metsänomistajana maksan vähän veroja

Olen huomannut että metsänomistaja saan vaikka mistä verohyötyjä paljon eli en tarvitse maksaa niitä " saan takaisin" ja valtion muut veronmaksajat maksavat minulle. Arvonlisävero kun on suutteettoman korkea tässä maassa. Olen kuullut että myös väärinkäyttöä on aika paljon näiden veroasioiden osalta.

Kannattaisin toisenlaista tasapuolisuutta veroissa, niin useimmilla olisi taloudellisesti paremmin asiat tässä maassa.

Toinen asia on suomalaiset metsäyhtiöt, maksavat todella vähän puusta ja käytännössä jalostus puuttuu kotimaasta kokonaan ja puu viedään jalostamattomana ulos. Hinta ja saatavuus on ollut aina samanlainen jostain syystä niin puuta ei ole jalostettu enemmän.
10284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Arvonlisäveroa en kyllä laskisi metsänomistajille kohdennetuksi tueksi, mutta muutoin olen pitkälti samaa mieltä. Sopivan pieni läntti sopivassa paikassa maatamme ja voi laittaa lomamatkat verotukseen. Päätehakkuuvaiheessahan nuo verot kirpaisee, mutta päätehakkuita harrastamattoman pientilallisen, jonka tila (kesäasunto) sijaitsee hieman kauempana, ei tarvitse juuri veroja maksella.

Äänestä
  • "Sopivan pieni läntti sopivassa paikassa maatamme ja voi laittaa lomamatkat verotukseen."

    No sitten ei muuta kuin Luostholle lusthin pithoon ...

    Äänestä

  • Duunarilla onnistuu helposti, ei vaadita edes ajopäivä kirjaa ajo vähennyksistä.

    Äänestä

Metsätulosta+veroa+maksetaan+30+tai+34+%,+kun+metsänhoitokulut+on+vähennetty+ensin+tuloista.+Pankkineiti+sanoi+minulle,+että+vasta+yli+200+hehtaarin+metsäomaisuudella+voi+elää+metsätuloilla.+Suomessa+metsää+omistetaan+keskimäärin+jotain+30+hehtaaria,+moni+tarvitsee+siis+muun+leipäpuun+sen+metsän+lisäksi.Kyllä+valtio+mielestäni+ansaitsee+ihan+mukavasti+näillä+metsätuloillakin.

Äänestä

Metsästä+saatava+tulo+on+pääomaveroa,sitä+voisi+verrata,jos+omistat+asunnon+joka+on+vuokrattu+vieraalle.Niin+siitä+saatava+tulo+on+pääomaveroa+ja+siitä+tulosta+saat+vähentää+siitä+vuokrauksesta+aiheutuneet+kulut,esim.lämmitys-+sähkö-+vesi+ym,muut+tapetointi+ja+maalauskulut.Loppu+on+pääomatuloa+jossa+vero+32-34+%Arvonlisävero+on+niinsanottu+läpikulkuerä,jolla+kukaan+ei+voi+tuloa+tehdä.

Äänestä
  • Suurin harha koskaan ALV on suoraa verotuloa ( tulon siirto euroopassa julkisen sektorin palkkoihin, etuisuuksiiin, jne, jne,,), ilman ko, veroa voitaisiin tilittää korkeimpia hintoja raaka-aineista niiden tuottaille ja jalostajille, lisäksi alv, aiheuttaa vientitulojen menetyksiä, kilpailevissa maissa Usa, Kiina, jne, jne ei kyseisiä veroja ole joillain edellytyksillä tosin tämä vero joustaa mutta kokonais vaikutukset huomioiden vero vie työtä juuri kilpaileviin maihin, mutta se ei euroopan impeeriumia näytä haittaavan edes kaatumisensa edessä..

    Äänestä

Miten niitä verohyötyjä saa, ja kuinka iso metsä pitää olla.

Äänestä
  • Aiemmin myös nuori heppu ja kaikki piti uudistaa viimeisen päälle.Pelkät ojitus mätästykset "varmuuden" vuoksi teki metsänhoidon lähes mahdottomaksi ja taimien jälkeen ei paljon kyllä käteen jäänyt.

    Äänestä

Kyllä se verottaja paljon vie, hyödymme siitä tosin kaikki.

Omaa työtä ei saa vähentää, valitettavasti.

Kai tällä verotuksellakin on tarkoituksensa

Äänestä

Ei veroja jos ei myy, kulut verotukseen.

Tekee apuharvennuksia ym omaa työtä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


372 kirjoitti:

Olen huomannut että metsänomistaja saan vaikka mistä verohyötyjä paljon eli en tarvitse maksaa niitä " saan takaisin" ja valtion muut veronmaksajat maksavat minulle. Arvonlisävero kun on suutteettoman korkea tässä maassa. Olen kuullut että myös väärinkäyttöä on aika paljon näiden veroasioiden osalta.

Kannattaisin toisenlaista tasapuolisuutta veroissa, niin useimmilla olisi taloudellisesti paremmin asiat tässä maassa.

Toinen asia on suomalaiset metsäyhtiöt, maksavat todella vähän puusta ja käytännössä jalostus puuttuu kotimaasta kokonaan ja puu viedään jalostamattomana ulos. Hinta ja saatavuus on ollut aina samanlainen jostain syystä niin puuta ei ole jalostettu enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu