kodinvaihtajan koulutus

urpokuoon

Meille tuli pari viikkoa sitten kodinvaihtaja saku tutuiltamme, nuoren sakumme kaveriksi.
Kodinvaihtaja on nyt hieman vajaa 2 v, uros. Oikein kiltti.

Koira elänyt pienen ikänsä maalla, siellä mennyt oikein kivasti. Osaa kulkea hihnassa > ei vierellä, vaan edessä ja tämä sopii minulle oikein hyvin. Koiraa on sosiaalistettu kyllä ja tulee toimien muiden ihmisten ja koirien kanssa. Mutta hihnalenkillä, auta armias kun päästään johonkin "uuteen" paikkaan niin koiran korvat katoaa.

Pitäisikö siis vain suoraan lähteä auton kanssa esim. kaupan pihaan istuskelemaan ja ihmettelemään ihmisvilinää? Vai miten te etenisitte?

Räksyttää varsinkin koirat ja välillä myös ihmiset. Mutta tämä on innostumista ja turhautumista. (Häntä heiluu ja alkaa vinkuminen kun ei pääse moikkaamaan.) Auttaisiko tuo esim. kaupannpihassa istuskelu tai jonkin kävelytien varressa pähyili? Näin alkuun siis, että vähän siedättyisi muihin.

Koira on aina ennen päässyt tapaamaan muita koiria. Eivät ole siis käyneet kaupungilla lenkeillä vaan metsässä tavanneet sitten niitä kavereita. Myös ihmisiä päässyt aina tapaamaan.
Eli koiralle tämä kaupunki on uusi asia, autossa on kyllä ollut kaupan pihassa mukana. Itse kun haluaisin koiran kanssa käydä muuallakin kuin metsässä lenkillä.

Sellainen lisäys, että pennun sosiaalistamisen kyllä tiedän. Mutta nyt on kyse nuoresta aikuisesta koirasta. Toimisinko samalla tavalla? Oma koiramme kyllä osaa, mutta me olemmekin pikkupennusta asti käyneet hihnalenkeillä ihmisten ilmoilla.

Onko noloa jos aikuinen koira räksyttää kaupan pihassa, mitä pitäisi tehdä silloin?

2

317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ragerat

      Tuo viimeinen kysymys(onko noloa). Ehkä vähän mutta totut kyllä siihen ajan kanssa. ;)

      Tuossa tutustumisasiassa kannattaa vain aina kysyä että sopiiko moikata. Monet kyllä pelkää räköttävää sakua, mutta poikkeuksiakin aina on(kuten minä). Tilanteessa jossa moikkaus sopii, kannattaa ehkä varmuudeksi pitää ensisijalla tyttökoirien moikkaukset. Nuori uroskoira oppii uroksen kanssa nokikkain helposti tappelemaan. Ja sitten on tie helvettiin avattu.

      Tuossa kun porukkaa tulee vastaan niin pidä silmäsi auki jotta huomaat ne merkit joista on selvästi luettavissa että pelkää oman koiransa puolesta. Koiraasi voit valmistaa etukäteen puhumalla sille. Kerrot kuka tulee, jos et tiedä nimeä niin keksit sen. Ota koira myös aina ajoissa vierelle, kehota tulemaan sivulle ja "neuvo" miten ohitetaan, eli nyt tätä kaveria ei moikkailla, eikä mellasteta. Pidät vaan itsesi rentona ja itsevarmana(varmaan tämän tekniikan jo osaat jos koiria jo ollut).ohituksen ajan.

      Jos/kun vastaantulija sattuu olemaan haukkuvaa sorttia, niin toivota sille hyvää päivää, se rauhoittaa samalla myös omaasi. Tuo vastaantulijan räksyttävän piskin tervehtiminen muuten näyttäisi toimivan niin aggreen kuin vähemmän aggreenkin haukkumiseen. Nyt vanhemmiten meillä on "kesytetty" tuolla tekniikalla lähes kaikki kulmakunnan vakiokarvanaamat.

      Tuo on ihan asiallinen ajatus viettää vaikka koko päivä kaupan pihalla katsellen ja tarkkaillen liikennettä. Itsekin tein niin. Lisäksi käytiin muutaman kerran markkinoilla. Ne ovat oikeastaan paras tapa saada koissu tottumaan vilkkaaseen elämään sillä ärsykkeitä todellakin riittää niin paljon että kaikkeen ei ehdi kiinnittä huomiota. Tulet luultavasti huomaamaan kuinka koissu kulkee markkinoilla sievästi vierelläsi kuin mikäkin sakemanni(joka se tietysti onkin ;).

      Tuo että tämä uusi koira on ja käyttäytyy teillä kiltisti, saattaa johtua siitä että se ei ole vielä kotiutunut. Muutaman kuukauden kuluttua voi paljastua toisenlainen totuus Mutta kolmivuotiaana tai vähän jälkeen sen, alkaa oikean rauhoittumisen aika kun aikuisuus koittaa. Tämä viimeinen lohtuna JOS niin käykin. Älä anna periksi koskaan. Kodinvaihtajasta saa hyvän koiran vaikka vaatisi enemmänkin vaivaa.

      Mutta noilla konsteilla ja muilla jipoilla joita tähän ei kaikkea saa ja pysty kirjallisesti edes välittämään, vähitellen sain oman piskini kasvamaan kunnon koiruudeksi.

      • urpokuoon

        kiitos tästä, avasi taas omaa ajatusmaailmaa :) koiran kouluttaminen sinänsä
        on tuttua ja tuttuja juttuja tässäkin tuli. Mutta kodinvaihtaja on itselle uusi juttu! Koiria ollut 20 vuotta ja pääasiassa sakuja ja myös nyt kotoa löytyy kodinvaihtajan lisäksi käyttis saku, joka on kuin unelma. Mutta lähdemme näistä neuvoistasi liikkeellee! Itse vain aina sosiaalistanut pennut niin, että mennään eikä meinata ja ihmiset eivät arastele sitä pentua. Mutta kun mennäänkin sen aikuisen kanssa ;) kodinvaihtaja kun on aina eri asia kuin pentu, vaikka asiat pitääkin käydä alusta asti läpi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2920
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1567
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      402
      1308
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1047
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe