Teetin abortin 2 vuotta sitten.
Menin lääkäriin kun raskaustestit olivat kaikki oireeni todeksi todentaneet. Asuin alkushokissa vielä Hesassa ja tein samaan aikaan muuttoa muualle. Eli paineita oli joka suunnasta...mutta nyt asiaan.
Sain hyviä neuvoja Hesan alueeni neuvolasta, kun tiedustelin, että monennellako viikolla mahd.olisin. ja muutakin neuvoa tuli..asiallista sellaista. Ikäni oli vissiin sellainen, että halusivat "hoivata"..."riskisynnyttäjää". "Rohkeasti" otin yhteyttä tulevan kotikaupungin yksityislääkäriin.
Siellä minut otti vastaan ihana naislääkäri, joka "antoi armoa", eli "miettikää rauhassa, ei tässä ole kiirettä olet vasta 5 viikolla jne."
Mutta johonkin neuvolaan olisi ollut hyvä myös ottaa yhteyttä. Yritin sitä sitten myöhemmin, n. 8 viikolla, mutta kun kerroin (hölmö minä), että aion tulla keskustelemaan abortista, niin tuntui että aikoja ei saanut kuin jonnekin hamaan tulevaisuuteen.
Menin sitten yksityiselle, kun olin jo parisen viikkoa oksennellut. Ja pyysin lähetettä "abortointiin" ja kysyin neuvoja pahoinvointiin...tarjosi vaan jotain B vitamiini"reseptiä" ja sitä samaa litaniaa, että syö jotain ennen sängystä nousemista. Ja jaksoi moralisoida aborttiani..tyyliin....tuossa iässä ei enää niin monta mahdollisuutta tule jne. Ja että viimeistään vaihdevuosi iässä tulet katumaan päätöstäsi. Silloin, sillä hetkellä olin 100%varma päätöksestäni, mikään ei olisi sillä hetkellä saanut päätäni kääntymään, olisin tarvinnut vain apua pahoinvointiini (ja okei parisuhteeseeni). Abortin saanti venyi ja paukkui..tuntui että saan vihoviimeiset ajat-ja käytännössä niinhän se on kun vasta 12 viikolla raskauskeskeytettiin. Montakohan viikkoa olin silloin jo ehtinyt oksennella, olin laihtunut 9 kiloa....
Vihdoin kun pääsin keskeytykseen, tajusivat huonon tilanteeni. Tosin olisihan minun itseni pitänyt lähteä käymään jossain lääkärissä ennen sitä....mutta en voinniltani jaksanut muuta kuin raahautua vessaan ja olin jo ravannut kahdessa eri lääkärissä ennen aborttia, niin luulisi että olisivat ottaneet tosissaan puheeni pahastaolosta. Mutta ei, tuntui että "siinähän kärsit"-oli lääkäreiden kannanotto pahoinvointiini (joo tiedän että raskauteen kuuluu pahoinvointi..mutta kait sitäkin voisi lieventää, varsinkin jos raskaana olevan oma terveys on jo kiikun kaakun 9 kg:n painonpudotuksen takia). Tarvitseeko lääkäreiden toimia moraalinvartijoina/tuomareina?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Itselläni lääkäri suhtautui asiaan asiallisesti, kävin ihan tuolla julkisella puolella. Mutta neuvolan tätien suhtautuminen olikin aivan toista. Minulle sattui se juuri kaikkien neuvolantätien perikuva, oikein lapsirakas vanhempi naisihminen. En tiedä onko niitä muunlaisia olemassakaan. Suhtautuminen kaavaketta täyttäessä oli vähintään jäätävä, töksäytteli kommenttejaan aikamoisen tylysti. Lopuksi vielä sanoi ettei tiedä annetaanko minulle lupaa aborttiin, vaikka eivät he tietääkseni lupaa evääkään, vaan lääkäri. Jos odotussalissa olisi ollut pieniä lapsia silloin, aivan varmasti olisi hakenut jonkun nyytin siihen huoneeseen iloksemme, sille ehkä olisi tarjonnut hymynkin, mulle ei. Nöyryytys oli muutenkin suuri kun tilanteessa oli, ammattiihmisen suhtautuminen ei ainakaan helpottanut tilannetta. Voisin melkein kuvitella sen minun neuvolatätini täällä kirjoittamassa abortti on murha, ja kyllä ne äidin vaistot siitä heräävät raskauden edetessä -juttujaan, lettujen tuoksuisena, oman suuren pienten lapsenlapsien katraan pyöriessä jaloissa.
Mikähän ihme siinä on, että neuvolan täti halusi mua arvostella, kun sanoin että lapsen isä jätti mut? (Nyt on palattu yhteen, mutta silti).
Se pisti tyyliin mut syylliseksi siihen, etten osaa miestäni pitää, ja siihen, että en ollut ollutkaan 2 vuotta naimisissa, kultaisen noutajan ja omakotitalon omistava 25-vuotias, jollanen nykyään pitäisi olla... eiköhän se riitä että on se kerrostalokaksio ja lapsen vanhemmilla keskitulot ja molemmat hoitaa saman verran?
Herran pieksut että jaksaa moralisoida 17-vuotiaita vieläkin. Voi christ. Laissakin sanotaan että lapsia saa tehdä kaikki ei-lähisukulaiset, joilla vain värkit toimii. Neuvola ei ole haukkujen vastaanottoa vaan Neuvoja varten. Minkä takia iän takia pitää moralisoida, eiköhän jokaisella oo itsestään lähtöisin se henkinen kasvu, tosin varhaisteinit ei nyt ole paljon koskaan niin kehittyneitä, että on valmiita äideiksi... niin se vain menee.