Matkani aisankannattajaksi

Kaisuri

Tuumailin vaimon häpyhuulilta toisen miehen spermoja nuollessani, ettei homma ihan mennyt putkeen.

Olimme kyllä pitkän liittomme aikana monesti yhdessä fantasioineet, että vaimolla on ulkopuolinen rakastaja. Vaimo oli jo pitkään uhannut hankkia minulle siveysvyön, kun tapanani oli itsekseni tyhjennellä pusseja. Siihen tahtiin, että sillä oli vaikutusta vaimon pitämisessä seksuaalisesti tyytyväisenä.

Tapahtumaketju fantasiasta konkreettiseksi elämänmuutokseksi alkoi omasta mokastani. Yhdellä baarireissulla tuli pussailtua mukavan naisen kanssa ja tämä sitten vessassa hieman runkkailikin. Mutta sen pidemmälle ei päästy. Läskiksihän se homma meni ennen jatkoja, kun tulin ryypänneeksi liikaa.

Aamulla kotona vaimo sitten kysyi huulipunasta poskessani ja pienen tiukkaamisen jälkeen tunnustin kaiken. Raivoissaan nainen uhkasi ottaa avioeron ja sain viikkokaupalla lepytellä häntä. Lopulta hän suostui ehdolla, että saisi vastavuoroisesti rakastella toisen miehen kanssa. Ja suostuisin siveysvyöhön, jotta vastedes pysyisin varmasti uskollisena. Enkä pääsisi runkkailemaan itsekseni.

Tästä on nyt aikaa reilut kolme vuotta. Vaimon rakastelu toisen miehen kanssa vaihtui toiseksi kerraksi, kolmanneksi ja lopulta vakituisen rakastajan ottamiseen. Alussa yritin estellä, mutta hän aina muistutti, että itsehän minä aloitin ja haluanko tosiaankin erota. Tällä hetkellä vaimolla on kolme vakituista rakastajaa. Siveysvyöstä pääsyn ehtona on, että olen hänelle tottelevainen ja kuuliainen.

Niinkuin nytkin. Vaimoni yksi vakituisista rakastajista on suihkussamme. Vaimoni lojui sängyssä raukeana rakastelun jälkeen. Minun tehtävänäni on siivota vaimon lemmentemppeli, ettei hänen tarvitse luopua raukean euforisesta tilastaan. Sen jälkeen pitääkin rientää keittämään vaimon rakastajalle kahvit ja heittää tämä kotiinsa. Illalla myöhemmin vaimo sitten saaattaa päästää minut hetkeksi siveysvyöstä, jotta saisin tyhjennettyä pussini. Edellisestä kerrasta onkin jo toista viikkoa aikaa.

1

4047

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvin menee mutta menkööt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1167
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      45
      609
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      548
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      220
      519
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      514
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe