Ratsastus

japi

Maria seisoi kokovartalopeilinsä edessä tarkastellen puolialastonta vartaloaan. Hän oli juuri tullut saunasta ja sovitti ylleen uusia alusvaatteita, jotka hän oli ostanut itselleen lahjaksi täytettyään 22. Ne hän aikoi myös laittaa tänään päällensä lahtiessään juhlimaan kavereidensa kanssa. Valkoiset pitsirintaliivit olivat melko rohkeat, mutta hän oli ihastunut niihin kaupassa. Marian rinnat olivat melko suuret ja nännipihat tulivat väkisin esiin liivien alta. Muutenkin tummanruskeat, jäykät nännit näkyivät selvästi ohuen pitsikankaan läpi. Maria oli ylpeä rinnoistaan, jotka D-kuppikoosta huolimatta olivat melko pyöreät ja kiinteät. Myös pienistä pikkuhousuista näkyi läpi jotain tummaa. Pieni karvatupsu, jonka Maria oli jättänyt jäljelle ajeltuaan alapäästään karvoitusta ohuemmaksi. Vaikka kapea haarakiila tuntui koko ajan liukuvan häpyhuulien väliin, hän alkoi pitää näkemästään yhä enemmän.


Maria työnsi kätensä liivien sisään ja hieroi herkkää nänniään. Se työntyi heti kovana kangasta vasten ja väristykset kulkivat hänen vartalonsa läpi. Käsi silitti vatsaa, samalla kun hän kääntyi ympäri, ja katsoi olkapäänsä yli miltä pikkuhousut näyttivät takaapäin. Ne sopivat täydellisesti hänen pyöreään takapuoleensa, joka oli näkyvissä miltei kokonaan. Maria kääntyi ympäri ja antoi kätensä liukua alas, kunnes sormi alkoi painaa pehmeää kangasta häpyhuulien väliin. Maria katseli itseään peilistä, samalla kun hän hieroi klitoristaan pikkuhousujen läpi. Hän hymyili itselleen ja otti sitten vastahakoisesti kätensä pois jatkaakseen pukeutumistaan. Otettuaan pitkän huikan paukustaan, hän laittoi ylleen lyhyen, itsetekemänsä nahkaisen minihameen, jossa oli koko sivun mittainen vetoketju kyljessä. Sitten hän napitti kiinni valkoisen silkkipaidan, joka liian pienistä napeista johtuen, ei millään tahtonut pysyä kiinni. Se tuntui kuitenkin niin ihanan viileältä yllä, että sitä oli mukava käyttää. Hän katsoi vielä viimeisen silmäyksen peilistä ja joi sitten yhdellä hörppäyksellä paukkunsa loppuun.


Maria meni alakertaan, teki itselleen uuden lasillisen ja istui olohuoneen sohvalle katsomaan tv:tä, josta tuli jalkapalloa. Hetken kuluttua hänen isänsä Raimo, tuli saunasta olohuoneeseen kylpytakki yllään. Hän katseli tytärtään, joka tuntui olevan keskittynyt jalkapalloon. "Hitto kun mä olisin vähän nuorempi..." Raimo sanoi ajatuksissaan. "Niin mitä sä sitten tekisit?" Maria kysyi. Raimo istui sohvalle Marian viereen ja sanoi sitten hymyillen. "Mä näyttäisin noille miten jalkapalloa oikein kuuluu pelata". "Niin varmaan" Maria nauroi. Ainoa asia mitä sä voisit ehkä noille näyttää, on kuinka ammutaan metrin päästä ohi maalin". "Ja säkö sitten osaisit?" Raimo kiusasi tytärtään, joka itsekin oli harrastanut jalkapalloa. "Ethän sä pienenä edes pysynyt mun jalalla kun leikittiin ratsastusta. Muistatko?". Maria mutrusti huuliaan. "Se oli silloin se. Nyt mä pöllyttäisin sut mennen tullen" Maria sanoi itsevarmasti. Raimo siirsi kylpytakin helman pois oikealta reideltään ja taputti sitä. "Tuu koittamaan jos uskallat". Maria oli jo hyvässä nousuhumalassa, eikä häntä tarvinnut kauaa yllyttää. "Okei mutta turha itkeä sitten jälkeen päin".


Maria tarttui kaksin käsin kiinni isänsä reidestä ja kipusi sitten sen päälle istumaan. Hän puristi reitensä tiukasti isänsä reiden ympärille levitti kätensä tasapainon ylläpitämiseksi. Tarkoitus oli pysyä mahdollisimman pitkään reidellä, samaan aikaan kun Raimo yritti ravistaa häntä alas. Raimo alkoi liikutella jalkaansa edes takaisin. Maria keikkui puolelta toiselle ja nauroi samalla kun hän yritti pysyä jalan päällä. Hänen kätensä heiluivat ylös ja alas mutta tasapaino säilyi kuitenkin hyvin. "Etkö sä ton parempaan pysty?" Maria sanoi ja huomasi heti että hänen isänsä aikoi pistää parastaan. Raimo alkoi heiluttaa jalkaansa tosissaan ja Maria jännitti vartalonsa. Hänen reitensä puristuivat tiukemmin isänsä reiden ympärille ja hän keskittyi vain pysymään hänen jalallaan.


Raimon jalan hyppiessä ylös ja alas Maria alkoi tuntea kuinka hänen pikkuhousunsa kiristyivät syvälle häpyhuulien väliin, ja kuinka hänen pillunsa hieroutui isän reittä vasten aina kun hän putosi alas. Jokainen kosketus tuntui hänen klitoriksessaan ja jokaisella hypyllä kosketus alkoi tuntua aina vaan paremmalta. Aina alas tullessaan hän yritti pysyä mahdollisimman pitkään reittä vasten, jotta saisi ihanan tunteen kestämään pitempään. Raimo jatkoi raivoisaa jalan ylös ja alas heiluttamista. Hän katsoi suoraan eteensä ja näki kuinka hänen tyttärensä suuret rinnat heiluivat edestakaisin puseron sisällä, vain muutaman sentin päässä hänen kasvoistaan. Puseron ylimmät napit olivat auenneet ja joka hyppäyksellä rintojen väli tuli näkyviin kadotakseen sitten jälleen. Lisää nappeja aukesi ja rintaliivit tulivat kokonaan näkyviin. Kiinteät, pyöreät rinnat heiluivat hänen edessään ja suuret, kivikovat nännit näkyivät liivien läpi. Marian sivuille levitetyt kädet työsivät rintoja vielä entisestäänkin eteenpäin. Raimo tunsi kuinka hänen kalunsa alkoi hitaasti kovettua.


Marian pusero oli auennut kokonaan ja helmat heiluivat villisti edestakaisin. Raimo laittoi kätensä varovasti Marian vyötärölle, joka silmät ummessa pomppi reittä vasten. Raimo alkoi hitaasti nostaa käsiään tyttärensä kylkiä pitkin ylös kunnes hänen kätensä olivat Marian kainaloissa. Sitten hän veti kätensä varovasti rintojen sivuille ja hänen peukalonsa liukuivat terhakoitten nännien päälle, jotka pullistuivat ohuen kankaan läpi. Marian silmät aukesivat levälleen kun hän tunsi isänsä peukalot hieromassa nännejään. Hän vilkaisi isäänsä ja sitten hänen käsiään, jotka nyt puristelivat hänen suuria rintojaan rintaliivien läpi. Maria haukkoi henkeään. Hän ei voinut uskoa että kaikki tapahtui oikeasti. Isän kädet hänen rinnoillaan ja reisi hänen litimärkää pilluaan vasten.


Maria ei välittänyt enää. Hänen sivuille levitetyt kädet tulivat alas ja hän avasi hameensa vetoketjun, joka putosi samassa lattialle. Maria tarttui kaksin käsin isänsä reiteen ja alkoi hieroa pilluaan edestakaisin pitkin isänsä reittä, joka oli märkänä pillun nesteistä. Raimon puristeli tyttärensä pyöreitä rintoja ja pyöritteli paksuja nännejä peukaloittensa ja etusormiensa välissä. Maria huohotti raskaasti vieden kätensä haarojen väliin ja repi pikkuhousujensa haarakiilan pois häpyhuuliensa välistä, jotta hänen pillunsa olisi vasten reiden paljasta ihoa. Haarakiila napsahti poikki, mutta Marialla ei ollut aikaa surra sitä. Hän hieroi yhä kovemmin paisunutta klitoristaan vasten isänsä jalkaa. "Aaaahhh... Ooohhh.. Voi isä...Nyt.." Maria voihki kunnes hänen vartalonsa jäykistyi. Marian pää retkahti taakse ja hän valitti ääneen, kun hänen orgasminsa alkoi. Raimo havahtui tyttärensä huutoon ja katsoi kuinka hänen selkänsä taittui kaarelle, kun hän viimeisillä voimillaan nussi raivoisasti isänsä jalkaa. Raimon puolikova kulli nousi pystyyn sekunnissa, kun hän katseli tytärtään. Lopulta Maria retkahti hänen syliinsä hengittäen raskaasti.


"Voi luoja isä. Anteeksi. Mä en tiedä mitä tapahtui. Se oli vahinko." "Shhh kulta. Ei se haittaa" Raimo sanoi ja silitti Marian hiuksia. "En minäkään olisi saanut kosketella sua, mutta en vaan voinut sille mitään. Se oli liian kiihottavaa". Maria kurkisti varovasti alaspäin ja näki suuren pullistuman kylpytakin sisällä. "Mä haluan että sustakin tuntuu hyvälle". Maria tarttui isänsä käteen jäi vei sen jäykän kullin päälle. Raimo ei tiennyt hetkeen mitä tehdä, mutta alkoi sitten hitaasti puristella kaluaan kylpytakin läpi vilkuillen tyttärensä rintoja. Kun Maria huomasi mitä hänen isänsä tuijotti, hän antoi paitansa pudota hitaasti lattialle ja avasi sitten liiviensä edessä olevan hakasen. Kun Maria veti olkapäänsä taaksepäin riisuakseen liivinsä, hänen upeat rintansa työntyivät kohti isän kasvoja.


Raimo ahmi katseellaan tyttärensä ihania rintoja, joiden kivikovat nännit sojottivat suoraan eteenpäin. Maria nojasi taaksepäin ja otti tukea isänsä polvista. Hänen katseensa nauliintui isän haaroihin kun tämä hieroi hitaasti kaluaan kylpytakin läpi. Kiima alkoi saada hänestä jälleen vallan. "Voi Luoja..Mitä mulle oikein tapahtuu.. Näytä se mulle isä.." hän voihki silmät puoliummessa. Raimo avasi kylpytakkinsa helmat ja hänen jäykkä kullinsa tuli esiin. Hitaasti hän alkoi hieroa sitä Marian katsellessa. "Meidän täytyy lopettaa.." Raimo sai sanottua mutta ei saanut silmiään irti tyttärensä rinnoista, jotka heiluivat rytmikkäästi hänen edessään. Maria nosti jalkansa isän reiden yli ja kävi hajareisin tämän syliin istumaan. Hän työnsi kätensä haaroihinsa ja alkoi hieromaan klitoristaan. Heidän kätensä hankasivat vastakkain, kun he runkkasivat sylikkäin. Raimo kohotti toisen kätensä ja tarttui Marian rintaan imien nännejä vuoron perään.


Maria nousi polvilleen ja painautui isäänsä vasten. Hitaasti hän antoi lantionsa painua alemmas kunnes kuuma terskan pää kosketti liukkaita häpyhuulia. Raimo tarttui kaksin käsin hänen lantioonsa ja yritti voihkien estää sitä painumasta alemmas. Maria pyöritti lantiotaan ja aina välillä terska hipaisi hänen pilluaan saaden molemmat valittamaan ääneen. Lopulta paksun terskan liukuessa edestakaisin häpyhuulten välissä, se osui lopulta pillun aukolle ja pelkkä terska luisui sisään kuumaan reikään. "Voi isä.." Maria valitti painaen lantiotaan alas ja tunsi kuinka kova, paksu kulli työntyi hitaasti hänen pilluunsa. Raimo puristi tyttärensä lantiota tiukasti itseään vasten ja voivotti. "Mä en kestä enää..Nussi mua kulta nyt. Nussi..."


Maria alkoi ratsastaa isänsä kullilla, joka täytti hänen pillunsa jokaisen sopukan. "Voi isä.. Voi isä" hän huohotti joka painauksella, kun hänen isänsä sormet samalla hieroivat hänen peräaukkoaan. "Sun kulli on mun sisällä...Mun pillussa..." Maria voihki vilkuillen aina välillä epäuskoisena haaroihinsa. Raimolle tyttären sanat olivat liikaa. Hän alkoi tuntea kuinka hänen orgasminsa läheni. "Multa tulee kulta kohta jos sä puhut noin.." Hän sai kuiskattua Marian korvaan. "Tuu mun pilluun isä. Ruiskuta sun spermat syvälle mun pilluun..." Maria huohotti kiimasta sekaisena. "Mun isä nussii mua.. Nussi sun omaa pikku kultaasi.." Maria hyppi raivoisasti isänsä sylissä, joka puristi häntä tiukemmin itseään vasten. "Nyt tulee.." Raimon iso kulli alkoi sykkiä Marian sisällään ja sperma syöksyi hänen pilluunsa. Samassa Marian oma orgasmi alkoi. Hän painoi lantiotaan niin tiukasti isänsä kullia vasten kuin pystyi ja huusi suoraa huutoa. Hänen pillunsa imi kullia sisäänsä kuumien aaltojen lyödessä hänen lävitseen. Vielä viimeisillä voimillaan hän pyöritti lantiotaan nautinnollisesti, kunnes lopulta lysähti isänsä syliin.


Kun he olivat huilanneet hetken alkoi Maria nostaa lantiotaan hitaasti ylöspäin. Vähä vähältä paksu kalu liukui ulos aiheuttaen molemmille kuumia väristyksiä. Lopulta yhä jäykkänä seisova kulli luiskahti ulos ja kiilteli heidän nesteistään. Maria kurotti haarojensa väliin, josta valui norona spermaa suoraan Raimon terskalle ja siitä alas kyrvän varrelle, kunnes hänen isänsä kulli oli yltä päältä spermassa. Sitten hän tarttui siihen takaapäin ja vei kalun kuuman kärjen anusaukolleen. Terska muljahti helposti tiukkaan reikään molempien huokaillessa. Raimo tarttui kaksin käsin tyttärensä takapuoleen ja sulki silmänsä nautinnosta. Maria pyöritti varovasti lantiotaan ja kalu painui syvemmälle. Sitten silmät ummessa hän painoi lantiotaan rohkeammin alas. Hetkessä kulli oli liukunut pohjaan asti ja Maria alkoi hieromaan klitoristaan. "Nussi mun takapuolta isä. Mä tykkään siitä." Raimo alkoi työnnellä kulliaan edestakaisin ja tehosti liikettä puristelemalla tytärtään pakaroista. Maria antoi kullin liukua miltei ulos ja painoi sen sitten takaisin kuumaan reikään himosta voihkien. "Eihän suhun satu kulta" Raimo kysyi ja sai vastaukseksi vain kiimaisen hymyn. Kaikki jäljellä olleet tahdon rippeet katosivat samassa Raimon päästä. Hän nousi ylös tytär sylissään ja laski hänet nojatuoliin selälleen. Kalunsa yhä syvällä Marian anuksessa, hän tarttui tämän nilkkoihin, ja painoi reidet täysin levälleen. Sitten hän aloitti raivoisan naimisen. Maria hieroi peukalollaan klitoristaan samalla kun kaksi hänen sormeaan oli syvällä pillun sisällä. Hänen orgasminsa oli alkamassa jälleen. "Oooohhh.. Nyt tulee kohta.." hän voihki rintojen heiluessa puolelta toiselle. Samalla Raimoltakin alkoi tulla. Hän puristi tyttärensä lantiota tiukasti itseään vasten ja työnsi vielä muutaman nopean, rajun työnnön, kunnes tunsi sperman ruiskuavan Marian sisään. Tyttären anus supisteli nyt jo herkän kalun ympärillä imien viimeisenkin tipan sisäänsä. Hetken sylikkäin levättyään Raimo istahti lattialle. Maria nousi ylös ja katosi kylpyhuoneeseen Raimon jäädessä tuijottamaan nesteistä kiiltelevää, puolijäykkää kulliaan. "Mitä hittoa oikein tapahtui?" hän mietti puolitokkurassa ja lähti sitten itsekin hortoilemaan kohti pesuhuonetta.

5

14313

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uuuhhh

      AIVAN LOISTAVA TARINA!!!
      Lisää samanlaisia olisi ihana lukea!

      • ihailija

        Tämä on kyllä ilmestynyt jo aikaisemmin, mutta pakko todeta, että loistava kirjoittaja! Kirjoita ihmeessä lisää, monet pitävät tarinoistasi.


      • japi
        ihailija kirjoitti:

        Tämä on kyllä ilmestynyt jo aikaisemmin, mutta pakko todeta, että loistava kirjoittaja! Kirjoita ihmeessä lisää, monet pitävät tarinoistasi.

        Päätin kirjoittaa myös nuo vanhat tarinat uusiksi ja laittaa ne tänne sekä herkku.nettiin. Jospa ne siellä säilyisi luettavissa vähän kauemmin.


    • aamuna

      Tää on huippu joka suhteessa, sekä juoni että kerronta.

    • tosiasia

      On kyllä ihan hiton hyvin kirjoitettu, vaikken itse aiheesta isä-tytär-suku hommista niin pidäkkään mutta silti, hyvä tarina kaikilta muilta osin todellakin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      56
      1968
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1678
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1357
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      228
      1295
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1169
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      316
      1080
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      336
      1070
    Aihe