenpaisumus skodissani jo nyt

Äänestä

Näiden kyykmannien ja muiden tyhmien trollien kannattaa palauttaa mieleen, että heistäkin tulee joskus eläkeläisiä.

Äänestä
  • Tuosta en olisi niin varma. Mutta ei kerrota sitä heille, kun ovat niin tyhmiä... ;)

    Äänestä

Käry käy skeidajulleille.

Äänestä

Millähän melutoosalla tää selittelijä tänään ajelee.
Fabi rapitti ocu vai jokohan on ostanu superpaskan.
Laatu puutteisia oilonjunioreita kaikki tyyni

TSI tarkkoittaa usein myös sitä, että moottorin öljynkulutus saattaa olla laskettavissa litroissa tuhatta ajettua kilometriä kohden tai, että moottorin jakopään lasketun ja toteutuneen käyttöiän erotus saattaa konkretisoitua kesken ajon, kalliilla hinnalla.

Äänestä

Mihis ocu1.8tsiwebastolla ja kolmiraajarakki on nyt kadonneet.sama tolkuton selitys jatkuu kyllä.luulis moine pelle jo häpeevän itteensä niinkuin skeidaansa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

älä.katkeroidu kirjoitti:

vai mitä

Ocu1.8TSI.132kW.Webasto
29.1.2017 13:25
KQLMEKAKARAAJARAKKI kirjoitti:
Tavallaan ymmärrettävää, kun vatipää on vuosien mittaan kirjoittanut palstalle tuhansilla nimimerkeillä ja tuottanut yli 90% "sisällöstä" kollon lienee vaikea ymmärtää etteivät muut välttämäti toimi samoin.
Minä olen kirjoittanut samalla nimimerkillä, toki on pakosta vaihtunut kun edellinen on rekattu kyykmannin toimesta. Alunperin Kolmekakaraajarakki, sitten KOLMEKAKARAAJARAKKI, seuraavaksi K0LMEKAKARAAJARAKKI jne.
Epäilemättä joudun jatkossakin vaihtamaan vaan variaatioita löytyy joten pysyn tunnistettavissa.
Ikää on minullakin jonkun verran, mutta kääkäksi en suostu itseäni kutsumaan. Nuorena poikana olen 1970-luvulla ajellut tuutilla ja ysikawalla. Seiskapuolikas GT-Suzuki oli tallissa. Se oli violetin värinen. Sillä kävin Imatran ajoissa, ja mimmikin oli kyydissä ja samassa teltassa vietettiin yötä.

eipä ihme kun sillä on aikaa täällä roikkua,kyllähän tuon katkeruuden ymmärtää jos 70 vuotiaana joutuu fabialla ajelemaan ja tekemisen puutteessa täällä roikkumaan aamusta iltaan.

mutta skodahan on sulle sopiva auto,ajelet varmaan vain kerran viikossa sinne sivaan ja takaisin,
sen skoda vielä kestää.
mutta jos pakko töihin lähtee ja on pitkä työmatka skoda ei tule kysymykseenkään.
mutta eläkeläiselle niinkuin sinä skoda on sopiva kulkine.

Ikää on minullakin jonkun verran, mutta kääkäksi en suostu itseäni kutsumaan. Nuorena poikana olen 1970-luvulla ajellut tuutilla ja ysikawalla. Seiskapuolikas GT-Suzuki oli tallissa. Se oli violetin värinen. Sillä kävin Imatran ajoissa, ja mimmikin oli kyydissä ja samassa teltassa vietettiin yötä.
ELI TÄÄ SELITTELIJÄ ON NOIN 65-70 VUOTIAS.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu