Olen tekemässä kanavatyötä ja minusta lanka joissain kohdissa tulee sellaiseksi rönsyileväksi, ettei se ole tasaista. Minun täytyy kehystää se sellaiseen lasiseen kehykseen, kun muuten se on epäsiisti jäljeltään. Onkohan langat viallisia?
Vastaukset 1
- Pylli-täti
Olen tehnyt paljon kanavatöitä ja omat vinkkini ovat seuraavanlaiset.Kanavakangas on niin kovaa ja tärkättyä, että lanka rispaantuu helposti.
Ota lanka suht lyhyinä pätkinä tai jos on iso alue samalla värillä, jätä puolet siitä neulassa olevasta langasta roikkumaan vapaana ja ompele ensin se neulassa oleva puolikas loppuun ja pujota sitten jätetty lanka neulaan ja jatka sillä. Näin säästät lankaa, kun pääteltävänä on vain ne kaksi langanpäätä.
Toinen konsti on, että pistelet neulalla joka reiän erikseen, siis pistät oikealta puolelta läpi ja erikseen nurjalta läpi,älä vedä lankaa kerralla sekä piston ylä että alalaidasta. Hitaampaa, mutta lanka pysyy ehjänä pinnaltaan.
Toivottavasti olin avuksi. Mukavaa "pistelyä" sinulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251198
- 721153
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun95899- 78792
- 45771
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la39733Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka31707- 67653
- 111561
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?39536