Miten edetä tytön kanssa

Ihastunut98

Oon 98-jätkä ja oon ihastunut pahasti 99-ikäisen muijaan. Tutustuttiin noin vuosi sitten ja meillä oli silloin säätöä, mutta kuitenki meidän välimme viilenivät pikkuhiljaa ja juttu ei toiminut , jonka seurauksena meille tuli riitoja ja välit menivät löhes poikki.

Kesän jälkeen tapasimme yhdissä bileissä jonka jälkeen aloimme taas juttelemaan paljon ja tapasimme kaveri porukassa muutaman kerran, silloin tunteeni häntä kohtaan tuli takaisin. Kului vähän aikaa kunnes pyysin häntä ulos ja sen jälkeen tapasimme kahdestaan muutaman kerran ja sain selville että hän oli uudestaan ihastunut minuun mutta ei sillä hetkellä enää ollut.

Kerroin hänelle tunteistani vähän aikaa sitten ja hän sanoi että sillä hetkellä ei ole minusta kiinnostunut vaikka välillä hänestä tuntuu että olisi. Pyysin häntä treffeille ja näimme taas muutaman kerran ja kaikki oli hyvin, mutta sitten meille tuli riita jolloin tyttö sanoi että oli tykännyt minusta koko tämän ajan mutta nyt riidan takia ei enää olekkaan ja hän sanoi myös ettei meistä tulisi ikinä mitää(en tiedä sanoiko vaan vihaisena).

Saimme sovittua vähän aika sitten koko jutun ja kysyin häneltä onko hän vielä kiinnostunut minusta ja hän sanoi että ei oikeastaan, mutta minusta tuntuu että hän voisi olla kiinnostunut sillä juttelemme todella paljon ja vaikuttaa jotenkin että olisi taas kiinnostunut. Mitä voisin tehdä että meistä tulisi vielä jotain? Olen ajatellut että jos näkisimme nyt muutaman kerran ja jos suutelisin häntä voisiko hän lämmetä vielä? Vai mitä minun pitäisi tehdä?

Ja anteeks tää on vähä sekavaa mut toivottavasti ymmärrätte

9

149

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hjdtxkhxeigfu

      ????

    • lallatilaalii

      Musta tuntuu että muija vaan leikkii sun tunteillas ja pönkittää itsetuntoaan sillä että haluat niin kovasti olla sen kanssa. Jos todella haluut tietää onks se susta kiinnostunu, niin ota etäisyyttä. Lakkaa laittelemasta sille viestiä tai pyytämästä sitä ulos ja odota(vastaa toki sen viesteihin, mut älä itse alota keskustelua tai pyydä sitä minnekkään). Siitä seuraa joko a) sitä ei yhäkään kiinnosta ja pikkuhiljaa unohdatte toisenne ja ihastut johonki toiseen, tai b) se rupeeki ite laittelemaan sulle viestiä, kun tajuaa ettet enää ruikutakkaan sitä

      Usein sitä tajuu olevansa kiinnostunu toisesta vasta, kun toinen ei enää osotakkaan kiinnostusta. t. 22v muija

      • Niinpä.

        Ei se seksi ja rakkauden tavoittelu elämän tärkein asia ole. Tulet pääsemään tästä ihastuksesta ohi. Jatka elämää aloittaja.


      • Ihastunut98

        Haluaisin eka koittaa herättää hänessä jotain tunteita ennen kuin tekisin noin miten se onnistuisi? Ja en siis tiiä onko hänellä jo.


    • Tiedät missä kyseinen tyttö asuu, eikö niin? Murhaa hänen perheensä, niin voitat hänet itsellesi.

    • Ihastunut98

      Olen nyt pyytänyt häntä ulos ja mietin että voisinko jollakin tapaa lähestyä häntä

    • KokenutJO

      Jatka juttelulinjalla ja ole aluksi pelkkää kaveria. Kyllä ajan kanssa huomaa onko teistä pariksi. Älä missään nimessä pidä kiirettä!

      • Ihastunut98

        No ollaan oltu kaverina jo tosi pitkään että en jaksais enää ha haluisin nähdä tulisiko meistä jotain tai sitten vaan unohdan hänet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      649
      1414
    2. 113
      1349
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      198
      919
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      327
      865
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      230
      805
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      723
    7. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      232
      677
    8. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      671
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      630
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      581
    Aihe