Korkein lainkäyttö viranomainen Suomessa

Oikeuskansleri on Kainin seuraaja. Sieltä ei oikeutta tule kuin ainoastaan pimeyden tekojen hyväksyjille.

sillä Kainin päivistä lähtien oli olemassa salainen liitto, ja sen teot tapahtuivat pimeässä, ja jokainen sen mies tunsi veljensä. (OL. Moos. 5:50).

Nuori poika joka oli 9-vuotias ja syntyi Aadamin pojan Seetin sukuun, surmattiin tuolloin ensimmäisessä elämässään maan päällä, Kainin sukuun kuuluvan miehen toimesta. Tuo nuori poika eli myöhemmin 1950-2017 aikaan Suomessa nimellä Petri Niinivirta. Tuo hänen surmaajansa syntyi ensimmäisessä elämässään maan päällä Aadamin pojan Kainin sukuun todennäköisesti Mahujaelin pojan Metusaelin poikana (jolloin hän myös surmasi tuon 9-vuotiaan pojan) ja toisen elämänsä maan päällä Iisakin pojan Eesaun sukuun ja vielä myöhemmin nimellä Jaakko Ilari Jonkka (s.12.helmikuuta 1953 Lavia, Suomi).
5128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

H a i s t a p a s k a
O l e t v ä ä r ä s s ä

Äänestä
  • En yleensä erehdy ilmoitusten suhteen.

    Äänestä

HS-gallup: Usko EU:hun romahti, poliisiin ja armeijaan luotetaan
Kommarien kiihkoilusta huolimatta poliisiin halutaan uskoa ja usko on kovaa luokkaa, harmittaako?

Äänestä
  • Jos päästät yhden murhaajan ohitsesi, joudut päästämään ne kaikki.

    Äänestä

  • Älkää iloitko niiden takia jotka kadotukseen joutuvat, älkääkä herjatko heitä, sillä Jumala voi kääntää heidän kohtalonsa, vaan rukoilkaa heidän puolestaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olenkooikeassa kirjoitti:

Oikeuskansleri on Kainin seuraaja. Sieltä ei oikeutta tule kuin ainoastaan pimeyden tekojen hyväksyjille.

sillä Kainin päivistä lähtien oli olemassa salainen liitto, ja sen teot tapahtuivat pimeässä, ja jokainen sen mies tunsi veljensä. (OL. Moos. 5:50).

Nuori poika joka oli 9-vuotias ja syntyi Aadamin pojan Seetin sukuun, surmattiin tuolloin ensimmäisessä elämässään maan päällä, Kainin sukuun kuuluvan miehen toimesta. Tuo nuori poika eli myöhemmin 1950-2017 aikaan Suomessa nimellä Petri Niinivirta. Tuo hänen surmaajansa syntyi ensimmäisessä elämässään maan päällä Aadamin pojan Kainin sukuun todennäköisesti Mahujaelin pojan Metusaelin poikana (jolloin hän myös surmasi tuon 9-vuotiaan pojan) ja toisen elämänsä maan päällä Iisakin pojan Eesaun sukuun ja vielä myöhemmin nimellä Jaakko Ilari Jonkka (s.12.helmikuuta 1953 Lavia, Suomi).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu