Oikeuden 15 perustelua Auerin syyllisyydestä

syyllinenon

1. Veitsi ja kaksi klapia

Makuuhuoneen lattialta löydettyä veistä on käytetty Jukka S. Lahden surmaamiseen. Veitsestä on löytynyt verta, jonka dna sopii Lahteen. Käräjäoikeuden mukaan on erittäin epätodennäköistä, että ulkopuolinen tekijä olisi tullut paikalle suojaamattoman veitsen kanssa ja jättänyt veitsen tekopaikalle.

Lisäksi veitsestä löytyi ruskeankirjavia kuituja, joita löytyi myös Lahden kynsien alta, hänen t-paidastaan, terassin tuolista, lakanoista, sängystä, klapeista, alushousuista, vaatearkulla olleista housuista, lapsen kurakintaasta, tyynyliinasta ja rikotun ikkunan reunoista sekä oven alaosasta. Tämä viittaa siihen, että veitsi on ollut perheen käytössä.

Lattialla ja sängyssä olleissa molemmissa klapeissa oli Lahden verta. Oikeus katsoi, että joko Lahti on käyttänyt niitä puolustautumiseen tai niillä on tehty väkivaltaa Lahdelle. Ulkopuolisen dna:n löytyminen toisesta halosta ei todista mitään suuntaan tai toiseen, sillä halon kulkeutumiseen metsästä Lahden puutelineeseen liittyy paljon epävarmuustekijöitä.

2. Ikkunan rikkominen ja lasinpalat

Käräjäoikeuden mukaan varmuudella ei voida todeta, miten ja kummalta puolelta terassin oven ikkuna on rikottu. Ulkoterassilla useiden metrien päässä olevat isohkot lasinpalat viittaavat mahdollisuuteen, että ikkuna on ainakin osin rikottu sisäpuolelta.

Kaikissa tilanteissa ikkuna-aukosta kulkeminen on ollut vaikeaa sen reunoille jääneiden terävien lasien takia. Asunnosta poistuminen olisi sujunut helpommin ja nopeammin oven kautta kuin lasista terävälle ikkunanreunalle nousten.

3. Muistijälkitesti

Käräjäoikeuden mukaan muistijälkitestin perusteella ei voida tehdä mitään luotettavia johtopäätöksiä Auerin syyllisyydestä tai syyttömyydestä.

4. Lahden alta löytynyt hiustukko

Hiukset ovat samantyyppisiä kuin Auerilla ja ne ovat voineet irrota, kuten Auer on kertonut, eli kampaamalla tai harjaamalla. Hiusten löytöpaikka Lahden alla viittaa kamppailuun pariskunnan välillä.

5. Lahden talvikengät

Auer on kertonut Lahdella olleista mustista, paksupohjaisista talvikengistä, jotka ovat mahdollisesti olleet Lahden jalassa 1.12.2006. Kenkiä ei ole etsinnöistä huolimatta löydetty. Auerin mukaan ne menivät muuttokuorman mukana Turkuun.

Oikeuden mukaan se, ettei kenkiä ole löydetty, viittaa siihen, että ne on tarkoituksella hävitetty.

6. Tyttären kertomus

Perheen vanhin lapsi oli tapahtuma-aikaan 9-vuotias ja viime syksyn puhutteluissa 12-vuotias. Asiantuntevana pidetty todistaja arvosteli lapsen kuulemista syksyllä 2009 ja tämän vuoksi käräjäoikeus antoi näyttöarvoa vain lapsen ensimmäiselle kuulemiselle surman jälkeen vuonna 2006.

Lapsi ei nähnyt isän ja vieraan miehen tappelua, mutta hän näki vieraan poistuvan ikkunasta. Rekonstruktion mukaan rikotusta ikkunasta poistuminen ei ole mahdollista astumatta rikotun ikkunan reunalle. Poistumista ei myöskään kuulu hätäkeskuspuhelussa.

7. Jälkihavainto surmatalon raja-alueilla

Rikostutkijan arvion mukaan tekijän on täytynyt olla erittäin verinen. Käräjäoikeus katsoi, että poliisin jälkikoiran havaittavissa olisi todennäköisesti ollut veri- tai muita jälkiä surmatalon lähiympäristössä, mutta jälkeä ei saatu. Todistajan mukaan olosuhteet jälkien säilymisen suhteen olivat ihanteelliset.

8. Anneli Auerin kertomukset

Auer on kiistänyt surmanneensa miehensä, mutta syyskuun 2009 kuulusteluissa hän kertoi pariskunnalla olleen riitaa surmayönä ja riidan riistäytyneen käsistä. Auer kertoi lopputuloksena olleen sen, että hän surmasi miehensä. Oikeus uskoi Auerin olleen väsynyt ja sekaisin "tunnustuksen" aikaan, kuten hän itse itseään kuvaili.

Lokakuussa 2009 Auer kertoi videoidussa tapaamisessa lapselleen olevansa syyllinen surmaan. Käräjäoikeus ei pidä uskottavana, etteikö Auer olisi tyttärelleen asiasta kertoessaan ymmärtänyt sanomansa merkitystä. Oikeus ei myöskään usko Auerin enää tuolloin kärsineen väsymyksestä ja sekavuudesta.

9. Anneli Auerin paidan verijäljet

Auerin päällä olleen t-paidan hihojen takapuolelta löytyi Lahden verta. Auer kertoi verijälkien tulleen paitaan, kun hän kävi koskettamassa miestään makuuhuoneen ja kylpyhuoneen välisestä ovenraosta. Verijälkitutkijan todistuksen ja valokuvien perusteella oikeus toteaa, ettei verijäljet ole voineet syntyä Auerin kertomalla tavalla.

10. Hätäkeskuspuhelu

Käräjäoikeuden mukaan välitön vaikutelma hätäkeskuspuhelusta on Auerin huoli ja hätä miehestään sekä kiireellinen avuntarve.

Oikeuden mukaan hätäkeskuspuhelun useiden kuuntelukertojen, äänirekonstruktion, äänikoosteiden ja äänitutkijan todistuksen perustee
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010062211912047_uu.shtml

Mikä on annulistit, ettekö kestä totuutta? Miksi ette halua kumota todisteita?
Mikä nyt on tekosyy tämän poistattamiselle, se kun ette pysty kumoamaan faktoja?

479

23350

    Vastaukset

    • mikäonannulistit

      Onko hätä kun ette kumoamaan aukottomia todisteita idolinne syyllisyydestä?

      • Aurinko.paistaa

        Ei tarvitse, - Vaasan hovioikeus on kumonnut nuo listaamasi kohdat, ja korkeinoikeus on sinetöinyt hovioikeuden päätöksen oikeaksi.

        Lue aikasi kuluksi Vaasan hovioikeuden päätös asiassa, mikäli asia Sinua kiinnostaa. Se löytyy netistä. Hyvää päivän jatkoa.

      • luettuon
        Aurinko.paistaa kirjoitti:

        Ei tarvitse, - Vaasan hovioikeus on kumonnut nuo listaamasi kohdat, ja korkeinoikeus on sinetöinyt hovioikeuden päätöksen oikeaksi.

        Lue aikasi kuluksi Vaasan hovioikeuden päätös asiassa, mikäli asia Sinua kiinnostaa. Se löytyy netistä. Hyvää päivän jatkoa.

        Yhtään ainoaa ei ole kumottu. Laitapa tänne joku esimerkiksi mikä muka kumottu.

    • ovisanopam

      Miten voi olla yhdellä Minfon kirjoittajalla niin paljon sisäpiirin tietoja, ylittyykö peräti laittoman materiaalin, hallussapitorikos? Oi ihaa- aasi minkä totuuden taaksesi peitit?
      Oliko ansan viritelmää.

    • pii-paa-piipaa

      Voisitko tarkentaa kappaletta n 7.

      Sen otsake on harhaanjohtava.

      Taas s a m a n l a i n e n postaus kuin se MTV:n vanha virheellinen uutinen, jota on tänne linkitetty ja kopioitu varmaan viisitoista kertaa, uutinen jossa seksuaalirikoksiin liittyvä harhaanjohtava, väärä vuosiluku.

      Mitään jälkeä ei surmatalon raja-alueelta löytynyt. Naapurien tonttien välisellä nurmikaistalla oli ehkä joku/jokin liikkunut, mutta kuka/mikä, siitä ei koskaan saatu tietoa. Voi olla että jänikset ja ketut lukevat iltalehtä aika harvoin.

      Auerin tontin rajoilta ei koira saanut minkäänlaista jälkeä

      Todella hienostunutta valehtelua. Sama valheellinen väite kuultiin myös oikeudessa, ihme kyllä, rikospaikkatutkijan suulla. Matti Mäkisellä on pakko olla ollut tieto, että Auerin tontin raja-alueelta ei löytynyt mitään jälkeä, mutta silti hän esitti:

      http://image.prntscr.com/image/7021dbaea630455ab39e3a0149f2064a.png

      http://image.prntscr.com/image/e857e426430b46acb906fdf063b52d6f.png

      Jälkihavainto tonttien 50 ja 52 välisellä kaistalla, mutta ei Auerin tontin nr 54 raja-alueilla.
      http://image.prntscr.com/image/656b6a9765fd450db5728f9991fb543a.png

      • ilimakuvvaa

        Niin ja joillekkin on ilmakuvien tulkitseminen ylitse pääsemätön juttu?

        Ainakin minä erotan selkeästi sen tonttien 52 ja 54 yhteisen vajan ja jonka vieritse pääsee erittäin helposti ja tontin 52 raja-aita näyttää olevan aika harvahkoa ja pääsee helposti siihen 50 ja 52 tonttien väliselle viherkaistalle, kun taas tonttien takarajat näyttää puuston lisäksi olevan aika tieheää pensasaitaa ja jos oikein muistan, niin tontin 52 pensas-aita näyttää kulmasta olevan aika avoin joka helpottaa viherkaistalle pääsemistä ja sieltähän se koira sen hajujäljen yhytti.

    • ketunhäntäkainalossa

      Totta, ja sekin jälki minkä koirapoliisi oletti koiran ehkä saaneen oli epävarma, koska mahdollinen kulkija ei koskaan ilmoittautunut. Se ei ehkä osannut lukea saati että sillä olisi ollut pesäkolossaan televisio.

      Minulle on jäänyt mieleen erään annelistin postaus, jossa tuo ilmi, että tapanaan on ollut ohjeistaa toimittajia (annaanna = KN = turumurre = Matula). Aivan. Sopii kuvaan. Ohjeistusta ovat annelistit tyrkyttäneet suuntaan jos toiseenkin. Toki tämä on ollut tiedossa alunalkaen, jo vuonna 0 kun Matula lähetteli ja soitteli polisiille vihjeitään.

      http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?p=755123#p755123
      postauksessa vyöryteään alkuvaiheen esitutkinnan kokoaminen Salonsaaren niskoille, aivan kuin ei Matti Mäkisellä olisi näppejään sopassa ollutkaan.

    • MM-itun-kelmi

      Hienostunut valhe on sekin, että Mäkinen esitti oikeudessa jonkun muun sanoneen hänelle sen, minkä hän esitti oikeudessa tosiasiana, ihan vain sivulauseena.

      Jos joku oikeudessa olisi virheellisen esityksen oikaissut, olisi tämä neropatti voinut sanoa, ai sorii, mää tarkotin sitä et sieltä naapurien tonttien välistä, ei kukaan voi kaikkea muistaa pilkulleen.

      • ihmejagummitus

        Mikä oli Mäkisen motiivi toimia tällä tavalla?

      • heinäseiväs55
        ihmejagummitus kirjoitti:

        Mikä oli Mäkisen motiivi toimia tällä tavalla?

        Voisi olla oman toiminnan puolustelu. Poliisin sisällä on varmasti paljon puitu, että mikä meni vikaan. Mäkinen oikeussalissa aika pitkälti keskittyi siihen, ettei hänen toimissaan olisi mitään moitittavaa.

    • vkdleiuh

      Mikäli jollakin henkilöllä ja samanmielisten porukalla on liki pakonomainen tarve levittää väärää tietoa ja valheita somessa Ulvilan tapauksen tiimoilta, niin jokin syyhän sille on. Samat vääristellyt jutut olen muiden asiaa seuranneiden lailla lukenut viimeisen 10 vuoden aikana.

      • Pikku-Lieska

        Olisi ihan kiva tietää Hejcin porukan kytköksistä, ja miksi he ovat pesiytyneet tännekin valheellisine kertomuksineen. Ehkä me olemme torstain jälkeen viisaampia, missä kulkee sananvapauden raja ja minkälaisista vihapuheista seuraa jatkossa vankeusrangaistuksia. Kannattanee katsoa A-teeman Vihapuhe-ohjelma, jossa on valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen vieraana (http://yle.fi/uutiset/3-9422385).

    • Syyllinenseon

      Jos ei Annelin syyllisyyttä tajua, ei taida tajuta mistään mitään.

      • Tajutonta

        Tajunnan taso ylittyy.

    • Pikku-Lieska
      • Pikkulieskaonpaska

        Sinun puheesi on pelkkää vihapuhetta.

      • Höpönattu

        Sinun puhkusi on silkkaa pahapuhetta.

      • propagandakamppanjat

        Muistan kuin eilisen päivän sen hetken, kun Suomen mediassa - useissa eri lähteissä ensimmäisen kerran kirjoitettiin sana vihapuhe.

        Se tuntui todella oudolta ja aiheutti hämmennystä, että mikähän se sellainen sana on. No, opettaminen ja manipulointi ja propaganda jatkui jatkumistaan. Tänä päivänä varmaan jokainen suomalainen osaa ääntää sanan vihapuhe - sehän on ihan normaali sana.

        Ettekö te todella näe, että miten manipuloidaan ja ihmettele sen tarkoitusta?

        Tämä on vain yksi esimerkki tästä manipuloinnista. Vihapuhemanipulointi aloitettiin useiden kansanedustajien suulla täsmälleen samalla hetkellä. Ilmeisesti tällaiselle sanalle oli poliittinen tilaus jotakin heidän jo silloin allekirjoittamaa lakia varten

        No, se oli sitä aikaa kun hysteerinen pelko levisi kansanedustajien keskuudessa - tiesivät jotakin mitä me emme silloin tienneet. Tätä ennen oli massiivinen työpaikkakiusaustermibuumi, jota seurasi rikollisten tuomitsemisessa - mm. Suomen Rahapajan johtajalla, joka kantoi rahapajasta huomattavan summan salaa omaan käyttöönsä - työperäinen stressi -sana. Samasta työperäisestä stressistä kerrottiin Tampereen pitzerian polttaneen miehen myös kärsineen. Näitä seurasi sitten urkinta-termi - kuka urkki milloin mitäkin - useimmiten juuri ja myös rikoksiin liittyvää, josta jaettiin tuomioita.

        Yleensä tuolla työperäisellä stressillä (on heittomerkeissä) perusteltiin alhaisia tuomioita.

    • yyrerinhiekkaa

      Avaus Lukekaa HO:n päätöksestä Auerin syyttömyys on poistettu hetki sitten.

      Kommenttini HO:n päätökseen:

      Surkealla tavalla rikospaikkatutkinnan munannutta tutkijaa siteerataan yli 40 kertaa. MM:n väite, ettei lasia rikottaessa synny lasiPÖLYÄ, on merkitty päätökseen todisteeksi. Jo tämä yksinään kertoo hovin päätöksestä sen, ettei sillä ole mitään arvoa. Samoin päätökseen merkitty sekä naakalta että turumurrelta luettu valhe, että puhelimen luota oli 10-11 metriä takkahuoneeseen jne.. Naurettavaa.

      Turhaa luettavaa. Mytomaanin pilaamaa paperia, vessakamaa.

      • Annelisyyllinennytjaaina

        Eihän tuossa ollut yhtään kunnon faktaa.

    • katkesikesken

      Tässä loput. Selvästi syyllinen, käsittämätöntä ettei hovinarriot tuominneet.

      10. Hätäkeskuspuhelu

      Käräjäoikeuden mukaan välitön vaikutelma hätäkeskuspuhelusta on Auerin huoli ja hätä miehestään sekä kiireellinen avuntarve.

      Oikeuden mukaan hätäkeskuspuhelun useiden kuuntelukertojen, äänirekonstruktion, äänikoosteiden ja äänitutkijan todistuksen perusteella on riittävällä varmuudella osoitettu, että talossa ei hätäkeskuspuhelun aikana ollut ulkopuolista henkilöä.

      11. Ulkopuolisen henkilön läsnäolo ennen tai jälkeen hätäkeskuspuhelun

      Auerin kertomuksen, todistajien lausuntojen ja hätäkeskuspuhelun perusteella voi päätellä, että mahdollinen ulkopuolinen henkilö on voinut olla talossa alle kuuden minuutin ajan. Lahden vammat huomioon ottaen niiden syntymiseen on täytynyt kulua enemmän aikaa kuin vain muutamia minuutteja. Lisäksi ainakaan alussa Lahti ei ole ollut puolustuskyvytön, mikä pidentää kamppailun kestoa.

      12. Ulkopuolisen surmaajan todennäköisyys

      Jukka S. Lahdella on todistajien ja Auerin kertomuksen perusteella ollut vihamiehiä. Sen takia häneen ulkopuolelta kohdistuva väkivalta on ollut varteenotettava mahdollisuus.

      Lahden surmaaminen olisi kuitenkin ollut toteutettavissa huomattavasti helpommin ja pienemmällä kiinnijäämisriskillä kuin tunkeutumalla ikkunasta hänen kotiinsa.

      13. Edeltävä riita

      Auer kertoi viime syksyn "tunnustuskuulusteluissa" riidelleensä surmayönä miehensä kanssa. Riita johti hänen mukaansa siihen, että keittiöveitsi otettiin esiin ja hän surmasi Lahden. Auer kertoi pesseensä veriset kätensä ennen poliisin saapumista, joka oikeuden mukaan viittaa siihen, että Auer ei ollut tilanteessa uhrin asemassa.

      Vanhin tytär kertoi heränneensä yöllä "paukkeeseen" ja kuulleensa äidin tai isän kiljuntaa. Tyttö kävi katsomassa vanhempiaan kaksi tai kolme kertaa, mutta ei nähnyt ulkopuolista ennen kuin vasta tämän poistuessa ikkunasta.

      Todistajalausuntojen mukaan Lahden vammat viittaavat siihen, että tekijä oli raivoissaan ja toimi sadistisella tavalla. Auerin kertomus riidasta tukee sitä, että hän on ollut tilanteessa poikkeuksellisella tavalla raivoissaan. Auer kertoi olleensa miehelleen harmissaan muun muassa vanhimman lapsen huonosta kohtelusta ja siitä, ettei hän saanut käyttää aikaa nettifirmansa pyörittämiseen.

      Oikeuden mukaan todistajien lausunnot ja Auerin kertomus osoittavat, että perheessä on ollut pitkän ajan kuluessa syntyneitä selvittämättömiä ja patoutuneita ristiriitoja, jotka ovat saattaneet purkautua poikkeuksellisen rajuun riitaan. Oikeuden mukaan Auerin ja Lahden välinen riita on osoitettu riittävällä varmuudella.

      14. Syytteessä kuvatun tapahtumakulun mahdollisuus

      Käräjäoikeuden mukaan Auerin on ollut mahdollista tehdä lavastustoimenpiteet ennen hätäpuhelun alkua, mahdollisesti pitkänkin ajan kuluessa. Hätäpuhelun jälkeen hän on ehtinyt vaihtaa vaatteensa, pestä kätensä ja hävittää vereentyneet vaatteensa ja toisen tekovälineen.

      Auer on kuvaillut itseään analyyttiseksi, loogiseksi ja harkitsevaksi. Myös hänen sukulaiset ovat kertoneet hänen olevan rauhallinen, varma ja looginen. Auer on esiintynyt oikeudessa ja poliisikuulusteluissa rauhallisesti ja tunteitaan ilmaisematta. Todistajien mukaan Auer hallitsi voimakkaasti tunteensa hätäpuhelun aikana eikä hänestä näkynyt trauman jälkeistä sokkireaktiota.

      Oikeus katsoo Auerin käyttäytymisen tukevan sitä päätelmää, että hän on tilanteen järkyttävyydestä huolimatta pystynyt toimimaan kuten syytteessä kuvattiin.

      15. Näytön arvioinnin yleiset perusteet

      Rikosasiassa syyte katsotaan toteennäytetyksi, jos syytetyn syyllisyydestä ei jää järkevää epäilyä. Syyllisyydestä on siten oltava riittävä varmuus. Oikeuden mukaan toisenlainenkin kuin syytteessä kuvattu tapahtumakulku on mahdollinen, mutta se on erittäin epätodennäköinen.

      Todisteina suurin näyttöarvo on oikeuden mukaan äänitutkijan kertomuksella ja hätäkeskuspuhelulla sekä niistä tehdyllä johtopäätöksellä, että puhelun aikana asunnossa ei ollut ketään ulkopuolista.
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010062211912047_uu.shtml

      • Valkama.lämpimästä

        Syytön murhaan ja mitään ette voi!

      • syylinenon
        Valkama.lämpimästä kirjoitti:

        Syytön murhaan ja mitään ette voi!

        Yhtään kohtaa ette ole kumonneet. Nyt pitäisi tutkia mikä motiivi kahdella hovinarrilla oli vapauttaa syylliseksi todistettu ja kahdesti käräjäoikeudessa tuomittu pedomurhaaja.

      • Valkama.lämpimästä

        Lisäksi ainakaan alussa Lahti ei ole ollut puolustuskyvytön, mikä pidentää kamppailun kestoa.

        -Luuleeko joku tosiaan, että Anneli Auer olisi pystynyt voittamaan miehensä alun käsikähmässä? Ja jäänyt ilman mitään vammoja?
        Lapsellista.

      • tillitallin-piipaa
        Valkama.lämpimästä kirjoitti:

        Lisäksi ainakaan alussa Lahti ei ole ollut puolustuskyvytön, mikä pidentää kamppailun kestoa.

        -Luuleeko joku tosiaan, että Anneli Auer olisi pystynyt voittamaan miehensä alun käsikähmässä? Ja jäänyt ilman mitään vammoja?
        Lapsellista.

        Käsikähmästä on Auerin lisäksi todistellut ennen muuta Matti Mäkinen. Jankuttanut että ensin oli pitkä pystypaini. Onhan Matti Mäkisellä on erittäääin terävä kaukonäkö ja röntgensilmät sekä mielipuolisen rehevä fysiikan lakeja noudattava logiikka!!

        Pystypainista kertoi myös premiata jo vuonna 2007, samoin Matula, varsinaisia mestarietsiviä molemmat. turumurre (vai oliko se naakka vai Matti Mäkinen vai molemmat, vai kaikki kolme) kehitteli myös teorian, että Lahti ole mennyt kurkkimaan rikotusta ikkunasta, jolloin murhaaja oli kopsauttanut Lahtea päähän aukon kautta jo ulkoa käsin. Lahti oli vähän pökertynyt ja mennyt sängylle, toipunut hetken päästä, ja sitten oli alkanut pystypaini. Tämä kuultiin Mäkisen suusta myös oikeudessa.

        Mitäs Auer teki sillä aikaa? Pyöritteli peukaloita kun ei tullut mieleen mitään millä puolustaa Jukkaa. Auer ei kertomansa mukaan ottanut klapia käyttöön, vaikka niitä oli ihan siinä käden ulottuvilla. Kuulemma tytöllekään tullut mieleen mitään kättä pidempää, eli tyttö myöskään ei ottanut klapia avuksi, Auer itse kertonut kuulustelussa.

        .. haha haha nää on siis niin.. Mitä se tyttö siellä takkahuoneessa teki??

        Mutta siis kyllähän tuosta olisi voinut kipaista pakoon, selvä se!

        Myös Auerin tuoreimmassa blogissa todistellaan ihan samaa: Jukka olisi voinut paeta hyökkääjää, koska alkuvaiheessa vammat eivät olleet niin pahoja. Blogikirjoituksen mukaan tämän on kuulemma oikeuslääkäri todennut, vaikka onkin antanut julkisuuteen lausunnon, ettei vammojen perusteella ei voi tietää kuinka monta iskua Lahti sai päähänsä.

        Mutta ehkäpä Jukka Lahti oli arvioinut, ettei kannata paeta, eli parasta uhrautua.

        Sekin vielä, että Jukka Lahtea ei voinut yllättää, koska hänellä oli silmät selässä ja koska hän nukkui silmät auki.

      • helpostikin
        Valkama.lämpimästä kirjoitti:

        Lisäksi ainakaan alussa Lahti ei ole ollut puolustuskyvytön, mikä pidentää kamppailun kestoa.

        -Luuleeko joku tosiaan, että Anneli Auer olisi pystynyt voittamaan miehensä alun käsikähmässä? Ja jäänyt ilman mitään vammoja?
        Lapsellista.

        Jukka ollut nukkumassa kun lyönyt tajuttomaksi tai iskenyt veitsellä keittiössä kuten itse kertoi, paha siinä on veitseä vastaan taistella muutenkin pienemmän ja jalkavaivaisen.

    • vanhakuva

      AA.N perhesivuilla on kuva, jossa AA istuu sängyllä yllään ruskea oloasu, jonka materiaali on joko velooria tai froteeta. Vetoketju pusero ja ehkä huppu.

      • viitsitköetsiä

        Olisi voinut olla sellainenkin päällä suojana. Ruskeita pyyhkeitä ainakin ollut taloudessa, minullakin oli samanlaisesta materiaalista, heitin pois kun nukkasivat.

      • Valkama.lämpimästä
        viitsitköetsiä kirjoitti:

        Olisi voinut olla sellainenkin päällä suojana. Ruskeita pyyhkeitä ainakin ollut taloudessa, minullakin oli samanlaisesta materiaalista, heitin pois kun nukkasivat.

        No on se kiva, että sinulla on ollut ruskeita pyyhkeitä, kivakiva! Mutta että nukkasivat, hyihyi! POISPOIS!

      • näinyleensä
        Valkama.lämpimästä kirjoitti:

        No on se kiva, että sinulla on ollut ruskeita pyyhkeitä, kivakiva! Mutta että nukkasivat, hyihyi! POISPOIS!

        Ihmetyttää miksi tuollaisia pyyhkeitä edes valmistettiin johonkin aikaan, minulla ei kylläkään olleet ruskeita eli kristallipallossasi on huonot värit vai lienetkö värisokea. Harva tykkää nukasta ihollaan, asunnossa tai muissa vaatteissa pyykinpesun jälkeen, mutta auerskaa ei sotkut haitanneet.

      • Valkama.lämpimästä
        näinyleensä kirjoitti:

        Ihmetyttää miksi tuollaisia pyyhkeitä edes valmistettiin johonkin aikaan, minulla ei kylläkään olleet ruskeita eli kristallipallossasi on huonot värit vai lienetkö värisokea. Harva tykkää nukasta ihollaan, asunnossa tai muissa vaatteissa pyykinpesun jälkeen, mutta auerskaa ei sotkut haitanneet.

        Luettu.

    • luovutittesiis

      Yksikään annulisti ei edes yritä kumota todisteita auerskan syyllisyydestä, mahdotontahan se olisikin!

      • essi.nahka

        Ei tarvitse, Anneli on vapaa ja pysyy! Kyrsiikö?

      • mänauransulle
        essi.nahka kirjoitti:

        Ei tarvitse, Anneli on vapaa ja pysyy! Kyrsiikö?

        Et osaa perustella mitään! Kyrsiikö?
        Ja Anneli on tuomittu pedari, kyrsiikö??? Hahahaa!

      • Matalapaineita

        AA yhtälailla syyntakeinen kuin Nykop ja sarjahukuttaja. Repikää siitä, annulistit. Liekö tuossa mitään hyvää kuitenkaan. Omatunnon puuttumisesta ja empatiakyvyttömyydestähän tuo kielii. Psykopatia? No, kellä on, kellä ei.

    • pikkulierooo

      Etkö vieläkään ole keksinyt todisteita auerskan syyttömyydestä?

    • oikeuttalapsille

      Syyllinen, koska:
      1. Kahden lapsen havainnot
      2. Hätäkeskustallenteelta ei kuulu ulkopuolisen henkilön ääniä eikä kamppailuun viittaavia ääniä
      3. Anneli Auerin T-paidassa ei ole lasinsiruja eikä -pölyä
      4. Anneli Auerin T-paidassa ei ole ruskeita kuituja
      5. Anneli Auer ei ole käynyt katsomassa tai koskettamassa miestään väittämällään tavalla pesuhuoneen kautta
      6. Anneli Auerin T-paidassa ollut uhrin veri
      7. Poliisin ensipartion tullessa paikalle Auerin kädet olivat puhtaat, vaikka puhelimen kuuloke oli verinen
      8. Tontin sivu- ja takarajoilla ei ollut jälkiä
      9. Tapahtumankulun vaatima aika

      • kuivapillulle

        HOHHOOO! Mene esittämään poliisille nuo, niin ne heittävät sinut ulos asemalta.

      • HankiAivot
        kuivapillulle kirjoitti:

        HOHHOOO! Mene esittämään poliisille nuo, niin ne heittävät sinut ulos asemalta.

        Vituttaako kun et pysty todistamaan MURHAAJA-Annelia syyttömäksi? HAHAHAHAA! Kaikki nauraa sulle.

      • kuivapillulle
        HankiAivot kirjoitti:

        Vituttaako kun et pysty todistamaan MURHAAJA-Annelia syyttömäksi? HAHAHAHAA! Kaikki nauraa sulle.

        Vituttaako kun et pysty todistamaan MURHAAJA-Annelia syylliseksi? HAHAHAHAA! Kaikki nauraa sulle.

        MUUUAAhhahha-haaa!!!11234

      • OhjeHullulle
        kuivapillulle kirjoitti:

        Vituttaako kun et pysty todistamaan MURHAAJA-Annelia syylliseksi? HAHAHAHAA! Kaikki nauraa sulle.

        MUUUAAhhahha-haaa!!!11234

        Opettele ensin lukemaan ja lue sitten aloitusviesti.

      • ostaliukuvoidetta
        kuivapillulle kirjoitti:

        HOHHOOO! Mene esittämään poliisille nuo, niin ne heittävät sinut ulos asemalta.

        Poliisien ja muiden ammattilaisten tutkimuksissahan nuo todisteet auerskaa vastaan on saatu, eikä kahden ammattitaidottoman hovinarrin vapauttava päätös todellakaan tee auerskasta syytöntä. Yhtään ei annulistitkaan pysty kumoamaan vaikka kuinka syyttömäksi väittävät.

      • jaajo89

        Hovinarrien päässä kilisee ehkä enintään kaksi kulkusta ja tänne kirjoittavilla annulisteilla pari nuppineulaa.

      • kuivapillulle
        OhjeHullulle kirjoitti:

        Opettele ensin lukemaan ja lue sitten aloitusviesti.

        Juuri noilla alun argumenteilla Anneli sai vapauttavan. Mahtaa nyt kyrsiä, kun totuus valkenee kuivapillullekin.

      • Annelionmurhaajahuora
        kuivapillulle kirjoitti:

        Juuri noilla alun argumenteilla Anneli sai vapauttavan. Mahtaa nyt kyrsiä, kun totuus valkenee kuivapillullekin.

        Sinulle eläimiinsekaantujalle ei totuus ole vielä valjennut. Vituttaako?

      • kuivapillulle
        Annelionmurhaajahuora kirjoitti:

        Sinulle eläimiinsekaantujalle ei totuus ole vielä valjennut. Vituttaako?

        Etkö ymmärtänyt lukemaasi, rehupuntti?

      • Siinäsullekysymys
        kuivapillulle kirjoitti:

        Etkö ymmärtänyt lukemaasi, rehupuntti?

        Onko kivaa uskoa valheisiin?

        Pääsetkö mielisairaalasta nettiin? Vai oletko avohoitopotilas?!

      • kukatuonkinselvittäisi
        jaajo89 kirjoitti:

        Hovinarrien päässä kilisee ehkä enintään kaksi kulkusta ja tänne kirjoittavilla annulisteilla pari nuppineulaa.

        Nuupineulat olivat oikeaan osuneet.

        Sen sijaan hovinarrien päässä saattaa kilistä jokin muukin. Lahjottavissa? Eihän sen aina tarvitse rahaa olla. Suhteita, veljeilyä ym Mitenhän lienee?

    • jokolopultakin

      Kerropa pikkuliero nyt lopultakin ne todisteet auerskan syyttömyydestä kun olet käynyt oikein paikan päällä )) ja kumoa samalla todisteet syyllisyydestä!!!

      • Tomppelikyrvälle

        Oletko niin tyhmä ettet ymmärrä Hovioikeuden päätöstä? Vai etkö osaa lukea sitä? Joo tuo se pitää olla, kun jatkuvasti vain jankkaat asiaa, joka olisi helppo LUKEA päätöksestä.
        Taidat olla se poliisi, joka osaa kirjoittaa MUAHAHAHAhhaha!!!!½65yu6ei7r

      • annulistivitullle
        Tomppelikyrvälle kirjoitti:

        Oletko niin tyhmä ettet ymmärrä Hovioikeuden päätöstä? Vai etkö osaa lukea sitä? Joo tuo se pitää olla, kun jatkuvasti vain jankkaat asiaa, joka olisi helppo LUKEA päätöksestä.
        Taidat olla se poliisi, joka osaa kirjoittaa MUAHAHAHAhhaha!!!!½65yu6ei7r

        Etkö ymmärrä korkeimman oikeuden päätöstä pedotuomiosta? se on lopullinen. Vai etkö osaa lukea sitä? Etkö ymmärrä hovinarrien päätöstä tai saa lukea sitä? Eivät todistaneet auerskaa syyttömäksi, sen sijaan poliisit ja muut tutkijat todisti syylliseksi murhaan. Ainoa epäilty tälläkin hetkellä ja vain ajan kysymys kun joutuu takaisin vankilaan.

        Pitäisikin selvittää kuinka paljon muita idioottipäätöksiä nuo hovinarrit robert liljenfeld ja petteri korhonen ovat tehneet. Viralta pois ja maksamaan itse nuo korvaukset jos ei saa auerskalta takaisin.

      • Sika.naamaManner
        annulistivitullle kirjoitti:

        Sinulta se anustappi aina irtoilee ja sitten menet sekaisin. Olet palstalla vinkunut jo vuosikausia samaa levyä yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Taidat olla ainoa palstalaisista, joka ei ymmärrä tilaasi. Olet sarjanaukuja.

    • pikkulierooo

      Kerrohan tarkemmin milloin, miksi tai miten pääsit sisälle murhataloon tutkimaan todisteita? kuten Maailman menoa -palstalla väitit.

    • jovuosiasitten

      Yhtä hyvin ennakoitu kuin ketjun otsakekin jostakin tulevasta?!

      "Von Hertzen sai 15 päiväsakkoa virkavelvollisuuden rikkomisesta. Vantaan käräjäoikeus hylkäsi aiemmin syytteen.

      Syytteen mukaan von Hertzen haki poliisin RikiTrip-järjestelmän kautta Aueriin liittyvien epäiltyjen seksuaalirikoksien ja henkirikoksen tutkintailmoituksia syyskuussa 2001, vaikka tähän ei ollut virkatehtäviin perustuvaa syytä."

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702282200077889_uu.shtml

      Huikea kurkistus sensuurin taakse - jää vain tietämättä, että mistä hänet todella tuomittiin ja paljonko oikeasti sai.... Alku se tämäkin.

      • Hymmmmm

        Syyskuussa 2001, hmmm..hmmmm... melkoinen, hymmmm...

      • osuitluultavastikohdalle

        Minulla ei tullut ihan äkkiä mitään tuosta ajankohdasta mieleen, mutta ei sitä nyt ihan tuulestakaan ole temmattu. Se on varma.

        Olen kyllä ihmetellyt pienen liekin sitkeyttä kirjoittamistyylilleen, mutta en sentään ajatellut, että hänellä on agenda vähätellät ulvilat työpaikkamurha-asiaksi.

        Pienen liekin käsialaa tämä teksti:

        /- Lasten hätään suurin syyllinen on heidän isänsä tappanut työpaikaltaan irtisanotuksi joutunut henkilö, jonka henkistä tasapainoa työpaikalta saadut potkut järkyttivät aikanaan suuresti. Seuraavaksi lasten hätää lisäsivät ne henkilöt, jotka alkoivat epäillä heidän äitiään syylliseksi isän murhaan, vaikka tämä oli todettu huolellisen ja asianmukaisen alkututkinnan perusteella tekoon syyttömäksi./

        Uskomatonta. Ja minä ihmettelen, että voiko joku todella olla niin helvetin taukero, että pystyy edes kuvittelemaan, että tämä monen miljoonan sirkus syntyy vain perheeriidasta tai työpaikkamurhasta?!

      • lobomotoituja

        Ja pieni liekki jatkaa:

        /-Tampereen yliopistolla on tehty ansiokas tutkimus vuonna 2015, jossa on tarkasteltu useammassa lehdessä ja esimerkiksi murhainfon keskustelupalstalla käytyä kirjoittelua Ulvilan murhaan ja Anneli Aueriin liittyen./

        Voijumalautasanonksm. Juu tuo ansiokas tutkimus lajitteli kirjoittajat - ihan sai itsekin vasta, että kuuluuko anti- vai proryhmään, eli uskooko Jumalaan vai Saatanaan.

      • toveriturkku

        Siis syyskuussa 2001?!! ... Mitenkähän Auer liittyy 9//11 mahdollisesti!??! Vai oliko D.Trump (tai GW.Bush) salainen epäilty Ulvilan ceissiin?!?!
        Jää nyt hämäämään, että onko jutussa ihan oikea päivämäärä, ja jos niin mitä meiltä on oikeastaan salattu tähän asti ... entä jatkossa??!?!

    • salaliittoon

      Kalliiksi tulee femakkojen salaliitot, yhtään akkaa ei saisi tuomita mistään vaikka täysin selvästi syyllinen. Tavallinen perhesurma ja tyypillinen naisen tekemä intohimomurha, kaikki todisteet auerskaa vastaan ja ulkopuolinen mahdoton, missä tahansa muualla auerska olisi tuomittu heti eikä olisi annettu edes valituslupaa.

      • Stana666

        Onko muijas jo tullu takaisin, kun oli somalin kyytejä nauttimassa? Otit varmaan takaisin, kun et muuta saisi. Mutta katkeruus silti kytee naisia kohtaan?

    • uskootaiei

      Auer kirjoitti blogissaan, että paikkaan, johon Jukan tuhkat on siroteltu, oli 10 vuodessa kasvanut suuri puu. Mitä hittoa. Eikö niitä tuhkia ollutkaan siinä uurnassa, joka heitettiin mereen Ruissalon edustalle kesällä 2008 (tai 2009)

      • Jukupätkäle

        Erittttäin hyvä huomio, lieskaaaaa juhuuu??
        Koska niitä ei siroteltu, vaan uurna nakattiin kylmästi avaamatta mereen. Oliko se tyhjä uurna? Kuten on ennenkin veikattu.

      • totuus.koitta
        Jukupätkäle kirjoitti:

        Erittttäin hyvä huomio, lieskaaaaa juhuuu??
        Koska niitä ei siroteltu, vaan uurna nakattiin kylmästi avaamatta mereen. Oliko se tyhjä uurna? Kuten on ennenkin veikattu.

        On arveltu oikein et murhamamma heitti tyhjän uurnan. Tuhkaa ei saa sirotella ilman lupaa mihinkään. Siitäkö mamma välitti ja tais olla muutakin käyttöä tuhkale?

      • Sika.naamaManner
        totuus.koitta kirjoitti:

        On arveltu oikein et murhamamma heitti tyhjän uurnan. Tuhkaa ei saa sirotella ilman lupaa mihinkään. Siitäkö mamma välitti ja tais olla muutakin käyttöä tuhkale?

        No ei Anneli nyt varmaan ainakaan persereikäänsä sitä tuhkaa tunkenut, kuten sinä teet pienillä kivillä!

      • KunOnKerranSairasÄmmä
        Sika.naamaManner kirjoitti:

        No ei Anneli nyt varmaan ainakaan persereikäänsä sitä tuhkaa tunkenut, kuten sinä teet pienillä kivillä!

        Taisi Anneli tehdä niin.

      • aamupuuroon
        Sika.naamaManner kirjoitti:

        No ei Anneli nyt varmaan ainakaan persereikäänsä sitä tuhkaa tunkenut, kuten sinä teet pienillä kivillä!

        Lisäs varmaankin aamupuuron sekaan.

    • se.riittää.perusteluksi

      Eteenkin se, ettei häke-nauhalta kuulu ulkopuolisen ääniä, todistaa Annelin syyllisyyden.

    • pikkulieroo

      Mihin katosit, nolottaako kun jäät jatkuvasti kiinni valheista?

    • Uoti

      Verijälki ulkona oven ulkolaudassa viittaa ja todistaa ulkopuolisen murhaajan olemassaolon. Sori siitä.

      • millätavalla

        Mihin se ulkopuolinen katosi jälkiä jättämättä? Koira olisi haistanut poistumisjäljet aivan varmasti. Mikään muukaan ei sovi ulkopuoliseen, auerska ne jäljet teki.

      • Mr.Kjäh
        millätavalla kirjoitti:

        Mihin se ulkopuolinen katosi jälkiä jättämättä? Koira olisi haistanut poistumisjäljet aivan varmasti. Mikään muukaan ei sovi ulkopuoliseen, auerska ne jäljet teki.

        Miksi Anneli olisi lavastanut itsensä syylliseksi. Annelihan on älykäs, eikä mikään kaltaisesi apukoulutason lampaannussija. Sinulta olisi onnistunut tuo itsensä lavastaminen, kuten horinoistasi huomaa.
        Kjäh!

      • Eitulekesää
        millätavalla kirjoitti:

        Mihin se ulkopuolinen katosi jälkiä jättämättä? Koira olisi haistanut poistumisjäljet aivan varmasti. Mikään muukaan ei sovi ulkopuoliseen, auerska ne jäljet teki.

        Niin, ja kehtaavat vielä väittää, että koira sai vainun. Paskat. Ja annelistien viestien taso kertoo ihan tarpeeksi heistä, ei mitään lahoja normaaliin argumentaatioon. Se osoittaa vain sen tosiseika, että annelisteilla alhaisempi äo, kuten heidän lastenraiskaaja-idolillaan Annelilla.

      • Uoti
        Eitulekesää kirjoitti:

        lahoja
        tosiseika

        No siinäpä taas todisteet lampaannussija antiannelistin "äo:sta".

      • Eitulekesää
        Uoti kirjoitti:

        lahoja
        tosiseika

        No siinäpä taas todisteet lampaannussija antiannelistin "äo:sta".

        Puhelimella kirjoittaminen on paskaa, mutta sinä et edes tainnut ymmärtää viestini pointtia.
        Sanon saman uudestaan: annelistien alhaisen äo:n takia totuuden hahmottaminen on vaikeaa.

      • Uoti
        Eitulekesää kirjoitti:

        Puhelimella kirjoittaminen on paskaa, mutta sinä et edes tainnut ymmärtää viestini pointtia.
        Sanon saman uudestaan: annelistien alhaisen äo:n takia totuuden hahmottaminen on vaikeaa.

        Pinnat sinulle siitä, että et lähtenyt turhaan kiistämään sitä, että olet lampaannussija!

    • lentävähuppumiesiskee

      Kummasti ei se ulkopuolinen tekijä jättänyt verisiä kengänjälkiä terassille. Sori vaan, annelistit.

      • Mr.Kjäh

        Eikö? Missä näin sanotaan esitutkintapöytäkirjassa?

      • Uoti
        Mr.Kjäh kirjoitti:

        Eikö? Missä näin sanotaan esitutkintapöytäkirjassa?

        Aivan. Lentävälampaannussija ei löydä oikeuden asiakirjoitakaan mainintaa, että verisiä kengänjälkiä ei olisi ollut.

      • kauhea_pervo
        Uoti kirjoitti:

        Aivan. Lentävälampaannussija ei löydä oikeuden asiakirjoitakaan mainintaa, että verisiä kengänjälkiä ei olisi ollut.

        Onko liitelevä huppis myös eläimiin sekaantuja, eipä olisi auerskasta moista uskonut. Sillähän ei ole edes merkitystä oliko auerska tehnyt terassillekin pari kengän jälkeä kuten asuntoon, tontilta ei ollut poistumisjälkiä joten ulkopuolinen on mahdoton.

      • Skitso-annelistit
        Uoti kirjoitti:

        Aivan. Lentävälampaannussija ei löydä oikeuden asiakirjoitakaan mainintaa, että verisiä kengänjälkiä ei olisi ollut.

        Onko kivaa puhua itsekseen?

      • Uoti
        kauhea_pervo kirjoitti:

        Onko liitelevä huppis myös eläimiin sekaantuja, eipä olisi auerskasta moista uskonut. Sillähän ei ole edes merkitystä oliko auerska tehnyt terassillekin pari kengän jälkeä kuten asuntoon, tontilta ei ollut poistumisjälkiä joten ulkopuolinen on mahdoton.

        Lentävälampaannussija ei sitten löydä oikeuden asiakirjoistakaan mainintaa, että verisiä kengänjälkiä ei olisi ollut?
        Nyt sitten lentävänlampaannussijan maailma kaatui ja alkoi selittely...

      • siltänäyttää

        Turhaan tunteroinen selittelet kun ulkopuolisen mahdollisuus on tutkimuksissa poissuljettu. Mielikuvituksesi ainakin lentää, mutta mikset kokeilisi hypätä jostain korkealta josko osaisit liidellä ihan oikeasti.

      • Uoti
        siltänäyttää kirjoitti:

        Turhaan tunteroinen selittelet kun ulkopuolisen mahdollisuus on tutkimuksissa poissuljettu. Mielikuvituksesi ainakin lentää, mutta mikset kokeilisi hypätä jostain korkealta josko osaisit liidellä ihan oikeasti.

        Missä kohtaa viimeisessä oikeuden päätöksessä on mainittu, että ulkopuolisen mahdollisuus on poissuljettu? Vituttaako, kun et löydä sitä?
        Taidat olla pelkkä tyhjänpuhuja? Hei, mutta niinhän oletkin.
        Et kykene näyttämään ulkopuolisen mahdottomuutta, mutta silti lätiset asiasta. Veikkaan, että sinua on hyväksikäytetty nuorena. Voi sinua parkaa. Ja nyt olet juuttunut omaan totuuteesi. Lievittääkö tuskaasi edes lampaanpaneminen?

      • etköosaalukea

        Käräjäoikeuden tuomiossa ja syytteessä kerrottu eivätkä hovinarrit tai kukaan muukaan ole kumonneet todisteita.

    • Urpolle.lukuharjoitusta

      Ulvilan surma
      Julkaistu 19.2.2015

      LEHDISTÖTIEDOTE 19.2.2015

      R 14/232

      Ulvilan surma

      Vaasan hovioikeus on tänään antamallaan ratkaisulla hylännyt Anneli Aueria vastaan ajetun syytteen Jukka Lahden murhasta tai taposta ja vapauttanut hänet käräjäoikeuden tuomitsemasta rangaistuksesta sekä kaikesta korvausvelvollisuudesta asianomistajille ja valtiolle. Hovioikeus on lisäksi määrännyt, ettei Aueria ole enää pidettävä tämän asian vuoksi vangittuna.

      Auer oli valittanut Satakunnan käräjäoikeuden 12.12.2013 antamasta tuomiosta, jolla hänet oli tuomittu äänestyksen jälkeen Lahden murhasta elinkaudeksi vankeuteen. Käräjäoikeus oli katsonut, ettei Auerin kertomus taloon tunkeutuneesta ulkopuolisesta tekijästä pitänyt paikkaansa vaan että Auer oli surmannut aviopuolisonsa.

      Hovioikeus totesi, että syyttäjillä oli todistustaakka kaikista murhan tai tapon rikostunnusmerkistöön kuuluvista seikoista. Auerilla ei sen sijaan ollut velvollisuutta esittää syyttömyyttään tukevaa näyttöä eikä myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen. Esitutkinnan puutteellisuudesta johtuva näytön epävarmuus ei saa varsinkaan vakavien rikosten yhteydessä koitua syytetyn vahingoksi.

      Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin jääneen näyttämättä, että Auerin hätäkeskukseen soittaman puhelun taustalta kuuluvat Lahden valitusäänet olisivat peräisin aikaisemmin äänitetyltä tallenteelta. Auerin ja Lahden nuorimpien lasten kertomukset surmayön tapahtumista eivät olleet uskottavia eivätkä yhteensopivia poliisin teknisessä rikostutkinnassa hankkiman selvityksen kanssa. Kun otettiin huomioon lukuisat ulkopuoliseen tekijään viittaavat seikat ja se, ettei Auerin ollut selvitetty lavastaneen rikospaikkaa, Auerin syyllisyydestä jäi vähintäänkin varteenotettava epäily. Näin ollen hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että Auer olisi tappanut Lahden syytteen teonkuvauksissa esitetyin tavoin. Syyte murhasta tai taposta oli sen vuoksi hylättävä.

      Hovioikeuden ratkaisusta on äänestetty. Eri mieltä oleva jäsen arvioi muun muassa teknisen tutkinnan tulokset eri tavalla ja hylkäsi Auerin valituksen.

      Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenlaamanni Robert Liljenfeldt sekä hovioikeudenneuvokset Hagar Nordström (eri mieltä) ja Petteri Korhonen. Esittelijänä ja valmistelijana on toiminut viskaali Aleksi Rantanen.

      Hovioikeuden ratkaisu on luettavissa hovioikeuden kotisivuilla ja tilattavissa kirjaamosta (p. 029 56 41646, vaasa.ho(at)oikeus.fi).

      Lisätietoja ratkaisusta antaa hovioikeudenlaamanni Robert Liljenfeldt (p. 029 56 41646).

      • niinpää

        Varsinaisia putkiaivoja nuo hovinarrit robert liljenfeld ja petteri korhonen. Eihän tuo nauhoitus ole edes oleellista syyllisyyden kannalta kun auerska jäänyt kiinni lukuisista valheista ja pelkästään verilammikoiden kuivuminen todistaa ettei ulkopuolista ole voinut olla. Asiantuntijat todistaneet että teko kestänyt vähintään kymmeniä minuutteja tai yli tunnin, ei pienintäkään todistetta ulkopuolista, ei edes poistumisjälkiä, vaikka koira olisi varmasti haistanut.

        Lukuisia kohtia jotka todistavat auerskan syylliseksi, ainoatakaan ei ole kumottu.
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14704391/oikeuden-15-perustelua-auerin-syyllisyydesta

    • Mr.Kjäh

      Tuossahan HO tuhoaa valtaosan noista avaajan fabuloinneista.

      Kjäh!

    • pikkulieroo

      Joko kerroit tietosi poliisille? Kerro meillekin ja kumoa nuo todisteet auerskan syyllisyydestä.

      • Päivystäväapteekki

        Vieläkö jaksat jankuttaa asioista, jotka HO on tuominnut Anneli Auerin hyväksi? Oletko dementikko vai miksi fakta ei uppoa päähäsi?

        Kerro ihmeessä, kenties voimme auaa sinua. Eli miksi fakta ei mene jakeluusi?

      • samaaihmettelen
        Päivystäväapteekki kirjoitti:

        Vieläkö jaksat jankuttaa asioista, jotka HO on tuominnut Anneli Auerin hyväksi? Oletko dementikko vai miksi fakta ei uppoa päähäsi?

        Kerro ihmeessä, kenties voimme auaa sinua. Eli miksi fakta ei mene jakeluusi?

        Vieläkö jaksat päivystävä tunteroinen ja muut annulistitjankuttaa asioista, joihin kaikki oikeusasteet ovat tuominneet auerskan yksimielisesti syylliseksi? Oletko dementikko vai miksi fakta ei uppoa päähäsi? Murhastakin auerska on kahdesti tuomittu, edelleen ainoa epäilty ja ainoa mahdollinen aikuinen syyllinen eli niin kauan on löysässä hirressä kunnes tuomitaan uudelleen tai kuolee.

        Kerro ihmeessä, kenties voimme auaa sinua. Eli miksi fakta ei mene jakeluusi?

      • Pikku-Lieska
        samaaihmettelen kirjoitti:

        Sinä olet ainoa, joka täällä jaksaa jankuttaa syyttömän ihmisen syyllisyydestä. Taatusti et osaa edes luetteloida meille muille tiedoksi, milloin Ulvilan murha-asiassa ja ja siihen kytkeytyvissä lsh-rikosepäilyissä on annettu tuomioita.

      • pikkulieauerska
        Pikku-Lieska kirjoitti:

        Miksi jankutat edelleen, etkö kunnioita oikeuden lopullista päätöstä pedojutussa? Murhasta ei ole tällä hetkellä tuomittu ketään, mutta aikaisemmin tuomittu auerska on edelleen ainoa epäilty, sekä todisteiden valossa ja fysiikanlakien mukaan ainoa mahdollinen syyllinen.

        Siitä vaan kumoamaan todisteet tai lopeta se jankuttaminen.

    • mikämättäää

      Eikö annulistit ole vieläkään todisteita idolinsa syyttömyydestä, miksi ette kumoa noita?

      • Pikku-Lieska

        Kirjalliset todisteet
        1. Pohjapiirros Tähtisentie 54 -talosta
        2. Valokuvaliite tapahtumapaikalta 3.12.2009 (CD-tallenne)
        3. Kaksi DVD-tallennetta, valokuvaliite 9.1.2012 ja rikosylikonstaapeli MT:n lausunto tekopaikalla 2.12.2011 tehdyistä rekonstruktioista
        4.1 Tähtisentien ilmakuva
        4.2 Kaksi asemakaavakuvaa alueelta
        4.3 Tähtisentien ilmakuva
        5. Ensipartiokuvat (CD-tallenne)
        6. Valokuvaliitteen 3.12.2009 (todiste nro 2) kuvat 25, 26 ja todisteena nro 5
        olevien ensipartiokuvien kuva 39
        7. Valokuvaliitteen 3.12.2009 (todiste nro 2) kuva 63
        8. Valokuvaliitteen 3.12.2009 (todiste nro 2) kuvat 37, 41 ja 42
        9. Verijälkitutkimus 17.12.2009 valokuvaliitteineen
        10. Anneli Auerin laatima havainnekuva
        11. Oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen pöytäkirja
        12. Valokuvaliite ruumiinavauksesta 7.12.2009 (CD-tallenne)
        13. Lääninoikeuslääkäri HL:n lisälausunto 27.2.2010
        15. Ote Satakunnan sairaanhoitopiirin sairauskertomusjärjestelmästä 1.–
        4.12.2006
        16. Lääkärinlausunto 17.3.2008
        17. Lääkärinlausunto 24.11.2008
        18. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 25.9.2009 RTL
        25661/270/06
        19. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 28.2.2007 RTL
        25661/2/06
        20. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 1.8.2007 RTL
        25661/64/06
        21. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 8.10.2009 RTL
        25661/248/06
        22. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 12.10.2009 RTL
        25661/257/06
        23. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 13.10.2009 RTL
        25661/265/06
        24. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 16.12.2009 RTL
        25661/277/06
        25. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 28.2.2007 RTL
        25661/12/06
        26. Lausunto hajutunnistustutkimuksesta, Poliisiammattikorkeakoulu
        28.8.2009
        27. Kolme valokuvaa veitsitelineestä
        28. Fiskars Brands Finland Oy Ab:n Product Designer TS:n lausunto
        valokuvaliitteineen
        29. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 25.1.2007 RTL
        25661/5/06 liitteineen
        30. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 28.2.2007 RTL
        25661/6/06
        31. Kaksi Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausuntoa 19.6.2013
        RTL 25661/284/06 ja 3.7.2013 RTL 25661/286/06
        32. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion johtajan selvitys 13.8.2013
        33. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 15.5.2007 RTL
        25661/73/06
        34. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 12.6.2007 RTL
        25661/71/06
        35. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 1.2.2007 RTL
        25661/16/06
        36. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 24.5.2007 RTL
        25661/66/06 liitteineen
        37. Kaksi valokuvaa (CD-tallenne, kuvat 24 ja 37)
        38. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 5.6.2007 RTL
        25661/65/06
        39. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 24.4.2009 RTL
        25661/250/06 liitteineen
        40. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 8.2.2007 RTL
        25661/14/06
        41. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 8.12.2009 RTL
        25661/281/06 liitteineen
        42. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 27.3.2012 RTL
        24270/18/11
        44. Alkuperäinen hätäkeskuspuhelutallenne äänitallenteena (CD-tallenne)
        45. Tallenne hätäkeskuspuhelun rekonstruktioista (CD-tallenne)
        46. Hätäkeskuspuhelun täysimittainen versio, josta on poistettu muut kuin Jukka
        Lahden äänet (CD-tallenne)
        47. Aikajana Anneli Auerin hätäkeskukseen soittamasta puhelusta
        48. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 13.12.2006 RTL
        25661/4/06
        49. Filosofian lisensiaatti MS:n laatima nauhoitteen analysointiraportti
        17.11.2008 liitteineen
        50. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 13.8.2009 RTL
        25661/26/06
        51. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 28.8.2009 RTL
        25661/26/06 liitteineen
        52. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lisälausunto 11.11.2009
        RTL 25661/273/06 liitteineen
        53. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 5.4.2011 RTL
        7903/1/11 liitteineen
        54. Todistaja RH:n lausunto 11.4.2011
        55. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 12.5.2011 RTL
        7903/2/11
        56. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 26.8.2011 RTL
        924270/3/11
        57. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 5.10.2011 RTL
        24270/2/11
        58. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 5.10.2011 RTL
        24270/5/11
        59. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 19.12.2011 RTL
        24270/9/11
        60. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 2.2.2012 RTL
        24270/14/11
        61. Anneli Auerin haastattelu Iltalehdessä 2.9.2011
        62. Todistaja TN:n kommenttilausunto 16.4.2010
        63. Hätäkeskuspuhelutallenteen uudelleen suodatettu versio, Finnvox Studiot
        Oy 20.9.2010
        64. Graafinen esitys ja selvitys viimeksi mainitusta tallenteesta
        65. Edesmenneen lääketieteen ja kirurgian tohtori JA:n lausunto
        6.12.2010, jonka liitteinä on aikajana sekä DVD-tallenne ...

      66. FBI:n lausunto hätäkeskuspuhelutallenteesta 27.4.2012
      68.1 Kokeellinen tutkimus 7-vuotiaiden kyvystä ymmärtää ns. Ulvilan surmassa
      Anneli Auerin pojan todistajanlausuntojen mukainen surmayötä koskeva tapahtumainkulku kuulonvaraisesti
      68.2 Anneli Auerin ja hänen tyttärensä hätäkeskuspuhelukäyttäytymisen arviointi
      tutkimustiedon valossa sekä tutkimuksen liitteenä oleva amerikkalainen
      tutkimus
      69. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 8.12.2009 RTL
      25661/279/06
      70. Rekonstruktio ikkunan rikkomisesta 21.7.2009 (DVD-tallenne)
      71. Valokuvaliite rekonstruktiosta, jossa ikkunalasi rikottiin sisä- ja ulkopuolelta
      21.7.2009
      72. Rekonstruktio ulkopuolisesta tekijästä eri valaistusolosuhteissa 26.11.2009
      (DVD-tallenne)
      73. Rekonstruktio ikkunasta kulkemisesta 9.9.2008 (DVD-tallenne)
      74. DVD-tallenne kiipeilyrekonstruktiosta 2.12.2011, valokuvaliite 9.1.2012 ja
      erityisesti sen kuva 65 (todiste nro 3) sekä rikosylikonstaapeli MT:n
      lausunto 6.12.2012 (todiste nro 3)
      76. Valokuvaliitteen 9.1.2012 (todiste nro 3) kuvat 38 ja 39
      77. Psykologi PL:n lausunto 7.8.2009
      78. Psykologi LN:n lausunto 17.8.2009
      79. Ylilääkäri PM:n hoitopäiväkirjamerkinnät 9.–12.3.2007
      81. Turun hovioikeuden tuomio 27.6.2013 nro 1337 ja siihen liittyvä Varsinais-
      Suomen käräjäoikeuden tuomio 29.6.2012 nro 3748
      84. Osanottajalista Haaga Ammattikorkeakoulun täydennyskoulutusohjelmaan
      85. Äänitallenteet Anneli Auerin ja hänen veljensä puheluista 21.–23.9.2009 litterointeineen
      86. Edesmenneen lääketieteen ja kirurgian tohtori JA:n lausunto
      29.3.2010 liitteineen
      87. Syytetyn mielentilaa koskeva lausunto 21.10.2010
      88. Tekijäanalyysi Jukka Lahteen kohdistuneesta henkirikoksesta 8.12.2006
      89. Esitutkintapöytäkirjan 6580/R/16735/06/Li/12 27.8.2012 kaksi ensimmäistä
      sivua
      91. Muistijälkitesti 18.9.2009
      92. Pöytäkirja poliisin teknisestä tutkinnasta 1.12.2006–6.1.2010
      93. Hajutunnistustutkimuslausunto, Poliisiammattikorkeakoulu 24.11.2011
      94. Esitutkintapöytäkirja 65807R/16735/06/Li2 14.4.2010 liitteineen
      100. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian
      tutkimusyksikön lausunto Anneli Auerin pojan kertomuksista 19.12.2011
      101. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian
      tutkimusyksikön lausunto Anneli Auerin pojan kertomuksista 27.1.2012
      102. Kaksi lääkärinlausuntoa 13. ja 26.10.2011
      103. Lääkärinlausunto 14.12.2011
      104. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian
      tutkimusyksikön lausunto Anneli Auerin toiseksi vanhimman tyttären kertomuksista 19.12.2011
      105. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian
      tutkimusyksikön lausunto Anneli Auerin toiseksi vanhimman tyttären kertomuksista 27.1.2012
      106. Kaksi lääkärinlausuntoa 13. ja 26.10.2011
      107. Lääkärinlausunto 11.11.2011, liiteasiakirjan sivut 1377–1378
      109. Todistaja S-KN:n, todistaja AS:n ja psykologi AA-S:n sekä erikoistutkija JR:n vastinelausunto PS:n ja KF:n 11.5.2012 antamaan lausuntoon
      110. Haastattelurunko oikeuspsykologisille haastatteluille/kuulusteluille epäiltäessä
      hyväksikäyttöä (ns. NICHD-runko) ja akuutteja tilanteita varten muokattu haastattelurunko, teoksessa "Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn
      selvittäminen. Asiantuntijaryhmän suositukset sosiaali- ja terveydenhuollon
      henkilöstölle." Sirpa Taskinen (toim.), Stakesin julkaisu 2003

    • Pikku-Lieska

      Sori, kun kone temppuili ja sama viesti on näemmä tallentunut sivustolle useampaan kertaan.

      • pikkulieauerska

        Sekosit siis lopullisesti ))

        Kaikki todisteet tosiaan todistaa auerskan syylliseksi, hyvä kun myönsit ettet löytänyt mitään mikä kumoaisi syyttäjän todisteet.

    • pikkulieroo

      Joko kiikutit todisteesi poliisille? Kerro meillekin!

    • upupupupupupupupup

      Miksie annulistit todista auerskaa syyttömäksi kun kerran tietävät, omituista ))

      • Onhankaikkimuutenhyvin

        Onpa taas riemastuttava oivallus Huuru-Pekalta! Että annulistien tehtävä? Mitäs varten sitä oikeudenkäyntiä sitten pidetään?

      • loistavaatunteroinen
        Onhankaikkimuutenhyvin kirjoitti:

        Onpa taas riemastuttava oivallus Huuru-Pekalta! Että annulistien tehtävä? Mitäs varten sitä oikeudenkäyntiä sitten pidetään?

        No kerro nyt poliisille edes kun poliisit ja tutkijat pitävät myös auerskaa syyllisenä, samoin kaikki rehelliset ja täysijärkiset tuomarit. Mikä on, miksi et kerro? Sitähän minäkin, et siis tiedä syyttömäksi ))

      • Onhankaikkimuutenhyvin
        loistavaatunteroinen kirjoitti:

        Poliisit ja tutkijat kyllä pitävät syyttömänä. Ja sinäkö, Huuru-Jouni, lomittaja/tukijussi määrittelet rehellisen ja täysijärkisen? RIEMASTUTTAVAA! Huippuriemastuttavaa, että "Huurulla" on myös aivan oma oikeuskäsityksensä ja oma "HUURU"-oikeusjärjestyksensä.

        Riemastuttava tapaus!

      • loistavaatunteroinen
        Onhankaikkimuutenhyvin kirjoitti:

        Poliisit ja tutkijat kyllä pitävät syyttömänä. Ja sinäkö, Huuru-Jouni, lomittaja/tukijussi määrittelet rehellisen ja täysijärkisen? RIEMASTUTTAVAA! Huippuriemastuttavaa, että "Huurulla" on myös aivan oma oikeuskäsityksensä ja oma "HUURU"-oikeusjärjestyksensä.

        Riemastuttava tapaus!

        Vain jalkovälillään ajatteleva joutenlahti pitää syyttömänä, kaikki muut poliisit ja tutkijat tietää syylliseksi. Ahnesika manner puolusti vain rahasta ja kaksi hovinarria pitäisi laittaa rikostutkintaan, muut tuomarit yksimielisiä syyllisyydestä. Pervoannulistien mielipiteillä taas ei ole mitään väliä, ethän sinäkään karjun alta löytynyt eläimiin sekaantuja täysijärkinen voi olla.

      • Onhankaikkimuutenhyvin
        loistavaatunteroinen kirjoitti:

        Vain jalkovälillään ajatteleva joutenlahti pitää syyttömänä, kaikki muut poliisit ja tutkijat tietää syylliseksi. Ahnesika manner puolusti vain rahasta ja kaksi hovinarria pitäisi laittaa rikostutkintaan, muut tuomarit yksimielisiä syyllisyydestä. Pervoannulistien mielipiteillä taas ei ole mitään väliä, ethän sinäkään karjun alta löytynyt eläimiin sekaantuja täysijärkinen voi olla.

        Päivän huurut siinä sitten, niinkö?

    • pikkulieroo

      Etkö ole vieläkään kiikuttanut todisteitasi poliisille, julkaise edes täällä ))

    • nopikkulieroo

      Etkö vieläkään osaa perustella väitteitäsi auerskan syyttömyydestä?

      • Hessu.52

        Eikös oikeus tehnyt sen vakuuttavasti? Syytteistä ei jäänyt kiveä kiven päälle.

      • hassu52

        Erittäin vakuuttavasti lopullinen tuomio lasten raiskauksista ja kahdesti tuomittu murhastakin, vain kaksi ilmeisesti lahjottua hovinarria vapautti aukottomista todisteista huolimatta.

      • Pikku-Lieska

        Jaaha, näköjään viestini on poistettu sääntöjen vastaisena. Kovasti ihmettelen, että esimerkiksi nimimerkin hassu52 viesti, jossa mustamaalataan Vaasan hovioikeuden virkamiehiä yms. saa edelleen olla palstalla aivan sellaisenaan. Kenties totuus syyttömän ihmisen tuomioista satuttaa palstan ylläpitoakin?

    • pikkulieroo

      Etkö ole vieläkään kiikuttanut todisteitasi auerskan syyttömyydestä poliisille? Julkaise täällä edes, saadaan kaikki nauraa.

      • Pikku-Lieska

        Ei syyttömyyttä tarvitse todistella. Hetki vielä odotellaan, että poliisi tekee työnsä oikean Ulvilan murhaajan kiinnisaamiseksi. Jos poliisi ei toimi, niin sitten toimivat käsittääkseni muut. Joka tapauksessa tämä juttu selvitetään perinpohjaisesti, ettei kukaan muu joudu vastaavanlaisen oikeusmurhan kohteeksi.

      • pikkulieauerska
        Pikku-Lieska kirjoitti:

        Ei syyttömyyttä tarvitse todistella. Hetki vielä odotellaan, että poliisi tekee työnsä oikean Ulvilan murhaajan kiinnisaamiseksi. Jos poliisi ei toimi, niin sitten toimivat käsittääkseni muut. Joka tapauksessa tämä juttu selvitetään perinpohjaisesti, ettei kukaan muu joudu vastaavanlaisen oikeusmurhan kohteeksi.

        Toivottavasti auerska saadaan tosiaan mahdollisimman pian takaisin vankilaan murhastakin. Tuo pedoraiskausjuttu on onneksi lopullisesti käsitelty ellei syyllisty uudelleen vastaaviin tekoihin.

        Sehän oli toki tiedossa ettei sinulla ole ensimmästäkään todistetta auerskan syyttömyydestä, mutta kiva kun varmistit vielä!

      • khfnbevrtknknmne
        Pikku-Lieska kirjoitti:

        Ei syyttömyyttä tarvitse todistella. Hetki vielä odotellaan, että poliisi tekee työnsä oikean Ulvilan murhaajan kiinnisaamiseksi. Jos poliisi ei toimi, niin sitten toimivat käsittääkseni muut. Joka tapauksessa tämä juttu selvitetään perinpohjaisesti, ettei kukaan muu joudu vastaavanlaisen oikeusmurhan kohteeksi.

        Kopio aiemmasta kirjoituksesta:
        " Jos poliisi ei toimi, niin sitten toimivat käsittääkseni muut. "

        En tiedä, mitä tarkoittanee, mutta pahimmassa tapauksessa voi tarkoittaa sitäkin, että tekijä uusii tekonsa ennemmin tai myöhemmin.

        Jostain syystä oletan, että Ulvilan tapauksessa ei sitä vaaraa enää ole. Mutta muissa epäselviksi jääneissä tapauksissa riski uusista uhreista on olemassa.

      • Pikku-Lieska
        khfnbevrtknknmne kirjoitti:

        Voihan sitä tietysti ajatella niin, että jos Ulvilan murhaaja on pysynyt kaidalla tiellä yli kymmenen vuotta ja entinen puolisokin on vielä hengissä, niin riski uusiin uhreihin on pieni. Jos kyseessä sattui olemaan palkkamurha, niin ehkä uusia uhreja ei tule niin kauan, kun ei tule uusia tilauksiakaan. Ehkä ihmiset myös vanhetessaan rauhoittuvat.

      • pikkulieauerska
        Pikku-Lieska kirjoitti:

        Voihan sitä tietysti ajatella niin, että jos Ulvilan murhaaja on pysynyt kaidalla tiellä yli kymmenen vuotta ja entinen puolisokin on vielä hengissä, niin riski uusiin uhreihin on pieni. Jos kyseessä sattui olemaan palkkamurha, niin ehkä uusia uhreja ei tule niin kauan, kun ei tule uusia tilauksiakaan. Ehkä ihmiset myös vanhetessaan rauhoittuvat.

        Ei se auerska vankilassa varmaan pahemmin pystynyt rötöstelemään, mutta nyt taitaa jo hakea kontaktia lapsiperheisiin persekerhonsa kautta. Parasta olisi laittaa takaisin vankilaan, tiedä milloin murhaakin uudelleen, toisella kerralla jo paljon helpompaa ja tunrtui nauttineen ensimmäiselläkin kun kidutti jopa tunnin.

      • Pikku-Lieska
        pikkulieauerska kirjoitti:

        Oletko sinä istunut koskaan vankeustuomiota?

      • AnneliAuer-
        Pikku-Lieska kirjoitti:

        Oletko sinä istunut koskaan vankeustuomiota?

        Oletko sinä?

    • Pikkulieauerska

      Voihan sitä niinkin ajatella, että Ulvilan murhaaja on istunut vankilassa, joten on pysynyt kaidalla tiellä, entinen puolisokin on kuollut, ehkä ihminen vanhetessaan rauhoittuu. Että ehkei tule uusia murhia.

      • eskonsaum

        Voi olla myös niin, että lääkitys on viimein kohdillaan joillakin. Pamia huuleen vain niin ei pää nyi.

    • pikkulieauerska

      Niinpä. Ettei tule lisää murhia ja raiskauksia, eikä lastenhakkaamista. On hyvä, että sillä on lähestymiskielto.

      • Pikku-Lieska

        Kiusaatko montaakin tavallista ihmistä, joita epäilet omassa vilkkaassa mielikuvituksessasi pedofiileiksi? Vai oletko keskittynyt ainoastaan kahden ihmisen vainoamiseen?

      • Duodaduoda__
        Pikku-Lieska kirjoitti:

        Kiusaatko montaakin tavallista ihmistä, joita epäilet omassa vilkkaassa mielikuvituksessasi pedofiileiksi? Vai oletko keskittynyt ainoastaan kahden ihmisen vainoamiseen?

        Pikku-Lieska, kerroit että odotellaan vain hetki niin Huppumies on saatu kiinni.

        No?

      • pikkulieauerska
        Pikku-Lieska kirjoitti:

        Kiusaatko montaakin tavallista ihmistä, joita epäilet omassa vilkkaassa mielikuvituksessasi pedofiileiksi? Vai oletko keskittynyt ainoastaan kahden ihmisen vainoamiseen?

        Mitä kiusaamista, eikö lasten ja aikuistenkin suojelu pedomurhaajalta ole hyvä asia? Tuo kylläkin on jonkun toisen kirjoittama samalla nimimerkillä, joudut käyttämään entistä enemmän vilkasta mielikuvitustasi pähkäillessäsi kuka kirjoittaa mitäkin.

      • LastenkiusaajaLieska

        Pikku-Lieska pelkää että joutuu itse tilille törkeästä toiminnastaan netissä.

      • Pikku-Lieska
        LastenkiusaajaLieska kirjoitti:

        Pikku-Lieska pelkää että joutuu itse tilille törkeästä toiminnastaan netissä.

        Ai siitä, että vaadin yhdessä monen muun tavallisen kansalaisen tavoin nettitrollien ja epäasiallisesti netissä kirjoittavien henkilöiden toimintaan puuttumista.

      • pikkulieauerska
        Pikku-Lieska kirjoitti:

        Ai siitä, että vaadin yhdessä monen muun tavallisen kansalaisen tavoin nettitrollien ja epäasiallisesti netissä kirjoittavien henkilöiden toimintaan puuttumista.

        Sepä hyvä, teidät annulistit ja muut trollit pitäisikin häätää netistä.

      • Zxcvbnnmtrreewkji
        Pikku-Lieska kirjoitti:

        Ai siitä, että vaadin yhdessä monen muun tavallisen kansalaisen tavoin nettitrollien ja epäasiallisesti netissä kirjoittavien henkilöiden toimintaan puuttumista.

        Mitä luulet Pikku-Lieska, kuinka kauan voit vielä jatkaa alaikäisten lasten, rikosten uhrien vainoamista täällä ja muualla netissä? Loputtomiin?

      • Pikku-Lieska
        pikkulieauerska kirjoitti:

        Sepä hyvä, teidät annulistit ja muut trollit pitäisikin häätää netistä.

        Joko jo kertoisit määritelmäsi annulistille, kun olet niitä harvoja, jotka tuota termiä käyttävät?

      • Pikku-Lieska
        Zxcvbnnmtrreewkji kirjoitti:

        Mitä luulet Pikku-Lieska, kuinka kauan voit vielä jatkaa alaikäisten lasten, rikosten uhrien vainoamista täällä ja muualla netissä? Loputtomiin?

        Pidän hyvin loukkaavina ja valheellisina esittämiäsi väitteitä. Luulen, että nettikirjoittelu useamman henkilön osalta voi päättyä täällä erittäin nopeasti, kun on riittävä varmuus asioiden asianmukaisesta hoitamisesta eteenpäin viranomaistasolla.

      • Mustaavalkoisella

        Valheeelista? Pikku-Lieska, kaikki viestisihän ovat tallella!7

      • Psyk.gradun.tekijä
        Mustaavalkoisella kirjoitti:

        Valheeelista? Pikku-Lieska, kaikki viestisihän ovat tallella!7

        Voisitko kertoa onko siittimesi jäykistyneenä yli vai alle 12,7 senttimetriä?
        Tämä on tärkeä tieto, jonka avulla voimme täsmentää tutkimustamme.

      • PikkuKieroLiero
        Pikku-Lieska kirjoitti:

        Pidän hyvin loukkaavina ja valheellisina esittämiäsi väitteitä. Luulen, että nettikirjoittelu useamman henkilön osalta voi päättyä täällä erittäin nopeasti, kun on riittävä varmuus asioiden asianmukaisesta hoitamisesta eteenpäin viranomaistasolla.

        Senkus pidät. Toivottavasti joudut liero vielä vastuuseen lapsia loukkaavasta kirjoittelustasi netin keskustelupalstoilla.

      • Onhankaikkimuutenhyvin
        PikkuKieroLiero kirjoitti:

        Senkus pidät. Toivottavasti joudut liero vielä vastuuseen lapsia loukkaavasta kirjoittelustasi netin keskustelupalstoilla.

        Vetikö taas pahasti huuruun?

      • sehänselittääkin
        Psyk.gradun.tekijä kirjoitti:

        Voisitko kertoa onko siittimesi jäykistyneenä yli vai alle 12,7 senttimetriä?
        Tämä on tärkeä tieto, jonka avulla voimme täsmentää tutkimustamme.

        Tunteroinen kärsii peniskompleksista ja uskottelee itselleen muillakin olevan noin pienen ))

        No, mitäs sinä bottomina isommalla tekisit, vieläkös olet karjua tapaillut?

    • Faktat

      Auer tuomittiin 7, 5 vuodeksi vankeuteen kolmesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta törkeästä raiskauksesta, kahdesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon ja yhdestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lisäksi hänet tuomittiin myös kolmesta törkeästä pahoinpitelystä, kahdesta pahoinpitelystä ja yhdestä laittomasta uhkauksesta.

      Kukka tuomittiin neljästä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta törkeästä raiskauksesta, kolmesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, yhdestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja yhdestä pahoinpitelystä.

    • pikkulieauerska

      Ja vielä jollain on otsaa väittää noita pedofiiasta tuomittuja syyttömiksi. Miten kehtaa.

      • Pikku-Lieska

        Veikkaan, ettet ole laiskuuttasi koskaan perehtynyt Ulvilan tapauksen virallisiin asiakirjoihin etkä ole esimerkiksi kuunnellut lainkaan oikeudenkäynneissä annettuja todistajien lausuntoja. Anneli Auer on vaatinut alusta saakka salaisten asiakirjojen julkistamista, jotta hänen ja hänen entisen miesystävänsä syyttömyys seri-asiassa tulisi kaikille selväksi. Myös Auerin asianajaja on anonut viranomaisfarssin puolueetonta jälkikäsittelyä Onnettomuustutkintakeskuksessa. Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps.) ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi viedä anomusta eteenpäin. En tiedä, onko Jari Lindström vaivautunut lainkaan perehtymään Auerin tapaukseen. Sen tiedän, että häntä on useamman ihmisen toimesta informoitu tapauksesta. Kaikki eivät vaan tahdo perehtyä olemassa olevaan tietoon, vaikka faktatietoa tapaukseen liittyen on helposti saatavilla.

        Tietysti voi vaatia kun tietää ettei niitä lasten suojelemiseksi koskaan julkaista tai vasta kymmenien vuosien päästä. Kaikki asiantuntijat ja tuomarit olleet yksimielisiä syyllisyydestä, valitustie loppuun käyty. Vähemmällä olisi päässyt kun ei olisi perunut tunnustustaan murhastakaan, nyt on löysässä hirressä sinne asti kun joutuu uudelleen vankilaan tai kuolee, vaihtoehdot vähissä.

    • pikkumikälieauerska

      Ajatteletko pikkulieska yhtään, miltä niistä lapsista tuntuu? Säälin sinua ja muitakin hihhuleita, jotka ovat ottaneet auerin puolustamisen elämäntehtäväkseen. Rikollisen, ja vaarallisen, vaikka näennäisesti rauhallisen. Onhan hänellä keittänyt kuppi nurin jo monen monta kertaa, kännejäkin vetänyt lasten läsnäollessa sammumispisteeseen asti. Että sellainen pullamamma.

      • Pikku-Lieska

        Toivon, että saat asianmukaisen rangaistuksen ajan saatossa niistä rikoksista, joihin olet vuosien varrella syyllistynyt Ulvilan murhan ja sen jälkiseurausten yhteydessä syyttömiin henkilöihin kohdistamistasi loukkauksista ja perättömien valheiden levittämisestä.

        Mitä tulee Auerin lapsiin, niin on vaikea kuvitella, kuinka pahalta heistä - etenkin näistä kolmesta nuorimmasta lapsesta - tuntuu, kun heiltä on murhattu isä, äiti on pistetty syyttömänä vankilaan, lapset on huostaanotettu, isosisko on poistettu sijaisperheestä, sijaisvanhemmat ovat estäneet kaikenlaisen yhteydenpidon vuodesta 2011 lähtien äitiin, isosiskoon, äidin vanhempiin eikä isän sukulaisiinkaan tai vanhoihin kavereihin ole pidetty yhteyttä. Lisäksi lasten mielet on myrkytetty syyttäjän, lehdistön ja suuren yleisön, jota sinäkin käsittääkseni edustat, myötämielisellä avustuksella, kun äidistä ja isosta siskosta on levitetty julkisuudessa kamalia valheita heidän väitetystä osuudestaan isän murhaan.

        Minusta poliisilla, syyttäjällä, lastensuojelulla ja oikeuslaitoksella on nyt todellinen näytönpaikka, että nämä asiat selvitetään ja lasten hennoilta harteilta otetaan pois vuosien valetaakka, jonka synnyttämiseen on alunperin syyllistynyt muutama poliisin ammattiaan epäpätevästi hoitanut yksilö.

        Kahdella Minnalla ja kahdella Arilla on myös mahdollisuus lähteä hoitamaan asioita kuntoon. Ihmettelen, mihin tietyiltä tahoilta katosi vuosien varrella usko Anneli Auerin alkuperäiseen tapahtumakuvaukseen surmayöltä. Se on kuitenkin sama tänä päivänä kuin mitä se oli vuosikymmen takaperin.

        Jaksat höpöttää puuta heinää, mutta et kykene ikinä todistamaan ainoatakaan väitettäsi.

        Sinut on todettu yksimielisesti syylliseksi pedoraiskauksiin ja tuomittu,samoin todistettu syylliseksi murhaan ja kahdesti tuomittu siitäkin. Vituttaahan se kun jäit kinni etkä voi jatkaa lasten hyväksikäyttöä, kaikille olisi parempi kun tappaisit itsesi sen sijaan että häpäiset edelleen Jukan muistoa ja raiskaat lapsia henkisesti.

        Lapsilla menee paremmin kuin koskaan sinun "hoidossasi". Isosisko halusi itse pois sijaisperheestä ja nyt aikuisena saa tehdä mitä haluaa, vaikkapa kertoa miten murhasit(te) Jukan. Nuoremmat lapset eivät varmasti halua tavata enää sinua eikä isovanhempia jotka puolustelevat sinua. Onkohan teillä yhteinen salaisuus, nuo tietyt teot kun kulkee usein suvussa.

        Minusta sinulla on nyt todellinen näytönpaikka, todista syyttömyytesi murhaan tai lopeta paskanjauhaminen siitä, samoin kuin hyväksikäytöistä. Todisteet syyllisyydestäsi olleet tässäkin ketjussa kohta 4kk, ainoataan et ole kumonnut.

        Ihmettelen miten yksi pervokyttä joutenlahti ja pervo sianajaja manner ilkeävät väittää sinua todisteiden ja fysiikanlakien vastaisesti syyttömäksi murhaan ja hovinarrit robert liljenfeld ja petteri korhonen jopa vapauttivat syytteestä. Olisi todellakin syytä tutkia maksettiin heille tai saivatko osansa perusteettomista ennätyssuurista korvauksista, sinuthan sitä pitäisi laittaa maksamaan lapsien, sijaisvanhempien ja viranomaisten jatkuvasta solvaamisesta.

      • TökeröLieska
        Pikku-Lieska kirjoitti:

        Toivon, että saat asianmukaisen rangaistuksen ajan saatossa niistä rikoksista, joihin olet vuosien varrella syyllistynyt Ulvilan murhan ja sen jälkiseurausten yhteydessä syyttömiin henkilöihin kohdistamistasi loukkauksista ja perättömien valheiden levittämisestä.

        Mitä tulee Auerin lapsiin, niin on vaikea kuvitella, kuinka pahalta heistä - etenkin näistä kolmesta nuorimmasta lapsesta - tuntuu, kun heiltä on murhattu isä, äiti on pistetty syyttömänä vankilaan, lapset on huostaanotettu, isosisko on poistettu sijaisperheestä, sijaisvanhemmat ovat estäneet kaikenlaisen yhteydenpidon vuodesta 2011 lähtien äitiin, isosiskoon, äidin vanhempiin eikä isän sukulaisiinkaan tai vanhoihin kavereihin ole pidetty yhteyttä. Lisäksi lasten mielet on myrkytetty syyttäjän, lehdistön ja suuren yleisön, jota sinäkin käsittääkseni edustat, myötämielisellä avustuksella, kun äidistä ja isosta siskosta on levitetty julkisuudessa kamalia valheita heidän väitetystä osuudestaan isän murhaan.

        Minusta poliisilla, syyttäjällä, lastensuojelulla ja oikeuslaitoksella on nyt todellinen näytönpaikka, että nämä asiat selvitetään ja lasten hennoilta harteilta otetaan pois vuosien valetaakka, jonka synnyttämiseen on alunperin syyllistynyt muutama poliisin ammattiaan epäpätevästi hoitanut yksilö.

        Kahdella Minnalla ja kahdella Arilla on myös mahdollisuus lähteä hoitamaan asioita kuntoon. Ihmettelen, mihin tietyiltä tahoilta katosi vuosien varrella usko Anneli Auerin alkuperäiseen tapahtumakuvaukseen surmayöltä. Se on kuitenkin sama tänä päivänä kuin mitä se oli vuosikymmen takaperin.

        Törkeää! Toivottavasti Pikku-Lieska saa vielä kunnianloukkaussyytteen.

    • Nostanfaktat

      Auer tuomittiin 7, 5 vuodeksi vankeuteen kolmesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta törkeästä raiskauksesta, kahdesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon ja yhdestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lisäksi hänet tuomittiin myös kolmesta törkeästä pahoinpitelystä, kahdesta pahoinpitelystä ja yhdestä laittomasta uhkauksesta.

      Kukka tuomittiin neljästä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta törkeästä raiskauksesta, kolmesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, yhdestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja yhdestä pahoinpitelystä.

      • Pikku-Lieska

        Jos Suomi on oikeusvaltio, mitä olen kyllä alkanut Auerin ja Kukan tapausta seuratessani vakavasti epäillä, niin väärät ja mielikuvitukseen perustuvat tuomiot tullaan vielä purkamaan. Tieto vääristä tuomioista alkaa olla jo aika monella taholla tiedossa eivätkä viranomaiset voi loputtomiin lakaista epäkohtia maton alle ja olla puuttumatta tosiasioihin. Tämä tapaus pitää käsitellä mahdollisimman avoimesti viranomaisten ja asianosaisten kesken ja tehdä tarvittavat korjaavat toimenpiteet, jonka jälkeen tällaisia tavallisten veronmaksajien kukkaroita rasittavia viranomaisfarsseja ei toivottavasti nähdä enää yhtään oikeuslaitosessamme.

        Jos Suomi on oikeusvaltio, mitä olen kyllä alkanut Jukan murhatapausta seuratessani vakavasti epäillä, niin väärä ja mielikuvitukseen perustuva sinun vapauttaminen murhasyytteestä tullaan vielä kumoamaan. Tieto vääristä tuomioista alkaa olla jo aika monella taholla tiedossa eivätkä viranomaiset voi loputtomiin lakaista epäkohtia maton alle ja olla puuttumatta tosiasioihin. Tämä tapaus pitää käsitellä mahdollisimman avoimesti viranomaisten ja asianosaisten kesken ja tehdä tarvittavat korjaavat toimenpiteet, jonka jälkeen tällaisia tavallisten veronmaksajien kukkaroita rasittavia viranomaisfarsseja ei toivottavasti nähdä enää yhtään oikeuslaitosessamme. Onneksi edes lasten hyväksikäyttötapauksessa viranomaiset ja tuomarit olivat rehellisiä, tuomio on lopullinen ja pysyy.

    • Nihinniin

      Kyllä, ja syyllinen pitää saada tuomiolle, vihdoinkin.

    • eiuusiilmiö

      Annulisteja ollut näköjään ennenkin, tuossakin liftarityttöjen murhaajaa puolustamassa, mutta tuomari ajanut ulos salista. Samalla tavalla olisi auerskakin pitänyt tuomita eikä ottaa liiteleviin huppiksiin uskovien annulistien jorinoita ollenkaan huomioon.

      http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005218663.html

      • elämäontätä

        Mutta eikö se riippunut tuossa liftarijutussakin täysin puoluekannasta?Älkää nyt olko sinisilmäisiä hölmöjä!

    • pikkulieroo

      Missä viipyy todisteesi auerskan syyttömyydestä, mikset kumoa todisteita syyllisyydestä?

    • murhainfoooo

      Lieska alkaa olemaan todella vainoharhainen...

    • Haloo-totuus

      Kirjoittaja vaatii esittämään todisteet siitä, että AA on syytön. Se o n nurinkurista - sen sijaan pitäisi esittää todisteet, että AA on syyllinen. Sellaisia todisteita ei ole esitetty eikä löydetty kuten Vaasan Hovioikeus on tutkimusten jälkeen todennut. AA on siis virallisesti syytön ja lisäksi myös todellisuudessa syytön, sillä esim. kamppailun ääniä ja muitakin ääniä on todellakin kuultavissa nauhoitteelta. Uhrihan huutaa vaimoaan auttamaan! Tietysti kaikista äänistä ei voi varmasti sanoa kuka ne synnytti . Ei ole voitu sulkea pois mahdollisuutta, että paikalla oli vieras henkilö. Silminnäkijä on jopa nähnyt tuon vieraan henkilön poistumisen. Hänen todistustaan ei ole voitu kumota. Itse asiassa tuo hätäkeskusäänite todistaa, että AA ei voi olla se henkilö, joka surmaa Lahden takkahuoneessa. Se on käytännössä mahdotonta. Kyllä Vaasan hovioikeus on tehnyt aivan oikean päätöksen - vapauttavan päätöksen. Siinä suhteessa oikeus on puhunut -pulinat pois!

      • S.Perttula

        Anneli ei murhannut miestään, se on selvä. Vain alle 172-senttiset ja alle 12,7 cm siittimen omaavat ovat toista mieltä. Kova on kohtalo heillä...

      • halooauerska

        Johan auerska on todistettu syylliseksi ja todisteet esitetty, kahdesti tuomittukin, annulistien pitäisi pystyä kumoamaan ne kun kerran väitätte syyttömäksi.

    • Haloo-totuus2

      S.Perttula ei ole kovin viisas, jos perustelee mielipidettään sillä, kuinka pitkä tai lyhyt henkilö on. Sehän ei vaikuta asiaan. Mutta siinä hän on oikeassa, että AA on todellakin syytön miehensä murhaan, kuten hovioikeus on todennut ja Korkein oikeus ei ole enää ottanut asiaa oikaistavaksi, vaan todennut hovioikeuden päätöksen riittäväksi - siis oikeaksi. Asiaan hyvin perehtyneet henkilöt tietävät hyvin, että hätäkeskusäänite itse asiassa kertoo vakuuttavasti, että AA ei voi edes teoriassa olla se oikea tekijä. Vaasan hovioikeus on päätynyt aivan oikeaan arvioon. Syytön. Käräjäoikeus on sen sijaan tuominnut AA:n kaksi kertaa syylliseksi, mutta hovioikeus ei ole, aivan oikein, yhtynyt siihen näkemykseen. Täytyy ihmetellä kuinka se käräjäoikeus on voinut päätyä siihen väärään päätökseen, joka aivan selvästi on väärä, jopa keskinkertaisella älyllä varustetun tavallisen kansalaisen mielestä. Asia näyttää ihmeen selvältä, vaikka sitä muutamat kirjoittelijat eivät haluakaan ymmärtää. Kumma juttu! Mitä merkillistä tai kummallista on siellä kyseisessä käräjäoikeudessa? Eikö Suomi ole enää oikeusvaltio. Tuomioon tarvitaan perustelut, ei siihen pelkkä mielipide riitä! Käräjäoikeuden päätös ei ole kunniaksi Porin seudulle. Vaasa (Vaasan hovioikeus) sen sijaan on ollut asialinjalla ja todennut aivan oikein AA:n syyttömäksi ja Korkein oikeus on hyväksynyt kyseisen päätöksen oikeaksi, kun ei ole ottanut asiaa edes käsittelyynsä. Kyllä siellä järkimiehet ja naiset hovioikeudessa ja Korkeimmassa Oikeudessa huomaavat helposti, että käräjäoikeuden päätös on ollut väärä!

      • halooauerska

        S.Perttula ei ole kovin viisas, jos perustelee mielipidettään sillä, kuinka pitkä tai lyhyt henkilö on. Sehän ei vaikuta asiaan, vaikka itse onkin peräti 173cm, mutta vain 13cm pili ja naisilla ei ollenkaan. Siinäkin hän on väärässä, että AA on todellakin syyllinen miehensä murhaan, kuten poliisit, tutkijat, eri alojen asiantuntijat ja käräjäoikeus ovat todenneet ja Korkein oikeuskin laittoi hovinarrien päätöksen oikaistavaksi. Valitettavasti ei ole ennakkotapaus, eivätkä voineet siksi ottaa itse käsiteltäväkseen ja muuttaa hovinarrien toistakaan väärää päätöstä.

        Asiaan hyvin perehtyneet henkilöt tietävät hyvin, että hätäkeskusäänitekin parinkymmenen muun todisteen lisäksi itse asiassa kertoo vakuuttavasti, että ulkopuolinen ei voi edes teoriassa olla tekijä. Käräjäoikeus on päätynyt aivan oikeaan arvioon. Syyllinen. Kaksi hovinarria sen sijaan vapauttaneet AA:n todistamatta syyttömäksi tai kumoamatta todisteita syyllisyydestä, aivan väärin, yksikään asiantuntija ei ole yhtynyt siihen näkemykseen.

        Täytyy ihmetellä kuinka se hovinarrioikeus on voinut päätyä siihen väärään päätökseen, joka aivan selvästi on väärä, jopa keskinkertaisella älyllä varustetun tavallisen kansalaisen mielestä. Asia näyttää ihmeen selvältä, vaikka sitä muutamat kirjoittelijat eivät haluakaan ymmärtää. Kumma juttu! Mitä merkillistä tai kummallista on siellä kyseisessä hovinarrioikeudessa? Eikö Suomi ole enää oikeusvaltio. Tuomioonja vapauttamiseen tarvitaan perustelut, ei siihen pelkkä mutuilu riitä!

        Hovinarrioikeuden päätös ei ole kunniaksi vaasan seudulle. Käräjäoikeus sen sijaan on ollut asialinjalla ja todennut aivan oikein AA:n syylliseksi ja Korkein oikeus on hyväksynyt kyseisen päätöksen oikeaksi, kun vaati asian uudelleen käsittelyä hovinarrien väärän päätöksen jälkeen. Kyllä siellä järkimiehet ja naiset Käräjäoikeudessa ja Korkeimmassa Oikeudessa huomaavat helposti, että kahden hovinarrin, robert liljenfeld ja petteri korhonen, päätös on ollut väärä!

      • Pikku-Lieska
        halooauerska kirjoitti:

        Tässä olisi poliisille tai syyttäjälle selvitettävää, kuka mahtaa kirjoittaa esimerkiksi tuossa edellä nimimerkillä halooauerska ja loukata asiallisten tuomareiden kunniaa. Uskon, että useampi tavallinen suomalainen kiittää, jos poliisi ja syyttäjä ratkaisevat, kuka on erityisesti Anneli Aueriin, hänen läheisiinsä ja Vaasan hovioikeuden tuomareihin kohdistuvan viha- ja uhkailukirjoittelun takana.

      • Sauli.172cm

        Taidat olla nysäkulli Porista! Taidat olla, älä kiistä. Heh ja HOH!

      • pikkulieauerska
        Pikku-Lieska kirjoitti:

        Tässä olisi poliisille tai syyttäjälle selvitettävää, kuka mahtaa kirjoittaa esimerkiksi tuossa edellä nimimerkillä halooauerska ja loukata asiallisten tuomareiden kunniaa. Uskon, että useampi tavallinen suomalainen kiittää, jos poliisi ja syyttäjä ratkaisevat, kuka on erityisesti Anneli Aueriin, hänen läheisiinsä ja Vaasan hovioikeuden tuomareihin kohdistuvan viha- ja uhkailukirjoittelun takana.

        Johan poliisit selvitivät sinut syylliseksi murhaan vaikka yksi joutenlahti yrittikin estää ja pari hovinarria vapautti syytteestä. Käytännössä kaikki muut tuomarit, poliisit ja asiantuntijat tietää sinut syyllieksi, liiteleviä huppiksia kun ei ole koskaan saatu kiinni eikä sellaisten yliluonnoliset kyvyt omaavien otusten olemassaoloa ole voitu todistaa.

      • tuletalvijatapa

        Jo o sekopäistä sakkia. Onko ihme missä jamassa Suomi on. Pitäisi olla älykkyysosamäärän määritys, että saisi edes aukaista suunsa - tyhmyys on niin ärsyttävää. Ei ollut liiteleviä huppiksia, mutta ei ollut kyllä murhaakaan.

    • WWFd

      Aloitusviestissä on kaikki oleellinen, joka pitää ottaa huomioon uutta murhaoikeudenkäyntia varten.

      • Hejac

        Hovioikeus otti jo huomioon nuo tätitason sekoilut huomioon ja vapautti pikimmiten Annelin. Mahtoivat nauraa katketakseen noita "AstaTenhus"-tason aivopieruja.

      • Psykiatri-Pekka

        Tuo liitelevä huppis on ainoastaan sinun korviesi välissä ja siellä se aina hokee sinulle mantraasi... kukaan muu ei ole enää juuttunut tuohon satuun, paitsi sinä. Otahan pikaisesti se sininen pillerisi, ettei määrätä pellinnaruja!

      • hienoaaaaa
        Psykiatri-Pekka kirjoitti:

        Lopultakin tunteroinenkin tajunnut auerskan keksimän liitelevän huppiksen saduksi!!!

    • pikkulieroo

      Kerrohan nyt lopultakin ne todisteesi auerskan syyttömyydestä ja kumoa nuo todisteet syyllisyydestä tai lopeta se paskanjauhaminen. Tai ehkäpä poliisin onkin syytä tutkia mihin itse olet syyllistynyt lasten ja muiden herjaamisen lisäksi, ellet ole auerska itse, silloin murhatuomio odottaa joka tapauksessa.

    • adhdf

      Lieska lienee maksettu käkätin.

    • pikkulierooo

      Missä ne todisteet syyttömyydestä, mikset julkaise?

    • pikkulieroo

      Miksi pidät auerskaa löysässä hirressä, mikset paljasta todisteitasi syyttömyydestä, saataisiin ainakin nauraa.

      • Hejacin.persereikä

        Lue ihmeessä HO:n perustelut. Mitä täällä jankkaat selvää asiaa?

      • luettuon
        Hejacin.persereikä kirjoitti:

        Lue ihmeessä HO:n perustelut. Mitä täällä jankkaat selvää asiaa?

        Yhtään kohtaa ei ole kumottu. Kopioi tänne kohdat jos löydät, kukaan ei ole löytänyt.

    • pikkulieroooo

      Milloin kumoat todisteet auerskan syyllisyydestä? emme malta odottaa.

      • xcvbnmjkljh

        Milloin kumoat todisteet himosoutajan syyllisyydestä? Emme malta odottaa.

      • PieniLiekki

        Olen pahoillani, mutta en pysty kumoamaan todisteita pikkulieauerskan syyllisyydestä.

      • PieniLiekki

        Jos näin toteat, niin kyllä me sinua uskomme. Voisitko kuitenkin käyttää omaa nimimerkkiäsi, pikkulieauerska? Kiitän jo etukäteen.

      • PieniLiekki
        PieniLiekki kirjoitti:

        Jos näin toteat, niin kyllä me sinua uskomme. Voisitko kuitenkin käyttää omaa nimimerkkiäsi, pikkulieauerska? Kiitän jo etukäteen.

        Mitäs sinä siinä valitat? En ole pikkulieauerska. Lue nimimerkkini uudelleen, lukutaidoton akka.

      • pikkulieauerska
        PieniLiekki kirjoitti:

        Olen pahoillani, mutta en pysty kumoamaan todisteita pikkulieauerskan syyllisyydestä.

        Et tietenkään voi kumota todisteita pikkulie(auer)skan syyllisyydestä.

      • ylläpidon.pikku.runkkari
        pikkulieauerska kirjoitti:

        Et tietenkään voi kumota todisteita pikkulie(auer)skan syyllisyydestä.

        Eiköhän näillä palstoilla ole kiellettyä arvioida kirjoittajien henkilöllisyyksiä. Vai mitä, Pirkka-Pekka?

    • mikälieköse

      Ei ollut aihetta jatkotutkimuksiin. Vaikuttaa siltä, kuin rouva yrittäisi epätoivoisesti vierittää syytä toisten niskoille. Mitä se kertoo ihmisestä? Bloginsakin on täyttä parjausta työtään tekeviä viranomaisia kohtaan. Toivottavasti asianomaiset ovat tehneet kunnianloukkaussyytteet.

      • xcvbnmyuio

        No eivät varmasti tee. Eivät uskalla, paskahousut!

    • länkytilää

      Pedofiilit ovat paskahousuja.

      • apinalaumastaaasiin

        Niin ovat, eivät pysty himojansa hallitsemaan.

    • näinonmarjaana

      Sitäpaitsi, jos ei himojansa, halujansa hallitse, niin se ei ole kenkään muun vika, vika on vain ja ainoastaan itsessä. Ja jos tekijä on holhottavassa asemassa, niin kurinpito vastuu on huoltajalla.

    • Murhakomisario

      2. Ikkunan rikkominen ja lasinpalat

      Käräjäoikeuden mukaan varmuudella ei voida todeta, miten ja kummalta puolelta terassin oven ikkuna on rikottu. Ulkoterassilla useiden metrien päässä olevat isohkot lasinpalat viittaavat mahdollisuuteen, että ikkuna on ainakin osin rikottu sisäpuolelta.

      Kaikissa tilanteissa ikkuna-aukosta kulkeminen on ollut vaikeaa sen reunoille jääneiden terävien lasien takia. Asunnosta poistuminen olisi sujunut helpommin ja nopeammin oven kautta kuin lasista terävälle ikkunanreunalle nousten.

      ------------
      EIHÄN esim. TÄSSÄ MIKÄÄN TODISTA, ETTÄ ANNELI AUER OLISI TEKIJÄ!
      Vain idiootti voi luulla, että em. osoittaisi millään tavalla Anneli Auerin syylliseksi. Onneksi olkoon, idiootti.

      • mutkumutkumutkunmutku

        Näin on, justiin oli tv-ohjelmassa poliisin selvitystä, että miten vaikeaa on ikkunan rikkominen hätätilanteessa. Työkalun on oltava terävä(pihakivi, kirves) ja on hajoitettava ikkunan reunasta, ei siis mikään kuulapäävasara. Ulvilassa oli myös tavallaan hätätilanne. Ketterä pitää olla jos ei tule mitään vahinkoa terävistä lasin kulmista. Selkokielellä sanottuna, siitä aukosta ei ole ketään kulkenut.

      • Edu.Rauhanen
        mutkumutkumutkunmutku kirjoitti:

        ketään. Taidat olla joku idiootti Porista, kun sanot ketään...

        Kukaan on suomenkieltä.

      • tyhmätannulistit
        Edu.Rauhanen kirjoitti:

        ketään. Taidat olla joku idiootti Porista, kun sanot ketään...

        Kukaan on suomenkieltä.

        Taidat olla tyhmä annulisti, miksi ei voi muka sanoa monikossa. Ei sen puoleen, auerskalla se puhe vasta ihme mongerrusta on.

    • Murhakomisario

      3. Muistijälkitesti

      Käräjäoikeuden mukaan muistijälkitestin perusteella ei voida tehdä mitään luotettavia johtopäätöksiä Auerin syyllisyydestä tai syyttömyydestä.

      ---------------

      JA MITEN HELVETISSÄ TÄMÄ NEROKAS HUOMIO SYYLLISTÄÄ ANNELI AUERIN?
      Kuka idiootti näitä on rustaillut ja väittää että syyllistää Anneli Aeria?

      • awawäwä

        Ei kyllä syyllistä mitenkään, paitsi hullujen korvien välissä. Koko lista on pelkkää paskaa.

    • Murhakomisario

      15 perustelua muka. Kymmenenhän niitä oli. Hörhöavaaja ei osaa laskea kuin kymmeneen, HEEEH! Vakuuttavaa, tosiaan.

      • hörhöannulisti

        Pitkä lista, ei mahdu kaikki yhteen viestiin, tuolla loput ja näkeehän ne linkistäkin.
        katkesikesken
        31.1.2017 23:18

    • pikkulierooo

      Kerro nyt äkkiä todisteesi siitä uhfomiehestä että auerska pääsee rahastamaan, muuten jää nuolemaan näppejään, menee rahat oikeudenkäyntiin, joutuu vielä itse maksamaan korvauksia muille ja vankilaan kaiken huipuksi.

      • kilinkalinkolinpoks

        Veikkaanpa, että heillä ei ole niitä faktoja joilla saatais joku ufomies, ufonainen kiikkiin.
        Senhän näkee tuosta kiukustakin.

      • Edu.Rauhanen
        kilinkalinkolinpoks kirjoitti:

        Veikkaanpa, että heillä ei ole niitä faktoja joilla saatais joku ufomies, ufonainen kiikkiin.
        Senhän näkee tuosta kiukustakin.

        Kumma ufomies, kun jätti paljon kengänjälkiä murhapaikalle. Noin tutkintapöytäkirjojen mukaan ainakin. Mutta kai ufomies on sotkenut ne tutkintapöytäkirjatkin?

      • kummallinenon
        Edu.Rauhanen kirjoitti:

        Kumma ufomies, kun jätti paljon kengänjälkiä murhapaikalle. Noin tutkintapöytäkirjojen mukaan ainakin. Mutta kai ufomies on sotkenut ne tutkintapöytäkirjatkin?

        Ja tyhmäkin, liitelee asunnossa ja taivaalla, mutta tekee vain muutaman kengänjäljen lattialle, ei kai tajunnut ettei ihmiset osaa liidellä.

      • pamkilinkolinritsräts
        kummallinenon kirjoitti:

        Ja tyhmäkin, liitelee asunnossa ja taivaalla, mutta tekee vain muutaman kengänjäljen lattialle, ei kai tajunnut ettei ihmiset osaa liidellä.

        Ja tyhmäkin luulee, et lasin läpi tullaan ilman ääntä muutamassa sekunnissa ja naarmun naarmuitta. Ei edes hätättilanteessa onnistu, hupsistakeikkaa vaan tyylillä.

      • Psykiatri-Pekka
        pamkilinkolinritsräts kirjoitti:

        Ja tyhmäkin luulee, et lasin läpi tullaan ilman ääntä muutamassa sekunnissa ja naarmun naarmuitta. Ei edes hätättilanteessa onnistu, hupsistakeikkaa vaan tyylillä.

        Ai nyt se on jo päässäsi, että muutamassa sekunnissa...

        Haluatko hoito-ohjeen?

      • hullutellaankuntavataan
        Psykiatri-Pekka kirjoitti:

        Ai nyt se on jo päässäsi, että muutamassa sekunnissa...

        Haluatko hoito-ohjeen?

        Psssst! Älä popsi niitä potilaittesi lääkkeitä.

    • pikkulierooooo

      Eikö pikkuliero halua auttaa idoliaan puhdistamaan mainettaan, mikset kumoa todisteita syyllisyydestä?

    • mitenkään

      Eihän se pysty tosiasioita kumoamaan.

    • pikkulierooo

      Mikset vapauta jo auerskaa syyllisyydestä kun kerran tiedät syyttömäksi, itsekö murhasit ja raiskasit?

      • PieniLiekki

        Minua on vuosien varrella järkyttänyt se välinpitämättömyys, jota viranomaiset ovat osoittaneet olemalla puuttumatta Anneliin ja hänen puolustajiinsa kohdistettuihin vihapuheisiin. Tämäkin palsta on pelkkä kiusaajien rellestyspaikka.

      • pikkulieauerska
        PieniLiekki kirjoitti:

        Minua on vuosien varrella järkyttänyt se välinpitämättömyys, jota viranomaiset ovat osoittaneet olemalla puuttumatta Anneliin ja hänen puolustajiinsa kohdistettuihin vihapuheisiin. Tämäkin palsta on pelkkä kiusaajien rellestyspaikka.

        Mikset muiden kiusaamisen sijaan todista auerskaa syyttömäksi, ai niin et pysty.

    • missäpiilossa

      Oliko se nyt niin, että jossain vaiheessa arveltiin Lahden lähetelleen sitä rahaa kuukausittain jollekin sukulaiselle - tuli vaan mieleen, kun Aarnion jutussa on käsitelty samaa asiaa, että Aarnio olisi sanonut saaneensa sukulaisilta rahaa, ja sitä juttua pidetään maailman naurettavimpana stoorina. Ei kai sitten Lahdenkaan tarinassa ole sitten sen uskovattavampi...Mutta niistä maahan kaivetuista rahoista tuli sekin mieleen, että tarkistiko poliisi tontin, ettei niitä murhavaatteita ja murha-asetta ja murhakenkiä oltu kaivettu maahan? En muista, että kukaan olisi tätä ehdottanut....

      • tunareitaoliriittävästi

        Ainakaan minun eteeni ei ole tullut vastaan mainintaa kaivauksista, tai edes
        metallinpaljastimella tutkintaa. Saa koljata jos olen väärässä.

      • ahneämmä

        Ihmetyttää miksi auerska ollut niin huolissaan Jukan pienistä käteisen nostoista, kai sitä omilla rahoillaan saa tehdä mitä haluaa, ostaa vaikka työpaikkaruokalassa kahvia ja ruokaa. Tilisiirroistahan olisi nähnyt jos jollekin oliis lähettänyt, mutta taisi olla ihan vaan 50€ nostoja vai oliko peräti parisataa kuussa. Taisi auerska haluta että tilillä olisi mahdolisimman paljon rahaa kun listii.

      • siirtomaata

        No ei ne mitään pelkkiä nostoja ollut, eikö se raha pitänyt siirtää sinne Porvooseen? Ei kai tehnyt sitten tilisiirtona, vaan ensin nosti ja sitten laittoi jonnekin tilille, kun ei saatu selville.

      • ahneämmä
        siirtomaata kirjoitti:

        No ei ne mitään pelkkiä nostoja ollut, eikö se raha pitänyt siirtää sinne Porvooseen? Ei kai tehnyt sitten tilisiirtona, vaan ensin nosti ja sitten laittoi jonnekin tilille, kun ei saatu selville.

        Eli pelkkää kuvittelua kun ei saatu selville. Jokainen käyttää käteistä rahaa ja nuo summat niin pieniä että hyvä jos riittivät työpaikkaruokailuun. Puhelinsoittoja oli muutama Porvooseen, oliko nekään Jukan vai auerskan soittamia.

      • korppikorpin

        Nii, mitä lie puheluita, ku poliisit soittelee Jukalle ja ottaa vastaan Jukan työhuoneen puhelimesta puheluita.
        Kyl on liian vaikeaa poliisin selvittää poliisin sekamelskasoppaa. Eikö?

      • ahneämmä
        korppikorpin kirjoitti:

        Nii, mitä lie puheluita, ku poliisit soittelee Jukalle ja ottaa vastaan Jukan työhuoneen puhelimesta puheluita.
        Kyl on liian vaikeaa poliisin selvittää poliisin sekamelskasoppaa. Eikö?

        Eikös ne olleet Jukan omasta kännykästä soitettuja, mutta yhtä hyvin voineet olla auerskan soittamia, turha väittää ettei osannut kännykkää käyttää. Voi toki olla Jukankin soittamia ja ehkä yritti kertoa auerskan pedoiluista tai uhkailusta, ei tainneet haluta poliisit tutkia ja nyt ei kukaan muka tiedä yhtään mitään.

      • perinkummallista
        ahneämmä kirjoitti:

        Ihmetyttää miksi auerska ollut niin huolissaan Jukan pienistä käteisen nostoista, kai sitä omilla rahoillaan saa tehdä mitä haluaa, ostaa vaikka työpaikkaruokalassa kahvia ja ruokaa. Tilisiirroistahan olisi nähnyt jos jollekin oliis lähettänyt, mutta taisi olla ihan vaan 50€ nostoja vai oliko peräti parisataa kuussa. Taisi auerska haluta että tilillä olisi mahdolisimman paljon rahaa kun listii.

        Kovasti kiinnosti vaikka talossa juuri oli ollut suuret huppistaistelut. Ihmetyttää miksi ei poliisi heti alussa kiinnostunut mapista?

      • salattuasotkua

        Mistä pitäisi kiinnostua, jos tiedettiin jo kaikki?! Se että me ei tiedetä vieläkään mitään - se ei todista mistään.

    • pikkulieroooo

      Missä viipyy todisteesi aurskan syyttömyydestä, miksi pidät auerskaa löysässä hirressä?

      • jokolöysit
        ghjklölkjhg kirjoitti:

        https://oikeus.fi/hovioikeudet/vaasanhovioikeus/fi/index/hovioikeusratkaisut/hovioikeusratkaisut/1424270535081.html

        No tuoltahan ne löytyy. Osaatko jo lukea?

        Tosi pienellä ilmeisesti lukee kun yksikään annulisti tai kukaan muukaan ei ole vielä löytänyt miten syytekohdat olisi kumottu. Jos kaksi hovinarria uskoo yliluonnolliset kyvyt omaavaan uhfomieheen niin se ei tietenkään kumoa todisteita auerskan syyllisyydestä. Nyt sitten vaan kopioit tänne kohdat jos löysit.

      • lkjhgsdfgh
        jokolöysit kirjoitti:

        Tosi pienellä ilmeisesti lukee kun yksikään annulisti tai kukaan muukaan ei ole vielä löytänyt miten syytekohdat olisi kumottu. Jos kaksi hovinarria uskoo yliluonnolliset kyvyt omaavaan uhfomieheen niin se ei tietenkään kumoa todisteita auerskan syyllisyydestä. Nyt sitten vaan kopioit tänne kohdat jos löysit.

        Et näköjään osaa lukea. Oikeuden päätös on ainoa mikä merkitsee, ei kaltaisesi varttihullun mielipide tai toive. Pysy vaan runkkarina jatkossakin, sehän on sinulla näköjään aivan geeneissäkin.

      • pedotunteroinen
        lkjhgsdfgh kirjoitti:

        Et näköjään osaa lukea. Oikeuden päätös on ainoa mikä merkitsee, ei kaltaisesi varttihullun mielipide tai toive. Pysy vaan runkkarina jatkossakin, sehän on sinulla näköjään aivan geeneissäkin.

        Todisteet voimassa edelleen eikä murha vanhene koskaan.

        Lasten raiskauksista sen sijaan on lopullinen päätös, on ainoa mikä merkitsee, ei kaltaisesi varttihullun mielipide tai toive. Pysyisit vaantunteroinen runkkarina jatkossa eläinten raiskaamisen sijaan, sehän on sinulla näköjään aivan geeneissäkin.

    • Tsippadappaduu

      Milloin tahansa, jos todisteet riittävät, voidaan murhasta nostaa uusi syyte vaikka tämän jutun pääepäiltyä kohtaan. Muista se.

      • oiuytre

        Nyt varmaan Arska laski allensa, jos luki kirjoittamasi!

    • pikkulierooooo

      Etkö vieläkään ole löytänyt todisteita auerskan syyttömyydestä, hirsinaru kiristyy...

    • sekavaaoli

      Mikä oli numeroltaan se minun lepparisyytekohta, jossa Valkama vätti, että syyllisyyttä todistaa Auerin valehteleminen yöllisen hyökkääjän kasvonpiirteistä?

      • näkymättömäthuokoset

        Näki jopa ihohuokoset pimeässä, tyttö taas ei nähnyt mitään, mutta johdateltuna sepitti, "Ei menninkäinen eikä jättiläinen, ei moikannut", pelkkää satua koko huppis.

      • eipäsvääristellä

        Ei syyttäjä Valkama sellaista väittänyt, vaan syytekohtana oli kasvonpiirteiden valehtelu.

      • niintotta
        eipäsvääristellä kirjoitti:

        Ei syyttäjä Valkama sellaista väittänyt, vaan syytekohtana oli kasvonpiirteiden valehtelu.

        Jos syyttää valehtelusta, niin silloinhan Valkama tiesi minkänäköinen se mies oikeasti oli!

      • hulluauerska
        niintotta kirjoitti:

        Jos syyttää valehtelusta, niin silloinhan Valkama tiesi minkänäköinen se mies oikeasti oli!

        Onko auerska siis vaihtamassa sukupuoltaan, eikö se olekaan lesbofemakko?

    • jokumotiivion

      Lukiessani näitä ketjuja - ja taas tätä - niin ihmettelen, että mikä idea modella antaa tuon yhden riehua täällä; talloa perhoset ja repiä kärpäsiltä sivet, kun monet muut kirjoitukset on asiattomia, mutta ei nuo?! Mitkä on niitä asiattomia?

      • lieskatunteroinen

        Ei annulistit tähän ketjuun ole pahemmin trollanneet, niillä kun ei ole vastauksia!

    • Lampolasta.kuullut

      1. Veitsi ja kaksi klapia

      Makuuhuoneen lattialta löydettyä veistä on käytetty Jukka S. Lahden surmaamiseen.

      AHA! No miksi koira ei yhdistänyt Anneli Aueria tuohon veitseen? Koiralla paha nuha?

      • Meevaanlampolaantakas

        Veitsi oli pesty, eikä koiraa käsketty etsimään kuin olematonta hupparia. Anneli se vaan naureskeli partaansa.

      • vaikeatapauson

        No siitä pestystä veitsestä nyt kuitenkin eristettiin kahden miehen DNA:ta ja toinen oli Jukka Lahti, mutta kenen toinen sitten oli - ei tietoa, vaikka kirkonkirjojakin tutkittiin aina 1800-luvulle asti, kertoi Iltalehti tutkinnanjohtaja Kuusirannan haastattelussa.

      • seonsuhteellista
        vaikeatapauson kirjoitti:

        Ja se veitsilausunto vapautti Tannerin, koska kahteen kertaankaan testattu DNA ei sitonut häntä murhapaikalle, kerrottiin. Anneli Auer vastaavasti kertoi haastattelussa olevansa katkera, että miten veitsilausunto vapautti Tannerin, joka on mies, mutta ei häntä joka on nainen.

      • buaahahhahahhhaaa
        seonsuhteellista kirjoitti:

        Ja se veitsilausunto vapautti Tannerin, koska kahteen kertaankaan testattu DNA ei sitonut häntä murhapaikalle, kerrottiin. Anneli Auer vastaavasti kertoi haastattelussa olevansa katkera, että miten veitsilausunto vapautti Tannerin, joka on mies, mutta ei häntä joka on nainen.

        Taitaa olla kaikkien dnat testattu kahteen kertaan ?? Siltikään ketään ulkopuolista ei saatu ääliösatuiluhuppailusta kiinni.

      • vaikeaaannulisteille
        vaikeatapauson kirjoitti:

        No siitä pestystä veitsestä nyt kuitenkin eristettiin kahden miehen DNA:ta ja toinen oli Jukka Lahti, mutta kenen toinen sitten oli - ei tietoa, vaikka kirkonkirjojakin tutkittiin aina 1800-luvulle asti, kertoi Iltalehti tutkinnanjohtaja Kuusirannan haastattelussa.

        Mitä höpiset, koko paikasta ei löytynyt ulkopuolisen DNA:ta, halkoonkin tarttui vasta laboratoriossa. Veistä auerska tai tytär pitänyt hanskat kädessä ja pessyt ainakin kahvan, hiukan verta jää helposti vaikka pesisikin. Ulkopuolisen jäljiltä veitsen olisi pitänyt olla kauttaaltaan veressä, mutta melkoisen puhtaalta näytti.

      • mikääneituottanutulosta

        Mä tarkoitinkin, huppariehdokkaita.

    • Männinkäinenkö

      Jäi vain pieni epäily, muuten olisi tuomittu. Eihän tuossa muuta mahdollisuutta olekaan uskoa kuin joulupukkiin. Ai niin, ei ollut partaa. Mut ei se mikään menninkäinenkään ollut. Mikä on totuus. Lasten suusta.

    • seryt

      Hovioikeuden perustelut tässä henkirikojsutussa ontuvat. Niissä on aukkoja ja ilmiselviä tosiasioiden ymmärtämättömyyksiä. Mutta tiedetäänhän se jo entuudestaan, että HO:ssa maijailee ne tyypit, jotka niska pinkeenä odottavat seuraavaa siirtoa uralla. Asianajajiksi useista ei ole ja työnteon tahti on luokatonta paarustamista.

    • Perheellinenhetero

      No Anneli sai rahat ja on kohta aukomasssa persekerho.net -sivustoaan helvetin tuomittu pedofiili.

      • annulistikerho

        Lehden mukaan persekerho jo toiminnassa, ihmetyttää kun tuomitut pedofiilit ei saa toimia lasten kanssa, mutta tuon annetaan pitää lapsille ja vanhemmille tarkoitettua nettisivua ja vielä rahastaa sillä. Toisaalta, eipähän tarvitse yhteiskunnan elättää kun annulistit elättää.

    • niinkinpäin

      Annulistit, niinpä. Maksetut annulistit, toimiihan se niinkinpäin.

    • vanhaamennyttä

      Wikipediassa kirjoitetaan Ulvilan tapauksesta:

      "Oikeustoimittajien yhdistys antoi vuonna 2010 Satakunnan poliisille salailun edistämisestä myönnettävän Sumuverho-palkinnon, sillä poliisi olisi halunnut salata valtaosan surman esitutkinta-aineistosta. Myöhemmin käräjäoikeus päätti julkistaa aineiston. Samainen yhdistys myönsi vuonna 2013 Satakunnan käräjäoikeudelle julkisuuden edistämisestä Valokeila-palkinnon. Yhdistyksen mukaan käräjäoikeus ymmärsi julkisuusperiaatteen merkityksen, vaikka syyttäjä olisi halunnut salata uuden aineiston lähes kokonaisuudessaan.[78][79][80]"

      Ja nyt älköön kukaan taas sotkeko minua teidän typeriin syytön-syyllinen/annulisti-eiannulisti -kinoihinne.

      Wikipedia jakaa väärää tietoa - esitutkinta, joka oli tehty vuonna 2006 alkaen - tai kuten Manner sanoi, että lähes viidenvuoden tekninentutkinta jätettiin ETP:stä pois ja toimitettiin salattuna hovioikeuteen lisäpöytäkirja -nimisinä, tuota aineistoa ei koskaan julistettu, koska se identifioi tekijän.

      Kirjoitteleeko tuota Ulvila -juttua joku idiootti, tietämätön, vai onko tämä tätä samaa provoa tekijän suojelemiseksi?!

      No ei käräjillä vuonna 2010 mitään salattu. Tai no joo - ei oltu liitetty ETP:n teknistä tutkimusaineistoa olleenkaan - kuten sanottiin; syyttömyyttä todistavaa. Salaamista se sekin.

      Valokeilapalkinnon olisi ansainnut oikeustaistelu, jossa koitettiin saada peitepoliisiraportit auki, jota KRP vastusti, ei uskonut hovinpäätöstä, eikä edes sitä, ettei saa valittaa KKO:een - valitti ja asiaa käsiteltiin lopulta siellä. Niin tai luultavasti, muistaakseni tämä liittyi saman asian prosessiintiin joka tapauksessa.

      Tämäkin mielenkiintoinen kohta ajatellen, että KRP:n (poliisi)tutkijan DNA oli löytynyt.

      • jatällainenkin

        Mutta se mikä taaksepäin katsoen - nyt kun ollaan jo Aarniossa asti - oli aikoinaan mielenkiintoista myös.

        Verkkouutiset 1.9.2010:

        "Tutkinnassa oleva maanpetosrikosepäily on erittäin harvinainen.

        Epäillyn rikoksen eli turvallisuussalaisuuden paljastamisen uskotaan tapahtuneen toukokuussa 2004. Tämän ohella on tutkittu kahta epäiltyä törkeää petosta, joiden osalta tekoaika ajoittuu vuoden 2004 syyskuun ja vuoden 2009 kesäkuun välille."

        Ja hyväksikäytöstä wikipediasta:

        "Epäillyt teot olivat tapahtuneet vuosina 2004–2009 Raisiossa, Ulvilassa ja Turussa.[26] Vangitsemisoikeudenkäynnissä kuultiin kahta todistajaa ja Auerin puolesta todisti hänen vanhimman lapsensa oikeudenkäyntiavustaja. "

        Jaa-a, mitähän ne on touhunnu....

      • hullusirpataas

        Hullusirpa taas vauhdissa ))

        Aivan normaalia ettei ettei kaikkia tietoja julkisteta niin kauan kuin oikeuskäsittely kesken, auerska ja annulistit taas yrittäneet syöttää valheita jatkuvasti.

        "Tampereen yliopisto tutki Ulvilan surman uutisointia. Yhtenä näkökulmana selvitettiin, oliko uutisointi neutraalia ja hyvän journalistisen tavan mukaista.[81]

        Tapauksen ensimmäinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti haastettiin oikeuteen, sillä hänen epäiltiin rikkoneen lakia lähettäessään vuonna 2007 Auerille kuvan huputetusta porilaisesta näyttelijästä, Kai Tannerista. Varsinainen ryhmätunnistustilaisuus järjestettiin myöhemmin, jolloin Auer epäili näyttelijää miehensä surmaajaksi. Käräjäoikeus tuomitsi Joutsenlahden 80 päiväsakkoon virka-aseman väärinkäyttämisestä, mutta hovioikeus vapautti hänet syytteestä. Hovioikeuden mukaan menettely oli tavallista poliisissa eikä Joutsenlahti tietoisesti heikentänyt tunnistuksen lopputulosta.

        Syyttäjät ovat moittineet tapauksen esitutkintaa, sillä heidän mukaansa esitutkinta hoidettiin huonosti eikä tapahtumapaikkaa tutkittu kunnolla.[87] Myös Vaasan hovioikeus arvosteli helmikuussa 2015 antamassaan päätöksessä teknistä rikostutkintaa, sillä asuntoa ei tutkittu perusteellisesti. Jos asunto olisi tutkittu paremmin, olisi voitu saada sellaista näyttöä, joka olisi voinut yhtä hyvin puhua Auerin syyllisyyden puolesta kuin sitä vastaankin.[88] Arvostelun takia sisäministeri Päivi Räsänen määräsi sisäministeriön poliisiosaston ja Poliisihallituksen käymään yhdessä läpi poliisin nykyistä esitutkintaprosessia, jotta vastaavat ongelmat voidaan tulevaisuudessa välttää. Toisaalta lakeja on jo muutettu Ulvilan surman jälkeen."

        Mitä ihmeen hyötyä tunnistuksesta jos kuva näytetään etukäteen, joutenlahti olsii kuulunut vankilaan tutkimusten sabotoinnista ja kaikista muistakin rikoksistaan. Täysin selvää että auerska syyllinen kun ulkopuolinen mahdoton, ainoatakaan todistetta syyllisyydestä ei ole kumottu.

      • GideonMolotovski
        hullusirpataas kirjoitti:

        Kuva, jossa naama hupun sisällä, voi miten kauheeeeta. Siitä ketään tunnista!

        ainoatakaan syytettä ei saatu läpi.

      • johtopäätöksestä

        Mutta siitä huolimatta kehuttiin, että Tannerin pidättämisellä oli tärkeä merkitys homman hoitumisen kannalta. Enkä minä keksinyt mitään muuta tärkeää kuin sen, että heti välittömästi otettu DNA-näyte, jota verrattiin tekijän DNA-näytteeseen - kuten silloin ilmoitettiin paikalta löytyneen - tallennettiin oikeuslaitoksen haltuun, eikä sitä pystytty enää poliisi arkistoista hävittämään. Poliisille tuon hävittäminen ei ilmeisesti olisi ollut mikään ongelma? Ja poliisin DNA se sitten lopulta olikin. Oikeuslaitos siis vangitsee ja vapauttaa, jolloin nämä näytteet ovat tulleet tarkistetuiksi oikeuslaitoksen toimesta.

      • syyttömyystodiste

        Tekijä loukkasi itsensä, ja silloin DNA on yhtä kuin murhaajan, ja jos on kerrottu DNA:n olevan KRP:n tutkijan, niin eihän tässä nyt sitten ole mitään epäselvää. Uutinen vuodelta 2007:

        Ilta-Sanomat 31.12.2007
        RATKEAAKO MYSTEERI?

        Tuoko uusi vuosi selvyyden Jukka S. Lahden surmaan?

        – Täällä on joku tappaja. Tulkaa nopeasti, hätääntynyt naisääni pyytää.

        Vuorossa oleva Satakunnan hätäkeskuksen päivystäjä näkee näytöltä, että hälytys tulee Ulvilan Vanhakylästä, osoitteesta Tähtisentie 54.

        On joulukuun 1. päivä 2006, vuorokausi on vaihtunut perjantaiksi vajaat kolme tuntia aikaisemmin. Kello on 2.43.

        Sosiaalipsykologi Jukka S. Lahti oli lähtenyt kotoaan Ulvilasta Turkuun torstaiaamuna.

        Aamupäivä Lahdelta vierähti työnhakukeskuksen kokouksessa, päivällä hän ehti kuitenkin käväistä tervehtimässä siskoaan.

        Lahti osallistui vielä Turussa kokouksen jälkeiseen illanviettoon. Kohti Ulvilaa hän lähti autollaan yhdeksän jälkeen.

        Kotona Tähtisentiellä Lahti oli yhdentoista maissa. Tuntia myöhemmin aviopuolisot vetäytyivät nukkumaan kolme vuotta aiemmin ostamansa talon takkahuoneeseen.

        Perheen lapset olivat sikeässä unessa isän tullessa kotiin. Vanhin, yhdeksänvuotias oli omassa huoneessaan ja kolme nuorinta lastenhuoneessa omakotitalon toisessa päässä.

        Vajaat kolme tuntia myöhemmin Lahdet heräsivät rajuun meteliin. He nousivat vuoteesta, mutta eivät ehtineet takkahuonetta pidemmälle, kun he kohtasivat isokokoisen, kasvonsa osittain peittäneen hahmon edessään.

        Tunkeutujan ja Jukka S. Lahden välille syntyi käsikähmä. Lahden vaimo yritti mennä väliin, mutta tunkeutuja löi häntä vasempaan kylkeen veitsellä. Terä tunkeutui aina keuhkoon saakka.

        Vaimo juoksi keittiöön ja soitti hätäkeskukseen. Puhelu kesti neljä minuuttia.

        Sinä aikana tunkeutuja surmasi 51-vuotiaan Jukka S. Lahden erittäin raa'alla tavalla, aviopuolison silmien alla. Karmeaa veritekoa todisti myös meteliin herännyt, äitinsä luo keittiöön paennut yhdeksänvuotias tytär.

        Poliisi saapui paikalle kuusi minuuttia siitä kun hätäkeskus otti vastaan puhelun. Tekijä oli ehtinyt poistua paikalta eikä häntä ole vieläkään saatu kiinni.

        Tekijä tahriutui vereen
        Poliisi julkaisi tunkeutujasta seuraavat tuntomerkit: mies, vatsakas, ei kuitenkaan lihava, isokokoinen, 180-190 senttiä pitkä, kasvot ja nenä pyöreät, silmät jotenkin etäällä toisistaan.

        Arvio tekijän pituudesta saattaa olla väärä, sillä vastassa oli erittäin pienikokoinen mies: Jukka S. Lahti oli ainoastaan 160 senttiä pitkä.

        Miehestä saatiin myöhemmin lisää tietoa, mm. se, että hän tahriintui rikoksen yhteydessä yltä päältä vereen. Verta oli hänen käsissään, ja myös puseron sekä housujen etumus olivat laajalti veren tahrimat.

        Tunkeutuja loukkasi myös itseään. Hän sai haavoja käsiinsä kulkiessaan takaoven rikotun ikkunan läpi.

        Uhkauksia, motiviina kosto
        Poliisi kertoi, että Lahti oli saanut useita suusanallisia uhkauksia. Uhkausten sisältöä ei ole koskaan kerrottu.

        Poliisin mukaan Lahden surmassa oli kyse henkilökohtaisesta kostosta.

        Epäilyt mahdollisesta tekijästä yhdistettiin nopeasti Lahden työpaikkaan porilaiseen Luvata Oy:hyn. Yhtiössä oli toteutettu rankka saneerausohjelma, jossa Lahdella oli merkittävä rooli.

        Kaikki yhtiön työntekijät, joiden tuntomerkit vähänkään täsmäsivät tunkeutujan tuntomerkkeihin, kuulusteltiin ja jokaiselta otettiin dna-tunniste. Tunkeutujaa ei kuitenkaan löytynyt.

        MARKKU UOTILA

      • tarkennustietoon

        Ja veren DNA ei tietenkään osoita, että verenvuoto on tullut käsistä, jotka tekijän kerrotaan loukanneen, vaan löytyneet kädenjäljet, jotka kämmenet myös Tannerilta kuvattiin.

      • hahahahahahahah

        Kylläpä annulistit ovat epätovoisia kun täytyy vanhoja perättömäksi osoittautuneita lehtijuttuja tänne kopioida. Ainoa ulkopuolisen DNA läytyi halosta ja sekin tarttunut veripisaraan vasta laboratoriossa, ikkunalasissa tai missään muuallakaan ei pienintäkään jälkeä ulkopuolisesta.

    • annulismitodiste

      Kulkiko Jukka siis ikkuna-aukosta kun sieltä ei kenenkään muun verta löytynyt. Oliko auerka lukinnut Jukan ulos, Jukka rikkoi ikkunan ja tuli siitä sisään, jonka jälkeen auerska murhasi. Taidan kuitenkin uskoa oikeisiin todisteisiin, ulkopuolista ei ollut, koska kukaan ei loukannut itseään lasiin, vaikka auerskan tekemä verisen hanskan jälki oli paikassa mistä ei voinut pitää kiinni loukkaamatta itseään. Surkeat lavastukset siis auerskalla.

      • meehoitoon

        Sanos mulle miksi sä, vittu, väännät paskaa? Päässä vikaa?

      • sääliksikäysitä

        Älä kuule muuta sano - hoitoon joo, nimittäin olen itsekin laittanut tänne varmaan kymmeniä kertoja uutisen päiväyksellä 5.10.2009, jossa tutkinnanjohtaja Kuusiranta sanoo, että ulkopuolisen verta oli talossa.

        No, tämä nyt on tietysti niitä vastaan, jotka kuvittelevat, että Anneli Auer on ihan vilpittömästi ollut syytettynä ja raukka joutuu oikeasti puolustautumaan.

        Onhan se aika kornia, että tuolla päivämäärällä - heti Anneli Auerin pidättämisen jälkeen - tutkinnanjohtaja juuri linjasta Anneli Auer on syyllinen kertoo, että paikalla oli ulkopuolisen verta.

        Sitten oikeudenkäynti polkaistaan käyntiin väitteellä, ettei ketään ulkopuolista ollut paikalla. Sama nyt koskee häkenauhaa ja sieltä kuuluvia ulkopuolisen ääniä.

        Tuo tyyppi nyt vain yksinkertaisesti meni sekaisin - niin taisi käydä monelle muullekin tässä kuviossa, kun ei järki riittänyt tajuamaan näytelmää.

      • hahahahahhahahaha

        Oletko oikeasti noin tyhmä. Saahan sitä sanoa mitä tahansa, mutta vasta tutkimukset kertoo onko ulkopuolisen verta, eikä ollut. Ei DNA-testejä hetkessä tehdä, eikä kukaan testaamatta tiedä kenen verta missäkin on.

    • Muutahan

      tuossa jutussa ei ollut selvää kuin se, ettei kyetty täysin aukottomasti todistamaan etteikö murhan olisi voinut tehdä Pätmän tai apurinsa Robin. Itsellä ei ehkä pysyisi naama yhtä kivettyneenä ja tyynenä kuin syytetyllä jos tultaisiin epäilemään puolison murhaamisesta. Tais tamma tehdä tilin.

      • apualöytyy

        Kuule sun kannattaisi ihan oikeasti mennä lääkäriin. Tätä palstaa ei oo tarkoitettu sun hoitoon.

      • niinpäjuuri

        "Tais tamma tehdä tilin".

        Voi olla, että kateus, katkeruus ja kauna on yhtä vaikeasti hoidettavissa kuin alkoholismi, jos ei itse tajua tilaansa, mutta aina kannattaa yrittää. Rouvalle kuului oikein hyvä palkka siitä, että on joutunut sietämään sinunlaisiasi. Toivottavasti saa vielä miljoonan lisää.

      • kokoprosessi

        Jo ennen oikeudenkäynnin alkua oli neljä pointtia tajuta tilanne - siis että kyseessä on näytelmä:

        1) Kuusirannan kertoma ulkopuolisen veri
        2) äänitutkija Niemen antama lausunto, ettei häkenauhan taustalta kuulu sitä mitä aidon tilanteen takaa pitäsi kuulua, eli jos on oletus "pitäsi kuulua", silloin on myös tieto siitä, että mikä on ollut aito tilanne
        3) poliisin antama tieto, että häkenauha on lavastus (ei lavastettu).
        4) häkenauhalitterointi, johon oli merkattuna ulkopuolisen äänet

        Oikeudenkäynnin aikana selvisi neljä pointtia, jotka todistivat samaa:

        1) syyttäjä Valkama ilmoitti vain spekuloivansa
        2) puolustusasianajaja valitteli, että heille on jätetty syyttömyyden todistelu
        3) Anneli Auer ei missään vaiheessa valittanut, että länsimaisen oikeusjärjestelmän mukaan syyttömyyttä ei koskaan todisteta
        4) oikeudenkäynnistä jätettiin pois kahden vuoden tekninentutkinta, joka toimitettiin salattuna hovioikeuteen

        Oikeudenkäynnin jälkeen asia vahvistui näillä:

        1) Anneli Auer sanoi ottaneensa syntipukin roolin, että homma tuli hoidettua
        2) selvisi, että koko oikeudenkäynti käytiin FBI-häkenauhaversiolla
        3) Valkama sanoi Anneli Auerin toimineen lavastajana, joka edellytti yhteistyötä FBI:n kanssa, joka oli tehnyt häkenauhan, josta oli poistettu ulkopuolisen ääni
        4) syyttäjä Valkama sanoi, että tällä tulee olemaan merkitystä koko Suomen kannalta

      • tekijästä

        1) salattu tekninen tutkimusaineisto identifioi tekijän
        2) tekijä tiedettiin jo vuonna 2007, koska poliisiylijohtaja Paatero ei siirtänyt tapausta KRP:lle
        3) identifioivat tiedot laitettiin säilytykseen oikeuslaitokseen Tannerin pidätyksellä
        4) puolustusasianajaja kertoi kesällä 2011 tekijän tunnustaneen asianajajansa välityksellä, kun identifioiva aineisto oli toimitettu hoviin
        5) ilmoitettiin KKO:ssa syyttäjänä toimivan valtakunnansyyttäjä Hirvosen
        6) ilmoitettiin DNA-osumaksi KRP:n (poliisi)tutkija

      • finaalissa

        Korjaus edelle - Hirvonen esitteli tapauksen valtakunnansyyttäjälle - hän on valtionsyyttäjä.

        Eli näin:

        "Ulvilan surmajutun valituslupahakemusta avaa valtionsyyttäjä Jarmo Hirvonen, joka esitteli hakemuksen valtakunnansyyttäjänvirastossa.

        Ulvilan surmajutun kihlakunnansyyttäjä Jorma Valkama hakee valituslupaa korkeimmasta oikeudesta kolmeen eri perusteeseen vedoten. Virallisesti syyttäjää korkeimmassa oikeudessa edustaa apulaisvaltakunnansyyttäjä, jolle valituslupahakemus on esitelty.

        Uudella tilanteella Hirvonen viittaa uuteen ilmitulleeseen todisteeseen ottamatta tarkemmin kantaa sen sisältöön."

        http://mtv3.mobi/uutiset/rikos/2011/08/1382333

        Linkistä ei enää ole muuta iloa kuin että näkyy ajankohta, mutta tässä kohdassa oikea tekijä lähti korkeimpaan oikeuteen, ja Anneli Auer yhdessä Valkaman kanssa siirtyi vetämään sirkusvankkureita takaisin käräjäoikeuteen.

        Lahti on esiintynyt monella sukunimellä tässä tapauksessa, mutta niin on Valkamakin - tällä kertaa muuttunut etunimi Jarmosta Jormaksi - apulaisvaltakunnansyyttäjän etunimi oli Jorma ja sukunimi Kalske, Valkaman titteli oli tässä yhteydessä valtakunnansyyttäjä.

        Jutun hoiti apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske.

      • jaloppunäytös

        Tapaushan jatkui tästä niin, että loppuvuodesta 2011 syyttäjä Valkama kertoi erittäin laajasta ja vaikeasta lasten hyväksikäyttötutkinnasta, johon tammikuussa 2012 tuli valtakunnansyyttäjänvirastosta poliisirikosten tutkinnanjohtaja Haapalehto syyttäjäksi.

      • hämärrytettyhomma

        Mutta oli täysin eri asia, että kuka seurasi tapausta ja kuka seurasi Anneli Aueria. Jälkimmäisen seuraajat tunnen ja he ovat osanneet pitää kyllä kovaa meteliä totuuden peittelemiseksi.

      • PieniLiekki
        hämärrytettyhomma kirjoitti:

        Mutta oli täysin eri asia, että kuka seurasi tapausta ja kuka seurasi Anneli Aueria. Jälkimmäisen seuraajat tunnen ja he ovat osanneet pitää kyllä kovaa meteliä totuuden peittelemiseksi.

        Kuulehan, mitä jos puhuisit ihan vaan omasta puolestasi. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka hyvin väität minut tuntevasi.

      • jokinväärinkäsitys

        Missä minä sinusta puhuin?

      • hahahahahahhaha

        Huomaa hyvin että annulisteissakin jäljellä vain hulluimmat salkkarit kuten hullusirpa ja pahimmat pedoilijat kuten pikkuliero. Kukaan täysijärkinen ei edes ilkeäisi laittaa noin lapsellisia ja mahdottomnia salkkarijuttiuja mihinkään.

    • herännäisiä

      25. päivä joulukuuta vuonna 2013 on Pieni liekki rekisteröitynyt minfossa.

      Ymmärrykseni mukaan olet perehtynyt kyllä timantin kovalla tarkkuudella oikeudenkäyntisirkusten käsittämättömiin todistaja-aineistoihin, jotka on laadittu sitä varten, että tutkittaessa havuneulasten solurakenteita itse puu jää näkemättä ja vielä vähemmän metsä - puhumattakaan nyt itse metsän sijainnista.

      Kuten edellä kirjoitan - kärryille pääsi alussa vain tietämällä, ymmärtämällä edellä luettelemani asiat, jotka olivat kauan, kauan ennen kuin oli tuota havunneulasten solurakenneasiaakaan.

      Puhun kirjoittajista vuosilta 2007-2012. Olet Pieni liekki astunut reserviin kuusi vuotta liian myöhään ollaksesi sillä tavalla vakavasti otettava kirjoittaja, jota tekstissäni tarkoitan.

      Vuonna 2013 sirkus oli jo ohitse, ja jatkettiin Aarnio-tapauksella.

      • sepointti

        Oleellisin kysymys tässä ei, PieniLiekki, ole havuneulasten solurakenne, ei edes itse puu, vaan metsä ja sen sijainti = miksi näin massiivisilla ja kalleilla järjestelyillä - miljoonia maksavalla - meiltä, kansalaisilta, halutaan peitellä koko totuus.

      • ikkunalasi

        Ja korostan nyt vielä vanhoja uutisia, joissa on kerrottu - kuten edellä on tämä, että tekijä loukkasi kätensä ikkunalasiin (oikeudenkäynnissä puhuttiin vain halosta), niin ellei näitä vanhoja uutisia ollut lukenut edes kevään 2010 alkavaan oikeudenkäyntiin mennessä - puhumattakaan nyt vuonna 2013! - niin ihan varmasti uskonvoimalla meni hakoteille.

        Nämä ovat kuitenkin sitä tekijän identifioivaa aineistoa, joka jätettiin kevään 2010 oikeudenkäynnistä pois, eikä sitä ottanut puolustuskaan millään tavalla esille, on silloin ymmärrettävä, että kyse on jostakin muusta kuin henkilön syyttämisestä ja puolustamisesta. Tämä nyt vielä lisäksi sinne edellä olevaan listaan.

        Asian vakuudeksi uutinen vuodelta 2008:

        "Poliisilla on tekijän dna, joten tämä jää varmuudella kiinni, jos vertaileva näyte saadaan."

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/200803147381537_uu.shtml

        Tällaiset asiat ovat tutkinnan fakta-asioita, eivätkä nyt nyt mihinkään yht äkkiä katoa, paitsi kun ne jätetään syystä taikka toisesta käsittelemättä. Tässä tapauksessa syystä, että toimitettiin salattuna hovioikeuteen "syyttömyyden todisteena" - toisin sanoen meiltä salattuna.

      • koittakaatoipua

        Ja edelleen olen aivan suunnattoman pahoillani kaikkien teidän kirjoittajien puolesta, jotka olette sotkeneet psyykkeenne ja mielenne menemällä tähän näytökseen mukaan tunteella. Tämä on ollut täysin epäeettistä ja moraalitonta toimintaa näytöksen järjestäjien ja salaajien taholta. - Se on ollut Suomen auktoriteettiuskoisen kansan kiusaamista. Ja nyt olisikin viimeinen aika heittää romukoppaan tuollaiset uskot ja katsoa totuutta kylmästi silmiin.

      • PieniLiekki
        koittakaatoipua kirjoitti:

        Uskon sinua heti, kun listaat tänne väittämäsi näytöksen järjestäjien ja salaajien nimiluettelon.

      • Hekedo
        ikkunalasi kirjoitti:

        Ja korostan nyt vielä vanhoja uutisia, joissa on kerrottu - kuten edellä on tämä, että tekijä loukkasi kätensä ikkunalasiin (oikeudenkäynnissä puhuttiin vain halosta), niin ellei näitä vanhoja uutisia ollut lukenut edes kevään 2010 alkavaan oikeudenkäyntiin mennessä - puhumattakaan nyt vuonna 2013! - niin ihan varmasti uskonvoimalla meni hakoteille.

        Nämä ovat kuitenkin sitä tekijän identifioivaa aineistoa, joka jätettiin kevään 2010 oikeudenkäynnistä pois, eikä sitä ottanut puolustuskaan millään tavalla esille, on silloin ymmärrettävä, että kyse on jostakin muusta kuin henkilön syyttämisestä ja puolustamisesta. Tämä nyt vielä lisäksi sinne edellä olevaan listaan.

        Asian vakuudeksi uutinen vuodelta 2008:

        "Poliisilla on tekijän dna, joten tämä jää varmuudella kiinni, jos vertaileva näyte saadaan."

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/200803147381537_uu.shtml

        Tällaiset asiat ovat tutkinnan fakta-asioita, eivätkä nyt nyt mihinkään yht äkkiä katoa, paitsi kun ne jätetään syystä taikka toisesta käsittelemättä. Tässä tapauksessa syystä, että toimitettiin salattuna hovioikeuteen "syyttömyyden todisteena" - toisin sanoen meiltä salattuna.

        DNA oli tutkijan, ei minkään muun ulkopuolisen. Talosta ei löytynyt hajujälkiä, verta, ääniä eikä mitään muutakaan. Kuka vielä uskoo tarinoihin, joita joku keksi ehkä pelastaakseen oman nahkansa. Vain idiootit ja joukkopsykoosissa olevat.

      • uusinäkökohta

        Miten tutkinnanjohtaja Kuusiranta yritti pelastaa oman nahkansa kertomalla, että murhapaikalla oli ulkopuolisen verta, koska tekijä loukkasi kätensä ikkunalasiin?

      • jskaiozsjh
        uusinäkökohta kirjoitti:

        Miten tutkinnanjohtaja Kuusiranta yritti pelastaa oman nahkansa kertomalla, että murhapaikalla oli ulkopuolisen verta, koska tekijä loukkasi kätensä ikkunalasiin?

        Miksi siitä ikkunanlasista ei otettu dna- näytettä? Näytteet oli muutenkin niin huonosti otettu, ettei näytteestä saatu mitään irti. Hitto mitä tumpeloita alkututkinnassa olikaan, stana.

      • haahahahahhahaha
        jskaiozsjh kirjoitti:

        Miksi siitä ikkunanlasista ei otettu dna- näytettä? Näytteet oli muutenkin niin huonosti otettu, ettei näytteestä saatu mitään irti. Hitto mitä tumpeloita alkututkinnassa olikaan, stana.

        Idioottiko olet, tietysti tutkittiin kaikki verijäljet ja muutakin, mutta ulkopuolisen DNA:ta ei löytynyt mistään.

      • sjjsjgg
        haahahahahhahaha kirjoitti:

        Idioottiko olet, tietysti tutkittiin kaikki verijäljet ja muutakin, mutta ulkopuolisen DNA:ta ei löytynyt mistään.

        Sitä minä tässä hainkin, tollo :=)

      • silmienedessäeinäe
        PieniLiekki kirjoitti:

        Uskon sinua heti, kun listaat tänne väittämäsi näytöksen järjestäjien ja salaajien nimiluettelon.

        Ensinnäkin minä en pelaa uskolla, vaan tiedolla ja toiseksi miksi oletat, että minua kiinnostaisi sinun uskosi. Ja kolmanneksi - kun joku asia saadaan tunnetasolle järjen sijaan, niin sitä ei mikään faktatietokaan enää korjaa. Se on psykologinen totuus. Olet uskosta erittäin varoittava esimerkki.

    • Panemetcircences

      Kyllä pitäisi katsoa totuutta silmiin, auerskankin. Perhesurma, jotakuinkin myös murha, jota suunniteltiin ennakolta. Ja vielä lastensuojelurikokset.

      • PieniLiekki

        Kestäisitkö katsoa Annelia tai hänen lapsiaan silmiin ja sanoa tuon saman asiasi heille ääneen? Miksi sinulle on ok, että useampi perhe tuhotaan ja tämän katastrofin aiheuttajat päästetään kuin koirat veräjästä? Oletko miettinyt, mikset pysty näistä asioista asiallisesti keskustelemaan, vaan toistelet samaa vanhaa valheellista mantraa?

      • pikkulieauerska
        PieniLiekki kirjoitti:

        Kestäisitkö katsoa Annelia tai hänen lapsiaan silmiin ja sanoa tuon saman asiasi heille ääneen? Miksi sinulle on ok, että useampi perhe tuhotaan ja tämän katastrofin aiheuttajat päästetään kuin koirat veräjästä? Oletko miettinyt, mikset pysty näistä asioista asiallisesti keskustelemaan, vaan toistelet samaa vanhaa valheellista mantraa?

        Kestäisitkö katsoa Jukan lapsia ja sukulaisia silmiin ja sanoa tuon saman annulistipropagandasi heille ääneen? Miksi sinulle on ok, että useampi perhe tuhotaan murhaaja- ja pedonaisten taholta ja tämän katastrofin aiheuttajat päästetään kuin koirat veräjästä? Oletko miettinyt, mikset pysty näistä asioista asiallisesti keskustelemaan, vaan toistelet samaa vanhaa valheellista mantraa?

        Eli et pysty katsomaan Annelia silmiin. Tämä selvä.

      • Prkl333
        Stana666 kirjoitti:

        Eli et pysty katsomaan Annelia silmiin. Tämä selvä.

        Annelia on vaikeaa katsoa silmiin. Hän katsoo ohi.

      • pikkulieauerska
        Stana666 kirjoitti:

        Eli et pysty katsomaan Annelia silmiin. Tämä selvä.

        En halua katsoa, tekee pahaa nähdä sen pedomurhaajan naama lehdessäkin, luonnossa nähtynä varmaan oksentaisin.

    • enolekaanrobocop

      Kuka tässä valheellista mantraa toistelee? Kato peiliin, sinä yrität leipoa syyllisistä syyttömiä. Annelin perheen tuhosi akka itse.

    • mesuomalaiset

      Onpa hilpeä kommentti :)

      "Taposen mukaan tarkoitus on trollauksen kautta murentaa poliisin uskottavuutta ja painostamalla pyrkiä estämään virkavaltaa toteuttamasta lakisääteisiä tehtäviään.

      –Se on yleismaailmallinen juttu, joka on näyttäytynyt Suomessa keväästä lähtien, Taponen kertoo Uudelle Suomelle."

      https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/230564-ylikomisario-jari-taponen-uusi-ilmio-tuli-suomeen-poliisia-painostetaan-ja

      Murhasta 11 vuotta ja nyt 9 vuotta on väännetty tutkinnantasosta sekä seurattu oikeuslaitos- ja poliisisirkusta jatkaen poliisipäällikkö Aarnion kukkapenkkihuumerahoilla seuraavat 10 vuotta varmaan - ja tarvitaan ulkopuoliset trollaamaan poliisille epäuskottavuutta. Ja vasta viime keväänä.

      Onpa kuvaavaa!

      • Stana666

        Tuo Taponen on hinaajan näköinen mielestäni. Laitettu asialle, ilmiselvästi.

      • oishalollatöitä

        Niin mille asialle? Sillekö, että tulee kertomaan Suomen fiksulle kansalle, että poliisin uskottavuus on kiinni trolleista?! Ja just käsitellään valtakunnansyyttäjän syytteitä korkeimmassa oikeudessa, ja eilen, tai toissapäivänä kerrottiin ex-poliisiylijohtaja Paateron syytteistä plus muiden poliisijohtajien. Mainittiin rötösten alkaneen vuonna 2008, ja Tolvanen hehkutti kun syytteitä luettiin, että kuinka meillä on hieno valvontajärjestelmä. Meni tuon valvonnan tärkeyden huomaamiseen sellaiset 9 vuotta vaan. Mä en kestä tätä idiotismia. Mutta kukaan ei ole huomannut vieläkään, että muuutaman kuukauden sisällä vuoden lopusta 2008 Suomen kolme korkeinta poliisivalvontaviranomaista menetti henkensä. Väitetään omakätisesti - minä en usko enää.

    • Aasta

      A ehkä otti syyn niskoilleen, koska J:n tytärpuoli tuikki puukolla niin pahsti, että jonkun piti saattaa homma loppuun, ettei olisi jäänyt silmiinnäkiijää. Tunnusti perheriidan, kertoi yksityiskohtaisesti, mitä tapahtui. Ai niin, perui, koska M kertoi, että niin voisi päästä vähemmällä.

      • Beehen

        Pikkasen eri henkilöt kun olisi ollut puikoissa, niin kase näyttäisi ihan erilaiselta ja kase olisi jo ratkaistu ilman mustia aukkoja.

      • PieniLiekki

        Tuli mieleen, oletko ammatiltasi asianajaja?

    • Oranssille

      Perhemurhissa on yleensä kymmeniä puukoniskuja. Ulkopuolinen tappaja vetäis kurkun auki ja se olis siinä. Hyvin epäilyttävää tään muijan kannalta.

      • kuviakatujenvieressä

        Juuri tätä oivallusta me täällä kaivattiikin. Kiitos siitä. Ja muista äänestää ensi vaaleissa!

      • monimutka

        Onneksi et ole tuomari. Tosielämässä ei "teorioita" vedetä kummisetä elokuvien pohjalta. Ihminen on paljon monimutkaisempi olio.

    • annu_listi

      On se auerska röyhkeä, yhtään todistetta syyllisyydestä ei ole kumottu, mutta silti vaan vaatii korvauksia. Pitäisi laittaa itse ja annulistit maksamaan korvauksia lapsille, sijaisvanhemmille ja muille keitä syytelleet, levitelleet jopa törkeitä seksijuttuja alaikäisistä lapsista.

      • Pieni_liekki

        Jokainen Auerin syyttömäksi tietävä henkilö ymmärtää, että yksi tärkeimmistä korjattavista asioista on rikkimenneiden ihmissuhteiden parantaminen ja luottamuksen palauttaminen ydinperheen jäsenten välille. Ethän sinä ole se henkilö, joka heittelee kapuloita rattaisiin tässä asiassa.

      • pikkulieauerska
        Pieni_liekki kirjoitti:

        Myöhäistä, ei lapset saa auerskan murhaamaa isää takaisin. Onneksi oikeuslaitos varmisti ettei auerska voinut jatkaa lasten raiskailua, nyt kun laittavat vielä takaisin vankilaan ettei voi muutenkaan häiritä herjaamalla netissä, lehdissä TV:ssä jne.

    • voihyvääpäivääjahuomenta

      Mitä todisteita on tämän syyttömyydestä lasten hyväksikäyttöön? Ei yhtään mitään. Molemmat oikeusasteet totesivat yksimielisesti syylliseksi. Valitustietä ylemmäksi ei annettu, koska ei ollut mitään perustetta. Ja sinä vielä yrität saattaa häntä kiusaamiensa lapsien kanssa yhteen. Miten sairasta.

    • annu_listi

      Millä ihmeen perusteella auerska kuvittelee saavansa lisää tapporahaa kun ahnesikamanner tai muut annulistit eivät ole kyenneet kumoamaan todistetta auerskan syyllisyydestä. Yksikin noista todisteista riittäisi oikeusvaltiossa murhatuomioon ja tuossa on lueteltu 15, eikä siinä ole edes kaikki. Uudelleen vaan syytteeseen ja rehelliset täysjärkiset tuomarit kahden hovinarrin tilalle, auerska laittaa maksamaan korvaukset takaisin.

      • perustelupökäle

        – En ole koskaan nähnyt esimerkiksi paloittelumurhaaja Markus Pöngästä kuvamanipulaatioita, meemejä, viihdeohjelmissa väännettyjä vitsejä tai Pönkä-huumoria niin kuin Auer on joutunut sietämään vuosien ajan.

        Lähde: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005488903.html

    • oikuevaltio

      Aloittajaa viisaammat ja ammattitaitoisemmat ihmiset ovat miettineet näitä "trivia"-kysymyksiä vuosikausia ja monissa oikeusasteissa. Molemmilla puolilla on Suomen oikeuskäytännössä todistusvelvollisuus. Ja onneksi, Suomessa syyllisyys täytyy todeta aukottomasti. Auer on todettu syyttömäksi. Me emme onneksi ole "jenkeissä", jossa syyttömiä teloitetaan. Kuten aloittaja vihjailee, ympäristö ja olosuhteet Jukka S. Lahden surmapaikalla ovat ihanteelliset syyllisen löytämiseksi tai syyttömän syyttömäksi toteamiseksi. Täytyy uskoa, oikeusvaltion puolesta, että oikeus on tapahtunut.

      • pökäleauerska

        Mikset sitten kumoa noita todisteita? Yhtään ainoaa todistetta ei ole kumottu eli on todistettu syylliseksi, mutta ei syyttömäksi. Kahden hovinarrin mutuilu yliluonnolliset kyvyt omaavasta liitelevästä hupparista ei todista mitään, sellaista oliota kun ei ole todistettu olevan olemassakaaan, auerska sen sijaan oli asunnossa ja kaikki todistaa tekijäksi, ulkopuolinen mahdoton.

        Pökäle ei ole itse ollut julkisuudessa, syyttänyt uhria tai syyttänyt muita tekijäksi, auerska on itse päättänyt olla jukkisuudessa, solvannut viattomia lapsia, syyttänyt viattomia tekijäksi ja viranomaisia ties mistä, pitäisi laittaa itse maksamaan korvauksia, samoin kuin kaikki annulistit.

      • noihhhhh

        Kommarit ova myös systemaattisesti ajaneet todistajien oikeuksia alas, tuomalla nimiä julki netissä ym. häiriköinnillä ja oikeussalissa paikanpäällä lippujen, lappujen kanssa esiintymällä. Eräs ei halunnut juurikin tämän takia itseä puolustaa, kun näki tilanteen. Yliluonnolliset kyvyt omaavaa, liitävää luuseri huppista ei ole olemassakaan.

    • Läheltälöytyy

      A.Auer on aukottomasti todistetusti syyllistynyt muihin rikoksiin ja niistä tuomittu 7,5v . Plus halventanut häntä kritisoineita viranomaisia blogeissaan. Kirjoittanut satukirjan, jossa kertoo, miten hänen mielestään tapahtui. Se, jos mikä, on fiktiota. Tunnetusti mieleltään sairaat ja narsistiset/psykopaatin piirteitä omaavat ihmiset ovat aina sitä mieltä, että heissä ei ole mitään vikaa ja kaikki syy on muissa. Vrt. Jarmo Björkqvistin satasivuiset selittelyt esim. netissä.

      • vetelätviranomaiset

        Missä ihmeen liitelyhuppispuppis-ihmemaassa sä ikuisesti leijailet?
        Vuosikausia sä olet vaahdonnut pelkkää tolkutonta bull shittiä.
        Kaikki todisteet viittaa vain, ainoastaan ja pelkästään ulkopuoliseen tekijään.
        Auer on syytön.

    • Vaankukamahtoiolla

      Liitelevään, hajuttomaan, äänettömään, eli mielikuvitusolentoon. Kaikki todisteet viittaavat siihen, ettei murhaa ole tehnyt kukaan jättiläinen eikä menninkäinen.

      • vetelätviranomaiset

        Kaikki viitta siihen, ettet elä tässä todellisuudessa.
        Unohdit luettelosta mauttoman.

    • noluultavasti

      homma on menny silleen, että Auerin ukko tullut myöhään kotiin jostain ihme pippaloista. Auer on tästä tulistunut ja saanut mustasukkaisuuskohtauksen. Huutanu ukolle, että missä vitussa sä olet luuhannu koko yön. Äijä antanu vittumaisia kierteleviä vastauksia takaisin ja Annelilta paloi käämit. Ukko väläytellyt erolla ja lasten viemisellä. Anneli hakee veitsen keittiöstä ja heristelee sitä kääpiökokoiselle ukolleen. Ukko ottaa pari klapia ja yrittää suojautua niillä. Anneli heittää ukon lattialle ja puukottaa. Ukko sätkii tuskissaan ja Anneli tekee nopean suunnitelman.

      Saa jatkaa.........

      • saapituotajatkaa

        J oli tavallaan pikkujouluissa, minkä eräät haluaa muunneella kepeästi ja hauskasti vaan illanvietoksi, ettei vaan kukaan alkais epäilee mitään. Monessa kodissa pikkujoulut aiheuttaa nikotusta, kun on taas jotakin kähmitty ja ilta on venynyt, Buaahhahahhahaa

    • proffa33

      Jos syyllisyyden ja motiivien etsimiseen olisi käytety niin paljon rahaa ja aikaan, kuin on käytetty Auerin syyttömyyden saamiseen, niin päätös olisi voinut olla erilainen kuin nyt.
      Aikansa kun puhutaan ja toitotetaan jotakin, siitä tulee tosi.

    • Heppikeppittelijyys

      Kyllähän sillä oli muitakin aikaisemmin, ja samaan aikaan.

    • Mustasukkarastas

      Varmasti olikin, niin kertoivat pikkulinnut. Mustasukkaisuus on vahva motiivi.

    • annu_listi

      11 vuotta kulunut murhasta ja auerska edelleen ainoa mahdollinen murhaaja ellei tyttöä lasketa mukaan, miten se silleen annulistit?

      • Pieni_liekki

        Taidat sinäkin olla sopivampi epäilty kuin Auer, joka on syyttömäksi todettu vaikkakin kaltaistesi ihmisten toimesta syylliseksi kirjoitettu. En voi ymmärtää, mikä sinua motivoi toimintaasi, mutta olen valmis kuuntelemaan.

      • pikkulieauerska
        Pieni_liekki kirjoitti:

        Taidat sinäkin olla sopivampi epäilty kuin Auer, joka on syyttömäksi todettu vaikkakin kaltaistesi ihmisten toimesta syylliseksi kirjoitettu. En voi ymmärtää, mikä sinua motivoi toimintaasi, mutta olen valmis kuuntelemaan.

        Paikalla ei ole todistetusti ollut Jukan lisäksi kuin auerska ja lapset eli syyllinen joku heistä. Sinä tosiaan väität tietäväsi auerskan syylliseksi eli olet sitten ollut paikalla ja syyllinen ellei auerska ole.

    • pikkupieruuuu

      Missä ne todisteet syyttömyydestä viipyy, syylliseksi todistettu ja kauan sitten, mittä ainoatakaan todoistetta et ole kumonnut.

    • kahdetpaperit

      Jos jotakuta ihmetyttää tämä ulvila-sotku ja todistusaineisto, joka koottiin vasta AA:n pidättämisen jälkeen - löytyy päivämääristä - eli loppuvuodesta 2009, niin tässä tapauksessa on kahdet esitutkintapaperit.

      Jälkimmäiset, pidättämisen jälkeen tehdyt on teille tarjottu huijaus. Sieltä löytyy rekokuva, jossa murhaaja kiipeää ikkunasta ulos Kuvassa takana on vaatekaappi, jonka ovesta astuu ulos Pinokkia pitkän nenänsä kanssa, jonka rintapielessä on nimikirjaimet TS. Tietänette kuka on TS.

      Mitä lie nyt lukee wikilinkin kohdassa Pinokkia - tuolloin siellä luki, että Pinokkion nenä kasvoi stressistä. Oli varmaan työperäinen stressi...

      Kuva löytynee helposti mm. minfosta.

      Tämä esitutkinta-aineisto on se teille syötetty kinaamista varten, ja josta Valkama sanoi, että AA lavasti itsensä syylliseksi murhaan.

      Toiset, ne alkuperäiset esitutkintapaperit olivat ne oikeat, jotka identifioi tekijän/t ja toimitettiin hovioikeuteen lisäpöytäkirjanimisinä ja salattiin.

    • neeitykänneetmeistä

      Ja nyt sitten - pistäkää kädet kyynärpäitä myöten ristiin kun alkaa huominen aktiivimallirettelöinti.

      Nimittäin se todellinen aktiiimalli luuraakin siellä rettelöinnin takana. Jos valtion vakautta horjutetaan astuu voimaan valmiuslaki yhdessä puolustustilalain kanssa. Asetuksen antaa presidentti, mikä selittää oikein hyvin sen, kun puolustuvaliokunta... tai joku mikä lie sanoi, että presidentinvaaleissa on myös salamurhavaihtoehto. Nyt ei tarvittu sellaista, kun istuva presidentti jatkaa. Ne tekivät uuden valtion sinä aikana, kun te olette tuijotelleet Anneli Auerin naamakuvia:

      ".... sekä siihen rinnastettavissa vakavasti yleisen järjestyksen ylläpitämiseen vaikuttavissa sisäisissä, väkivaltaisissa levottomuuksissa, joilla pyritään kumoamaan tai muuttamaan perustuslain mukainen valtiojärjestys.... Puolustustilalaki toteuttaa Suomen perustuslaissa annetun mahdollisuuden säätää perusoikeuksista poikkeuksia lailla sodan ja kapinan aikana

      Puolustustila saatetaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella,"

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Puolustustilalaki

      Ja se todellinen aktiivimalli antaa hallitukselle tällaisen vallan:

      "säännöstellä palkkoja, työaikaa, työsuojelua ja työehtoja
      säännöstellä ja muuttaa sosiaalietuuksia ja -vakuutuksia
      säännöstellä hintoja, maksuja ja tavaroiden laatua
      rajoittaa viestiyhteyksien käyttöä"

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Valmiuslaki

      Hallitukselle pamahtaa kerralla koko potti palkkojen säännöstelyn, työajan määräämisen ja sosiaalietuuksien rajoittamisen suhteen, kun vaan kunnolla rettelöidään. Eikä tässä vielä kaikki - se todellinen aktiivimalli on tässä:

      "määrätä 15– 65-vuotiaita henkilöitä joukkojen ja laitosten käyttöön niiden toimintaa palvelevaan tarpeelliseen työntekoon enintään 12 työpäiväksi (pakottavissa tapauksissa 24 päiväksi)."

      Eivät maininneet tuossa wikilinkissä, että saako tästä työstä palkkaa.

      Mutta muuten ihan kiva tuo Ulvila-juttu oli seurata.

    • pikkulierot

      Vieläkään ei annulistit ole saaneet kumottua ainoataakn todistetta auerskan syyllisyydestä, mutta eihän sen syyttömyyteen uskokaan kuin muutama hihhuli, loput samanlaisia rikollisia kuin auerska itse.

    • missäse

      Aivan samaa mieltä, eihän mitään muuta ole tapahtunut kuin harhaisen murhaajan päässä.

    • ziisus

      Satakunnan käräjäoikeus passitti hänet mielentilatutkimukseen.

      45-vuotiasta Aueria syytettiin Satakunnan käräjäoikeudessa miehensä murhasta.

      Jukka S. Lahti kuoli perheen kotona Ulvilassa 1. joulukuuta 2006. Auer soitti yöllä hätäkeskukseen ja ilmoitti tuntemattoman tappajan surmanneen hänen miehensä.

      Käräjäoikeus katsoi oikeudenkäynnin aikana näytetyn toteen sen, ettei hätäpuhelun aikana asunnossa ollut ketään ulkopuolista.

      Auerin mukaan tappaja surmasi hänen miehensä muutamassa minuutissa. Oikeuden mukaan on riittävällä varmuudella selvitetty, että Lahtea ei ole voitu surmata enintään kuuden minuutin ajanjaksona hänen vammansa huomioonottaen.

      Auer itse vastusti mielentilatutkimusta, mutta Satakunnan käräjäoikeus määräsi silti hänen mielentilansa tutkittavaksi. Oikeus ratkaisee mielentilatutkimuksen jälkeen, mihin rikokseen Auer on syyllistynyt.

      • sekuntipeliä

        Jassoo kuusi minuuttia ei ulkopuolisen tekemänä riitä, mutta Anneli Auerin tekemänä vain muutama sekunti, jonka hän oli pois puhelimesta - oliko se 54 sekunttia?

    • 55748302

      Eipä ole tuosta mielentilatutkimuksesta muuta julkisuuteen tietoa tullut kuin, että hän on ollut syyntakeinen. Mutta niin on sarjahukuttajakin.

      • löytynyton

        No onpas tullut. Paljon tutkimusaineistoa, joka oli jätetty pois ETP:stä - tärkeimpänä lapsen kuulemisvideo tammikuulta 2007, jossa hän sanoo jotakin merkittävää. Veikkaan että murhaajan nimen. Nimittäin, vaikka puolustus ei olisi saanut - tai poliisi toimittanut syyttäjälle - kaikkea aineistoa, niin tuolloin sanottiin, että ihan kaiken materiaalin saa kuitenkin käyttöönsä mielentilatutkimuksen tekijä aina neuvolakorteista lähtien. Näin tuo piilossa ollut aineisto onnistuttiin kaivamaan esille. Niin tuon tuossa edellä lausui se Lauerma, vai mikä hänen nimensä nyt olikaan.

      • ovelakikka

        Ja vastaavasti tutkittavalla itsellään on oikeus nähdä häneen liittyvä aineisto, jota kautta sitten tämä aineisto saatiin.

    • tihniin

      Niin oli Aino Nykoppkin. Pershäröinen tosin hänkin.

    • TriplaXX

      Olen aina pitänyt Auerin tapausta Suomen oikeusjärjestelmän yhtenä pahimpana epäonnistumisena. Hyvä esimerkki siitä ettei kunnon rikostutkija saa koskaan uskoa liikaa ennakkovaikutelmaan ja ennakko-oletukseen.

      • Pieni_liekki

        Olet kyllä aivan oikeassa. Silloin, kun oikeusjärjestelmä tuomitsee syyttömän ihmisen kaksi kertaa elinkautiseen ja antaa päälle vielä tuomion tekemättömistä seksuaalirikoksista, niin metikköön ollaan menty ja aika syvälle.

        Tässä on useampi vuosi tullut seurattua niin omituisia kuvioita, että Uganda-tapahtumat ovat niille ihan passelia jatkumoa.

      • Beetajärkkäri

        Paljon samaa kuin tuolla Aino Nykoppilla. Sarjahukuttaja, no.... lastenraiskaaja ja pahoinpitelijä, sellainen on eräs murhasta syytetty oikeuden päätöksellä. Vielä kun se Jukka saisi oikeutta. Syyton hän siihen on, syylliset löytyvät läheltä. Tiedän, koska asuin naapurissa.

      • Pieni_liekki
        Beetajärkkäri kirjoitti:

        Oikeutta Jukka ja hänen jälkikasvunsa saavat sillä, että poliisi jatkaa hänen murhansa tutkimista ja palaa takaisin alkututkinnasta suljettuihin tutkintalinjoihin. Vainajan muiston kunnioittamista on myös se, ettei hänen syyttömän leskensä syyllistämistä jatketa ja lopetetaan sekä sijaisvanhempien että nuorempien lasten pelottelu murhaajaäidillä.

        Uskon, että erityisesti Jukan sukulaisille on tärkeää, että hänen vaimonsa ja tämän entisen miesystävänsä osalle koituneet väärät seksuaalirikostuomiot puretaan. Tuomioiden purkuasioita viedään vähitellen eteenpäin, mutta se vaatii monelta todella kiireiseltä ja ylikuormitetulta ihmiseltä selkeää panostusta ja keskittymistä todella ikäviin asioihin. Ja niihin ikäviin asioihin ovat pääosin syyllistyneet salaisiin oikeudenkäynteihin osalliset henkilöt vastaajia lukuun ottamatta. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tämäkin on asia, joka olisi korkeimman oikeuden tullut rohkeasti hoitaa kuntoon jo vuosia sitten. Käsittääkseni avoin asiakeskustelu ei ole koskaan pahasta.

      • pikkulieauerska

        No mikset mene tunnustamaan kun kerran olit paikalla murhan ja raiskausten aikaan, mutta kerro ihan ensin miten toimit paikan päällä ja pakenit paikalta jättämättä jälkeäkään itsestäsi, lentoonko läksit?

    • tihniin

      Täysin samaa mieltä. Siinä alkumetreillä mentiin harhaan totaalisesti.

      • todettavaon

        Jos sallitaan, niin mielestäni tässä jutussa on tapahtunut ns. oikeusmurha, mutta ei sanan varsinaisessa merkityksessä. Jutun päälle jää suuri musta verho, jota ei oikeuden päätös voi poistaa. Mikä pahinta pahiten kärsinyt, eli myrhattu tai tapettu, miten vain, ei voi tulla itse totuutta kertomaan.

      • Pieni_liekki
        todettavaon kirjoitti:

        Jos sallitaan, niin mielestäni tässä jutussa on tapahtunut ns. oikeusmurha, mutta ei sanan varsinaisessa merkityksessä. Jutun päälle jää suuri musta verho, jota ei oikeuden päätös voi poistaa. Mikä pahinta pahiten kärsinyt, eli myrhattu tai tapettu, miten vain, ei voi tulla itse totuutta kertomaan.

        Mustaa verhoa raotetaan ainoastaan avoimella asiakeskustelulla. Mielenkiinnolla seuraan hälvenevätkö sumuverhot Aarnion tai Lindénin tapausten ympäriltä. Minulla ei tietääkseni ole luurankoja kaapissa, ellei joku niitä sinne selkäni takana laita. Elämme ihmeellisiä aikoja.

      • enookuullut

        Mikä on Lindenin tapaus?

    • köysikiristyy

      Eikö pikkupieru ja muut annulistit halua päästää auerskaa löysästä hirrestä kun eivät kumoa todisteita syyllisyydestä?

      • hankiaivosoluja

        Idiootti.

    • Kalifaatti

      Ei ne pysty kumoamaan todellisuutta. Jukka on murhattu. Ja murhaaja on vapaalla jalalla (taas)

      • oikeajärjestys

        Ei Jukkaa ole murhattu, kun häntä tarvitaan just kohta Haagin tuomioistuimessa todistajana.

    • etsilleekai

      Juu ja tapporahat päälle.

    • japalkkaa

      Olisko ollut täydellinen murha?

      • polkantahtiinmennään

        No ei, kun syyttäjän mukaan lavastettu murha. Siksi toiseksi - jos olette unohtaneet - Mika Tauru, Ulvilan veriasiantuntija, jonka syksyn 2009 valokuvista tekemiin johtopäätöksiin koko Ulvilan näytös perustui, on Haagin tuomioistuimen todistaja.

      • vaikuttavalista

        http://peterfryckman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/29032-minun-tarinani-kummallisuuksia-osa-2

        Minusta lista, johon Fryckman liittyy - hän siis haastoi pankkikriisikuvioista Suomen valtion Haagin tuomioistuimeen, on hyvät mahdollisuudet voittaa. Lista jonka jatkoksi hän pääsee, on tosi vaikuttava, mutta ihan joka kymmenes vuosi sitä ei ole käytetty.

        Käsitellyt asiat - lisäsin itse tämän viimeisen.

        Yhdysvallat vs Meksiko (1902)
        Ruotsi vs Norja (Grisbådarna-alueen merirajakiista)[10] (1909)
        Ranska vs Britannia (tapaus Savarkar) (1911)
        Yhdysvallat vs Hollanti (Miangas-saarten kiista) (1928)
        Eritrea vs Jemen (Hanish-saarten kiista) (1999)
        Belgia vs Hollanti (Rauta-Reinin-rautatien kiista)[11] (2005)
        Barbados vs Trinidad-Tobago (merirajakiista) (2006)
        Eritrea vs Etiopia (Eritrea–Etiopia sota) (2009)
        Sudan vs Sudanin vapautusarmeija (Abyein kiista) (2009)
        Bangladesh vs Intia (Bengalinlahden merirajakiista)[12] (2014)
        Mauritius vs Britannia (Chagossaarten suojelualuekiista) (2015)
        Filippiinit vs Kiina (Etelä-Kiinan meren aluekiista) (2016)
        Italia vs Intia (Enrica Lexie -tapaus, vireillä)
        Kroatia vs Slovenia (rajakiista, vireillä)
        Fryckman vs Suomi

        Mielenkiintoista oli se, että myös Alpo Rusi kirjoitti tänään.

        http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201803142200812595_u0.shtml

      • ulvilanpitkähistoria

        Supohan liittyi Ulvila kuvioon - jos olette unohtaneet - ex-tutkinnanjohtajan kirjeen kautta, jossa hän mainitsi jotenkin ymmärtävänsä .... siis näin:

        "Tuntuu, että taas on aika puolustautua. Olo on kuin haavoittuneella eläimellä… Jotenkin ymmärrän paremmin kollegoitani Paavo Seliniä, Matti Mikkolaa, Jari Aarniota… Mitä poliisissa tapahtuu?"

        http://www.mikkoniskasaari.fi/node/136

        En minä ymmärrä, että mitä se Joutsenlahti tarkoitti, kun eikö Aarnion tutkinta alkanut vasta 2013 ja tuo onkin kirjoitettu jo vuonna 2012?!

        Tämähän liittyi - siis Selin ja Mäkelä - Supon edesmenneeseen päällikkö Nevalaan ja nauhavuotoon, mutta siihen ei liittynyt Aarnio - juu, aivan kuin https://fi.wikipedia.org/wiki/Watergate-skandaali - joku vuoti julkisuuteen nauhan, kun Katainen oli puoluejohtajan ominaisuudessa soittanut Supoon - olisiko ollut vuonna 2004 - ja sai aikaiseksi vähän organisatiomuutoksia. En nyt muista oliko se Selin vai oliko se Mikkola, mutta poikien työhuoneen ovet oli kuitenin naulattu kiinni, niin että työnteosta ei tullut mitään.

        Sitten - kun Paatero kerran oli korkein poliisin valvoja, myös suojelupoliisin (Poliisihallituksen organisaatiokaavio), niin Paateron piti tutkia Paateron valvontatoimet, ja sitten tutkinnan jälkeen Paatero antoi Paaterolla puhtaat paperit.

        Eikä tämä ollut mitenkään yllätys kenellekään.

    • pervoannulistit

      Ei näytä annulistit pystyvän kumoamaan syytteitä, pelkkiä pervojuttuja postailevat kuten idolinsakin.

    • Pakkasukkonenkin

      Keksitty tarina perheriidan kulminoiduttua murhaksi asti. Persoonallisuushäiriö ehkä taustalla, ja toki myöhemmin paljastuneet lapsiinsa kohdistuneet rikokset.

      • Pieni-liekki

        Anneli on saanut mieleltään terveen paperit. Monellako meistä muista on vastaavat?

      • HartsaM
        Pieni-liekki kirjoitti:

        Anneli on saanut mieleltään terveen paperit. Monellako meistä muista on vastaavat?

        Ei mieltään terveen, vaan syyntakeiseksi todetun.

    • pieruhaisee

      No pikkupieru, mikset todista idoliasi syyttömäksi? Tämäkin ketju ollut jo toista vuotta, etkä ole yhtään todistetta syyllisyydestä kumonnut.

      • Pieni-liekki

        Mikset itse todista itseäsi syyttömäksi? Sinulla vaikuttaa olevan enemmän syntejä taakkanasi kuin monella muulla.

    • HartsaM

      Mustasta ei saa valkoista, vaikka mitä tekisi. Lopeta nyt jo se lastensa hyväksikäyttäjän puolustelu. Mikä tarve sinulla on siihen? Sairasta. Oletko jotenkin itse osallisena siihen, Pl? Alkaa vähän näyttämään siltä.

      • Pieni-liekki

        En olisi sinustakaan uskonut, että jatkat vuosien jälkeen satujen levittämistä ja syyttömien ihmisten syyllistämistä. Kaltaisesi ihmiset olivat järjestelmällisesti myös minun kimpussani vielä viime vuonna. Ja teen myös sinusta rikosilmoituksen, jos tämä kiusaaminen alkaa mennä jälleen henkilökohtaisuuksiin.

        Toivon, että poliisi tekee työnsä, jotta Anneliin, Jensiin ja heidän lähipiiriinsä kohdistuva vainoaminen saadaan loppumaan. Minulle itselleni on tärkeää, ettei Suomessa vainota ketään ja että yhteiskunnassamme toimitaan yhteisen hyvinvointimme eteen - myös ympäristöstä huolta pitäen.

      • näinonmarjat

        Pili ja pilin porukka on itse syyllitynyt ihmisten vainoamiseen.

      • Pieni-liekki
        näinonmarjat kirjoitti:

        Pili ja pilin porukka on itse syyllitynyt ihmisten vainoamiseen.

        Eiköhän täällä jokainen vastaa loppupeleissä niistä omista kirjoituksistaan. Toimitko sinä täällä jossain porukassa? Ketkä Suomi24:llä kirjoittavista nimimerkeistä luokittelet ns. Pilin porukkaan?

    • siissoosi

      Minullekin on tärkeää, että hyväksikäytetyt ja kaltoinkohdellut saavat oikeutta, jonka myötä oikeat päätökset; Oikea päätös varmasti noin raskailla perusteilla.Lapset pois väärinkohtelijoilta, tottakai. Onko vaikea ymmärtää? Lienet pieni liekki joku virkamies itsekin, silti vähättelet muiden toimia, mistäköhän syystä?

      • Pieni-liekki

        Olemme siis yhtä mieltä siitä, että on tärkeää, että oikeudenmukaisuus toteutuu viranomaisten antamissa päätöksissä ja että hyväksikäytettyjen ja kaltoinkohdeltujen oikeuksia tulee puolustaa. Pidän tätä yhteneväistä näkemystä hyvänä asiana ja sitä, että tästä aiheesta keskustellaan rakentavassa hengessä.

        On hyvä ymmärtää, että virkamiehet ovat tavallisia ihmisiä, joille sattuu virheitä ja virheiden seurauksena voi olla vääriä tuomioita. Virheitä päätöksentekoon voi aiheutua moninaisista syistä johtuen (kiire, puutteelliset lähtötiedot, poikkeukselliset olosuhteet, puutteet virkamiehen taidoissa, ulkopuolisten painostus, päätöksenteon pohjalla olevat väärät johtopäätökset, perehtymättömyys aineistoon, ennakkoasenteellisuus...). Virheitä sattuu kaikille, jotka töitä tekevät. Olen sitä mieltä, että virkamies, joka ei tee virheitä, ei sitten kyllä tee mitään muutakaan.

        Toivottavasti en anna vaikutelmaa, että vähättelisin muiden toimia. Olen vaan tottunut sellaiseen työskentelytapaan, jossa asioista keskustellaan avoimesti ja jossa toimitaan yhteisesti sovituilla pelisäännöillä maassamme voimassa olevia lakeja ja määräyksiä kunnioittaen. Tämä myös tarkoittaa, että tehtyjä virheitä ei yritetä lakaista maton alle, vaan ne pyritään asianmukaisesti oikaisemaan. Ei ole oikein, että havaitut virheet jätetään korjaamatta, varsinkin jos niistä aiheutuu huomattavaa haittaa rangaistuksensa suorittaneille - vieläpä täysin syyttömille - ihmisille.

        Toivon aurinkoa päivääsi ja avarakatseisuutta ajatuksiin! Ehkä sinä toivot sitä samaa minulle??

    • oujeeeeeeeeeeeee

      Pilin porukalla näkyy olevan uusi päätä pakottava vaiva, tunnettu palkkamulhaaja lähti manan majoja mittailemaan. RIP

      • Pieni-liekki

        Sinä taidat nuo palkkamurhaajat tuntea paremmin kuin minä. Ehkä päätäni pakottaa siinä tapauksessa, jos Ulvilan oikealle murhaajalle tapahtuu jotain, ennen kuin hänet saadaan asianmukaisesti oikeuden eteen tuomittavaksi.

      • pikkulieauerska

        Hyvä idea, toivotaan auerskalle tapahtuvan jotain ellei oikeus pian laita tuomiolle myös murhasta!

    • ontääniinhauskaa

      Pikkuliekki ei edelleenkään kestä oikeaa totuutta murahinfon puolella, buaaahhahahhahahhaaa.

    • lierothiljaa

      Näyttää annulistit luovuttaneet idolinsa syyttömäksi todistamisessa, yhtään syytekohtaa eivät ole kumonneet vieläkään.

      • ihgua

        Hommahan kaatui kun valtiolta ei tullut enään senttiäkään lisää liksaa, sen huomasi sissokin, vanha ukkelikin ollut hiljaa jo pitkään. Vai onko joku annulisti saanut linnaa???? :))))))))))))))))))))))))

    • pieruhaisee

      Eikö annulistit vieläkään ole löytäneet todisteita syytteiden kumoamiseksi?

      • ihmejagummaa

        Eivät ole vielä löytäneet, eikä löydy. Poliisien virheet peitettiin kaiken maailman vippaskonsteihin.

    • pikkupieruuu

      Eikä vieläkään annulistit ole pystyneet kumoamaan todisteita auerskan syyllisyydestö murhaan. Sitten vaan odottelette pelko persiissä milloin idolinne kuskataan taas telkien taakse.

      • Pentti.Lampola

      • pedopenttilampola
        Pentti.Lampola kirjoitti:

        Miksi pitäisi kumota? Annelihan vapautettiin murhasyytteestä. Oletko noin tietämätön? Vai vaikuttaako jatkuva koiranpentujen nussiminen jo niin pahasti aivoihisi?

        Alaikäisiäkin nussit!

        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201805252200970339_ul.shtml

        Hahahahah, harmittaako kun jäit uroskarjun alta kiinni ))))))))))))))

        Vieläkös olet yrittänyt tunkeutua sinne sikalaan vai riittikö kaksi kiinnijääntiä?

        Parempi sentään, että ottaisit itsekin vaikka oman rakin mitä raiskata, kuin että raiskaist lapsia, sehän sinua näyttää eniten kiihottavan.

    • Waaw

      Anneli on tuomttu lastensa hyväksikäytöstä.

    • Kunhantunnustaa

      Ehkä se murhakin selviää.

    • 67dk67c

      eikös tuo muistijälkitesti alunperin nimenomaan vahvistanut Annelin syyllisyyden!! Olen aivan varma että näin oli, mutta siinä oli joku tekninen yksityiskohta, miksi sitä ei sitten katsottukaan olevan aivan täysin kelvollinen oikeuteen, joten se luokiteltiin " neutraali" tms. Mutta silti se vahvisti epäilyt että AA on tekijä.

      • elmeri56

        AA reagoi poikkeavasti, kun kysyttiin srv. kysymykset:
        1. Surmattiinko Jukka Lahti kirveellä?
        2. Surmasitko sinä Jukka Lahden?
        3. Tiedätkö Jukka Lahden surmaajan henkilöllisyyden?
        4. Tunnetko Jukka Lahden surmaajan?

        Muistijälkitestin perusteella ei sitten Pekka Santtilan mukaan voinut tehdä johtopäätöksiä, kun ei kysytty asioita, jotka ovat vain tekijän ja poliisin tiedossa. Taisi kysymyspatteristokin olla niukka.Testin tehneet tutkijat olivat sitä mieltä, että tulokset viittaavat syyllisyyteen. Oikeudessa Santtila puolustuksen todistajana sai oikeuden jäsenet vakuutettua siitä, että muistijälkitestillä ei ole painoarvoa.

        Niinhän siinä käy, kun aikaa kuluu. Testi tehtiin syksyllä 2009, miltei kolme vuotta Jukka Lahden murhan jälkeen.

      • Pieni-liekki__
        elmeri56 kirjoitti:

        Laita noihin listaamiisi kysymyksiin ne vastaukset, jotka Auer antoi. Vastaukset olivat täysin loogisia ja asiallisia. Pekka Santtila on muuten yksi niistä huippuluokan suomalaisista asiantuntijoista, jolla on ammattitaitoa todistaa liittyen todistajakertomusten luotettavuuteen. Ehkä Turun hovioikeuden tuomareiden olisi ollut syytä kuunnella, kun Santtila oli oikeudessa todistamassa.

      • Ottaisitasioistaselvää

        Ei muistijälkitestillä testata testattavan antamien vastausten epäloogisuutta tai asiattomuutta. Kyse on vastaajan poikkeavista reaktioista (ns. orientaatioreaktio on täsmällisempi ilmaus).

        Santtilan kritiikki kohdistui tällä kertaa esitettyjen kysymysten sisältöön ja määrään - ei todistajan kertomuksen luotettavuuteen. Muistijälkitestihän olisi näin jälkiviisaasti ajatellen pitänyt tehdä jo esitutkinnan aikana, jotta tutkintalinjat olisi suunnattu oikein.

        Toisaalta: kun testikysymyksiin vastataan kyllä/ei tai en tiedä, niin vaikeapa niistä on ainakaan asiattomuutta löytää. Epäloogisuutta siinä mielessä kyllä, että testin eri osioissa vastaukset ovat ristiriidassa keskenään.

        Pari esimerkkiä kysymyksistä ja vastauksista:
        "Löitkö itse itseäsi veitsellä rintaan 01.12.2006? en"
        "Tuliko Jukka Lahden surmaaja ikkunasta? kyllä (poikkeava reagointi)"

    • Sunliirumlaarum

      Ja vielä reagoi poikkeavasti kolmen vuoden jälkeen, tahattomasti. Sanalliset vastaukset olivat päinvastaisia.

      • sullemulleliirumaraalumi

        Mutta olipas hyviä kysymyksiä muuten :)))

      • vanhaasia

        Merkittävää on kysymyksenasettelu - poliisihan voi kysyä vain kysymyksiä, johin itse tietää vastauksen. Kyseinen todistaja ko. testistä oli Järvenpään sarjamurhien tutkinnajohtaja Hautala - mihin hän tämän jälkeen kuoli?

    • pikkupieruuuu

      Missä viipyy annulistien todisteet syyttömyydestä? Syyllisyys on jo todistettu, eikä ainoatakaan todistetta kumottu!

      • kehnoteväät

        Ei länsimaisen oikeusjärjestelmän mukaan syyttömyyttä todisteta - se tapahtuu vain jonkun Pohjois-Korean järjestelmän mukaan, mutta sillä tuntuu olevan Suomessa kovasti kannattajia. Ja mikä Suomen nyt enää Pohjois-Koreasta erottaakaan... Mutta jos nyt vaikka syyttäjä olisi koittanut onnistua edes syyllisyyden todistelussa, mutta alusta lähti huonosti liikkeellä, kun jo ekassa haastattelussa sanoi vain spekuloivansa. Siis Valkama. Eikä sen pidemmälle tarvinnut sitä farssia seuratakaan, kun ei yltänyt edes P-K -tasolle, ois nyt, vittu, vaikka lavastanut syylliseksi. Ei kai se mikään ongelma olisi ollut?!

    • vanhempitodistaja

      Jos tämä rikos olisi aikanaan puitu lestadiolaisten hoitokokouksessa, niin se olisi ratkennut kerralla ja tekijä olisi siinä samalla saanut tekonsa anteeksi.

      • näinolisikäynyt

        Niin olisi. Ja kansalle olisi jaettu tapahtumasta - joka olisi tietysti käyty suljettujen ovien takana - väärennetty ETP hoitokokoukseen osallistuneiden henkilöllisyyden suojaamiseksi.

    • pikkulieroooo

      Eikä vieläkään annulistit ole kyenneet todistamaan idoliaan syyttömäksi murhaan. Miksi ette kumoa todisteita syyllisyydestä kun kerran olette varmoja syyttömyydestä?

      • Pieni-liekki__

        Josko tässä vaikka juhannuksen jälkeen alettaisiin paiskia hommia niiden väärien tuomioiden purkuasioiden viemiseksi eteenpäin. Lähteekö nimimerkki pikkulieroooo mukaan näihin talkoisiin?

        Olisi mahtavaa, jos saataisiin puheyhteys Annelin ja hänen nuorempien lastensa välille. Toivon Annelin veljelle ja tämän vaimolle rohkeutta ottaa yhteyttä muihin sukulaisiin. Yhteistyöllä on mahdollista korjata rikkimenneitä asioita.

      • PenaDeGroot

        Mutta nehän on todistettu jo Hovioikeudessa huuhaaksi.

        Simppeli juttu, mutta lampaannussijat eivät ikinä tajua. Nussisit sinäkin joskus naista, niin ehkä mieli muuttuisi.

      • pikkulieauerska

        Siitä vaan kumoamaan todisteita syyllisyydestä murhaan, ainoatakaan ei ole kumottu, eikä näköjään kumota. Tuskinpa muut lapset haluaa olla missään tekemissä pedomurhaajaäitinsä kanssa ja se on joka tapauksessa heidän oma asiansa, pian kaikki jo täysi-ikäisiäkin, ovat myös turvallisessa kodissa. Vanhimman tyttären olo varmasti helpottuisi kun kertoisi totuuden, hänestä voisit ollakin huolissasi.

      • viidesulottuvuus

        Ainoatakaan ei oo kumottu, kun ainoatakaan ei oo nähty. Siinäpä ongelma.

    • jufenauta

      Villi veikkaus, tämä murha ei sopinut poliisijohdon poliittiseen kenttään, siksi siitä tuli tälläinen farssi.

      • hoitokokous

        No näinhän siinä kävi, kun poliisi oli murhaajakin, mutta nyt on poliisijohto nalkissa ja oikeudenkäynti alkaa elokuussa. Onko muuten samaan aikaan kun se Haagin oikeudenkäynti? Vai onko peräti sama?

    • napanöyhhhtäääöyhäyh

      Eivätkä nämä enään ole niin lapsia mitä pikkuliekki väittää, hei kannattajat ulvilan juna meni jo, turha enään, liki aikuisia/aikuisia käyttää omiin likaisiin peleihin tai pornohulluuteen !!!!!

    • Häshtäg

      Villimpi veikkaus, AA huijasi kaikkia. Sairaalassa ollessaan hoitajat ihmettelivät, että miksei se yhtään välitä miehensä surmasta. Outo. No, joku hoitajista kommentoi jälkeenpäin, ettei oikeesti yllättynyt siitä, että ruvettiin murhaa tutkimaan, epäiltynä vaimo. Meni vaan turhan pitkään, ennenkuin aloittivat tutkinnan.

      • Pieni-liekki__

        Jos olen oikein ymmärtänyt, niin sairaalassa oli aikoinaan hyvinkin empaattista ja ymmärtäväistä henkilökuntaa Aueria tukemassa perheen suurimman hädän keskellä. Myös poliisit suorittivat käsitykseni mukaan asiallisesti alkuun tutkintaa.

        Jotain meni jossain vaiheessa pieleen, kun kovia kokenutta lapsiperhettä lähdettiin kollektiivisesti vainoamaan. Minä ja useat muut Auerin tukijat olemme mekin joutuneet ikävien tekojen kohteeksi. Toivon kaikesta huolimatta, että saamme hoidettua keskeneräiset asiat parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

        Ilmeisesti mahdollisia palkkamurhia on Suomessa vaikea selvittää, ellei murhaaja itse tule omantunnontuskiin. Joskus myös pelko voi estää totuuden kertomisen ja on näennäisesti helpompi jatkaa valheen poluilla. Yritän kyllä rohkaista ihmisiä hoitamaan kuntoon sellaisia asioita, jotka häiritsevät omaa elämää.

      • pikkulieauerska

        Mitähän rikoksia löytyykään pikkupierun taustalta kun noin kiihkoilee pedomurhaajan takia vai ihan itse auerskako se siellä kaipailee raiskattavia.

      • ambulanssillalähti

        Juu, tosi hyvin Auer siellä sairaalassa huijasi - kysyi vielä senkin, että mihin hänen miehensä on viety.

    • pikkupieruuu

      Eipä vaan näytä löytyvän annulisteilta todisteita auerskan syyttömyydestä. Ettekö saa edes yhtä ainoaa todistetta syyllisyydestä kumottua?

      • Oikeustieteilijä

        Miksi pitäisi kumota jo kumottuja?

      • kumoatvainlaseja

        Kahden hovinarrin mutuilu ei ole todisteiden kumoamista. Ainoa syytetty ja ainoa mahdollinen syyllinen tyttären lisäksi.

      • juuttunutneula

        Älkää Luoja sanotko, että oikeutta käydään edelleen?! Eikö se nyt jo ole poliisipomojen vuoro?

    • sössittyä_tutkintaa

      Kyllähän auerska syyllinen on murhaan, sitä nyt ei vain saatu todistettua mm. poliisin virheiden vuoksi, ja olihan siinä myös hyvää tuuria auerskan puolella. Kyllä noiden todisteiden olisi pitänyt hovioikeuskin vakuuttaa aukottomasti, jo pelkästään se, ettei siitä rikotusta ikkunasta olisi millään päässyt ulos koskematta alapokaan, ja mitähän järkeä siitä olisi ylipäänsä ollut mennä? Oikein naurattaa kertomus "vatsakkaasta" ulkopuolisesta tekijästä änkeytymässä rikotun oven ikkunan läpi :-D -Miten tällainen soopa voi mennä oikeudessa läpi?

    • lasuakka

      Lastensuojelurikoksiin syyllinen, kyllä. Varteenotettava murhaajaehdokas, kyllä. Hyvin ehti rupatella häken kanssa, vaikka hänen väittämänsä tappaja oli tappamassa miestään. Yhtään ei edes lastensuojeluviettiä ollut, käski vaan tytön katsomaan, onks se tappaja vielä siellä vai lähtiks se jo. Melko outoa, eikö? Ja sairasta.

      • kalliittuomarit

        Tuomareiden heikkoutta koko oikeusprosessi, järjen käyttöä ei ole olut heiltäkään missään vaiheessa kielletty.

      • enminämuttanemuut
        kalliittuomarit kirjoitti:

        Tuomareiden heikkoutta koko oikeusprosessi, järjen käyttöä ei ole olut heiltäkään missään vaiheessa kielletty.

        Kyllä, tuomarien heikkoutta ja kahden onnettoman poliisin sähellystä.

      • Pieni-liekki__

        Viranomaistoiminnan heikkoutta osoittaa, jos lastensuojelusta vuodetaan asiakastietoja ja ettei vuosikausia jatkuneisiin tiettyjen henkilöiden vainoamisiin puututa.

      • samaa.mieltä

        Juurikin näin.
        Viranomaisina on paljon työhaluttomia palkannostajia, valitettavasti.
        Olisi jo korkea aika meille veronmaksajille saada vastinetta korkeaan verotukseemme. Potkia pois nämät patalaiskat loiseläjät viroistaan ja tekevät osaajat tilalle.

      • kukkuluuruuuruu
        samaa.mieltä kirjoitti:

        Juurikin näin.
        Viranomaisina on paljon työhaluttomia palkannostajia, valitettavasti.
        Olisi jo korkea aika meille veronmaksajille saada vastinetta korkeaan verotukseemme. Potkia pois nämät patalaiskat loiseläjät viroistaan ja tekevät osaajat tilalle.

        Kyllä, laiskat ja politisoituneet poliisit olisi pitänyt siirtää muihin tehtäviin jo ennen 2006, samaten nämä 24/7 netissä uhoilevat virkaihmiset, kun kerta käyttävät omaa työaikaansa paskan jauhamisen. Sitä paitsi, jos olet virkatehtävissä ja virka aikana netissä, niin toimit ja vastaat tekosistasi olla tittelilläsi.

      • jooooooooooohh
        kukkuluuruuuruu kirjoitti:

        Kyllä, laiskat ja politisoituneet poliisit olisi pitänyt siirtää muihin tehtäviin jo ennen 2006, samaten nämä 24/7 netissä uhoilevat virkaihmiset, kun kerta käyttävät omaa työaikaansa paskan jauhamisen. Sitä paitsi, jos olet virkatehtävissä ja virka aikana netissä, niin toimit ja vastaat tekosistasi olla tittelilläsi.

        Omalla tittelilläsi.

    • nesamaansyssyyn

      Niin. Kukakohan on syyttänyt viatonta ja siksi todistettua ihmistä murhasta? Villi veikkaus: Anneli Auer. Ja pikkulieska peesaamassa.

      • asiat.järjestykseen

        Anneli Auer ei ole patalaiska virkaloinen.
        Anneli Auer on lahjakas yrittäjä.

    • Käymäänvaan

      Hahhah, kopioi muilta ja julkaisee pershekerhossa. Lahjakas, no , ehkä nuo nuolijat kannattavat tuotakin täysin turhanpäiväistä sivustoa. Vaikeaa on tietty saada oikeita töitä, rikollisuustausta ja ikä.

      • a.on.syytön

        Hahahhaa, kateellinen loispummi, tyhjännauraja siellä itte.
        Räkänokastakin mies tulee, muttei tyhjän naurajasta.

    • Häkämies

      Loinen. Rikollinen, tuomittu. Lastenpahoinpitelijä. Kauhistuttava akka.

      • a.on.syytön

        Ole sinä häkämies vaan huolissas oman pönttösi pöhötyksestä.
        Olet kauhistuttava kiduttaja.

    • onsesyyllinen

      Pelottava, tunteeton ihminen. Vain sairas tekee lapsilleen tuollaisia hirvittäviä tekoja.

      • a.a.pedomurhaaja

        Ja vain harva pystyy kiduttamaan veitsellä jopa tunnin, mutta jostain syystä naset tykkää käyttää veitsiä. Kasvojen murskaaminenkin sopii parhaiten läheisen tekemäksi. Kestänyt niin kauan, että vain idotti uskottelee itselleen ulkopuolista syylliseksi, semminkin kun siitä ei ole minkäänlaista näyttöä ja kaikin puolin mahdoton.

      • tiedettyä

        Juu niihän se Uotikin blogissaan kirjoitti, ettei tullut rouvalta edes lähtöhaleja.

      • poliisieihalunnut

        Kuinkahan paljon muuten ne ehtivät penkomaan sieltä poliisijemmasta tietoja niillä lisäpöytäkirjoilla - oliko niitä kuusi kappaletta? Muistaako kukaan, että paljonko yksi olisi sivumääräisesti ollut?

      • entänemuut

        Saako Paatero vastata vapaalta, vai onko kivensisässä? Tietääkö kukaan?

      • eikövainnäinmennytkin
        poliisieihalunnut kirjoitti:

        Kuinkahan paljon muuten ne ehtivät penkomaan sieltä poliisijemmasta tietoja niillä lisäpöytäkirjoilla - oliko niitä kuusi kappaletta? Muistaako kukaan, että paljonko yksi olisi sivumääräisesti ollut?

        Aivan oikein, olisi pitänyt saada tonkia enemmän, erityisesti niitä jemmattuja tietoja, oli nääs pakko jemmata koska tutkimuksissa ja tutkintalinjan valinnassa töpättiin niin pahasti, niin piti alkaa omaa selustaa pelastamaan. Piti sitten vielä varmistaa, ettei kaverin poliittinen maine olisi tilanteesta kärsinyt.

      • Pieni-liekki__
        eikövainnäinmennytkin kirjoitti:

        Aivan oikein, olisi pitänyt saada tonkia enemmän, erityisesti niitä jemmattuja tietoja, oli nääs pakko jemmata koska tutkimuksissa ja tutkintalinjan valinnassa töpättiin niin pahasti, niin piti alkaa omaa selustaa pelastamaan. Piti sitten vielä varmistaa, ettei kaverin poliittinen maine olisi tilanteesta kärsinyt.

        Vaikuttaa siltä, että sinulla on kova tarve selitellä asioita. Mitä olet saanut omassa elämässäsi aikaiseksi?

      • ammuuuuuuuuhhh
        Pieni-liekki__ kirjoitti:

        Vaikuttaa siltä, että sinulla on kova tarve selitellä asioita. Mitä olet saanut omassa elämässäsi aikaiseksi?

        Ei vaan kova tarve selvitellä ratkaista asioita ja mitäs liekki on saanut aikaan omassa elämässä, muutakin kuin sokeana netissä lorvailua 24/7.

    • Kingiskin

      Eihän tuossa surmassa muuta vaihtoehtoa ole kuin murha. Mutta alkututkintaa johdettiin tarkoituksella harhaan. Hätäkeskuspuhelu on todella outo. Miksi AA sanoo heti alussa, että tääl on joku tappaja talossa, se aikoo tappaa mun mieheni?

      • nihlist

        Murhahan se oli, ainoa asia missä olit edes kerrankin oikeassa.

        Oletko kuunnellut tallenteen?
        Oletko ajatellut sellaista asiaa, että tuo ulkopuolinen (häkenauha todistaa kiistayya ulkopuolisen paikalla olon, tämä ei ole toiveajattelua, vaan kiistatonta faktaa) kävi heti Jukka Lahden kimppuun, Auer sai iskun kylkeensä, miksi? siitä syystä kun koetti mennä väliin vaikkei itse sitä muista, kyseessä post-traumaattinen reaktio.

        Mielleyhtymä, tappaja kun iski minuakin, sillä on veitsi, Jukan kimpussa, mielleyhtymä tappaa Jukkan..

        Yksinkertaista , niin rakas watson

      • hihilist
        nihlist kirjoitti:

        Oletko lukenut tutkimustulokset? Yksikään suomalainen tai edes amerikkalainen tutkija ei kuullut tallenteelta ainoatakaan ääntä ulkopuolisesta, sen sijaan luului nauhurin ääniksi sopivat klikkaukset. Edes puolustus ei väitä nauhalta kuuluvan ulkopuolisen ääniä, vain annulistit kuulevat niitä päässään.

        Yksinkertaisia, niin yksinkertaisia ovat annulistit.

    • Kingiskin

      Ja sitten rupatteli monta minuuttia, häipyi jonnekin välillä hetkeksi "mun täytyy nyt men" ja jätti tytön päivystämään puhelimeen. Kuului outoja ääniä. Puhelimeen palattuaan varmisti, et "onks ambulanssi tulossa kans?" Ihme, kun ei ruumisautoa kysellyt. Lopuksi vain toivotteli häkelle "hei hei". Käsi ylös, kuka toimisi vastaavassa tianteessa samoin?

      • Pieni-liekki__

        Oletko sinä myös Jari Aarnion ajojahdin takana?

      • pikkupieru
        Pieni-liekki__ kirjoitti:

        Oletko sinä myös Jari Aarnion ajojahdin takana?

        Puolusteletko tuotakin rikollista ))

      • näinonnäppylähanskat
        pikkupieru kirjoitti:

        Puolusteletko tuotakin rikollista ))

        Puolustaa koska he yrittävät lyödä nämä kaset yhteen nippuun siinä toivossa että joku pääsisi pinteestä.

      • nihlist

        Puhelu kesti tasan tarkkaan 4min 20s, eli sula mahdottomuus, että Auer olisi alkuun rupatellut monta minuuttia, vääristelevää tietoa ja tietoisesti valehtelua sinulta.

        Jos olet kuunnellut tallenteen, niin kun häkehenkilö poistui linjalta, Auer ei tiennyt, että he mykistää puhelun niin, että sieltä kuuluvat äänet ei kuulu soittajalle ja luuli häkehenkilön olevan puhelimessa, kuuli ääniä takkahuoneesta ja luuli miehen jo lähteneen ja kysyi Jukalta puoliksi huutaen, että "lähtiks se mies jo", vitsikäs tappaja sanoo vastaukseksi muuntaen ääntään "ei", Auer kuuli lisää ääniä ja Jukan kutsun, "lähe auttaa, lähe ny auttaa", joten Auer kutsui ainoan muun hereillä olleen Amandan puhelimeen ja meni katsoon voiko hän auttaa Jukkaa ja myöskin tunnistaakseen tuon ulkopuolisen.

        Ymmärsitkö niin iki-ihana watson?

        Miltä planeetalta se liitelevä huppari oli? Ihme tyyppi kun teki muutamassa minuutissa tunnin hommat, kuivatti verilammikot, oli hippasilla auerskan kanssa jälkiä jättämättä, ei DNA:ta, ei ääntä, ei poistumisjälkiä, ulkopuolisen ääniäkin kuulee vain harhaisimmat annulistit päässään. Sevästi oli joku maan ulkopuolinen olio kun ei tajunnut myöskään ovea avata kahvasta, mutta isona lihavana onnistui liitelemään rikotusta ikkunasta loukkaamatta itseään.

      • pupparihousuissa

        Aha, vai planeettojen välillä sun huppari liitelee?
        Lepakot liitelee sun tapulissa, trollikolli.
        Olet säälittävä .

    • Näin_se_on

      Syyllisen henkilöllisyys on aivan varma.

      • murhaeivanhene

        Niin on, varma on.
        Poliiseille nyt tutkintatuli hännän alle ja sassiin.

    • Metsästyskoira

      7. Jälkihavainto surmatalon raja-alueilla

      Rikostutkijan arvion mukaan tekijän on täytynyt olla erittäin verinen. Käräjäoikeus katsoi, että poliisin jälkikoiran havaittavissa olisi todennäköisesti ollut veri- tai muita jälkiä surmatalon lähiympäristössä, mutta jälkeä ei saatu. Todistajan mukaan olosuhteet jälkien säilymisen suhteen olivat ihanteelliset.

      -Mejä-kokeessa vedetään jälki metsään jo edellisenä päivänä. Aloitteleville koirille siis 900-1000m pitkä jälki. Jos ja kun tuo koira haistoi esim veitsestä veren, se kyllä olisi löytänyt veristen kenkien perusteella hajun ainakin kilometrin säteellä. Olosuhteethan olivat ihanteelliset. Auerska jauhaa taas pskaa blogissaan yrittäen vierittää syyn viattoman ihmisen päälle. Tämä ihminen ei ole ollut syytettynä, koska poliisi totesi heti alkuunsa, ettei syytä epäillä-kynnys ylittynyt. Että näin taas.

    • hyvääiltaa

      Toden totta, mikseivät hovissa ymmärtäneet tätäkään asiaa.

      • tabakki

        Miten on mahdollista, että vuositolkulla vihjaillaan, että nimetty henkilö X on Jukka Lahden murhaaja ? Asia ei etene suuntaan eikä toiseen, koska pelkästään miehen kengänkoko sulkee hänet pois epäiltynä tekijänä rikospaikalta löytyneiden kengänjälkien perusteella. (On tutkittu).

        Maksetaanko hänelle siitä, että ei reagoi? Olet oiva syntipukki, kelpaako rooli kun mitään pelkoa syytteistä ei ole?

      • Pieni-liekki__
        tabakki kirjoitti:

        Kuinka tavallista on, että aikuinen mies viiltelee itseään fileerausveitsellä ja pelottelee puolisoaan niin, että tämä joutuu lähtemään käpälämäkeen?

      • hesarinenkeli

        Öh?!?

        Kun ei nyt matsaa tämä henkilö Jukka Lahden murhaajaksi niin ei matsaa, vaikka olisi tappanut samana päivänä fileerausveitsellä kymmenen muuta ihmistä ynnä syönyt pari.

        Miten se menikään, se kunnianloukkaus säännös rikoslaissa? Ettei olisi peräti vihapuheesta jutuissasi kyse?

      • Lattialla
        Pieni-liekki__ kirjoitti:

        Kuinka tavallista on, että aikuinen mies viiltelee itseään fileerausveitsellä ja pelottelee puolisoaan niin, että tämä joutuu lähtemään käpälämäkeen?

        Kuinka tavallista on, että aikuinen nainen pistelee miestään fileerausveitsellä? Tai lapsi? Entä lasten hyväksikäyttö ja pahoinpitely? Onneksi lapset otettiin huostaan, Jukkaparkakin on turvassa.

    • kesätuulonen

      Minfossa vihjaillaan aika pahasti. Pitäisikö lieskankin katsoa peiliin ja lopettaa se vihapuhe ja pedomamman peesaaminen. Ei ne sun sukulaisten asiat siitä parane.

      • huhhellettäsanojänöpakka

        Erikoista, että sukulaisetkin ovat katkaisseet välit? Vai onko se niin, että sukulaiset eivät ole kannattajia, Buaahhahhahahaaaaaa :)))))))))

    • nihlist

      1. "Veitsi ja kaksi klapia" = Verta oli niin paljon joka puolella, etteikö verta olisi tarttunut veitseen mistä vaan, ei todista käyttäjää, eikä myöskään sitä, että ahkerasti kalassa käynyt veneilijä, olisi ollut muualla. että veitsi olisi ollut pääkäytössä surmatyössä. Auerin saamaa hengenvaarallista puukotusjälkeä ei mitattu, kuten ei myöskään Lahden vammoja, tekijä oli hyvin tietoinen ihmisen fysiologiasta ja osasi katkaista pernasuonet mahdollisimman paljon vahinkoa aiheuttaen.

      Puuklapien sijainnit huomioiden, on niitä käytetty puolustautumiseen. Kaksi todistetta ulkopuolisesta.
      "Lisäksi veitsestä löytyi ruskeankirjavia kuituja, " Ruskeankirjavia kuituja köytyi myöskin siltä kohtaa missä Aueri nukkui, eli ikkunanpuolella sängyllä, Auerin päällä olleesta, verijälki ja reikä paidassa todistaa juurikin sen paidan olleen päällä, ei löydetty yhtäkään ruskeankirjavaa oviverhosta lähteneitä kuituja tai muualta tulleita ja todistaa täten ettei noita kuituja löytynyt Auerin päällä olleesta paidassa ja sen ettei Aueri ole ollut samassa huonetilassa kun noita kuituja on levinnyt, eli kolmas todiste Auerin syyttömyydestä

      2, "Ikkunan rikkominen ja lasinpalat" Lasinpalat eivät todista mitään, pieniä lasinpaloja oli lentänyt jopa olohuoneen puolelle noin neljän viiden metrin päähän terassinovesta ja jpka todistaa rajusti voimalla rikotusta ikkunasta, kun taas suurimmat lasinpalat olivatkin ulkopuolella.
      On myöskin todistettu, että kireälle tiukattu, silmukkaruuveilla kiinnitetty ikkunaverho toimii trampoliinin tavoin ja todiste ulkopuolisesta on osa silmukkaruuveista oiennut, kun verho repäisty alas ulkoapäin, niin oli taipunut ulospäin (katso poliisin ottamista kuvista silmukkaruuvin taipuma ulos suuntaisesti) , jos verho olisi repäisty sisältä käsin, silmukkaruuvin vääntyminen olisi ollut toisen suuntainen. Neljäs todiste Auerin syyttömyydestä.

      3. "Muistijälkitesti" Miksi sitten on listallasi osoittamassa Auerin syyllisyydestä? Auer reagoi kirves-sanaan, siksi kun se hänelle oli jo mainittu kuullusteluissa moneen kertaan päätekovälineenä, samoin kuin myös vasara, jota ei tutkinnan mukaan ole käytetty surmateossa, silti Auer "tunnusti" pesseensä vasaran. Kuten oikeus on todennut, ettei muistijälki todista kumpaankaan suuntaan, niin oikeuskäytännön mukaan sellainen pitää lukea syytetyn hyväksi syyttömyydestä. Viides todiste Auerin syyttömyydestä.

      4. "Lahden alta löytynyt hiustukko" Todistaako puoliksi verinen puuklapi, joka jäänyt taistelun tuoksinnassa Jukan selän alle ja joka oli ensimmäinen puolustusväline, niin ulkopuolisesta tekijästä vaiko tekijänä Auer, vaiko (katso poliisien ottama paikkakuva, erittäin puhtaasta kohdasta lattialla ja jonka vieressä on selkeästi nähtävissä paidasta tullut ruttukuvio) siitä kuinka joku, (Auerin ollessa puhelimessa, on nostanut tai repäissyt Jukka Lahden raa'asti heittämällä sängyltä lattialle jolloinka pää osunut muuratun tason kulmaan. Hiustukko Lahden alta löytyneenä, todistaa ainoastaan siitä, että se on ollut jo lattialla, ennen surmatyötä, eli ei todista yhtään mitään, niin miksi tämäkin sinulla on muka syyllisyyttä osoittamassa, jos hiustukossa on lievää väkivaltaa käyttäen irronneita, että myöskin katkenneita sekaisin, niin eikö sellainen hiustukko JOSSA KAIKKI olisi olleet repäistyjä hiuksia ja enempikin irrallisia kuin tukkona olleina, todistaisi tällöin vasta henkilöön kohdistuneesta väkivallasta? Ei todista puoleen, eikä toiseen, mutta enempikin, koska vain pienimäärä sekaisin katkenneiden hiusten tukkona, todistaa syyttömyydestä. Kuudes todiste Auerin syyttömyydestä.

      6. "Tyttären kertomus" Todistaa juurikin ulkopuolisen paikallaolosta, jos ei ole nähnyt poistumista, niin ei ole ollut ketään paikalla. Myöskin vanhimman lapsen kuulemiskertomus todistaa kiistatta ulkopuolisen paikalla olemisen, koska ei ollut uskaltanut mennä lähempää katsomaan, vasta sitten kun oli kaikki äänet hiljentyneet, oli sisäinen pakko yrittää katsoa mistä oikein kyse.
      Tallenteelta kuullaan selkeästi ulkopuolisen poistuminen kyllä, vaikka melkein kaikki ohittaakin sen äänen joka voittaa jopa lapsen kirkaisun resonanssitaajuuden eli selkeä painonalla katkeavan lasin ääni. Lisäksi tallenteelle mystisesti "ilmaantunut" tyhjä kohta, jonka alussa on selkeästi kuulvissa kuinka vanhin lapsi alkaa huutaen kysyyn "ii(skää/, mitä siellä tapahtuu/kuka se on tai vastaavaa)) Auer on juurikin tuolloin puhelimessa.
      Seitsemäs ja kiistaton todiste Auerin syyttömyydestä.

      Tässähän näitä, laitanko lisääkin?

      • nihlist

        Tämä on pakko lisätä vielä:

        5. "Lahden talvikengät" Eivät ole olleet koskaan kateissa, tästä on todisteena kengät tutkineen poliisin sanominen, hän oli tutkinut jopa kenkälaatikossa olleet uudet turvajalkineet ja kaikki Jukka Lahden kengät. Mitä ilmeisimmin poliisi on jättänyt tutkimatta kokoa 37 - 38 naisten jalkineet, vai olisiko pitänyt nekin tutkia, ihan vaan kaiken varalta, oothan samaa mieltä, että kivet ja kannot pitää kääntää?
        Vastaavuuksia ei ollut löytänyt jotka olisivat käyneet yksyhteen takkahuoneen lattialla olleisiin verisiin jälkiin, jotka todistetusti on syntyneet maasto- tai maiharityyppisten kenkien tekemiksi jäljiksi, Jokin keltaisen lehdistön julkisaattama ja poliisin tahallaan levittämiin juttuihin ei ole uskomista, etenkään viisaat ei usko sellaisiin, olisi mielenkiintoista tietää millaisia kenkiä halpuuden vuoksi käyttää, kiinalaisia oakwood-merkkisiäkö, entäpä aseseppä joka työskentelee myöskin poliisin rikosteknisessä laboratoriossa.

        Veriset jäljet todistaa ulkopuolisen paikallaolosta, päinvastoin kuin luulisi, on kahdeksas ja kiistaton todiste Auerin syyttömyydestä.

      • hihilist

        Johan tulee annulistilta pehmoista tekstiä ))

        1. Vai oikein ammattilainen kun tökki 70 pientä haavaa ympäri kehoa ja pari syvempää, kidutti tunnin ja tappoi murskaamalla kallon. Mitähän ammattimaista tuossa tai pikkuruisessa ja vaarattomassa auerskan rintahaavassa on. Ulkopuolinen ei olisi muutamassa minutissa tuohon pystynyt.

        Puuklapeissa ei ollut ulkopuolisen murhaajan DNA:ta, sen sijaan oli Jukan verta eli auerska lyönyt Jukkaa. Ruskeita kuituja joka puolellla eli pitkään tallossa olleista vaatteista, todennäköisesti pyyhkeistä jotka kateissa. Lasinsiruja ei auerskan paidassa eli ei ollut päällä kun rikkonut lasia, eikä nukkunut se päällä kun ei ollut ryppyjä.

        2. Lasinpaloja ei ole lentänyt olohuoneen puolelle, eikä ole kerrottu edes siirtyneen jaloissa, sen sijaan ulos lentänyt paljon kauemmaksi kuin sisälle. Minkä helvetin takia sitä verhoa kukaan olisi ulospäin repinyt, eikä mitään sellaista oel mistään ruuveista nähtävissä.

        3. Miten syyllisesti reagoiminen muistijälkitestissä muka todistaa syyttömyydestä ))

        4. Eihän ne kaikki hiukset repäistessäkään juurineen lähde vaan osa katkeaa ja koska Jukan alla, ovat selvästi irronneet kamppaillessa. Päinvastoin, kukaan ei harjaa niin rajusti, että hiukset lähtisi juurineen. Muu sepustuksesi oma keksimääsi hörhöilyä.

        5. Jukan kenkiä ei löytynyt missään vaiheessa, vaikka lattialla olevat jäljet sopivat täydellisesti tavallisiin Jukalla olleisiin 41 numeron kenkiin.

        6. Tytön olisi pitänyt väkisin nähdä ulkopåuolkinen myös tappelemassa ja/tai surmaamassa Jukkaa, mutta kertoi vain satuolennosta, "ei jättiläinen eikä menninkäinen" poistumassa ikkunasta, silti siitäkään ei kuulunut ääntä, sen enempää kuin koko aikana. Movijakkara ei olisi myöskään kestänyt ison lihavan miehen painoa, ei poistumisjälkiä, ei yhtään mitään todisteita ulkopuolisesta, sen sijaan kaikki todistaa auerskan syylliseksi.

        Et vieläkään pystynyt kumoamaan yhtään todistetta auerskan syyllisyydestä, mutta yritä toki uudestaan.

      • Pihalaatat

        Verijäljet eivät mitenkään todista ulkopuolisen paikallaolosta. Vierasta DNA:ta ei löytynyt. Koira ei löytänyt jälkiä, vaikka varmasti olisi löytänyt vähän matkan päästä, jos niitä olisi ollut. Kenkiä ei löytynyt, auerska vei ne sanomisensa mukaanTurkuun muuttokuormassaan myöhemmin ja käytti niitä postia hakiessaan. Tosin hänen sanomisiinsa ei kannata luottaa pätkääkään, niin paljon muuttuneita kertomuksia tuo on tehtaillut. Sanotaan, että valehteleminen on vaikeaa siksi, ettei pysty muistamaan, mitä milloinkin eri kerroilla on kertonut. Kun olisi pitäytynyt totuudessa, olisi tämäkin keissi ratkennut jo kauan sitten.

      • Pieni-liekki__
        Pihalaatat kirjoitti:

        Oletko ollut tutkijana myös muissa kuin Aueriin liittyvissä jutuissa? Voisin suositella sinulle uraa trollitehtaassa, sillä osaat kyllä hämärryttää taitavasti, vaikka et samoille lukemille Hejacin jemman kanssa ylläkään.

      • nihlist
        hihilist kirjoitti:

        Johan tulee annulistilta pehmoista tekstiä ))

        1. Vai oikein ammattilainen kun tökki 70 pientä haavaa ympäri kehoa ja pari syvempää, kidutti tunnin ja tappoi murskaamalla kallon. Mitähän ammattimaista tuossa tai pikkuruisessa ja vaarattomassa auerskan rintahaavassa on. Ulkopuolinen ei olisi muutamassa minutissa tuohon pystynyt.

        Puuklapeissa ei ollut ulkopuolisen murhaajan DNA:ta, sen sijaan oli Jukan verta eli auerska lyönyt Jukkaa. Ruskeita kuituja joka puolellla eli pitkään tallossa olleista vaatteista, todennäköisesti pyyhkeistä jotka kateissa. Lasinsiruja ei auerskan paidassa eli ei ollut päällä kun rikkonut lasia, eikä nukkunut se päällä kun ei ollut ryppyjä.

        2. Lasinpaloja ei ole lentänyt olohuoneen puolelle, eikä ole kerrottu edes siirtyneen jaloissa, sen sijaan ulos lentänyt paljon kauemmaksi kuin sisälle. Minkä helvetin takia sitä verhoa kukaan olisi ulospäin repinyt, eikä mitään sellaista oel mistään ruuveista nähtävissä.

        3. Miten syyllisesti reagoiminen muistijälkitestissä muka todistaa syyttömyydestä ))

        4. Eihän ne kaikki hiukset repäistessäkään juurineen lähde vaan osa katkeaa ja koska Jukan alla, ovat selvästi irronneet kamppaillessa. Päinvastoin, kukaan ei harjaa niin rajusti, että hiukset lähtisi juurineen. Muu sepustuksesi oma keksimääsi hörhöilyä.

        5. Jukan kenkiä ei löytynyt missään vaiheessa, vaikka lattialla olevat jäljet sopivat täydellisesti tavallisiin Jukalla olleisiin 41 numeron kenkiin.

        6. Tytön olisi pitänyt väkisin nähdä ulkopåuolkinen myös tappelemassa ja/tai surmaamassa Jukkaa, mutta kertoi vain satuolennosta, "ei jättiläinen eikä menninkäinen" poistumassa ikkunasta, silti siitäkään ei kuulunut ääntä, sen enempää kuin koko aikana. Movijakkara ei olisi myöskään kestänyt ison lihavan miehen painoa, ei poistumisjälkiä, ei yhtään mitään todisteita ulkopuolisesta, sen sijaan kaikki todistaa auerskan syylliseksi.

        Et vieläkään pystynyt kumoamaan yhtään todistetta auerskan syyllisyydestä, mutta yritä toki uudestaan.

        Käyppä ihan tahallaan katsoon tämä ja kuinka paljon muovituoli kestää: https://www.youtube.com/watch?v=v3LFY0Cyh5M
        Kohdassa 1:38 ja siitä eteen päin, tiihhiiihhhhiiihhhiihhihih

        "6. Tytön olisi pitänyt väkisin (vai väkisin, et sitten ole edes lukenut yhtäkään virallista kuulemiskertomusta? Vanhin lapsi on seikkaperäisesti kertonut käyneensä vain yhden kerran ennen surmaa sillain, että on nähnyt takkahuoneeseen ja toisen kerran kun sisäinen pakotus oli mennä katsoon mitä tapahtunut kun takkahuoneeseen laskeutui hiljaisuus, kuuntele se selkäpiitä karmiva kirkaisu, joka kertoo omalta osaltaan sen, ettei lapsi tiennyt ollenkaan mitä tapahtuu, kuin äänien perusteella joita ei sen ikäisenä käsittänyt. Kirkaisun loppupuolella kuuluu jopa kirkaisun voittaja napsahduksen resonassiääni joka kertoo lasin poikki menemisestä painon alla.)

        nähdä ulkopåuolkinen myös tappelemassa ja/tai surmaamassa Jukkaa, mutta kertoi vain satuolennosta, "ei jättiläinen eikä menninkäinen (lapsen kuvaus henkilöstä joka oli pidempi kuin isänsä)" poistumassa ikkunasta, silti siitäkään ei kuulunut ääntä, sen enempää kuin koko aikana.

        Movijakkara ei olisi myöskään kestänyt ison lihavan miehen painoa, ei poistumisjälkiä, ei yhtään mitään todisteita ulkopuolisesta, sen sijaan kaikki todistaa auerskan syylliseksi." Vai ei muovijakkara kestä, salli mun nauraa

        Tyttö kävi kolme kertaa katsomassa siitä lähtien kun auerska rikkoi oven lasin, välillä nukkuikin, liikkui vapaasti asunnossa, eikä nahnyt ulkopuolista kertaakaan isänsä kimpussa. Kiduttaminen kesti jopa tunnin, mistä se liitelevä huppari siihen olisi muutamaksi minuutiksi pyrähtänyt ))

        Nuorempi poika pystyi kertomaan järkevästi ja uskottavasti taphtumista, tyttö turvautui hätävalheeseen, mitä tuon ikäiseltä ei edes odottaisi, vain pikkulapset puhuu menninkäisistä ja jättiläisistä.

        Heh heh, ryssätrolli löysi jonkun ryssäjakkaran! Ei tuo ole samanlainen kuin Ulvilassa. Itse painan alle 70kg, eikä jalat ole kestäneet nousta varovastikaan seisomaan, lähemmäs satakiloisen alla on pettänyt istuessakin. Muovijakkarat ei todellakaan kestä aikuisen ihmisen, saati ison lihavan miehen nousemista seisomaan päälle, ja vielä vähemmän ponnistamista sivusuunnassa.

      • Pieni_liekki__

        Tyttöhän nimen omaan yritti sille lastensuojelun edustajalle, jolla oli äidin syyllisyydestä oma vakaa ennakkokäsityksensä, selvittää, ettei tappaja ollut jättiläinen eikä menninkäinen, vaan aito oikea ihminen. Lastensuojelun edustaja yritti lapselle väittää tytön kuvitelleen ulkopuolisen tekijän, mutta näin ei todellakaan ollut asianlaita. Siinä meillä oli sen luokan ammattilainen, että toivottavasti on tähän päivään mennessä kouluttautunut lisää tai vaihtanut kokonaan toiselle alalle. Hän rikkoi omalla toiminnallaan Anneli Auerin perheen.

      • Kuumakesäilta
        Pieni_liekki__ kirjoitti:

        Anneli on omalla toiminnallaan rikkonut perheensä, turha siitä on viranomaisia syyttää. He ovat tehneet työtään. Lastensuojelun edustaja käyttäytyi erittäin järkevästi. Ilmeisesti hän ei uskonut siihen ennakkokäsitykseen, mitä esim. häkepuhelussa yritettiin syöttää.

      • pikkunenakka
        Kuumakesäilta kirjoitti:

        Anneli on omalla toiminnallaan rikkonut perheensä, turha siitä on viranomaisia syyttää. He ovat tehneet työtään. Lastensuojelun edustaja käyttäytyi erittäin järkevästi. Ilmeisesti hän ei uskonut siihen ennakkokäsitykseen, mitä esim. häkepuhelussa yritettiin syöttää.

        Lastensuojelu toimi ihan asiallisesti, niin kuin kuuluukin toimia, olihan perheessä juuri tapettu mies, siinä ei mitään moitteen sijaa. Tilanne kun oli todella vakava, erittäin vakava mitä taas alun poliisi ei huomioinut.

      • pikkulieauerska
        Pieni_liekki__ kirjoitti:

        Tyttöhän nimen omaan yritti sille lastensuojelun edustajalle, jolla oli äidin syyllisyydestä oma vakaa ennakkokäsityksensä, selvittää, ettei tappaja ollut jättiläinen eikä menninkäinen, vaan aito oikea ihminen. Lastensuojelun edustaja yritti lapselle väittää tytön kuvitelleen ulkopuolisen tekijän, mutta näin ei todellakaan ollut asianlaita. Siinä meillä oli sen luokan ammattilainen, että toivottavasti on tähän päivään mennessä kouluttautunut lisää tai vaihtanut kokonaan toiselle alalle. Hän rikkoi omalla toiminnallaan Anneli Auerin perheen.

        Johan tuli pikkupierulta taas riman alitus. Ei kuulustelijat paljasta ennakkokäsitystään jos sellaista edes on, vaan kyselivät millainen se tytön väittämä henkilö oli. Ei keksinyt sitten mitään muuta kuin satukirjasta ottamansa esimerkit millainen ei ollut. Äitinsä taas näki muka ihohuokosetkin pimeässä, iso lihava mies ahtautumassa rikotusta ikkunasta ja vielä takaisinkin samaa reittiä loukkaamatta itseään ja hippasillakin muka oli mutta ei jättänyt kengänjälkiä eikä luulunut töminää. Molemmat tarinat todettu täysin epäuskottaviksi ja johan auerska myönsikin murhanneensa. Onneksi lasten ei tarvinnut jäädä pedomurhaajan kynsiin.

      • soutaahuopaa

      • Stana660

        Oletko yksi niistä vainoajista, jotka ovat ryhtyneet muihinkin toimiin kuin vain niihin verrattuna lähes harmittomaan nettikiusaamiseen? Kannattaa muistaa, että valehtelusta jää toisinaan myös kiinni ja vainoaminen on rangaistavaa.

      • aipeijjoonasentään

        Paraskin puhuja liekki, muistele vaan omia tekosia. Jokos sukulaisten välit on kunnossa :)))))))) Vai eikö nekään välittänyt sinun toimintatavasta?

      • Pieni-liekki__
        aipeijjoonasentään kirjoitti:

        Paraskin puhuja liekki, muistele vaan omia tekosia. Jokos sukulaisten välit on kunnossa :)))))))) Vai eikö nekään välittänyt sinun toimintatavasta?

        Nämä pari sukulaistani ovat eristäneet itsensä muista sukulaisistaan ja he ovat aiemmin kohdistaneet julmaa henkistä pahoinpitelyä kohdistuen etenkin toisen sukulaiseni entiseen puolisoon ja heidän omaan äitiinsä. Minä en hyväksynyt heidän toimintatapojaan. Minuahan he pitävät hulluna, koska heidän mielestään kenenkään ei pitäisi olla tekemisissä murhaajan ja pedofiilin kanssa. Ajattelin olla heihin yhteydessä seuraavan kerran vasta siinä vaiheessa, kun Auerin ja Kukan väärät seksuaalirikostuomiot on saatu asianmukaisesti perutuksi, ja toivottavasti myös oikea Ulvilan murhaaja istuu siinä vaiheessa telkien takana.

    • Setelitukko

      Kävihän se vanhin lapsi kolme kertaa takkahuoneessa katsomassa, miksi kuuluu pauketta. Isä komensi nukkumaan. Jäi vissiin odottelemaan, mitä äiti keksii....

    • Setelitukko

      Auerin syyttömyydestä ei ole yhtään kiistatonta todistetta. Tunnustikin murhanneensa. Näyttö vaan ei ihan riittänyt vuosien jälkeen, koska alkututkinta sössittiin, eikä vähiten harhaanjohtavien "tietojen" perusteella.

      • pennoset

        Vain siksi, koska alkututkina sai tehtäviinsä leipääntyneet poliisit, kun ei jaksettu suorittaa 100% teholla, alkututkimusta ei suoritettu kunnolla vaikka tilanne oli erittäin vakava.
        Vielä käskivät koirapoliisiakin tutkimaan rajoille, koska itse olivat sotkeneet paikkoja, kas kun sen sentään tajusivat. Välillä on vaikuttanut siltä, että tutkintahommat, näytteiden otto ei kiinnostanut, oli siis duunarikielllä paska homma, haluttiinko jopa siirtää muille nuormmille poliiseille?

      • nihlist

        En ikinä olisi muuttanut suomeen, jos olisin tiennyt suomen olevankin avoin psykiatrinen sairaala.

      • hihilist
        nihlist kirjoitti:

        En ikinä olisi muuttanut suomeen, jos olisin tiennyt suomen olevankin avoin psykiatrinen sairaala.

        Miksi muutit, eikös suurin osa ryssätrolleista ole moskovassa. Enemmän siellä on vapaalla jalalla pedomurhaajia ja "annulisteja" vai vankilaako pakenitkin.

      • Liekinheittäjälle

        Hämärryttää? En, vaan tuoda esiin asioita, joita anneli auer on valehdellut, keksinyt, ja jopa yrittänyt vierittää syytä miehensä murhasta muiden päälle. No, sinähän, pl, tunnut hyväksyvän tuollaisen toiminnan, murhat, pahoinpitelyt ja raiskaukset, etkä yhtään kyseenalaista näköjään mitään. Uskot vaan sokeasti idoliisi. Kannattaisikohan vaihtaa ihailun kohdetta. Tuo on jo aika sairasta.

      • ylen.annoin

      • nihlist
        hihilist kirjoitti:

        Miksi muutit, eikös suurin osa ryssätrolleista ole moskovassa. Enemmän siellä on vapaalla jalalla pedomurhaajia ja "annulisteja" vai vankilaako pakenitkin.

        En vankilaa, vaan ihan Poliisipäällikön virkaa, halusin olla mielummin tutkija, kuin jokin päällikkö joka joutuu vain ohjaamaan alaisiaan.

    • Niinpäniin

      Käräjäoikeuden mukaan hätäkeskuspuhelun useiden kuuntelukertojen, äänirekonstruktion, äänikoosteiden ja äänitutkijan todistuksen perusteella on riittävällä varmuudella osoitettu, että talossa ei hätäkeskuspuhelun aikana ollut ulkopuolista henkilöä.

      • Pieni-liekki__

        Koeta kerrata ja perehtyä, mitä hovioikeus on samasta asiasta todennut. Sitä paitsi tästä asiasta on täällä enää turhaa jauhaa, ellei sitten lähdetä tutkimaan aitoa ja alkuperäistä hätäkeskuksen hallussa olevaa heikkolaatuista tallennetta uudelleen.

      • huuhaahuihai

        Näin siinä todettiin, ketään ulkopuolista silloin paikalla ollu. Kuuromykkä jalkapuoli aineeton/hajuton uhvomiäs mikä, kanteli varustekassia mukanaan ja sitten katosi kuin pieru saharaan.

    • Pieni-liekki-_

      Aijjjaaaa, onko se jo noin epätovoista, eikä ollut kuin tulojäljet Buaaaahhahhahhahahaaa, sitä arvelinkin, aikamoinen uffomiäs on pitänyt olla. Heikot on ojenkorret teillä.

      • nihlist

        Vanhan-ulvilan pubissa kolmen hengen mies-seurue oli viettämässä iltaa ja illan kuluessa olivat huomanneet jonkun miehen tuijottavan vihamielisesti Jukaksi kutsuttua miestä ja vielä pois lähtiessä oli tuo heille outo mies katsonut Jukka nimistä miestä, istuttuaan vielä jonkin aikaa oli seurue lähtenyt pois.

        Päästyään ulos, oli tuo heille tuntematon mies hyökännyt jostain sivummalta Jukaksi kutsutun miehen kimppuun ja alkanut kuristaan häntä, mies oli ollut käsistään niin voimakas, että vain vaivoin kaksi muuta, Jukka-nimisen miehen kaveria, olivat saaneet tuon miehen irrottaan otteensa.

        Tästä on ollut satakunnan-kansa lehdessä uutinen tai ulvilanseutu.

        Poliisin tiedoite vuodelta 2005: "Maanantaiaamun tiedote

        18.04.2005

        Mieshenkilöä pahopidelty ja häneltä viety rahapussi Selännekadun (Varilan) vesitornin luona sunnuntaina
        kello 23.00 aikaan. Poliisi kaipaa havaintoja tapahtumasta jotain tietäviltä.

        Sunnuntaina illalla anastettu Punkalaitumella kaksi työkalusarjaa Kanteenmaantiellä henkilöauton
        lukitsemattomasta takaluukusta. Asianomistajan huomattua tapahtuman hän havaitsi epäilyttävän
        ajoneuvon, jonka tavoitti Kostilantieltä. Poliisin mennessä paikalle toinen anastetuista
        työkalusarjoista löytyi autosta.

        Kiikoisissa Isohuhdantiellä murtauduttu talven aikana vapaa-ajan asuntoon ja anastettu kirves ja sorkkarauta.
        (Kiikoinen Isohuhdantie noin 30km päässä ulvilasta kokemäelle päin, "arska" joskus tuolloin ollut potkut saatuaan outokummusta, niin jonkinlainen "mökkitalkkari" omana firmana).

        Sunnuntaina iltapäivällä Vammalassa henkilöauto tuli kärkikolmion takaa toisen henkilöauton kylkeen
        Itsenäisyydentiellä. Autoihin peltivaurioita.

        Sunnuntaina kello 01.00 jällkeen ajo-oikeudeton nuorimies menetti kuljettamansa henkilöauton hallinnan
        Stormintiellä ja suistui tien vieressä olleen pensasaidan läpi pihassa olleen auton perään. Tämän
        jälkeen poistunut paikalta ja jatkanut ajoaan kotiinsa".

        Tässä tuosta linkatusta uutisesta, niin mielenkiintoinen kohta, "–Vuonna 2001 olin Outokummulla töissä, ja siellä oli sali, jonne tuotiin tällainen kilpasoutulaite. Pitihän sitä kokeilla.

        Olin aikanaan soutanut paljon kalareissuilla, ja se tuntui luonnollisen mukavalta. (Poliisi selvittänyt tutkinnassaan surmavälineenä olleen vanhan fileerausveitsen, jota oli ahkeraan teroitettu puikkoteroittimella, fileerausveitsi on yleisin kalamiehen veitsi ja helppo kuljettaa vaikka tupettomana kalapakissa, niin voi ihan tuoreeltaan kalan fileoida)
        .

        Kaverini kertoi, että hommassa löytyy ihan kilpailuitakin. Hän toi minulle tuloslistoja nähtäväksi ja halusin heti testata miten pärjäisin SM-kisojen aikoja vastaan."

      • nihlist

        Palopääntie 5 on alle 400m matkaa linnuntietä tähtisentie 54, uhvomies leijailee tuon matkan parissa sekunnissa, jos suihkumoottoreista loppuu hönkä, niin oikomalla varmaan muutama minuutti.

        Tuosta poliisin tiedotteesta, niin aika outoa, että murtautuu jollekkin mökille ja saaliiksi kelpaa vain ja ainoastaan KIRVES ja SORKKARAUTA.

        Miksiköhän poliisit ensimmäisissä rekonstruktiossaan lasin rikkomisessa poliisi käytti KIRVESTÄ ikkunan rikkomiseen, johtuiko se ovessa olevista jäljistä joista näki ikkunan rikotun jollain teräaseen tapaisella tai vastaavalla.

        Ovessa ulkopuolella on sen verran paljon jälkiä, pitkä raapaisu jälki, pari koloa listoissa ja lasissa näkee olevan iskemäkohtia, jopa väli-ikkunassa ja ULKOPUOLELLA.

        Kaikkein paras on se kuva siitä laudan nurkkaan osunut verinen heilahdusjälki. tuotakin syyttäjät ja poliisit piilotteli viime hetkiin asti ja juurikin sen takia, koska Auerin olisi ollut sula mahdottomuus aiheuttaa se ja miten olisi edes huomannut sellaista edes tehdä ('nyt pitää muistaa tehdä sellainen iskemäjälki tuohon ja tuohon kohtaan ja verisellä astalolla, se niin hyvin osoittaa ulkopuolsen oleenn tekijä').

        On, on se vaan pirunovela ämmä, jotta tuonkin huomannut ja kyennyt arvioimaan tarkan kohdan mihin se pitää tehdä, on se vaan ovela RVA

      • hihilist

        Aivan helvetin tyhmä auerska ja tekemänsä lavastukset, niin kuin on annulistitkin, mutta kaikkien tyhmimpiä joutenlahti ja kaksi hovinarria vai oliko niillä jokin syy suojella pedomurhaajaa.

        Miksiköhän annulistien sepustuksiin ei löydy koskaan linkkejä tai eivät liity millään tavalla murhaan tai ovat mutuiluja, jotka kumottu aikoja sitten. Höpöjuttuja riittää, mutta yhtään syytekohtaa ette kykene kumoamaan.

        Ja sitten vielä kateellisia lakisääteisistä korvaukista lapsille ja sijaisvanhemmille, auerskan ne toki kuuluisi maksaakin, eikä saada puolta milliä tapporahaa.

    • M.O.T

      Meidän murhatutkinnan viranomaiset ovat aivan höynäytettäviä. Ei ole löytynyt murhan tekijää, missä kummassa tuo "jallu" luuraa?

      Se pojat on sellainen juttu, että ovela rva Auer osasi höynäyttää näitä meidän tuomareita ja sai komeat rahat. Noin sitä pärjää, kun osaa kieroilla tarpeeksi hyvin.

      Sääliksi käy vain tätä tapettua aviomiestä. Hänen vuokseen olisin toivonut, että tämä olisi saanut kunnon rangaistuksen, nimittäin tämä ovela rva.

      • nihlist

        Nii'in, on se vaan tosi ovela, saanut jopa poliisi-koiran lähteen jäljille ja jopa tiennyt sen, että asfaltilla katoaa kaikki hajujäljet.

        Niin ovela, että on tiennyt etukäteen tehdä valkoiselle kasetille tallenteen, johon saanut ulkopuolisen kiroilua, sun muita sanomisia, jopa niin ovela, että saa fbi:n sanomaan lausunnossaan, ettei tallenteella ole mitään, että olisi jotain muualta tai että, hätäkeskus tallenteella olisi viitteitä kasetilta tulevista äänistä tai muusta mekaanisesta äänilähteestä.

        On on se vaan kyllä ovela, M.O.T

      • napanöyhtäääää

        On teillä heikot oljenkorret, vain tulomatka loput sitten leijailtu uffomaisesti. Joulupukkiko siellä kävi?

      • Pieni-liekki__
        napanöyhtäääää kirjoitti:

        On teillä heikot oljenkorret, vain tulomatka loput sitten leijailtu uffomaisesti. Joulupukkiko siellä kävi?

        Ehkä sinun ei kannata harkita uraa rikostutkijana. Niissä hommissa eivät taida ufoihin uskojat pärjätä.

      • nihlist
        Pieni-liekki__ kirjoitti:

        Ehkä sinun ei kannata harkita uraa rikostutkijana. Niissä hommissa eivät taida ufoihin uskojat pärjätä.

        Uskot tai et, mutta ( napanöyhtäääää

        19.7.2018 8:01) poliisi se on, ellei peräti se kuuluisa Joutsenlahden ex "tyttöystävä" (100kg poliisi. vai oliko se kilon poliisi).

        Täällä kirjoittaa vain muutama ja nekin on niitä jotka ei usko selkeisiin todisteisiin, voi olla, että ovat viideslinjalaisia, niin kuin on Annelin veli ja hänen vaimonsa.

        Nekin sai helvetin hyvät varat, oli heti hankkia ihan englannista vene ja tavallinen farmari toyota muuttui heti bemariksi, vähän kuin haisis jokin..

      • hihilist

        Kyllä taas annulisteilla viiraa ja pahasti, tainnut helteet saada kuset höyrystymään. Ei ainoatakaan linkkiä höpöjuttuihinsa, mutta mitenkäs keksittyihin mitään linkkejä olisi.

      • hihilist

        Koirat seuranneet vanhoja jälkiä asfaltilla jopa kymmeniä kilometrjä, ei ne jäljet hetkessä mihinkään katoa. Tuolla olisi pitänyt olla aivan tuoreet ja lisäksi verijälkiä, jotka pitäisi haistaa kaikkein helpoimmin ja jopa nähdä.

      • nihlist
        hihilist kirjoitti:

        Kyllä taas annulisteilla viiraa ja pahasti, tainnut helteet saada kuset höyrystymään. Ei ainoatakaan linkkiä höpöjuttuihinsa, mutta mitenkäs keksittyihin mitään linkkejä olisi.

        Vituttaako vituttaako??

        Kohta on netti niin avoin, ettei tarvi kuin klikata anonyymin käyttämää nicciä, niin saa tietää, kaikki asiat kirjoittajasta, myöskin minusta ja se on hyvä, että tulee oleen sillain.

        Tuo mitä kirjoitin aiemmin, niin pitää täysin paikkansa, autoa ja venettä myöten, se vene muuten maksaa englannissa noin 90 000 - 100 000 £, auto maksaa suomessa uutena noin 50 000€.

        Ari Auer ja vaimonsa on todellakin uskonlahkolaisia jotka nimittää itseään viides linjalaisiksi, samoin on gynegologi joki-erkkiläkin, jolta tapettiin 17v tytär vain vuotta ennen kuin hän oli todistamassa Aueria vastaan, tyttären tappaja löydettiin myöhemmin muka hukkuneena.

        Karoliina Kesti löydettiin joki-erkkilöiden asunnon läheltä olevasta lammesta hukutettuna, samoin kuuluisa pedofiilista päiväkotia pitänyt oli ja on joki-erkkilöiden naapuri tampereella.

        Jos alkaisi tutkimaan vähän lisää, niin mitä löytyisikään??

        Hahahahha, hullusirpako se nyt nihilistinä sepittää taas salkkarijuttujaan ))

        Mitä vitun väliä, mitä kukin ostaa omilla ja lakisääteisllä korvauksilla, mutta mihin auerska on käyttänyt yli puoli miljoonaa saamiansa tapporahoja? Ostaisi vaikka haulikon tai köyden ja tekisi palveluksen kaikille lopettamalla itsensä.

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5228
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3397
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1532
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      185
      1399
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      759
    Aihe