Kupittaa-tutkinta

http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3384145/Kupittaatutkinnasta rikosepailyt kahdeksalle hoitajalle



Kupittaa-tutkinnasta rikosepäilyt kahdeksalle hoitajalle


Poliisin esitutkinta Kupittaan sairaalan tapahtumista valmistui. Poliisi epäilee G1-osaston potilaiden pahoinpitelyistä neljää mieshoitajaa. Valehoitajatapauksista syytteet neljälle.

Poliisin rikostutkinta Kupittaan sairaalan tapahtumista on valmistunut. Juttukokonaisuuden viimeinen osa, eli G1-osastoa koskeva päähaara siirtyy syyttäjälle ensi viikon aikana.

Turun Sanomat kertoi vuosi sitten (18.2.2016) väärinkäytöksistä ja potilaiden kaltoinkohtelusta Kupittaan sairaalan suljetulla vanhuspsykiatrian G1-osastolla. Uutisen seurauksena poliisi käynnisti asiasta rikostutkinnan.

– Tutkimme juttuvyyhtiä useassa osassa, ja osasta rikosepäilyistä on jo nostettu syyte tai ne ovat oikeuskäsittelyssä, kertoo rikoskomisario Jussi Helesvirta Lounais-Suomen poliisista.

Tutkintavyyhti toi rikosepäilyt yhteensä kahdeksalle Turun kaupunginsairaalan työntekijälle. Neljän henkilön osalta kyse oli G1-tutkinnan sivutuotteena löytyneistä valehoitajatapauksista.

Loput rikoksista epäillyt ovat G1-osastolla vakituisesti työskennelleitä hoitajia. Neljää mieshoitajaa epäillään yhteensä 14 rikoksesta.

– Vakavin teko on törkeä pahoinpitely, jossa mieshoitaja löi nyrkillä osin tiedottomana sängyssä makaavaa 80-vuotiasta potilasta vatsaan, Helesvirta kuvailee.

– Epäilty hoitaja väittää, että hän yritti elvyttää patjanpalasen nielaissutta potilasta takomalla tätä selkään.

Poliisi uskoo, että neljä G1-osaston mieshoitajaa kohdisti vanhuspotilaisiinsa yhteensä yksitoista väkivaltarikosta. Osaston potilaat joutuivat yhden törkeän pahoinpitelyn, seitsemän pahoinpitelyn, kahden pahoinpitely-yrityksen ja yhden laittoman vapaudenriiston uhreiksi.

Lisäksi hoitajia epäillään kahdesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

– Pahoinpitelyissä kyse on kovakouraisesta kohtelusta. Pahoinpitelyn yrityksissä hoitaja kehotti toista hoitajaa ylilääkitsemään potilaan, mihin tämä ei suostunut, Helesvirta kuvailee.

Pääosa rikoksista ajoittuu vuodelle 2013. Törkeä pahoinpitely tapahtui vuonna 2009.

– Joulunaikaan 2015 mieshoitaja painoi polvella vuoteessa makaavaa potilasta kurkun alueelle, Helesvirta kuvailee.

Syyttäjä vaatii kyseiselle hoitajalle rangaistusta pahoinpitelystä, ja juttu on tarkoitus käsitellä käräjäoikeudessa huhtikuussa.

Poliisin tarkasteluun joutuivat myös Kupittaan sairaalan johtoportaan vastuukysymykset. Virkarikosepäilyjen kohteena oli koko komentoketju aina Turun hyvinvointitoimialan johtoon saakka.

Johdon toiminnassa oli puutteita.

– Johto kuitenkin selvitti G1-osaston tapahtumia, jakoi työntekijöille varoituksia, teki kehittämissuunnitelman ja rikosilmoituksen lääkevarkauksista, Helesvirta listaa.

– Vaikka rikosilmoitus oli vajavainen, eivätkä kehittämistoimenpiteet osastolla konkretisoituneet riittävästi, rikoksen tunnusmerkistöä johtajien toiminta ei poliisin näkemyksen mukaan täyttänyt.

Samaan lopputulokseen poliisi päätyi hoitajien epäasiallisen käytöksen, kuten esimerkiksi työvuorossa nukkumisen ja töykeän kielenkäytön osalta.

Poliisi jatkaa vielä omien tekemistensä syynäämistä. Oikeusyksikkö selvittää parhaillaan, toimiko poliisi virheellisesti, koska ei tarttunut omatoimisesti G1-raportissa ilmeneviin epäkohtiin.

– Kupittaa-tutkinta oli monessakin mielessä iso urakka. Hankalan siitä teki se, että tapahtumista oli kulunut jo 3–4 vuotta ja suurin osa uhreista jäi kadoksiin, Helesvirta toteaa.

– Kaikkinensa erittäin poikkeuksellinen rikostapaus Suomessa.

Juttua korjattu: Toisin kuin alkuperäisessä otsikossa väitettiin, vain neljä rikosepäilyjen kohteena olevista hoitajista työskenteli rikosten tapahtuma-aikaan G1-osastolla. Loput neljä rikoksista epäiltyä hoitajaa työskenteli muualla Turun kaupunginsairaalan organisaatiossa.
383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuliko kaikki tuomituiksi, ei ainakaan johtohenkilöistä puhu mitään ja eikös täällä ja lehdissä kerrottu myös naishoitajista.

Äänestä

Epäilystä on pitkä matka tuomioon.

Äänestä

Lisätään tutkintarinkiin vielä Turun taksit.

Tyksin ensiavun kautta yön siellä maattuani taksilla lähetettiin Kupittaalle. Puoli Turkua kiersi se taksi. Suorinta reittiä matka alta puolen. Jätti pihan perälle, vaikka piti ovelle saattaa ja kattoa, että perille pääsee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fyulhyioopjå kirjoitti:

http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3384145/Kupittaatutkinnasta rikosepailyt kahdeksalle hoitajalle



Kupittaa-tutkinnasta rikosepäilyt kahdeksalle hoitajalle


Poliisin esitutkinta Kupittaan sairaalan tapahtumista valmistui. Poliisi epäilee G1-osaston potilaiden pahoinpitelyistä neljää mieshoitajaa. Valehoitajatapauksista syytteet neljälle.

Poliisin rikostutkinta Kupittaan sairaalan tapahtumista on valmistunut. Juttukokonaisuuden viimeinen osa, eli G1-osastoa koskeva päähaara siirtyy syyttäjälle ensi viikon aikana.

Turun Sanomat kertoi vuosi sitten (18.2.2016) väärinkäytöksistä ja potilaiden kaltoinkohtelusta Kupittaan sairaalan suljetulla vanhuspsykiatrian G1-osastolla. Uutisen seurauksena poliisi käynnisti asiasta rikostutkinnan.

– Tutkimme juttuvyyhtiä useassa osassa, ja osasta rikosepäilyistä on jo nostettu syyte tai ne ovat oikeuskäsittelyssä, kertoo rikoskomisario Jussi Helesvirta Lounais-Suomen poliisista.

Tutkintavyyhti toi rikosepäilyt yhteensä kahdeksalle Turun kaupunginsairaalan työntekijälle. Neljän henkilön osalta kyse oli G1-tutkinnan sivutuotteena löytyneistä valehoitajatapauksista.

Loput rikoksista epäillyt ovat G1-osastolla vakituisesti työskennelleitä hoitajia. Neljää mieshoitajaa epäillään yhteensä 14 rikoksesta.

– Vakavin teko on törkeä pahoinpitely, jossa mieshoitaja löi nyrkillä osin tiedottomana sängyssä makaavaa 80-vuotiasta potilasta vatsaan, Helesvirta kuvailee.

– Epäilty hoitaja väittää, että hän yritti elvyttää patjanpalasen nielaissutta potilasta takomalla tätä selkään.

Poliisi uskoo, että neljä G1-osaston mieshoitajaa kohdisti vanhuspotilaisiinsa yhteensä yksitoista väkivaltarikosta. Osaston potilaat joutuivat yhden törkeän pahoinpitelyn, seitsemän pahoinpitelyn, kahden pahoinpitely-yrityksen ja yhden laittoman vapaudenriiston uhreiksi.

Lisäksi hoitajia epäillään kahdesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

– Pahoinpitelyissä kyse on kovakouraisesta kohtelusta. Pahoinpitelyn yrityksissä hoitaja kehotti toista hoitajaa ylilääkitsemään potilaan, mihin tämä ei suostunut, Helesvirta kuvailee.

Pääosa rikoksista ajoittuu vuodelle 2013. Törkeä pahoinpitely tapahtui vuonna 2009.

– Joulunaikaan 2015 mieshoitaja painoi polvella vuoteessa makaavaa potilasta kurkun alueelle, Helesvirta kuvailee.

Syyttäjä vaatii kyseiselle hoitajalle rangaistusta pahoinpitelystä, ja juttu on tarkoitus käsitellä käräjäoikeudessa huhtikuussa.

Poliisin tarkasteluun joutuivat myös Kupittaan sairaalan johtoportaan vastuukysymykset. Virkarikosepäilyjen kohteena oli koko komentoketju aina Turun hyvinvointitoimialan johtoon saakka.

Johdon toiminnassa oli puutteita.

– Johto kuitenkin selvitti G1-osaston tapahtumia, jakoi työntekijöille varoituksia, teki kehittämissuunnitelman ja rikosilmoituksen lääkevarkauksista, Helesvirta listaa.

– Vaikka rikosilmoitus oli vajavainen, eivätkä kehittämistoimenpiteet osastolla konkretisoituneet riittävästi, rikoksen tunnusmerkistöä johtajien toiminta ei poliisin näkemyksen mukaan täyttänyt.

Samaan lopputulokseen poliisi päätyi hoitajien epäasiallisen käytöksen, kuten esimerkiksi työvuorossa nukkumisen ja töykeän kielenkäytön osalta.

Poliisi jatkaa vielä omien tekemistensä syynäämistä. Oikeusyksikkö selvittää parhaillaan, toimiko poliisi virheellisesti, koska ei tarttunut omatoimisesti G1-raportissa ilmeneviin epäkohtiin.

– Kupittaa-tutkinta oli monessakin mielessä iso urakka. Hankalan siitä teki se, että tapahtumista oli kulunut jo 3–4 vuotta ja suurin osa uhreista jäi kadoksiin, Helesvirta toteaa.

– Kaikkinensa erittäin poikkeuksellinen rikostapaus Suomessa.

Juttua korjattu: Toisin kuin alkuperäisessä otsikossa väitettiin, vain neljä rikosepäilyjen kohteena olevista hoitajista työskenteli rikosten tapahtuma-aikaan G1-osastolla. Loput neljä rikoksista epäiltyä hoitajaa työskenteli muualla Turun kaupunginsairaalan organisaatiossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu