Moni ihmislapsi sanoo, ettei ole oikein nuhdella ihmisiä synnin töiden tähden,
mutta eivätpä sellaiset ihmiset ole oikein Raamattua lukeneet, vaan ovat Raamattua lukeneet
silmät huoruutta täynnä. Nimittäin, tosi on, että jos oikein lukee Raamatusta miten Herran
profeetat ovat ihmisiä haukkuneet, niin ne ovat sillä tavalla haukkuneet ihmisiä, että ovat
haukkuneet päästä kantapäähän asti, eivätkä ole armonvarkaille evankeliumia saarnanneet. Niin
kuin Jesajan kirja osoittaa, kuinka profeetta on tuominnut Israelin tytärten lakit ja kesähameet,
kalliit pääliinat, korut ja kaunistukset, kenkäin kaunistukset, rannerenkaat ja seppeleet ym. Ja
sanoopa vielä sama profeetta, että pitää oleman häijy löyhkä hyvän hajun edestä jne.
mutta eivätpä sellaiset ihmiset ole oikein Raamattua lukeneet, vaan ovat Raamattua lukeneet
silmät huoruutta täynnä. Nimittäin, tosi on, että jos oikein lukee Raamatusta miten Herran
profeetat ovat ihmisiä haukkuneet, niin ne ovat sillä tavalla haukkuneet ihmisiä, että ovat
haukkuneet päästä kantapäähän asti, eivätkä ole armonvarkaille evankeliumia saarnanneet. Niin
kuin Jesajan kirja osoittaa, kuinka profeetta on tuominnut Israelin tytärten lakit ja kesähameet,
kalliit pääliinat, korut ja kaunistukset, kenkäin kaunistukset, rannerenkaat ja seppeleet ym. Ja
sanoopa vielä sama profeetta, että pitää oleman häijy löyhkä hyvän hajun edestä jne.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tosi hyvä, kun kirjoitat asiasta.
Olet aivan oikeassa. Kristityn esikuva on yksinkertainen, siveä ja siisti pukeutuminen ilman koreilua, yms.
Onko sinulla tällainen hyvä esikuva? Parhaiten saarnaat ulkopuolelle sillä, että itse laittaudut tuollaiseen kristityn esikuvaan.
Kanssapuhetilaisuudessa tästä asiasta puhuivat eniten ne, joilla oli yksinkertainen esikuva.
Mielestäni he olivat ikään kuin jäävejä puhumaan tästä. Niidenhän olisi pitänyt puhua, joilla on suuri houkutus laittautua maailmalliseen esikuvaan. Meidänhän tulee pitää huolta omista synneistä ensisijaisesti, eikä toisten.
Kun luit Raamatusta noita paikkoja, niin luitko niitä opiksi itsellesi, vai muille?
Raamattua tulisi lukea omaan tarpeeseen.
Joskus nimittäin myös kateuden ruhtinas laittaa saarnaamaan toiselle! Silloin asialla on vanha Aatami, vaikka kuinka luulottelisi tarkoittavansa hyvää. sellainen saarna ei ole rakentavaa...
Omanvanhurskauden henki taas saarnaamassa ja plokkaamassa syntejä eri kastiin.
Saarnaa siis "munkkilaisuutta". Toinen omavanhurskas kiittää.
Vanhan testamentin ohjeet kuvaavat silloista tilannetta, joka johti pakkosiirtolaisuuteen.
Ei ulkonaiset asiat ole mikään laki ja helvetin uhka.
Kohtuus on hyve ja siitä tuleekin puhua mutta ei se mikään kadottamisen uhka ja sääntö ole.
Mikä toiselle on normaalia, on kateelliselle koreutta.
Lain orjien kristillisyys keskittyy tietysti näihin.
Kristitty voi pukea ylleen ihan rauhassa mitä vaatekaupasta löytyy, kunhan ei ole epäsiveellinen ja säädytön.
Pn tulkinnallista mikä on epäsiveellinen ja säädytön.
Tässä maailman ajassa saa pukeutua kaiken muun paitsi nännit ja pillunreiän paljastavaan pukuun, eikä sitä pidetä säädyttömänä tai epäsiveänä.
Jossain voi myös naiset olla peittämättä rintojaan, eikä sekään ole epänormaalia.
Vaatiiko raamattu peittämään nännit? Häpy on eri asia.
No lähdetäänkö vaatekauppaan. Voin tulla tuomariksi..
Näin on! Koreus on salakavala! Miehissä autohimot ja suuret tontit: kesäpaikat ja huvilat vaikka ulkonainen esikuva onkin vaatimaton. Vaimoissa kalliit huivit joista ovat maksaneet useita satoja tai vaikka muutaman sentin kirpparilta mutta siltti tietoisuus että kantaa kallista vaatetta hyväilee itsetuntoa, samoin nykyaikana vaimoilla lyhentyneet hameet ja nypityt kulmakarvat. Emme tarvitse esikoisia moittia kun katsoisimme omaa itseämme peilistä.
Joku filosofi sanoi että turhamaisuus paistaa vaatteesi rei´istä". Eli että vaatimattomuudellakin voi ylpeillä ja reiällisiksikin hiutuneilla asusteilla korottaa omaa arvoaan muita ylemmäksi.
Just näin, se on vaan sitä ulkonaisuutta.Koreilla kun voi vaatimattomuudella, nöyryydellä ja siveydellään myös.Tapakristillisyyttä joka ei mitään muuta todista kuin seurakunnalleen alamaisuutta.
Ulkonäköön kiinnittyminen kertoo katsojan mielentilan. Mitä mielessäs aattelet sitä eteesi saatelet.
Raamatun sanoin. Etsivä löytää. Sen mitä etsit sen löydät. lue raamatusta. Etsit syntisiä löydät syntiä. Jumala on säätänyt että asiat on niin. Elä rakastavasti löydät rakkautta.
Hedelmistä puu tunnetaan!
Ja sydämen kyllyydestä suu puhuu...
Hyvä tuo hyvän runsaudesta esiin hyvää ja paha pahan runsaudesta pahaa.
Ystäväpiiriini kuuluu päällepäin ihan vaatimattoman näköisi.Mitä ovatkaan sisältä?rahaa,rahaa ja aina vaan raahaa.Yöt päivät mietitään,mihin kannattaa sijoittaa ja mistä saa vielä enemmän.Tuntuu siltä että mikään ei riitä.Olen tyhjätasku ja sen on varmaan Jumala niin nähmyt.En osaa olla kateellinen vaikka ,ajatuksissa ihmettelen sitä ahneutta.
Joskus mieleen tulee että onko toikin kristityn esikuvaa.No miusta ei.
Miulla löytyy aina tarjota kahvirahat toisillekkin.Mut aika harvoin painava kukkaro aukee.
Siit mie olenkin tajunnut kunnei ole muuta kun kahvirahaa.
Meeppä tällästen kanssa vaikka yhteisreissuun niin köyhä ne yleensä tarjoo.Täää juttu on tosi
Nostakhaat kattenne maasta Ylennethyyn Israilin Kuninkhaassee, seuratkhaat Hänes jälkiäns Betlehemista Jerusalemhiin ja Golgatale ja Ylösnousemuksen vuorele asti!
Ei+tässä+avaulsessa+ollut+oikeata+käsitystä+siitä+mitä+synti+on.+Ihminen+joka+ei+tiedä+olevansa+100%+syntinen+ei+ole+vielä+herännyt+omakohtaiseen+synnintuntoon.+
Eihän+pelastus+ole+luotuihin+turvautumista.+Kaikki+synnit+on+jo+sovitettu+Golgatalla,+tarvitaan+vain+usko+joka+ottaa+tämän+lahjan+vastaan.+
Tavallisten+ihmisten+tavallinen+pukeutuminen+on+ok.+Judaistit+ovat+joka+paikassa+johdattamassa+ihmisiä+omaan+vanhurskauteen.+Se+vasta+kaunistelua+on+kun,+toisille+pahaa+tekevä+(Kristuksen+vanhurskautta+ja+evankeliumia+pois+riistävä)+esikoislestadiolainen+tekeytyy+vaatteidensa+avulla+hurskaaksi.+Ettekä+osaa+edes+hävetä+kaksinaamaisuuttanne+ja+tekopyhyyttänne.+Hommatkaa+Raamatut+itsellenne+ja+lukekaa+sitä.
Ap.+t.+15:24 Koska+olemme+kuulleet,+että+muutamat+meistä+lähteneet,+joille+emme+ole+mitään+käskyä+antaneet,+ovat+puheillaan+tehneet+teidät+levottomiksi+ja+saattaneet+teidän+sielunne+hämmennyksiin,+
Ap.+t.+15:25 niin+me+olemme+yksimielisesti+nähneet+hyväksi+valita+miehiä+ja+lähettää+heidät+teidän+tykönne+rakkaiden+veljiemme+Barnabaan+ja+Paavalin+kanssa,+
Ap.+t.+15:26 jotka+ovat+panneet+henkensä+alttiiksi+meidän+Herramme+Jeesuksen+Kristuksen+nimen+tähden.+
Ap.+t.+15:27 Me+lähetämme+siis+Juudaan+ja+Silaan,+jotka+myös+suusanalla+ilmoittavat+teille+saman.+
Ap.+t.+15:28 Sillä+Pyhä+Henki+ja+me+olemme+nähneet+hyväksi,+ettei+teidän+päällenne+ole+pantava+enempää+kuormaa+kuin+nämä+välttämättömät:+
Ap.+t.+15:29
-+että+kartatte+epäjumalille+uhrattua+
-+ja+verta+
-+ja+lihaa,+josta+ei+veri+ole+laskettu,+
-+ja+haureutta.+
***)+Jos+te+näitä+vältätte,+niin+teidän+käy+hyvin.+Jääkää+hyvästi!"+
Ap.+t.+15:30 Niin+heidät+lähetettiin+matkalle,+ja+he+tulivat+Antiokiaan;+siellä+he+kutsuivat+koolle+seurakunnan+ja+antoivat+heille+kirjeen.+
Ap.+t.+15:31 Ja+kun+he+olivat+sen+lukeneet,+iloitsivat+he+tästä+lohdutuksesta.
Lestadiuskin sanoo että koreuden alla piilee huoruus. Kyllä se koreilu on syntiä ja kadottavaista syntiä vielä onkin.uudessa testamentissa on monessa kohtaa naisen kaunistuksesta, ei kultien ympörilke ripusramista, pitkistä hiuksusta, pään peittämisestä ym ym. Tömö in selkeää tekstiä turha sitä on onaksi vanhurskaudeksi väittää.
"Samaritaani"
Mä en muista ruksalla synniksi saarnatuksi naisten pitkiä hiuksia ja pään peittämistä.
Koreuden synti asuu sydämessä kaikilla. Jos ei halua laittaa kultaisia koruja, ainahan voi laittaa hopeisia, pronssisia jne. jos haluaa olla kirjoitetulle Sanalle kuuliainen. Miehillä koreus ilmenee esim. paidan ylänapin kiinnipitämisessä, autoissa ym.
Niin siis kirjoitettu on että naisilla pitkät hiukset ja pää peitettynä se on jumalan tahto
Tässä siis varmaan oikeanlaista "koreutta"!
Ja huivi - huivi on tärkeä!
http://www.iltasanomat.fi/mystyle/art-2000005073078.html
Saat sinä, maailmanmuoto, täällä hurskastella ja korostaa, että olet valmis nuhtelemaan koreudesta. Jos sillä saavutetaan jotakin uskonelämässä, hyvä on.
Minä olen sitä mieltä, että miehille, isille, isoisille, sedille ym. pitäisi koreuden sijaan saarnata siitä, että tyttäriin, tyttärentyttäriin, lähiomaisten lapsiin ja muihin, joskus poikiinkin, EI KOSKETA. Siitä olen valmis kirjoittamaan ja puhumaan täällä yhtä usein kuin sinä haluat puhua koreudesta.
Nimittäin, tuossa asiassa sielunvihollinen pettää moninkertaisesti. Ensin tehdään hirvittävä huoruuden synti salassa, ylläpidetään kauheaa salaisuutta lähimmäisten kesken, jonka kaikki tietävät, tai ainakin aavistavat.
Jos asia paljastuu, tehdään teatraalinen synnintunnustus seurakunnan luottohenkilölle, jonka jälkeen vaaditaan hyväksikäytettyä uhria antamaan anteeksi ja unohtamaan trauman, joka seuraa häntä koko loppuelämän. Jos uhri ei kykene unohtamaan "pientä erehtymistä", hän on se jota syytetään seurakunnasta lähtien kovasydämiseksi ja anteeksiantamattomaksi, jonka pitää tehdä parannus.
Tekijä esittää seurakunnassa hyvää kristittyä, joka "katuu syntejään," ja pyytää anteeksi, vaikka on tehnyt sen pakon edessä, ei vapaaehtoisesti tunnustaen.
Maailmanmuoto, meillä on tällaisia tapauksia ympärillämme ja keskuudessamme. Tiedän, että sinä olet valmis saarnaamaan näille tekijöille evankeliumia, mutta et suostu antamaan anteeksi jonkun ihmisen omasta mielestäsi sopimatonta ulkoasua.
Suosittelen suhteellisuudentajua ja asioiden mittaamista hieman paremmin.