Siivoa järkesi

Kun mieli sairastuu niin paha olo siirtyy monesti toisiin
koska on helpompi syyttää
Ja siirtää vastuu
jonkun toisen harteille
Todella häikäilemätöntä
miten ihmiset
hyökkäilevät toisiaan vastaan
ja varsinkin ystäviään
kun joku
vihamielinen jota et eds tunne
alkaa juksuttamaan jotain henkilöä palstalla
Toisille se jonkun "pikku leikki"
voi olla jo liikaa
Emme koskaan tiedä että
mitä ihminen patoo sisällään
onko lasi puoöiksi tyhjä vai läikkyykö jo yli
Siihen ei paljoa vaadita
että saa tallottua jo valmiiksi rikkinäisen ihmisen.
Ihmisellä nyt vain on se luonne
että ylpeys ei anna periksi
ja jotakin on pakko nöyryyttää kaikkien edessä
vain jotta tuntisi itsensä paremmaksi
Käykö mielessä ikinä
että miksi täällä niin monella on paha olo? Eipä tietenkään, älä leiki ihmisillä tai pukeudu toisten nahkaan. Elä omaa elämääsi ja anna toistenkin elää ja sen sijaan jos tekee mieli tahallaan härnätä, juoruilla, kytätä, kiusata, vihata toisia, mikset käyttäisi aikaasi eheytymiseen, auttamalla toisia autat itseäsi. Kaikista ei tarvitse tykätä (köhköhköh) mutta ei heitä tarvitse koko ajan polkea maanrakoon. Opetelkaa kunnioittamaan kanssaeläjiä! Jokainen meistä on kuin peili ja toistemme heijastumia. Älkää rikkoko peiliä sillä ne sirpaleet viiltää lopulta sinuakin. Hymyä päivään ja Haistakaa kukkanen :)
2148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älä hyvä ihminen maalaa piruja seinälle. Vai tiedätkö oikeasti kenellä mieli järkkyy vai oletatko vain. Saahan täällä tietysti lukea mitä kummallisinta ulosantia.

Äänestä
  • Emmä ainakaan tiedä ketä palstalla milloinkin on otan vaan kantaa asioihin joskus hanakammin joskus loivemmin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sielunpeilijäässä kirjoitti:

Kun mieli sairastuu niin paha olo siirtyy monesti toisiin
koska on helpompi syyttää
Ja siirtää vastuu
jonkun toisen harteille
Todella häikäilemätöntä
miten ihmiset
hyökkäilevät toisiaan vastaan
ja varsinkin ystäviään
kun joku
vihamielinen jota et eds tunne
alkaa juksuttamaan jotain henkilöä palstalla
Toisille se jonkun "pikku leikki"
voi olla jo liikaa
Emme koskaan tiedä että
mitä ihminen patoo sisällään
onko lasi puoöiksi tyhjä vai läikkyykö jo yli
Siihen ei paljoa vaadita
että saa tallottua jo valmiiksi rikkinäisen ihmisen.
Ihmisellä nyt vain on se luonne
että ylpeys ei anna periksi
ja jotakin on pakko nöyryyttää kaikkien edessä
vain jotta tuntisi itsensä paremmaksi
Käykö mielessä ikinä
että miksi täällä niin monella on paha olo? Eipä tietenkään, älä leiki ihmisillä tai pukeudu toisten nahkaan. Elä omaa elämääsi ja anna toistenkin elää ja sen sijaan jos tekee mieli tahallaan härnätä, juoruilla, kytätä, kiusata, vihata toisia, mikset käyttäisi aikaasi eheytymiseen, auttamalla toisia autat itseäsi. Kaikista ei tarvitse tykätä (köhköhköh) mutta ei heitä tarvitse koko ajan polkea maanrakoon. Opetelkaa kunnioittamaan kanssaeläjiä! Jokainen meistä on kuin peili ja toistemme heijastumia. Älkää rikkoko peiliä sillä ne sirpaleet viiltää lopulta sinuakin. Hymyä päivään ja Haistakaa kukkanen :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu