Dystymia hoito

vitutuspois

Minua on vaivannut pidemmän aikaa alakulo ja mikään ei oikein kiinnosta. Asiat jotka ennen kiinnostivat ovat jääneet taka-alalle. Lisäksi ei enää jaksa keskittyä asioihin pitkää aikaa. Pinna on helposti kireällä ja päällä on melkein koko ajan pieni vitutus. Aloitekyky on alhaalla. Sosialainen elämä on vähentynyt

Kerroin oireista työterveyslääkärille kolme vuotta sitten. Hänen mukaan kuulosti masennukselta ja antoi testin, jossa vastattiin kysymyksiin ja saatiin pisteitä. Nämä pisteet eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi suuret ja asia jäi siihen. Olo ei mihinkään muuttunut ja ajattelin, että se on sitten normaalia.

Nyt kuitenkin Hesarissa ja Ilta-Sanomissa oli artikkeli dystymiasta ja bingo. Tunnistin oireet heti. Kannattaako asian puitteissa mennä työterveyteen vai kunnalliseen terveyshoitoon? Työterveydessä on työpsykologi muttei psykiatria. Vai pitääkö mennä yksityiselle?

2

250

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 5677999

      Tärkeämpää olisi se kuin todeta että sulla on 'dystymia', miettiä miksi sulla on tollasia fiiliksiä. Psykiatriassa kohta kaikki ihmisyyden tilat on jonkun diagnoosin alla.

      Liikutko? Juotko alkoa? Stressaako työ liikaa? Nautitko työstäsi? Vaaditko itseltä liikaa? Onko tapahtunut jotain miksi tunnet näin? Huolehditko riittävästä unesta? Jne..

      • eiohivielä

        Sehän se tässä onkin, että kaikki on periaatteessa ok. Liikun suht säännöllisesti (muutaman urheiluvamma on tilapäisesti haitannut välillä liikuntaa).Ei ylipainoa, alkoa kohtuulliseti, mutta muutama vuosi oli unettomuutta. Sekin meni ohi. Työ ok, eikä stressaa liikaa.

        Kysymykseni onkin kannattaako mennä työterveyteen, julkiseen vai yksityiselle?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      148
      2483
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      180
      1718
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1588
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      69
      1543
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      6
      935
    6. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      80
      924
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      68
      871
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      59
      835
    9. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      61
      808
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      176
      800
    Aihe