Mitä tehdä????

Mieheni sai aivoinfarktin viime vuoden elokuussa. Meni puhe ja oikean puolen kyky toimia.

Nyt oli ensin aluksi hyväkin mutta hän on myös ALKOHOLISTI. Ensin muutama olut mutta nyt menee myös Leijonat, Tämä tosin viikonloppuisin. Olen puhunut ja selittänyt mutta mikään ei ole mitään.

Sinänsä pärjää kyllä mutta huima ero on taas nähtävissä. Muisti toimii huomattavasti huonommin kuin muutoin. Nyt se on saanut tietää mahdollisesta epilepsiasta joka olisi
jälkijuttu ko. sairaudesta.

Kävi jo terveyskeskuksessa ja lääkäri ehdotti sille että kävisi neurologoilla että selviäisi mistä ne lihasnytkähtelyt johtuu. Ne häiritsevät yöunta, ei muuta. Päivällä niitä ei ole.

Hän kieltäytyi neurologin vastaaotolle menosta, hän tietää että siitä ei ole kysymys.

Voisiko joku mulle vaimopuoliskolle selventää tätä asiaa. Varmasri joku on niitä kokenut mutta kaikki eivät olöe samankaltaisia.

Itselläni on pikkutyttönä (alle kouluikäisenä) mielessä kun menin kaverini Kirstin kanssa Kajaanin kirkkoon ja ulostullessamme ulko-ovista Kirsti sai juuri sen kohtauksen. Itse kohtauksesta en muista juuri mitään. Jokatapauksessa poliisi vei meidät kotiin, ihan siis mustamaijalla, ensin Kirsti ihan siaälle asti.
Minua jo oli ukki vastassa pihamaalla ja kysyi poliiseilta että mitä se nyt on tehnyt.

En ollut tehnyt mitään mutta käsitykseni epileptiasta on olematon

4

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikeayhdistelmä

      Epilepsia-kohtausten kirjo on todella laaja hetken poissaolokohtauksesta kaiken lihaskontrollin menettämiseen tai lihasten jäykistymiseen.
      Aivoinfarkti ja alkoholi on huono yhdistelmä. Epilepsia ja alkoholi on huono yhdistelmä. Alkoholi lisää kohtausten todennäköisyyttä ja voimaa.
      Miten sinä jaksat?

      • Kun sitä yrittänyttä ei laiteta niin ei paljon muuta kuin vaan yrittää. Oikea ja aito ilonlähteeni on 3 vuotias saku joka pitää huolta omasta liikunnastani.
        Mutta kyllä tietty huoli tulevasta on päällimmäisenä, välillä tunnen, en ole varma onko se vihaa vai katkeruutta miestäni kohtaan siitä että hän ei pysty parempaan.
        Sitten sanon itselleni että voihan olla että se parempikin tyyli ei johtaisi mihinkään. Eli mitä vaan voi sattua koska vaan kaikesta huolimatta.

        Yritän ajatella niin että jos itse olen parhaani yrittänyt ja se ei riitä, niin en voi osaltani mitään.

        Erään rukouksen sanoja lainatakseni:
        Anna minun muuttaa asiat jotka voin ja hyväksyä ne mitä en voi muuttaa. Ennenkaikkea: ja erottaa nämä kaksi toisistaan.

        Kiitos kommentistasi ja eritoten kysymyksestä : miten sinä voit.
        Harvemmin näillä palstoilla näihin törmää.


    • neuronhoitaja

      Laita googleen tyks ohjepankki ja sieltä tietoa sairauksista ja hoidosta, sieltä neurologia ja siitä jatkat kohtaan aivovamma, sieltä avautuu aivoverenkiertohäiriöön sairastuneen opas. Lue kaikki osa-alueet, myös yleistä aivoverenkiertohäiriöistä. Siellä on kerrottu kaikki asiat, myös ennusteet ja uusiutumisriskit, sekä epilepsiasta on myös siellä tietoa. Kuntoutumisestakin löytyy sivuilta tietoa. Sinne on ammattilaiset koonneet tietoa, jota kannattaa hyödyntää. Jollain tavalla sinun pitäisi saada miehesi menemään neurologin vastaanotolle, tilanteesi ei ole helppo, koska aikuista ihmistä ei voi lääkäriin pakottaa. Valinta on loppujenlopuksi miehesi ja sinä et voi tehdä muuta kuin parhaasi ja kulkea rinnalla, niin vaikeaa kuin se välillä onkin. Aivoliiton sivuilta löytyy myös vertaistukea, jos haluat, et ole yksin. Toivotan kovasti jaksamista sinulle ja muista huolehtia myös omasta hyvinvoinnistasi.

      • Kiitän kovasti vastauksestasi. Yritän sitä kautta saada tietoa mitä multa puuttuu.
        Mieleeni tuli että eikö pakkohoitoon voi laittaa ihminen joka on vaaraksi muille tai ITSELLEEN. Koskeehohan tämä vain kriminaali-ihmisiä mutta ei tällä tavoin omaehtoisesti itseänsä tuhovia. Tosin en ole yhtään varma että mieheni ymmärtää tämän.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      176
      5027
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1650
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1595
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      122
      1470
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1333
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1070
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1069
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      942
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      188
      911
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe