Lestadiolaisystävällisempi alko

RetPetJaMaKe

Tarvitsisimme yhtä lestadiolaisystävällisen Alkon, mitä Ylivieskassa on nykyisin. Sinne pääsee takaovestakin.
Aikoinaan Ylivieskassa asuessani harmittelin, kun Alko siirtyi EuroSparin takaa EuroSparin sisälle. Siihen loppui minun kotikunnalla alkoholiostokset. Jouduin hakemaan juomaa Tallinnasta. Naapurikuntiinkaan ei kehdannut mennä, sillä tunsin niistäkin paljon vanhoillislestadiolaisia. Sitä paitsi kerran Nivalan Alkossa törmäsin toiseen vanhoillislestadiolaiseen, joka alkoi heti puhuttelemaan minua, vaikka oli ihan samoilla asioilla liikenteessä. Hänkin oli Ylivieskasta.
Sittemmin kun kuulin, että Alko tulee muuttamaan Ylivieskan S-Marketin yhteyteen, laitoin Alkolle toivomuksen, että jos liike tulee kaupan sisälle, toivon taka-ovea siihen. Toiveeseen ei vastattu. Alko tuli hyvin näkyvälle paikalle suoraan S-Marketin kassojen päätyyn. Hain jatkossakin juomani Tallinnasta.
Sittemmin tieni toi Haapavedelle. Hain yhä alkoholini Tallinnasta, kunnes kuulin, että Ylivieskan nykyiseen Alkoon pääsee takaovestakin. Sittemmin olenkin hakenut juomani sieltä. Toivon, että myös meidän Alkoon saataisiin sivuovi, jonne voisi mennä kenenkään huomaamatta. Vaikka lestadiolaiset eivät yleensä juo, silti on meitäkin, jotka saattaa joskus vähän ottaa. Meidätkin olisi hyvä ottaa huomioon, kun suunnitellaan noita Alkon tiloja! On myös niitä, jotka jostain muusta syystä eivät kehtaa käydä julkisesti alkoholiostoksilla, vaikkei heillä olisikaan mitään uskonnollista taustaa!

43

3314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vattukylänen

      Sinustahan tulis kirjailija.

      • Anonyymi

        Kerron tositarinan kaukomailta, jossa islamilaiset eivät saisi alkoholila maistella, että sääntöjähän voi aina soveltaa sopiviksi, kun rättipää ryypiskeli viinaa laivan sisäosassa ja sanoi: EI HAITTAA MITÄÄN, ALLAHI EINÄE KUN OLLAAN RAUTAISESSA LAIVASSA!

    • juttuluistaa

      ja siemen sinkoo.
      Siitähän lestan tuntee, röörinenkin tiesi.

    • Rohkeastivaann

      Asiallinen ja rehellinen avaus ja ilmeisesti tosi tarina. Hae kuitenkin avoimesti juomasi alkosta äläkä välitä mitä muut sanovat. Alkossa käynti on yhtä laillista ja tavallista kuin ruokakaupassa käyminen.

    • olisparouninki

      Sanoitko uskonveljelle jumalan tervert ja olokapäätä koettelit viinkaupasa?

      • RetPetJaMaKe

        Eipä siinä tilanteessa ollu kovin luontevaa. Noloja oltiin molemmat. Vaikka toisaalta ihmettelen miksi. Eihän alkoholin ostaminen tarkoita sitä, että sitä ostettais välttämättä itelle. Lahjaksikin voi ostaa. Mutta se tilanne vain meni niin, että olimme noloina molemmat.

    • asiallistasiaa

      Yksi ainoa, mutta sitäkin suurempi kysymys onkin se, että MIKSI NÄIDEN NIIN REHELLISTEN JA AINOAKSI OIKEAKSI USKOVAKSI ITSEÄÄN JULISTAVIEN TÄYTYY TÄSSÄKIN SALATA TEKONSA, kuten paljossa muussakin..???

      • RetPetJaMaKe

        Ei tarvis salata tätä, jos yleinen kanta sallisi alko-ostot ilman selityksiä. Mutta kun jostain syystä yleinen käsitys näistä on heti se, että jos käyt alkossa, olet rapajuoppo. Pääsee helpommalla, kun pitää asian omana tietona!

    • Hohhoijjaa69

      Eine ossaa mittää tehä ei etes juua onhan tuo nähty

      • RetPetJaMaKe

        Ei sitä tarvi kännejä juua. Onko se vääränlaista alkoholin käyttöä, jos käytät viiniä itse ruoan laittoon, mutta juot ruoan kanssa maitoa? Onko se väärää alkoholin käyttöä, jos avitat unta unimyssyllä? Itse näen enemmänkin kännäämisen vääränä tapana käyttää alkoholia. Johan Jeesuskin sanoi, että älkää juopuko viinistä! Itse viiniä hän ei kieltänyt kokonaan. Oli ihan normaalia, että Jeesus opetuslapsineen saattoi ruokailun lomassa viinilasillisen ottaa. Mutta vain lasillisen ja ruoan kanssa.

      • Anonyymi
        RetPetJaMaKe kirjoitti:

        Jaa olitko katsomassa kuinka paljon Jeesus joi viiniä, kyllähän ne veti sitä kannu tolkulla siihen aikaan... vain lasillisen sinähän taijat sälli olla, uskotko oikeasti itse noita juttujasi.

    • Hirmukänni

      Minkä vitun takia juomissa on sitten alkoholia jos sitä ei humalaan asti juoda.haapavetistä pontikkaa naamaan ja kännitoteen

    • PorukkaHaapavedeltä

      Me ollaan järjestetty asia näin, että yksi hakee Tallinnasta ison satsin alkoholia. Ja me muut sitten ostamme tältä juomia. Tässä tietysti se ongelma, että joku voi paljastaa tämän muille uskovaisille. Meillä kuitenkin sen verran tiivis porukka ja olemme myös sopineet, ettei tästä hiiskuta ulospäin. Olemme porukka, jollaisista seuroissakin varoitellaan. Sellainen porukka, jossa on ripaus synninluvallisuutta. Me itse tässä porukassa kuitenkin tiedämme, että tämä alkoholinkäyttö on pysynyt kohtuudessa. Jos näemme, että jollain uhkaa karata touhu hanskasta, puhuttelemme häntä ja muistutamme, mitä Raamattu sanoo juopumisesta. Itse alkoholin käyttöähän ei Raamattu kiellä. Sen myöntää moni täyttä raittiutta vaativatkin vl:t. Monet perustelevat täyttä raittiutta Lars Levin jättämällä perinnöllä. Hän taisteli aikoinaan viinapirua vastaan ja siitä lähtien uskovaiset ovat omaksuneet täyden raittiuden. Tupakkaa Lars Levi ei kuitenkaan käskenyt välttää, hänhän poltti itsekin. Kutsui sitä omaksi himokseen. Luulisin, että jos Lestadiukselle olisi maistunut satunnainen olut niin kuin Lutherillekin aikoinaan, ei meiltäkään vaadittais täysraittiutta.

    • Anonyymi

      Voi vittu jos ei uskalla Alkossa käydä etuovesta niin sitten voitte jättää ostokset ostamatta 😂

    • Anonyymi

      Kyllähän nyt koko Haapavesi varmasti tietää että myös lestat juo, puhumattakaan nuorisosta xD Eipä sitä Alkoa varmaan muuteta mitenkään kenenkään takia, vaan sen takia että jotkut hakee pari pulloa sillon tällön ja häpee sitä 🤦‍♀️

      • Anonyymi

        Haapaveden Alko ei ole fiksusti suunniteltu sillä kassalla olessasi olet kuin tarjottimella vaikka laillisella asialla oletkin. Tahtomattaan kääntyy jokaisen ohikulkijan pää, että kuka siellä nyt on ostoksilla. En ole tilivelvollinen kenellekkään vaikka viinipullon hyvän ruoan kaveriksi haenkin, mutta ihan paska paikka ja loukkaa yksityisyyden suojaa joten poikkeankin työmatkoilla muissa alkoissa joissa ei kukaan töllää mitä se nyt on ostamassa. Harmi, sillä en ole ainoa joka käy mieluummin muualla ostoksilla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi on niin hiljainen paikkakunta, että ulos tullessa ei ole näkynyt pahemmin tuttuja. Kopkop.

      • Anonyymi
        Reperapasuu kirjoitti:

        Onneksi on niin hiljainen paikkakunta, että ulos tullessa ei ole näkynyt pahemmin tuttuja. Kopkop.

        Joku Carterman taanoin kyttäili R-kioskin parkkipaikalla Kl 19-52 kun jotku Jantusen
        veljekset haki saunakaljoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haapaveden Alko ei ole fiksusti suunniteltu sillä kassalla olessasi olet kuin tarjottimella vaikka laillisella asialla oletkin. Tahtomattaan kääntyy jokaisen ohikulkijan pää, että kuka siellä nyt on ostoksilla. En ole tilivelvollinen kenellekkään vaikka viinipullon hyvän ruoan kaveriksi haenkin, mutta ihan paska paikka ja loukkaa yksityisyyden suojaa joten poikkeankin työmatkoilla muissa alkoissa joissa ei kukaan töllää mitä se nyt on ostamassa. Harmi, sillä en ole ainoa joka käy mieluummin muualla ostoksilla.

        käy Kärsä-Alkossa siellei kukaan tollota..

    • Anonyymi

      Eikös se niin oo että ilo ilman viinaa on teeskentelyä.

      • Anonyymi

        Juuri näin 😂

    • Anonyymi

      Tässähän se farisealaisuus jälleen kerran tuli ilmi. Asiaan perehtyneet tietävät. Mikä on sitä aitoa ja kuka , kas siinäpä kysymys. Rehellistähän on mennä etuovesta , meniskö se salailu synnin vai huonomman itsetunnon puolelle??

      • Anonyymi

        Reilusti vaan astua viinakauppaan oli uskossa tai ei, ei se kuulu kellekkään, yläkerran kaveri näkee meni etu taikka takaovesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Reilusti vaan astua viinakauppaan oli uskossa tai ei, ei se kuulu kellekkään, yläkerran kaveri näkee meni etu taikka takaovesta.

        Entäs sitten tämä näkökulma. Toimin yrittäjänä ja itse en kuulu mihinkään lahkoon vaan uskon ihan omana itsenäni enkä tarvitse välikäsiä. Tiedän ja osakseni on koitunut, että minut on nähty alkon kassalla hakemassa ruokaviiniä niin hups minusta onkin tullut syntinen ja epäkelpo ihminen? niin, että missä se alkon takaovi olikaan!

    • Anonyymi

      Kenkään ei tarvitse alkoholia yhtään minnekään. Olen sitä mieltä, ettei alkoissa tarvisi olla sitä etuoveakaan! Ja alkoholijuomat pois kaupoista. Mehu ja maito kelvatkoon meille!!!

    • Anonyymi

      Haapaveden Alkossa on erittäin asiantuntevia myyjiä, jotka myös osaavat ottaa huomioon tarvittaessa myös vähemmistö ostajat. Aina on löytynyt viini, kuin olen selkäsuorana käynyt siellä. Ei se ole syntiä jos Jeesuksen verta käy ostamassa. Ruumis ostetaan S-Marketista.

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä.

    • Anonyymi

      Ettäkö taka ovesta vain Ylivieskan alkoon.
      Huhujen mukaa takaovi pelannut joillekin muuallakin..

    • Anonyymi

      Ilkka jaksaa huutaa Lestaa.

      Muutosta ei ole näkyvissä eikä katumusta.

      • Anonyymi

        Ei Ilkka huuda lestaa. Jokainen ssa olla mitä on. Tunnen Ilkan. Ei koskaan ole puhunut pahaa Lestadiolaisista. Varma tieto.

    • Anonyymi

      Ei tartte alkoholijuomia , suuri osa keski ikäisistä miehistäkin kuolee viinan aiheuttamiin sairauksiin.

      • Anonyymi

        fariseus,,olet

    • Anonyymi

      Kiitos kiinnostavasta ja hauskastakin keskusteluketjusta.
      Muualla Suomessa asuva ei ole voinut aavistakaan
      kuinka ahdistavia voivat olla lestadiolaisten maalliset ongelmat.
      itse kun voi ostaa viininsä ja viinansa ja vetää perseet olalle
      tuntematta sen kummempaa synnin tuskaa.
      Ilos ellää pittää. Olen ihan varma, että Jeesus olisi samaa mieltä.

      • Anonyymi

        Ite en vanhoillislestadiolaisena suosi perseiden olalle vetämistä, koska sellainen juominen ei ole tervettä. Juon kohtuudella ja yleensä ruoan kanssa. Olisi kiva, jos Alkoista voisi tilata juomat suoraan kotiovelle niin, että juomat tuotaisiin tunnuksettomalla autolla. Myyjä vain sitten tarkistaisi paperit siinä samalla, kun luovuttaa juomat. Näin alkoholiostokset olisivat helpompia myös meille uskovaisille. Itse olen käynyt Ylivieskasta hakemassa juomani, koska Haapaveden Alkoon en kehtaa pistäytyä. Kerran olen hädän tullen siellä tosin käynyt. Koko ajan oli pelko perseessä, että jos käytävillä tulee vastaan toinen meikäläinen. Toisaalta, jos olis tullut, niin eipä sen olis auttaa mulle alkaa paasaa, koska olisi ollut itsekin samoilla asioilla. Silti en halua, että alkoholiostokseni kuuluu edes sellaiselle meikäläiselle, joka myöskin ostaa juomia. Haluan pitää tän yksityisasiana.

        Noo nää Lestat on niin ihme olioita muutenkin ..Hävetkää toisten ihmisten tuomitsijoita .juokaa juomanne antakaa kaikkien elää elämäänsä

    • Anonyymi

      Onhan se vaikea uskoa, että jotkut pärjäävät ilman alkoholia eivätkä sitä kaipaa.

    • Anonyymi

      Lars Leevi.Juoppopappi Kaaresuvannosta!

    • Anonyymi

      Me Azazelin Tähden uskolliset haemme makeat punaviinimme nöyristelemättä ketään tai mitään. Suosittelen samaa teillekin, ette ole mitään muuta kuin orjia jos ette voi elää vapaasti.

    • Anonyymi

      Huomasin kun kävin useimaan kerran alko kaupassa Rovaniemiella lähes 2 vuotta kerran viikossa . viime kerran Joku kassa myyjä sanoi kaverille missä hän saa raha ja jatkui tällaiset paska keskustelu hänen kanssa kun minä olin hyllyn takana ja olin viimeinen asiakas. tämä yksenttavan ajatus heillä oli. minulle tuntu huonolta alko-sta sen jälkeen ja en koskaan käy heidän kaupassa uudelleen.

    • Anonyymi

      Ilkan luonakin mennään takaluukusta.

      • Anonyymi

        Katkera kepuhomokin heräsi kommentoimaan. Seisooko kun transkepun kannatus on 10%😁😁👍👍

    • Anonyymi

      Viimeksi, ku kävin Alkossa myyjä hihkui,että on mukava nähdä joskus jonoa Haapaveden Alkossakin. Ite kehtaan kyllä käydä ja mennä pullot kädessä autoon vähät kiinnostaa kenenkään höpinät. Hetki täällä ollaan ja sitte kiven alle multiin.

      • Anonyymi

        Siitä naapurista on lyhyt matka alkoon juu

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      88
      2881
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1364
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      864
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe