Olin iltakylässä

Sofia21

Puhutaanko uskonasioista?

Uskovaisten nuorten keskellä elää vahvana iltakyläperinne. Sana kyläpaikasta kiirii, ja kimppakyydit kuljettavat kaupan kautta perille. Iltakyläkämpän sijainnin voi päätellä esimerkiksi täydestä parkkipaikasta, rappukäytävään kantautuvasta puheensorinasta ja kovilla pakkasilla huurteisista ikkunoista.

Useimmiten oven avautuessa törmään kasaan erikokoisia kenkiä. Ne antavat viitteitä ihmisten määrästä ennen kuin astun peremmälle. Joidenkin kengät oppii tunnistamaan – niiden vakiokulkijoiden. Tervehdysten jälkeen katse kiertää istuimia ja lattiaa – pitää miettiä, mille neliölle mahtuisi istumaan. Joskus on pienempiä kyliä, joissa kaikille riittää istuimia. Mukavaa on, että pienessä porukassa syntyy usein syvällisiä keskusteluja.

Kun olen asettunut omalle paikalleni, on mukava kohdata tuttuja katseita ja joskus uusiakin. Minulle on merkityksellistä se, että kahvittelun ja pelailun lomassa aidosti pysähdytään kuulumisten äärelle. Hyvä on puhua myös uskosta, jakaa porukalla ajatuksia elämän tärkeimmistä asioista. Se on sellaista vertaistukea.

Toivoisin, että uskonasioista puhuttaisiin useamminkin. Tuntuu turvalliselta kuulla ajatuksia, jotka rohkaisevat omaa uskoa. Mutta pakottamalla ei synny keskustelua – tarvitaan oikeanlainen tilanne, avoimia keskustelijoita, rohkeutta ja kiinnostusta puhua uskosta. Joskus uskon vahvistukseksi riittää se, että näkee ympärillään muitakin uskovaisia nuoria. Heitä, jotka haluavat käydä seuroissa ja elää niin kuin uskovat. Silloin, kun oma usko tuntuu heikolta, tulee halu hakeutua uskovaisten joukon keskelle. Siinä on hyvä olla.

Parhaimmillaan iltakylissä syntyy antoisia keskusteluja, joita käydessä uskon päämäärä saa kirkkaamman sävyn. Toisilta saa myös vastauksia omiin kysymyksiin – opetellaan yhdessä uskonaakkosia. Kaikista parasta on lähteä sieltä a-kirjaimesta: että uskotaan yksinkertaisesti, armon voimalla. Niin kuin oltaisiin aina ekaluokkalaisia, joiden tarvitsee tukeutua toisiinsa. Uskonasioissa meidän ei tarvitsekaan päästä ensimmäiseltä luokalta toiselle. Riittää, että elää ja uskoo samalla tavalla – uskoa suojelevia rakkauden neuvoja kuunnellen.

Jumalan voimalla ja matkaystävien tuella voivat askeleet taivastiellä tuntua ajoittain höyhenenkeveiltä ja oma paikka uskovaisena maailmassa turvalliselta, rakkaudessa elämiseltä. Ilon keventämissä askelissa on helppo tarttua matkaystävän käteen – pysytään tässä, tässä on hyvä olla.

25

407

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en.tunne.vl-tapoja

      Onko VAIN ME voimakkain keskustelunaihe vl-nuorten iltakylissä?

      Noituvatko nuoret siellä kaikki vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen ulkopuoliset uskovaiset helvettiin?

      • Onko_sinulla

        Kalevi jotakin sitä vastaan, että nuo uskovaiset nuoret nauttivat seurustelusta toistensa kanssa ja keskustelevat joskus uskonasioistakin? Sinähän et ole koskaan edes kokenut mitään sellaista. Olet vihainen eläkeläisukko, joka köäytät lopun armonaikasi pilkkaamalla Jumalaa ja sitten päädyt pirun grillattattavaksi niin kuin jossakin toisessa ketjussa kuvailtiin.


      • kyllä.vaan

        Kyllä.


    • eimullanytmuuta

      eikö noinkin nuori ihminen voisi mitenkään keksiä noille tapaamisilleen ja kokoontumisiin jonkin täysjärkisen termin nyt aluksi.

      sen jälkeen voisi miettiä miki nuo lestalaisten tarinat ovat kaikki samanlaisia, siinä esiintyy usein nuo mitään tarkoittamattomat fraasit...heikko usko..matkaysrävä,..,vahvistuu...ja muuta päläpälää mutta ei vahingossakaan uskon ilmaisuja Raamatullisilal termeillä!

      ja syykin on selvä, niitä ei ole ja niitä ei ole siksi koska omakohtainen uudestisyntymä puuttuu noin 99% tuossa joukossa kulkevilta.

    • RopertusHeikki

      Olisit nyt laittanut kirjoittajan nimenkin. Otit kirjoituksen tuolta Päivämiehen plogista. Ihmettelinkin, miten luen samaa tekstiä uudelleen. Sitten välähti. Herran Isä, minähän luin saman tekstin päikkärin plogeistakin. Katoinkin, että hitsin päivämiesmäinen kirjoitus, ettei tuo voi olla sulta!!!!

      • Niin, otin kirjoituksen Päivämiehen blogeista kun se minun mielestäni oli kauniisti kirjoitettu. En viitsinyt laittaa siihen lähdettä enkä kirjoittajan nimeä, kun muistan, että keväällä blogisti Maarit Murtomaan persoonaa riepoteltiin täällä pitkään kun hän oli kertonut blogissaan, kuinka löysi Jumalan valtakunnan.


      • Sofia21 kirjoitti:

        Niin, otin kirjoituksen Päivämiehen blogeista kun se minun mielestäni oli kauniisti kirjoitettu. En viitsinyt laittaa siihen lähdettä enkä kirjoittajan nimeä, kun muistan, että keväällä blogisti Maarit Murtomaan persoonaa riepoteltiin täällä pitkään kun hän oli kertonut blogissaan, kuinka löysi Jumalan valtakunnan.

        Täysin epäeettistä ja suoranaista VALEHTELUA kirjoittaa omissa nimissä toisen tekstiä.

        Mutta sinähän oletkin vanhoillislestadiolainen. VALEHTELUN siemen kylvetään jokaiseen vanhoillislestadiolaiseen jo äidinkohdussa.


      • NatroHessu
        melperi kirjoitti:

        Täysin epäeettistä ja suoranaista VALEHTELUA kirjoittaa omissa nimissä toisen tekstiä.

        Mutta sinähän oletkin vanhoillislestadiolainen. VALEHTELUN siemen kylvetään jokaiseen vanhoillislestadiolaiseen jo äidinkohdussa.

        mistä sinä rakas melperi tiedät, kukainen sofian takanannansa on.
        Voihanse niinkuta tuota olla lestadiolainenkin mukku se voi olla myös helluntainen!
        Jos tuo Sofia kuuluu tätiryhmään ni ne kyllä lauloivat profiilikuvan mukkaan helluntalaisten teltakokkouksessa. Eli siitä päätellen ounastelen sofiankin olevan oikesti helluntainen!


      • NatroHessu kirjoitti:

        mistä sinä rakas melperi tiedät, kukainen sofian takanannansa on.
        Voihanse niinkuta tuota olla lestadiolainenkin mukku se voi olla myös helluntainen!
        Jos tuo Sofia kuuluu tätiryhmään ni ne kyllä lauloivat profiilikuvan mukkaan helluntalaisten teltakokkouksessa. Eli siitä päätellen ounastelen sofiankin olevan oikesti helluntainen!

        En ole hellintailainen.


    • Asfdsfödsua

      Ihanaa olit iltakylässä siellä heläjää heläjää heläjää! Ilo riemu kajaton!
      Tuttua meininkiä mun entyydestäki ku olin vielä noissa.... kajo kajo kajo ja valo valo estää menemisen niihin nyt. Mieleni heijaa niin kamalasti kamalasti en kykene. Järkeni valo sammunu pois sammunu sammunu. Mutta kiva kuulla kkuulumiseja kylistä. Sofia olet kiva ihana sulonen ei mielesi heijaa ei ollenkaan olet sinä ees edes kierteissä hyvä olla sinun!

    • Kuitenkin_kau-

      niisti kirjoitettu.

    • lähre

      Jos lainataan jotain tekstiä hieman pitempi pätkä, niin hyviin tapoihin kuuluu, että lähde mainitaan.

      • NatroHessu

        sammaa mieltä. ei tuo sofia omia kirjootuksia kirjotakkaan kunne kaikki on lainatut tekstit! Jokahinen jota se on kirjottanu on entuudestaa milloin mitäki kautta tutut!
        Se niitä leikkoo liittää eikä ikinä lähettä mainihe.
        Ounastelen - sofia on helluntainen..... Vähän ku melperin vasen taka käsi.... ja melperi riitellee sitte sen kanssa. mielessäni ounastelin myös että sofia voi olla jopa melperin aikaan saannos eli melperi trolloilee sillä.


      • Wiikipedia

        Helluntailaisuus tuli Suomeen lestadiolaisten avittamana. Tämä on totta.


    • hohoijaanäitätaaskin

      Lopeta hyvä ihminen tuolainen tekstien lainailu (varastelu) ja kirjoita omasta päästäsi jos on pakko jotain kirjoittaa, eikö noin yksinkertaista asiaa ole vielä opittu,???

      tuohon ikään jo pitäis olla!!

      • en.muista

        En muista, että kukaan "epäuskoinen" olisi syyllistynyt palstalla tuollaiseen rikolliseen toimintaan.


    • Ketään ei kiinnosta mikään lestojen tai muiden hihhuleiden salaiset kokoontumiset.

    • Ei_se_Sofia

      ole mitään kovin pahaa tehnyt. On kopioinut toisen kauniin kirjoituksen. Hyvä tyttö-

      • voe.voe

        Et näköjään tiedä, mikä on rikollista.


      • halalhallehjaa
        voe.voe kirjoitti:

        Et näköjään tiedä, mikä on rikollista.

        Teillä helluntaissahan sitä on paljon, vankilat täynnä.


      • joseimistäänniinmikäolet
        halalhallehjaa kirjoitti:

        Teillä helluntaissahan sitä on paljon, vankilat täynnä.

        Niinkö?

        mistä lähteestä väitteesi voi tarkistaa kerro?


      • miksiluusereitaniinpalj
        joseimistäänniinmikäolet kirjoitti:

        Niinkö?

        mistä lähteestä väitteesi voi tarkistaa kerro?

        no älä nyt ujostele kerro vain mistä sait tietosi että helluntaissa vankilat täynnä heitä!!!

        tajuatko kellon päälle, emitenkäs eurojen, keneltä kysyt onko satanen iso vai pieni raha?


      • kukas.ujostelee

        Missä jallu luuraa?


      • näinsemenöö

        Melperi ujostelee ja Jallu luuraa Kempeleessä.


    • miten_on

      Onko vl-iltakylissä paljon sikinsokinnaintia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      12
      3169
    2. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1801
    3. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      19
      1642
    4. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1555
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      1553
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      23
      1511
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      28
      1360
    8. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1334
    9. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1284
    10. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      34
      1262
    Aihe