Finda ja osattomien valta

Osakkeenomistaja

"Finda Oy on yhtiö, jolla myöskään ei ole mitään liiketoimintaa. Kuluja sen sijaan löytyy.

Finda Oy:n oma liikevaihto (emo) vuonna 2015 oli 343 000 euroa. Henkilöstökulut olivat 674 000 euroa, eli noin kaksi kertaa liikevaihto. Henkilöstöä oli tasan kaksi henkilöä: toimitusjohtaja ja hänen apurinsa.

Toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenten palkkiot olivat yhteensä 415 000 euroa – siis yhden tilikauden aikana.

Ajatus siitä, että Luuri tai Finda olisivat tehneet merkittävää työtä DNA Oy:n omistaja-arvon kasvattamiseksi on puuta heinää. "

https://ls24.fi/artikkelit/finda-on-purettava

Findan hallitus
http://www.finda.fi/?id=14

6

798

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bisnesenkeli

      Miten tuo sama tyyppi pompsahtaa esiin aina, kun vastikkeetonta rahaa jaetaan?

      • Raidia

        Vaikuttaa loismaiselta elämäntyyliltä näin ulkoapäin katsellen.


    • Pienosakas

      Kähmijät lähti Findasta kuin nappi housuista.

    • Pisneesimies

      Findan erotetun hallituksennjäsenillä outoa logiikkaa:

      "Finda Oy:n syrjäytetyssä hallituksessa istui kaksi Satakunnan edustajaa, puheenjohtajana Simo Kauppi Porista ja varapuheenjohtajana Kari Ollila Ulvilasta.

      Heistä Kauppi arvioi tuoreeltaan maanantai-iltana yhtiökokouksen päätöksiä niin, että merkittävä varallisuus Länsi- ja Lounais-Suomesta siirtyy nyt Helsinkiin ammattisijoittajien käsiin. Kysymys on yli 700 miljoonan euron omaisuudesta."

      http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/ex-puheenjohtaja-muutos-ei-palvele-pienosakkaiden-etua-14088358#ath

      Totuus on kuitenkin, että Luuri Oy on hallinnoinut Findan pienomistajien varoja kuin omiaan hyvin pienellä sijoituksella 20x äänivaltaisiin osakkeisiin. Kun taas Aurejärven veljekset ovat ostaneet osakkeena rehellisesti riihikuivalla rahalla yksi ääni per osake.

      Eipä tuossa ole suurta vääryyttä tapahtunut.

      • niimp_niin

        Tässä asiassa eniten ihmetyttää se että esim tämä Luuri ja sille läheiset tahot eivät ole itse vaivautuneet hankkimaan Findan osakkeita piensijoittajilta, kunnilta, jne. Jos olisivat aloittaneet aikoinaan ostokampanjan niin olisivat melko siettävin sijoituksin saaneet pidettyä Findan hallinnassaan ja Rivalit poissa. Mutta kun ei ole ollut mitään motivaatiota panostaa omia rahajaan, niin ei siten.


      • Järkyttynyt

        Niinpä, sen sijaan pyydettiin pienosakkailta ilmaisekai avoita valtakirjaa määräämättömäksi ajaksi pienomistajien rahojen jakamiseksi pienen piirin kesken.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      97
      1615
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      420
      1031
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      952
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      762
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      79
      680
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe