Decora sisustusliike

Minne se on kadonnut Uudeltakadulta? Avaako uutta paikkaa jossakin muussa osoitteessa Oulussa? Siellä oli niin kaunista tavaraa.
7635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Muka muuttaa toiminta muotoaan. Konkka se käytännössä on. Kauan on sinnitellytkin ilman parkkipaikkoja.

Äänestä

Varmaan konkka käynyt kylässä, kun missään ei ole mainintaa minne on mennyt. Ei edes ovissa, ei Facessa. Ei ihme, kaikelle liiketoiminnalle surkea paikka.

Äänestä

Maakunnan "ykköslehdessä" so. "Kaleva" oli parina päivänä ilmoitus, jossa Decora ilmoitti toiminnan lopettamisesta ja loppuunmyynnistä. Varmaankin hyvä päätös yrittäjän kannalta, yrittämisen edellytysten heikentyessä sijaintipaikassaan.

Äänestä

Ei noin vain kadota kuin häätämällä tai muuten pakosta.

Äänestä
  • Sen verran liukkaasti katosi ilman uutta osoitetta, että häätö ihan mahdollinen.

    Äänestä

Sisustusliike Decora on avannut uuden liikkeen vuoden 2018 toukokuussa osoitteessa Pakkahuoneenkatu 5. Siis Oulun keskustassa edelleen.
Yritys on ollut toiminnassa koko ajan vaikka kivijalkaliikettä ei välillä ollutkaan.Olen jatkanut sisustussuunnitelmien tekemistä ja toteuttamista koko ajan. Suunnittelu on aina ollut yrityksen perusliiketoimintaa. Kyse on omasta vapaaehtoisesta valinnasta. Häätö eikä konkka ole kyseessä kuten jotkut näihin keskusteluihin osallistuvat näyttävät ilkeämielisesti arvelevan.

Äänestä

Rasistit ajoivat liikkeen pois. Hävetkää rasistit!

Ei rasismille!

Nimim. RaukkaOnRasisti

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sisustus kirjoitti:

Minne se on kadonnut Uudeltakadulta? Avaako uutta paikkaa jossakin muussa osoitteessa Oulussa? Siellä oli niin kaunista tavaraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu