Olen aina ollut vahva ja vaikka ihmissuhteissa on tullut turpaan, kaikesta olen selvinnyt. Mikä ei tapa, se vahvistaa... On ollut avoliittoa ja avioliittoa, eikä niitä varmaan kannata katua, kaikesta oppii. Olen ollut uskotonkin, ei ehkä ollut rakkautta kuitenkaan riittävästi näissä parisuhteissa.
Nyt olen tilanteessa, että tapailen ihanaa miestä. Siis nimenomaan tapailen, suhde perustuu varmaankin pitkälle hyvään seksiin ja ystävyyteen. Tilanne on kuitenkin valitettavasti se, että kaiken säätämisen jälkeen mä olen ihan jumalattoman ihastunut tähän mieheen. Tykkään hänestä enemmän kuin tässä tilanteessa kannattaisi. Olen yrittänyt tolkuttaa itselleni, että nauti nyt vaan taas niin kauan kuin tätä tällä kertaa kestää. Minkäs noille tunteilleen kuitenkaan tekee. Mulla on suorastaan paha olo, kun mietin, että milloin hän taas ottaa etäisyyttä (ja "jättää"). Ja miksi mä aina sorrun häneen uudestaan? Järki sanoo, että anna olla. Ja sitten kuitenkin...
En pyydä tähän sen kummemmin neuvoja, että mitä kannattaisi tehdä, koska tiedän vastauksen itsekin (jätä se). Halusin purkaa ajatuksiani johonkin ja täähän on se kaatopaikka, missä voi kiukutella (itsekseen sekin on aika turhauttavaa).
Jos joku kuitenkin tuntee olevansa samassa veneessä, niin tähän ketjuun saa kirjoittaa omia tuntemuksiaan. Oli sitten järkee tai ei ja vaikkei se mitään auttaiskaan...
Nyt olen tilanteessa, että tapailen ihanaa miestä. Siis nimenomaan tapailen, suhde perustuu varmaankin pitkälle hyvään seksiin ja ystävyyteen. Tilanne on kuitenkin valitettavasti se, että kaiken säätämisen jälkeen mä olen ihan jumalattoman ihastunut tähän mieheen. Tykkään hänestä enemmän kuin tässä tilanteessa kannattaisi. Olen yrittänyt tolkuttaa itselleni, että nauti nyt vaan taas niin kauan kuin tätä tällä kertaa kestää. Minkäs noille tunteilleen kuitenkaan tekee. Mulla on suorastaan paha olo, kun mietin, että milloin hän taas ottaa etäisyyttä (ja "jättää"). Ja miksi mä aina sorrun häneen uudestaan? Järki sanoo, että anna olla. Ja sitten kuitenkin...
En pyydä tähän sen kummemmin neuvoja, että mitä kannattaisi tehdä, koska tiedän vastauksen itsekin (jätä se). Halusin purkaa ajatuksiani johonkin ja täähän on se kaatopaikka, missä voi kiukutella (itsekseen sekin on aika turhauttavaa).
Jos joku kuitenkin tuntee olevansa samassa veneessä, niin tähän ketjuun saa kirjoittaa omia tuntemuksiaan. Oli sitten järkee tai ei ja vaikkei se mitään auttaiskaan...
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kysy siltä, jos haluaa seurustella. Jos se jättää, niin paraneminen voi alkaa.
Samaa mietin, kysy haluaako seurustella, mutta älä petä enään koskaan, oli tilanne mikä hyvänsä :(
Mies käyttää sua vain seksiobjektina halujensa tyydytykseen. Jotkut satanisti miehet tekee näin. Nainen taas on aina herkempi ja tarvii tunnepuolta seksinaikana, siksi yhessäolon aikana sun tunteet herää. Lopeta seksin tarjonta miehelle joka ei sinusta välitä henkisesti ja hoida oma nuppis kuntoon nii et sorru enää.
Ikävä yleistys minusta. Osa miehistä ei kyllä kykene tunteettomaan seksiin samoin kuin osa naisista kykenee tunteettomaan seksiin. Tunnevammaisia on aina.
Niin et sinä neuvoja kaipaa,tämä on se kaatopaikka minne voi jättää omaan arvoonsa.Itsellä vähän samanlainen kokemus yhdestä ihmisestä.Pari vuotta jaksoin on/off suhdetta.Pää hajoo kun ei mitään tietoo missä mennään?Toivon että löytäisit uuden rakkauden kohteen joka oikeesti haluaa jakaa sen.Näin jälkeen päin ajateltuna taisi olla onni että se suhde päättyi.Vahvinkaan ihminen ei kestä kaikkea ja alkaa vaikuttaan omaan terveyteenkin.
Tuli mieleeni tuosta aloituksesta, että käviköhän itselleni juuri niin, että nainen kovin ihanainen alkoi ajatella minusta tuolla tavoin. Itse olin ja olen edelleenkin tavattoman ihastunut tähän ihmiseen. Alku oli huumaavaa sekä fyysisesti että henkisesti. Jotain vain tapahtui yhtäkkiä ja jarrut meni päälle. No minun tapauksessa tapailukin loppui ja löyhästi yhteyksiä pidellään. Annan hänelle tilaa ja aikaa. No mutta tällaista tämä eronneen elämä on. Uusi rakkaus on haasteellista. Niin paljon se parhaimmillaan antaa, mutta myös satuttaa. Uskoisin kuitenkin, että hän hekumoi tällä hetkellä jonkun toisen kanssa. Se tuntuu todennäköisemmältä ja helpommalta vaihtoehdolta :(
Mies voi olla psykopaatti vaikka olis perheenisä tämän vuoksi en luita eikä sinunkaan pidä luottaa miehiin.paha olo ei ennusta hyvää vaan että sua kustaan nyt tai on narsku ja aistit sen anna mennä,älä jää himaan nyhjään.kiltti ei oo aina kiltti.
Ai että pitäis hankkia elämä vai... No joo. Ehkä tässä on ollut kyse osittain siitäkin, että tuli tuota omaa aikaa lisää, kun lapsi kasvoi isoksi ja muutti kokonaan pois kotoa opiskelujen perässä toiseen kaupunkiin. Olen jämähtänyt tähän suhteeseen. Nyt kun olen sen itsellenikin myöntänyt, niin ehkä olis aika tehdä jotain asialle. Kevättä kohti.
Ehkä teen jotain mä en oo jämähtänyt mutta toinen saattaa.olla ja tilaa tarvitsen joka paikassa :)
En osaa auttaa ketään, itseänikään. Olen ollut suhteessa 7v, emme asu yhdessä. Tapailemme kun hänelle sopii, oksettaa sanoa näin, mutta hän käy luonani kun hänelle sopii ja housuissa siltä tuntuu. Olen täysin tietoinen, ettei hän minusta välitä tunnetasolla pätkääkään. Sanon aina, ettei minun perääni kukaan itke, se on totta. En ole näinä vuosina kuullut koskaan hänen suustaan mitään kannustavaa tai hyvää, joka koskisi minua.
Eniten kuitenkin minua naisena loukkaa se, että hän läähättää kaikkien muiden naisten perään. Hän imuroi netistä naisten kuvia ja tapetoi seinänsä alastonkuvilla? En halua käydä enää hänen kotonaan, jossa minua tuijottavat seinillä tissit ja perseet.
Kertokaa minulle onko tämä ihan ok, vai ei?
Olen niin lyöty kynnnysmatto, ettei oma järkeni enää pelaa. Mitä toiselle voi sallia ja mitä ei? Jos hänen teot ja käytös loukkaa minua, onko se vain minun nurja luonteeni ja oma vikani, jota kuuluu hävetä ja pitää vain turpansa kii?
Olen kertonut monesti, että hänen käytöksensä loukkaa minua. Siitä saan mahtavat huudot ja raivon niskaani, viikkokausien mykkäkoulun ja katoamiset. On todella raskasta, kun kaikki kaatuu niskaani, enkä voi edes keskustella asiasta. Joskus tuntuu, että tämä 53 vuotias mies on kuin pikkulapsi?
Hän ei ole omasta mielestään koskaan väärässä ja suhteemme toimii vain hänen pelisäännöillään. Minulla ei ole sanavaltaa mihinkään. Miten helvetissä tähän on tultu?
Olen 45v nainen, tuntuu ettei minulla ole mitään ihmisarvoa. On vaan tämä elämä ja se menee näin.
Laitoin sulle kommenttia siihen sun alotukseen, käy lukaseen jos vaikka saisit siitä voimia.
Unohin sinne kirjottaa vielä lopuksi että olet varmasti kaunis nainen sisäisesti ja ulkoisesti ainakin tekstisi perusteella sain kuvan että olet huomaavainen ja kiltti nainen joka ansaitsee parasta.
Itse kovien kokemusten jälkeen sanoisin, että tunteitaan ei kannata päästää helposti valloilleen, äläkä päästä ketään kovin lähelle. Pääset paljon helpommalla. Nykypäivänä ei kukaan ole kenellekään rakkaampi, haluttavampi tai rakastetumpi. Tai jos on niin se on hetken huumaa. Ne, jotka ydinperheliitossa, jossa lapsia on, onnistuvat, he ovat ainoita aidosti rakastavia.
Kyllä se on juuri näin.
On niitä täälläkin ja ajattelin noin ennen mutta en ajattele enää kun viimevuoden puolella tapasin ihmisen ja huomasin että en ole koskaan rakastunut näin, ihan sama vaikka sain pakit, tiedän että vielä on toivoa ja kyllä niitä välittäviä ihmisiäkin on, itse olen sellainen.
Vai pitäskö munki nyt niinku luovuttaa 5 vuoden sinkkuilun jälkeen kun tuli pakit?
Ehei miksi ajattelisin noin kun teen vain itselleni hallaa, onko väärin että kaipaan normaaliin parisuhteeseen ja että haluaisin rakastaa ja tulla rakastetuksi, ja minulla on todella huonoja kokemuksia taustalla, myös naisasioissa olen tullut hyväksikäytetyksi jne.
Kuitenkin kun uskaltaa katsoa rohkeasti niin näkee että kaikki ei ole itsekkäitä.
Ja ei tietenkään kannata liian lähelle päästää tuntemattomia mutta ei saa olla vainoharhanenkaan, ite ainakin yleensä tunnistan aika äkkiä kieroilijat ja itsekkäät ihmiset. Monesti uskallan kuunnella sydäntäni ja vaistojani.
Aina voi kasvaa ja oppia uutta.
Sitä voi olla niin sinisilmäinen kuin haluaa ja huijata itseänsä.
Jos tietäisit mitä olen saanut kokea muilta ihmisiltä aiemmin elämässäni, olisit hiljaa, minä en todellakaan ole sinisilmäinen, olen realistinen, ehkä minä sitten olen nyt sattunut tapaamaan oikeasti aikuismaisesti käyttäytyviä ihmisiä jotka ovat aitoja katsos kun meitä sellasiakin on olemassa, ja minä en aattel epelkästään omaa napaani, ennen annoin juurikin liikaa itsestäni väärille ihmisille, se on yksi asia jonka kautta opin lukemana ihmisiä paremmin ja katsomaan kehen kannattaa luottaa.
Toki jos antaa katkeruuden vaikuttaa kaikkeen niin alkaa näkemään vain vihollisia ympärllään, on muuten tullut liikuttua sen verran rikollisessakin porukassa että siinä oppii kans paljon.
No samapa tuo mulle mitä joku täällä valittaa jos ei halua kommenttiani tajuta, on onneksi ihan irl niitä oikeasti aitoja ihmisiä joihin voi luottaa aina, osa niistä on ollut luotettavia ja aitoja sen 20 vuotta mitä tuntenut.