Kun syksyllä kävin Aktiivisten työtähakevien toimintakeskuksesta ruoka-apua niin kiinnitin huomiota kun antoivat 2pakettia mutta merkitsivät 4 saaduksi. Kuka ottaa ne 2 pakettia. Pari viikkoa sitten pyörähdin samassa paikassa ja tuttujen kanssa keskustelin niin hän oli huomannut saman. Jotain hämärää tässä on.
Meneekö EU ruoka apu vääriin käsiin
pitkäaikaistyötön
524022
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Kerro tarkemmin mitä siellä tapahtui?
Vilppiä? Saadaan euro kiintiöt nousuun!
Jos tuo pitää paikkaansa niin on syytä selvittää
Ssiellä osa henkilökunnasta ja hallituksen jäseniä kantoi selkä vääränä reukaa kotiin ja varmaan muuannekin meni. Säilykkeet säilyy pitempäänkin varastointia.
Osoitetiedot? Käyn end viikolla selvityspyyntöä kysymyssä.
Ha ha! Hurskastelijat esittää laupias samarialaista ja kantaa safkat kotiin tai myyntiin.
Enpä suuresti yllättynyt
Eu ruokakasseja käy samat henkilöt hakemassa jopa useamman kerran. Valvonta on aika hataraa. Esim. venäläiset naiset on kovin ahneita, pyörivät hanakkaan näitä avuskasseja hakemassa ja perheen koko valehdellaan kovin usein. Utrassa leipäjonossa taitaa olla nykyisin enemmistö venäläisiä, samoin avustyöntekijöissä on venäläisiä. Näissä leipäjonoissa mitä olen vuosien aikana käynyt olen nähnyt esim. venäläisten naisten ahneuden. Miten lähes jokaisella venäläisellä naisella on olevinaan vähintään 4 henkilöä perheessä. Suomalaisissa on myös porukkaa jotka pyörivät kaikissa näissä ruoka-avustus paikoissa. Näissä köyhissä ihmetyttää se miten monella on siellä leipäjonossa auto, myös venäläisillä. Varaa on pitää autoa ja tulla sillä vielä leipäjonoihin.
Eikö sinulla ole autoa? Mene työhön äläkä marmata toisten asioista. Nyt vain kotona istut koko päivän ja onanoit. Se on tuhoisaa mielenterveydelle
psykiatrianerikoislääk tässähän todistat juuri omat mielenterveysongelmasi. Ei sitä optista onanisointia täällä tarvitse mainostaa. Mielenterveyspotilaathan saavat ruoka-avun tarvittaessa kotiin kannettuna keskusteluavun lisäksi.
Auto kallis Suomesa on pakko hakee ruoka keskus.
Kyllä ne on SDPn rosvoja.
Tarkista onko jakajilla ruusumuki huulilla.
Tarkista myös onko jakajan käsi pitkä.
Ei sitä autoa ole pakko omistaa. Kyllä ruoka on tultava ennen autoa. Köyhänä joutuu elämään ilman autoa, se on totuus tuolla ulkona.
Autojen paljoudesta päätellen, ei ainakaan Utran ruokajonossa olevat ole köyhää porukkaa. Miten on selitettävissä se, että ihmisilä (työttömät, pieneläkeläiset. venäläiset. yms) on varaa autoon muttei ruokaan? Vai menneenkö ne vähät rahat autoon, tupakkaan, viinan ja sitten hamutaan ilmaista ruokaa paikasta toiseen kiertäen. Vilunkia peliä.
Ruuan jako on tietenkin hyvä asia mutta se pitäisi pystyä kohdentamaan todella tarvitsevilla, kuten vanhuksille joilla pieni eläke. He eivät pääse monikaan sinne jakelupaikalle iän tai sairauden takia itse hakemaan ruokaa. Heille pitäisi toimittaa ruuat kotiin, mutta kuka ottaisi ja miten selville sellaiset henkilöt jotka ko. palvelun tarpeessa ovat. Seurakunnatko?
Oletteko mielenvikaisia. Turha tässä ottaa esille Venäläiskorttia jos laitatte vaatimuksen että on esitettävä passi tai oleskelulupa niin silloin poistuu pelko että ruoka viedään Venäjälle tai Viroon. Eikö teillä ole kiinnostusta kehittää itseänne niin teidän ei tarvitsisi pyöriä leipäjonojen ympärillä ja jäisi EU ruoka-apu todellisten tarvitsijoiden käyttöön. Jos olette tosissaan vähävaraisia niin silläkö teidän elämä kohentuu jos vielä nokitte toisia vähätuloisia. Hävetkää edes. Ei ole mikään ihme että olette vähätuloisia. Minun ajatuksena olisi että vetäisitte edes yhtä köyttä.
Hahaa......jopa oli mielipide! Venäläiskorttipa hyvinkin pitäisi ottaa esiin! Juurikin heidän pitäisi hävetä sitä, että elellään Suomen sosiaaliturvan varassa ja sen lisäksi vielä hamstarataan leipäjonotkin, se jos mikä on törkeää.
Ja siitä voit olla varma ettei suomalaiset leipäjonossa olevat vedä yhtä köyttä venäläisten "etuilijoiden" kanssa.
Siis todella, avaa Sinäkin silmäsi näkemään omien kansalaistesi osa!
Suomessa on vähimmäiseläke joka tunnetaan nimellä takuueläke joka on tällä hetkellä 766,85. Sen lisäksi voi hakea harkinnanvaraisia tukia.
Minkämerkkisiä autoja jonolaisilla on? Onko ne miten uusia? Onko autot Suomen rekisterissä?
Korppi korpin silmää nokkii.
Kyllä muuan eläkeläispariskunta hakee jatkuvasti ruoka-apua uudella farkku mersullaan ja kehuskelee vielä asialla.
Onko ne Venäläisiä? Mikä on rekkari niin ilmoitetaan tulliin
Kuva ois kiva.
Mikä ihme tuo nyt on jos venäläisiä ruokajonoissa..mutta nyt tuleekin sellainen kysymys että oksat pois!! Missäs somalit,irakilaiset ja syyrialaiset on kun niitä ei jonossa näy...miettikääpä tätä ennenkuin osoitatte sormella naapureita..Voihan se olla että totuus tekee kipeää kun tiedätte sen vastauksen sanomattakin..
Suomalaisille on tullut Venäläisistä lyömäase vaikka samaan aikaan muut muuttajat mässäilee Suomalaisten kustannuksella. Suomessa olevat EU virkamiehet saa palkkansa verottomana ja kaikista ostoksista saa alv- verot takaisin. Myös auto on veroton. Heidän lapsilleen on järjestetty omakielinen päivähoito ja koulutus Suomalaisten veronmaksajien rahoilla. Kiitos kokoomuksen ja sosdemien ja samaa jatketaan niin kauan kun EU:ssa ollaan
Voihan olla niin, että näille somali,Irak ja syyrialaisille ei jostain syystä maistu leipäjonon ruoka? Miksi näissä ilmaistyöpaikoissakaan ei heitä näy? Kielitaito voi olla yksi syy kenties, vai eikö ilmainen työ maistu? Venäläisiä kyllä näkyy näissä ilmaistyöpaikoissa ja leipäjonoissa.
Siitä voi olla melko varma ettei näille tummahipiäisille kelpaa suomalainen "moskaruoka" eikä myös mikään työ. He kun osaavat vaatia laatua ja tasoa kaikessa ja siten myös saavat sen, siksi heidän ei tarvitse alentua leipäjonoihin suomalaisten köyhien kanssa.
Äläs nyt. Näille täällä kirjoittajille on ihan ok Somalit ja muut tummahipiäiset ruokakupilla mutta annas olla niin Venäläiset ja muut Suomalaiset kalliine autoineen on se mihin puututaan. Ei edes vaivauduta tarkistamaan mikä on totuus. Moukkia riittää joka palstalle.
"Turvapaikanhakijat" ovat rahajonossa ja täysihoidossa.Suomalaiset leipäjonossa.
Nämä lähi-idän ja somalian elätit ei raskauta käsiään työnteolla kotimaassaakaan.Ovat näitä kahvilamaleksijoita.
Itse ainakin olen hankkinut auton kun olin töissä. Nyt kun olen työtön niin käyn hakemassa kirkolta ruokaa. Jos saan töitä niin tuskin joudan ilmaisruokia hakemaan.
Ruokaa pitäisi käydä jakamassa sivukylien mammoille ja papoille,jotka yrittävät elää pikkumökeissään viimeiseen asti,mutta kun ei ole rahaa lähteä taksilla ruokaa hakemaan,vaikka saisi ilmaiseksi. Kyllä sosiaalipalveluiden pitäisi tietää,missä on todellista ruuan tarvetta.
Siinähän on taas rahasta kysymys, että sitä ruokaa ei jaeta syrjäkylien mummoille ja papoille. Kaupungeissa ruuanjako tapahtuu pääsääntöisesti. EU ruokakasseja jaetaan kunnissa erittäin harvoin. Sosiaalitoimi, seurakunnnat ja SPR kyllä kohdistavat ruuan jakelun näille turvapaikanhakijoille. Lisäksi tarvoavat kaikenlaisen turvaverkoston avustajineen mm. Kela, sosiaalitoimi, kirkot, SPR ja monet järjestöt ym.. Turvapaikanhakijat saavat ilmaisen tarvittavan avun ja toisaalla taas yksinäiset mummot ja papat unohdetaan. Juuri yksinäiset mummot ja papat tarvitsisivat sitä ruoka ja asiointiapua, mutta sehän hoituu vain rahalla. Ei vanhat yksinäiset ihmiset saa sitä tietoa ja apua helpolla. Raha on ratkaisu tässäkin ongelmassa.
Voisiko tässä syrjäkylien ruoka-avun jakelussa käyttää paljon keskustelua aiheuttanutta postin lisäpalvelua. Onhan puhuttu ruohon leikkauksesta ja lumitöistä,niin jos siihen lisättäisiin pientä ruoka-avun vientiä mammoille papoille ja muille vaikeuksissa oleville valtion piikkiin.
Ei se Posti tee mitään lisäpalvelua maksutta, joku muu taho siihen pitäisi saada. Miten olis seurakuntien diakonit? mitä ne muutoin "askartelee" työkseen, ainakin syrjäisemmillä paikkakunnilla? Soisin näkeväni niin, että siinä samalla tuotaisiin vanhuksille niin ruokaa kuin juttuseuraakin yksinäisyyteen?
Monissa pikkukunnissa on lopetettu EU kassien jako ajat sitten. Syrjäseuduilla diakonien apu taitaa olla vähäistä. Kotikäyntejä jutteluineen on toki jonkin verran jossain. Ruokapuoli on seurakunnissa rajoitettu, sitä jaetaan diakonien toimesta aika vähän. Syrjäseuduilla yksinäisten vanhusten kannattaa ottaa selvää mahdollisesta diakoni avusta.
Evakko ryssie vai mitä ne on ..
ne on näit kahdenmaan kansalaisii....
JOO ooooo ja kohta vaikka kuinka monen maan kansalaisia jos ANTAVAT.Tääää on totta jos ei osaava taho ole valppaana.Koskee kaikkia ja kaikenmaan ja kaikkien valtioiden asioita.
Kiitos mukavasta suomi24.palstasta mutt eihän se auta kun kaikki käy samalla kupilla.
Ruokakassi menevä venäjälle.
Milloin ne tulevat takaisin? Me ikävöimme niitä.....
Rantakylässä ainakaan ei ole ruokakassien jaossa ollut ulkomaalaisia, ihan paikallisi vain.
Vähä aloittajan asian vierestä mutta ei se auton pito välittis kallista ole jos on täydet bonarit, bensanikin hakee rajan takaa ja itse vielä huoltaa/korjaa.
Itselläni menee kuukaudessa bensaan 50e, ajoneuvovero vuodessa 250e ja vakuutus 190e/v
Kuukauden kaupunkikortti bussiin olisi joku 70e/kk, eipä kovin paljon halvempi jos otetaan huomioon autolla liikkumisen vapaus, miten bussilla menet syksyllä sienimetsään ym.
alussa oli kirjoitus että menee järjestön henkilöille itselleen.
Mikä ihme Teitä ihmisiä vaivaa kun Te jo toisten autoistakin alatte nillittämään? Ne autot voi olla esim. joltain tutulta lainassa tai sitten ne on ostettu silloin kun nämä ihmiset ovat olleet vielä työelämässä. Älkää kadehtiko toisianne. Mikä ihme meitä Suomalaisia vaivaa nykyaikana kun koko ajan pitää olla toisista huolehtimassa. Hankkikaa se oma elämä ja lakatkaa arvostelemasta toisia. Ette Te autojen perusteella voi sanoa kuka on köyhä ja kuka rikas. Ei kukaan niissä EU-ruokajonoissa tai ylipäätään ruokajonoissa huvikseen käy, kyllä ne oikeasti sen avun tarvitsevat. Ja venäläiset? Kyllä me Suomen kansakin osataan se AHNEUS on tullut nähtyä monta kertaa oman paikkakunnan ruokajonossa, että ei se Venäläinen ole ollutkaan se AHNEIN. Joten lopettakaa toisesta maasta tulleitten ihmisten mollaus. Ja olkaa tyytyväisiä siihen omaan elämäänne, jos on katto pään päällä ja jotain tukia saatte jos ette työssä käy.
Aitona köyhänä mulla ei ole varaa ajokorttiin, se kertoo varmaan jollekkin joi jotain.
Saakohan siellä ruuanjakopaikoissa kuvata ruuanhakijoita ja millaisilla välineillä ne kulkee?
Selvästi SDPn porukka käyttää hyväksi köyhille tarkoitettuja EU ruokajakelua.
Kirjanpitoon merkitään perhekoko, ei muovikassien määrää ja ruoka-avun hakijoiden taustaa ei mitenkään saa kesellä. Kuka tahansa saa hakea, joka kokee tarvitsevansa.
Ja siksipä umpisaidat sikarikkaat vanhat ukot virttyneissä vaatteissaan hakevat sieltä ruokaa kun eivät halua käyttää miljooniaan turhuuteen, kuten ruokaan. Mottana heillä on että silloin kun kuolee, pitää olla rahaa ja ommaisuutta...
Venäjälle ne ruoat menee. Monet ahneet joka jonossa pyörivät myös niitä hakee.
En ymmärrä, miksei voitaisi kysyä henkilön statusta hänen vastaanottaessaan hyväntekeväisyyden nimissä luovutettavia elintarvikkeita. Kysytään sitä monessa muussakin tilanteessa...
Oli pakko kirjoittaa tähän, koska ystäväni kertoi naapurinsa tädistä, jolla on ihan oma "työvaate" leipäjonoa varten. Kaupunkiin ajaa Karsikosta hienolla Volvolla, jonka jättää kaupunkin laidoille ja tallustelee sitten jonoon. Kertoo kuulemani mukaan avoimesti naapurustoon, että näin hän säästää matkakassaan rahaa ja pääsee näin pari kertaa vuodessa Välimeren rantakohteisiin. - Melkein samankaltaisesti käyttäytyy toisenkin tuttava sukulaistäti, mutta hän sentään tekee leipäjonomatkansa polkupyörällä, ettei herättäisi kenenkään huomiota. - Miten kummassa ihmiset ovat noin hukassa itsestään ja hyvien tapojen noudattamisesta. Kun nämä kaksi tapausta kuulin ja kerroin hesalaiselle ladylle asiasta, niin hän kuittasi, että Hesassa se on ihan yleistä ja että hän itsekin on kerran kokeillut Hurstin jonon - ja oli ollut tyytyväinen lahjaruokaan. Kertoi myös olleensa ihan normaali vaatteissaan.
Niin ja tietoisuuteni näin lisäännyttyä päätin ohjata omat tukieuroni toisenlaiseen sosiaaliavustamiseen eli en tue enää näitä tahoja - vaikka muuten hyvää työtä tekevätkin.
Tänään oli EU-kassin jako.
Simaa ja munkin sai halutessaan.
Minä olen usein leipäjonossa ja vastoin sääntöjä vien kassin aina todella tarvitsevalle vanhukselle, joka ei itse kykene ruokaa hakemaan.
Kuljen autolla ja aikaa on, muttei ylimmääräistä rahaa antaa.