Armeija ja miehekkyys

Mitä tulee camo vaatteisiin, olen käyttänyt niitä vuosia.
Armeijassa pukuni väri oli siniharmaa, laatat keltaiset ja olkapoleteissa Hubertuksen tunnus. Mitä tulee sitten siihen millaisena koin Varusmiespalveluksen, niin kunnianosoituksena sodassa taistelussa menehtyneille kahdelle sedälleni, niille sedilleni jotka selvisivät rintamalta hengissä, isälleni sekä äidilleni joka työskenteli rintamalottana.
Kyllä tunnen itseni todella miehekkääksi.
Ja tämä maa on myös minun ja lapsieni maa.
Joka miekkansa nostaa tätä maata vastaan, nostaa sen minua vastaan.

Syntymävuoden voit vain arvata.

Nyt kun muistelen koin aremeija aikani isämaalliseksi. mutta nyt en oikein ole enää samaa mieltä johtuen ihan siitä kuinka suomen valtion johto kohtelee kansalaisiaan ja asettaa itsensä ja nämä kunnia kansalaiset kansan yläpuolelle , tämä näkyy ihan kaikesssa ja koska sodan aikana maata palvelleet ja silloin eläneet kappailevat nyt vanhuksina olemassa olostaan ja arkipäivänsä on moni mutkaista ja jopa sydämetöntä. mm. pienet eläkkeet joita eläke indeksi korjaus helpotas suuresti ja hoidon vähäisyys.

Ei
Ei
-89

Sivumennen sanoen, se että armeijaa yritetäänkään millään muotoa yhdistää miessukupuoleen ja miehekkyyteen on mielestäni kyseisen laitoksen tarkoituksen ja toiminnan perustavanlaatuista väärinymmärtämistä.
Sen tulisi olla valtion ulkoinen väkivaltakoneisto ja sotilaallinen kansallisen turvallisuuden takaaja, ei mitään enempää eikä vähempää.

Miehekästä on oppia tappamaan toinen ihminen.

Miehekästä on pystyä puolustamaan itseään sekä listimään tarvittaessa ihminen paljain käsin.

Miehekästä on pystyä toimimaan tarvittaessa raadollisesti.

Joskaan näihin ei armeija tarjoa juurikaan apua. Siihen tarvitaan ISIS. Ja eihän se nyt ole juurikaan pahaksi eikä pahennukseksi kun sellaisen miehisyyden epäileminkin on rasismia.

Ei. Tunsin itseni keskityleirivangiksi armeijassa. Halusin kokoajan pois sieltä. Mutta en uskaltanut keskeyttää.

Armeija on eräs rangaistuksen muoto.

2002.

Muistan 50 vuoden takaisesta asepalveluksestani, että sotilastaitojen oppimisella ei ollut mitään väliä. Pääasia oli simputus ja täysin tarpeeton kouhotus. Mahdollinen isänmaallisuus karsittiin alokasaikana tyystin. Kestin sen leikin, kun mitään ajattelematta menin muitten mukana.
Silloin ei ollut edes siviilipalvelus-vaihtoehtoa. Vankila tai kasarmi, siinä kaikki. Pääideologia oli nöyryys porvarien edessä.

Höpöhöpö, siviilipalvelus on ollut mahdollista suorittaa armeijan sijaan jo vuodesta 1931 lähtien. Armeijassa kyllä pärjää kun on oikea asenne.

Armeijassa ei enää simputeta. Perusidea armeijassa on saada väki tottelemaan tiukoissa paikoissa. Kun tulee tulta munille, silloin ei ole aikaa ruveta keskustelemaan asiasta eikä myöskään järjestää huutoäänestystä. Jos niin tekee, tulee pian koko porukasta ruumiita.
Oikea asenne on sitä, että tekee parhaansa, vaikka se välillä vituttaisikin. Tullakseen hyväksi missä tahansa asiassa, täytyy tehdä runsaasti toistoja, vaikka se sitten olisi marssimista muodostelmassa.
Minäkin olen armeijan käynyt vajaa 40 vuotta sitten ja silloin ei kysytty keneltäkään puoluekantaa tai poliittista vakaumusta, joten nuo kommentit porvareista voi jättää sinne Sirola-opiston luennoille.

Oli tosi siistiä oli olla armeijassa ja mitä simputukseen tulee niin sitä oli jossain määrin ainakin -80 luvun alkupuolella mutta ei me siitä välitetty, se oli esim. yksittäisen varusmiehen juoksuttamista ja etunojapunnerrusten suorittamista mutta ei mitään törkeää alistamista, kaikki tuo otettiin huumorilla ja yhteishenki säilyi ja mitä tiukempi paikka vastan tuli, kuten rankoilla pikamarsseilla niin yhteishenki tuntui vaan yhä vahvemmalle, jos joku pikamarssilla väsähti niin kestävimmät kaverit kantoi repun ja autettiin myös kaveria loppumatkasta toinen toiselta puolen käsistä tukemalla ja niin päästiin kasarmille.

Armeija on homoille